Necronomicon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lovecraft-fanin tekemä Necronomicon.

Necronomicon on kauhukirjailija H. P. Lovecraftin Cthulhu-kertomuksista peräisin oleva kuvitteellinen grimoire eli kirja, joka sisältää loitsuja ja tietoa yliluonnollisista voimista. Necronomiconin sisältöä Lovecraft ei koskaan kuvannut tarkasti, mutta listaa sen "kauheiden ja kiellettyjen kirjojen" joukkoon. Lovecraft mainitsi kirjan ensimmäistä kertaa vuonna 1922 kirjoitetussa ja vuonna 1924 julkaistussa The Hound -novellissa. Kirjan kuvitteelliseen tekijään Abdul Alhazrediin hän oli viitannut jo vuotta aiemmin novellissaan Nimetön kaupunki (The Nameless City). Myöhemmin muutkin Cthulhu-mytologian kirjoittajat ovat maininneet Necronomiconin teksteissään. Merkittävin heistä lienee kirjan kuvitteellista historiaa laajentanut August Derleth.

Maineensa vuoksi Necronomicon on esiintynyt usein myös Cthulhu-mytologian ulkopuolisissa kauhuteoksissa, kuten Sam Raimin Evil Dead -elokuvatrilogiassa. Lovecraftin kuoleman jälkeen on lisäksi kirjoitettu useita Necronomicon-nimisiä teoksia, jotka ovat olevinaan Lovecraftin mainitsema kirja.

Necronomicon Lovecraftin fiktiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi "Necronomicon" tuli Lovecraftin mieleen unessa.[1] Nimi Necronomicon tarkoittaa "kuolleiden lain kuvaa" (necro–nom–icon: nekros - νεκρός ["kuollut"], nomos - νόμος ["laki"], eikon - εικών ["kuva"]), vaikka se usein käännetäänkin "kuolleiden nimien kirjaksi". Nimen nom-osan voidaan tulkita olevan myös nemo (νεμο) jolloin nimi tarkoittaisi yksinkertaisesti "Koskien kuolleita".

Lovecraftilta kysyttiin usein oliko Necronomicon oikeasti olemassa. 29. heinäkuuta 1936 hän kommentoi kirjan olemassaoloa seuraavasti:[1]

»Nyt, mitä tulee "kauheisiin ja kiellettyihin kirjoihin" – minun täytyy sanoa että useimmat niistä ovat puhtaasti kuvitteellisia. Abdul Alhazredia tai Necronomiconia ei koskaan ole ollut, sillä olen keksinyt nämä nimet itse. Robert Bloch kehitteli ajatuksen Ludvig Prinnistä ja hänen De Vermiis Mysteriis -kirjastaan, kun taas Eibonin kirja on Clark Ashton Smithin keksintöä. Robert E. Howard on vastuussa Friedrich von Junztista ja hänen Unaussprechlichen Kultenistaan...
Koska vakavissaan kirjoitettuja, pimeyttä, okkultismia ja yliluonnollisuutta ylipäänsä käsitteleviä kirjoja ei todellisuudessa ole montakaan, on hauskempi keksiä itse myyttisiä teoksia, kuten Necronomicon ja Eibonin kirja
(H. P. Lovecraft[2])

Historia ja sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lovecraft laati vuonna 1927 lyhyen tekstin nimeltä History of the Necronomicon (Necronomiconin historia), joka julkaistiin vuonna 1938. Sen mukaan kirjan kirjoitti "hullu arabi" Abdul Alhazred Damaskoksessa noin 730 vähän ennen kuolemaansa vuonna 738. Kirjan alkuperäinen nimi oli Al Azif - Lovecraftin mukaan azif on arabien käyttämä sana, jolla tarkoitetaan yöllistä demonien ulvontaa.[3]

Vuoteen 950 mennessä Al Azif oli saavuttanut aikansa filosofien keskuudessa mainetta, ja sen käänsi kreikaksi Theodorus Philetas salaa Konstantinopolissa, nimeten sen Necronomiconiksi. Vuosisadan ajan sillä tehtiin monia okkultistisia kokeiluja. Sitten patriarkka Mikael Kerullarios poltti kirjan. Sen jälkeen kirja vaipui pitkäksi aikaa unohduksiin, kunnes Olaus Wormius[4] käänsi sen vuonna 1228 latinaksi kreikkalaisen version pohjalta. Latinalainen laitos painettiin kahdesti, ensimmäisen kerran 1400-luvulla Saksassa ja toisen kerran Espanjassa 1600-luvulla. Kreikankielinen laitos painettiin italiassa vuosien 1500 ja 1550 välillä. Paavi Gregorius IX julisti sekä latinan- että kreikankieliset versiot pannaan 1232, jolloin arabiankielinen versio oli jo kadonnut. Viimeinen kreikankielinen versio tuhoutui Salemin noitavainoissa.[3]

John Dee käänsi Necronomiconin englanniksi, mutta sitä ei koskaan painettu ja vain osasia käsikirjoituksesta on olemassa.[3] Tarinassa Dunwichin hirviö (The Dunwich Horror, 1929) mainitaan, että tohtori Deen laitos on puutteellinen. Novellissa myös etsitään loitsua joka löytyy latinankielisen Necronomiconin sivulta 751,[5] joten kirjan sivumäärä oli alkujaan vähintään vajaat 800.

Kirjan uskotaan sisältävän tietoa okkultismista ja Cthulhu-mytologian suurista muinaisista. Tunnetuin Lovecraftin kirjasta antama sitaatti on Nimettömässä kaupungissa ja Cthulhun kutsussa (Call of Cthulhu, 1926) esiintyvä runonpätkä:

Lovecraftin englanninkielinen runo
"That is not dead which can eternal lie.
And with strange aeons even death may die."

S. Albert Kivisen suomennos[6]
"Se kuollut ei oo, mi voi iäti maata,
aikojen myötä voi kuolokin laata."

Dunwichin hirviössä kerrotaan, että kirja sisältää muun muassa erilaisia manauksia hirviöiden karkottamiseksi,[7] Yog-Sothothin portin avaamiseksi[8] ja Suurten muinaisten kutsumiseksi portin läpi.[5]

Necronomicon esiintyy myös Evil Dead -elokuvissa nimellä Necronomicon Ex-Mortis, ja sitä kuvataan "ihmislihalle sidotuksi ja verellä kirjoitetuksi" kirjaksi joka sisältää hautausrituaaleja ja demonien henkiinherättämiseksi tarkoitettuja loitsuja.

Sijaintipaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lovecraftin History of the Necronomicon -tekstin mukaan alkuperäistä Necronomiconia oli olemassa julkisten laitosten hallussa vain viisi kappaletta:[3]

British Museumin laitos on 1400-luvulla painettu versio Olaus Wormiuksen latinankielinen laitos, muut kappaleet ovat kirjan espanjalaista uusintapainosta 1600-luvulta.[3]

Muutamia kappaleita esiintyy Lovecraftin tarinoissa myös yksityishenkilöiden omistuksessa. Charles Dexter Wardin tapauksessa (1941) esiintyvällä Joseph Curwenilla oli kappale sitä. Yksi kappale on Kingsportin (niin ikään kuvitteellisessa) kaupungissa novellissa Juhlapäivä (The Festival, 1925). Novellissa Ajokoira (The Hound, 1924) eräs henkilö lukee tuntematonta kappaletta kirjaa, samoin Nimettömän kaupungin kertoja on lukenut yhtä kirjan laitoksista. Novellissa Dunwichin hirviö tarinan roisto Wilbur Whateley ja hänen isoisänsä omistavat kirjasta tohtori Deen lyhennelmän.

Todelliset Necronomiconit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On olemassa useita Lovecraftin innoittamia 1900-luvulla kirjoitettuja Necronomiconeja. Tunnetuin niistä on Simon-salanimen toimittama ja oletettavasti myös laatima Necronomicon, joka tunnetaan usein nimellä Simonin Necronomicon. Kirjan julkaisi ensin Schlangekraft 1977 ja uudistettuna laitoksena Avon 1980. Kirja sisältää Cthulhu-mytologiaan liittyvää aineistoa ja yrityksiä sitoa sitä mesopotamialaiseen mytologiaan.[9] On olemassa myös muita kirjana julkaistuja Necronomiconeja. Internetistä erilaisia Necronomiconeja on löydettävissä vielä lisää. Jotkut ovat erehtyneet luulemaan, että Lovecraftin kuvailema Necronomicon on todella olemassa, ja että Lovecraft-harrastajien kirjoittamat Necronomiconit on todella kirjoitettu Arabiassa 700-luvulla.

Saatavilla olevia Necronomiconeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lovecraft, H. P.: Quotes Regarding the Necronomicon from Lovecraft’s Letters, Lovecraftin Necronomiconia koskevia kirjeitä vuosilta 1924 - 1937.
  2. Alkuperäinen teksti: Now about the “terrible and forbidden books”—I am forced to say that most of them are purely imaginary. There never was any Abdul Alhazred or Necronomicon, for I invented these names myself. Robert Bloch devised the idea of Ludvig Prinn and his De Vermis Mysteriis, while the Book of Eibon is an invention of Clark Ashton Smith’s. The late Robert E. Howard is responsible for Friedrich von Junzt and his Unaussprechlichen Kulten.... As for seriously-written books on dark, occult, and supernatural themes—in all truth they don’t amount to much. That is why it’s more fun to invent mythical works like the Necronomicon and Book of Eibon.
  3. a b c d e Lovecraft, H. P.: History of the Necronomicon. Lovecraftin kirje Clark Ashton Smithille vuodelta 1927. Julkaistu, 1938. Kirjeen sisältö. (englanniksi)
  4. Cthulhu-mytologian Olaus Wormius ei kuitenkaan voi olla sama henkilö kuin todellinen tanskalainen keräilijä Ole Worm eli latinalaisittain Olaus Wormius – Lovecraftin mainitsena Wormius teki käännöksensä jo 1200-luvulla, kun todellinen Ole Worm eli vasta 1500-luvulla, kuten Call of Cthulhu -roolipelin aineistossa huomautetaan (Sandy Petersen & Lynn Willis: Call of Cthulhu. Sixth edition. Chaosium, 2004. S. 120.)
  5. a b Lovecraft, H. P.: Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. Kootut teokset osa I. Jalava, 2007. Suomennos Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Sivu 203, tarina Dunwichin hirviö.
  6. Lovecraft, H.P.: ”Nimetön kaupunki”, Temppeli, Nimetön kaupunki ja muita kertomuksia, s. 182. Sivulla 182 olevan runon (eli tässä artikkelissa esitellyn runon) suomennos S. Albert Kivinen. Suom. Nenonen, Kari (s.5-145); Selkälä, Ulla & Äärelä, Ilkka (s.146-311). Helsinki: Jalava, 1999. ISBN 951-887-167-1. (suomeksi)
  7. Lovecraft, H. P.: Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. Kootut teokset osa I. Jalava, 2007. Suomennos Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Sivu 234, tarina Dunwichin hirviö (jossa tarinan henkilöt karkottavat hirviön Necronomiconista otetulla loitsulla).
  8. Lovecraft, H. P.: Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia. Kootus teokset osa I. Jalava, 2007. Suomennos Ulla Selkälä ja Ilkka Äärelä. Sivu 206, tarina Dunwichin hirviö.
  9. The Simon Necronomicon, 21. joulukuuta 2006