Cthulhu-mytologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Cthulhu ja R'lyeh.

Cthulhu-mytologia on laaja 1900-luvulla syntynyt tarusto, jota hyödynnetään pääasiassa kauhukirjallisuudessa ns. Cthulhu-tarinoissa, mutta enenevissä määrin myös muussa kulttuurissa, kuten elokuvataiteessa ja populaarimusiikissa. Mytologia pohjautuu yhdysvaltalaisen kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin ja hänen kirjailijaystäviensä tarinoihin, mutta sen kanonisoi ja yhtenäisti August Derleth, joka myös keksi mytologian nimen.

Lukuisat myöhemmät kauhukirjailijat ovat käyttäneet tarinoissaan Cthulhu-mytologiaa. Suuri osa Lovecraftin jälkeisten kirjailijoiden kirjoittamista Cthulhu-tarinoista eroaa huomattavasti Lovecraftin alkuperäisestä ajatuksesta, jonka mukaan kaoottisessa universumissa arvoilla ja merkityksillä ei ole sijaa. Derlethin yhtenäistämässä mytologiassa hänen kristilliset arvonsa tuovat esiin hyvän ja pahan taistelun. Lovecraft sen sijaan oli ateisti, jonka näkemykset heijastuivat hänen tarinoidensa välinpitämättömään universumiin. Joidenkin Lovecraft-tutkijoiden mukaan Cthulhu-mytologia onkin vain Derlethin esittämä teoria, eikä Lovecraft tarkoittanutkaan sitä kokonaisuudeksi vaan kokoelmaksi mielikuvia, joita voidaan käyttää eri teoksissa tuomaan esille samoja tuntemuksia.

Mytologian keskeisiä hahmoja ovat suuret muinaiset, pelottava joukko jumalolentoja, joista tunnetuin on kammottava Cthulhu. Cthulhu ja hänen palvelijansa nukkuvat ja uneksivat R'lyehin uponneessa kaupungissa. "Kun tähtien asento on oikea", Cthulhu herää ja aiheuttaa hävitystä koko maailmassa. Mytologian perusteoksessa, Lovecraftin varhaisessa tekstissä "Cthulhun kutsu", Cthulhu mainitaan Suurten muinaisten ylipappina, mutta myöhemmässä mytologiassa esiintyy häntäkin mahtavampia olentoja, kuten maailmankaikkeuden valtias Azathoth ja hedelmällisyyden jumala Shub-Niggurath. Lähes kaikille mytologiassa esiintyville erisnimille on useita eri kirjoitusasuja: Cthulhu kirjoitetaan usein Kutulu, Azathoth Azag-Thoth ja Tsathoggua Zhothaqquah.

Lovecraftin seuraajat ovat osaltaan laajentaneet mytologiaa merkittävästi, osan toimiessa vielä Lovecraftin elinaikana ja jopa yhteistyössä hänen kanssaan. Moderni Cthulhu-mytologia on mytologian laajenemisen myötä kehittynyt kuitenkin yhä monimuotoisemmaksi.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Lovecraftin piiri

Piirros Shoggothista.
Piirros Yog-Sothothista.

Cthulhu-mytologia pohjaa joukkoon H.P. Lovecraftin novelleja ja pienoisromaaneja. Ensimmäisiä mytologiaa hahmottelevia Lovecraftin teoksia olivat Dagon (1920) ja Nyarlathotep (1920), eteenpäin se kehittyi novelleissa Nimetön kaupunki (The Nameless City, 1921) ja Juhlapäivä (The Festival, 1923). 1925-1926 kirjoitetusta ja 1928 julkaistusta Cthulhun kutsusta (The Call of Cthulhu) muotoutui sen perusteksti, jonka jälkeen Lovecraft kirjoitti aiheeseen liittyen tarinan tai kaksi vuodessa. Hänen luomansa mytologia ei kuitenkaan ollut yhtenäinen tai ristiriidaton kokonaisuus, vaan pikemminkin filosofia johon hänen tarinansa pohjasivat.[1] Ne kuitenkin esittelevät mytologian olentoja, tärkeimpinä suuret muinaiset, joukon fiktiivisiä Uuden Englannin paikkoja, jotka ovat tärkeä osa Lovecraftin ja hänen seuraajiensa tuotantoa, niin ikään fiktiivisen "kielletyn kirjan" Necronomiconin, sekä kylmän nihilistisen maailmankuvan.[1]

Hulluuden vuorilla (At the Mountains of Madness, 1936) systematisoi Lovecraftin mytologiaa ja toi siihen science fiction -elementtejä, mutta on kuitenkin osin ristiriidassa hänen aiempien kuvaustensa muinaisista kanssa.[1][a] Myös Cthulhun kutsussa esiintyvät suuret muinaiset eroavat jonkin verran muiden novellien muinaisista:[1] ne ovat konkreettisempia olentoja ja luonteeltaan vähemmän kosmisia ja enemmän maapalloon ja ihmisiin liittyviä. Esimerkiksi Cthulhun herääminen kuolemankaltaisesta unestaan on tässä tarinassa suoraan sitä palvovista kultisteista kiinni.[2]

Lovecraftilla oli joukko kirjeystäviä, jotka kirjoittelivat samantapaisiin pulp-lehtiin kuin hän ja joiden fantasia- ja kauhunovellien tyyli muistutti Lovecraftia (ns. "Lovecraftin piiri", en. "Lovecraft cycle"). Lovecraft rohkaisi ystäviään käyttämään mytologiaansa, ja seurauksena August Derlethin, Robert E. Howardin, Clark Ashton Smithin, Henry Kuttnerin, Robert Blochin ja Frank Belknap Longin kaltaiset kirjailijat osallistuivatkin jo varhain mytologian kehittämiseen.[1]

Vaikka joukko kirjeystäviä lainailikin lovecraftilaisia elementtejä tarinoihinsa, muodostivat jokaisen omat tarinat varsin itsenäiset kokonaisuutensa. Vaikka Clark Ashton Smith mainitsikin Yok-Zothothin (Yog-Sothoth) ja Kthulhutin (Cthulhu) novellissaan Ubbo-Sathla (1933),[3] keskittyivät hänen tarinansa enemmän hänen omiin jumaluuksiinsa, kuten Tsathogguaan. Lovecraft kuitenkin mainitsi omissa tarinoissaan Howardin keksimän Unaussprechlichen Kultenin sekä ystäväänsä viitanneen atlantislaisen ylipapin Klarkash-Tonin.

[muokkaa] August Derlethin lisäykset

Cthulhu-mytologia, siinä muodossa kuin se nykyään tunnetaan, on nimeään myöten Lovecraftin kirjeystävän August Derlethin luomus. Vaikka pohjan sille antoivatkin Lovecraftin ja hänen "piirinsä" kirjoitukset (myös Derlethin itsensä, joka oli piirin jäsen), ei Lovecraft – eikä kukaan muukaan piirin jäsenistä – systematisoinut sen enempää kuin nimennytkään mytologiaa;[1] Lovecraft tosin kutsui sitä joskus humoristisesti nimellä "Yog-Sothothery" erään mytologian hahmon mukaan.[4] Itse asiassa Lovecraftin tarinat kasaantuvat enemmän kuvitteellisen Arkhamin kaupungin kuin Cthulhun tai jonkin muun olennon ympärille, ja mainitut jumalolennot ja niiden olemukset vaihtelevat tarinasta toiseen; tästä syystä jotkut ovat arvelleet ettei Lovecraft edes tarkoittanut mytologiaansa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Lisäksi Lovecraftin filosofiassa universumi oli moraaliton, välinpitämätön, vailla hyvää tai pahaa,[1] eivätkä ihmiset merkinneet sen olennoille juuri mitään: Lovecraftin tarinoissa ihmiset saattavat miellyttää tai ärsyttää voimakkaampia olentoja, mutta todellisuudessa tämä merkitys on vähäinen ja ihmiset suurille muinaisille lähes yhdentekeviä. Lovecraftin ateismi ja materialismi heijastuivat tähän näkemykseen. Derleth sen sijaan oli katolinen ja liitti Cthulhu-tarustoon kristillistä mytologiaa. Derlethin universumissa käynnissä oli hyvien "vanhempien jumalien" ja pahojen "suurien muinaisten" välinen taistelu, ja ihminen oli tämän taistelun keskipisteessä. Lovecraftia suomeksi toimittanut Markku Sadelehto kutsuu Derlethin näkemystä "naiviiksi ja absurdiksi".[1]

Derleth myös kanonisoi muiden kirjoittajien Cthulhu-vaikutteiset tarinat lopullisesti kiinteäksi osaksi mytologiaa. Tämä toisaalta vieraannutti mytologiaa Lovecraftin näkemyksistä, mutta toisaalta laajensi sitä suuresti, helpotti muiden kirjailijoiden osallistumista sen kehittämiseen ja toi sen pitkälti nykyiseen muotoonsa. Lovecraft-vaikutteista huolimatta Cthulhu-mytologia itsessään onkin Derlethin luomus.[1] Derleth kehitti myös klassisten neljän elementin mukaisen jaottelun, jossa esimerkiksi Cthulhu edusti vettä, Tsathoggua maata ja Derlethin omat Ithaqua ilmaa ja Cthugha tulta.

[muokkaa] Nykyään

Ensimmäisiä Lovecraftin piirin ulkopuolisia mytologiaan omat osansa kirjoittaneita olivat Fritz Leiber, joka tosin oli nuorena kuulunut Lovecraftin piiriin, mutta kirjoitti päätyönsä, myös Cthulhu-mytologian parissa, vasta 1960-luvulla ja sen jälkeen, sekä paremmin muusta genrekirjallisuudesta muistettava Hugh B. Cave, joka hänkin oli vaihtanut muutaman kirjeen Lovecraftin kanssa – jonkin verran riitelevässäkin sävyssä.[1] Myöhempiä kirjailijoita ovat olleet David Drake, Colin Wilson, Philip José Farmer, Joanna Russ[1] ja Lin Carter. Jopa Stephen King on kirjoittanut Cthulhu-tarinan Crouch End (1980).[1] Sitä mukaa kun uusia kirjoittajia on ilmaantunut, taruston jumalten, olentojen ja paikkojen määrä on rikastunut.

Nykyään Cthulhu-mytologia ei ole enää pelkästään kauhukirjallisuuden haara. Monet elokuvat ovat lainanneet siitä piirteitä, kuten Sam Raimin Kauhun riivaamat ja Lucio Fulcin The Beyond. H. P. Lovecraftin historiaseura (The H.P. Lovecraft Historical Society) tuotti vuonna 2005 valmistuneen mustavalkoisen mykkälyhytelokuvan The Call of Cthulhu, joka voitti useita palkintoja ja sai kunniamaininnan monilla filmifestivaaleilla.[5] Lisäksi monet yhtyeet ovat ottaneet vaikutteita H. P. Lovecraftilta, varsinkin extreme metal -yhtyeet.[6] Joillekin yhtyeille Cthulhu-mytologia on sanoitusten pääaihe (esimerkiksi Electric Wizardin sanoitukset käsittelevät usein mytologiaa, ja 1960-luvulla toimi yhtye nimeltä H. P. Lovecraft[7]) jotkut ovat tehneet yksittäisiä kappaleita jotka sivuavat sitä, esimerkkeinä Venomin "The Evil One"[8], Metallican "The Call of Ktulu"[9] ja "The Thing That Should Not Be"[10].

Cthulhu-tarusto on innoittanut myös monia pelejä, varsinkin roolipelejä ja nyttemmin myös tietokonepelejä. Chaosium julkaisi 1981 Call of Cthulhu -roolipelin, joka oli yksi ensimmäisistä Cthulhu-mytologiaa hyödyntäneistä peleistä. Viimeistään Call of Cthulhu vakiinnutti Cthulhu-nimen lausumisasuksi – varsinkin englannin kielessä – muodon kutulu tai kuθulu. Videopelien puolella tunnetuin mytologiaa hyödyntävä peli lienee Infogramesin pelielokuvaksikin filmatisoitu Alone in the Dark.

Merkittävää on lisäksi, että 1970-luvulta lähtien on liikkeellä ollut Simonin Necronomiconiksi kutsuttu, enemmän tai vähemmän aitoja mesopotamialaisia loitsuja ja taruja sisältävä kirja, joka sisältää myös viittauksia Cthulhu-mytologiaan. Vaikka kirjan materiaali onkin osin autenttista, sen lovecraftilaiset osiot tuskin ovat.[11] Kirja on kuitenkin kohtalaisen tunnettu ja kuuluu monien Lovecraft-harrastajien mielenkiinnon piiriin. Jotkut ovat myös pitäneet kirjaa täysin autenttisena ja esim. Kutulu-nimellä kirjassa esiintyvää Cthulhua alun perin sumerilaisesta jumalpantheonista Lovecraftin lainaamana. Tähän vaikuttanee sekin, että kirjassa itsessään väitetään sen olevan autenttinen teksti.[12]

[muokkaa] Mytologia

Tyypillinen piirre Cthulhu-mytologiassa ovat siinä esiintyvien kauhujen kosminen luonne (tämä on johtanut kokonaan uuden kauhugenren, "kosmisen kauhun" syntyyn); lisäksi tarinat usein mainitsevat kuvitteellisia Uuden Englannin paikkoja ja kiellettyjä, myyttisiä kirjoja. Lisäksi mytologian tarinoissa esiintyy yleensä joitakin sen keskeisistä jumaluuksista tai voimista.[1]

[muokkaa] Jumalolennot

Katso myös: Luettelo Cthulhu-mytologian olennoista
Piirros Shub-Niggurathista.

Cthulhu-mytologian tunnetuin ja keskeisin osa ovat suuret muinaiset, joukko pelottavia jumalolentoja, joista tunnetuin on Cthulhu. Cthulhu on Suurten muinaisten ylipappi, joka on maannut miljoonia vuosia kuolemankaltaisessa unessa meren pohjassa, uponneessa R'lyehin kaupungissa. Tähän liittyy tunnettu ja mytologiassa usein toistuva fraasi "Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn" eli "Talossaan R'lyehissä kuollut Cthulhu odottaa uneksien". Telepaattisten voimiensa avulla suuret muinaiset ovat hankkineet ihmisten joukosta itselleen avustajia, ja kun "tähdet ovat oikein" (toinen mytologiassa usein esiintyvä fraasi), R'lyeh nousee ja suuret muinaiset palaavat valtaan kultistien avustamina.[1]

Lovecraft kuvasi tarinoissaan myös "toiset jumalat", joukon suuria muinaisiakin vahvempia olentoja. Cthulhu ei ole mytologian hahmoista voimakkain, eikä myöskään sen "teologinen" keskus.[b] Tämä rooli on sen sijaan Azathothilla, joka on maailmankaikkeuden herra,[1] kaiken keskipisteessä asuva "sokea idiootti" ja "demonisulttaani", joka luo asioita ajatuksen voimalla. Muita Toisia jumalia ovat esimerkiksi Portin vartija Yog-Sothoth[c] ja naispuolinen tai androgyyni hedelmällisyyden jumala Shub-Niggurath, eli Metsän-Musta-Pukki-Jolla-On-Tuhat-Lasta. Toisten jumalien sanansaattajana toimii Nyarlathotep.[1] Toisia jumalia ei läheskään aina lasketa omaksi ryhmäkseen, vaan niidenkin katsotaan usein olevan suuria muinaisia. Erottelu löytyy kuitenkin jo Lovecraftin itsensä teksteistä. Englanniksi toisia jumalia kutsutaan usein myös nimellä "Outer Gods" eli "ulommat jumalat", mutta Lovecraft itse ei käyttänyt tätä nimeä.

Lisäksi joissain Lovecraftin teksteissä esiintyviät unimaailmaa hallitsevat maan jumalat, jotka ovat huomattavasti heikompia kuin suuret muinaiset tai toiset jumalat. Lisäksi mytologiaan kuuluu joukko olentoja, jotka eivät ole varsinaisesti jumalallisia. Varsinkin Lovecraftin myöhempi tuotanto lisäsi avaruuden ja avaruusolentojen merkitystä vaihtaen yliluonnollisen maapallolle vieraaksi elämäksi ja tieteeksi; Lovecraftin myöhäiskauden tarinoissa esiintyy toistuvasti erilaisia älyllisiä ulkoavaruuden rotuja jotka tulevat maapallolle esihistoriallisella ajalla ja asettuvat asumaan siellä; näitä olentoja ovat mi-go,[13] muinaiset eli vanhemmat olennot (Hulluuden vuorilla -pienoisromaanissa esiintyvä ulkoavaruuden rotu, "Elder Things")[a], Yithin suurrotu ja lentävät polyypit.[14]

[muokkaa] "Lovecraft-maa"

"Lovecraft-maa": muutamia Massachusettsin oikeita kaupunkeja (pallolla merkityt), joukko Lovecraftin keksimiä paikkoja (merkitty neliöllä) sekä oikea Merrimack-joki ja Lovecraftin keksimä Miskatonic.
Katso myös: Luettelo Cthulhu-mytologian paikoista

Kuvitteelliset Uuden Englannin kaupungit ja muut tapahtumapaikat ovat olennainen osa mytologiaa, ja ne tunnetaan englanniksi usein nimellä "Lovecraft Country" ("Lovecraft-maa").[15] Lovecraftille Uusi Englanti edusti toisaalta hänen kotiseutuaan ja toisaalta vanhinta ja myyttisintä osaa eurooppalaisten asuttamista Yhdysvalloista. Salemin noitavainot Massachusettsissa lisäsivät alueen myyttisyyttä. Lovecraftin maantieteen keskus onkin Massachusettsissa sijaitseva kuvitteellinen Arkhamin kaupunki, joka oli muotoiltu väljästi todellisen Salemin kaupungin pohjalta. Lovecraft kuvasi muitakin kuvitteellisia Massachusettsin paikkoja, joista Innsmouth muistuttaa Newburyportia ja Kingsport Marbleheadia. Dunwichin Lovecraft rakensi Hampdenia, Wilbrahamia ja Monsonia ympäröivien alueiden pohjalta.[1]

Lovecraftin kuvaileman Massachusettsin osan läpi virtaa Miskatonic-joki, jonka etelärannalla Arkham sijaitsee. Arkhamissa toimii Miskatonicin yliopisto, johon monet Lovecraftin tarinat liittyvät.[1] August Derleth lisäsi Arkhamista pohjoiseen sijaitsevan Billingtonin metsän. Kuvitteellisten paikkojen lisäksi Lovecraftin ja hänen seuraajiensa tarinoissa esiintyy myös oikeita paikkoja, kuten Boston, Salem, Danvers, Marblehead, Providence, Gloucester ja Newburyport, toisinaan mainitaan jopa todellisia yksittäisiä rakennuksia, kuten kirjastoja.[15]

[muokkaa] Kielletyt kirjat

Katso myös: Luettelo Cthulhu-mytologian kirjoista

Keskeinen osa mytologiaa ovat sen kuvitteelliset kirjat, joista tunnetuin on Lovecraftin itsensä kehittämä Necronomicon. Kirjan kirjoitti Lovecraftin mukaan "hullu arabi" Abdul Alhazred noin vuonna 730 Damaskoksessa.[1] Kirja on niin tunnettu, että siitä on laadittu useita todellisia rekonstruktioita, tunnetuimpana "Simonin Necronomicon". Muita kiellettyjä kirjoja ovat mm. Pnakoottiset käsikirjoitukset, Eibonin kirja (kirjan keksi Clark Ashton Smith, jonka mukaan sen kirjoittaja oli profeetta Eibon), Cultes des Goules (August Derlethin keksintöä, kirjoittajana kreivi D'Erlette), Unaussprechlichen Kulten (keksijänä Robert E. Howard ja kirjoittajana Friedrich Wilhelm von Junzt) sekä De Vermiis Mysteriis (Robert Blochin keksintöä, kirjoittanut Ludvig Prinn). Arkhamissa sijaitsevassa Miskatonicin yliopistossa on näitä kirjoja edustava valikoima.[1]

[muokkaa] Mytologian todelliset elementit

Eräät Cthulhu-mytologiassa esiintyvät asiat ovat todellisia: esimerkiksi muutamat paikat, kuten tähdet Aldebaran ja Fomalhaut ja planeetta Yuggoth, joka oli Lovecraftin käyttämä nimitys Plutosta – itse asiassa Lovecraft käytti nimeä Yuggoth oletetusta Neptunuksen takaisesta planeetasta jo ennen sen löytymistä 1930. Myös eräät henkilöt, kuten Olaus Wormius, todellinen tanskalainen keräilijä, on liitetty mytologiaan;[1] kuitenkin virheellisesti, sillä Lovecraftin mainitsema Olaus Wormius käänsi Necronomiconin latinaksi vuonna 1228 – vuosisatoja ennen kuin tanskalainen Olaus Wormius oli syntynytkään.[16] Lisäksi todellinen Voynichin käsikirjoitus on liitetty Cthulhu-tarustoon, samoin teosofien mytologioissa esiintyvä Dzyanin kirja.[1]

Lisäksi monia jumalhahmoja ja kuvitteellisia paikkoja on lainattu mytologiaan todellisista mytologioista: näitä ovat esimerkiksi Bast (kissajumalatar muinaisessa Egyptissä), Hypnos (unen jumala Kreikan mytologiassa) ja Wendigo (lainaus Pohjois-Amerikan intiaanien mytologiasta), sekä islamilaisen mytologian kadonnut kaupunki Irem.

[muokkaa] Suomalaiset pastissit

S. Albert Kivinen aloitti suomalaisten Lovecraft-pastissien kirjoittamisen novellilla Keskiyön mato Ikaalisissa, tässä ja myöhemmissä novelleissaan Kivinen pyrkii muokkaamaan Ikaalisista suomalaisen Cthulhu-mytologian Dunwichia. Cthulhu-aiheisia novelleja on julkaistu Kivisen kokoelmassa Merkilliset kirjoitukset[17] sekä Boris Hurtan toimittamassa valikoimassa Kultainen naamio.[18]

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cthulhu-mytologia.

[muokkaa] Huomautukset

[a]: Kannattaa huomata, että Hulluuden vuorilla -pienoisromaanin suomennoksessa käytetään sanaa Muinaiset kansasta, joka poikkeaa Cthulhusta ja muista Suurista muinaisista; erikseen novellissa mainitaan Cthulhun rotu ilman erityisempää nimeä. Alkuteoksessa suomennoksen Muinaiset esiintyvät kuitenkin nimillä "Old Ones" ja "Elder Things", joka eroaa Suurien muinaisten englanninkielisestä nimestä "Great Old Ones", "Ancient Ones". Näin suomennos saa ristiriidan näyttämään alkuperäistä isommalta. Toisaalta "Elder Things" ei tarkoita myöskään Derlethin mytologiaan lisäämiä Vanhempia jumalia ("Elder Gods"), vaan ovat erillinen ryhmänsä.
[b]: Aihetta tutkineen Dirk Mosigin mukaan Cthulhu saattaa olla jopa mytologian heikoimpia olentoja, mikä selittäisi sen, muille mytologian olennoille poikkeuksellisen, riippuvuudeen ihmisispalvojista. Mosigin mukaan merkittävää on myös Dunwichin hirviö -novellissa annetun Necronomicon-sitaatin maininta Cthulhusta Toisten jumalten serkkuna, näistä selvästi eroavana, erillisenä ja heikompana olentona. (Suuri Cthulhu on heidän serkkunsa, mutta hänkään ei voi nähdä [Muinaisia] heitä kuin hämärästi. Epäselvää on, tarkoitetaanko Muinaisilla tässä Suuria muinaisia vai Toisia jumalia, nimeltä tässä yhteydessä mainitaan vain Toisia jumalia.
[c]: Vaihtelevasti Yog-Sothothin mainitaan olevan joko Portti itse, Portin vartija, tai sekä että. Portilla Lovecraft tarkoitti, ainakin tarinassaan Dunwichin hirviö, reittiä, jota pitkin erilaiset hirviöt ja jumalat pystyivät tulemaan maapallolle levittämään tuhoa.[19]

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Sadelehto, Markku (toim. & esip.): Musta kivi, sivut 7-13. WSOY:n graafiset laitokset. Juva, 1995. ISBN 951-0-20103-0.
  2. ↑ Lovecraft, H. P.: Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. Kootus teokset osa I. Jalava, 2007. Suomennos Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Tarina Cthulhun kutsu.
  3. ↑ Sadelehto, Markku (toim. & esip.): Musta kivi. Novelli Ubbo-Sathla, kirj. Clark Ashton Smith, s. 48. WSOY:n graafiset laitokset. Juva, 1995. ISBN 951-0-20103-0.
  4. ↑ Yog-Sothothery
  5. ↑ At last, the stars are finally right... The Call of Cthulhu - an HPLHS Motion Picture. The H.P. Lovecraft Historical Society.
  6. ↑ Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivu 41
  7. ↑ Mercury Records Collection: Philips U.S. Series (200-200 - 200-299)
  8. ↑ Cast in Stone -albumilta, 1997: Kutulu! Rise in flames....
  9. ↑ Ride the Lightning -albumilta
  10. ↑ Master fo Puppets -albumilta
  11. ↑ John Wisdom Gonce, III: The Simon Necronomicon and the MAQLU text.
  12. ↑ The Necronomicon (Mass Market Paperback) Amazon.com (Kirjan etu- ja takakantta voi selata klikkaamalla sen kansikuvaa)
  13. ↑ Lovecraft, H.P.: "The Whisperer in Darkness", 1930, julkaistu Weird Talesissa 1931. Suomeksi nimellä "Kuiskaus pimeässä".
  14. ↑ Lovecraft, H.P.: "The Shadow Out of Time", 1934-1935, julkaistu Astounding Storiesissa 1936. Suomeksi nimellä "Varjo menneisyydestä". Koko tarina itsessään keskittyy kuvaamaan yithiläisiä, kun taas lentävät polyypit mainitaan ohimennen:
    "[The flying polyps were a] horrible elder race of half polypous, utterly alien entities... They were only partly material and had the power of aerial motion, despite the absence of wings... [They exhibited] a monstrous plasticity and ... temporary lapses of visibility... [S]ingular whistling noises and colossal footprints made up of five circular toe marks seemed also to be associated with them."
  15. ↑ a b Alban, Dan: Spirit of Lovecraft Haunts Cambridge, New England. The Harvard Law Record, 29.9.09.
  16. ↑ Sandy Petersen & Lynn Willis: Call of Cthulhu. Sixth edition. Chaosium, 2004. s. 120. ISBN 978-156882181-8.
  17. ↑ P.A. Manninen: Merkilliset kirjoitukset. Aikakone 1/1991.
  18. ↑ Boris Hurtta (toim): "Kultainen naamio". Book Studio, 1993, nidottu, ISBN 951-611-548-9, 266 s.
  19. ↑ Lovecraft, H. P.: Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. Kootus teokset osa I. Jalava, 2007. Suomennos Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Sivu 203, tarina Dunwichin hirviö.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Cthulhu-mytologia&oldid=11197157
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä