Kioskikirjallisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Weird Tales -lehden kansikuva vuodelta 1934, C. L. Mooren miekka ja magia -tarinaan ”Mustan jumalan suudelma”.

Kioskikirjallisuus tarkoittaa huokeaa, sarjoina ilmestyvää taskukirjaa tai lukemistolehteä, jota levitetään pääasiallisesti kioskien tai muiden lehtipisteiden kautta. Englannin pulp fiction ja pulp magazine viittaavat tavallisesti lukemistolehtien kulta-aikaan ennen taskukirjojen yleistymistä 1950-luvulla. Pulp-nimitys tulee karkeasta puumassapaperista, jolle etenkin rikos- ja seikkailuviihdettä painettiin Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulta alkaen.[1].

1980-luvulta alkaen kioskikirjallisuuden markkinoita ovat hallinneet romanttiset lukemistot, joiden suurin tuottaja on kanadalainen Harlequin.[2][3] Rikos- ja seikkailuviihde on vastaavasti kuihtunut. Suurimman osan kioskikirjallisuuden tarjonnasta on syönyt televisio ja muu sähköinen viihde.[3]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pulp-lukemistot erikoistuivat erilaisiin tyylilajeihin kuten salapoliisitarinoihin, science fictioniin, seikkailu- ja sotakertomuksiin, kauhuun ja villin lännen tarinoihin. Monet klassikoiksi muodostuneet tieteis- ja rikostarinat julkaistiin alun perin jatkokertomuksina sellaisissa kioskilehdissä kuin Weird Tales, Amazing Stories ja Black Mask. Jälkimmäiseen lehteen kirjoittivat muun muassa Raymond Chandler ja Dashiell Hammett. Sekä kovaksikeitetty dekkari että scifi kehittyivät pitkälti kioskilehtien ansiosta. Kioskijulkaisut ovat kuitenkin pitkälti heräteostoksiksi tehtyinä tuotteina kilpailleet lukijoista enemmän lehtien kuin kovakantisen kirjan kanssa[1].

Kioskilehdet olivat kuuluisia räikeistä kansikuvistaan, joissa poseerasi tavallisesti puolipukeinen nainen hätää kärsimässä ja sankariaan odottamassa.

Suosittuja pulp-sankareita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa kioskikirjallisuus sai alkunsa vasta toisen maailmansodan jälkeen.[4] Kioskikirjallisuuden käsite yleistyi suomalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa 1960-luvulla. Termi suomennettiin ruotsin kielestä (kiosklitteratur).[4] Kioskikirjallisuuteen väljästi ymmärrettynä on rikoksen ja romantiikan lisäksi liittynyt myös kauhu ja scifi, jotka suomalaisessa julkaisutoiminnassa ovat kuitenkin levinneet etupäässä muuta tietä kuin lehtipisteiden välityksellä.[4] Suomessa pulp-kirjallisuutta julkaisivat sellaiset lehdet kuin Seikkailujen maailma, Yllätyslukemisto, Lukemista Kaikille ja Isku.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Niemi 2007, s. 510.
  2. Avola, Pertti: Kiitos, Harlekiini Helsingin sanomat. 3.7.2009. Viitattu 5.1.2011.
  3. a b Niemi 2007, s. 511.
  4. a b c Niemi 2007, s. 509.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Murtosaari, Jukka: Ja kannen kuvitti... Taskukirjojen ja lukemistolehtien kansikuvia 1940–80-luvuilta. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-044-1.
  • Nummelin, Juri: Pulpografia: Amerikkalaisia kioskidekkareita suomeksi 1936–89. Helsinki: Suomen dekkariseura, 2000. ISBN 951-98602-0-7.
  • Nummelin, Juri: Kuudestilaukeavat: Amerikkalaisia länkkäripokkareita suomeksi. Helsinki: BTJ, 2004. ISBN 951-692-568-5.
  • Nummelin, Juri: Sotaa, sutinaa, seikkailuja: Suomalaisesta kioskikirjallisuudesta. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-020-5.
  • Nummelin, Juri: Pulpografia Britannica: Brittiläisiä kioskidekkareita suomeksi 1944–1992. Turku: Turbator, 2014. ISBN 978-952-7012-12-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.