Ruotsinlaiva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ruotsinlaiva on matkustaja-alus, jonka lähtöpaikka tai määränpää on Ruotsi.[1] Sanalla viitataan erityisesti Suomen ja Ruotsin välillä liikennöiviin aluksiin.[2] Ruotsinlaivat ovat autolauttoja, ja niillä on erilaista viihdykettä kuten kasino, rahapeliautomaatteja, verotonta myyntiä, kahviloita, noutopöytä, à la carte -ravintoloita, saunat porealtaineen ja lasten leikkipaikka. Monilla laivoilla on mahdollisuus matkustaa yhdensuuntainen matka kansipaikalla, mutta risteilyille myydään useita eritasoisia hyttipaikkoja.

Liikennettä Helsingistä ja Turusta Tukholmaan hoitavat Viking Line ja Silja Line. Maarianhaminasta Tukholmaan liikennettä operoivat lisäksi Viking Linen M/S Cinderella ja Birka Line -yhtiö. Maarianhaminasta Kapellskäriin liikennöi M/S Rosella ja Vaasasta Uumajaan Wasaline-yhtiö. Lisäksi Finnlines ajaa reittiä Naantali–Långnäs–Kapellskär. Tällä hetkellä kaikki ruotsinlaivat ovat ro-ro-aluksia.

Ruotsinlaivat yhteiskunnallisena ilmiönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsinlaiva on monen keski-ikäisen suomalaisen merkittävä sukupolvikokemus lapsuuden ja nuoruuden ajalta, jännittävä ja vähän syntinen. Kymmenille tuhansille suomalaisille ruotsinlaiva on vuosikymmenten mittaan ollut elämän ensimmäinen ulkomaanmatka. Ensimmäisinä vuosikymmeninä, kun muoti-ilmiöt rantautuivat Ruotsiin selvästi Suomea aiemmin, Tukholmassa näki miltä Suomi tulee näyttämään muutaman vuoden kuluttua. Myöhemmin Ruotsin-risteilyistä on samoille ihmisille tullut arkisempaa perhematkailua, jossa nautitaan yhdessäolosta ja valmiiseen pöytään istumisesta muttei silti enää aina valita sitä halvinta vaihtoehtoa.[3][4]

Toimittaja Riku Rantalan mukaan ruotsinlaivaristeily on yhä suomalaisen yhtenäiskulttuurin ilmentymä, kuin modernia kansallistarustoa: ”Laivalta löytää eskapismia, glamouria ja lupauksen seikkailusta.”[5] Ruotsinristeilyt tunnetaan vapaamielisestä alkoholinkäytöstä ja seksisuhteiden etsinnästä. Heidi Köngäs kirjoitti vuonna 1981, miten ruotsinlaivojen yövuorojen eroottinen lataus perustuu tietoon siitä, että jokainen ihminen jonka tapaa viettää yönsä laivassa.[6].

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun alkupuolella Itämeren yli saattoi viedä henkilöautonsa matkustaja- tai rahtilaivan kansilastina, parikymmentä autoa kerrallaan satamanosturin kannelle nostamina. Itämeren matkustajalaivaliikenne alkoi kehittyä 1950-luvulla, kun Pohjoismainen passivapaus astui voimaan vuonna 1954 ja henkilöautokanta alkoi Suomessakin tuontisäännöstelystä huolimatta kasvaa.[7] Suomalaiset tosin vieroksuivat autoilua Ruotsissa maan vasemmanpuoleisen liikenteen takia vuoteen 1967 saakka, jolloin Ruotsissakin siirryttiin ajamaan oikealla. Matkailu tilausbusseilla Suomesta Ruotsiin ja edelleen Keski- ja Etelä-Eurooppaan kasvatti myös suosiotaan 1950-luvulta alkaen[8][9].

Kun Tanskan ja Ruotsin väliin Juutinrauman salmeen avattiin autolauttayhteys, Suomen Autoklubi, Tieliikenneyhdistys ja Suomen Kuorma-autoliitto alkoivat kannustaa laivanvarustajia kehittämään Suomen ja Ruotsin välistä autolauttaliikennettä. Ensimmäinen autolauttayhteys Suomen ja Ruotsin välillä oli Pohjanlahden kapeimman kohdan Merenkurkun reitti Vaasasta Ruotsin Uumajaan, jolla Rederi Ab Vasa-Umeån Korsholm III alkoi liikennöidä joulukuussa 1958. Jo vuosikymmeniä yhteistyötä tehneet varustamot, suomalaiset Bore ja SHO-FÅA (myöh. Effoa) sekä ruotsalainen Stockholms Rederi Svea, löysivät toisensa tässäkin ja perustivat vuonna 1957 varustamon nimeltä Oy Siljavarustamo – Ab Siljarederiet lauttaliikennettä hoitamaan. Turusta kulkenut matkustajahöyrylaiva S/S Silja tai Helsingistä ajanut rahtihöyrylaiva S/S Warjo eivät kuitenkaan vielä olleet varsinaisia autolauttoja. Ensimmäisen autolauttansa Siljavarustamo tilasi vuonna 1959, kun markkinoille oli tullut kilpailijaksi Vikinglinjen ja sen autolautta S/S Viking, joka kulki aluksi Korpoon Galtbystä Maarianhaminan kautta Norrtäljen Gräddöhön, kunnes lähtösatamiksi vaihtuivat Suomessa Parainen ja Ruotsissa Kapellskär[8][7][9].

Ensimmäiset oikeat autolautat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wärtsilän telakalta valmistui Siljan Turku–Norrtälje-reitille vuonna 1961 M/S Skandia, jossa oli ensimmäisenä Suomessa läpiajettava autokansi perä- ja keulaportteineen. Varustamo Slite muutti vuonna 1959 rahtilaiva M/S Sliten autolautaksi liikennöimään Maarianhaminan ja Ruotsin Simpnäsin väliä[9]. Vuonna 1964 Slite sai käyttöönsä vasta valmistuneen autolautan nimeltä M/S Apollo, jonka punaisessa kyljessä luki isolla markkinointinimi Ålandspilen, ”Ahvenanmaan nuoli”. Neljäs ruotsinlaivayhtiö oli vuonna 1963 aloittanut Ålandsfärjan, jonka samanniminen autolautta oli muutettu Englannin kanaalissa liikennöineestä, vuonna 1933 rakennetusta S/S Brittanysta. Se aloitti liikenteen Maarianhaminan ja Ruotsin Gräddön välillä[9]. Syksyllä 1964 ja 1965 ruotsalaisen Stena Linen Wappen von Hamburg liikennöi Turun ja Tukholman väliä, ensin nimellä Jätten Finn ja sitten nimellä MacFinn, vetonauloinaan tanssiorkesteri, bingo ja ruletti[10][11]. Stena Line kuljetti kesällä 1966 matkailijoita myös Kemin ja Luulajan väliä pienellä Afrodite-laivalla[12].

Vuonna 1966 Vikinglinjen, Slite ja SF-Lineksi muuttunut Ålandsfärjan lopettivat keskinäisen kilpailun ja perustivat yhteisen markkinointiyhtiön Viking Linen. Se otti kaikkien laivojensa tunnusväriksi Sliten Apollo-laivan punaisen. Pian myös Siljavarustamo purettiin ja tilalle perustettiin 1971 Vikingin mallin mukainen kolmen erillisen varustamon yhteinen markkinointiyhtiö Silja Line.[7] Siihen asti ryhmän neljä varustamoa oli markkinoinut autolauttamatkojaan yksinkertaisesti nimellä Ruotsinlaivat, muun muassa ”juna–laiva–juna”-paketteina yhdessä Suomen ja Ruotsin valtionrautateiden kanssa.[13][14].

Hintakilpailua ja hulinointia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsinlaivoja tarvitsi 1960-luvulla yhä enemmän kansainvälinen rekkaliikenne, joka lisääntyi tuontisäännöstelyn poistuttua, suomalaisten ostovoiman vahvistuessa ja Suomen viennin suuntautuessa sotakorvausvuosien jälkeen yhä enemmän Neuvostoliiton sijasta länsimarkkinoille[9]. Suomalaisten vapaa-aika lisääntyi vuoden 1960 vuosilomalain myötä 18–24 päivään vuodessa. Myös vilkas siirtolaisuus Suomesta Ruotsiin lisäsi 1960-luvulla ruotsinlaivojen tarvetta ja kysyntää. Juhlapyhinä ja kesäloma-aikoina autolautat täyttyivät Suomeen sukuloimaan palaavista ruotsinsuomalaisista. Helsingin Sanomissa kuvattiin vuonna 1971 kansimatkustajien kyynärpäätaktiikkaa täpötäydellä ruotsinlaivan yövuorolla. Toimittajien mukaan kohteliaisuus oli ruotsinlaivalla rikos, koska kohteliaasti toimimalla jäi ilman istuinpaikkaa, hytistä puhumattakaan: ”Jos senkin jälkeen käyttäydyt arvokkaasti, jäät ilman ruokaa, juomaa ja välipalaa.”[15] Toimittaja Maija Dahlgren ihmetteli samana vuonna Suomen Kuvalehdessä, miksi ruotsinlaivalle vain matkustaakseen tulleen ihmisen piti kärsiä räyhäämisestä, oksentelusta, rivouksien kuuntelemisesta ja hulinoinnista, jolle laivojen henkilökuntakin hänen mukaansa vain levitteli käsiään[16].

Huippusesonkien ulkopuolella matkustajia houkuteltiin laivoille ilmaisilla kansilipuilla luottaen siihen, että he käyttävät riittävästi rahaa verottomiin ostoksiin ja ravintolapalveluihin.[7] Kalliiden hyttipaikkojen sijaan pelkät kansiliput riittivätkin monille: ruotsinlaivojen yövuoroilla ei joko nukuttu ollenkaan tai yritettiin nukkua sisäkansien lepotuoleissa tai makuupusseissa ulkokansilla ja käytävillä[6][9].

Ruotsinlaivojen (ruots. Finlandsbåtar) myötä myös ruotsalaiset alkoivat kiinnostua jonkin verran Manner-Suomessa vierailemisesta, mutta erityisesti lyhyistä alkoholipitoisista huviristeilyistä Ahvenanmaalle ja takaisin.[7] Eckerö Linjen oli kuljettanut matkustajia ja autoja Maarianhaminaan Ruotsin Grissleholmista jo vuodesta 1960, ja Effoa kokeili kesän 1961 ajan nopeaa henkilöliikenneyhteyttä Tukholmasta Maarianhaminaan kantosiipialus Sirenalla[9]. Kymmentä vuotta myöhemmin Ruotsin ja Ahvenanmaan väliseen liikenteeseen erikoistuivat ahvenanmaalainen Birka Line vuodesta 1971[17] ja Merilinja-televisiosarjasta (engl. The Onedin Line) nimensä ottanut tukholmalainen Ånedin-Linjen vuodesta 1973[18]. Birka Linen Birka Princess tuli puolestaan tunnetuksi ruotsinlaiva-aiheisen televisiosarjan Varustamo (Rederiet, 1992–2002) kuvauspaikkana nimellä Freja[19].

Laivoista viihdekeskuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun 1960-luvulla tärkeänä kilpailuvalttina oli vielä nopea ja halpa yhteys meren yli, 1970-luvulla alkoi korostua kiireetön viihtyminen laivalla. Tähän vaikutti Suomessa vuosikymmenen taitteessa voimaan tullut 24 tunnin sääntö: ulkomaanmatkan oli kestettävä vähintään vuorokausi, ennen kuin matkustajalla oli oikeus tuoda Suomeen verovapaata alkoholia ja tupakkaa. Niinpä autolauttoja alettiin liikennöidä Tukholmaan vuonna 1972 Turun ja Naantalin lisäksi myös Helsingistä, jolloin menopaluumatka venyi yli 24 tunnin. Ensimmäisiä Helsingistä lähteviä ruotsinlaivoja olivat Silja Linen M/S Aallotar ja M/S Svea Regina. Vuonna 1974 Viking Line toi reitille omat laivansa, Saksassa rakennetun uuden Viking 5:n ja Kanadasta ostetun, vuonna 1967 valmistuneen Viking 6:n[20]. Samalla yritysten ja järjestöjen kokousmatkailusta tuli ruotsinlaivojen uutta liiketoimintaa: vuonna 1975 valmistuneissa Silja Linen Helsingin-reitin laivoissa M/S Svea Corona ja M/S Wellamo oli 150 hengen kokousosastot.[7]

Verottomia tuotteita myytiin 1960-luvulla laivojen pienistä kioskeista,[9] kunnes ensimmäiset tax free -valintamyymälät saatiin Siljan M/S Fennialle 1966 ja Viking Linen M/S Apollolle 1970. Fennialla oli ensi kertaa myös uima-allas. Samoihin aikoihin tulivat ensimmäiset yökerhot. Ensimmäinen diskoteekki Viking Linen laivoilla sijaitsi vuonna 1979 käyttöön otetun M/S Turellan autokannen alla. 1970-luvulla ruotsinlaivoille tuli myös lasten pallomeri.[21][22][23]

1980-luvulla ruotsinlaivojen koko kasvoi nopeasti: suomalaisten matkustaja-autolauttojen yhteenlaskettu bruttovetoisuus oli vuonna 1993 peräti 84 prosenttia suurempi kuin vuonna 1980, vaikka alusten lukumäärä oli samaan aikaan vähentynyt 28 prosenttia 43:sta 31:een[24]. Varustamot uusivat laivoja nopeasti, koska se oli kannattavaa: niistä sai muutaman vuoden käytön jälkeen jopa enemmän rahaa kuin ne olivat alun perin maksaneet, yleensä ulkomaisilta ostajilta[9][25]. Myös matkustajamäärä kasvoi 1980-luvun mittaan kaksinkertaiseksi, yli 11 miljoonaan matkustajaan vuonna 1990[26]. Palveluvalikoima kasvoi entisestään, ja ruotsinlaivoista tuli koko kansan monipuolisia viihdekeskuksia, pikemminkin kylpylähotellien kuin muiden matkustustapojen kilpailijoita uima-allasosastoineen ja huippuartistien vierailuineen. Vuonna 1987 Silja Linen liikevaihdosta 40 prosenttia tuli matkalipuista, henkilöautokuljetuksista ja matkustajapalveluista, toiset 40 prosenttia ravintola- ja taxfreemyynnistä ja loput 20 prosenttia rahtiliikenteestä. Viking Linella vastaavat osuudet olivat noin kolmanneksen kukin.[7] Vaasanlaivojen tuloista jopa puolet oli verotonta myyntiä ravintoloissa ja myymälässä[9]. Vuonna 1990 Time-aikakauslehti listasi Viking Linen maailman yhdeksänneksi suurimmaksi verovapaiden tuotteiden myyjäksi tilastossa, joka valtaosin sisälsi kansainvälisiä lentokenttiä[26].

Autolauttaliikenne laajeni 1980-luvulla myös Pohjanlahdella, jossa Vaasanlaivat sai kilpailijoikseen Kaskisista Gävleen liikennöineen Folklinen (1982–1984) ja sen jatkajan KG-Linen (1986–1989) sekä Pietarsaaresta ja Kokkolasta Skellefteåhon ja Örnsköldsvikiin liikennöineen Jakob Linesin. Suomen 1990-luvun alun laman koittaessa Vaasanlaivat hallitsi taas Pohjanlahden liikennettä yksin ostettuaan Jakob Linesin ja KG-Linen lopetettua.

1990-luvun taitteessa ruotsinlaivavarustamot kärsivät Wärtsilä Meriteollisuus -telakan konkurssista aikana, jolloin sekä Vikingillä että Siljalla oli siellä uusia aluksia rakenteilla[9]. Konkurssin selvittely kesti 24 vuotta ja tuotti 50 metrin pituisen mappirivin asiakirjoja[27]. Pian konkurssin jälkeen iski myös 1990-luvun alun lama, ja ruotsinristeilyjen kilpailijaksi tuli matkailu vasta vapautuneeseen Viroon. Yksi Viking-ryhmän varustamoista, Rederi Ab Sally, oli jo 1987 ajautunut talousvaikeuksien vuoksi Silja Linen omistukseen. Vuonna 1993 konkurssin koki Viking-ryhmän Rederi AB Slite, ja jäljelle jäi vain SF-Line, joka muuttui Viking Line Oyj:ksi ja lakkautti entisen markkinointi­yhteistyö­yrityksen.[9]

2000-luvun vaikeudet ja fuusiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ja Ruotsin liityttyä Euroopan unioniin maiden piti sopeutua verottomien alkoholi- ja tupakkatuotteiden myyntikieltoon EU:n sisäisessä liikenteessä heinäkuun alussa 1999. Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä ratkaisun muodosti Ahvenanmaan asema: itsehallinnollisen maakunnan aluetta pidetään välillisessä verotuksessa ”kolmantena alueena”, mikä mahdollistaa verovapaiden tavaroiden myynnin Ahvenanmaan ja muiden EU:n jäsenvaltioiden välillä matkustaville.[28] Käytännössä tämä merkitsi, että ruotsinlaivat ovat siitä lähtien poikenneet aina pikaisesti Ahvenanmaalla, jolloin säännöksen ehto täyttyy. Pohjoisempien reittien ruotsinlaivoille tämä ei ollut mahdollista, joten niiltä taxfree-kauppa loppui vuonna 1999 kokonaan. Pian Silja Line lopettikin Vaasanlaivojen toiminnan, mutta tilalle tuli vaasalaisen ravintola- ja hotelliyrittäjän Rabbe Grönblomin perustama RG Line, joka kuitenkin ajautui konkurssiin vuonna 2011. Sen jälkeen Vaasan kaupunki ja Uumajan kunta perustivat yhteisen varustamon nimeltä NLC Ferry hoitamaan Merenkurkun liikennettä markkinointinimellä Wasaline ja reitillä aiemminkin kulkeneella M/S Wasa Express -autolautalla.[29].

Turku–Tukholma- ja Naantali–Kapellskär-reittien ruotsinlaivat alkoivat 1. heinäkuuta 1999 käyttää yövuoroillaan Långnäsin satamaa Lumparlandissa, joka oli viimeksi ollut matkustajalaivojen käytössä 1970-luvun puolivälissä ja avattiin nyt uusittuna. Väylän varrella sijaitsevassa Långnäsissä piipahdus säästää matka-aikaa tunnin verrattuna päivälaivojen poikkeamiseen Maarianhaminassa[30].

Vuosituhannen vaihteessa ruotsinlaivayhtiöt joutuivat vaikeuksiin muistakin syistä kuin verottoman myynnin uusien määräysten takia. Myyntikatteet alkoivat pienentyä, kun Viro liittyi EU:hun 2004 ja Suomi joutui laskemaan alkoholijuomien verotusta välttääkseen liiallisen ”viinarallin” Virosta. Pahimmissa vaikeuksissa oli Silja Line, joka ajautui vuonna 2004 brittiläis-amerikkalaisen Sea Containersin omistukseen. Se kuitenkin ajautui pian konkurssiin itse, ja Silja myytiin vuonna 2006 Tallinkille, joka oli Siljaa pienempi yritys mutta Itämeren autolauttavarustamoista kannattavin. Merenkulun professori Jorma Taina arveli, että Helsingin ja Tukholman väliä purjehtivat ”valtavat hotelli-tavaratalot” olivat tulleet tiensä päähän ja näki Itämeren likenteen tulevaisuuden autolauttoja vaatimattomampia matkustajatiloja ja tehokkaita rahtitiloja yhdistävissä ropax-aluksissa[31]. Tallinkin ja Viking Linen ohella Finnlines alkoikin panostaa ropax-aluksiin, joita se tilasi viisi italialaiselta Fincantieri-telakalta ja pani osan niistä Suomen ja Ruotsin väliseen liikenteeseen[32]. Samaa ”humppaa ja karaokea kaipaamatonta” matkailijaryhmää tavoitteli Silja Linen ja sitten Tallinkin omistama, Turun ja Tukholman väliä ajanut SeaWind Line 1990-luvulta vuoteen 2008[33].

Vuoden 2017 paikkeilla Viro nousi ensi kertaa Ruotsia suositummaksi suomalaisten laivamatkakohteeksi. Toisaalta ruotsalaisten matkailu Suomeen oli lisääntynyt.[34]

Ruotsinlaivojen laajempi vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ja Ruotsin välinen vilkas matkustaja- ja ajoneuvoliikenne innoitti ja kehitti monin tavoin autolauttoja ja autolauttatoimintaa jopa maailmanlaajuisesti, mutta etenkin Suomesta ja Ruotsista muihin kohteisiin. Vuonna 1977 valmistui Wärtsilän Helsingin-telakalta maailman nopein ja suurin autolautta GTS Finnjet, joka alkoi liikennöidä Helsingistä Saksan Travemündeen[35]. Jo vuosikymmentä aiemmin Finnlines liikennöi Travemündeen ja Gotlannin Visbyhyn ensin M/S Hansa Expressillä Hangosta ja sitten Finnhansalla ja Finnpartnerilla Helsingistä[32]. Hangon ja Visbyn autolauttareittiä yritti elvyttää 1990-luvun taitteessa Hango Line[36] ja Vaasanlaivojen 1970-luvun alussa kokeilemaa PoriSundsvall-reittiä 1990-luvun lopulla ruotsalainen Jetson,[37] mutta molemmat hankkeet kariutuivat jo suunnitteluvaiheessa.

1960-luvun alun Ilmattaresta, Fenniasta ja Nordiasta alkanut Wärtsilän telakkaryhmän kokemus ruotsinlaivojen rakentamisesta laajeni vuonna 1968 kansainvälisten vesien risteilyaluksiin, kun norjalainen yhtiö tilasi Suomesta M/S Song of Norwayn[38].

Neuvostoliiton hajottua ja Baltian maiden uudelleen itsenäistyttyä alkoi ruotsinlaivaliikenteen pohjalta nopeasti syntyä autolauttareittejä Helsingistä ja Tukholmasta Tallinnaan ja muidenkin Itämeren rannikkokaupunkien väliin. Viron, Ruotsin ja Suomen liityttyä Euroopan unioniin Itämeren autolauttaliikenteestä tuli merkittävä tekijä paitsi turistien, myös tavaroiden ja työvoiman vapaassa liikkuvuudessa Suomen, Ruotsin ja Viron välillä. Tämä loi tarvetta myös muunlaisten alusten kuin autolauttojen käyttöön Itämeren eripituisilla laivareiteillä, etenkin verottomien tuotteiden myynnin päätyttyä vuosituhannen vaihteessa. Helsingin ja Tallinnan välistä lyhyttä reittiä palvelemaan ilmestyi autolauttojen ja ropax-alusten ohella muitakin alustyyppejä, kuten Linda Linen kantosiipialukset ja katamaraanit[39] sekä SuperSeaCatin vesisuihkupropulsiota käyttävät pika-alukset. Ensimmäisiä varta vasten Helsingin ja Tallinnan väliseen liikenteeseen suunniteltuja autolauttoja oli vuonna 2008 käyttöön otettu nopea M/S Viking XPRS, josta tuli 2010-luvulla reitin eniten matkustajia kuljettanut laiva[40].

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsinlaivat ja niillä matkustus ovat monisyinen elämänilmiö, joka on saanut osakseen monenlaista arvostelua, ehkä eniten ympäristövaikutuksistaan. Ruotsinlaivojen aiheuttamat ilmansaasteet olivat pahimmillaan vuoden 1973 öljykriisin jälkeen, jolloin aluksissa käytettiin jopa kolme prosenttia rikkiä sisältävää raskasta polttoöljyä. Polttoaineeksi vaihdettiin kevyt polttoöljy ja ryhdyttiin kehittämään muitakin teknisiä ratkaisuja. Esimerkiksi vuosina 1988–1990 ruotsinlaivojen rikkidioksidipäästöt saatiin pienenemään 300 tonnista 50 tonniin vuodessa[41]. Sekä Tukholman saaristossa että Suomen rannikoilla on vuosikymmeniä ihmetelty yhä suurempien laivojen navigointia kapeissa salmissa ja kaupunkien keskustojen ahtaissa laitureissa[42]. Suurten laivojen sanotaan tuovan sisäsaaristoon ulkosaariston aalto-olosuhteet, mikä muuttaa lajikantaa ja edistää rehevöitymistä[43].

Meriturvallisuusasiat nousevat joksikin ajaksi puheenaiheiksi aina kun Itämeren autolautoille jotakin sattuu. Suurin, moniin toimenpiteisiinkin johtanut kohu syntyi Estonia-autolautan katastrofista syyskuussa 1994.

Alun perin rahtilaivoille ja muille hyötyaluksille tarkoitetuista, muun muassa huoltovarmuudella perustelluista valtiontuista meni 2010-luvun puolivälissä noin 60 prosenttia ”viihdemerenkulkuun” eli matkustaja-aluksille[44].

Ruotsinlaivojen viihteellistyessä ja hyttimatkustuksen lisääntyessä alettiin yhä enemmän keskustella ruotsinlaivaristeilyjen moraalisista kysymyksistä alkoholinkäytöstä vapaaseen seksiin[6][15][16].

Ruotsinlaivoilta on vuosikymmenten mittaan kadonnut kymmeniä ihmisiä, lähes kaikki nuoria miehiä. Toimittaja Riku Rantala perehtyi tapauksiin ja julkaisi aiheesta vuonna 2022 nelituntisen podcast-sarjan M/S Mystery[45].

Viking Linen laivat Manner-Suomen ja Ruotsin välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • M/S Viking Grace: Lähtö joka ilta Turusta, saapuminen Tukholmaan aamulla.
  • M/S Amorella: Lähtö joka toinen ilta Helsingistä, saapuminen Tukholmaan aamulla, paluu iltapäivällä ja aamuksi Helsinkiin.
  • M/S Viking Glory: Lähtö joka aamu Turusta, saapuminen Tukholmaan illalla.
  • M/S Gabriella: Lähtö joka toinen ilta Helsingistä, saapuminen Tukholmaan aamulla, paluu iltapäivällä ja aamuksi Helsinkiin.

Silja Linen laivat Suomen ja Ruotsin välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • M/S Silja Serenade: Lähtö joka toinen ilta Helsingistä, saapuminen Tukholmaan aamulla, paluu iltapäivällä ja aamuksi Helsinkiin.
  • M/S Silja Symphony: Lähtö joka toinen ilta Helsingistä, saapuminen Tukholmaan aamulla, paluu iltapäivällä ja aamuksi Helsinkiin.
  • M/S Galaxy: Lähtö joka aamu Turusta, saapuminen Tukholmaan illalla.
  • M/S Baltic Princess: Lähtö joka ilta Turusta, saapuminen Tukholmaan aamulla.

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eronen, Riitta & Takala, Sami: Merenkulkusanasto kummastuttaa Kielikello. 1/2004. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 16.4.2021.
  2. ruotsinlaiva. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2021.
  3. Monella lapsella on edessään elämänsä eka laivamatka Kuljetuslehti. 31.3.2022. Viitattu 27.5.2022.
  4. Paananen, Seppo: Matka avartaa. Helsingin Sanomat, 17.6.1989, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
  5. Riku Rantala: "Itämeren huvikeskuksissa on pimeämpi puoli, ja se sai minut otteeseensa" Yle. 1.3.2022. Viitattu 27.5.2022.
  6. a b c Köngäs, Heidi: Uiva kapakka. Yö ruotsinlaivalla on mässäilyã, diskoa ja viinaa. Helsingin Sanomat, 17.5.1981, s. 30. Näköislehti (maksullinen).
  7. a b c d e f g Vuoristo, Pekka: Lauttabisneksen luvattu reitti. Helsingin Sanomat, 15.11.1987, s. 56–57. Näköislehti (maksullinen).
  8. a b Erikoishuokea loistomatka Hampuriin. (Suomen Turistiauto Oy:n mainos.) Helsingin Sanomat, 2.8.1959, s. 2. Näköislehti (maksullinen).
  9. a b c d e f g h i j k l Dumell, Matts: Meritie Ruotsiin (Sjövägen till Sverige). Suomi, 2007. Katsottavissa YouTubessa, video 60 min. Viitattu 5.6.2022.
  10. Riutta, Kari: MacFinn tuuletti risteilymarkkinoita. Turun Sanomat, 8.12.2012. Artikkelin verkkoversio Viitattu 27.5.2022.
  11. MacFinnin tilalle upouusi autolautta ehkä Norjasta. Helsingin Sanomat, 10.3.1966, s. 23. Näköislehti (maksullinen).
  12. Sivusta katsoen. Suomen Kuvalehti, 1966, nro 25, s. 38. Näköislehti (maksullinen).
  13. 12 hyvää syytä matkustaa Ruotsinlaivoilla. (Boren, SHO:n, Svean ja Siljan yhteismainos.) Helsingin Sanomat, 11.5.1967, s. 5. Näköislehti (maksullinen).
  14. Me junailemme Teille edullisen ja mukavan juna-laiva-juna-matkan Ruotsiin. (Boren, SHO:n, Svean, Siljan, VR:n ja SJ:n yhteismainos.) Suomen Kuvalehti, 1968, nro 19, s. 12. Näköislehti (maksullinen).
  15. a b Saari, Mauno & Lamberg, Seija: Meri on tumma ja naama harmaa Ruotsinlaivan yöreitillä. Helsingin Sanomat, 4.8.1971, s. 11. Näköislehti (maksullinen).
  16. a b Dahlgren, Maija: Puolin & toisin: Kuvottavat ruotsinlaivat. Suomen Kuvalehti, 1971, nro 32, s. 35. Näköislehti (maksullinen).
  17. Pensala, Matti: Birka Line luotiin tyhjästä. Helsingin Sanomat, 15.5.1973, s. 25. Näköislehti (maksullinen).
  18. Ånedinlinjen läggs ner SVT Nyheter. 25.6.2013. Viitattu 27.5.2022.
  19. Jannerling, Lisa: Freja i "Rederiet" sjönk i Medelhavet. Expressen, 5.4.2007. Artikkelin verkkoversio Viitattu 27.5.2022.
  20. Blomgren, Riitta & Raudsepp, Peter: Laiva saapui Helsinkiin : Helsingin matkustajalaivaliikenteen kehitys 1830-luvulta nykypäivään, s. 68. Helsinki: Raud Publishing, 1993. ISBN 9789529043163. Kirja lainattavissa Internet Archivessa (viitattu 4.6.2022).
  21. Koski, Sami: Päivä Tukholmassa risteilyllä m/s Silja Symphonylla 19.5.-21.5.2017 Valkeat laivat -sivusto. 22.5.2017. Viitattu 30.5.2022.
  22. Viking Glorylla joogataan ja nautitaan kaikkialle avautuvista merimaisemista Viking Line. 12.1.2022. Viitattu 30.5.2022.
  23. Zitting, Marianne: Nämä asiat olivat mullistavia uutuuksia 70-luvun ruotsinlaivoilla Iltalehti. 23.1.2022. Viitattu 30.5.2022.
  24. ”3.1 Matkustaja-alukset vuosina 1980-1993”, Merenkulkulaitoksen tilastoja 1/1994. Suomen kauppalaivaston kehitys vuosina 1980-1993, s. 8. Merenkulkuhallitus, tilastotoimisto, 1994. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.5.2022).
  25. Piispa, Arja: Merenkulusta tuli ajankulu. Suomen Kuvalehti, 1986, nro 8, s. 17. Näköislehti (maksullinen).
  26. a b Nurmi, Esko: Laivamatkailu lyö taas ennätyksen. Helsingin Sanomat, 21.8.1990, s. 42. Näköislehti (maksullinen).
  27. Järvinen, Jari: Suomen suurimmasta konkurssista kertyi 50 metriä mappeja ja velkojille maksettiin miljardi euroa Yle Uutiset. 27.11.2013. Viitattu 5.6.2022.
  28. Ahvenanmaan erityisasema Ulkoministeriö. Viitattu 28.5.2022.
  29. Merenkurkun neuvoston historia Kvarkenrådet – Merenkurkun neuvosto. Viitattu 26.5.2022.
  30. Långnäsin satama valmistautuu suurlauttojen tuloon. Heinäkuussa kaikki Ruotsin-laivat poikkeavat Ahvenanmaalla Verkkouutiset. 4.6.1999. Viitattu 9.6.2022.
  31. Tiilikainen, Teppo: Taistelu Itämerellä. Suomen Kuvalehti, 2006, nro 5, s. 26–31. Näköislehti (maksullinen).
  32. a b Finnlinesin Itämeren laivaston kehitys 2004. Finnlines. Viitattu 2.1.2008.
  33. Enkvist, Liisa: Seawind Line lopettaa matkustajaliikenteen Turun Sanomat. 27.11.2007. Viitattu 27.5.2022.
  34. Hekkala, Salla & Lohilahti, Oona: Viron laivamatkailu ohitti ensimmäistä kertaa Suomen ja Ruotsin välisen reitin suosiossaan. Helsingin Sanomat, 17.8.2017. Artikkelin maksullinen verkkoversio Viitattu 31.5.2022.
  35. Finnjet Historical Society finnjet.fi. Viitattu 27.5.2022.
  36. HanGo Line varustamon suunnitelmat kariutuivat epäonnistuneeseen antiin. Helsingin Sanomat, 12.11.1989, s. 28. Näköislehti (maksullinen).
  37. Paananen, Erkki: Rakenteilla oleva terminaali huolintayhtiölle. Porista Sundsvalliin ei tule lauttalinjaa. Helsingin Sanomat, 10.3.1998. Artikkelin maksullinen verkkoversio Viitattu 27.5.2022.
  38. Henrietta Clayhills: Tusina tavaraa Suomesta: ruotsinlaiva (12 ting om Finland). Suomi, 2017. (ruotsiksi). Martin Saarikankaan haastattelu kohdasta 14.00 alkaen. Ohjelma Yle Areenassa. Viitattu 6.6.2022.
  39. Massa, Silja: Linda Line aikoo aloittaa taas liikennöinnin Helsingin ja Tallinnan välillä kesäkuun lopussa Yle Uutiset. 30.5.2018. Viitattu 27.5.2022.
  40. Viking XPRS telakalle. Moottori, 3.12.2016. Artikkelin verkkoversio Viitattu 27.5.2022.
  41. Risteilijöiden rikkipäästöt kuriin. Helsingin Sanomat, 24.7.1990, s. 9. Näköislehti (maksullinen).
  42. Simola, Eeva: Liian kapea salmi vai liian suuret laivat. Helsingin Sanomat, 30.5.1988, s. 12. Näköislehti (maksullinen).
  43. Kauhanen, Anna-Liina: Pintaa syvemmälle. (Laaja kansijuttu Itämeren tilasta.) Suomen Kuvalehti, 1998, nro 32, s. 12. Näköislehti (maksullinen).
  44. Skön, Kirsi: Valtion jättitukiaiset pääosin viihderisteilyihin Yle MOT. 5.10.2015. Viitattu 27.5.2022.
  45. Rantala, Riku: M/S Mystery Yle Areena. 28.2.2022. Viitattu 27.5.2022.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dumell, Matts: Meritie Ruotsiin. Suomentanut Hyrkäs, Seppo & Häilä, Arto. Schildt, 2008. ISBN 978-951-50-1731-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.