Tyfon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Zeus heittää Tyfonia salamalla. Mustakuvioinen hydria, n. 550 eaa.

Tyfon (muinaiskreikaksi Τυφῶν, Tyfôn, ”savuava”) oli kreikkalaisessa mytologiassa Gaian ja Tartaroksen nuorin lapsi.[1] Hirviö sai alkunsa, kun olymposlaiset jumalat olivat kukistaneet aiemmin Gayan lapset titaanit ja gigantit, ja tästä raivoistuneena Gaia yhtyi Tartaroksen kanssa.[2] Toisen version mukaan Hera synnytti Tyfonin suuttuneena Zeukselle siitä, että hänen miehensä päästä oli syntynyt Pallas Athene seurauksena suhteesta Metikseen.[3]

Ulkomuoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyfon oli kooltaan valtava – hänen päänsä kerrottiin yltävän tähtiin saakka. Hänen ulkomuotonsa oli miehen ja pedon risteymä; vyötäröstä ylöspäin hänellä oli miehen hahmo, mutta alaspäin hänellä oli käärmeiden hännät, jotka ylettyivät hänen päänsä yläpuolelle. Tyfonin päästä ja poskilta kasvavat hiukset olivat takkuiset ja likaiset, ja hänen silmänsä hehkuivat tulta. Tämän lisäksi hänen kehostaan kasvoi lukuisia siipiä ja käsiä,[4] ja hänen olkapäistään nousi sata lohikäärmeen tai käärmeen päätä, joiden sihinä sekoittui Tyfonin omaan härän tai leijonanomaiseen karjuntaan.[2][5][1] Tyfonin hengityksen kerrottiin olevan sulaa laavaa, jota purskahti ulos kuin tulivuoresta.[6] Välillä Tyfonilla kuvataan olevan useiden eri petojen, kuten leopardien, härkien, metsäkarjujen ja leijonien päitä, ja että hänen käärmehiuksensa sylkivät myrkkyä ympärilleen.[7] Tyfonia voi siis pitää pahuuden ruumiillistumana.

Ylhäinen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etruskien seinämaalaus Tyfonista.

Tyfon sai alkunsa äitinsä suuttumuksesta jumalia kohtaan, jotka olivat tappaneet muut gigantit. Niin hän hyökkäsi Olympokselle aikoen hallita sekä jumalia että kuolevaisia.[1] Jumalten nähdessä Tyfonin saapuvan, he pakenivat ylijumala Zeusta ja Pallas Athenea lukuun ottamatta Egyptiin ja ottivat eläinten hahmon Tyfonin ajaessa heitä takaa. Zeus miltei kohtasi voittajansa taistellessaan häntä vastaan.[4] Zeus hyökkäsi Tyfonia vastaan. Alku oli lupaava, ja Tyfon haavoittui salamaniskuista ja pakeni Kassiosvuorelle Syyriaan, jossa he ottivat uudestaan yhteen – tällä kertaa paljain käsin. Tyfon kietoi käärmelonkeronsa Zeuksen ympärille ja leikkasi sirpillä hänen jänteensä ja kuljetti hänet Kilikiaan luolaan lojumaan raajarikkona. Jänteet hän kätki ja jätti sisarensa Delfynen vartioitavaksi. Zeuksen poika Hermes kuitenkin onnistui varastamaan isänsä jänteet takaisin ja onnistuivat istuttamaan ne takaisin Zeukselle. Zeus sai voimansa takaisin ja ilmestyi siivekkäiden hevosten vetämillä vaunuilla taivaasta hyökätäkseen uudelleen Tyfonin kimppuun.[2]

Tyfon puolustautui viskomalla vuoria häntä kohti, mutta Zeus heitti ne takaisin vasamillaan kohti Tyfonia, jota moirien taiat olivat heikentäneet. Pahasti haavoittunut Tyfon pakeni kohti Sisiliaa, jossa Zeus kohotti Etnan ilmaan ja pudotti sen Tyfonin päälle. Nöyryytetyn Tyfonin voi edelleenkin nähdä raivoavan alueella kun Etna purkautuu. Silloin tulivuoren kraatteri syöksee tulta ja savua, ja laavaa virtaa vuoresta alas.[2]

Jälkeläiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyfonin puoliso Ekhidna pakeni tuhoa. Hän suojautui luolaan ja suojeli Tyfonin jälkeläisiä, ja Zeus salli jälkeläisten elää, jotta he voisivat tarjota haasteita tulevaisuuden sankareille ja jotta jumalten legendaariset taistelut jatkuisivat. Ekhidnan ja Tyfonin jälkeläiset kuuluivat muinaisen Kreikan kamalimpiin taruolentoihin. Heidän jälkeläiset olivat Kerberos, Orthos, Khimaira, Hydra, Sfinksi, harpyijat, joidenkin tarujen mukaan Nemean leijona ja usein myös Ladon lohikäärme mainitaan heidän jälkeläiseksi. Gaius Iulius Hyginus mainitsee myös Skyllan heidän jälkeläisekseen, mutta useimmiten hänen kerrotaan olleen Forkyksen, Poseidonin tai Tritonin tytär.

Rinnastus Sethiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmät runoilijat liittivät Tyfonin Sethiin. Tyfonin hyökättyä jumalia vastaan nämä Zeusta ja Pallas Athenea lukuun ottamatta pakenivat Egyptiin ja ottivat siellä eläinten muodon voidakseen piiloutua Tyfonilta.[4][8][9][10] Näin kreikkalaiset jumalat rinnastuivat egyptiläisiin, ja jumalten ja Tyfonin taistelu vertautui egyptiläisen mytologian Osiriin ja Sethin, hyvän ja pahan, kamppailuun.[11][12][13]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hesiodos: Theogonia ('Jumalten synty') 820–885 (engl. käännös)
  2. a b c d Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.6.3 (engl. käännös)
  3. Homeeriset hymnit: Hymni Apollonille 3.300–310 (engl. käännös)
  4. a b c Antoninus Liberalis: Muodonmuutoksia 28
  5. Hyginus: Fabulae clii (engl. käännös)
  6. Aiskhylos, Kahlehdittu Prometheus 342–374 (engl. käännös)
  7. Nonnos: 'Dionysiaka' 1.154– (engl. käännös)
  8. Hyginus: Fabulae cxcvi (engl. käännös)
  9. Ovidius: Muodonmuutoksia v.315–334 (engl. käännös)
  10. Hyginus: Astronomica ii.28 (engl. käännös)
  11. Herodotos: Historiai ('Herodotoksen historia') 2.144 (engl. käännös)
  12. Herodotos: Historiai ('Herodotoksen historia') 2.156 (engl. käännös)
  13. Suda, hakusana 'Osiris' (engl. käännös)