Triton (jumala)

Triton (m.kreik. Τρίτων) on kreikkalainen jumala, syvyyksien viestinviejä. Hän on meren jumalan Poseidonin ja Amfitriten poika. Hänet kuvataan usein ihmisenä, jolla on kalan alavartalo.

Triton Otricoli Pio-Clementino

Tritonin suihkulähde Roomassa Via del Tritonen alkupäässä.

Isänsä tavoin Triton kuvataan yleensä atrain kädessä. Tritonin oma erityispiirre on kuitenkin simpukankuori, jota hän käyttää torven lailla nostattamaan tai rauhoittamaan aallot. Hyginuksen mukaan sen ääni oli niin kauhistuttava, että se sai jättiläisetkin pakenemaan.

Hesiodoksen Jumalten synnyn mukaan Triton eli vanhempiensa kanssa kultaisessa palatsissa meren pohjassa. Argonauttien tarina sijoittaa hänen kotinsa Libyan rannikolle. Apollonios Rodoslaisen kertomuksessa Argo-laivan rantauduttua Vähä-Syrtin rannalle miehistö kantaa laivan Tritonis-järvelle, josta paikallinen jumala Triton ohjaa sen Välimeren poikki.

Triton esiintyy myös roomalaisissa taruissa ja eepoksissa. Aeneis-eepoksessa Aeneaan torvensoittaja Misenus haastaa Tritonin kilpasoittoon. Tällöin Triton lennättää ylimielisen Minesuksen mereen.

Aikojen kuluessa Tritonin nimestä ja mielikuvasta on muotoutunut taru merenneitomaisesta kansasta nimeltä tritonit. Tritonit voivat olla sekä mies- että naispuolisia, ja ne kuvataan usein meren jumalten saattajina. Tavallisia tritoneja on kuvaillut maantieteilijä Pausanias. Tritonin muunnokselle kentauri-tritonille eli iktyokentaurille kuviteltiin ihmisen ylävartalon ja kalan pyrstön lisäksi vielä hevosen eturaajat. Triton on saanut ulkomuotonsa mahdollisesti foinikialaisilta kalajumalilta.

Tritonin mukaan on nimetty useita asioita, kuten Neptunuksen kuu Triton. Nimeämisellä on symbolista arvoa, sillä Tritonin isän Poseidonin vastine roomalaisessa mytologiassa on nimeltään Neptunus.

Populaarikulttuurissa

• Stephen Hillenburgin televisiosarjassa Paavo Pesusieni Triton on Neptunuksen poika.
• Pieni merenneito -elokuvassa Triton on prinsessa Arielin isä.

Lähteet

• Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.