Joe Strummer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joe Strummer
01scenestrummer08 copy.jpg
Syntynyt 21. elokuuta 1952, Ankara, Turkki
Kuollut 22. joulukuuta 2002 (50 vuotta) Broomfield, Somerset, Englanti
Aktiivisena 1973-2002
Tyylilajit punk, rock, reggae, maailmanmusiikki
Ammatit muusikko, näyttelijä
Soittimet kitara
Yhtyeet The 101ers
The Clash
The Latino Rockabilly War
The Pogues
The Mescaleros
Levy-yhtiöt CBS, Sony, Hellcat

Joe Strummer (oik. John Graham Mellor, 21. elokuuta 195222. joulukuuta 2002) oli kuuluisan The Clash -punkrockyhtyeen laulaja ja keulakuva. Hän vastasi pääosin myös yhtyeen kantaa ottavista sanoituksista. Yhdessä kitaristi Mick Jonesin kanssa heitä alettiin kutsua oman sukupolvensa Lennoniksi ja McCartneyksi. Strummer syntyi Ankarassa, Turkissa englantilaiseen diplomaattiperheeseen. Nuoruutensa hän vietti sisäoppilaitoksessa Englannissa. Siellä ollessaan hän innostui rockmusiikista.

The Clash[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Strummer perusti The Clash -yhtyeen, johon kuuluivat Mick Jones (kitara), Paul Simonon (basso) ja Topper Headon (rummut). Aluksi ja lopuksi rumpalin tehtäviä yhtyeessä hoiti Terry Chimes. Vuonna 1977 ilmestyi ensimmäinen albumi, joka kantoi yhtyeen nimeä. Yleisesti albumia pidetään yhtenä punk-kauden merkittävimmistä levyistä. Albumilla on muun muassa sellaiset yhtyeen klassikot kuin "Janie Jones", "Garageland" ja "White Riot". Seuraavana vuonna ilmestyi Give 'Em Enough Rope, jolta löytyvät muun muassa yhtyeen klassikot "Safe European Home" ja "Tommy Gun".

Vuonna 1979 ilmestyi yhtyeen musiikillinen täysosuma - albumi London Calling, joka on toistuvasti ollut kärkipäässä Kaikkien aikojen paras albumi -äänestyksissä. Albumilta löytyy yhtyeen tunnetuimpia kappaleita, muun muassa London Calling, Train In Vain ja Spanish Bombs. Albumin vahvuuksiin kuuluu sen laaja musiikillinen asteikko reggaesta rockabillyn kautta punkrockiin. Seuraavana vuonna ilmestyi Sandinista!, joka musiikillisesti oli vieläkin London Calling -albumia kokeilevampi. Alun perin kolmoisalbumina ilmestynyt Sandinista! käy kappaleissaan läpi miltei jokaisen musiikkityylin.

Viimeinen oikeana pidetty Clash-albumi oli Combat Rock, joka ilmestyi vuonna 1982. Albumin epätasaisen materiaalin joukossa on yhtyeen tunnetuimpia kappaleita: "Rock The Casbah", "Should I Stay or Should I Go?" ja "Straight To Hell". Viisi vuotta levyttämistä ja esiintymistä kulutti kuitenkin yhtyeen loppuun ja ensimmäisenä Strummer erotti huumeriippuvaisen Headonin ja sitten Jonesin. Strummer yritti jatkaa Clashin nimellä ja julkaisi vuonna 1985 Cut The Crap -albumin. Albumin ainoat musiikilliset huippuhetket löytyvät kappaleista This Is England ja North And South.

Clashin hajottua virallisesti 1985 Strummer peri Clashin levytyssopimuksen, josta oli myöhemmin suurta haittaa hänen soolouralleen. The Clashista ovat saaneet runsaasti vaikutteita sellaiset yhtyeet kuin U2, Manic Street Preachers ja Green Day.

Sooloura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1989 ilmestyi Strummerin ensimmäinen sooloalbumi Earthquake Weather, joka kärsi hieman tasapaksusta sovituksesta. Samana vuonna Strummer järjesti The Latino Rockabilly War -yhtyeensä kanssa Rock Against The Rich -hyväntekeväisyyskonsertin. Strummer ehti tätä ennen vuosina 1986-1988 tehdä muutaman kappaleen elokuviin Walker, Sid & Nancy ja Permanent Record. Monta hyvää kappaletta syntyi tuolloin, kuten Unknown Immortal, Love Kills, Dum Dum Club, Trash City, Baby The Trans ja Tennessee Rain. Tämän jälkeen Strummer ajautui levy-yhtiön kanssa riitoihin, kun levy-yhtiö kieltäytyi julkaisemasta Strummerin albumeita, mutta ei myöskään halunnut päästää häntä irti Clashin aikaisesta sopimuksesta.

Viivytystaistelu päättyi vasta vuonna 1999, kun levy-yhtiö viimein antoi periksi ja Strummer julkaisi toisen soololevynsä liki 10 vuoteen The Mescaleros -yhtyeen kanssa. Levy-yhtiönä oli nyt Mercury Records. Erinomaiset arvostelut saanut Rock Art And The X-Ray Style -albumi sisälsi runsaasti kantaa ottavia sanoituksia. "Yalla Yalla" -kappaleessa Strummer laulaa: "Well so long liberty / Let's forget you didn't show / Not in my time / But in our son's and daughter's time / When you get the feelin' / Call - and you got a room".

Joe Strummerin muistoksi tehty graffiti.

Albumin ilmestymisvuonna Strummer esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa. Konsertissa kuultiin muun muassa kappaleet "London Calling", "Tommy Gun", "Tony Adams", "Yalla Yalla", "I Fought The Law", "Straight To Hell", "Rock The Casbah", "Junco Partner", "Techno D-Day", "X-Ray Style", "White Man In Hammersmith Palais", "Brand New Cadillac" ja "Bankrobber".

Strummer sai kuitenkin lähteä levy-yhtiöstä albumin ilmestymisen jälkeen. Vuonna 2000 ilmestyi maailmanmusiikkia sisältävä Global A Go-Go. Albumin helmiä ovat nimikappale ja "Johnny Appleseed". Vuoden 2002 marraskuussa Joe Strummerin rinnalle lavalle nousi vanha Mick Jones, jonka kanssa hän esitti muutaman Clashin tunnetun kappaleen osana lakkoilevien palomiesten tukikonserttia. Viimeksi ystävykset olivat soittaneet samalla lavalla lähes 20 vuotta sitten. Neljä viikkoa myöhemmin Strummer kuoli sydänkohtaukseen nukkuessaan kotonaan. Ruumiinavauksessa todettiin, että hänellä oli ollut synnynnäinen sydänvika, jota ei ollut koskaan huomattu.

The Clash hyväksyttiin Rock and Roll Hall of Fameen 10. maaliskuuta 2003. Samana vuonna ilmestyi Joe Strummer & The Mescaleros -yhtyeen albumi Streetcore.

Strummerin leski Lucinda Mellor suunnittelee miehensä jäämistöön perustuvaa kirjaa, jossa olisi tekstejä, piirroksia, valokuvia, ja siinä olisi mukana myös CD-albumi.[1]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Clashin kanssa äänitetty materiaali: The Clashin diskografia

Soololevytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Levyn nimi Levy-yhtiö Lisätietoja
1986 Sid and Nancy Soundtrack Samuel Goldwyn Company Sid & Nancy -elokuvan soundtrack. Joe Strummer esittää kaksi kappaletta
1987 Walker Virgin Records Alex Coxin elokuvan soundtrack.
1987 Straight to Hell Soundtrack Repertoire Straight to Hell -elokuvan soundtrack. Joe Strummer esittää kaksi kappaletta
1993 When Pigs Fly Soundtrack When Pigs Fly -elokuvan julkaisematon soundtrack.
1998 Chef Aid: The South Park Album Columbia Joe Strummer esittää It's a Rockin' World -kappaleen
2002 Jools Holland's Big Band Rhythm & Blues Strummer esittää the Jools Holland Big Bandin kanssa kappaleen Return of the Blues Cowboy
2003 Unearthed Universal Redemption Song duettona Johnny Cashin kanssa.

The 101ers[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Levyn nimi Levy-yhtiö
1981 Elgin Avenue Breakdown Andalucia

The Latino Rockabilly War[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Levyn nimi Levy-yhtiö
1988 Permanent Record Original Soundtrack Epic Records
1989 Earthquake Weather Epic Records

The Mescaleros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Levyn nimi Levy-yhtiö Lisätietoja
1999 Rock Art and the X-Ray Style Epitaph
2001 Global a Go-Go Epitaph
2003 Streetcore Hellcat Strummerin viimeiseksi jäänyt, kuoleman jälkeen julkaistu levy.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Joe Strummerin jäämistöstä taidekirja." Helsingin Sanomat 10.12.2007 s.C1

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]