Fantasia (vuoden 1940 elokuva)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Fantasia (elokuva))
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Sanan muista merkityksistä katso Fantasia (täsmennyssivu).
Fantasia
Alkuperäinen juliste
Alkuperäinen juliste
Tuottaja Walt Disney
Säveltäjä Leopold Stokowski
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippuYhdysvallat
Tuotantoyhtiö The Walt Disney Company
Ensi-ilta 1940
Kesto 124 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 2 280 000 $ (arvio)
Seuraaja Fantasia 2000
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Fantasia on kolmas Walt Disneyn tuottama pitkä piirroselokuva, joka ilmestyi vuonna 1940. Elokuva koostuu kahdeksasta klassisen musiikin sävellyksestä, jotka on kuvitettu animaatioin. Elokuvan musiikin soittaa Philadelphian orkesteri. Vuonna 1999, 59 vuotta Fantasian ensi-illan jälkeen, ilmestyi sen jatko-osa Fantasia 2000.

Elokuvan jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Toccata ja fuuga d-molli (Johann Sebastian Bach)

Sävellyksen ensimmäisen kolmanneksen ajan valkokankaalla nähdään mustina siluetteina kuvattuja ja värivaloin valaistuja orkesterimuusikoita, joita kapellimestari Leopold Stokowski johtaa ("orkesteri" ei kuitenkaan ole Philadelphian orkesteri, vaan joukko losangelesilaisia muusikoita ja Disneyn studion työntekijöitä, jotka matkivat soittamista Philadelphian orkesterin ääniraidan tahdissa). Tämän jälkeen kohtaus muuttuu abstraktiksi animaatioksi, jossa erilaiset värit ja muodot mukailevat musiikkia.

2. Pähkinänsärkijä-sarja (Pjotr Tšaikovski)

Sarja kohtauksia, jotka kuvaavat vuodenaikojen vaihtumista kesästä syksyyn ja syksystä talveen, esiintyjinä keijukaiset, kultakalat sekä tanssivat kukat ja sienet. Kohtauksilla ei ole yhteyttä Pähkinänsärkijä-baletin alkuperäiseen juoneen.

3. Noidan oppipoika (Paul Dukas)

Noidan oppipoikana työskentelevä Mikki Hiiri lainaa isäntänsä taikahattua helpottaakseen vedenkantotyötään, mutta hänen taikansa menee kohtalokkaalla tavalla pieleen. Juoni noudattaa J. W. von Goethen alkuperäistä Noidan oppipoika -runoa.

4. Kevätuhri (Igor Stravinski)

Kohtauksia esihistoriasta: maapallon muodostuminen, elämän synty sekä dinosaurusten nousu ja tuho. Kohtauksilla ei ole yhteyttä baletin alkuperäiseen juoneen.

5. Pastoraalisinfonia (Ludwig van Beethoven)

Kohtauksia antiikin Kreikan mytologiasta: Kentaurit etsivät itselleen puolisoita amoriinien avustuksella, ja siivekäs hevonen Pegasos hoitaa jälkikasvuaan. Kaikki kokoontuvat viinin jumalan Bacchuksen kunniaksi järjestettäviin juhliin, jotka keskeytyvät ukkosmyrskyyn, kun ylijumala Zeus alkaa huvitella viskelemällä salamoita taivaalta. Jakson mytologia-aihepiirillä ei ole yhteyttä sinfonian alkuperäisiin teemoihin.

6. Tuntien tanssi oopperasta La Gioconda (Amilcare Ponchielli)

Strutsit, virtahevot, norsut ja alligaattorit esittävät koomisen baletin. Tapahtumapaikkana toimiva venetsialainen palatsi viittaa löyhästi oopperan alkuperäiseen juoneen.

7. Yö autiolla vuorella (Modest Musorgski) / Ave Maria (Franz Schubert)

Tšernobog-demoni herää vuorenhuipullaan ja kutsuu vainajien henget haudoistaan. Vuorella vietetään öistä bakkanaalia, kunnes kirkonkellojen ääni saa Tšernobogin jälleen piiloutumaan vuoren uumeniin ja ajaa vainajat takaisin hautoihinsa. Kamera siirtyy vuorelta öiseen metsään, jossa vaeltaa kulkue munkkeja soihdut käsissään kohti auringonnousua. Jakson sisältö viittaa Musorgskin teoksen alkuperäiseen aiheeseen, noitasapattiin.

Jokaista jaksoa edeltää johdanto, jossa kertojanääni (säveltäjä ja musiikkikriitikko Deems Taylor) selostaa katsojille seuraavaksi kuultavan sävellyksen historiaa ja taustoja. Johdantojen taustalla nähdään orkesteri virittämässä soittimiaan seuraavaa numeroa varten.

Johdantojen lisäksi elokuvassa on kaksi erillistä lyhyttä puhekohtausta. Noidan oppipoika -jakson jälkeen nähdään kohtaus, jossa animoitu Mikki Hiiri käy tervehtimässä korokkeellaan seisovaa kapellimestari Leopold Stokowskia (molemmat nähdään mustina siluetteina). Kevätuhrin ja Pastoraalisinfonian välissä on kohtaus nimeltään Meet the Soundtrack ("tapaa ääniraita"), jossa katsojille kerrotaan Oskar Fischingerin abstraktisti animoiman ääniraidan avulla, miten heidän kuulemansa musiikki muodostuu eri taajuuksilla värähtelevistä ääniaalloista.[1]

Toccata ja fuuga, Noidan oppipoika, Tuntien tanssi ja Ave Maria ovat Fantasiassa alkuperäisen mittaisia. 40-minuuttinen Pastoraalisinfonia on lyhennetty 20-minuuttiseksi ja 35-minuuttinen Kevätuhri 25-minuuttiseksi. Lisäksi Kevätuhrissa teoksen alussa soiva fagottisoolo on liitetty uudelleen teoksen loppuun. Myös Yö autiolla vuorella, Pähkinänsärkijä ja Noidan oppipoika ovat hieman alkuperäistä lyhyempiä, joskaan lyhennykset eivät ole yhtä radikaaleja. Fantasiassa käytetty Pähkinänsärkijä ei ole itse baletti vaan siihen perustuva orkesterisarja, joka on huomattavasti alkuperäistä balettia lyhyempi. Yö autiolla vuorella -teoksesta kuullaan Leopold Stokowskin oma orkesterisovitus, joka poikkeaa hieman Nikolai Rimski-Korsakovin tunnetummasta orkestraatiosta. Alkujaan uruille sävelletty Toccata ja fuuga kuullaan myös orkesterisovituksena.

Suomessa elokuvasta levitettiin 2000-luvulle asti hieman lyhennettyä versiota, jossa Taylorin osuudet on korvattu suomenkielisellä kerronnalla. Alkuperäisen suomenkielisen kertojan nimeä ei ole ilmoitettu. Vuonna 2010 tehtiin DVD-julkaisua varten uusi suomenkielinen jälkiäänitys, jonka ohjasi Markus Bäckman.[2] Uudessa suomenkielisessä versiossa Taylorin tilalla kertojana on Jarmo Koski, Mikki Hiiren äänenä välispiikissä Antti Pääkkönen ja Stokowskin äänenä Rauno Ahonen.

Elokuvan ääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fantasia oli maailman ensimmäinen stereoäänellä toteutettu elokuva, ja sitä pidetään muutenkin siihenastisista äänielokuvista edistyksellisimpänä. Kahden miljoonan dollarin budjetista viidennes käytettiin ääneen. Äänitykset tehtiin yhdeksälle raidalle, joista miksattu Fantasound-stereoääni esitettiin ensi-illassa 90 kaiuttimen kautta, jotka nykyajan surround-äänen tapaan oli sijoitettu ympäri salia. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lehtinen, Jari: Animaation historia, s. 83. Finn Lectura, 2013. ISBN 978-951-792-572-3.
  2. Kenneth Sundberg: Disney Suomeksi Viitattu 22.9.2016.