Roolipeli

Roolipeli on vuorovaikutteisen kerronnan muoto, jossa osallistujat pyrkivät eläytymään kuvitteellisten hahmojen rooleihin. Niin sanotuissa pöytäroolipeleissä eläytyminen tapahtuu lähinnä keskustelun muodossa, live-roolipeleissä eli ”larppauksessa” näytellen. Ennalta määrätyn käsikirjoituksen osuus rajoittuu roolipelissä kertomuksen tausta-asetelmiin ja lähtökohtiin. Juoni muotoutuu ja kehittyy osallistujien vuorovaikutuksessa eräänlaisena improvisaationa.

Roolipeleissä sovelletaan yleensä ennalta sovittua sääntöjärjestelmää. Roolihahmoilla on usein sanallisesti tai numeraalisesti määritellyt ominaisuudet ja taidot. Konfliktitilanteiden ratkeamiseen vaikuttavat tavallisesti sekä pelaajien valinnat, roolihahmojen ominaisuudet että sattuma, jota usein edustaa noppa. Yleensä roolipeleissä on pelinjohtajaksi kutsuttu henkilö, joka on suunnitellut kertomuksen lähtökohdan ja taustat sekä ohjaa kertomuksen sivuhahmoja. Roolipelin nimitystä käytetään myös eräistä tietokonepeleistä.

Roolipelien edeltäjät

Nykymuotoisilla roolipeleillä on taustaa niin yhteisöllisessä tarinankerronnassa, 1960-luvun tapahtumissa kuin vanhoissa sotapeleissäkin. 1700- ja 1800-luvulla käytettiin upseerien kouluttamiseen hyvin yksityiskohtaisilla säännöillä varustettuja sotapelejä. Näissä joukko-osastoja kuvattiin miniatyyreillä ja satunnaisia tapahtumia simuloitiin nopilla.

Englantilainen kirjailija ja historioitsija H. G. Wells toi pitkäveteisinä pidetyt sotapelit lähemmäs ajanvietettä. Hän julkaisi itse pelaamansa sotapelin säännöt suurelle yleisölle Little Wars -nimisessä niteessä 1900-luvun alussa. Tämä viitoitti omalta osaltaan tietä tuleville roolipeleille.

Roolipelien kehitys erkaantui sotapeleistä lähinnä kirjallisuuden ansiosta. Ensimmäiset roolipelit olivat fantasia-aiheisia. Vuosina 1954–1956 julkaistua J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -teosta pidetään varsinaisena roolipelien innoittajana. Tolkien osoitti, kuinka kunnianhimoisesti mielikuvitusta voi käyttää. Hän piirsi Sormusten herran tapahtumaympäristöstä, Keski-Maasta, karttoja ja kehitti sille oman historian, mytologian ja jopa useita kieliä omine kirjoitusmerkistöineen.

Ensimmäiset roolipelit

Chainmail-pelin kansi (1979).

Vuonna 1974 Gary Gygax ja Dave Arneson julkaisivat Chainmail-pelin, jossa sotapelien säännöt oli muokattu sopimaan fantasiaolentojen taisteluihin. Sama yhtiö kehitti pari vuotta myöhemmin myös Dungeons & Dragons-pelin (D&D), jonka voidaan varsinaisesti katsoa aloittaneen roolipeli-ilmiön. Nämä pelit erosivat usealla tavalla aikaisemmista sotapeleistä:

• joukko-osastojen sijaan pelaajat kontrolloivat vain yhtä roolihahmoa.

• yksi pelaajista otti pelinjohtajan roolin, joka tiesi taustatietoa pelattavasta peliasetelmasta ja joka pelasi pelihahmojen kohtaamia vastustajia tai liittolaisia.

• pelisessioiden tapahtumat liittyivät toisiinsa vaihtoehtotodellisuudessa käytäväksi jatkuvajuoniseksi seikkailuksi, kampanjaksi.

Ensimmäisten roolipelien tapahtumaympäristöt olivat Tolkienin Keski-Maan kaltaisia fantasiamaailmoja. Fantasiaroolipelien rinnalle kehittyi myöhemmin pelejä lukemattomista muista aihepiireistä. Nykyisin suosittuja ovat muun muassa scifi- ja kauhuaiheiset pelit.

Roolipelien kehitys

1980-luvulle tultaessa D&D ja sen jälkeläinen Advanced Dungeons & Dragons oli saanut lukuisia kilpailijoita, jotka painottivat eri tavalla taktiikkaa, tarinankerrontaa ja hahmon rooliin eläytymistä. Lisäksi roolipelien aihepiiri laajeni nopeasti fantasiasta mm. sci-fiin (esimerkiksi Traveller) ja kauhukirjojen maailmoihin (Cthulhun kutsu, 1981). Vuonna 1986 julkaistiin pöytäroolipelisäännöstö GURPS, jonka säännöt sopivat kaikenlaisiin aihepiireihin aina fantasiasta sci-fiin sekä realistisista tarinoista eeppisiin taruihin.

Maininnan arvoinen on myös 1988 ilmestynyt Ars Magica, joka opasti tarinakeskeiseen roolipelaamiseen, jossa pelinjohtajan vastuu on jaettu koko ryhmän kesken kunkin toimiessa pelin edetessä vuorollaan pelinjohtajana. Osittain samoilta tekijöiltä tuli vuonna 1991 Vampire: The Masquerade -roolipeli, joka korosti entisestään eläytymistä hahmon maailmankuvaan, toiveisiin ja pelkoihin.

Samoihin aikoihin kun pelillisyys menetti merkitystään, alettiin roolipelaamiselle hakea uusia muotoja perinteisen pöydän ympärillä tapahtuvan pelaamisen rinnalle. Syntyi eloroolipelaaminen, eli live-roolipelit (LARP). Erityisesti pohjoismaisessa live-roolipelikulttuurissa painotus eläytymiseen on ollut erityisen voimakasta.

Roolipelien tyypit

Roolipelit voidaan jakaa ainakin kolmeen eri ryhmään: perinteisiin pöytäroolipeleihin, live-roolipeleihin sekä Internet-roolipeleihin. Joukkoon voidaan laskea myös tietokoneella tai konsolilla pelattavat roolipelit.

• Pöytäroolipeleissä pelaajat kuvailevat hahmojensa toimia ja pelinjohtaja kuvailee tekojen seurauksia ja ympäröivää maailmaa.
• Live-roolipeleissä pelaajat pyrkivät esittämään hahmonsa toimet fyysisesti ja myös pukeutuvat roolihahmokseen.
• Internet-roolipeleissä pelaajat kirjoittavat vuoropohjaista tarinaa omiin hahmoihinsa eläytyen niin kutsutulla play-by-post -menetelmällä.
• Lauluroolipelit, joissa pelaajat laulavat yhden kappaleen yhdessä vuorotellen laulun sanoja / lauseita sanoen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Sings Star menetelmä.
• Monia tietokonepelejä kutsutaan roolipeleiksi (ks. tietokoneroolipelit), jos niissä on mahdollisuus pelihahmon taitojen kehittämiseen. Tämä sotapeleistä periytynyt ominaisuus ei kuitenkaan vielä tee pelistä roolipeliä, ja näiden pelien kohdalla voisi olla osuvampaa puhua henkilötaktiikkapeleistä. Toisaalta jotkin pelit mahdollistavat myös todellista roolipelaamista, tyypillisimpinä esimerkkeinä IRC:n välityksellä pelatut pöytäroolipelit, MUDit tai massiiviset monen pelaajan verkkoroolipelit.

Roolipelit Suomessa

Ensimmäiset suomalaiset roolipelaajat aloittivat pelaamisen jo 1970-luvun puolella, useimmat ollessaan vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Harrastus alkoi yleistyä Suomessa vuonna 1985, jolloin perustettiin Suomen ensimmäinen roolipelejä maahan tuova yritys Fantasiapelit. Suurimpiin kaupunkeihin ilmaantui pian roolipelien erityisliikkeitä tai vähintäänkin roolipeliosastoja suurten kirjakauppaketjujen myymälöihin. Jälkimmäiset ovat sittemmin hävinneet, mutta roolipelikauppoja toimii yhä useissa kaupungeissa.

Ylivoimaisesti tunnetuin roolipeli Dungeons & Dragons ilmestyi suomeksi vuonna 1988. Fantasiapelien mukaan sen perussääntöjä (ns. punainen laatikko) myytiin n. 65 000 kappaletta. Suomeksi sen julkaisi Protocol Productions, joka käänsi myös Battletechin suomeksi. Muita suomeksi pelejä kääntäneitä tahoja ovat Ace Pelit (Astra, RuneQuest, Keski-Maa-roolipeli, Roolimestari, Tie tähtiin 2300 ja roolipelilehti Magus), DADA-pelit (miniatyyripeli Laserburner sekä Stormark-seikkailusarja (Granag, Kuninkaan kaupunki ja Velhon vanki), Finnish Game House (Cyberpunk 2020, Paranoia, Stormbringer, Twilight: 2000, ja roolipelilehti Seikkailija) ja Pro Games (Cthulhun kutsu). Muita suomennettuja roolipelejä ovat mm. Shadowrun, Aseistetut machonaiset, Kätyrin osa ja Piruja miehiksi.

Ensimmäinen suomalainen roolipeli oli Risto J. "Nordic" Hiedan vuonna 1985 julkaisema Secret Treasure of Raguoc in the Acirema Dungeons. Sittemmin Hieta suunnitteli mm. pelin Miekka ja magia (1987), haltiapeli Rapierin (1989), kauhuroolipeli Astran (1991), fantasiapeli Elhendin (1993) sekä joukon pieniä pelejä Arctic Ranger Productions -nimen alla. 1990-luvulla julkaistiin myös mm. Pasi Silanderin ja Piia Makkosen kristilliset pelit Kuninkaiden aika (1993) ja Anno Domini 50 (1995), Aleksi Stenbergin Tasnar (1997) sekä Ilmari Pielan kirjoittama, SKS:n julkaisema Kalevala-aiheinen Ultima Thule (1999).

1990-luvulla pelien julkaisemisen aloitti myös Ville Vuorelan Burger Games. Vuorela on julkaissut barokkifantasiapelin Miekkamies (1995), ekokatastrofipeli Taigan (1997), gangsteripeli Mobstersin (1998), Petri Hiltusen sarjakuviin perustuvan Praedorin (2000) ja Arkadi ja Boris Strugatskin kirjaan perustuvan Stalkerin (2008). Taiga on ilmestynyt myös ulkomailla, ja Stalkerista on myynnissä englanninkielinen versio. Suomen ensimmäinen suuren kustantamon julkaisema roolipeli on Mike Pohjolan fantasiapeli Myrskyn aika, joka ilmestyi WSOY:n Johnny Kniga -yksikön kustantamana vuonna 2003. Vuodesta 2004 Arkkikivi Ay on julkaissut suomeksi ns. indie-roolipelejä. [1]. Pelikustantamo Ironspine [2] perustettiin vuonna 2006. Ensimmäinen joukkorahoitettu suomalainen roolipeli on vuonna 2013 ilmestyvä Mike Pohjolan lastenroolipeli Myrskyn sankarit. [3]

Suomessa on myös ilmestynyt roolipelilehtiä, kuten Sininen lohikäärme, Seikkailija (1987–1991), Magus (1989–2001), Claymore ja Roolipelaaja (2006–2009).

Tärkein alan tapahtuma Suomessa on vuotuinen Ropecon, joka kerää yli kolme tuhatta roolipeli-, keräilykorttipeli-, miniatyyripeli- ja lautapeliharrastajaa ympäri Suomea keskustelemaan ja pelaamaan. Vastaavia tapahtumia järjestetään vuosittaisia roolipelitapahtumia mm. Tampereella (Tracon) ja Oulussa (Maracon). Suomessa on parisenkymmentä roolipeliyhdistystä, joita kautta pääsee pelaamaan pelejä. Suurimpia niistä ovat pääkaupunkiseudun Alter Ego ja Otaniemen Roolipeliclubi .

Roolipelien sukulaisilmiöt

Roolipelien kanssa joitakin samoja piirteitä jakavat esimerkiksi miniatyyripelit, keräilykorttipelit ja lautapelit, mutta niitä ei pidetä roolipeleinä, sillä niihin ei tavallisesti liity ajatusta yksittäiseen roolihahmoon eläytymisestä.

Roolipelien fantasiamaailmoja

• Keski-Maa
• Krynn
• Glorantha
• Forgotten Realms
• Jaconia
• HârnWorld
• Azeroth
• Artesia
• Dark Sun
• Eberron

Katso myös

• Luettelo roolipeleistä
• Luettelo roolipelien julkaisijoista
• Luettelo roolipelisuunnittelijoista
• tietokoneroolipeli
• GURPS

Kirjallisuutta

• Hieta, Risto J. ym.: Roolipeliopas. Arctic Ranger Production 1996.
• Käll, Hans: Matka keskiaikaan: Opas live-roolipelaajille. Mukautettu Suomen oloihin julkaisusta Levande rollspel: En handbok (1998). Suomentanut Sonja Dahlgren. Helsingissä: Otava, 199. ISBN 951-1-15985-2.
• Leppälahti, Merja: Roolipelaaminen. Eläytymistä ja fantasiaharrastusverkostoja. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 93, 2009. ISBN 978-952-5464-56-6.
• Leppälahti, Merja: Peli on elämää. Etnografiaa roolipelaamisesta. Lisensiaatintyö, 2002. https://oa.doria.fi/handle/10024/37272
• Pettersson, Juhana: Roolipelimanifesti. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-505-8.
• Särkijärvi, Jukka & Sotala, Kaj (toim.): Roolipelikirja. Helsinki: BTJ Kustannus, 2007. ISBN 978-951-692-670-7.
• Vainio, Niklas (toim.) Larppaajan käsikirja. Suomen live-roolipelaajat ry. 1997.

Aiheesta muualla

• Roolipelaaminen. Helsingin kaupunginkirjaston aihepakettiarkisto 17.11.2008.
• Roolipelit Open Directory Project -sivustolla.