Manic Street Preachers

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Manic Street Preachers
(1986– )
Manic Street Preachers esiintymässä Lontoossa.
Manic Street Preachers esiintymässä Lontoossa.
Tiedot
Tyylilaji: glam punk, vaihtoehtorock, hard rock
Kotipaikka: Walesin lippu Wales, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Sivusto: www.manics.co.uk
Jäsenet
James Dean Bradfield laulu, kitara
Sean Moore rummut
Nicky Wire basso
Entiset jäsenet
Richey James Edwards kitara (19881995)
Flicker basso (1986–1988)
Levy-yhtiöt
Sony BMG 1991
Heavenly Records 1991

Manic Street Preachers on walesilainen rockyhtye ja yksi 1990-luvun lopun suosituimmista brittiyhtyeistä. Yhtye tunnetaan erityisesti poliittisesti kantaaottavista sanoituksistaan ja kitaristi-sanoittajansa Richey James Edwardsin salaperäisestä katoamisesta vuonna 1995.

Manic Street Preachersin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”If You Tolerate This Your Children Will Be Next”, ”A Design for Life”, ”Everything Must Go” ja ”Motorcycle Emptiness”. Vuonna 2001 Manic Street Preacherista tuli ensimmäinen kommunistisessa Kuubassa konsertoinut länsimainen rockyhtye.[1]

Perustaminen ja alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manic Street Preachers perustettiin vuonna 1986 nimellä Betty Blue ranskalaisen Jean-Jacques Beineix'n elokuvan Betty Blue mukaan. Tuolloin kokoonpanossa olivat koulutoverit James Dean Bradfield (soolokitara), Bradfieldin serkku Sean Moore (rummut), Nicky Wire (oikealta nimeltään Nicholas Allen Jones, komppikitara) ja Flicker (oikealta nimeltään Miles Woodward, basso). Aluksi Bradfield kokeili sanoittamista, mutta luovutti ja näin alkuvaiheen sanoituksista vastasi Wire. Alkuvuodesta 1988 Flicker jätti yhtyeen väittäen yhtyeen erkaantuneen punk-juuriltaan. Wire vaihtoi kitaran bassoon ja yhtye jatkoi kolmimiehisenä.

Vuonna 1988 yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä "Suicide Alley" omakustanteena. The Clashin debyyttialbumia muistuttavan kannen valokuvasi ja suunnitteli Richey James Edwards. Edwards oli alun perin yhtyeen roudari ja autonkuljettaja, mutta hänestä tuli Flickerin lähdettyä yhtyeen neljäs jäsen. Edwards sanoitti Manic Street Preachersin kappaleita yhdessä Wiren kanssa ja suunnitteli levynkannet. Lavalla hän oli lähinnä soittavinaan kitaraa.

Yhtyeen alkuaikojen esiintymiset olivat hyvin punkhenkisiä. Bradfield ja Wire heittivät herjoja yleisölle ja yhtye soitti The Ramonesin tapaan lyhyitä "20 minuuttia energiaa" - ne muistuttivat punk rock -tyylisessä yhtye/yleisö-kanssakäymisessään skotlantilaisen The Jesus and Mary Chainin esiintymisiä pari vuotta aiemmin.

Kesäkuussa 1990 punklevymerkki Damaged Goods Records julkaisi Manic Street Preachersin nelikappaleisen EP:n New Art Riot. Seuraavan vuoden tammikuussa indiemerkki Heavenly Recordsin kautta ilmestyi punk/metallivaikutteinen rocksingle "Motown Junk". Seuraavan vuoden aikana yhtye alkoi saavuttaa brittilehdistössä nimeä rienaavilla haastatteluillaan, joissa se hyökkäsi niin muita yhtyeitä kuten Slowdivea ja My Bloody Valentinea vastaan. Tammikuussa 1992 ilmestyi single "You Love Us", joka nousi Britannian singlelistan sijalle 16.

Generation Terrorists – The Holy Bible (1992–1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manic Street Preachersin debyyttialbumi Generation Terrorists (alkuperäinen nimiehdotus oli "Culture, Alienation, Boredom And Despair") julkaistiin Columbia Recordsin kautta helmikuussa 1992. Se oli tupla-albumi, jolla oli 18 kappaletta (Yhdysvaltain versiossa 14)[2]. Albumilta julkaistiin kuusi singleä ja sitä myytiin 250 000 kappaletta. Yhtyeen ensimmäinen Britannian Top10 singlehitti oli kuitenkin yhdessä Fatima Mansionsin kanssa julkaistu hyväntekeväisyyssingle, coverversio kappaleesta "Suicide Is Painless".

Kakkosalbumi Gold Against the Soul sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta levy nousi Britannian albumilistan sijalle kahdeksan. Allmusicin Stephen Thomas Erlewinen mukaan albumilla yhtye päätti muuttaa "työväenluokan angstinsa raskaaksi areenarokiksi". Levyn myötä Manic Street Preachersin ulkoinen imago muuttui glamrockmaisesta punktyylistä enemmän valtavirran rockyhtyettä muistuttavaksi.

The Holy Bible ilmestyi elokuussa 1994 ja vaikka se sai kriitikoilta hyviä arvosteluja, albumi myi kahta edeltäjäänsä huonommin. Levyä ei julkaistu lainkaan Yhdysvalloissa. 1. helmikuuta 1995 Richey James Edwards katosi kirjauduttuaan ulos Embassy Hotelista Bayswater Roadilla Lontoossa kello seitsemän aamulla. Edwardsin auto löydettiin hylättynä 14. helmikuuta Severn Viewin huoltoasemalta läheltä Severn Bridge -siltaa. Edwardsia ei ole sittemmin nähty ja hänet julistettiin kuolleeksi marraskuussa 2008. Yhtyeen toiminta keskeytyi kuudeksi kuukaudeksi. Ensimmäinen Edwardsin katoamisen jälkeinen äänite oli The Help Album -hyväntekeväisyyslevylle tehty cover "Raindrops Keep Fallin' on My Head".

Everything Must Go – Lipstick Traces (1996–2003)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Everything Must Go, joka oli ensimmäinen albumi ilman Edwardsia, sisälsi viisi laulua, joissa oli Edwardsin osittain tai kokonaan kirjoittamat sanat. Muut kappaleet olivat Wiren yksinään sanoittamia mukaan lukien Britannian singlelistan kakkoseksi noussut "A Design for Life". Albumi oli Mercury Prize -ehdokas vuoden 1996 parhaaksi albumiksi ja se sisälsi "A Design for Lifen" lisäksi singlehitit "Australia" (brittilistan seitsemäs), "Everything Must Go" (brittilistan viides) ja "Kevin Carter" (brittilistan yhdeksäs).

Vuonna 1998 ilmestynyt This Is My Truth Tell Me Yours nousi suosituksi ympäri maailman ja oli muun muassa Britannian albumilistan ykkösenä kolme viikkoa. Espanjan sisällissodasta kertova single "If You Tolerate This Your Children Will Be Next" oli yhtyeen ensimmäinen singlelistan ykkönen Britanniassa. Albumin singlet "You Stole The Sun From My Heart", "Tsunami" ja "The Everlasting" nousivat myös listoille.

Marraskuussa 1999 Manic Street Preachers julkaisi singlen "The Masses Against The Classes", joka nousi Britannian singlelistan ykköseksi 16. tammikuuta 2000. Singleä ei julkaistu normaaleilla studioalbumeilla. Vuonna 2001 yhtye esiintyi Kuubassa, jossa sen jäsenet tapasivat presidentti Fidel Castron. Matkasta ja konsertista julkaistiin DVD Louder than War.

Kuuban konsertissa kuultiin jo monia kappaleita yhtyeen kuudennelta albumilta Know Your Enemy (2001). Albumin kaksi ensimmäistä singleä, "So Why So Sad" ja "Found That Soul", julkaistiin samana päivänä. Seuraavana vuonna ilmestyi kokoelma-albumi Forever Delayed, joka sisälsi myös ennen julkaisemattomat laulut "Door To The River" ja "There By The Grace Of God" (joka julkaistiin myös singlenä). Vuonna 2003 ilmestyi singlejen B-puolia, harvinaisuuksia ja covereita sisältävä kokoelma Lipstick Traces.

Lifeblood – Journal For Plague Lovers (2004–2009)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen seitsemäs studioalbumi Lifeblood julkaistiin 1. marraskuuta 2004. Se ei noussut Britannian albumilistalla 13:tta sijaa korkeammalle ja sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta. Esimerkiksi Mojo antoi albumille neljä tähteä viidestä, mutta Q vain kaksi. Albumia seurasi areenakiertue Britanniassa. Kiertueella oli ensimmäistä kertaa Edwardsin katoamisen jälkeen mukana kakkoskitaristi. 6. joulukuuta 2004 ilmestyi The Holy Biblen kymmenvuotisjuhlapainos. 19. huhtikuuta 2005 ennen Past-Present-Future-kiertueen viimeistä esiintymistä Manic Street Preachers jakoi faneilleen God Save The Manics EP:tä, joka tuli myöhemmin ladattavaksi ilmaiseksi yhtyeen kotisivuille. EP:n kolme kappaletta julkaistiin myös Lipstick Tracesin Japanin painoksella.

Syyskuussa 2005 yhtyeeltä ilmestyi kappale "Leviathan" hyväntekeväisyysalbumilla Help-a Day in the Life. Helmikuussa Manic Street Preachers versioi The June Bridesia tämä englantilaisyhtyeen tribuuttialbumilla Still Unravished.

Kahdeksas studioalbumi Send Away The Tigers ilmestyi 7. toukokuuta 2007. Se sai edeltäjäänsä parempia arvioita kriitikoilta ja nousi Britannian albumilistan kakkoseksi. Albumin ensimmäisellä singlellä "Your Love Alone Is Not Enough" oli mukana The Cardigansin laulaja Nina Persson ja se oli parhaimmillaan Britannian singlelistan kakkosena. Kaksi seuraavaa singleä "Autumn Song" ja "Indian Summer" nousivat molemmat myös Top30:een. Helmikuussa 2008 yhtyeelle luovutettiin NME Awards -tapahtumassa God Like Geniuses Award -palkinto.

Yhtyeen yhdeksäs studioalbumi Journal For Plague Lovers ilmestyi 18. toukokuuta 2009. Albumin tuotti Steve Albini. Levyn tekstit perustuvat Richey Edwardsin sanoituksiin, jotka hän antoi muutama viikko ennen katoamistaan Nicky Wirelle.[3][4] Journal For Plague Lovers nousi ilmestymisviikollaan brittilistan kolmannelle sijalle ja sai hyvän vastaanoton kriitikoilta. Levyn keskiarvo Metacritic -sivustolla on 85, joka oikeuttaa nimitykseen "universal acclaim".[5]

Sooloprojektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2005 loppupuolella sekä Bradfield että Wire ilmoittivat aikeistaan julkaista soolomateriaalia ennen bändin uutta levyä. Joulupäivänä 2005 bändi antoi virallisilla kotisivuillaan vapaasti julkaistavaksi Wiren uuden soolokappaleen "I Killed the Zeitgeist" päivän ajaksi. Kappaleen tyyli poikkesi huomattavasti Manics Street Preachersin musiikista. Bradfieldin single "That's No Way to Tell a Lie" sekä albumi The Great Western julkaistiin heinäkuussa. Wiren albumi I Killed the Zeitgeist julkaistiin syyskuussa samana vuonna.

Kappale "Everything Must Go" oli myös Gran Turismo -pelin tunnusmusiikkina.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Flicker (oik. Miles Woodward) – basso (1986–1988)
  • Richey James Edwards – kitara (1988–1995)

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintymiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 5.3.1999 - Vanha jäähalli, Helsinki
  • 18.6.1999 - Provinssirock, Seinäjoki
  • 17.6.2001 - Provinssirock, Seinäjoki
  • 27.10.2002 - Vanha Ylioppilastalo, Helsinki
  • 6.7.2003 - Ruisrock, Turku
  • 25.7.2008 - Qstock, Oulu
  • 23.7.2011 - Wanaja Festival, Hämeenlinna
  • 7.5.2014 - Circus, Helsinki

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Manics make history in Cuba 16.2.2001. BBC News. Viitattu 2.12.2008. (englanniksi)
  2. Stephen Thomas Erlewine: Generation Terrorists Review Allmusic. Viitattu 3.12.2008. (englanniksi)
  3. Manic Street Preachers to release Richey Edwards-written album 4.11.2008. NME. Viitattu 8.12.2008. (englanniksi)
  4. Otto Talvio: Kuolleen runoilijan seura. Nyt, 15.5.2009, s. 22-23.
  5. Journal For Plague Lovers Metacritic. Viitattu 29.3.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]