Arthur Gordon Pymin selonteko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arthur Gordon Pymin selonteko
The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket
Poe TheNarrativeOfArthurGordonPymOfNantucket title.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija Edgar Allan Poe
Genre seikkailuromaani, fantasia
Kustantaja Harper & Brothers
Julkaistu heinäkuu 1838
Sivumäärä 224
Suomennos
Suomentaja Jaana Kapari-Jatta
Kustantaja Teos
Julkaistu 2008
Sivumäärä 262
ISBN 978-951-851-139-0
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Arthur Gordon Pymin selonteko on Edgar Allan Poen ainoa valmiiksi asti tullut romaani. Se ilmestyi 1838. Suomeksi teos ilmestyi vuonna 2008 suomentajana Jaana Kapari-Jatta. Se on ilmestynyt vuonna 1903 nimellä Gordon Pymin kertomus ja 1915 nimellä Valtameren salaisuus V. Pekanderin suomentamana.

Teos kertoo tarinan nuoresta Arthur Gordon Pymistä, joka matkustaa jäniksenä Grampus-nimisellä valaanpyyntialuksella. Pym kohtaa monenlaisia seikkailuja ja onnettomuuksia, kuten haaksirikon, kapinan ja ihmissyöntiä. Kertomus alkaa melko perinteisenä meriseikkailuna, mutta myöhemmissä luvuissa siitä kehkeytyy yhä omituisempi ja vaikeammin luokiteltava teos, syynä lähinnä sen uskonnollinen symboliikka ja kuvaus ontosta Maasta.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ariel[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arthur Gordon Pym syntyi Yhdysvalloissa Massachusettsissa Nantucketin saarella, jossa on kuuluisa kalastussatama ja joka on valaanpyyntiseutua. Hänen paras ystävänsä Augustus Barnard on valaanpyyntialuksen kapteenin poika. Eräänä iltana nuorukaiset juopottelevat ja päättävät Augustuksen päähänpistosta hyödyntää tuulia ja lähteä purjehtimaan Pymin jollalla Arielilla. Tuuli kuitenkin yltyy lähes myrskyksi. Juopunut Augustus menee jollassa tajuttomaksi, ja niin Pym, jonka merenkulkutaidot ovat pinnalliset, joutuu ottamaan jollan ohjauksen käsiinsä. Veneen oikaisuun ei ollut aikaa ennen kuin se kallistui ja kaatui, mutta Nantucketiin palaamassa ollut valaanpyyntialus huomaa heidät ja pelastaa. Arthur and Augustus viedään takaisin maihin, ja he päättävät salata kepposensa vanhemmiltaan.

Grampus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seikkailu ei estä Pymiä jatkamasta purjehduksia vaan pikemminkin hänen mielikuvituksensa saa kokemuksesta tulta. Lisääpontta hänen kiinnostuksensa saa Augustuksen kertomuksista merimiesten elämästä. Pym päättä mennä Augustuksen kanssa Grampukselle, valaanpyyntialukselle, jolla Augustuksen isä aikoo pian eteläisille merille purjehtimaan. Arthurin perhe ei anna pojalle lupaa lähteä matkaan, joten hän päättää että Augustuksen avulla hän menee salaa laivalle, joka on lähdössä matkaan kesäkuussa 1827.

Pym saa kylmän suihkun tavatessaan isoisänsä, vaikkakin onnistuu saamaan tämän uskomaan siihen, että hän on sekoittanut pojanpojan johonkuhun toiseen. Merimieheksi pukeutunut Pym astuu laivaan ja menee piilopaikkaan, jonka hänen ystävänsä on järjestänyt hänelle. Pym pysyy siellä, kunnes valaanpyyntialus on aavalla merellä, eikä hän näyttäydy ennen kuin on liian myöhäistä kääntyä takaisin. Augustus on vienyt laivalle myös Pymin uskollisen koiran Tigerin.

Päivät kuluvat, ja Pym joutuu tajuttomuuden kaltaisen mykkyyden valtaan, joka näyttäisi johtuvan myrkyttyneestä ilmapiiristä, eikä hän huomaa, milloin hänen milloin hänen muonavaransa ovat lopussa. Hän haluaisi lähteä vankilastaan, ja on jo vaipumassa epätoivoon, kun Tiger tulee pelastajaksi. Tigeriin kiinnitetty verellä kirjoitettu kirje varoittaa Pymiä pysymään piilossa, sillä siitä on hänen henkensä riippuvainen.

Jonkin ajan kuluttua Augustus vihdoin tulee ystävänsä luokse ja selittää salaperäisen viestin ja myös sen miksi hän ei ollut tullut hakemaan ystäväänsä: kalastusaluksella oli puhjennut kapina. Kapinalliset olivat teurastaneet osan miehistöä, kun taas toinen ryhmä, myös Augustuksen isä, oli lähtenyt laivasta. Augustus selviytyy erään kapinallisen, Dirk Petersin ansiosta, joka oli hänen ystävänsä, ja katuu osuuttaan kapinaan.

Dirk, Pym ja Augustus laativat suunnitelman laivan valtaamiseksi takaisin: myrskyn aikana Pym, jota kapinalliset eivät tunne, pukeutuu vasta kuolleen merimiehen vaatteisiin ja esiintyy kummituksena. Sen jälkeistä sekavaa tilannetta hyödyntäen Peters ja Augustus saavat Tigerin avulla kapinalliset merimiehet nujerretuksi. Kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, ja pian kolmikko on kalastusaluksen isäntiä. Kapinalliset tapetaan tai heitetään mereen yhtä miestä, Richard Parkeria, lukuun ottamatta, jonka henki säästetään, jotta hän auttaisi heitä aluksen hoitamisessa

Augustus saa kuitenkin käsivarteensa vamman, ja myrsky katkaisee maston, repii purjeet ja syöksee alukseen vettä. Neljä miestä juuri ja juuri selviytyvät myrskystä köytettyään itsensä kiinni alukseen. Puolet komentosillasta on veden peitossa, ja hytit täynnä vettä. Miehet ovat menettämänsä sekä toivonsa että voimansa, kun he näkevät kaukana aluksen, joka on tulossa heitä kohti. Kun se on päässyt laivan lähelle, he kuitenkin huomaavat, että se on täynnä ruumiita, ja he uskovat, että merimiehet ovat kuolleet johonkin tarttuvaan tautiin. Miesten toivo hupenee yhä, ja heidän nälkänsä kasvaa. Parker ehdottaa silloin, että yksi heistä surmattaisiin ruoaksi, jotta muut pysyisivät hengissä. Pym vastustaa, mutta lopulta suostuu, ja kun he vetävät pitkää tikkua, siitä kuka uhrattaisiin, Parker tulee valituksi ja muut kolme surmaavat hänet ja syövät hänet. Myöhemmin Pym muistaa piilottaneensa kirveen aluksen valtauksen jälkeen, sillä he pääsevät ruumaan, josta löytyy niin syötävää kuin viiniäkin. Haavat sairastuttavat Augustuksen, ja pian puhkeaa uusi myrsky ja huuhtoo ruoat mereen.. Kohta Augustus kuolee, ja taas puhkeaa myrsky, joka valtaa aluksen, jossa Peters ja Pym kelluvat kumoon kääntyneessä laivassa haiden ympäröimänä. Kun näyttää, että he molemmat ovat kuoleman omat, heidät pelastaa Bostonista tulossa ollut alus Jane Guy.

Jane Guy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peters ja Pym pääsevät Jane Guylle, liverpoolilaiselle laivalle, joka on lähdössä saalistamaan kirjohylkeitä ja tekemään kauppaa Etelämerelle. Pym saa selville, että Grampuksella he ovat ajautuneet noin 25 astetta etelään. Pym tutkii Hyväntoivonniemen lähellä olevia saaria, ja on erityisen kiinnostunut pingviinien yhteiskuntarakenteesta ja niiden verkostoista ja miten ne pitävät puoliaan albatrosseja vastaan. Löytöretkestään innostuneena Pym vaatii kapteenia jatkamaan vielä etelämmäksi tutkimattomille etelänapaseuduille.

Analyysi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selonteko oli lähes unohduksissa 1950-luvulle saakka, jolloin sitä alettiin tulkita kertomuksena Poesta itsestään ja hänen sisäisestä matkastaan. Sen kautta myös alettiin ymmärtää paremmin Poen muuta tuotantoa.[1]

Toisin kuin aiemmissa Poen kirjoittamissa meritarinoissa (esimerkiksi "MS. Found in a Bottle"), tässä Pym lähtee matkalle harkitusti.[2] Matkassa on kyse amerikkalaisen kansallisen identiteetin ja samalla oman henkilökohtaisen identiteetin vahvistamisesta.[3] Tämä itsetutkiskelu liittyy Poeen itseensä: Kirja alkaa kun Arthur Gordon Pym, jonka nimi muistuttaa Edgar Allan Poen omaa nimeä, lähtee Martha's Vineyardilla sijaitsevasta Edgartownista. Tällä löytöretkellä päähenkilö itse asiassa purjehtii poispäin itsestään tai pois egostaan.[2]

Tarinan kriittisen analyysin yksi juonne keskittyy Poen juonen ja mielikuvituksen rasistiseen sisältöön, kuten esimerkiksi Lynn Vaughn esseessään "Sensationalism and The Narrative of A. Gordon Pym of Nantucket".[4] Tämän juonteen merkittävä puolestapuhuja on Toni Morrison teoksessaan Playing in the Dark: Whiteness and the Literary Imagination (1992). Jotkut tarkastelijat ovat havainneet Poen hyödyntävän rasistista jalon villin ajatusta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esittääkseen tarinan aitona tutkimusmatkana Poe käytti tietolähteinä eräitä noihin aikoihin yleistyneitä matkapäiväkirjoja.[5]

Poe on saattanut ainakin osittain saada innoitusta Jeremiah N. Reynoldsilta, joka oli vähän aiemmin laatinut kongressille raportin ehdotetusta tutkimusmatkasta Etelämerelle[6] on April 3, 1836, nimeltä An Address on the Subject of a Surveying and Exploring Expedition to the Pacific Ocean and the South Seas, joka julkaistiin vuoden kuluttua varustettuna Poen kriittisellä johdannolla.[7] Poe käytti noin seitsemänsataa sanaa Reynoldsin puheesta luvussa XVI, lähes puolet luvusta.[8]

Poe käytti myös Kapteeni Cookin päiväkirjoja ja Benjamin Morrellin teosta A Narrative of Four Voyages , josta Poe on kopioinut useita jaksoja, merkittävimpänä merilehmän metsästykseen liittyvä jakso.[9] A Narrative of Four Voyages kenties yhtä lailla antoi Poelle idean romaanin yhteenvedonomaisesta otsikosta.[10]

Poen muita tärkeitä lähteitä ovat kaksi teosta, joissa käsitellään John Cleves Symmes, Jr. teoriaa ontosta maapallosta: seikkailuromaani Symzonia jonka julkaisi 1820 Adam Seaborne, ehkä Symmesin itsensä salanimi,[11] ja erään "Yhdysvaltojen kansaisen" teos nimeltä Symmes Theory of the Concentric Spheres, joka ilmestyi 1826.[12] Nämä teokset ovat olleen Poen apuna jo kun hän 1831 kirjoitti "MS. Found in a Bottle", missä jo käsiteltiin etelänavan sijasta matkaa kauas etelään ja virtaa. Vielä Pymiin on vaikuttanut Coleridgen Vanhan merimiehen tarina.[13]

Kirjallinen merkitys ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisarviot teoksesta Arthur Gordon Pymin selonteko olivat yleensä kaiken kaikkiaan kielteisiä. 15 kuukautta ilmestymisensä jälkeen sen esitteli kirjailijakollega Lewis Gaylord Clark, joka oli riidoissa Poen kanssa. Hänen tekstinsä ilmestyi The Knickerbockerissa ja hän sanoi siinä, että kirja on kirjoitettu "epätarkasti ja huolimattomasti, ja siinä harvoin näkee tavallisimpia sommittelun ansioita." Clark jatkoi: "Teos on kiinnostava kaikkine puutteineen, joista vähäisin ei ole se että siinä on varsin runsaasti käytetty veren ja taisteluiden sävyttämiä kauhukuvia.'"[14] Katsaus lehdessä Burton's Gentleman's Magazine (kirjoittajana ehkä itse William Burton) kritisoi teoksen runsaita julmia yksityiskohtia, lainattuja maantieteellisiä kuvauksia ja merta koskevien tietojen virheitä. Kirjoittaja piti sitä kirjallisena huijauksena ja nimitti sitä "röyhkeäksi yritykseksi huijata yleisöä" ja pahoitteli, että "Poen nimi esiintyy niin välinpitämättömästi ja julkeasti kirjoitetun tekstin yhteydessä."[15] H. G. Wells on todennut, että "Pym kertoo mitä älykäs ihminen voisi kuvitella eteläisistä seuduista sata vuotta sitten".[16] Jorge Luis Borges kehui romaania monissa yhteyksissä ja luokitteli sen "Poen merkittävimmäksi teokseksi".[17]

Julkaisuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteistyössä kustannustoimittajan kanssa Poe esitteli teoksensa yleisölle aitona matkakirjana ja Pymin todellisena henkilönä, joka oli tutkinut samaa seutua kuin Jeremiah Reynolds. Kirjailijan ja amerikkalaisen toimittajan oli vaikea saada vakuuttumaan yleisö, joka oli voinut lukea tämän tarinan ensimmäiset kappaleet Messengeristä, missä ne olivat ilmestyneet Poen kirjoittajanimellä, että nämä oli todellisuudessa kirjoittanut Pym itse. Kirjan alkusanoissa, jotka todennäköisesti oli laadittu viime hetkellä (päivättynä kesäkuussa), alkusanojen kirjoittaja Pym sanoo, että syy siihen, miksi aiemmat tekstit olivat Poen nimellä, oli, että Messengerin päätoimittajan mielestä kukaan ei uskoisi hänen tarinaansa, ja toimittaja oli taivuttanut Poen kirjoittamaan tarinan puhtaaksi, ja julkaissut sen Poen nimellä, ja alkuun aikonut sanoa että se on kaunokirjallinen teos. Mutta, Pym sanoo,monet lukijat kirjoittivat Messengeriin ja sanoivat etteivät usko sitä kaunokirjallisuudeksi. Näiden mielipiteiden vaikutuksesta Pym sitten päätti kertoa kaikki seikkailunsa..

Tämä kuvaus on välillä näyttänyt toimineen: jotkut englantilaiset ja amerikkalaiset kriitikot käsittelivat romaania kuin se olisi autenttinen matkakirja.[18]

Teoksen Arthur Gordon Pymin selonteko julkaisi Englannissa George Palmer Putnam. Putnam osti Poen käsikirjoituksen lukematta sen viimeistä sivua ja toivoen että kirja hyötyisi yleisön kiinnostuksesta Sir John Franklinin ja hänen retkikuntansa tutkimusmatkaan Pohjoisnavalle. Putnam ilmeisesti uskoi että Pymin tarina on totta, kuten Poe halusi sen esitellä. Kun kirja ilmestyi Lontoossa, se sai ankaraa kritiikkiä ja kommentteja, että "jenkki" Putnam yritti sumuttaa brittilukijoita. Putnam vannoi, ettei koskaan enää julkaisisi mitään lukematta sitä kokonaan.[19] Kun teos ilmestyi Englannissa, toimittaja jätti pois viimeisen kappaleen, jota hän todennäköisesti ei pitänyt uskottavana. Alkusanojen päätteeksi lisättiin lukijalle huomautus siitä, että teos on keskeneräisen oloinen siksi, että Pym on kuollut.

Romaani suurelle yleisölle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poe otti oppia Harperin kirjeessään 1836 antamasta neuvosta. Arthur Gordon Pymin selonteko on vastaus niihin kolmeen toimittajan antamaan perusteluun, joilla hän kieltäytyi julkaisemasta Poen kertomuksia.[20]

Niinpä sen vastalauseen mukaan että aiempi julkaiseminen Messengerissä olisi haitaksi teoksen menestykselle, Poe vastaa luomalla täysin toimittamatonta tekstiä: kaksi osaa jotka on kirjoittanut yksin Pym (Ne vastaavat teoksen lukuja I–IV[21]) ilmestyivät Southern Literary Messenger -lehdessä (tammi- ja helmikuussa 1837) lukijan houkuttelemiseksi ostamaan kirjan.

Viittauksia muihin teoksiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen Jules Verne julkaisi 1897 Poen romaanille jatko-osan nimeltä Le Sphinx des glaces (Jäätiköiden sfinksi, ei suom.).[22] Kaksiosaisessa romaanissa selostetaan Halbranen seikkailuja, sen miehistön etsiessä vastauksia siihen, mitä Pymistä tuli.

Poen romaanilla on ollut vaikutusta H. P. Lovecraftiin, jonka kertomus Hulluuden vuorilla (At the Mountains of Madness, 1936) noudattaa samanlaisia temaattisia linjoja ja lainaa huudon tekeli-li Poen romaanista.

Matkakirjassaan Paikallisjunalla Patagoniaan Paul Theroux pitää osia teoksesta Arthur Gordon Pymin selonteko Jorge Luis Borgesin kirjoittamina.

Yann Martel nimesi hahmon Booker-palkinnon saaneessa romaanissaan Piin elämä Poen kuvitteellisen hahmon Richard Parkerin mukaan, ja eräiden muiden todellisten Richard Parkereiden, jotka sattuivat olemaan sotkeutuneet kannibalismiin ja olivat samannimisiä (ks. jäljempänä). Yann Martel sanoo: "Niin monta Richard Parkeria täytyy merkitä jotakin." Nuo monet Richard Parkerit ovat ilmeisesti sekoittaneet Martelin, joka haastatteluissa on tahattomasti siirtänyt kannibalismin vuoden 1836 Francis Spaightin haaksirikosta (jossa ei ollut mukana yhtään Richard Parkeria) vuoden 1846 Francis Spaight -haaksirikkoon (jossa katosi muuan Richard Parker).[23]

Arthur Gordon Pymille omistetussa Georges Perecin teoksessa La disparition (1969), joka on tunnettu siitä, ettei se sisällä yhtään e-kirjainta, on Poen "Korppi" kirjoitettuna uudelleen ilman e-kirjainta, jottei tarvitsisi käyttää niitä monia e-kirjaimia, joita Poen nimessä on.[24]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gordon Pymin kertomus. Kirjapaino-Oy Valo, 1903.
  • Valtameren salaisuus: Kertomus oudoista seikkailuista ja kolkoista kohtaloista kahdella purjelaivalla sekä kuvaus ihmeellisestä lämpimästä merestä, villistä raakalaiskansasta ja saaristosta etelänavan ympärillä. 1–2. Suomentanut V. Pekander. 50 pennin kirjasto 12–13. Kirja, 1915.
  • Arthur Gordon Pymin selonteko. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Teos, 2008.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jussi Ahlroth: Edgar Allan Poen kiinnostava epäonnistuminen. Helsingin Sanomat 4.4.2008 s. C5, myös Helsingin sanomien verkkosivuilla hs.fi
  2. a b Hoffman, Daniel. Poe Poe Poe Poe Poe Poe Poe. Baton Rouge: Louisiana State University Press, 1972. ISBN 0807123218 s. 260
  3. Meyers, Jeffrey. Edgar Allan Poe: His Life and Legacy. New York: Cooper Square Press, 1991. s. 297–298. ISBN 0815410387
  4. McNair Scholars Journal Volume 1
  5. Cf. Claude Richard, notes on Arthur Gordon Pym, in Edgar Allan Poe..., coll. bouquins, s. 1328
  6. Kennedy, J. Gerald. "A Brief Biography" in A Historical Guide to Edgar Allan Poe. Oxford: Oxford University Press, 2001. s. 38 ISBN 0195121503
  7. Poe's Introduction
  8. Tynan, Daniel. "J. N. Reynold's Voyage of the Potomac: Another Source for The Narrative of Arthur Gordon Pym" from Poe Studies, vol. IV, no. 2, December 1971, s. 35–37. Internetissä: www.eapoe.org
  9. Morrell Table of Contents
  10. Morrellin teoksen täydellinen otsikko on: Narrative of Four Voyages to the South Sea, North and South Pacific Ocean, Chinese Sea, Ethiopic and Southern Atlantic Ocean, Indian and Antarctic Ocean Comprising Critical Surveys of Coasts and Islands, with Sailing Directions, and an Account of Some New and Valuable Discoveries, including the Massacre Islands, where thirteen of the author's crew were massacred and eaten by cannibals (R. Asselineau, emt., s. 13)
  11. Symzonia
  12. Symmes Introduction
  13. Roger Asselineau (emt, s. 15)
  14. Moss, Sidney P. Poe's Literary Battles: The Critic in the Context of His Literary Milieu. Carbondale, IL: Southern Illinois University Press, 1963. s. 89
  15. Silverman, Kenneth. Edgar A. Poe: Mournful and Never-ending Remembrance. New York: Harper Perennial, 1991. s. 143, 157 ISBN 0060923318
  16. Frank, Frederick S. and Anthony Magistrale. The Poe Encyclopedia. Greenwood Press, Westport, Connecticut and London, England, (1997). ISBN 0313277680 s. 372
  17. Google Books
  18. Cf. Patrick Quinn, edellä lainattu artikkeli, s. 152 (tarkoittanee artikkelia: Patrick Quinn, "Poe's Imaginary voyage," Hudson Review, 4 (1952), 565; korjattu versio julkaistu teoksessa The French Face of Edgar Poe (Carbondale: Southern Illinois Univ. Press, 1957),
  19. Tebbel, John. A History of Book Publishing in the United States – Volume I: Creation of an Industry (1630–1865). New York City: R. R. Bowker Co., 1972. ISBN 0835204898 s. 305–306
  20. Syyn ja seurauksen suhteesta Harperin kieltäytymiskirjeen ja Poen teoksen Arthur Gordon Pymin selonteko välillä ovat asiantuntijat keskustelleet. Claude Richard kirjoittaa, että "näyttää siltä että koska Poeta painostettiin uuteen kirjallisuudenlajiin, että hän siksi ryhtyi kirjoittamaan Arthur Gordon Pymistä" (huomautuksia teoksesta The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket, emt., s. 1328). Roger Asselineau kirjoittaa tiukemmin, että on "selvää, että The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket on tilaustyö." (The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket, Sapwood, esipuhe, s. 12)
  21. The Narrative of Arthur Gordon Pym
  22. Tresch, John. "Extra! Extra! Poe invents science fiction!" as collected in The Cambridge Companion to Edgar Allan Poe, toim. Kevin J. Hayes. Cambridge University Press, 2002. s. 117. ISBN 0521797276
  23. Yann Martel on tigers, cannibals and Edgar Allan Poe – News – Canongate Home
  24. Perec, Georges. A Void. Englanniksi kääntänyt Gilbert Adair. London: The Harvill Press, 1995. s. 108. ISBN 1860460984

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englanniksi: