Wikiprojekti:Punaisten linkkien naiset/2019/tulokset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Punaisten linkkien naiset -kirjoituskilpailussa 2019 aloitetut suomenkieliset artikkelit.

 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö 

A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inger la Cour Andersen on tanskalainen ekonomisti ja ympäristönsuojelija. Hän on johtanut vuodesta 2015 Kansainvälistä luonnonsuojeluliittoa ja vuodesta 2019 YK:n ympäristöohjelmaa. Sitä ennen hän oli tehnyt pitkän uran Maailmanpankissa.
Mayra Aguiar da Silva on brasilialainen judoka. Hän on saavuttanut kaikki palkintosijansa naisten 78 tai 70 kilogramman sarjassa. Aguiarilla on yhteensä kaksi olympiamitalia, kuusi MM-mitalia, kolme mitalia Pan-Amerikan kisoista sekä kahdeksan mitalia Judon Pan-Amerikan mestaruuskilpailuista. Häntä valmentaa Christ the Redeemer.
Agda Eugenia Blom oli suomalainen veistonopettaja. Blom työskenteli ensin käsityönopettajana Uudessakaupungissa. Vuonna 1889 hän siirtyi apuopettajaksi Vera Hjeltin Pedagogiska Slöjdanstalteniin ja 1892 perusti kaupunkiin oman veistokoulun.
Lois Abbingh on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa toistasataa ottelua vuodesta 2010 alkaen. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Irma Tuulikki Aaltonen oli suomalainen arkkitehti.
Irma Aaltonen (arkkitehti) (Q35271040)
Irma Tuulikki Aaltonen oli suomalainen arkkitehti.
Lotta Aaltonen (Q63273343)
Lotta Aaltonen on suomalainen koripalloilija. Hän on pelannut kahdeksan kautta Korisliigassa ja voittanut kaksi Suomen-mestaruutta. Hän pelasi Yhdysvaltain yliopistosarjassa neljä kautta. Naisten maajoukkueessa hän on pelannut yhdeksän ottelua.
Janette Aarnio (Q63267958)
Janette Aarnio on suomalainen koripalloilija, pelipaikaltaan takamies.
Ulla Aatsinki (Q63391338)
Ulla Aatsinki on suomalainen historiantutkija, joka työskentelee opettajana Tampereen yliopistossa. Hän väitteli vuonna 2009 Lapin työväenliikkeen radikalisoitumisesta.
Lois Abbingh (Q440466)
Lois Abbingh on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa toistasataa ottelua vuodesta 2010 alkaen. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Anne Abernathy (Q444798)
Anne Abernathy on yhdysvaltainneitsytsaarelainen ohjaskelkkailija ja jousiampuja. Abernathy on kilpaillut kuusissa olympialaisissa vuosina 1988–2006. Torinon olympialaisissa 2006 hän kuitenkin loukkaantui harjoituksissa eikä osallistunut varsinaiseen kilpailuun. Torinon olympialaisten aikana hän oli 52-vuotias ja on näin vanhin naisurheilija, joka on osallistunut talviolympialaisiin. Hän sijoittui olympialaisissa sijoille 16–24. Abernathy on kilpaillut myös jousiammunnassa. Hän yritti päästä Rio de Janeiron olympialaisiin 2016 kilpaillakseen jousiammunnassa, mutta ei päässyt olympiaturnaukseen.
Solvita Āboltiņa (Q435407)
Solvita Āboltiņa on latvialainen juristi ja poliitikko, joka toimi muun muassa maansa parlamentin eli Saeiman puhemiehenä (11/2010–11/2014) ja tätä aiemmin esimerkiksi oikeusministerinä (12/2004–11/2006).
Marguerite Abouet (Q3028789)
Marguerite Abouet on norsunluurannikkolainen kirjailija, joka on kirjoittanut useita sarjakuvaromaaneja. Clément Oubrerien kuvittama Aya-sarjan ensimmäinen osa Aya: Elämää Yop Cityssä nosti Abouet’n tunnetuksi.
Frida Abrahamsson (Q24006651)
Frida Abrahamsson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän edustaa Elitettan-seura KIF Örebroa.
Harriet Abrahamsson (Q63098676)
Harriet Abrahamsson on suomenruotsalainen dramaturgi ja lasten- ja nuortenkirjailija.
Sejde Abrahamsson (Q24450552)
Sejde Abrahamsson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa tällä hetkellä Hammarby IF Fotbollia.
Barbara Acklin (Q444322)
Barbara Jean Acklin oli yhdysvaltalainen soullaulaja ja lauluntekijä.
Allegra Acosta (Q33977446)
Allegra Acosta on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja. Acosta tunnetaan parhaiten Molly Hayesin roolistaan televisiosarjassa Runaway, jossa hän näytteli 2017–2018.
Isabella Adinolfi (Q17170880)
Isabella Adinolfi on italialainen poliitikko ja Euroopan parlamentin jäsen vaalikautena 2014–2019. Hän on Viiden tähden liike -puolueen jäsen ja edustaa Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa -parlamenttiryhmää Euroopan parlamentissa. Hän on suorittanut vuonna 2003 alemman korkeakoulututkinnon koulutuksen, filologian ja kirjallisuuden alalta kulttuuriperinnön säilyttämisestä. Euroopan parlamentissa hän oli vaalikautena 2014–2019 jäsenenä kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa, naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnassa 28.11.2018 alkaen ja AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen valtuuskunnassa.
Märtha Adlerstråhle (Q2739101)
Anna Märtha Vilhelmina Adlerstråhle oli ruotsalainen tennispelaaja. Hän saavutti pronssia kesäolympialaisista 1908 naisten sisäkaksinpelistä.
Sandra Adolfsson (Q24258796)
Sandra Adolfsson on ruotsalainen jalkapalloilija, joka pelaa puolustajana. Adolfsson pelaa nykyisin Vittsjö IK:n riveissä. Hän käyttää pelinumeroa 22.
Agda Blom (Q63363444)
Agda Eugenia Blom oli suomalainen veistonopettaja. Blom työskenteli ensin käsityönopettajana Uudessakaupungissa. Vuonna 1889 hän siirtyi apuopettajaksi Vera Hjeltin Pedagogiska Slöjdanstalteniin ja 1892 perusti kaupunkiin oman veistokoulun.
Nina Agdal (Q7037835)
Nina Brohus Agdal on tanskalainen malli ja näyttelijä. Hän on näytellyt elokuvissa Don Jon (2013), Entourage (2015) ja Love Advent (2011). Agdal on 176 senttimetrin pituinen.
Laura Agea (Q17266638)
Laura Agea on italialainen poliitikko ja Euroopan parlamentin jäsen vaalikautena 2014–2019. Hän on Viiden tähden liike -puolueen jäsen ja edustaa Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa -parlamenttiryhmää Euroopan parlamentissa. Hän on vuonna 2004 suorittanut hallintotieteiden maisterin tutkinnon, 2003 sosiologian alemman korkeakoulututkinnon ja vuonna 1997 ylioppilastutkinnon klassisten aineiden linjalla. Euroopan parlamentissa hän oli vaalikautena 2014–2019 jäsenenä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnassa, suhteista Palestiinaan vastaavassa valtuuskunnassa ja AKT:n ja EU:n yhteisessä parlamentaarisen edustajakokouksen valtuuskunnassa sekä suhteista yleisafrikkalaiseen parlamenttiin vastaavassa valtuuskunnassa ja Välimeren unionin parlamentaariseanedustajakokouksen valtuuskunnassa vuonna 2014.
Marie d’Agoult (Q253453)
Marie d’Agoult oli saksalaissyntyinen kirjailija joka kuvasi nimellä Daniel Stern kirjoittamissaan teoksissaan 1840-luvun Pariisin seurapiirielämää.
Mayra Aguiar (Q3041067)
Mayra Aguiar da Silva on brasilialainen judoka. Hän on saavuttanut kaikki palkintosijansa naisten 78 tai 70 kilogramman sarjassa. Aguiarilla on yhteensä kaksi olympiamitalia, kuusi MM-mitalia, kolme mitalia Pan-Amerikan kisoista sekä kahdeksan mitalia Judon Pan-Amerikan mestaruuskilpailuista. Häntä valmentaa Christ the Redeemer.
Clara Aguilera (Q5771098)
Clara Eugenia Aguilera García on espanjalainen poliitikko. Hän toimi vuosina 2008–2009 Andalusian aluehallituksen hallintoministerinä ja vuosina 2009–2012 Andalusian maatalous ja kalastusministerinä. Hän tuli valituksi europarlamenttivaaleissa 2014 ja oli Euroopan parlamentin jäsen vaalikautena 2014–2019. Hän on Partido Socialista Obrero Español -puolueen jäsen ja edustaa Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä -parlamenttiryhmää Euroopan parlamentissa. Hän oli aiemmin ollut edustajana Andalusian alueparlamentissa vuosina 2000–2014.
Elisabet Ahlberg (Q63191267)
Elisabet Ahlberg on ruotsalainen filosofian tohtori ja Göteborgin yliopiston elektrokemian professori.
Malin Ahlberg (Q24450683)
Malin Ahlberg on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelasi viimeksi Mallbackens IF:ssa.
Anna Ahlstrand (Q4934557)
Anna Maria Ahlstrand on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hänen viimeinen seuransa oli Damallsvenskan-joukkue Göteborg FC, jossa hän käytti numeroa 6. Ahlstrand päätti peliuransa vuonna 2016. Vuonna 2019 hän ryhtyi Göteborg FC:n apuvalmentajaksi.
Amran Mohamed Ahmed (Q63248598)
Amran Mohamed Ahmed on somalialainen kirjailija, runoilija ja toimittaja, jonka Suomen Pakolaisapu valitsi Vuoden pakolaisnaiseksi vuonna 2005. Palkinnon perusteluissa Ahmedin todettiin tukeneen merkittävällä tavalla Suomeen muuttaneita maahanmuuttajanaisia ja -lapsia. Vuonna 2011 on ilmestynyt Eeva-Liisa Bahnaanin toimittama ja Golisin kustantama Ahmedin elämäkerta Rauhaa etsimässä – Amran Mohamed Ahmedin tarina.
Leila Ahmerova (Q6538020)
Leila Begnjazovna Ahmerova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Anja Aho (Q63386601)
Anja Aho oli suomalainen kuvanveistäjä.
Tuulia Aho (salibandyn pelaaja) (Q63312779)
Tuulia Aho on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut Tampereen Kooveeta kaudesta 2014–2015 alkaen. Hän on pelannut runkosarjassa 78 ottelua, joissa hän on tehnyt 29 maalia ja antanut 44 maalisyöttöä. Pudotuspelejä hänellä on 22, joissa hänen tehopisteensä ovat 11 + 12. Hän saavutti SM-pronssia vuonna 2019.
Kati Ahonen (Q63192767)
Kati Ahonen on uransa päättänyt suomalainen jääkiekkomaalivahti. Seuratasolla hän edusti Naisten SM-sarjassa Tampereen Ilvestä, Keravan Shakersia, Kiekko-Espoota ja Itä-Helsingin Kiekkoa.
Angela Ahrendts (Q529233)
Angela Ahrendts on yhdysvaltalainen yritysjohtaja. Hän on johtanut Burberryä ja Applen myymälä- ja verkkokauppaa. Talouslehti Forbes luokitteli vuonna 2018 Ahrendtsin maailman vaikutusvaltaisimpien naisten joukossa sijalle 13.
Brigitte Ahrenholz (Q916096)
Brigitte Ahrenholz oli Itä-Saksaa edustanut soutaja, olympiavoittaja, maailman- ja euroopanmestari.
Helen Aitchison (Q10115)
Frances Helen Aitchison oli brittiläinen tennispelaaja. Kesäolympialaisissa 1912 hän pelasi tenniksen sekasisänelinpeliturnauksessa Herbert Barrettin parina, ja he sijoittuivat hopealle.
Marina Aitova (Q440700)
Marina Alexandrovna Aitova on kazakstanilainen korkeushyppääjä. Hänen ennätyksensä on 199 cm, jonka hän hyppäsi Ateenassa heinäkuussa 2009. Tulos on voimassa oleva Aasian ennätys.
Daphne Akhurst (Q436592)
Daphne Jessie Akhurst, tunnetaan myös nimellä Daphne Cozens, oli australialainen tennispelaaja. Vuodesta 1934 Australian avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin voittajalle myönnetty Akhurstin mukaan nimetty Daphne Akhurstin muistopalkinto.
Akiko Yosano (Q464104)
Akiko Yosano oli japanilainen runoilija, jonka tyyli poikkesi Japanin kirjallisuuspiireissä siihen asti nähdystä.
Aleksandra Akimova (Q4059521)
Aleksandra Fjodorovna Akimova oli neuvostoliittolainen lentosuunnistaja. Hän palveli toisen maailmansodan aikana Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaan naisista koostuneessa 588. yöpommittajalaivueessa, joka tunnettiin lempinimellä ”Yön noidat”.
Kirsi Ala-Lipasti (Q63358650)
Kirsi Ala-Lipasti on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 317 runko- ja loppusarjaottelua sekä useita pudotuspelejä. Hän pelasi Itä–Länsi-ottelussa vuonna 2018. Hän voitti Suomen-mestaruuden Manse PP:n joukkueessa kaudella 2017 ja edustaa samaa seuraa myös kaudella 2019. Hänen kasvattajaseuransa on Seinäjoen Maila-Jussit.
Folorunsho Alakija (Q8564253)
Folorunsho Alakija on nigerialainen yritysjohtaja ja miljardööri. Huhtikuussa 2019 yhdysvaltalainen talousjulkaisu Forbes luokiteli hänet miljardöörilistallaan jaetulle sijalle maailman 1941. ihmiseksi. Tuolloin hänen omistustensa arvoksi määritettiin 1,1 miljardia dollaria. Hän on Afrikan vaikutusvaltaisimpia naisia.
Alli Alanko (Q62657712)
Alli Alanko on suomalainen uransa päättänyt keihäänheittäjä. Alanko edusti urallaan Vihtavuoren Pamausta.
Emmy Alasalmi (Q18654782)
Emmy Alasalmi on ruotsalainen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän teki pääsarjadebyyttinsä kaudella 2009–2010. Alasalmi laukoo oikealta. Hän pelasi juniorina Viggbyholms IK:ssa.
Céleste Albaret (Q3010047)
Célest Albaret oli ranskalaisen kirjailijan Marcel Proustin uskollinen palvelija. Hän kirjoitti muistelmansa, jotka käsittelevät hänen isäntäänsä.
Naomi Alderman (Q6964613)
Naomi Alderman on brittiläinen kirjailija, joka on kirjoittanut romaaneja, novelleja ja videopelikäsikirjoituksia. Hänen tunnetuin romaanisna on vuonna 2016 ilmestynyt Voima.
Elmira Alembekova (Q9252931)
Elmira Shamilevna Alembekova on venäläinen kävelijä. Hänen toistaiseksi paras saavutuksensa on naisten 20 kilometrin kävelyn ykkössija yleisurheilun euroopanmestaruuskilpailuissa 2014.
Selma Aliruppa (Q63274677)
Selma Aliruppa oli suomalainen kirjailija ja kansankoulunopettaja. Ystävänsä ja kollegansa Minna Canthin tavoin, Aliruppa opiskeli Jyväskylän seminaarissa. Kirjailijana hänen vaikutuksensa suomalaiseen kirjallisuuteen on muita aikalaisiaan vähäisempi. On arvioitu, että syy vähäiseen arvostukseen sekä ajallaan että myöhemmin, on se, että Alirupan novellien aiheet rajautuvat perifeeriseen Keski-Suomeen.
Wye Allanbrook (Q8039708)
Wye Jamison "Wendy" Allanbrook oli yhdysvaltalainen musiikkitieteilijä. Hänet tunnetaan erityisesti kirjastaan Rhythmic Gesture in Mozart: 'Le Nozze di Figaro' and 'Don Giovanni' (1983), jossa hän esitti, että Mozartin ja muiden saman ajan säveltäjien musiikki on usein vähemmän abstraktia kuin oli aiemmin ajateltu. Wye Allanbrook esitti, että Mozart käytti systemaattisesti tiettyjä seuratanssien rytmisiä kuvioita kuvaamaan tiettyjä asioita, esimerkiksi menuettia kuvatessaan ylimystöä ja gigue-tanssia kuvatessaan maalais- ja talonpoikaiselämää.
Malin Allberg (Q27553868)
Malin Allberg on ruotsalainen entinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edusti Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta naisten Euroopan-mestaruuskilpailuissa 1997. Allberg edusti seuraurallaan Ruotsin Älvsjö AIK-seuraa.
Clara Alm (Q24450679)
Clara Alm on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa tällä hetkellä Mallbackens IF-seuraa. Alm siirtyi Mallbackensiin vuonna 2012.
Johanna Almgren (Q444055)
Johanna Maria-Therese Almgren on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija. Hän pelasi keskikenttäpelaajana. Almgren pelasi juniorivuosiensa jälkeen yksinomaan Damallsvenskanin Göteborg FC:ssä. Hän pelasi myös Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueessa viitenä vuonna tekemättä kuitenkaan yhtään maalia. Almgren lopetti uransa vuonna 2014 jatkuvien polvivaivojen vuoksi.
Tove Almqvist (Q20735455)
Tove Almqvist on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hänen nykyinen seuransa on Damallsvenskan-joukkue Vittsjö IK. Vuosina 2014–2018 hän pelasi Linköpings FC:ssä, josta kuitenkin siirtyi nykyiseen seuraansa 2019. Linköpingsin riveissä hän voitti kaksi Damallsvenskanin mestaruutta vuosina 2016 ja 2017.
Sandra Alter (Q1685234)
Sandra Alter on saksalainen entinen jalkapallomaalivahti. Alter edusti Saksan naisten jalkapallomaajoukkuetta vuonna 1991.
Angela Alupei (Q451941)
Angela Alupei on romanialainen soutaja. Hän on pituudeltaan 181 cm. Alupei aloitti soutu-uransa 17-vuotiaana. Hän on ammatiltaan poliisi.
Amanda Edgren (Q16210938)
Amanda Edgren on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Kristianstadsin paidassa. Edgren on edustanut Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta yhteensä 5 ottelun verran.
Erin Ambrose (Q5389097)
Erin Ambrose on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa puolustajana. Hän on Kanadan maajoukkueen pelaajana saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2017 ja pronssia vuonna 2019. Hän voitti alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa kultaa vuosina 2010 ja 2012 sekä saavutti hopeaa vuonna 2011. Vuoden 2012 kisoissa hänet valittiin parhaaksi puolustajaksi.
Delaila Amega (Q27106516)
Delaila Amega on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa 17 ottelua ja tehnyt niissä 30 maalia. Hän on saavuttanut EM-kilpailuissa pronssia vuonna 2018.
Anneli Andelén (Q533227)
Anneli Andelén on ruotsalainen entinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Andelén edusti urallaan Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailuissa 1991 ja 1995. MM-kilpailuissa hän pelasi yhteensä 88 ottelua tehden 37 maalia.
Inger Andersen (Q18636685)
Inger la Cour Andersen on tanskalainen ekonomisti ja ympäristönsuojelija. Hän on johtanut vuodesta 2015 Kansainvälistä luonnonsuojeluliittoa ja vuodesta 2019 YK:n ympäristöohjelmaa. Sitä ennen hän oli tehnyt pitkän uran Maailmanpankissa.
Stephanie Anderson (Q19609583)
Stephanie Anderson on yhdysvaltalainen jääkiekkoilija, joka pelaa Shenzhen KRS Vanke Raysissa CWHL:ssa. Anderson on pelipaikaltaan keskushyökkääjä ja laukoo vasemmalta. Hän asuu North St. Paulissa Minnesotassa. Andersonin saavutuksiin kuuluu jääkiekon maailmanmestaruus naisissa 2015 ja hopeaa nuorissa naisissa 2010.
Cajsa Andersson (Q24450633)
Cajsa Andersson on ruotsalainen jalkapalloilija, joka edustaa Piteå IF-seuraa. Hän on pelipaikaltaan maalivahti. Andersson pelaa myös Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueen maalivahtina.
Camilla Andersson (Q27553903)
Camilla Andersson on ruotsalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi keskikenttäpelaajana. Hän edusti urallaan Älvsjö AIK-seuraa sekä Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta.
Heidi Andersson (Q4582844)
Heidi Andersson on ruotsalainen kädenvääntäjä. Hän on voittanut kädenväännön maailmanmestaruuskilpailut 11 kertaa sekä kädenväännön euroopanmestaruuskilpailut kolme kertaa.
Johanna Andersson (Q24690836)
Johanna Andersson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa tällä hetkellä Ruotsin Vittsjö GIK:ta.
Jonna Andersson (Q4935824)
Jonna Andersson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa Chelsea LFC:ssa, FA:n naisten superliigassa. Andersson käyttää maajoukkueessa numeroa 2 ja seuratasolla numeroa 20. Naisten jalkapalloturnauksessa vuoden 2016 kesäolympialaisissa hän saavutti hopeaa Ruotsin joukkueessa.
Malin Andersson (Q532232)
Malin Elisabeth Andersson on ruotsalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi vuosina 1994–2005 edustaen Damallsvenskan-sarjassa pelaavaa FC Rosengårdia sekä Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta. Hän oli pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja.
Petra Andersson (Q24150893)
Petra Andersson on ruotsalainen jo uransa päättänyt jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelasi viimeksi Eskilstuna Unitedissa, Damallsvenskanissa. Andersson lopetti uransa 24-vuotiaana vuonna 2018, eikä kertonut sille syytä. Ennen Eskilstuna Unitedin kausiaan hän pelasi AIK:ssa.
Sandra Andersson (Q24258776)
Sandra Andersson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa tällä hetkellä Mallbackens IF-seuraa. Andersson on pelannut seuraurallaan yhteensä 77 ottelua tehden 3 maalia.
Theresa Andrews (Q287393)
Theresa Andrews on yhdysvaltalainen uransa päättänyt uimari. Selkäuinti oli Andrewsin ominta alaa, ja hän voittikin kesäolympialaisissa 1984 naisten 100 metrin selkäuinnin kultaa. Lisäksi hän samoissa kilpailuissa saavutti 4×100 metrin sekauinnin olympiakultaa.
Veronika Andrusenko (Q247238)
Veronika Andrejevna Andrusenko on venäläinen uimari. Vuoden 2012 kesäolympialaisissa hän edusti Venäjän maajoukkuetta sijoittuen alkusarjassa kymmenenneksi.
Sofia Anker-Kofoed (Q10673002)
Sofia Anker-Kofoed on ruotsalainen jalkapalloilija, joka toimii hyökkääjänä sekä keskikenttäpelaajana. Anker-Kofoed pelasi viimeksi Damallsvenskanin FC Rosengård-seurassa.
Anna Brotkin (Q63382938)
Anna Brotkin on suomalainen käsikirjoittaja. Hän on käsikirjoittanut muun muassa sarjoja Aikuiset, Jättekiva, Putous, Modernit miehet. Hän on toiminut myös vapaana toimittajana ja kirjoittanut ainakin medioihin Yle, Aamulehti, Rumba, Meidän Talo, ELLE, Koti & Keittiö, Ylioppilaslehti, Turun Sanomat, Aamuposti, Ilkka.
Anna Rita Del Piano (Q3617810)
Anna Rita Del Piano on italialainen näyttelijä ja teatteriohjaaja. Hän on esiintynyt useissa italiankielisissä elokuvissa, televisiosarjoissa ja teattereissa. Hän on ohjannut 2000-luvulla erityisesti useita musikaaleja.
Annie Fischer (Q291667)
Annie Fischer oli unkarilainen klassinen pianisti. Hän antoi ensikonserttinsa jo kymmenvuotiaana ja opiskeli Franz Lisztin musiikkiakatemiassa Ernst von Dohnányiin johdolla. Hänet palkittiin kansainvälisessä Liszt-pianokilpailussa vuonna 1933, mutta toinen maailmansota keskeytti uran. Fischer pakeni Ruotsiin. Sodan jälkeen hän palasi Unkariin ja konsertoi enimmäkseen Keski-Euroopassa. Mozart ja Beethoven olivat hänen ohjelmistonsa runkona, mutta hän soitti myös myöhäisromantiikan teoksia ja joitakin uudempia kappaleita, kuten Béla Bartókin 3. pianokonserttoa. Fischerin kuoleman jälkeen EMI julkaisi hänen tekemänsä kokonaislevytyksen Beethovenin pianosonaateista, jota oli valmisteltu parikymmentä vuotta.
Sanna Antikainen (Q28783917)
Sanna Maarit Antikainen on suomalainen perussuomalainen poliitikko. Hänet valittiin eduskuntavaaleissa 2019 kansanedustajaksi Savo-Karjalan vaalipiiristä.
Anna Anvegård (Q27895096)
Anna Elin Astrid Anvegård on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Växjön riveissä Damallsvenskanissa, ja Anvegårdilla on seuran kanssa sopimus vuoteen 2020 asti. Anvegård asuu Växjössä. Hän pelaa numerolla 8. Hänen perheeseensä kuuluvat äiti, isä, pikkuveli ja pikkusisko.
Agnes Robertson Arber (Q394451)
Agnes Robertson Arber, oli brittiläinen biologi. Hän tutki kasvien rakennetta, etenkin yksisirkkaisia kasveja. Hän opiskeli Lontoon ja Cambridgen yliopistoissa. Hänen tunnetuin teoksensa on Herbals, Their Origin and Evolution (1912), joka esittelee vuosina 1470-1670 julkaistuja kasvien määritysoppaita.
Cherprang Areekul (Q48484847)
Cherprang Areekul, on thaimaalainen laulaja ja näyttelijä. Hän kuuluu tyttöbändiin BNK48.
Maria Aronsson (Q4936560)
Ida Maria Aronsson on ruotsalainen entinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän edusti urallaan Damallsvenskanissa pelaavia Linköpings FC- ja FC Rosengård-seuroja. Aronsson pelasi myös Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueen paidassa Pekingin kesäolympialaisissa 2008.
Ronja Aronsson (Q19976336)
Ronja Othilia Gunilla Aronsson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Aronsson edustaa tällä hetkellä Damallsvenskanissa pelaavaa Piteå IF-seuraa, jossa hän on pelannut vuodesta 2011 lähtien.
Rosalía Arteaga (Q291543)
Rosalía Arteaga Serrano de Córdova, on ecuadorilainen poliitikko, joka tomi lyhyesti maansa ensimmäisenä naispuolisena presidenttinä. Hän oli yksi kolmesta ehdokkaasta, jotka kiistelivät presidenttiydestä vuonna 1997.
Ana Aslan (Q270262)
Ana Aslan oli romanialainen lääkäri ja gerontologian edelläkävijä, joka omistautui urallaan ikääntyneiden elämänlaadun parntamiseen.. Hänet tunnetaan myös kiistanalaisen Gerovital H3 -lääkkeen kehittäjänä.
Emma Asp (Q24258775)
Emma Asp on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän edusti viimeksi Mallbackens IF-seuraa.
Jenni Asserholt (Q448832)
Jenni Asserholt on ruotsalainen uransa päättänyt jääkiekkoilija. Hän oli pelipaikaltaan keskushyökkääjä, mutta pelasi myös laitahyökkääjänä. Asserholt pelasi HV71:ssa vuodet 2015–2019, kunnes ilmoitti maaliskuussa 2019, että lopettaa peliuransa. Asserholt laukoi vasemmalta. Hän on HC Örebro 90:n kasvatti. Asserholt saavutti hopeaa naisten jääkiekon talviolympialaisissa 2006 Ruotsin joukkueessa, jossa hän toimi puolustajana.
Mylèna Atanassova (Q6947788)
Mylèna Atanassova on bulgarialainen taidemaalari ja muotisuunnittelija. Hänet tunnetaan myös nimellä Mylène Atanassova.
Anna Atkins (Q264269)
Anna Atkins oli brittiläinen valokuvaaja ja kasvitieteilijä. Hän oli yksi ensimmäisistä, joka käytti valokuvausta tutkimustyössä.
Coral Atkins (Q5169444)
Coral Rosemary Atkins oli brittiläinen näyttelijä. Hänet muistetaan Ruth Jamesonin roolista sarjassa Emmerdale (1993) sekä Sheila Ashtonin roolista sarjassa Ashtonin perhe. Atkins kuoli syyskuussa 2016 syöpään. Häntä jäi kaipaamaan poika Harry ja kaksi lapsenlasta.
Sandra Auffarth (Q78033)
Sandra Auffarth on saksalainen kenttäratsastaja. Vuoden 2012 kesäolympialaisissa Davis saavutti kenttäratsastuksen joukkuekilpailussa hopeaa ratsastaen Opgun Louvo-hevosella. Vuoden 2016 kesäolympialaisissa Davis saavutti kenttäratsastuksen joukkuekilpailussa hopeaa ratsastaen Opgun Louvo-hevosella.
Anne Avellan (Q63216107)
Anne Avellan on suomalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija. Avellan edusti koko uransa ajan Karhun Poikia saavuttaen kolme SM-mitalia ja kolme Suomen cupin hopeamitalia. Hän pelasi myös Suomen naisten maajoukkueessa muun muassa vuosien 1980 ja 1981 EM-kilpailuissa ja maan nuorisomaajoukkueissa arvokisatasolla.
Kathlén Ax (Q43401175)
Kathlén Ax on suomalainen käsipalloilija. Hän edustaa Helsingin IFK:ta, jonka pelaajana hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuosina 2010, 2012, 2013 ja 2014. Ax on pelannut Suomen maajoukkueessa 13 ottelua ja tehnyt niissä seitsemän maalia.
Hertha Ayrton (Q17522)
Hertha Ayrton oli brittiläinen fyysikko. Hän opiskeli matematiikkaa Cambridgen yliopistossa, mutta tuohon aikaan naiset eivät voineet suorittaa siellä tutkintoa. Hänestä tuli matematiikan opettaja. Myöhemmin hän perehtyi sähkön ominaisuuksiin ja merenpohjan hiekkaan syntyviin kuvioihin. Hänestä tuli myös aktiivinen naisten äänioikeuden edistäjä.

B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antonia D. Reed on Philadelphiassa- syntynyt hip-hop -artisti, joka tunnetaan nimellä Bahamadia. Hän julkaisi debyyttialbuminsa Kollage vuonna 1996, jota seurasi itsenäisesti julkaistu EP, BB Queen vuonna 2000. Tämän jälkeen ilmestyi täyspitkä albumi, Good Rap Music vuonna 2005. Sen jälkeen Bahamadia on julkaissut singlet Dialed Up Vol. 1 vuonna 2013, Here vuonna 2015 ja Dialed Up Vol. 2 vuonna 2018.
Bahamadia (Q444961)
Antonia D. Reed on Philadelphiassa- syntynyt hip-hop -artisti, joka tunnetaan nimellä Bahamadia. Hän julkaisi debyyttialbuminsa Kollage vuonna 1996, jota seurasi itsenäisesti julkaistu EP, BB Queen vuonna 2000. Tämän jälkeen ilmestyi täyspitkä albumi, Good Rap Music vuonna 2005. Sen jälkeen Bahamadia on julkaissut singlet Dialed Up Vol. 1 vuonna 2013, Here vuonna 2015 ja Dialed Up Vol. 2 vuonna 2018.
Martina Balogová (Q62703814)
Martina Balogová on slovakialainen vasenkätinen tennispelaaja. Vuoden 2008 Tampere Openin naisten kaksinpelissä hän saavutti ensimmäisen sijan Hanne Skak Jensenin jäädessä hopealla.
Ban Zhao (Q177081)
Ban Zhao oli kiinalainen oppinut ja historioitsija. Hän viimeisteli isänsä Ban Biaon ja veljensä aloittaman kirjan Han-dynastian historiasta, josta tuli malli myöhemmille dynastioiden historiankirjoille. Ban Zhao kutsuttiin keisarinnan hovinaiseksi. Hän kirjoitti myös runoja ja esseita.
Marija Banušić (Q18581042)
Marija Banušić on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin CWSL-joukkue Beijing BG Phoenixin paidassa. Ennen nykyiseen seuraansa siirtymistä hän on pelannut Linköpings FC:ssa Damallsvenskanissa. Banušić on pelannut Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueessa seitsemän ottelua maaleitta.
Ericka Bareigts (Q3056510)
Paule Ericka Bareigts on ranskalainen poliitikko, ministeri, Ranskan kansalliskokouksen jäsen sekä alue- ja paikallispoliitikko.
Katarina Barley (Q15117357)
Katarina Barley on saksalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko ja juristi. Hän toimii Merkelin IV hallituksessa oikeus- ja kuluttajansuojaministerinä. Vuosina 2017−2018 Barley toimi perhe-, vanhus-, nais- ja nuorisoasiainministerinä.
Nicole Barnhart (Q459988)
Nicole Renee Barnhart on yhdysvaltalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän pelaa nykyisin National Women's Soccer League-seura Utah Royals FC:n ykkösvahtina. Barnhart on kaksinkertainen naisten jalkapallon olympiavoittaja vuosilta 2008 ja 2012.
Barrett Wilbert Weed (Q20880911)
Barrett Wilbert Weed on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja. Hänet tunnetaan parhaiten roolistaan Veronica Sawyer elokuvaan Heathers perustuvassa musikaalissa Off Broadwaylla sekä roolista Janis Sarkisian Broadwayn Mean Girlsin musikaaliversiossa.
Karen Barritza (Q1729225)
Karen Barritza on tanskalainen oikeakätinen tennispelaaja, joka on edustanut maataan Fed Cupissa. Hänen sijoituksensa 1. lokakuuta 2018 WTAn kaksinpelirankingissa oli 653 ja nelinpelirankingissa 756. Barritza voitti vuoden 2013 Tampere Openin naisten kaksinpelin.
Zhenqi Barthel (Q197742)
Zhenqi Barthel on saksalainen, kiinalaissyntyinen pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut kaksi Euroopan-mestaruusmitalia.
Clara Barton (Q188039)
Clarissa "Clara" Harlowe Barton oli yhdysvaltalainen sairaanhoitaja ja Amerikan Punaisen Ristin perustaja. Barton työskenteli Amerikan Punaisen Ristin sairaalan sairaanhoitajana Yhdysvaltain sisällissodan aikana, myöhemmin opettajana sekä patenttivirkailijana.
Lilla Barzó (Q13637402)
Lilla Barzó on unkarilainen oikeakätinen tennispelaaja. Istvan Hajnal on valmentanut häntä.
Rabia Basralainen (Q256506)
Rābiʿa al-ʿAdawiyya al-Qaysiyya oli islamilainen mystikko ja pyhimys, jota pidetään yhtenä ensimmäisistä suufilaisista. Rabia syntyi nykyisen Irakin alueella Basrassa, jonka vuoksi häntä kutsutaan Rabia Basralaiseksi. Hän syntyi perheensä neljäntenä lapsena, jonka vuoksi hän sai nimen Rabi'a, neljäs.
Carling Bassett-Seguso (Q2533224)
Carling Kathrin Basset-Seguso on kanadalainen uransa päättänyt tennispelaaja. Hän on edustanut maataan Fed Cupissa. Basset on parhaimmillaan ollut WTAn kaksinpelirankingissa sijalla 8. Hän oli jo 16-vuotiaana parhaiten sijoitettu kanadalainen tennispelaaja.
Delphine Batho (Q291385)
Delphine Batho on ranskalainen poliitikko. Hän on ollut myös Ranskan kansalliskokouksen jäsen, Ekologian- kestävän kasvun- ja energian ministeri sekä toinen oikeusministeri.
Geraldine Beamish (Q462494)
Winifred Geraldine Ramsey Beamish oli brittiläinen tennispelaaja. Hän saavutti olympiahopeaa kesäolympialaisten 1920 tenniksen naisten nelinpelistä Dorothy Holmanin parina.
Stephanie Beatriz (Q16832110)
Stephanie Beatriz Bischoff Alvizuri on argentiinalaissyntyinen, yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten konstaapeli Rosa Diazin roolista Brooklyn 99-televisiosarjasta.
Joyce Beatty (Q976417)
Joyce Birdsong Beatty on yhdysvaltalainen poliitikko. Beatty kuuluu Yhdysvaltain demokraattiseen puolueeseen. Hän on istunut Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Ohion vaalipiiristä tammikuusta 2013 lähtien.
Ljudmila Beljakova (Q6654011)
Ljudmila Viktorovna (Luda) Beljakova, on venäläinen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan keskushyökkääjä. Beljakovan nykyinen joukkue on Tornado Moscow Region. Hän pelasi kauden 2015–2016 New York Rivetersissä, NWHL:ssa. Kauden 2017–2018 Belâkóva pelasi Tornado Dmitrov -joukkueessa Venäjän naisten pääsarjassa. Hän laukoo vasemmalta. Beljakovalla on naisten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuista kaksi pronssimitalia, jotka hän sai 2013 ja 2016 Venäjän joukkueessa. Hän käyttää seuratasolla pelinumeronaan 9:ää Maksim Rybinin kunniaksi, mutta maajoukkueessa numero 10:ää.
Yamina Benguigui (Q451871)
Yamina Benguigui on ranskalainen av-toimittaja, ranskalainen poliitikko, ministeri, Pariisin apulaispormestari.
Edith Bergholm (Q63108365)
Edith Maria Bergholm oli suomalainen koulunjohtaja. Hän perusti Porvoon naisopiston ja toimi sen johtajana kuolemaansa saakka.
Maria Bergkvist (Q4938492)
Maria Bergkvist on ruotsalainen jalkapallovalmentaja ja entinen pelaaja. Hän toimii Damallsvenskan-seura Umeå IK:n päävalmentajana. Pelaajaurallaan hän pelasi Bollsta IK:ssa ja Umeå IK:ssa puolustajana.
Marika Bergman-Lundin (Q24450567)
Marika Bergman-Lundin on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelasi vuoteen 2017 saakka Göteborg FC:ssä Damallsvenskanissa. Nykyisin Bergman-Lundin pelaa Elitettan-joukkue IK Uppsalan paidassa.
Sandra Bergqvist (Q28784989)
Sandra Ida Christina Bergqvist on suomalainen poliitikko, joka valittiin kansanedustajaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokkaana Varsinais-Suomen vaalipiiristä.
Ann-Sophie Bettez (Q4766198)
Ann-Sophie Bettez on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa hyökkääjänä. Hän on Kanadan maajoukkueen pelaajana saavuttanut MM-kilpailuissa pronssia vuonna 2019. Vuonna 2011 hän saavutti pronssia universiadeissa.
Laura Betti (Q285431)
Laura Betti, alpuperäiltä nimeltään Laura Trombetti oli italialainen näyttelijä, ohjaaja ja laulaja. Hän esiintyi niin elokuvissa, teatterissa kuin televisiossakin.
Isabella Bird (Q288210)
Isabella Bird Bishop (1831–1904) oli englantilainen matkailija, joka kirjoitti matkoistaan Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa 1800-luvun lopulla. Lääkäri suositteli hänelle matkailua hoitona selkärankakasvaimen poiston aiheuttamiin kipuihin, masennukseen ja unettomuuteen. Isä antoi sadan punnan apurahan matkakuluihin. Isabella käytti rahat Pohjois-Amerikan matkaan, ja julkaisi sieltä siskolleen kirjoittamiensa kirjeiden perusteella teoksen The Englishwoman in America.
Poldy Bird (Q5576972)
Leopoldina Bird oli argentiinalainen runoilija ja kirjailija, joka tunnettiin nimellä Poldy Bird.
Birutė Galdikas (Q242680)
Birutė Galdikas on biologi, joka on tunnettu orankien asiantuntija. Hän on Saksassa syntynyt liettualaisten vanhempien lapsi, joka kasvoi Kanadassa kaksivuotiaasta asti ja on asunut ja työskennellyt Kalimantanissa, Borneon saaren Indonesialle kuuluvassa osassa vuodesta 1971.
Lizelle Bisschoff (Q63226355)
Lizelle Bisschoff on afrikkalaisen elokuvan tutkija (Ph.D.) ja luennoija, joka työskentelee Glasgow’n yliopistossa. Hän on valmistunut tohtoriksi Stirlingin yliopistosta, jossa työskennellessään hän tutki naisen asemaa afrikkalaisessa elokuvassa.
Nathalie Björn (Q20735460)
Nathalie Björn on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän voitti jalkapallon naisten alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2015 kultaa Ruotsin joukkueessa. Björn pelaa nykyisin FC Rosengårdin riveissä Damallsvenskanissa, ja käyttää pelinumeroa 2.
Stina Blackstenius (Q15882395)
Emma Stina Blackstenius on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Linköpings FC:n riveissä Damallsvenskanissa. Blackstenius voitti jalkapallon naisten alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2015 kultaa Ruotsin joukkueessa.
Jenni Blomberg (Q63183543)
Jenni Blomberg on suomalainen keilaaja. Hän on voittanut Pohjoismaiden-mestaruuden joukkuekilpailussa vuonna 2003. SM-liigassa hän voitti kultaa Grankulla Bowlaren joukkueessa vuonna 2006 ja lappeenrantalaisen R-ABC:n joukkueessa vuonna 2014.
Rebecka Blomqvist (Q20735447)
Rebecka Blomqvist on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Blomqvist voitti jalkapallon naisten alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2015 kultaa Ruotsin joukkueessa.
Fernande Bochatay (Q455046)
Fernande Bochatay on sveitsiläinen uransa päättänyt alppihiihtäjä. Hän saavutti talviolympialaisissa 1968 naisten suurpujottelun pronssia.
Anna Bohnhof (Q63406608)
Anna Therese Bohnhof oli suomalainen kieltenopettaja.
Nancye Wynne Bolton (Q261983)
Nancye Wynne Bolton oli australialainen oikeakätinen tennispelaaja.
Barbara Cassin (Q1984757)
Barbara Cassin on ranskalainen filosofi ja retoriikan tutkija. Hän on ollut Léon-Robin-keskuksen johtaja vuodesta 2006 lähtien.
Dominique Bona (Q3035010)
Dominique Henriette Marie Bona, o.s. Conte on ranskalainen kirjailija. Hän on saanut vuonna 1992 Prix Interallié -palkonnon ja vuonna 1998 Prix Renaudot -palkinnon. Hänestä tuli Ranskan Akatemian jäsen 18. huhtikuuta 2013 ja hänellä on tuoli numero 33.
Roberta Bondar (Q258385)
Roberta Bondar on kanadalainen astronautti ja lääketieteilijä. Hän tutkii aivojen verenkiertoa alhaisen ilmanpaineen vallitessa. Hän osallistui 22.–30. tammikuuta 1992 toteutettuun Discoveryn lentoon STS-42.
Giulia Bongiorno (Q649382)
Giulia Bongiorno on italialainen poliitikko ja asianajaja. Hän toimii julkishallinnosta vastaavana ministerinä Conten hallituksessa. Bongiorno edustaa nykyisin Pohjoisen liittoa.
Sylvia Bongo Ondimba (Q284589)
Sylvia Bongo Ondimba on afrikkalaisen Gabonin valtion presidentin Ali Bongo Ondimban puoliso.
Tessa Bonhomme (Q440292)
Tessa Bonhomme on kanadalainen uransa päättänyt jääkiekkopuolustaja sekä The Sports Networkin urheilureportteri. Bonhomme on kaksinkertainen naisten jääkiekon maailmanmestari vuosilta 2007 ja 2012. Hän on voittanut naisten jääkiekon olympiakultaa 2010 Vancouverissa. Bonhomme on pelannut seuratasolla Toronto Furiesissa Kanadan naisten jääkiekon pääsarjassa, jossa hän teki parhaalla kaudellaan tehot 8+8=16.
Debbie Bont (Q2700492)
Debbie Bont on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa vuodesta 2009 alkaen 153 ottelua ja tehnyt niissä 300 maalia. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018.
Kristie Boogert (Q262062)
Kristie Boogert on alankomaalainen uransa päättänyt tennispelaaja. Hänen suurin saavutuksensa on olympiahopea kesäolympialaisista 2000 naisten nelinpelin hopea Miriam Oremansin parina. Boogert asuu Etelä-Hollannissa, Alankomaissa.
Marjorie Boulton (Q442848)
Marjorie Boulton oli brittiläinen kirjailija ja runoilija, joka kirjoitti sekä englanniksi että esperantoksi. Hän kirjoitti lyhyitä näytelmiä ja novelleja, sekä esperanton perustajan L. L. Zamenhofin elämäkerran.
Katie Bouman (Q63080922)
Katie Bouman on yhdysvaltalainen tietojenkäsittelytieteilijä, jonka erityisalaa on kuvankäsittely. Hänen johdollaan kehitettiin algoritmi, jonka avulla huhtikuussa 2019 saatiin kuva mustasta aukosta. Algoritmi käsittelee Event Horizon Telescopen tuottamia valtavia tietomääriä.
Carole Bouquet (Q106607)
Carole Bouquet on ranskalainen näyttelijä ja malli, joka on esiintynyt yli 50 elokuvassa vuodesta 1977 lähtien. Hän näytteli Bond-tyttöä Melina Havelockia vuoden 1981 James Bond -elokuvassa Erittäin salainen. Vuonna 1990 hän sai parhaan naispäänäyttelijän César-palkinnon roolistaan elokuvassa Trop bell pour toi.
Jaime Bourbonnais (Q58416626)
Jaime Bourbonnais on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa puolustajana. Hän on Kanadan maajoukkueen pelaajana saavuttanut MM-pronssia vuonna 2019. Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa hän saavutti hopeaa vuonna 2016.
Esna Boyd (Q267064)
Esna Boyd Robertson oli australialainen tennispelaaja.
Megan Bozek (Q6808634)
Megan Bozek on yhdysvaltalainen jääkiekkopuolustaja. Hän asuu Buffalo Grovesissa, Illinoisissa. Bozek on nelinkertainen naisten jääkiekon maailmanmestari vuosilta 2013, 2016, 2017 ja 2019.
Biljana Bradić (Q19956370)
Biljana Bradić on serbialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelasi viimeksi ŽNK Pomurje-seurassa. Bradić edustaa myös Serbian naisten jalkapallomaajoukkuetta.
Elin Bragnum (Q19976405)
Elin Bragnum on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Bragnum pelaa nykyisin Damallsvenskan-seura Piteå IF:n riveissä. Hänellä on seuran kanssa sopimus vuoteen 2020 saakka. Bragnum laukoo vasemmalta.
Nicole Bricq (Q452131)
Nicole Bricq oli ranskalainen poliitikko, ministeri, senaattori ja Ranskan kansalliskokouksen jäsen.
Mary Britton (Q11770867)
Mary Ellen Britton oli afroamerikkalainen lääkäri, opettaja, suffragisti, journalisti ja kansalaisoikeusaktivisti. Britton toimi lähinnä hydroterapian ja elektroterapian alalla. Hänet muistetaan ensimmäisenä afroamerikkalaisena naislääkärinä Lexingtonissa, Kentuckyssa. Britton toimi aktiivisesti liikkeessä, joka kumosi lain tumma- ja valkoihoisten matkustamisesta eri linja-autoilla. Hän ei koskaan mennyt naimisiin eikä täten saanut lapsiakaan.
Yvette Broch (Q8062362)
Yvette Broch on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa yli sata ottelua. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Ankie Broekers-Knol (Q2609978)
Ankie Broekers-Knol on alankomaalainen Vapauden ja demokratian kansanpuolueeen (VVD) poliitikko. Hän on toiminut Alankomaiden ylähuoneen eli senaatin puhemiehenä heinäkuusta 2013 lähtien.
Susan Brooks (Q3225324)
Susan W. Brooks on yhdysvaltalainen poliitikko republikaanisesta puolueesta. Hän on toiminut vuoden 2013 alusta Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Indianan 5. vaalipiiristä.
Cécile Brunschvicg (Q3009715)
Cécile Brunsxhvicg oli ranskalainen poliitikko ja feministi.
Johanna Buchert (Q63116840)
Ulla Johanna Buchert on suomalainen tekniikan tohtori, kemisti ja Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja. Ennen vuonna 2018 alkanutta pääjohtajuuttaan Buchert toimi vuodesta 2015 alkaen Luonnonvarakeskuksen tutkimuksesta vastaavana ylijohtajana Helsingin Viikissä, ja tätä ennen Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimusjohtajana.
Violeta Bulc (Q18206716)
Violeta Bulc on slovenialainen yritysjohtaja ja poliitikko, joka aloitti vuonna 2014 Junckerin komission liikennekomissaarina. Bulc siirtyi politiikkaan aiemmin samana vuonna liike-elämäsä. Hän oli toiminut tärkeässä asemassa tietoliikenneyrityksissä ja ollut perustamassa Slovenian itsemäistymisen jälkeen maan tietoliikenneverkkoa.
Tamara Bunke (Q213684)
Tamara Bunke oli Argentiinassa syntynyt itäsaksalainen kommunisti, joka osallistui Latinalaisen Amerikan vallankumousliikkeisiin. Hän oli aktiivisesti mukana suunnittelemassa sissioperaatiota Boliviassa, jossa sekä Che Guevara että hän itse kuolivat.
Amanda Burton (Q452326)
Amanda Burton on irlantilainen näyttelijä, joka on esiintynyt useissa televisiorooleissa. Hänen nuoruusvuotensa Londonderryssä osuivat levottomiin aikoihin. Hän itse syntyi protestanttiseen perheeseen. Hän muutti Englantiin 18-vuotiaana. Näyttelijänopintonsa hän suoritti alkuun Manchesterissa polyteknisessä teatterikoulussa. Hän on ollut naimisissa Jonathan Hartleyn ja ruotsalaisen ohjaajan Sven Arnsteinin kanssa ja eronnut molemmista. Arnsteinin kanssa hänellä on kaksi lasta.
Natalja Buzunova (Q6968002)
Natalja Vasiljevna Buzulova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Natalja Bykova (Q4100965)
Natalja Viktorovna Bykova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Jaana Bäck (Q42585935)
Jaana Kaarina Bäck on suomalainen kasviekologi, joka toimii Helsingin yliopiston metsien ja ilmakehän vuorovaikutusten professorina.

C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ethel Eva Crane, o.s. Widdowson oli brittiläinen mehiläistutkija, joka on 1900-luvun keskeisimpiä mehiläisten ja mehiläistenhoidon tuntijoita. Crane opiskeli matematiikkaa ja fysiikkaa, mutta hän kiinnostui 1940-luvulla mehiläisistä. Hän kirjoitti aiheesta yli 180 artikkelia ja useita alan klassikkokirjoja. Lisäksi hän julkaisi mehiläisiin liittyviä lehtiä ja perusti International Bee Research Association -järjestön.
Amal Ramzi Clooney, o.s. Alamuddin on libanonilais-brittiläinen asianajaja, joka on erikoistunut kansainväliseen oikeuteen ja ihmisoikeuskysymyksiin. Hän on edustanut muun muassa Julija Tymošenkoa, Julian Assangea ja useita vangittuja toimittajia. Clooney on myös toiminut erilaisissa kansainvälisissä neuvoa-antavissa tehtävissä.
Cassie Dawin Campbell-Pascall CC on kanadalainen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan keskushyökkääjä. Campbell asuu Bramptonissa Ontariossa. Hän on kaksinkertainen naisten jääkiekon olympiavoittaja vuosilta 2002 ja 2006 sekä kuusinkertainen naisten jääkiekon maailmanmestari. Campbell on ainoa kapteeni, miehet mukaan luettuna, joka on johdattanut Kanadan maajoukkueen kahteen olympiakultaan. Hän on pelannut Kanadan maajoukkueessa urallaan 157 ottelua, joissa hän on tehnyt 32 maalia ja syöttänyt 68 maalia, yhteensä 100 pistettä. Campbell lopetti uransa vuonna 2006.
Caitlin Kinder Cahow on yhdysvaltalainen uransa päättänyt jääkiekkopuolustaja. Hän asuu New Havenissa Connecticutissa. Cahowilla on naisten jääkiekon olympialaisista hopeaa vuodelta 2010 sekä pronssia vuodelta 2006. Cahowilla on kolme naisten jääkiekon maailmanmestaruutta Yhdysvaltain joukkueesta, vuosilta 2008, 2009 ja 2011. Hän lopetti kiekkouransa vuonna 2013.
Caitlin Cahow (Q5017880)
Caitlin Kinder Cahow on yhdysvaltalainen uransa päättänyt jääkiekkopuolustaja. Hän asuu New Havenissa Connecticutissa. Cahowilla on naisten jääkiekon olympialaisista hopeaa vuodelta 2010 sekä pronssia vuodelta 2006. Cahowilla on kolme naisten jääkiekon maailmanmestaruutta Yhdysvaltain joukkueesta, vuosilta 2008, 2009 ja 2011. Hän lopetti kiekkouransa vuonna 2013.
Linda Cainberg (Q43387569)
Linda Cainberg on suomalainen käsipalloilija. Hän edustaa Helsingin IFK:ta, jonka pelaajana hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuosina 2007, 2008, 2010, 2012, 2013 ja 2014. Kauden 2010–2011 hän pelasi tanskalaisseura BK Ydunissa. Käsipalloliitto on valinnut hänet vuoden suomalaiseksi naiskäsipalloilijaksi kausina 2011–2012 ja 2013–2014. Cainberg on pelannut Suomen maajoukkueessa ennätykselliset 61 ottelua ja tehnyt niissä 123 maalia.
Marjorie Cameron (Q6766231)
Marjorie Cameron Parsons Kimmel oli yhdysvaltalainen näyttelijä, runoilija, taiteilija ja okkultisti. Cameron oli uskonnoltaan thelemiitti, ja oli naimisissa samaa uskontosuuntaa edustavan Jack Parsonsin kanssa, joka muun muassa kuului Jet Propulsion Laboratoryn perustajiin. Taiteilijana Cameron edusti surrealismia. Hänen teoksiaan ovat muuan muassa Fairy Queen (1962). Cameron näytteli toista pääroolia Anaïs Ninin lisäksi lyhytelokuvassa Inauguration of the Pleasure Dome (1954).
Cassie Campbell (Q276481)
Cassie Dawin Campbell-Pascall CC on kanadalainen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan keskushyökkääjä. Campbell asuu Bramptonissa Ontariossa. Hän on kaksinkertainen naisten jääkiekon olympiavoittaja vuosilta 2002 ja 2006 sekä kuusinkertainen naisten jääkiekon maailmanmestari. Campbell on ainoa kapteeni, miehet mukaan luettuna, joka on johdattanut Kanadan maajoukkueen kahteen olympiakultaan. Hän on pelannut Kanadan maajoukkueessa urallaan 157 ottelua, joissa hän on tehnyt 32 maalia ja syöttänyt 68 maalia, yhteensä 100 pistettä. Campbell lopetti uransa vuonna 2006.
Hilda Carlén (Q19508502)
Hilda Maria Carlén on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän pelaa nykyisin Linköpings FC:n riveissä Damallsvenskanissa. Carlén on edustanut Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta vuodesta 2015 lähtien.
Liz Carmouche (Q1523288)
Liz Carmouche on yhdysvaltalainen vapaaottelija, joka on otellut UFC:ssä vuodesta 2013 lähtien. Carmouche on otellut urallaan kerran Strikeforcen ja UFC:n kääpiösarjan mestaruudesta, mutta hävisi molemmilla kerroilla mestaruuden. Hän palveli myös viisi vuotta Yhdysvaltain merijalkaväessä.
Liz Carr (Q15052581)
Elizabeth Ann "Liz" Carr on brittiläinen näyttelijä ja vammaisaktivisti, ja hän on opiskellut lakia Nottinghamin yliopistossa. Hän sairastaa synnynnäistä nivelten koukistumatautia AMC, minkä vuoksi hänen liikkumisensa on mahdollista vain pyörätuolilla.
Sofie Castenschiold (Q454563)
Thora Gerda Sofie Castenschiold oli tanskalainen tennispelaaja. Vuoden 1912 kesäolympialaisissa hän saavutti hopeaa naisten sisäkaksinpelistä Edith Hannamin voittaessa finaalin erin 2–0. Castenschiold on myös voittanut Tanskan naisten tennismestaruuskilpailut neljästi vuosina 1906–1910.
Hanna Castrén (Q63108359)
Hanna Castrén oli suomalainen opettaja ja koulujen perustaja.
Laura Catena (Q15040867)
Laura I. Catena on argentiinalainen viinintuottaja, lääkäri ja kirjailija. Catena on nimetty yhdeksi parhaista viininvalmistajista.
Eileen Chang (Q197155)
Eileen Chang (1920–1995) oli kiinalainen kirjailija, joka aloitti kirjailijanuransa 1940-luvun alussa Shanghaissa. Kommunistien valtaannousun jälkeen hän muutti Hong Kongin kautta Yhdysvaltoihin vuonna 1955. Hän kirjoitti Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun tilauksesta kaksi kommunismin vastaista propagandateosta. Hän teki myös käsikirjoituksia hongkongilaisiin elokuviin.
Tina Charles (Q289172)
Tina Charles on yhdysvaltalainen koripalloilija. Hän on voittanut kaksi olympiakultaa ja kolme maailmanmestaruutta. Kaudella 2012 hänet valittiin WNBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Isabelle de Charrière (Q123386)
Isabelle de Charrière oli sveitsiläinen kirjailija. Hän syntyi Hollannissa lähellä Utrechtiä, meni naimisiin veljensä sveitsiläisen kotiopettajan kanssa ja asettui asumaan Sveitsiin lähelle Neuchâtelia. Häen kirjallinen työnsä sai vaikutteita Denis Diderotilta ja Jean-Jacques Rousseaulta, hän ilmaisi kriittisiä mielipiteitä ylhäisön etuoikeuksista, perinteisistä moraalikäsityksistä ja uskonnollisesta puhdasoppisuudesta. de Charrièren romaaneissa on paljon filosofista pohjdiskelua mutta heiveröinen juoni.
Adriana Chechik (Q19258497)
Adriana Chechik on yhdysvaltalainen pornonäyttelijä.
Chen Hongyi (Q55999498)
Chen Hongyi on kiinalainen taitoluistelija. Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailuissa 2019 naisten sarjassa Chen tuli sijalle 19. Taitoluistelun Kiinan-mestaruuskilpailuista hän on saanut pronssia vuosina 2018 ja 2019.
Lisa Chesson (Q6557870)
Lisa Chesson on yhdysvaltalainen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin NWHL-joukkue Buffalo Beautsin riveissä. Talviolympialaisissa 2010 Chesson saavutti naisten jääkiekon hopeaa Yhdysvaltain joukkueessa.
Bernadette Chirac (Q431115)
Bernadette Chirac, os. Chodron de Courcel, on ranskalainen poliitikko ja on ollut aviossa Ranskan presidentin Jacques Chiracin kanssa.
Marie Henrieta Chotek (Q12734905)
Henrieta Hermína Rudolfína Ferdinanda Marie Antonie Anna Chotkova oli tsekkiläiseen ylhäisaatelistoon kuulunut puutarhuri. Hän erikoistui ruusujen kasvattamiseen.
Irma Christenson (Q4942840)
Irma Alexandra Christenson oli ruotsalainen näyttelijä. Vuonna 1954 hän meni naimisiin kirjailija Per-Erik Rundquistin kanssa. Heidän poikansa on näyttelijä Mikael Rundquist. Hänet kiinnitettiin vuonna 1950 Tukholmassa sijaitsevaan Dramateniin.
Carlota Ciganda (Q1867208)
Carlota Ciganda Machiñena on espanjalainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Ciganda oli voittanut kaksi LPGA-tourin kilpailua. Ensimmäisen LPGA-turnauksen hän voitti lokakuussa 2016.
Linnéa Claeson (Q28025695)
Linnéa Petra Sofie Claeson on ruotsalainen käsipalloilija, pelipaikaltaan oikea puolustaja. Hän pelaa nykyisin Ringkøbing Håndboldin joukkueessa Tanskan naisten käsipalloliigassa.
Lena Claesson-Welsh (Q4942989)
Lena Claesson-Welsh on ruotsalainen lääketieteen tohtori ja Uppsalan yliopiston lääketieteellisen biokemian professori. Hänen johtamansa tutkimusryhmän keskeinen tutkimuskohde on ihmisen veri- ja imusuonisto sekä näiden merkitys fysiologiassa ja patologiassa. Tutkimuksella on pyritty selvittämään esimerkiksi, kuinka syöpäkasvaimen verisuonisto toimii ja mitkä aineet edesauttavat syöpäkasvaimen verisuoniston kasvua. Tämä tietämys voisi mahdollistaa syöpähoidon kohdistamista.
Clara Klabunde (Q20980096)
Clara Klabunde oli saksalainen asianajaja. Vuonna 1953 hän liittyi Hampurin perustuslakituomioistuimeen. Klabunde tunnetaan ensimmäisenä saksalaisena Tuomioistuimen presidenttinä.
Layshia Clarendon (Q13562635)
Layshia Clarendon on yhdysvaltalainen koripalloilija. Hän on maailmanmestari vuodelta 2018.
Adrienne Clarkson (Q236482)
Adrienne Louise Clarkson on kanadalainen toimittaja ja poliitikko, joka toimi Kanadan kenraalikuvernöörinä vuosina 1999–2005. Hänet valittiin tehtävään ilman aiempaa poliittista tai sotilasuraa. Ennen valintaansa hän oli toiminut toimittajana sekä sanomalehdistössä että televisiossa. Kenraalikuvernöörin tehtävän jälkeen hän perusti kansalaisjärjestön joka auttaa maahanmuuttajia kotoutumisessa.
Amal Clooney (Q16769592)
Amal Ramzi Clooney, o.s. Alamuddin on libanonilais-brittiläinen asianajaja, joka on erikoistunut kansainväliseen oikeuteen ja ihmisoikeuskysymyksiin. Hän on edustanut muun muassa Julija Tymošenkoa, Julian Assangea ja useita vangittuja toimittajia. Clooney on myös toiminut erilaisissa kansainvälisissä neuvoa-antavissa tehtävissä.
Cornelia Cnoop (Q27030932)
Cornelia Cnoop sukunimi joskus myös muodossa Cnopp oli alankomaalainen taidemaalari joka maalaukset käsittelivät uskonnollisia aiheita.
Pauline Coatanea (Q16669309)
Pauline Coatanea on ranskalainen käsipalloilija. Hän voitti Euroopan-mestaruuden Ranskan kotikisoissa 2018. Seuratasolla hän edustaa Brest Bretagne Handballia, jonne hän siirtyi vuonna 2017 Nantes Loire Atlantique HB:sta.
Veronica Cochela (Q433294)
Veronica Cochela on romanialainen uransa lopettanut soutaja. Hän voitti urallaan kaksi olympiakultaa. Ensimmäinen tuli kesäolympialaisista 1996 soudun naisten kahdeksikosta Romanian joukkueesta, toinen kesäolympialaisista 2000 myös soudun naisten kahdeksikosta Romanian joukkueesta. Olympiahopeaa hän saavutti pariairokaksikossa 1988 ja 1992 sekä pariaironelosessa 1992. Olympiapronssia hän sai pariaironelosessa 1988.
Evelina Coelho (Q21914314)
Maria Evelina Coelho Martins da Fonseca oli portugalilainen taidemaalari, joka käytti taiteilijanimeä Evelina Coelho.
Isabel Coixet (Q232273)
Isabel Coixet on espanjalainen elokuvaohjaaja, joka muutti Yhdysvaltoihin 1990-luvulla. Hän on voittanut lukuisia Goya-palkintoja.
Ulla Connor (Q56457871)
Ulla Maija Connor on suomalaistaustainen filosofian tohtori, joka on työskennellyt pitkään yhdysvaltalaisten Purduen ja Indianan yliopistojen yhteiskampuksella Indianapolisissa lingvistiikan professorina.
Hélène Conway-Mouret (Q3144735)
Hélène Conway-Mouret on ranskalainen poliitikko. Hän on myös toiminut senaattorina Ranskan senaatissa ja toisena ulkoministerinä.
Pia Cramling (Q202015)
Pia Ann Rosa-Della Cramling on ruotsalainen shakinpelaaja. Hän sai vuonna 1992 shakin suurmestarin arvonimen kolmantena naisena historiassa, ja shakin kansainvälisen mestarin tittelin 1993. Cramling on johtanut shakin maailmanrankingin naisten tilastoa useaan otteeseen 1980- ja 1990-luvuilla. Nykyisin hän sijoittuu shakin maailmanrankingissa naisten tilastossa sijalle 25. Cramling on tällä sijoituksella Ruotsin parhaiten sijoittunut naispelaaja. Miehet ja naiset mukaanluettuna hän sijoittuu shakin maailmanlistalla sijalle 2452. Cramling on Judit Polgárin lisäksi ainoa naispelaaja, joka ansaitsi shakin suurmestarin arvonimen ennen vuotta 2000 voittamatta yhtään shakin naisten maailmanmestaruutta.
Eva Crane (Q275074)
Ethel Eva Crane, o.s. Widdowson oli brittiläinen mehiläistutkija, joka on 1900-luvun keskeisimpiä mehiläisten ja mehiläistenhoidon tuntijoita. Crane opiskeli matematiikkaa ja fysiikkaa, mutta hän kiinnostui 1940-luvulla mehiläisistä. Hän kirjoitti aiheesta yli 180 artikkelia ja useita alan klassikkokirjoja. Lisäksi hän julkaisi mehiläisiin liittyviä lehtiä ja perusti International Bee Research Association -järjestön.
Cristina Martinez (Q62590657)
Cristina Martinez on Philadelphiassa vaikuttava meksikolainen keittiömestari ja siirtolaisaktivisti. Martinez on tunnettu mm. Netflixin Chef's Table-ohjelmasta.
Elizabeth Crone (Q63385209)
Elizabeth Ellen Crone (s.1969) on yhdysvaltalainen kasvitieteilijä ja biologian tohtori (Ph.D.), joka työskentelee Tuftsin yliopiston populaatioekologian ja -dynamiikan professorina.
Inma Cuesta (Q5916287)
Inmaculada Cuesta Martínez on espanjalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten seuraavista rooleistaan; Margarita Hernando televisio-sarjassa Águila Roja, Ruth Belloso elokuvassa 3 bodas de más (2013), La novia elokuvassa La novia (2015) ja Ana Mari televisiosarjassa Arde Madrid.
Olivia Culpo (Q291102)
Olivia Frances Culpo on yhdysvaltalainen malli ja näyttelijä. Hänet on kruunattu Miss USAksi sekä Miss Universumiksi vuonna 2012. Hän on näytellyt elokuvissa Se toinen nainen (2014) sekä American Satan (2017).
Filippa Curmark (Q18450459)
Filippa Curmark on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Göteborg FC:n riveissä Damallsvenskanissa.
Rachel Cusk (Q3416087)
Rachel Cusk on brittiläinen kirjailija, joka on kirjoittanut romaaneja, novelleja ja muistelmia. Hänen esikoisteoksensa Saving Agnes julkaistiin vuonna 1993. Tämän jälkeen häneltä on ilmestynyt useita romaaneja sekä muutamia omaelämäkerrallisia teoksia, joissa hän on tuonut esille rehellisesti muun muassa omia negatiivisia tuntemuksiaan äitiydestä. Vuonna 2014 ilmestyi Ääriviivat, joka on ensimmäinen osa trilogiasta, jossa Cusk pyrkii irrottautumaan romaaniperinteen kerronnallisista tavoista tuoda kertoja esille.
Cecilia Cuțescu-Storck (Q927780)
Cecilia Cuțescu-Storck oli romanialainen taidemaalari ja feministi. Hän oli mukana perustamassa Romanian naistaiteilijoiden liittoa.
Barbara Czarniawska (Q4858846)
Barbara Czarniawska on puolalais-ruotsalainen taloustieteen tohtori, ja Göteborgin yliopiston kauppakorkeakoulun yritystalouden emeritaprofessori.
Chaya Czernowin (Q450870)
Chaya Czernowin on israelilainen säveltäjä. Chaya Czernowin on opiskellut sävellystä Tel Avivin Rubin Academy of Music -akatemiassa Abel Ehrlichin ja Izhak Sadain johdolla, Berliinissä Dieter Schnebelin johdolla sekä Yhdysvalloissa Bard Collegessa Eli Yardenin ja Joan Towerin johdolla. Hän työskentelee professorina Harvardin yliopistossa.

D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Florence Delay (19. maaliskuuta 1941 Pariisi on ranskalainen kirjailija, näyttelijä ja Ranskan akatemian jäsen vuodesta 2000 lähtien.
Ingrid Daubechies on belgialainen fyysikko ja matemaatikko, joka tunnetaan uraauurtavasta työstään aallokkeiden parissa.
Georgeta Damian-Andrunache on romanialainen soutaja. Hän on viisinkertainen lajin olympiavoittaja sekä viisinkertainen maailmanmestari ja kolminkertainen euroopanmestari. Damian on Steve Redgraven ja Elisabeta Lipăn lisäksi ainoa viisi olympiakultaa saavuttanut soutaja. Kaikki olympiamitalinsa Damian on saavuttanut perämiehettömästä kaksikosta tai kahdeksikosta. Hän nai soutaja Valeriu Andrunachen vuonna 2006.
Savka Dabčević-Kučar (Q267808)
Savka Dabčević-Kučar (1923–2009) oli kroatialainen poliitikko ja ekonomi. Hän toimi Jugoslavian pääministerinä 1967–1971. Vuonna 1992 hän oli ehdokkaana Kroatian presidentinvaaleissa, mutta hävisi Franjo Tuđmanille saaden vain kuusi prosenttia äänistä.
Maria Dąbrowska (Q242423)
Maria Dąbrowska oli puolalainen kirjailija.
Georgeta Damian (Q263605)
Georgeta Damian-Andrunache on romanialainen soutaja. Hän on viisinkertainen lajin olympiavoittaja sekä viisinkertainen maailmanmestari ja kolminkertainen euroopanmestari. Damian on Steve Redgraven ja Elisabeta Lipăn lisäksi ainoa viisi olympiakultaa saavuttanut soutaja. Kaikki olympiamitalinsa Damian on saavuttanut perämiehettömästä kaksikosta tai kahdeksikosta. Hän nai soutaja Valeriu Andrunachen vuonna 2006.
Dang Ye-seo (Q484185)
Dang Ye-seo on eteläkorealainen pöytätennispelaaja. Hän saavutti urallaan joukkuekilpailussa olympia- ja MM-pronssia.
Abella Danger (Q22249586)
Abella Danger on yhdysvaltalainen pornonäyttelijä. Uransa hän aloitti heinäkuussa 2014.
Damiris Dantas (Q2065779)
Damiris Dantas on brasilialainen koripalloilija. Hän pelaa kaudella 2018-2019 Atlanta Dream -joukkueessa Yhdysvaltain wnba-liigaa ja Brasilian maajoukkuessa. Hänet varattiin vuoden 2012 varaustilausuudessa ensimmäisen kierroksen 12. varauksena Minnesota Lynxiin.
Darci Lynne Farmer (Q39050726)
Darci Lynne Farmer on yhdysvaltalainen laulaja ja vatsastapuhuja. Hän voitti America Got Talent-kykykilpailun kauden 12. Hän on kolmas nainen, joka voitti America Got Talent-kilpailun Voittonsa jälkeen hän on esiintynyt lukuisissa TV-ohjelmissa ja tehnyt kiertueita ympäri Yhdysvaltoja.
Natalie Darwitz (Q3336397)
Natalie Rose Darwitz on yhdysvaltalainen uransa päättänyt jääkiekkoilija. Hän toimi Yhdysvaltain naisten jääkiekkomaajoukkueen kapteenina vuosina 2007–2010. Darwitz voitti naisten jääkiekon maailmanmestaruuden vuosina 2005, 2008 sekä 2009. Talviolympialaisista hän saavutti naisten jääkiekon hopeaa 2002, pronssia 2006 ja hopeaa 2010.
Ingrid Daubechies (Q275604)
Ingrid Daubechies on belgialainen fyysikko ja matemaatikko, joka tunnetaan uraauurtavasta työstään aallokkeiden parissa.
Alexis Davis (Q4721435)
Alexis Davis on kanadalainen vapaaottelija, joka on otellut UFC:ssä vuodesta 2013 lähtien. Hän on entinen Raging Wolf kääpiösarjan mestari.
Lucy Davis (esteratsastaja) (Q26217951)
Lucy Davis on yhdysvaltalainen esteratsastaja. Vuoden 2016 kesäolympialaisissa Davis saavutti esteratsastuksen joukkuekilpailussa hopeaa ratsastaen Barron-hevosella. Hänen valmentajanaan toimii alankomaalainen Eric Van der Vleuten.
Sandra Dawson (Q7416582)
Dame Sandra kesäkuu Noble Dawson, DBE, FACSS on brittiläinen yhteiskuntatieteilijä. Hän on KPMG: n yritysjohtamisen professori Cambridge-yliopiston Judge Business Schoolissa.
Michelle De Jongh (Q19976478)
Michelle Helene Isabelle De Jongh on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-seura Vittsjö GIK:ssä. De Jongh käyttää pelinumeroa 20.
Germaine de Randamie (Q14943759)
Germaine de Randamie on alankomaalainen vapaaottelija ja entinen thai- ja potkunyrkkeilijä. Hän on entinen UFC:n höyhensarjan mestari ja on voittanut thainyrkkeilyssä WPKL-, WIKBA-, IMTF- ja IKCC-liiton maailmanmestaruudet.
Marina de Tavira (Q15833967)
Marina de Tavira Servitje on meksikolainen näyttelijä, joka on näytellyt sekä teatterissa, elokuvissa että televisossa. Hän oli vuonna 2019 parhaan naissivusan Oscar-ehdokkaana elokuvasta Roma.
Florence Delay (Q459641)
Florence Delay (19. maaliskuuta 1941 Pariisi on ranskalainen kirjailija, näyttelijä ja Ranskan akatemian jäsen vuodesta 2000 lähtien.
Mady Delvaux-Stehres (Q436989)
Mady Delvaux-Stehres on luxemburgilainen poliitikko, joka edustaa Parti ouvrier socialiste luxembourgeoista (LSAP).
Ana Derșidan-Ene-Pascu (Q496478)
Ana Derșidan-Ene-Pascu on romanialainen uransa päättänyt miekkailija. Hän on saavuttanut pronssia naisten floretin joukkuekilpailuissa kesäolympialaisissa 1968 sekä 1972. Miekkailun maailmanmestaruuskilpailuista Derșidan-Ene-Pascu voitti seitsemän mitalia, yksi kulta vuodelta 1969, yksi hopea vuodelta 1970 sekä viisi pronssia.
Rabia Djelti (Q46552797)
Rabia Djelti on algerialainen kirjailija joka kirjoittaa sekä arabiaksi että ranskaksi. Hän on toiminut myös journalistina.
Lina Domberg (Q24450539)
Lina Domberg on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka oli pelipaikaltaan maalivahti. Hän edusti urallaan Damallsvenskan-joukkue KIF Örebroa.
Hiuaz Dospanova (Q3197271)
Hiuaz Kairovna Dospanova oli kazakstanilainen lentäjä. Hän palveli toisen maailmansodan aikana ainoana kazakstanilaisena Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaan naisista koostuneessa 588. yöpommittajalaivueessa, joka tunnettiin lempinimellä ”Yön noidat”.
Marjory Stoneman Douglas (Q3293969)
Marjory Stoneman Douglas oli yhdysvaltalainen toimittaja, kirjailija, naisten äänioikeuden puolestapuhuja ja ympäristönsuojelija. Hänet tunnetaan Evergladesin suojelemiseksi tehdystä työstä, kuten kirjasta: The Everglades: River of Grass (1947).
Lorraine Downes (Q2625700)
Lorraine Elizabeth Downes on uusiseelantilainen tanssija. Hänet kruunattiin Miss Universumiksi 1983. Vuonna 2006 Downes voitti Dancing with the Stars-ohjelman uusiseelantilaisen version Aaron Gilmoren parina. Hän sai voitostaan 112 000 dollaria ja lahjoitti ne lasten syöpäsäätiölle.
Ruth Dreifuss (Q123902)
Ruth Dreifuss on sveitsiläinen poliitikko, joka edustaa Sveitsin sosiaalidemokraattista puoluetta. Hän vaikutti vuosina 1993–2002 Sveitsin liittoneuvostossa, jossa hän oli historian toinen nainen. Vuonna 1999 hänet valittiin ensimmäisenä naisena Sveitsin valaliiton presidentiksi. Hän toimi tehtävässä vuoden kuten Sveitsin liittopresidentti yleensä.
Pumpuang Duangjan (Q6583188)
Pumpuang Duangjan on thaimaalainen laulaja. Hän on laulaja elokuvissa "Nak Rong Baan Nok", "Nat Phob Naa Amper", "Lok Khong Pueng", "Kho Hai Ruay", "Sao Na Sang Faen".
Rinka Duijndam (Q25820371)
Rinka Duijndam on alankomaalainen käsipalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa 13 ottelua. Hän on saavuttanut EM-kilpailuissa pronssia vuonna 2018.
Kelly Dulfer (Q16210869)
Kelly Dulfer on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa lähes sata ottelua. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Ann E. Dunwoody (Q467308)
Ann Elizabeth Dunwoody on eläköitynyt yhdysvaltalainen kenraali. Hän on Yhdysvaltain historian ensimmäinen neljän tähden naiskenraali. Neljännen tähden hän sai 14. marraskuuta 2008.
Andrea Dworkin (Q241398)
Andrea Dworkin oli yhdysvaltalainen feministinen kirjailija ja pornografian vastustaja. Hän osallistui äänekkäästi 1980-luvun keskusteluun pornosta ja sensuurista Yhdysvalloissa.
Frances D’Souza (Q335759)
Frances Gertrude Clair D’Souza on brittiläinen kansatieteilijä ja poliitikko. Hän toimi Britannian ylähuoneen puhemiehenä 2011–2016.

E[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sigrid Agneta Sofia Elmblad, o.s. Pettersson oli ruotsalainen kirjailija, toimittaja ja kääntäjä. Hän käytti myös nimimerkkiä Toivo.
Sylvia Earle (Q439046)
Sylvia Alice Earle on yhdysvaltalainen meribiologi ja tutkimusmatkailija. Hänen tieteellinen työnsä on keskittynyt merileviin. Hän on myös kirjoittanut kirjoja ja dokumentteja, joissa varoitetaan liikakalastuksen ja merten saastumisen vaaroista. Earle kuului laitesukelluksen uranuurtajiin. Yli 40 vuotta kestäneellä urallaan hän johti yli 50 tutkimusmatkaa ja vietti yli 7000 tuntia sukelluksissa. Hän on yksi vedenalaisia kulkuneuvoja kehittävän yrityksen perustajista. 1990-luvun alussa hän oli NOAA:ssa johtavana tutkijana.
Jennifer Egelryd (Q16233118)
Jennifer Egelryd on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue AIK:n paidassa.
Lisa Ek (Q4946020)
Lisa Ek on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi keskikenttäpelaajana. Hänen viimeinen seuransa oli Fiorentina kaudella 2015–2016.
Eva Ekeblad (Q1393227)
Eva Ekeblad oli ruotsalainen kreivitär ja agrologi, joka keksi miten perunoista voi tehdä alkoholia ja jauhoa. Hän syntyi aatelisperheeseen ja meni 16-vuotiaana naimisiin kreivi Claes Claesson Ekebladin kanssa, joka vaikutti myös politiikassa. He saivat seitsemän lasta. Eva Ekeblad valvoi perheen tiluksia, ja hänestä tuli myöhemmin vaikutusvaltainen Ruotsin hovissa. Peruna oli tuohon aikaan uutuuskasvi, jota käytettiin pääasiassa rehuksi. Kun siitä voitiin tuottaa alkoholia, säästyi arvokasta viljaa, joka olisi muuten mennyt viinanpolttoon.
Anna Ekström (Q4946204)
Anna Elsa Gunilla Ekström on ruotsalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko ja juristi. Ekstöm toimii opetusministerinä Löfvenin II hallituksessa. Edellisessä hallituksessa Ekström toimi lukioista ja osaamistason nostosta vastaavana ministerinä.
Elena Cornaro Piscopia (Q466851)
Elena Lucrezia Cornaro Piscopia oli italialainen oppinut. Hän opiskeli kreikkaa, latinaa, ranskaa, hepreaa ja espanjaa, sekä matematiikkaa, tähtitiedettä, filosofiaa, musiikkia ja teologiaa. Vuonna 1672 hänen opettajansa anoi Elena Cornaro Piscopialle lupaa tohtorin tutkinnon suorittamiseen Padovan yliopistosta. Sukupuolen takia teologian tutkinnon suorittaminen evättiin, mutta filosofian tohtoriksi hän sai väitellä. Ensimmäinen naisen väitöstilaisuus herätti niin paljon huomiota, että se pidettiin yliopiston sijasta katedraalissa. Aiheena olivat Aristoteleen tekstit. Tutkinto hyväksyttiin.
Elena Sliepcevich (Q5359132)
Elena M. Sliepcevich oli yksi keskeisimmistä terveystieteitä akateemisena oppialana kehittäneistä henkilöistä. Hän syntyi Anacondassa, Montanassa huhtikuussa 29. päivänä 1919.
Sigrid Elmblad (Q4946539)
Sigrid Agneta Sofia Elmblad, o.s. Pettersson oli ruotsalainen kirjailija, toimittaja ja kääntäjä. Hän käytti myös nimimerkkiä Toivo.
Tiina Elo (Q28791337)

Tiina Susanna Elo on suomalainen poliitikko, joka valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vihreän liiton kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä. Elo on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri. Hän on toiminut Espoon kaupunginvaltuustossa vuodesta 2010 ja työsken­teli vihreissä kunta-asioiden päällikkönä. Hän oli Espoon kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Anicka van Emden (Q2849929)
Anicka van Emden on alankomaalainen judoka. Hän saavutti kesäolympialaisissa 2016 naisten 63 kilogramman sarjassa olympiapronssia. Judon maailmanmestaruuskilpailuissa van Emden on sijoittunut naisten 63 kilogramman sarjassa kolmanneksi vuosina 2011 ja 2013. Hän on saanut judon euroopanmestaruuskilpailuista myös mitaleita, viimeksi pronssia Kazanista 2016.
Emelie Andersson (Q20735275)
Marie Emelie Andersson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa KIF Örebrossa, jonne hän siirtyi Mallbackens IF:sta vuonna 2017. Andersson käyttää pelinumeroa 15. Hän kertoo idolikseen Steven Gerrardin. Andersson on pelannut Ruotsin alle 23-vuotiaiden naisten jalkapallomaajoukkueessa 7 ottelua ja alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa 16 ottelua.
Emma Nopanen (Q62880408)
Emma Nopanen on suomalainen näyttelijä. Nopanen on tullut tunnetuksi suositusta saippuasarjasta Salatut Elämät, jossa hän esittää Nella Tammista. Ennen Salkkarit-rooliaan Nopanen on pääasiassa näytellyt harrasteteatterissa ja kouluprojekteissa.
Aslı Erdoğan (Q468099)
Aslı Erdoğan on turkkilainen kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti.

Hän opiskeli fysiikkaa ja työskenteli CERNissä 1991–1992. Hänen ensimmäinen romaaninsa ilmestyi vuonna 1994.

Erica Ericsson (Q24450669)
Erica Ericsson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Ericsson pelaa QBIK-seurassa, johon hän siirtyi vuonna 2016. Hänen lempipelaajansa on Emmanuel Eboué.
Magdalena Eriksson (Q17296474)
Magdalena Eriksson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Chelsean joukkueessa FA:n naisten superliigassa. Eriksson on edustanut Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta vuodesta 2014 lähtien. Hän on voittanut Damallsvenskanin mestaruuden Linköpings FC:n paidassa 2016. Hän on Enskede IK:n kasvatti.
Matilda Ernkrans (Q3373058)
Matilda Elisabeth Ernkrans on ruotsalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Ernkrans toimii Löfvenin II hallituksen korkeakoulu- ja tutkimusministerinä.
Silja Eskelinen (Q63284223)
Silja Eskelinen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 37 ottelua ja saavuttanut MM-hopeaa Tampereella 2015 ja Bratislavassa 2017. Hän on tehnyt maaotteluissa seitsemän maalia ja saanut viisi syöttöpistettä.
Siri Eskola (Q63391303)
Siri Eskola on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 71 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Kiimingin Urheilijoiden kasvatti ja on Superpesiksessä edustanut Kempeleen Kiriä kaudella 2015 ja Oulun Lipottaria kausina 2017–2018. Kaudella 2019 hän pelaa jyväskyläläisseura Kirittärissä.
Evgenia Estes (Q262095)
Evgenia Estes on venäläinen entinen lentopalloilija ja olympiamitalisti. Estes saavutti Barcelonassa 1992 olympiahopeaa edustaessaan yhdistynyttä joukkuetta sekä edustaessaan Venäjää Sydneyssä 2000 ja Ateenassa 2004. Näiden lisäksi Estes osallistui myös Atlantan olympialaisiin 1996, Pekingin olympialaisiin 2008 ja Lontoon olympialaisiin 2012. Estes on yhdessä Sergey Tetyukhinin kanssa ainoa lentopalloilija, joka on osallistunut kuusiin peräkkäisiin olympialaisiin. Estes valittiin vuonna 2018 lentopallon kansainväliseen Hall of Fameen.
Maria da Assunção Esteves (Q2868303)
Maria da Assunção Andrade Esteves on portugalilainen juristi ja poliitikko, joka toimi muun muassa maansa parlamentin puhemiehenä (2011–2015). Hän on ollut myös sosiaalidemokraattisten puolueiden ryhmittymään kuuluva europarlamentaarikko (2004–2009).
Marie Ewrelius (Q1897323)
Marie Ewrelius on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapallopuolustaja. Hän on edustanut Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta.

F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julie Maurine Foudy on yhdysvaltalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi keskikenttäpelaajana. Hän on toiminut Women's Sports Foundationin presidenttinä 2000–2002. Foydy työskentelee nykyisin ESPN:lle urheilutoimittajana sekä kommentaattorina.
Jennifer Falk (Q24450560)
Jennifer Falk on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Göteborg FC:n paidassa.
Sabrina Ferilli (Q272409)
Sabrina Ferilli on italialainen teatteri- ja elokuvanäyttelijä. Hän on voittanut mm. viisi Nastro d’Argento-palkintoa. Vuonna 2013 hän näytteli Paolo Sorrentinon ohjaamassa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon voittaneessa elokuvassa Suuri kauneus.
Gigi Fernández (Q233332)
Beatriz "Gigi" Fernández on yhdysvaltalainen entinen tennispelaaja. Hänet valittiin International Tennis Hall of Fameen heinäkuussa 2010 ensimmäisenä puertoricolaisena historiassa.
Nadežda Filippova (Q6957604)
Nadežda Nikolajevna ”Nadja” Filippova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Colette Flesch (Q451544)
Colette Flesch on tunnettu miekkailija ja luxemburgilainen poliitikko.
Debbie Flood (Q452621)
Deborah Kirsty "Debbie" Flood on brittiläinen soutaja. Hän on saavuttanut kaksi olympiamitalia, hopeaa kesäolympialaisten 2004 naisten pariaironelosesta Yhdistyneen kuningaskunnan joukkueesta sekä kesäolympialaisten 2008 naisten pariaironelosesta Yhdistyneen kuningaskunnan joukkueessa. Soudun maailmanmestaruuskilpailuista Flood on voittanut kolme naisten pariaironelosen kultamitalia vuosilta 2006, 2007 ja 2010.
Florence Fuller (Q15401514)
Florence Ada Fuller oli eteläafrikkalaissyntyinen australialainen taiteilija.
Hanna Folkesson (Q4948421)
Hanna Folkesson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Djurgårdensin paidassa. Folkesson on pelannut Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueessa 48 ottelua ja tehnyt niissä yhden maalin. Hän käyttää pelinumeroa 14.
Pauletta Foppa (Q57409544)
Pauletta Foppa on ranskalainen käsipalloilija. Hän voitti Euroopan-mestaruuden Ranskan kotikisoissa 2018. Seuratasolla hän edustaa Brest Bretagne Handballia.
Bella Forsgrén (Q29895299)
Bella Asha Maria Belaynesh Forsgrén on suomalainen poliitikko, joka valittiin kansanedustajaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa vihreiden edustajana Keski-Suomen vaalipiiristä. Forsgrén on myös Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen, ja hän on ehdokkaana vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa.
Julie Foudy (Q437398)
Julie Maurine Foudy on yhdysvaltalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi keskikenttäpelaajana. Hän on toiminut Women's Sports Foundationin presidenttinä 2000–2002. Foydy työskentelee nykyisin ESPN:lle urheilutoimittajana sekä kommentaattorina.
Tanja Frank (Q26267521)
Tanja Chiara Frank on itävaltalainen kilpapurjehtija. Hän saavutti kesäolympialaisissa 2016 pronssia kilpapurjehduksen Nacra 17-luokan sekajoukkueessa Thomas Zajacin parina.
Marie-Louise von Franz (Q60236)
Marie-Louise von Franz oli sveitsiläinen psykologi ja tutkija, joka selvitti tunnettujen satujen yhteyttä alitajuntaan ja kulttuuriimme. Hän työskenteli yhdessä Carl Jungin kanssa ja osallistui moniin tämän tutkimuksiin, etenkin psykologian ja alkemian yhteyttä tutkiviin.
Amy Frazier (Q254340)
Amy Frazier on yhdysvaltalainen oikeakätinen uransa päättänyt tennispelaaja. Hän voitti kahdeksan WTA-turnausta kaksinpelissä ja neljä nelinpelissä.
Saga Fredriksson (Q16211509)
Saga Fredriksson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Serie A-joukkue Sassuolon paidassa. Fredriksson on FC Rosengårdissa pelatessaan voittanut kaksi Damallsvenskanin mestaruutta. Hän on myös voittanut jalkapallon naisten alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2012 kultaa Ruotsin joukkueessa.
Merel Freriks (Q29964034)
Merel Freriks on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa lokakuusta 2017 alkaen 15 ottelua ja tehnyt niissä 22 maalia. Hän on saavuttanut EM-kilpailuissa pronssia vuonna 2018.
Jinh Yu Frey (Q21064601)
Jinh Yu Frey on yhdysvaltalainen vapaaottelija. Hän ottelee naisten vapaaotteluorganisaatio Invicta Fighting Championshipsissä ja on ollut heinäkuusta 2018 alkaen sen hiukkassarjan mestari.
Ljudmila Frolova (Q1866775)
Ljudmila Valerjevna Frolova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Nana Fujimoto (Q16596788)
Nana Fujimoto on japanilainen jääkiekkomaalivahti, joka pelaa japanilaisessa Vortex Sapporo-seurassa. Hän on edustanut Japanin naisten jääkiekkomaajoukkuetta talviolympialaisissa 2014 ja 2018.
Ai Fukuhara (Q239371)
Ai Fukuhara on japanilainen uransa päättänyt pöytätennispelaaja. Kesäolympialaisista 2012 Fukuhara saavutti naisten joukkuepelin hopeaa. Kesäolympialaisissa 2016 hän sai naisten joukkuepelin pronssia.
Miho Fukumoto (Q292367)
Miho Fukumoto on japanilainen jalkapallomaalivahti, olympiamitalisti ja maailmanmestari. Fukumoto edustaa Chifure AS Elfen Saitamaa. Hän on pelannut urallaan 81 ottelua Japanin maajoukkueessa. Fukumoto oli mukana MM–kilpailuissa 2007, jolloin pelasi kolme ottelua. Neljä vuotta myöhemmin Saksan MM–kilpailuissa 2011 hän ei pelannut otteluakaan, vaan toimi varamaalivahtina. Hän voitti tuossa turnauksessa maailmanmestaruuden. Kanadan MM–kilpailuissa 2015 Fukumoto pelasi yhden ottelun alkulohkossa. Japani sijoittui turnauksessa toiseksi. Olympialaisissa Fukumoto on ollut osa Japanin maajoukkuetta Pekingissä 2008 ja Lontoossa 2012. Pekingissä hän pelasi Japanin kaikissa otteluissa Japanin sijoituttua lopulta neljänneksi. Lontoossa hän pelasi kuusi ottelua saavuttaen lopulta toisen sijan.

G[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristalina Ivanova Georgieva-Kinova on bulgarialainen taloustietelija ja poliitikko, joka toimi vuonna 2019 Maailmanpankin virkaatekevänä pääjohtajana. Akateemisen uran jälkeen hän siirtyi Maailmanpankkiin, jossa nousi varajohtajaksi saakka. Georgieva oli vuosina 2010–2016 kahden EU:n komission komissaarina, ja Junckerin komissiossa hän oli vuosina 2014–2016 yksi varapuheenjohtajista. Vuonna 2016 Georgieva palasi Maailmanpankkiin, kun hänet valittiin sen ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi.
Mariya Gabriel on bulgarialainen poliitikko. Hän on toiminut vuodesta 2017 alkaen Euroopan unionin digitaalitaloudesta ja -yhteiskunnasta vastaavana komissaarina. Hän on bulgarialaisen GERB-puoluetta ja edustaa EU:ssa Euroopan kansanpuoluetta. Ennen komissaarinuraansa hän oli muun muassa Euroopan kansanpuolueen ryhmän varapuheenjohtaja vuosina 2014–2017 ja Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2009–2017.
Loren Gabel (Q58416643)
Loren Gabel on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa hyökkääjänä. Hän on Kanadan maajoukkueen pelaajana saavuttanut MM-pronssia vuonna 2019.
Mariya Gabriel (Q11769926)
Mariya Gabriel on bulgarialainen poliitikko. Hän on toiminut vuodesta 2017 alkaen Euroopan unionin digitaalitaloudesta ja -yhteiskunnasta vastaavana komissaarina. Hän on bulgarialaisen GERB-puoluetta ja edustaa EU:ssa Euroopan kansanpuoluetta. Ennen komissaarinuraansa hän oli muun muassa Euroopan kansanpuolueen ryhmän varapuheenjohtaja vuosina 2014–2017 ja Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2009–2017.
Gila Gamliel (Q445611)
Gila Gamliel on israelilainen politiikko. Hän syntyi Gederassa jemeninjuutalaiselle isälle ja libyanjuutalaiselle äidille. Hän edustaa Likud-puoluetta ja on toiminut tasa-arvoministerinä vuodesta 2015.
Giola Gandini (Q22674349)
Giola Gandini oli italialainen taidemaalari. Hän sairasti lapsena polion joka teki hänen liikkumisestaan vaikeaa.
Eva Ganster (Q509057)
Eva Ganster on itävaltalainen uransa lopettanut mäkihyppääjä, joka edusti urallaan SC Kitzbüheler-seuraa. Gansterilla oli hallussaan naisten mäkihypyn pituusennätys vuosina 1994–1997. Hän on jakanut naisten Alpen Cupin voiton Daniela Iraschko-Stolzin kanssa kaudella 2001–2002, sekä sijoittunut toiseksi 2000–2001 ja 2002–2003 ja pronssille kaudella 2003–2004.
Kathleen Garman (Q6376715)
Kathleen Garman oli kolmas seitsenjäsenisessä Garman-sisarussarjassa joka seurusteli aikansa brittiläisen kulttuurieliitin kanssa ja tunnettiin kauneudestaan ja skandaalinkäryisestä käytöksestään.
Yvonne de Gaulle (Q433393)
Yvonne de Gaulle oli Ranskan viidennen tasavallan presidentin Charles de Gaullen puoliso ja toimi tässä puolison tehtävässä vuosina 1959–1969.
Ines Geißler (Q552730)
Ines Geißler on itäsaksalaissyntyinen entinen uimari, joka menestyi parhaiten 1980-luvulla. Hän saavutti muuan muassa kultaa kesäolympialaisissa 1980 naisten 200 metrin perhosuinnissa.
Kristalina Georgieva (Q265277)
Kristalina Ivanova Georgieva-Kinova on bulgarialainen taloustietelija ja poliitikko, joka toimi vuonna 2019 Maailmanpankin virkaatekevänä pääjohtajana. Akateemisen uran jälkeen hän siirtyi Maailmanpankkiin, jossa nousi varajohtajaksi saakka. Georgieva oli vuosina 2010–2016 kahden EU:n komission komissaarina, ja Junckerin komissiossa hän oli vuosina 2014–2016 yksi varapuheenjohtajista. Vuonna 2016 Georgieva palasi Maailmanpankkiin, kun hänet valittiin sen ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi.
Gerda Weissensteiner (Q448962)
Gerda Weissensteiner on italialainen entinen rattikelkkailija, ohjaskelkkailija ja olympiavoittaja. Weissensteiner osallistui urallaan kuusiin olympialaisiin. Ensimmäisen kerran hän osallistui olympialaisiin Calgaryn olympialaisissa 1988 lajinaan ohjaskelkkailu. Albertvillen olympialaisissa 1992 hän sijoittui ohjaskelkkailussa neljänneksi. Kaksi vuotta myöhemmin Lillehammerin olympialaisissa hän voitti olympiakultaa. Hän osallistui vielä neljä vuotta myöhemmin Naganossa ohjaskelkkailuun. Salt Lake Cityn olympialaisiin 2002 Weissensteiner osallistui rattikelkkailuun. Hän voitti olympiapronssia rattikelkkailun kaksikkokilpailussa Torinon olympialaisissa 2006.
Fabiola Gianotti (Q983183)
Fabiola Gianotti on italialainen fyysikko, joka toimii CERNin pääjohtajana vuodesta 2016. Hän väitteli hiukkasfysiikasta Milanossa vuonna 1989.
Kelli Giddish (Q454277)
Kelli Marie Giddish on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan muiden muassa ABC:n draamasarjasta All My Children sekä TV-sarjasta Kova laki: Erikoisyksikkö. All My Children oli Giddishin ensimmäinen suurempi kiinnitys ja hän näytteli sarjassa kaikkiaan 114 jaksossa vuosina 2005–2007. Vuonna 2011 Giddish kiinnitettiin etsivä Amanda Rollinsin rooliin TV-sarjaan Kova laki: Erikoisyksikkö, sen 13. tuotantokaudelle.
Franziska Giffey (Q19279839)
Franziska Giffey on saksalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Hän toimii Merkelin IV hallituksessa perhe-, vanhus-, nais- ja nuorisoasiainministerinä.
Lillian Moller Gilbreth (Q40197)
Lillian Moller Gilbreth oli yhdysvaltalainen työpsykologi, insinööri ja 12 lapsen äiti.
Cristiana Girelli (Q10528954)
Cristiana Girelli on italialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin italialaisen Juventus FC:n riveissä. Girelli on edustanut Italian naisten jalkapallomaajoukkuetta vuodesta 2013 lähtien.
Gloriana Ranocchini (Q16189465)
Gloriana Ranocchini on sanmarinolainen poliitikko, joka on toiminut maansa kapteenivaltionhoitajana ensin 1. huhtikuuta 1984 – 1. lokakuuta 1984 ja 1. lokakuuta 1989 – 1. huhtikuuta 1990.
Lidija Glubokova (Q6543699)
Lidija Timofejevna Glubokova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Rosa Godoy (Q26268106)
Rosa Liliana Godoy on argentiinalainen keski- ja pitkänmatkan juoksija. Hän pitää hallussaan maansa ennätyksiä mailin, 3000 metrin, 5000 metrin, 10000 metrin sekä puolimaratonin juoksuissa.
Angelina Gontšarenko (Q16593880)
Angelina Pavlovna Gontšarenko on venäläinen jääkiekkopuolustaja, joka pelasi kaudella 2017–2018 Tornado Dmitrovin riveissä Venäjän naisten pääsarjassa. Gontšarenkolla on naisten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuista kaksi pronssimitalia, jotka hän sai 2013 ja 2016 Venäjän joukkueessa. Ennen vuotta 2013 hän pelasi yksinomaan miesten joukkueissa. Gontšarenko laukoo vasemmalta.
Michelle Goos (Q18686420)
Michelle Goos on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa yli 80 ottelua. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Nelli Gorbatkova (Q15091094)
Nelli Vissarionovna Gorbatkova oli neuvostoliittolainen maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Adelisa Grabus (Q24450554)
Adelisa Grabus on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Växjön paidassa
Deborah Gravenstijn (Q264631)
Dibora Monick Olga "Deborah" Gravenstijn on alankomaalainen uransa päättänyt judoka sekä Alankomaiden kuninkaallisten ilmavoimien kapteeni. Kesäolympialaisissa 2004 hän saavutti naisten alle 57 kilogramman sarjassa pronssia. Kaksi kuukautta myöhemmin hänen siskonsa Merghery kuoli. Maaliskuussa 2007 hänen äitinsä Carmen kuoli. Kesäolympialaisten 2008 naisten alle 57 kilogramman sarjassa Gravenstijn ylsi hopeasijalle. Judon MM-kisoista hän on saavuttanut naisten alle 57 kilogramman sarjassa hopeaa vuonna 2001 ja pronssia 2003. Brittiläinen Mark Earle valmentaa häntä.
Laura Graves (Q19880088)
Laura Graves on yhdysvaltalainen kouluratsastaja. Vuoden 2016 kesäolympialaisissa Graves saavutti kouluratsastuksen joukkuekilpailussa pronssia ratsastaen Verdades-hevosella. Hän asuu nykyisin Plymouthissa, Floridassa.
Giulia Grillo (Q16560401)
Giulia Grillo on italialainen poliitikko ja lääkäri. Hän toimii terveysministerinä Conten hallituksessa. Grillo edustaa Viiden tähden liikettä.
Judith Grinham (Q541156)
Judith "Judy" Brenda Grinham MBE on brittiläinen uransa päättänyt uimari, joka menestyi parhaiten 1950-luvulla. Hän saavutti kultaa kesäolympialaisissa 1956 naisten 100 metrin selkäuinnissa kultaa. Grinham voitti myös uinnin pitkän radan euroopanmestaruuskilpailuissa 1958 naisten 100 metrin selkäuinnissa kultaa. Hänet valittiin Brittiläisen imperiumin jäseneksi vuonna 2006 ja International Swimming Hall of Fameen 1981.
Manuela Groeger-Schneider (Q63162910)
Manuela Groeger-Schneider on saksalainen jääkiekkotuomari. Hän toimi päävideotuomarina vuoden 2019 naisten jääkiekon maailmanmestaruuskipailuissa. Groeger-Schneider toimi vuoden 2019 naisten jääkiekon alle 18-vuotiaiden IB-divisioonan maailmanmestaruuskilpailujen tuomaritarkkailijana. Samassa tehtävässä hän toimi myös vuoden 2018 naisten IB-divisoonan maailmanmestaruuskilpailuissa.
Nycke Groot (Q9196189)
Cornelia Nycke Groot on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa 141 ottelua vuosina 2007–2018 ja tehnyt niissä 439 maalia. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Veronica Guerin (Q237541)
Veronica Guerin oli irlantilainen rikostoimittaja, jonka huumekauppiaat murhasivat. Guerin oli kouluttautunut kirjanpitäjäksi Dublinin Trinity Collegessa, mutta hän ryhtyi myöhemmin toimittajaksi työskennellen aluksi talous- ja uutistoimittajana irlantilaisille sanomalehdille. Viimeisimpinä vuosinaan hän työskenteli Sunday Independent -lehdelle kirjoittaen erityisesti juttuja Dublinin huumerikollisuudesta. Guerin sai työnsä vuoksi useita tappouhkauksia, kunnes 26. kesäkuuta 1996 hänet ammuttiin ohikulkevasta moottoripyörästä liikennevaloristeyksessä pysähdyksissä olleeseen autoonsa. Guerinin murhatutkinnan yhteydessä pidätettiin ja tuomittiin useita huumerikollisia. Murhan järjestämisestä on syytetty huumekauppias John Gilligania, joka tuomittiin tapauksen yhteydessä huumekaupasta saatujen rahojen pesusta. Guerinin kuolema käynnisti suuren organisoituneen jengirikollisuuden kitkemiseen tähdänneen rikostutkinnan.
Élisabeth Guigou (Q274689)
Élisabeth Guigou on ranskalainen poliitikko, korkea-arvoinen valtion virkamies ja Ranskan Sosialistisen puolueen jäsen.
Ragnhild Gulbrandsen (Q461481)
Ragnhild Øren Gulbrandsen on norjalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi hyökkääjänä. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä.
Thekla von Gumpert (Q2416593)
Thekla von Schober, o.s. von Gumpert oli saksalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Kirjoillaan Töchter-Album ja Herzblättchens Zeitvertreib hän on saksalaisen tyttökirjallisuuden perustaja.
Gunnhildur Yrsa Jónsdóttir (Q27855506)
Gunnhildur Yrsa Jónsdóttir (s. 28. syyskuuta 1988 Islanti) on islantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin National Women’s Soccer Leaguen Utah Royals FC:ssä.Jónsdóttir on pelannut Islannin naisten jalkapallomaajoukkueessa vuodesta 2012 lähtien. Hänet tunnetaan myös lempinimellä Gunny.
Guo Yue (Q240084)
Guo Yue on kiinalainen pöytätennispelaaja. Hän voitti urallaan kaksi olympiakultaa joukkuekilpailussa ja kymmenen maailmanmestaruutta, joista yksi tuli naisten kaksinpelistä, kolme naisten nelinpelistä, kaksi sekanelinpelistä ja neljä joukkuekilpailusta.
Jelena Gurjeva (Q8051477)
Jelena Ilinitšna Gurjeva on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Elena Guro (Q442658)
Elena Genrikhovna Guro oli venäläinen, futuristinen taidemaalari, näytelmäkirjailija ja runoilija.
Alice Guy-Blaché (Q263367)
Alice Guy-Blaché oli ranskalainen elokuvantekijä ja studiojohtaja, joka on elokuvataiteen pioneereja. Hänen vuoden 1896 elokuvansa La Fée aux Choux on yksi ensimmäisiä fiktioelokuvia. Guy-Blaché johti 1896–1907 Gaumont-yhtiön elokuvaosastoa, ja Yhdysvalloissa hän perusti vuonna 1910 Solax Studiosin.
Valéria Gyenge (Q271540)
Valéria Gyenge on unkarilainen uransa päättänyt uimari. Hän voitti kesäolympialaisissa 1952 naisten 400 metrin vapaauinnin kultaa. Vuoden 1956 kesäolympialaisissa Gyenge osallistui naisten 400 metrin vapaauintiin ennakkosuosikkina, mutta floppasi ja jäi kahdeksanneksi. Gyenge valittiin International Swimming Hall of Fameen vuonna 1978.
Ileana Gyulai-Drîmbă-Jenei (Q268313)
Ileana Gyulai-Drîmbă-Jenei on romanialainen entinen miekkailija ja olympiamitalisti. Hänen aselajinsa oli floretti. Gyulai kilpaili neljissä olympialaisissa vuosina 1964–1976. Hän saavutti kaksi olympiapronssia joukkuekilpailuissa Meksikossa 1968 ja Münchenissä 1972.
Maja Göthberg (Q20735439)
Maja Göthberg on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Kungsbackassa, jonne siirtyi vuoden 2019 alussa. Göthberg käyttää pelinumeroa 10.

H[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Angela Khalia Hucles on yhdysvaltalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi keskikenttäpelaajana. Hucles pelasi Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueessa 109 ottelua vuosina 2002–2009. Hän toimi Women's Sports Foundationin presidenttinä vuodet 2015–2017. Hucles työskentelee nykyisin urheiluanalyytikkona NBC Sportsille.
Hazel Virginia Hotchkiss Wightman CBE oli yhdysvaltalainen tennispelaaja. Hän voitti urallaan yhteensä 17 Grand Slam-turnausta. Hän oli mukana perustamassa Wightman Cup -tenniskilpailua, joka pidetään vuosittain yhdysvaltalaisille ja brittiläisille naisille. Se pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1923.
Elvira Uladzimirauna Herman on valkovenäläinen yleisurheilija, joka on menestynyt eritoten aitajuoksussa. Hermanin toistaiseksi paras saavutus on naisten 100 metrin aitajuoksun ykköstila yleisurheilun euroopanmestaruuskilpailuissa 2018 ajalla 12,67 sekuntia.
Han Ying on saksalainen, kiinalaissyntyinen pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut olympiahopeaa ja voittanut kolme Euroopan-mestaruutta joukkuekilpailussa. Kaksinpelissä ja nelinpelissä hän on yltänyt EM-pronssille.
Tiffany Haddish on yhdysvaltalainen näyttelijä ja koomikko. Hänet tunnetaan muun muassa roolistaan elokuvassa Girls Strip (2017).
Liisa Haarla (Q63341745)
Liisa Christina Haarla on suomalainen tekniikan tohtori, joka toimi Aalto-yliopiston ja sitä edeltäneen Teknillisen korkeakoulun sähkönsiirtoverkkojen professorina vuosina 2006–2011. Sittemmin hän on toiminut sähkönsiirtoyhtiö Fingridin vanhempana neuvonantajana.
Ella Haavisto (Q62661540)
Ella Haavisto on suomalainen tennispelaaja, joka edustaa Tampereen tennisseuraa. Haavisto on edustanut Suomea Fed Cupissa 2018. Hänen omien sanojensa mukaan hänen vahvuutensa ovat syöttö, kämmen ja nopeus. Haavisto on oikeakätinen ja on pelannut aiemmin Smash-Kotka-seurassa.
Tiffany Haddish (Q11835264)
Tiffany Haddish on yhdysvaltalainen näyttelijä ja koomikko. Hänet tunnetaan muun muassa roolistaan elokuvassa Girls Strip (2017).
Johanna Hagström (Q22811348)
Karin Johanna Hagström on ruotsalainen maastohiihtäjä, joka edustaa Ulricehamns IF SK-seuraa. Hagström teki World Cup-debyyttinsä tammikuussa 2017, ja ensimmäisen kerran ylsi palkintokorokkeelle helmikuussa 2019 sijoittueessaan kolmanneksi vapaatyylin sprintissä. Hiihdon nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa 2018 Hägström saavutti pronssia naisten 4 × 3,3 km viestissä Ruotsin joukkueessa.
Katriina Haikala (Q63370769)
Katriina Haikala on suomalainen nykytaitelija, joka on perustanut taitelijaduon Tärähtäneet ämmät. Haikala nousi kansainväliseen julkisuuteen vuonna 2010 yhdessä taiteilija Vilma Metterin kanssa suunnittelemallaan Hairy Underwear Collection -mallistolla. Haikala on tunnettu yhteiskunnallisesti vaikuttavista ja yhteisöllisistä taideprojekteista, joista tunnetuin on Monokini 2.0 hanke. Vuodesta 2017 Haikala on toiminut kansainvälisessä taidekentässä Social Portrait -projektillaan, jonka lopputuotoksena syntyy 1000 uutta muotokuvaa naisista. Tavoitteena on lisätä naisista tehtyjen muotokuvien määrää taiteen kaanonissa ja siten tasapainottaa sukupuolten edustusta taidekentällä.
Riikka Hakala (Q63183557)
Riikka Hakala on suomalainen keilaaja. Hän on saavuttanut juniorien Euroopan-mestaruuskilpailuissa joukkuekilpailun hopeaa vuonna 2015. SM-liigassa hän on voittanut kultaa lahtelaisen Bayn joukkueessa vuosina 2016 ja 2018.
Georgia Hall (Q35085678)
Georgia Kelly Hall on englantilainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Hall oli voittanut yhden LPGA-tourin kilpailun, joka oli samalla major-tason turnaus. Hall voitti elokuussa 2018 Women's British Openin.
Lena Hallengren (Q3431836)
Lena Hallengren on ruotsalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Hallengren toimii sosiaaliministerinä Löfvenin II hallituksessa. Aiemmin Hallengren on toiminut lapsi-, vanhus- ja tasa-arvoministerinä sekä esiopetuksesta, nuorisosta ja aikuisopetuksesta vastaavana ministerinä.
Linda Hallin (Q20735363)
Linda Hallin on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Hammarbyn riveissä Damallsvenskanissa, jonne hän siirtyi 2018 KIF Örebrosta. Hallin käyttää pelinumeroa 21.
Alina Ham (Q4726712)
Alina Jegorovna Ham on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Han Ying (Q1574136)
Han Ying on saksalainen, kiinalaissyntyinen pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut olympiahopeaa ja voittanut kolme Euroopan-mestaruutta joukkuekilpailussa. Kaksinpelissä ja nelinpelissä hän on yltänyt EM-pronssille.
Edith Hannam (Q10112)
Edith Margaret Hannam oli brittiläinen tennispelaaja. Vuoden 1912 kesäolympialaisissa Hannam voitti tenniksen naisten sisäkaksinpelin kultaa sekä tenniksen sekasisänelinpelin kultaa Charles Dixonin parina.
Pälvi Hanni (Q63369594)
Pälvi Hanni on taidegraafikko, joka asuu Tampereella. Vuoreksen alueella on Hannin julkinen teos Suoja.
Sandra Hansson (Q3431307)
Sandra Hansson on ruotsalainen uransa päättänyt maastohiihtäjä. Hän on voittanut Vaasahiihdon naisten sarjan vuosina 2008 ja 2009. Hansson kilpaili Uddevalla IS-seurassa.
Ursula Happe (Q451406)
Ursula Happe on saksalainen uransa päättänyt uimari. Hän voitti kesäolympialaisissa 1956 naisten 200 metrin rintauinnin kultaa ajalla 2:53.10.
Sylvia Lance Harper (Q433460)
Sylvia Harper oli australialainen tennispelaaja. Hän saavutti Australian avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin voiton 1924 päihittäen Esna Boydin finaalissa erävoitoin 2–1. Vuonna 1927 hän kohtasi naisten kaksinpelin finaalissa jälleen Boydin, mutta hävisi tälle erävoitot 1–2. Vuoden 1930 kaksinpeliturnauksen finaalissa hän hävisi Daphne Akhurstille erin 1–2.
Anna Harrison (Q255190)
Anna Tuthill Symmes Harrison oli Yhdysvaltain yhdeksännen presidentin William Henry Harrisonin vaimo ja Yhdysvaltain ensimmäinen nainen. Harrison oli nainut William Henryn vuonna 1795. Hän kuoli 25. helmikuuta 1864 88-vuotiaana.
Joan Harrison (uimari) (Q468353)
Joan Cynthia Harrison on eteläafrikkalainen kilpauransa päättänyt uimari ja olympiavoittaja.
Joan Hartigan (Q434867)
Joan Marcia Bathurst oli australialainen tennispelaaja, joka voitti Australian avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin kolme kertaa vuosina 1933, 1934 ja 1936. Hartigan kuoli elokuussa 2000 88-vuotiaana.
Yui Hasegawa (Q18121626)
Yui Hasegawa on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on keskikenttä. Hasegawa edustaa seuratasolla Nippon TV Belezaa. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa saavuttaen alle 17-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2014 kultaa ja alle 20-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2016 pronssia. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi maaliskuussa 2017. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Hasegawa on pelannut maajoukkueessa 35 ottelua ja on tehnyt niissä 6 maalia.
Seiko Hashimoto (Q263703)
Seiko Hashimoto on japanilainen poliitikko sekä entinen pikaluistelija ja ratapyöräilijä ja olympiamitalisti. Hashimoto osallistui neljiin talviolympialaisiin vuosina 1984–1994. Hashimoto saavutti pronssia Albertvillen olympialaisissa 1992 1 500 metrin pikaluistelussa. Kesäolympialaisiin Hashmimoto osallistui 1988, 1992 ja 1996 ratapyöräilyssä, mutta ei saavuttanut olympiamitaleja. Hänellä on pikaluistelusta kuusi mestaruutta Aasian talvikisoissa. Urheilu-uran jälkeen vuonna 1995 Hashimoto valittiin Japanin ylähuoneeseen, jossa on toiminut tämän jälkeen neljä kautta. Hashmioto edustaa liberaalidemokraattista puoluetta. Hän on toiminut Japanin luisteluliiton puheenjohtajana vuodesta 2006 lähtien.
Nasa Hataoka (Q22123771)
Nasa Hataoka on lainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Hataoka oli voittanut kolme LPGA-tourin kilpailua. Ensimmäisen LPGA-turnauksen Hataoka voitti kesäkuussa 2018.
Margunn Haugenes (Q1813382)
Margunn Haugenes on norjalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Medkila IL-seurassa Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Haugenes kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä. Hän on myös saanut hopeaa jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailuista vuonna 1991 Norjan joukkueessa.
Franzisca Hauke (Q26384482)
Franzisca Hauke on saksalainen maahockeypelaaja. Hän on pelannut Saksan naisten maajoukkueessa 158 maaottelua ja tehnyt niissä 15 maalia. Sisähockeyssa hän on pelannut 21 maaottelua ja tehnyt niissä kymmenen maalia.
Elina Hautojärvi (Q63341912)
Elina Hautojärvi on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut Porvoon Salibandyseuraa kaudesta 2016–2017 alkaen. Hän on saavuttanut SM-pronssia vuonna 2017.
Julie Hayek (Q3811108)
Julie Lynne Hayek on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka on näytellyt muun muassa tv-sarjoissa As the World Turns, Dallas, Hard Time on Planet Earth, Konnankoukkuja kahdelle sekä Twin Peaks. Hayek kruunattiin Miss USAksi vuonna 1983.
Anna Mae Hays (Q3617733)
Anna Mae Violet McCabe Hays oli yhdysvaltalainen upseeri, joka toimi maavoimien sairaanhoitajajoukkojen 13. komentajana. Hän on Yhdysvaltain historian ensimmäinen naiskenraali. Hänet ylennettiin prikaatikenraaliksi vuonna 1970.
He Jun (Q4953024)
He Jun on kiinalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija.
Maaike Head (Q2658599)
Maaike Christiane Head on alankomaalainen soutaja. Hän on osallistunut naisten kevyen pariairokaksikon kilpailuun kesäolympialaisissa 2012 ja 2016. Jälkimmäisellä kerralla Head voitti olympiakultaa Ilse Paulisin parina. Hän asuu nykyisin Rotterdamissa Alankomaissa.
Ebba Hed (Q24450748)
Ebba Hed on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Vittsjön paidassa.
Terhi Heinilä (Q62956614)
Terhi Sinikka Heinilä on suomalainen tasa-arvovaikuttaja. Hän on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri ja toimii Naisjärjestöjen keskusliiton pääsihteerinä.
Irma Helin (Q4953406)
Irma Helin on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Djurgårdensin paidassa. Helin on pelannut myös Naisten Liigassa, NiceFutiksen joukkueessa vuonna 2012. Hän on edustanut Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta yhdessä ottelussa vuonna 2016.
Ágnes Heller (Q235125)
Ágnes Heller on unkarilainen filosofi. Hän oli Georg Lukácsin oppilas ja työtoveri 1950-luvulla, ja kuului tunnetun Budapestin koulukunnan jäseniin, jotka lähtivät Unkarista Australiaan 1970-luvulla. Hän luennoi politiikan teoriaa New Yorkissa 25 vuoden ajan. Nykyisin hän asuu jälleen Budapestissa.
Naema Helsingius (Q63147840)
Naema Maria Helsingius oli suomalainen kuurojen koulun opettaja.
Gretel Hemgård (Q62999233)
Gretel Hemgård on suomalainen maisema-arkkitehti ja tietokirjailija. Hän työskentelee Maisemasuunnittelu Hemgård -yrityksessään.
Brooke Henderson (Q18705254)
Brooke Mackenzie Henderson on kanadalainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Henderson oli voittanut 8 LPGA-tourin kilpailua, joista yksi oli major-tason turnauksia. Ensimmäisen LPGA-turnauksen hän voitti elokuussa 2015. Hän voitti ensimmäisen major-voittonsa kesäkuussa 2016, kun hän voitti Women's PGA Championshipin.
Henna Helander (Q63391463)
Henna Helander on suomalainen arkkitehti ja Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) puheenjohtaja. Helander toimii johtavana asiantuntijana Helsingin kaupungin teknisessä toimessa. Helanderin merkittävimpiä suunnittelukohteita ovat WeeGee-talon käyttötarkoituksen muutos ja uus-loft -kerrostalo Helsingin runko.
Elvira Herman (Q26014339)
Elvira Uladzimirauna Herman on valkovenäläinen yleisurheilija, joka on menestynyt eritoten aitajuoksussa. Hermanin toistaiseksi paras saavutus on naisten 100 metrin aitajuoksun ykköstila yleisurheilun euroopanmestaruuskilpailuissa 2018 ajalla 12,67 sekuntia.
Marillyn Hewson (Q4953889)
Marillyn Hewson on yhdysvaltalainen yritysjohtaja. Lockheed Martinin johtajana vuodesta 2013 hän on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista naisista.
Laura Hietamäki (Q63284246)
Laura Hietamäki on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 13 ottelua ja saavuttanut MM-hopeaa Tampereella 2015. Hän on tehnyt maaotteluissa kolme maalia.
Mirja Hietamäki (Q63284257)
Mirja Hietamäki on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut SB-Prota kaudesta 2010–2011 alkaen. Hän on voittanut SM-kultaa vuosina 2014 ja 2018 ja saavuttanut SM-hopeaa vuosina 2012, 2013, 2015 ja 2017 sekä SM-pronssia 2011 ja 2016.
Senni Hietanen (Q63311821)
Senni Hietanen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa marraskuusta 2018 alkaen seitsemän ottelua, joissa hän on tehnyt yhdeksän maalia ja saanut yhden maalisyötön.
Pauliina Hietaniemi (Q63092847)
Pauliina Hietaniemi on suomalainen taekwondoini.
Štěpánka Hilgertová (Q81502)
Štěpánka Hilgertová on tšekkiläinen entinen meloja ja olympiavoittaja. Hilgertová osallistui ensimmäisen kerran olympialaisiin Barcelonassa 1992 ja viimeisen kerran Lontoossa 2012, joten hän osallistui yhteensä kuusiin olympialaisiin. Hilgertová voitti olympiakultaa Atlantassa 1996 ja Atlantassa 2000 naisten kajakkiyksikössä. Hilgertoválla on näiden lisäksi maailmanmestaruuskilpailuista seitsemän kultaa, viisi hopeaa ja kaksi pronssia. Hän saavutti Euroopan–mestaruuskilpailuissa seitsemän kultaa, viisi hopeaa ja kolme pronssia.
Zinaida Hippius (Q61940)
Zinaida Hippius oli venäläinen symbolistinen runoilija. Hän oli naimisissa Dmitri Merežkovskin kanssa. Vuoden 1905 vallankumoustapahtumien innoittamana Hippius kirjoitti voimakkaan poliittista runoutta. Ha pakenivat Pariisiin mutta palasivat Venäjälle ensimmäisen maailmansodan alla. Lokakuun vallankumoukseen pariskunta suhtautui jyrkän kielteisesti. Vuonna 1919 Merežkovski ja Hippius pakenivat Puolaan ja myöhemmin Pariisiin.
Chika Hirao (Q27778122)
Chika Hirao on japanilainen jalkapallomaalivahti. Hirao edustaa seuratasolla Albirex Niigata Ladiesia. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa saavuttaen alle 20-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2016 pronssia. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi elokuussa 2018 Australiaa vastaan. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa, mutta ei pelannut turnauksessa otteluakaan. Huhtikuuhun 2019 mennessä on pelannut maajoukkueessa kaksi ottelua.
Marjo Hirvonen (Q63183643)
Marjo Hirvonen on suomalainen keilaaja. Hän on saavuttanut Euroopan-mestaruuskilpailuissa parikilpailun pronssia Krista Pölläsen kanssa vuonna 2012. SM-liigassa hän voitti kultaa Oulun Luistinseuran joukkueessa vuonna 2011 ja lappeenrantalaisen R-ABC:n joukkueessa vuonna 2014.
Sylvia Hitchcock (Q2628098)
Sylvia Louise Hitchcock-Carson oli yhdysvaltalainen malli. Hänet kruunattiin vuonna 1967 sekä Miss Alabama USAksi, Miss USAksi että Miss Universumiksi.
Anna Hjälmkvist (Q24450746)
Anna Hjälmkvist on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-seura Växjö DFF:n paidassa. Hjälmkvist käyttää pelinumeroa 23.
Karen Hoff (Q83833)
Karen Hoff oli tanskalainen ratameloja. Kesäolympialaisissa 1948 Hoff saavutti naisten 500 metrin kajakkiyksikön kultaa. Ratamelonnan maailmanmestaruuskilpailuista hän voitti kultaa 1948 500 metrin kajakkikaksikosta Bodil Svendsenin parina sekä hopeaa 500 metrin kajakkiyksiköstä 1950.
Camilla Hollanti (Q63348661)
Camilla Hollanti on suomalainen matemaatikko ja professori, joka on tutkinut urallaan algebran ja lukuteorian sovelluksia langattomassa viestinnässä. Hän opiskeli matematiikkaa Turun yliopistossa, missä hän aloitti myös akateemisen uransa. Aalto-yliopiston vakituiseksi professoriksi hän nousi vuonna 2014.
Regina Hollmén (Q63364668)
Regina Hollmén on suomalainen entinen jalkapalloilija, joka edusti Naisten SM-sarjassa Turun Palloseuraa sekä Kaunis Nainen Futista. Naisten A-maajoukkueessa Hollmén pelasi 10 ottelua vuosina 1975–1981.
Ylva Holländer (Q60144146)
Ylva Holländer on ruotsalaissyntyinen suomalainen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Porvoossa.
Dorothy Holman (Q440169)
Edith Dorothy Holman oli brittiläinen oikeakätinen tennispelaaja. Vuoden 1920 kesäolympialaisissa Holman saavutti olympiahopeaa sekä tenniksen naisten kaksinpelistä että tenniksen naisten nelinpelistä. Samoissa olympialaisissa hän kilpaili myös tenniksen sekanelinpelissä Gordon Lowen parina, mutta he putosivat jo ensimmäisellä kierroksella. Holman osallistui myös monesti Wimbledonin tennisturnauksen kaksinpelisarjaan, mutta ei yltänyt semifinaaleja parempaan sijoitukseen.
Ella Holmberg (Q63301742)
Ella Holmberg on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä.
Fanny Holmberg (Q29861779)
Fanny Holmberg on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa yhden ottelun.
Elin Holmlöv (Q4954582)
Elin Holmlöv on ruotsalainen uransa päättänyt jääkiekkoilija. Hän pelasi keskushyökkääjänä sekä vasempana laitahyökkääjänä ja laukoi vasemmalta. Hän lopetti uransa kauteen 2014–2015 terveydellisten syiden vuoksi. Holmlöv voitti pronssia naisten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa 2007 Ruotsin joukkueessa.
Mari Holopainen (Q28778835)
Mari Holopainen on suomalainen Vihreiden poliitikko, kauppatieteiden maisteri ja väitöskirjatutkija Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksella.
Karin Holstius (Q54807116)
Karin Holstius oli suomalainen professori.
Johanna Homi (Q63313043)
Johanna Homi on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut Tampereen Kooveeta kausina 2011–2014 ja kaudesta 2016–2017 alkaen sekä Jyväskylän Happeeta kausina 2014–2016. Hän on pelannut runkosarjassa 145 ottelua, joissa hän on tehnyt 44 maalia ja antanut 24 maalisyöttöä. Pudotuspelejä hänellä on 29, joissa hänen tehopisteensä ovat 9 + 3. Hän saavutti SM-pronssia vuonna 2019.
Inka Hopsu (Q28778269)

Inka Inari Hopsu on suomalainen opettaja ja poliitikko, joka valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vihreän liiton kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä. Hän toimii Espoon kaupunginvaltuustossa ja oli valtuustokauden 2013–2016 Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajana ja opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varapuheenjohtajana.

Silvia Hosseini (Q62705192)
Silvia Hosseini on suomalais-iranilainen esseisti, kriitikko ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri.
Hazel Hotchkiss Wightman (Q273519)
Hazel Virginia Hotchkiss Wightman CBE oli yhdysvaltalainen tennispelaaja. Hän voitti urallaan yhteensä 17 Grand Slam-turnausta. Hän oli mukana perustamassa Wightman Cup -tenniskilpailua, joka pidetään vuosittain yhdysvaltalaisille ja brittiläisille naisille. Se pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1923.
Shelby Houlihan (Q24451686)
Shelby Houlihan on yhdysvaltalainen juoksija. Hän on kilpaillut sekä keskimatkoilla että kestävyysjuoksussa ja voittanut yhdysvaltain mestaruudet ulkoradoilla sekä 1 500 metrin että 5 000 metrin juoksuissa sekä 10 kilometrin maastojuoksusta. Hänellä on myös yliopistomestaruus 800 metrin juoksusta vuodelta 2014.
Dione Housheer (Q53672690)
Dione Housheer on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa yhdeksän ottelua ja tehnyt niissä 19 maalia. Hän on saavuttanut EM-kilpailuissa pronssia vuonna 2018.
Ingeborg Hovland (Q3290970)
Ingeborg Hovland on norjalainen uransa lopettanut jalkapalloilija, joka toimi maalivahtina. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä.
Hrafnhildur Hauksdóttir (Q63248050)
Hrafnhildur Hauksdóttir on islantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin islantilaisessa Valur-seurassa.
Nina Hruštšova (Q4501927)
Nina Petrovna Hruštšova os. Nina Kuharsuk (ukr. Ні́на Петрі́вна Хрущо́ва ven. Нина Петровна Хрущёва, oli Neuvostoliiton johtajan Nikita Hruštšovin toinen puoliso. Kuitenkin he avioituivat virallisesti vasta Nikitan erottua tehtävistään.
Hsu Shu-ching (Q47001)
Hsu Shu-ching on taiwanilainen painonnostaja, joka edustaa urheilussa Kiinan Taipeita. Hän on hakka-kiinalaista syntyperää. Hsu on saavuttanut kaikki arvokisamitalinsa alle 53 kilogramman sarjassa. Kesäolympialaisissa 2016 ja 2012 hän voitti tuossa sarjassa kultaa.
Anke Huber (Q57401)
Anke Huber on saksalainen uransa lopettanut tennispelaaja. Hän ylsi vuonna 1996 Australian avoimessa tennisturnauksessa naisten kaksinpelin loppuotteluun, jossa hän hävisi yhdysvaltalaiselle Monica Selesille. Huber ylsi välieriin Ranskan avoimissa vuonna 1993 ja Australian avoimissa vuonna 1998. Kaksinpelin maailmanrankingissa hän oli parhaimmillaan neljäs lokakuussa 1996. Hän voitti urallaan 12 WTA-turnausta kaksinpelissä ja yhden nelinpelissä. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti Schenectadyssa vuonna 1990 ja viimeisen Sopotissa vuonna 2000.
Ricarda Huch (Q60785)
Ricarda Huch (1864–1947) oli saksalainen kirjailija, runoilija ja kulttuurihistorioitsija. Hän opiskeli Zürichin yliopistossa ja väitteli historian tohtoriksi vuonna 1892. Ensimmäisellä luomiskaudellaan 1890-1900 hän kirjoitti uusromanttista lyriikkaa. Myös ensimmäinen romaani, Erinnerrungen von Ludolf Ursleu dem Jüngeren vuodelta 1892, oli hyvin romanttinen. Toisessa romaanissa Aus der Triumphgasse (1902) sekoittuvat jo romantiikka ja realismi. Hänen suuri teemansa, elämänhalu, näkyy sekä siinä että seuraavassa romaanissa Vita somnium breve (1903).
Angela Hucles (Q4762466)
Angela Khalia Hucles on yhdysvaltalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi keskikenttäpelaajana. Hucles pelasi Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueessa 109 ottelua vuosina 2002–2009. Hän toimi Women's Sports Foundationin presidenttinä vuodet 2015–2017. Hucles työskentelee nykyisin urheiluanalyytikkona NBC Sportsille.
Ida Hulkko (Q63184646)
Ida Hulkko on suomalainen uimari, jonka lajina on rintauinti. Hulkon seura on TaTU Tampere vuodesta 2017, aikaisemmin hän edusti Mikkelin Uimaseuraa.
Charley Hull (Q5084314)
Charley Esmee Hull on englantilainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Hull oli voittanut yhden LPGA-tourin kilpailun. Ensimmäisen LPGA-turnauksen hän voitti marraskuussa 2016.
Ellinoora Huotari (Q63313298)
Ellinoora Huotari on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut lappeenrantalaista NST:tä kausina 2013–2015 ja tamperelaista Kooveeta kaudesta 2015–2016 alkaen. Hän on pelannut runkosarjassa 98 ottelua, joissa hän on tehnyt 64 maalia ja antanut 51 maalisyöttöä. Pudotuspelejä hänellä on 29, joissa hänen tehopisteensä ovat 13 + 17. Hän on saavuttanut SM-pronssia vuosina 2015 ja 2019.
Lina Hurtig (Q15069786)
Lina Hurtig on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-seura Linköpings FC:ssä, ja hänellä on seuran kanssa sopimus vuoteen 2020 asti. Nykyistä seuraansa ennen hän on pelannut Umeå IK:ssa. Hurtig voitti jalkapallon naisten alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2012 kultaa Ruotsin joukkueessa.
Misty Hyman (Q446833)
Misty Dawn Marie Hyman on yhdysvaltalainen uransa päättänyt uimari, joka kilpaili selkä- ja perhosuinnissa. Hän voitti kesäolympialaisissa 2004 naisten 200 metrin perhosuinnin kultaa. Uinnin lyhyen radan maailmanmestaruuskilpailuissa 1995 Hyman voitti kultaa naisten 100 metrin selkäuinnissa. Seuraavana vuonna hän kellotti 100 metrin perhosuinnin maailmanennätysajan, 58.29 sekuntia. Japanilainen Ayari Aoyama kuitenkin rikkoi hänen ennätyksensä maaliskuussa 1997.
Suoma af Hällström (Q63192748)
Suoma Helena Loimaranta-Airila, ent. af Hällström, o.s. Loimaranta, vuoteen 1906 Lindstedt oli suomalainen lääkäri ja Lotta Svärd -järjestön aktiivi.
Rebekka Härkönen (Q63369076)
Rebekka Härkönen on suomalainen toimittaja. Vuonna 2016 Tutkivan journalismin yhdistys myönsi Härköselle Lumilapio-palkinnon Kupittaan sairaalan suljetun osaston väärinkäytöksistä kertovasta juttusarjasta.
Hólmfrídur Magnúsdóttir (Q437957)
Hólmfrídur "Frida" Magnúsdóttir on islantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Knattspyrnufélag Reykjavíkur-seuran naisten jalkapallojaostossa. Philadelphia Independence varasi hänet viidentenä Women’s Professional Soccerin vuotuisessa varaustilaisuudessa 2009.

I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedosto:Xədicə İsmayılova 1.jpg
Xədicə İsmayılova on azerbaidžanilainen tutkiva journalisti, joka on paljastanut useita Azerbaidžania hallitsevien tahojen yhteyksiä korruptioon. Hän on kirjoittanut jopa presidentti İlham Əliyevin yhteyksistä. İsmayılova on joutunut työnsä takia vainotuksi, ja hän on istunut muutamia vuosia vankilassa tekaistujen syytteiden nojalla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Azerbaidžanin toimet İsmayılovaa kohtaan.
Nana Ichise (Q30922629)
Nana Ichise on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on puolustaja. Ichise edustaa seuratasolla Mynavi Vegalta Sendai Ladiesia. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa saavuttaen alle 20-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2016 pronssia. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi huhtikuussa 2017. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Ichise on pelannut maajoukkueessa 15 ottelua tekemättä niissä maaliakaan.
Herta Idman (Q63192842)
Herta Margareta Idman oli tanssija, tanssinopettaja ja Helsingin Leikkuuopiston perustaja.
Sakiko Ikeda (Q11551760)
Sakiko Ikeda on japanilainen jalkapallomaalivahti. Ikeda edustaa seuratasolla Urawa Red Diamonds Ladiesia. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa saavuttaen alle 20-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2012 pronssia. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi vuonna 2017. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Ikeda on pelannut maajoukkueessa 14 ottelua.
Amanda Ilestedt (Q10407268)
Amanda Ilestedt on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin 1. FFC Turbine Potsdamin riveissä naisten Bundesliigassa. Ilestedt voitti jalkapallon naisten alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2012 kultaa Ruotsin joukkueessa.
Laura Ingraham (Q266863)
Laura Anne Ingraham on yhdysvaltalainen konservatiivinen radio- ja televisiojuontaja. Hän juonsi The Laura Ingraham Show -radio-ohjelmaa vuosina 2001–2018 ja on ollut LifeZetten päätoimittaja vuodesta 2015. Marraskuusta 2017 lähtien Ingraham on juontanut The Ingraham Angle -televisio-ohjelmaa Fox Newsilla.
Ingrid Miethe (Q57778619)
Ingrid Miethe on saksalainen kasvatustieteen professori Giessenin yliopistossa. Hänen tutkimuksensa käsittelee elämänkerrallisuutta, kasvatustieteen historiaa ja yhteyttä sosiaalisen epätasa-arvon ja kouluttautumisen välillä.
Galina Inžuvatova (Q5518662)
Galina Dmitrijevna Inžuvatova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Kasumi Ishikawa (Q262311)
Kasumi Ishikawa on japanilainen pöytätennispelaaja. Kesäolympialaisista 2012 Ishikawa saavutti naisten joukkuepelin hopeaa. Kesäolympialaisissa 2016 hän sai naisten joukkuepelin pronssia. Pöytätenniksen maailmanmestaruuden Ishikawa on voittanut vuoden 2017 kilpailujen sekanelinpelissä Maharu Yoshimuran parina.
Gabriela Isler (Q3293482)
María Gabriela de Jesús Isler Morales on venezuelalainen tv-juontaja ja malli. Hänet valittiin Miss Universumiksi vuoden 2013 kilpailussa. Sen lisäksi Isler on ollut myös Miss Venezuela 2012 sekä Miss Guárico 2012.
Xədicə İsmayılova (Q14561644)
Xədicə İsmayılova on azerbaidžanilainen tutkiva journalisti, joka on paljastanut useita Azerbaidžania hallitsevien tahojen yhteyksiä korruptioon. Hän on kirjoittanut jopa presidentti İlham Əliyevin yhteyksistä. İsmayılova on joutunut työnsä takia vainotuksi, ja hän on istunut muutamia vuosia vankilassa tekaistujen syytteiden nojalla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut Azerbaidžanin toimet İsmayılovaa kohtaan.
Mima Ito (Q11380376)
Mima Ito on japanilainen pöytätennispelaaja. Ito saavutti kesäolympialaisista 2016 naisten joukkuepelistä pronssia 15 vuoden ja 300 päivän ikäisenä, ja pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan kaikkien aikojen nuorimpana pöytätenniksen olympiamitalistina. Pöytätenniksen alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuista hän voitti kultaa vuonna 2016 naisten joukkuekilpailuista.
Emma Itänen (Q63341882)
Emma Itänen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut Tikkurilan Tiikereitä kausina 2005–2008, SB Vantaata kausina 2008–2010, Porvoon Salibandyseuraa kausina 2010–2013, helsinkiläistä M-Teamiä kausina 2013–2016 ja nurmijärveläistä SB-Prota kaudesta 2016–2017 alkaen. Hän on voittanut SM-kultaa vuonna 2018 ja saavuttanut SM-hopeaa vuonna 2017. Hän on pelannut Salibandyliigassa 271 runkosarjaottelua ja 37 pudotuspeliä.
Ivonne Passada (Q5923354)
Ivonne Passada on uruguailainen yliopisto-opettaja ja poliitikko, joka on toiminut maaliskuusta 2015 maansa ylähuoneessa senaattorina. Vuosina 2005–2015 hän oli kansanedustaja maansa alahuoneessa eli edustajainhuoneessa ja 2010–2011 hän johti edustajainhuonetta puhemiehenä. Hän edustaa keskusta-vasemmistolaista Frente Amplio -puoluetta.
Aleksandra Ivošev (Q4715574)
Aleksandra "Sanja" Ivošev on serbialainen uransa päättänyt ampuja.
Lisa Izquierdo (Q14634160)
Lisa Izquierdo-Mocasqui on saksalainen lentopalloilija. Hän edustaa Samsun Anakent-seuraa. Vuoden 2013 lentopallon naisten Euroopan-mestaruuskilpailuissa Izquierdo sai hopeaa Saksan joukkueessa.

J[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Věra Jourová on tšekkiläinen poliitikko. Hän on marraskuusta 2014 alkaen toiminut Euroopan unionin oikeusasioista, kuluttaja-asioista ja sukupuolten tasa-arvosta vastaavana komissaarina. Hän edustaa Tšekissä ANO 2011 -puoluetta, johon hän siirtyi Tšekin sosiaalidemokraattisesta puolueesta. Puolueyhteyden myötä hän on Euroopan liberaalidemokraattinen puolueen jäsen. Ennen komissaarinuraansa hän oli ollut muun muassa Tšekin aluekehitysministerinä.
Naina (Anastasia) Yosifovna Jeltsina ; 14. maaliskuuta 1931 Vaalesjoki, Murmanskin alue, Venäjä) oli Venäjän ensimmäisen presidenti Boris Jeltsinin puoliso vuosina 1991–1999.
Jasmina Janković on alankomaalainen käsipalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa lähes sata maaottelua. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa pronssia vuonna 2017 ja EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Emina Jahović on serbialais-turkkilainen muusikko, näyttelijä ja malli. Jahović on yksi Balkanin alueen suosituimmista pop-laulajista, joka nousi kuuluisuuteen esiinnyttyään menestyksekkäästi useilla musiikkifestivaaleilla.
Emina Jahović (Q233932)
Emina Jahović on serbialais-turkkilainen muusikko, näyttelijä ja malli. Jahović on yksi Balkanin alueen suosituimmista pop-laulajista, joka nousi kuuluisuuteen esiinnyttyään menestyksekkäästi useilla musiikkifestivaaleilla.
Piia Jallinoja (Q63256157)
Piia Tuuli Jallinoja on suomalainen sosiologi ja valtiotieteen tohtori, joka toimii Tampereen yliopiston terveyssosiologian professorina.
Jasmina Janković (Q13403746)
Jasmina Janković on alankomaalainen käsipalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa lähes sata maaottelua. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa pronssia vuonna 2017 ja EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Madelen Janogy (Q24450680)
Madelen Janogy on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-seura Piteån riveissä.
Ann Jansson (Q4956336)
Ann Jansson on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija. Hän pelasi urallaan keskikenttäpelaajana. Jansson pelasi Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueessa yhteensä 37 ottelua joissa teki 12 maalia. Seuratasolla hän edusti aina Hammarbya.
Heli Jantunen (Q62716374)
Heli Maarit Jantunen on suomalainen tekniikan tohtori, keksijä ja Oulun yliopiston mikroelektroniikan tutkimusyksikköä johtava mikroelektroniikan professori. Hän on ollut voittamassa merkittävää rahoitusta tutkimusryhmälleen esimerkiksi Euroopan tutkimusneuvostoltalta (ERC).
Gertrude Jekyll (Q452354)
Gertrude Jekyll oli brittiläinen maisema-arkkitehti, joka nosti luonnollisen puutarhan suosioon.
Naina Jeltsina (Q2498810)
Naina (Anastasia) Yosifovna Jeltsina ; 14. maaliskuuta 1931 Vaalesjoki, Murmanskin alue, Venäjä) oli Venäjän ensimmäisen presidenti Boris Jeltsinin puoliso vuosina 1991–1999.
Tatjana Jembahtova (Q7688572)
Tatjana Stepanovna Jembahtova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Jennie Kim (Q26262599)
Jennie Kim, on eteläkorealainen laulaja ja näyttelijä. Hän kuuluu tyttöbändiin Blackpink
Jennifer Pöltl (Q1346012)
Jennifer Pöltl on itävaltalainen jalkapalloilija, joka edustaa SKN St. Pölten-seuraa. Hän on pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja.
Ashley Jensen (Q237843)
Ashley Samntha Jensen on skotlantilainen näyttelijä ja kertoja, joka on voittanut roolistaan Extras-televisiosarjassa Emmy-palkinnon 2009 sekä Kultaisen ruusun 2006. Hän näyttelee nykyisin Agatha Raisin-televisiosarjassa. Vuonna 2005 Jensen sai parhaan tulokkaan British Comedy Awardsin.
Milena Jesenská (Q234893)
Milena Jesenská (1896–1945) oli tšekkiläinen journalisti, kirjailija ja kääntäjä. Hän oli toinen Franz Kafkan elämän suurista rakkauksista, mutta ei jättänyt aviomiestään Kafkan takia. Jesenskán käännökset Kafkan teoksista olivat ensimmäiset niistä julkaistut käännökset. Kafkan kirjeistä julkastiin kokoelma Kirjeitä Milenalle.
Jessica Keenan Wynn (Q50348550)
Jessica Keenan Wynn on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja. Hänet tunnetaan parhaiten rooleistaan Heather Chandler elokuvaan Heathers perustuvassa musikaalissa Heathers: The Musical, Dina sarjassa Forever, ja nuori Tanya elokuvassa Mamma Mia: Here We Go Again!.
Carmen Jiménez Serrano (Q27485772)
Carmen Jiménez Serrano oli espanjalainen kuvanveistäjä. Hän aloitti taideopintonsa kun Espanjan sisällissota oli päättynyt vuonna 1939.
Catrine Johansson (Q4956937)
Catrine Johansson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Göteborgin riveissä. Johansson on edustanut Ruotsin naisten alle 19-vuotiaiden jalkapallomaajoukkuetta sekä Ruotsin naisten alle 23-vuotiaiden jalkapallomaajoukkuetta.
Ylva Johansson (Q3369258)
Ylva Julia Margareta Johansson on ruotsalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Hän toimii työmarkkinaministerinä Löfvenin II hallituksessa. Johansson oli työmarkkinaministeri myös Löfvenin I hallituksessa.
Gwendolen Mary John (Q274339)
Gwendolen Mary John oli walesilainen taidemaalari. Omana aikanaan hän jäi veljensä, Augustus Johnin varjoon, mutta nykyään häntä pidetään merkittävänä taiteilijana. Hänen töitään on nykyään esillä Museum of Modern Artissa New Yorkissa ja Tate Galleryssa Lontoossa.
Laura Johnson (Q276045)
Laura Johnson on yhdysvaltalainen näyttelijä.
Jonna Jokinen (Q63183752)
Jonna Jokinen on suomalainen keilaaja. Hän saavutti joukkuekilpailussa juniorien Euroopan-mestaruuden vuonna 2011 Sonja Forslundin, Sanna Pasasen ja Roosa Lundénin kanssa. Porilaisen Giantsin joukkueessa hän voitti joukkueiden Suomen-mestaruuden ja SM-liigan mestaruuden vuonna 2013.
Leena Jokiniemi (Q63203758)
Leena Jokiniemi on suomalainen keilaaja. Hän on voittanut maailmanmestaruuden joukkuekilpailussa sekä saavuttanut kolme Euroopan-mestaruusmitalia. Joukkueiden Euroopan cupin hän on voittanut kahdesti. Hän aloitti keilailun helsinkiläisessä Missizippi-seurassa mutta on suurimman osan urastaan edustanut Mercuria.
Francesca Jones (tennispelaaja) (Q62700236)
Francesca Jones on brittiläinen oikeakätinen tennispelaaja. Hänen saavutuksiinsa kuuluu Tampere Openin naisten kaksinpelivoitto 2018. Turnauksessa Jones päihitti finaalissa serbialaisen Bojana Marinkovicin erin 2–0.
Lupita Jones (Q270068)
María Guadalupe Jones Garay eli Lupita Jones on meksikolainen näyttelijä, televisiotuottaja ja kauneuskilpailija. Hänet valittiin Miss Universumiksi 1991 ensimmäisenä meksikolaisena naisena historiassa. Jones asuu Méxicossa Meksikossa.
Luuka Jones (Q6706072)
Luuka Jones on uusiseelantilainen koskipujottelija.
Kathy Jordan (Q264493)
Kathryn "Kathy" Jordan on yhdysvaltalainen uransa päättänyt tennispelaaja. Hän hävisi Australian avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin finaalissa 1983 Martina Navrátiloválle erin 0-2. Jordan pelasi ensimmäisen ammattilaistason ottelunsa 20-vuotiaana 1979.
Joséphine-Charlotte (Belgia ja Luxembourg) (Q160984)
Joséphine-Carlotte oli belgialainen prinsessa ja myöhemmin avioliitossa Luxembourgin suurherttuattaren kanssa..
Věra Jourová (Q12001809)
Věra Jourová on tšekkiläinen poliitikko. Hän on marraskuusta 2014 alkaen toiminut Euroopan unionin oikeusasioista, kuluttaja-asioista ja sukupuolten tasa-arvosta vastaavana komissaarina. Hän edustaa Tšekissä ANO 2011 -puoluetta, johon hän siirtyi Tšekin sosiaalidemokraattisesta puolueesta. Puolueyhteyden myötä hän on Euroopan liberaalidemokraattinen puolueen jäsen. Ennen komissaarinuraansa hän oli ollut muun muassa Tšekin aluekehitysministerinä.
Liisa Juhantalo (Q63226784)
Liisa Marjatta Juhantalo on suomalainen eläkkeellä oleva kuvataidealan koulutuslaitoksen johtaja ja kuvataiteilija.
Julie de Lespinasse (Q450354)
Jeanne Julie Éléonore de Lespinasse oli ranskalainen salonginpitäjä ja kirjeiden kirjoittaja. Hän omisti merkittävän salongin Pariisissa valistuksen aikana. Nykypäivänä hänet tunnetaan parhaiten kirjeistään, jotka julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1809. Ne sisältävät houkuttelevia oivalluksia kahdesta traagisesta rakkaussuhteesta.
Darija Jurak (Q271131)
Darija Jurak on kroatialainen oikeakätinen tennispelaaja, joka asuu Dubaissa, Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa.
Ariya Jutanugarn (Q11958704)
Ariya Jutanugarn on thaimaalainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Jutanugarn oli voittanut 10 LPGA-tourin kilpailua, joista kaksi oli major-tason turnauksia. Ensimmäisen LPGA-turnauksen Jutanugarn voitti toukokuussa 2016. Heinäkuussa 2016 hän voitti ensimmäisen major-turnauksen, kun hän voitti Women's British Openin. Ariyan sisko Moriya on myös golfammattilainen.
Moriya Jutanugarn (Q16213058)
Moriya Jutanugarn on thaimaalainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Jutanugarn oli voittanut yhden LPGA-tourin kilpailun, mikä tapahtui huhtikuussa 2018. Moriyan sisko Ariya on myös golfammattilainen.
Kaisa Juuso (Q28789847)
Kaisa Juuso on suomalainen perussuomalainen poliitikko. Hänet valittiin eduskuntavaaleissa 2019 kansanedustajaksi Lapin vaalipiiristä.
Anni Jämsä (Q63257878)
Anni Jämsä on suomalainen koripalloilija. Hän on pelannut naisten Korisliigassa kaudesta 2012–2013 alkaen ja pelannut myös puoli vuotta Saksassa. Hän on esiintynyt Suomen naisten maajoukkueessa 13 kertaa.
Sirkka-Liisa Jämsä-Jounela (Q63343818)
Sirkka-Liisa Katriina Jämsä-Jounela on suomalainen tekniikan tohtori, joka on toiminut Aalto-yliopiston kemian tekniikan professorina.
Inka Jäntti (Q63381059)
Inka Jäntti on suomalainen käsipalloilija. Hän edustaa Helsingin IFK:ta ja on pelipaikaltaan oikea takapelaaja. Hänen kasvattajaseuransa on Sparta, jonka riveissä hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuonnna 2011. Jäntti on pelannut Suomen maajoukkueessa 17 ottelua ja tehnyt niissä kahdeksan maalia.
Sara Jäntti (Q63381054)
Sara Jäntti on suomalainen käsipalloilija. Hän edustaa Helsingin IFK:ta ja on pelipaikaltaan oikea laitapelaaja. Hänen kasvattajaseuransa on Sparta, jonka riveissä hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuonnna 2011. Jäntti on pelannut Suomen maajoukkueessa 37 ottelua ja tehnyt niissä 52 maalia.
Noora Järvikangas (Q63254464)
Noora Järvikangas on suomalainen koripalloilija. Hän on pelannut pääsarjatasolla kaudesta 2011–2012 alkaen ja voittanut yhden Suomen-mestaruuden.
Kristiina Järvinen (Q63296685)
Kristiina Järvinen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa kolme ottelua ja tehnyt niissä yhden maalin.
Marja Jäättelä (Q19507915)
Marja Helena Jäättelä on suomalainen lääkäri ja lääketieteen tohtori, joka johtaa Tanskan syöpätutkimussäätiön tutkimusyksikköä solukuolemia ja aineenvaihduntaa tutkivana professorina. Hän työskentelee myös Kööpenhaminan yliopiston solu- ja molekyylilääketieteen laitoksen (ICMM) professorina.
Silje Jørgensen (Q3291265)
Silje Jørgensen Anzjøn on norjalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi keskikenttäpelaajana. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä. Yhteensä Jørgensen pelasi Norjan naisten jalkapallomaajoukkueessa 43 ottelua, joissa teki kaksi maalia.

K[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarah Kaufman on kanadalainen vapaaottelija. Hän on ollut toukokuusta 2018 lähtien Invictan kääpiösarjan mestari. Kaufman oli myös Strikeforcen ensimmäinen naisten kääpiösarjan mestari.
Natalia Kanem on panamalainen lääkäri ja YK:n väestörahasto UNFPA:n johtaja. Hän on pyrkinyt urallaan edistämään naisten lisääntymis- ja seksuaaliterveyttä.
Maria Kahelin (Q63213353)
Maria Kahelin oli kuurojen koulun opettaja ja johtaja.
Mirjam Kalland (Q63138731)
Mirjam Kalland on suomalainen varhaiskasvatuksen ruotsinkielinen professori Helsingin yliopistossa alkaen vuodesta 2018.
Eeva Kalli (Q63163413)
Eeva Kalli on suomalainen poliitikko, joka valittiin kansanedustajaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Suomen keskustan edustajana Satakunnan vaalipiiristä.
Minna Kallio (salibandyn pelaaja) (Q63323303)
Minna Kallio on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 20 ottelua, joissa hän on saanut seitsemän syöttöpistettä. Hän on saavuttanut MM-hopeaa Bratislavassa 2017.
Natalia Kanem (Q28377806)
Natalia Kanem on panamalainen lääkäri ja YK:n väestörahasto UNFPA:n johtaja. Hän on pyrkinyt urallaan edistämään naisten lisääntymis- ja seksuaaliterveyttä.
Danielle Kang (Q5219394)
Danielle Grace Kang on yhdysvaltalainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Kang oli voittanut kaksi LPGA-tourin kilpailua, joista yksi oli major-tason turnauksia. Ensimmäisen LPGA-turnauksen, ja samalla myös major-turnauksen, Kang voitti heinäkuuta 2017, kun hän voitti Women's PGA Championshipin.
Säde Kankare (Q63370240)
Säde Kankare on blogisti, joka pitää Pin the Fuck Ups -nimistä blogia nimellä Miss Ruki Ver.
Agnes Kaposi (Q47488170)
Agnes Aranka Kaposi on unkarilainen insinööri. Vuonna 1992 hänestä tuli kolmas nainen, joka valittiin Royal Academy of Engineeringin jäseneksi. Kaposi toimii London South Bank Universityn sähkötekniikan professorina.
Helmi Karjalainen (Q63213336)
Helmi Charlotta Karjalainen oli kuopiolainen opettaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja naisasianajaja. Hän pani alkuun Minna Canthin patsashankkeen.
Mia Karjalainen (Q63313726)
Mia Karjalainen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 99 ottelua, joissa hän on tehnyt 20 maalia ja saanut 24 syöttöpistettä. Hän on saavuttanut MM-hopeaa St. Gallenissa 2011, Ostravassa 2013, Tampereella 2015 ja Bratislavassa 2017.
Ellen Karlsson (Q24663896)
Ellen Karlsson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Örebron paidassa. Karlsson käyttää pelinumeroa 7.
Ulrika Karlsson (Q4958187)
Ulrika Karlsson on ruotsalainen Maltillisen kokoomuksen poliitikko. Hän oli Ruotsin valtiopäivien jäsen vuosina 2006–2018. Karlsson asuu Uppsalassa.
Sanna Karlsson-Sutisna (Q63396778)
Sanna Karlsson-Sutisna on suomalainen kuvataiteilija, kuvanveistäjä, performanssitaiteilija, taidemaalari, tilataiteilija, valokuvataiteilija, yhteisötaiteilija, ympäristötaiteilija, kehotaiteilija ja maataiteilija. Karlsson-Sutisna on opiskellut muun muassa kuvataiteita Berliinissä Kunsthochschule Berlin-Weissensee:ssä vuosina 1984-1985 ja Kuvataideakatemiassa vuosina 1985–1989 ja 1999 maalaus- ja performance- sekä audiovisuaalisella linjalla ja suorittanut kuvataiteiden maisterin tutkinnon. Hän on pitänyt yli kolmekymmentä yksityisnäyttelyä ja osallistunut kymmeniin ryhmänäyttelyihin sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella.
Katja Kipping (Q76342)
Katja Kipping on saksalainen poliitikko ja Vasemmisto-puolueen puheenjohtaja.
Katrin Göring-Eckardt (Q48967)
Katrin Göring-Eckardt on saksalainen poliitikko, Vihreän puolueen entinen puheenjohtaja. Hän on syntyisin silloisen Itä-Saksan alueelta, ja oli mukana perustamassa "Saksa, Nyt" liikettä vuonna 1989.
Sarah Kaufman (Q2060995)
Sarah Kaufman on kanadalainen vapaaottelija. Hän on ollut toukokuusta 2018 lähtien Invictan kääpiösarjan mestari. Kaufman oli myös Strikeforcen ensimmäinen naisten kääpiösarjan mestari.
Kristiina Kauppila (Q63313853)
Kristiina Kauppila on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 85 ottelua, joissa hän on tehnyt 14 maalia ja saanut 21 syöttöpistettä. Hän on saavuttanut MM-hopeaa St. Gallenissa 2011, Ostravassa 2013, Tampereella 2015 ja Bratislavassa 2017.
Zahra Kazemi (Q144185)
Zahra Kazemi on iranilais-kanadalainen valokuvaaja, joka pidätettiin, kun hän oli ottamassa kuvia mielenosoittajista Teheranissa lähellä Evinin vankilaa. Häntä kidutettiin, ja lääketieteellisten tutkimusten perusteella hänen kuolemansa aiheutui kidutuksesta ja väkivallasta.
Tilla Kekki (Q63255423)
Tilla Kekki on suomalainen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä. Kekin veistosten pääasiallisin materiaali on kupari, mutta hän työstää myös alumiinia ja betonia.
Helen Kelesi (Q438296)
Helen Kelesi on kanadalainen uransa jo päättänyt tennispelaaja. Hänen isänsä Milan on valmentanut häntä. Kelesi lopetti WTA-turnauksissa käymisen vuonna 1995. Hänet valittiin vuonna 2008 BC Sports Hall of Fameen.
Hilkka Kemppi (Q29893620)
Hilkka Kemppi on Keskustan kansanedustaja Päijät-Hämeestä. Hänet valittiin eduskuntaan toisella yrittämällään vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Saadessaan 3601 ääntä, hän ohitti Keskustan pitkäaikaisen kansanedustajan, puolueen varapuheenjohtajan sekä entisen ministerin Juha Rehulan, pudottaen tämän Keskustan ainoalta paikalta Hämeen Vaalipiirissä. Hän on toiminut Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtajana kuntavaaleista 2017 alkaen. Koulutukseltaan Kemppi on taiteen maisteri sekö restonomi.
Hilkka Kenttämaa (Q63385599)
Hilkka Inkeri Kenttämaa on suomalaislähtöinen kemisti ja filosofian tohtori, joka on työskennellyt yhdysvaltalaisen Purduen yliopiston orgaanisen ja analyyttisen kemian professorina vuodesta 1999. Tätä ennen hän oli Purduen yliopisto apulaisprofessorina kymmenen vuotta. Kenttämaan johtamassa laboratoriossa on keskitytty erityisesti orgaanisten ja bio-orgaanisten yhdisteiden massaspektrometriaan.
Niina Keppo (Q63389997)
Niina Keppo on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 74 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän saavutti Lapuan Virkiän joukkueessa SM-hopeaa vuonna 2016 ja SM-pronssia vuonna 2017. Hän on Virkiän oma kasvatti.
Anja Kervanto Nevanlinna (Q63092801)
Anja Elizabeth Kervanto Nevanlinna on suomalainen filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston kaupunkihistorian ja -arkkitehtuurin dosentti. Hän on kirjoittanut useita teoksia muun muassa Helsingin paikallishistoriaan ja arkkitehtuurin historiaan liittyen.
Martta Keski-Nikkola (Q63226092)
Martta Johanna Keski-Nikkola oli suomalainen kiekonheittäjä ja kuulantyöntäjä. Keski-Nikkola edusti urallaan Säynätsalon Saarenpoikia ja Kurikan Ryhtiä.
Pihla Keto-Huovinen (Q28784757)
Pihla Keto-Huovinen on suomalainen poliitikko ja juristi, joka valittiin kansanedustajaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Keto-Huovinen toimii myös kunnanvaltuutettuna kotikunnassaan Mäntsälässä, ja oli vuosina 2001–2004 Helsingin kaupunginvaltuutettu. Keto-Huovinen on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari. Hän on toiminut Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastossa kihlakunnansyyttäjänä.
Estella Ketola (Q63378720)
Ida Estella Ketola oli suomalainen kommunisti, joka toimi muun muassa Ulvilan kunnanvaltuutettuna ja Sosialidemokraattisen nuorisoliiton Satakunnan piirisihteerinä. Hän kuoli poliittisena vankina saatuaan tuomion valtiopetoksen valmisteluun osallistumisesta.
Hina Rabbani Khar (Q254122)
Hina Rabbani Khar on pakistanilainen poliitikko, joka toimi maansa ulkoministerinä 2011–2013. Hän veti edeltäjistään poikkeavaa ulkopoliittista linjaa korostamalla, että yhteistyö naapurien kuten Afganistanin ja Intian kanssa on tärkeää, kun taas riippuvaisuutta Yhdysvalloista pitää vähentää. Hän siirtyi sujuvasti kenraali Pervez Musharrafin ministeristä Asif Ali Zardarin johtamaan siviilihallitukseen.
Tilta Killinen (Q63213334)
Matilda (Tilta) Josefina Killinen, o.s. Lagus, oli kuurojenkoulun opettaja ja oppikirjantekijä.
Kim Kyung-ah (Q242820)
Kim Kyung-ah on eteläkorealainen pöytätennispelaaja. Hän saavutti urallaan kaksi olympiapronssia ja neljä MM-pronssia.
Lilly King (Q25028591)
Lilly King on yhdysvaltalainen uimari, joka on voittanut kaksi olympiakultaa ja kahdeksan maailmanmestaruutta. Hän on erikoistunut rintauintiin.
Camilla Kirsilä (Q63391340)
Camilla Kirsilä on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 139 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Ikaalisten Tarmon kasvatti ja usean Ykköspesis-kauden jälkeen hän on Superpesiksessä edustanut Mansen Räpsää kausina 2013–2015, Manse PP:tä kaudella 2016 sekä jyväskyläläisseura Kirittäriä kaudesta 2017. Kaudella 2018 hän voitti Suomen-mestaruuden.
Emma Kiviniemi (Q63390032)
Emma Kiviniemi on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 70 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän saavutti Lapuan Virkiän joukkueessa SM-hopeaa vuonna 2016 ja SM-pronssia vuonna 2017. Hän on Virkiän oma kasvatti.
Katrin Kivirand (Q63313392)
Katrin Kivirand on virolainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Viron maajoukkueessa. Kaudella 2018–2019 hän edusti Suomessa naisten Salibandyliigassa pelaavaa tamperelaista Kooveeta ja saavutti SM-pronssia. Hän pelasi liigan runkosarjassa 15 ottelua, joissa hän sai yhden syöttöpisteen. Sijoitussarja B:ssä hän pelasi neljä ottelua ilman tehopisteitä ja pudotuspeleissä kymmenen ottelua myöskin vailla tehopisteitä.
Diana Klavan (Q63313378)
Diana Klavan on virolainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pelannut Viron maajoukkueessa. Kaudella 2018–2019 hän edusti Suomessa naisten Salibandyliigassa pelaavaa tamperelaista Kooveeta ja saavutti SM-pronssia. Hän pelasi liigan runkosarjassa 17 ottelua, joissa hän teki yhden maalin ja antoi kolme maalisyöttöä. Sijoitussarja B:ssä hän pelasi neljä ottelua, joissa hänen tehopisteensä olivat 2 + 3. Pudotuspeliotteluita hänelle kertyi yhdeksän ilman tehopisteitä.
Kleopatra IV (Q40023)
Kleopatra IV oli Egyptin kuningatar ja Ptolemaiosten hallitsijasuvun jäsen. Hänen isänsä faarao Ptolemaios VIII oli hänen äitinsä Kleopatra III:n eno. Kleopatra IV oli keskimmäinen kolmesta sisaresta. Hän meni naimisiin veljensä Ptolemaios IX:n kanssa. Kun he tavoittelivat liikaa valtaa, äitikuningatar pakotti heidät eroon. Kleopatra IV lähti Kyprokselle ja hankki oman armeijan. Hän johdatti armeijansa serkkunsa, Seleukidien kuningas Antiokhos IX Kyzikenoksen luo ja meni tämän kanssa naimisiin. Antiokhos kävi paraikaa sisällissotaa, jonka kuluessa Kleopatra jäi vangiksi Antiokiassa ja teloitettiin.
Lisa Klinga (Q6558160)
Elisabet "Lisa" Klinga on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Vittsjön riveissä.
Julia Klöckner (Q88158)
Julia Klöckner on saksalainen kristillisdemokraattinen poliitikko. Klöckner toimii Merkelin IV hallituksessa elintarvike- ja maatalousministerinä.
Mikaela Knapp (Q4959194)
Mikaela Knapp on ruotsalainen näyttelijä ja henkilöohjaaja. Hän on ollut mukana muun muassa televisiosarjassa Irene Huss (2011–2017), elokuvassa Den som söker (2013) ja pääosassa aloittelevana nuorena journalistina nimeltä Karin Ström kesään 1968 sijoittuvassa kolmiosaisessa tv-sarjassa Systrar, joka esitettiin Suomessakin Yle Teemalla keväällä 2019, ja jossa on arvioitu miljöökuvauksen vastaavan sangen hyvin sen ajan todellisuutta..
Lynn Knippenborg (Q16225910)
Lynn Knippenborg on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa vuodesta 2012 alkaen 98 ottelua ja tehnyt niissä 123 maalia. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018.
Monica Knudsen (Q3291246)
Monica Knudsen on norjalainen entinen jalkapalloilija ja nykyinen lajin valmentaja. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä.
Ko Jin-young (Q20747398)
Ko Jin-young on eteläkorealainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Ko oli voittanut neljä LPGA-tourin kilpailua, joista yksi oli major-tason turnaus. Ensimmäisen LPGA-turnauksen Ko voitti lokakuussa 2017. Ensimmäisen major-voittonsa hän voitti huhtikuussa 2019, kun hän voitti ANA Inspirationin.
Beate Koch (Q463211)
Beate Koch on saksalainen uransa päättänyt yleisurheilija, joka kilpaili keihäänheitossa. Hänen ainoa olympiamitalinsa tuli, kun hän saavutti kesäolympialaisissa 1988 naisten keihäänheiton pronssia 67,30 metrin tuloksella. Hän edusti kilpailussa Itä-Saksaa. Koch heitti henkilökohtaisen ennätyksensä 70,76 metriä vuonna 1989.
Edla Kojonen (Q63102558)
Edla Maria Kojonen o.s. Tiitinen, oli suomalainen kansanopiston johtaja.
Suvi Kokkonen (Q63274336)
Suvi Kokkonen on suomalainen lentopalloilija, joka valitiin parhaimmaksi pelaajaksi kaudella 2018–2019 naisten lentopalloliigassa. Kokkonen on aiemmin palkittu vuoden 2016 naisjuniorina 2016 ja kauden läpimurtopelaajana kaudella 2017–2018.
Broncia Koller-Pinell (Q927192)
Broncia Koller-Pinell oli itävaltalainen, juutalaistaustainen taidemaalari, Hänen maalasi muotokuvia ja asetelmia ja oli tyylisuunnaltaan ekspressionismi.
Beata Kollmats (Q16234709)
Beata Kollmats on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Göteborgin paidassa. Kollmats käyttää pelinumeroa 3.
Unnur Brá Konráðsdóttir (Q950297)
Unnur Brá Konráðsdóttir on islantilainen poliitikko, joka toimi Islannin parlamentin eli Alltingin puhemiehenä vuonna 2017.
Kaija Kontulainen (Q63395923)
Kaija Kontulainen on suomalainen kuvanveistäjä. Hänen pääasiallisin työstömateriaalinsa on puu, mutta hän käyttää myös muun muassa savea, kipsiä ja pronssia.
Noora Koponen (Q29892780)
Noora Riikka Koponen on suomalainen fysioterapeutti ja poliitikko, joka valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vihreän liiton kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä. Hän on ajanut erityislasten asiaa ja puhunut ennaltaehkäisevästä kuntoutuksesta.
Taina Kopra (Q62977905)
Taina Kopra on suomalainen sirkustirehtööri. Hän on Sorin Sirkuksen taiteellinen johtaja ja vastuuopettaja. Kopra on Sorin Sirkuksen perustaja ja vuonna 2006 Tampereelle valmistuneen valtakunnallisen lasten ja nuorten sirkuskeskuksen johtaja.
Jessica Korda (Q8055708)
Jessica Korda on yhdysvaltalainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Korda oli voittanut viisi LPGA-tourin kilpailua. Ensimmäisen LPGA-turnauksen hän voitti helmikuussa 2012.
Nelly Korda (Q34703749)
Nelly Korda on yhdysvaltalainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Korda oli voittanut kaksi LPGA-tourin kilpailua. Ensimmäisen LPGA-turnauksen hän voitti lokakuussa 2018.
Auli Korhonen (Q60168383)
Auli Marja Korhonen on suomalainen kuvanveistäjä, ympäristötaiteilija ja taidemaalari. Korhonen käyttää veistoksissan eri materiaaleja, kuten kiveä, lasia ja metallia.
Sonja Korkeala (Q23059292)
Sonja Korkeala on suomalainen viulisti ja professori Münchenin musiikki- ja esittävien taiteiden yliopistossa.
Elena Korosteleva (Q5359050)
Elena Korosteleva, on valkovenäläinen tutkija, joka on keskittynyt tutkimaan demokratian kehitystä ja Euroopan politiikkaa. Hän on Kentin yliopiston kansainvälisen politiikan professori.
Minja Koskela (Q63348610)
Minja Koskela on suomalainen tutkija, yhteiskunnallinen vaikuttaja, kirjailija, bloggaaja ja musiikinopettaja. Hän on osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun muun muassa tasa-arvosta ja vihapuheesta.
Outi Koski (Q63216111)
Outi Koski on suomalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija. Koski edusti pääsarjaurallaan kasvattajaseuraansa Hyvinkään Tahkoa ja lahtelaista Sampoa voittaen Suomen mestaruuden vuonna 1982 ja Suomen cup-mestaruuden vuosina 1981 ja 1985. Lisäksi hän saavutti yhden SM-pronssin ja yhden Suomen cupin hopeamitalin. Koski pelasi myös Suomen naisten maajoukkueessa muun muassa vuosien 1980 ja 1981 EM-kilpailuissa ja maan nuorisomaajoukkueissa arvokisatasolla.
Sinikka Koskiala (Q63400066)
Pirjo Sinikka Koskiala on suomalainen diplomi-insinööri, informaatikko (Ph.D.) ja Teknillisen korkeakoulun kirjaston ylikirjastonhoitaja (emerita).
Helmi Koskimies (Q63274313)
Helmi Loviisa Koskimies, sukunimi vuoteen 1907 Forsman oli suomalainen Tampereen talouskoulun pitkäaikainen johtaja. Koskimies oli koulun johtajana 1897–1937.
Sonja Koskinen (Q63381190)
Sonja Koskinen on suomalainen käsipalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hänen kasvattajaseuransa on Grankulla IFK, jonka riveissä hän voitti Suomen-mestaruuden vuonna 2009. Hän edustaa nykyisin helsinkiläisseura Dickeniä, jonka pelaajana hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuosina 2016–2018. Hän on pelannut myös pitkään Ruotsissa ja yhden kauden Tanskassa. Suomen maajoukkueessa Koskinen on pelannut 52 ottelua.
Roosa Kosonen (Q63257235)
Roosa Kosonen on suomalainen koripalloilija. Hän on pelannut naisten Korisliigassa kaudesta 2016–2017 alkaen.
Anne Kouvonen (Q42724499)
Anne Kouvonen on suomalainen sosiaalisen kansanterveystieteen tutkija, joka toimii Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina.
Hannelore Kraft (Q61938)
Hannelore Kraft on saksalainen ekonomi ja poliitikko, joka edustaa Saksan sosiaalidemokraattista puoluetta. Hän oli 2010–2017 väkirikkaan Nordrhein-Westfalenin osavaltion pääministeri (Ministerpräsidentin), ja toimi ensimmäisenä naisena tässä tässä tehtävässä. Hän on ollut puolueensa varapuheenjohtaja ja johtanut myös ylähuoneen kaltaisesti toimivaa Saksan liittoneuvostoa. Tässä asemassa hän oli Saksan liittopresidentin varamies.
Jessy Kramer (Q521229)
Jessy Kramer on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa 128 ottelua ja tehnyt niissä 95 maalia. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018.
Lee Krasner (Q237959)
Lee Krasner oli yhdysvaltalainen abstraktia ekspressionismia edustanut taidemaalari. Krasner oli naimisissa kuuluisan kuvataiteilijan Jackson Pollockin kanssa.
Natella Krasnikova (Q978586)
Natella Arhipovna Krasnikova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Gøril Kringen (Q1780369)
Gøril Kringen on norjalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi puolustajana. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä. Kringen on toiminut peliuransa jälkeen valmentajana, ja oli vuodet 2006–2010 SK Trondheims-Ørnin päävalmentaja.
Karin Krokfors (Q63391525)
Karin Krokfors on suomalainen arkkitehti ja tekniikan tohtori. Karin Krokfors Architects on perustettu vuonna 1995. Toimisto sijaitsee Helsingissä. Krokfors työskentelee myös Aalto Yliopistossa professorina.
Kayden Kross (Q235394)
Kayden Kross on yhdysvaltalainen pornonäyttelijä. Pornoelokuvissa näyttelemisen hän aloitti vuonna 2007. Vuonna 2011 hän voitti ensimmäisen AVN-palkintonsa.
Carol Krumhansl (Q16731072)
Carol Lynne Krumhansl on yhdysvaltalainen musiikkipsykologi. Hän on tutkinut laajasti millä tavoin musiikkia aistitaan ja muistetaan. Hänen tonaalisuutta, säveltasoja ja harmoniaa käsittelevät empiiriset tutkimuksensa ovat vaikuttaneet merkittävästi musiikkipsykologian ja kognitiivisen musikologian tieteenalojen kehittymiseen.
Fanny Kuitunen (Q63386315)
Fanny Amanda Kuitunen oli suomalainen kommunisti, joka oli 1920-luvulla maanalaisesti toimineen Suomen Kommunistisen Puolueen johtavia organisaattoreita Tampereen seudulla. Kuitunen toimi SKP:n yhteyshenkilönä aina vuoteen 1928 saakka, jolloin hänet pidätettiin niin sanotun ”suuren kommunistijutun” yhteydessä ja tuomittiin kahden vuoden vankeuteen.
Ulla Kulju (Q63391526)
Ulla Kulju on suomalainen vammaisurheilija. Hän alaraajahalvaantui 15-vuotiaana lumilautailuonnettomuudessa. Hän kuului Suomen para-alppimaajoukkueeseen ja kilpaili monoski-kelkkailussa. Vuodesta 2016 lähtien hän on kilpaillut ratamoottoripyöräilyssä. Vuonna 2017 Kulju voitti vammaisurheilijoiden ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuskisoissa kultaa naisten sarjassa ja tuli yleisen sarjan kuudenneksi. Hän on koulutukseltaan venealan insinööri.
Bente Kvitland (Q3291001)
Bente Kvitland on norjalainen entinen jalkapalloilija. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä.
Susanna Kylä-Kause (Q63358733)
Susanna Kylä-Kause on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 320 runko- ja loppusarjaottelua sekä useita pudotuspelejä. Hän pelasi Itä–Länsi-ottelussa vuonna 2018. Hän voitti Suomen-mestaruuden Manse PP:n joukkueessa kaudella 2017 ja edustaa samaa seuraa myös kaudella 2019. Hänen kasvattajaseuransa on raumalainen Fera.
Merja Kytö (Q29342056)
Merja-Maija Kytö on taustaltaan suomalainen kielitieteilijä ja filosofian tohtori, joka on tehnyt pitkän työuran Uppsalan yliopiston englannin kielen professorina. Hän on tutkinut esimerkiksi englannin kielihistoriaa ja toimittanut ja kirjoitanut yhdessä työtoveriensa kanssa useita arvostettuja englannin kielihistorian teoksia.

L[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lori Elaine Lightfoot on yhdysvaltalainen asianajaja ja poliitikko, joka valittiin huhtikuussa 2019 Chicagon pormestariksi. Hän on virassa ensimmäinen afroamerikkalainen nainen ja ensimmäinen avoin homoseksuaali. Lightfoot on toiminut muun muassa liittovaltion apulaissyyttäjänä, ja hän on ollut monissa Chicagon poliisilaitosta tutkivissa elimissä. Hän johti poliisilaitosta tutkinutta työryhmää, jonka pormestari Rahm Emanuel oli asettanut Laquan McDonaldin murhan jälkeen
Kristin Lang on saksalainen pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut MM-pronssia ja voittanut kolme Euroopan-mestaruutta.
Suzanne Lacore oli ranskalainen sosialisti ja poliitikko, ja hän oli yksi kolmesta ensimmäisestä naisesta Léon Blumin ministeriössä.
Noora Laakso (Q63313311)
Noora Laakso on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan maalivahti. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut tamperelaista Kooveeta kaudesta 2011–2012 alkaen. Hän on pelannut runkosarjassa 130 ottelua ja pudotuspeleissä 28 ottelua. Hän on saavuttanut SM-pronssia vuonna 2019.
Suzanne Lacore (Q3505985)
Suzanne Lacore oli ranskalainen sosialisti ja poliitikko, ja hän oli yksi kolmesta ensimmäisestä naisesta Léon Blumin ministeriössä.
Aini Lagus (Q63213346)
Aini Loviisa Lagus (6. kesäkuuta 1879 Peltosalmi, Iisalmi – 1978 oli suomalainen kotitalousopettaja ja kotitalouskoulun johtaja.
Vida Lahey (Q18716091)
Frances Vida Lahey oli australialainen taidemaalari. Hän piti useita näyttelyitä vuosien 1902–1965 välisenä aikana.
Emmi Laine (Q63390051)
Emmi Laine on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 120 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Ilmajoen Kisailijoiden kasvatti ja on Superpesiksessä edustanut Seinäjoen Maila-Jusseja kausina 2015–2017 sekä Lapuan Virkiää kaudesta 2018.
Hanna Laine (Q63352593)
Hanna Laine on suomalainen entinen jalkapalloilija. Hän edusti Naisten SM-sarjassa Tampereen Ilvestä sekä pietarsaarelaista FC Unitedia. Naisten A-maajoukkueessa Laine pelasi 13 ottelua vuosina 1995–2000. Hän on myös valmentanut Ilveksen naisten joukkuetta.
Lea Laitinen (Q63171234)
Lea Marjatta Laitinen on suomalainen filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston suomen kielen emeritaprofessori.
Elin Landström (Q19661947)
Elin Linnéa Landström on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Linköpingsin riveissä.
Kristin Lang (Q95913)
Kristin Lang on saksalainen pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut MM-pronssia ja voittanut kolme Euroopan-mestaruutta.
Lisa Lantz (Q24258795)
Lisa Lantz on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Linköpingsin riveissä.
Tarja Lappalainen (Q63368399)
Tarja Anneli Lappalainen on hämeenlinnalainen kirjailija, joka on syntynyt Heinävedellä ja käynyt koulunsa Lahdessa.
Maria Larsson (jääkiekkoilija) (Q269152)
Maria Linda Larsson on ruotsalainen uransa päättänyt jääkiekkoilija. Larsson on pelipaikaltaan keskushyökkääjä. Hän voitti Salt Lake Cityn talviolympialaisissa 2002 naisten jääkiekon pronssia Ruotsin maajoukkueessa. Larsson lopetti uransa vuonna 2017. Hän laukoi vasemmalta.
Mimmi Larsson (Q24150779)
Ann (Mimmi) Ellenore Larsson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Linköpings FC:n paidassa, ja hänellä on seuran kanssa sopimus vuoteen 2020. Larsson saavutti Elitettanin mestaruuden vuonna 2014 pelatessaan Mallbackens IF:ssa.
Daniele Laumann (Q5219280)
Daniele Laumann on kanadalainen entinen soutaja. Hän saavutti soudun pariairokaksikosta yhden olympiamitalin. ja se oli pronssi kesäolympialaisista 1984.
Silken Laumann (Q530803)
Silken Suzette Laumann, MSC on kanadalainen entinen soutaja. Hän saavutti soudun pariairokaksikosta yhden ja soudun yksiköstä kaksi olympiamitalia.
Reka Zsofia Lazăr-Szabo (Q26254)
Reka Zsofia Lazăr-Szabo on romanialainen entinen miekkailija ja olympiamitalisti. Hänen aselajinsa oli floretti. Lazăr-Szabo osallistui neljiin olympialaisiin vuosina 1988–2000. Hän saavutti olympiahopeaa Atlantassa 1996 ja olympiapronssia Barcelonassa 1992 joukkuekilpailussa.
Diane Leather (Q5271500)
Diane Susan Leather oli brittiläinen keskimatkojen juoksija, joka saavutti 1950-luvulla kaksi EM-hopeamitalia 800 metrillä.
Lee Eun-sil (Q460339)
Lee Eun-sil on eteläkorealainen pöytätennispelaaja. Hän saavutti urallaan yhden olympiahopean ja kolme MM-pronssia.
Minjee Lee (Q6867753)
Minjee Lee on australialainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Lee oli voittanut 4 LPGA-tourin kilpailua. Ensimmäisen LPGA-turnauksen Lee voitti toukokuussa 2015. Leellä on myös kaksi ALPG-Tourin voittoa.
Sunmi (Q624995)
Lee Sun-mi, artistinimeltään Sunmi, on eteläkorealainen laulaja. Hänet tunnetaan k-pop-yhtyeen Wonder Girls jäsenenä. Hän debytoi sooloartistina vuonna 2013 EP-levyllään Full Moon, jonka tuottanut levy-yhtiö oli JYP Entertainment. Sunmi on ollut ehdolla Seoul Music Awards-palkinnolle 2014, 2015, 2018 ja 2019. Hänen lempisoittimensa on bassokitara.
Jan Lehane (Q2640230)
Jan Lehane O'Neill OAM on australialainen oikeakätinen uransa päättänyt tennispelaaja. Hän sijoittui Australian avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelissä toiseksi neljästi peräkkäin 1960–1963.
Anna-Elina Lehesjoki (Q30500570)
Anna-Elina Lehesjoki on suomalainen lääketieteen tohtori, joka työskentelee Helsingin yliopiston lääketieteellisen genetiikan professorina ja Folkhälsanin tutkimuskeskuksen johtajana.
Helena Lehečková (Q63364202)
Helena Lehečková on filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston tšekin kielen yliopistonlehtori ja dosentti.
Unni Lehn (Q1788111)
Unni Lehn on norjalainen jalkapalloilja, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Lehn edustaa nykyisin Trondheims-Ørnia. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä.
Iina Lehtinen (Q63390105)
Iina Lehtinen on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 89 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Kuusankosken Puhdin kasvatti ja on Superpesiksessä edustanut Vuokatin Vetoa kaudella 2014, Kajaanin Pallokerhoa kausina 2016–2017 sekä Lapuan Virkiää kaudesta 2018. Hän pelasi Itä–Länsi-ottelussa vuonna 2016.
Laura Lehtoranta (Q63254120)
Laura Lehtoranta on suomalainen koripalloilija. Hän on pelannut Korisliigassa 18 kautta ja voittanut Peli-Karhujen joukkueessa viisi Suomen-mestaruutta.
Linda-Lotta Lehtoranta (Q63253872)
Linda-Lotta Lehtoranta on suomalainen koripalloilija. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 59 maaottelua. Peli-Karhujen joukkueessa hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuosina 2011, 2018 ja 2019. Suomen lisäksi hän on pelannut Saksassa, Tšekissä ja Belgiassa.
Dilhani Lekamge (Q33131758)
Nadeesha Dilhani Lekamge on srilankalainen keihäänheittäjä. Lekamgen henkilökohtainen ennätys 58,41 metriä syntyi 27. tammikuuta 2018. Hän saavutti kultamitalin Bhubaneswarissa järjestetyissä Aasian-mestaruuskilpailuissa 2017 heitettyään parhaalla heitollaan 58,11 metriä. Kansainyhteisön kisoissa 2018 hän sijoittui naisten keihäänheitossa viidenneksi.
Emma Lennartsson (Q24548854)
Emma Lennartsson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Linköpingsin riveissä.
Lovisa Lennartsson (Q24450592)
Lovisa Lennartsson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Elitettan-seura Kvarnsvedensissa. Lennartsson on pelannut myös Damallsvenskanissa, kun Kvarnsvedens IK sinne vuosiksi 2016–2017 nousi. Hän käyttää pelinumeroa 12.
Sirpa Leppänen (Q63192859)
Sirpa Helena Leppänen on suomalainen kielitieteilijä ja filosofian tohtori, joka toimii Jyväskylän yliopiston englannin kielen professorina.
Pénélope Leprevost (Q2120529)
Pénélope Leprevost on ranskalainen esteratsastaja. Vuoden 2016 kesäolympialaisissa Davis saavutti esteratsastuksen joukkuekilpailussa kultaa ratsastaen Flora de Mariposa-hevosella.
Debbie Lesko (Q16731415)
Debra Kay Lesko on yhdysvaltalainen poliitikko. Hän kuuluu Yhdysvaltain republikaaniseen puolueeseen. Lesko on istunut Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Arizonan vaalipiiristä toukokuusta 2018 lähtien.
Valérie Létourneau (Q20026755)
Valérie Létourneau on kanadalainen vapaaottelija, joka on otellut Bellatorissa vuodesta 2017 lähtien. Hän on otellut urallaan kerran UFC:n korsisarjan mestaruudesta ja kerran Bellatorin kärpässarjan mestaruudesta, mutta hävisi molemmilla kerroilla mestaruuden.
Malin Levenstad (Q509862)
Eva Malin Sofia Levenstad on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue FC Rosengårdin riveissä. Levenstad lopetti jo uransa AIKssa pelaamansa kauden 2014 jälkeen, mutta teki comebackin kaudella 2019. Hän käyttää pelinumeroa 44.
Barbara Lezzi (Q16039249)
Barbara Lezzi on italialainen poliitikko. Hän toimii Etelä-Italiasta vastaavana ministerinä Conten hallituksessa. Lezzi edustaa Viiden tähden liikettä.
Li Dongmei (Q4961946)
Li Dongmei on kiinalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija.
Li Ting (Q240822)
Li Ting on kiinalainen uransa päättänyt oikeakätinen tennispelaaja. Hän voitti kesäolympialaisissa 2004 tenniksen naisten nelinpelin kultaa parinaan Sun Tiantian. Li lopetti uransa vuonna 2007.
Li Xin (koripalloilija) (Q4961974)
Li Xin on kiinalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija.
Lori Lightfoot (Q56486914)
Lori Elaine Lightfoot on yhdysvaltalainen asianajaja ja poliitikko, joka valittiin huhtikuussa 2019 Chicagon pormestariksi. Hän on virassa ensimmäinen afroamerikkalainen nainen ja ensimmäinen avoin homoseksuaali. Lightfoot on toiminut muun muassa liittovaltion apulaissyyttäjänä, ja hän on ollut monissa Chicagon poliisilaitosta tutkivissa elimissä. Hän johti poliisilaitosta tutkinutta työryhmää, jonka pormestari Rahm Emanuel oli asettanut Laquan McDonaldin murhan jälkeen
Amanda Lind (Q24018140)
Amanda Sofia Margareta Lind on ruotsalainen poliitikko. Hän edustaa Ruotsin vihreitä. Lind toimii Löfvenin II hallituksen kulttuuri- ja demokratiaministerinä. Hän vastaa ministerinä myös nuoriso- ja urheiluasioista.
Anna Lindahl (Q63346286)
Anna Lindahl on suomalainen käsipalloilija. Hän edustaa helsinkiläisseura Dickeniä, jonka pelaajana hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuosina 2015–2018. Hän on pelannut Suomen maajoukkueessa 35 ottelua ja tehnyt niissä 54 maalia.
Hedvig Lindahl (Q452567)
Rut Hedvig Lindahl on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän pelaa nykyisin Chelsea LFC:n riveissä ja käyttää pelinumeroa 1. Lindahl saavutti kesäolympialaisista 2016 naisten jalkapalloturnauksesta olympiahopeaa Ruotsin joukkueessa.
Ann Linde (Q18243775)
Ann Christin Linde on ruotsalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Hän toimii Ruotsin ulkomaankaupasta ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaavana ministerinä. Löfvenin I hallituksessa Linde toimi EU- ja kauppaministerinä. Linde on aiemmin työskennellyt sisäministerin valtiosihteerinä.
Emmi Lindh (Q63341876)
Emmi Lindh on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut nurmijärveläistä SB-Prota kaudesta 2015–2016 alkaen. Hän on voittanut SM-kultaa vuonna 2018 sekä saavuttanut SM-hopeaa vuonna 2017 ja SM-pronssia vuonna 2016.
Åsa Lindhagen (Q23916255)
Åsa Maria Lindhagen on ruotsalainen poliitikko. Lindhagen toimii Löfvenin II hallituksessa tasa-arvoministerinä. Hän edustaa Ruotsin vihreitä.
Anna Lindholm (Q63381119)
Anna Lindholm on suomalainen käsipalloilija. Hän edustaa helsinkiläisseura Dickeniä, jonka pelaajana hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuosina 2015, 2017 ja 2018. Hän on pelannut Suomen maajoukkueessa 33 ottelua ja tehnyt niissä 53 maalia.
Rose Lindsay (Q23932789)
Rose Lindsay, syntyjään Rosa Soady, oli australialainen kirjailija ja graafikko.
Tuula Linna (Q63184784)
Tuula Hannele Linna on suomalainen oikeustieteilijä, joka toimii Helsingin yliopiston prosessioikeuden professorina. Hänen keskeisintä osaamisaluettaan on täytäntööpano-oikeus, ja erityisesti siihen kuuluva ulosotto-oikeus. Hän on tutkinut myös konkurssioikeutta ja perinteisen prosessioikeuden piiristä etenkin siviiliprosessioikeuden kysymyksiä.
Annikki Linnasalmi (Q63249163)
Toini Annikki Linnasalmi oli suomalainen kasvipatologian tutkija. Hän tutki erityisesti sienten ja virusten aiheuttamia kasvitauteja sekä niiden torjuntaa.
Hélène Lipietz (Q3144806)
Hélène Lipietz on ranskalainen poliitikko, ministeri, Ranskalainen senaattori, Ranskan kansalliskokouksen jäsen, asianajaja sekä antikvariaatin pitäjä.
Heidi Lirkki (Q63284618)
Heidi Lirkki on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Ensimmäiset ottelunsa naisten Salibandyliigassa hän pelasi kausilla 2007–2008 ja 2008–2009 Tapanilan Erä III:n joukkueessa mutta liigajoukkueen vakiokokoonpanoon hän nousi vasta kaudella 2010–2011. Kaudet 2014–2017 hän on edustanut lappeenrantalaista NST:tä ja vuodesta 2017 nurmijärveläistä SB-Prota. Hän on voittanut SM-kultaa vuosina 2016 ja 2018 sekä saavuttanut SM-pronssia vuonna 2015.
Jaana Lirkki (Q63284556)
Jaana Lirkki on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 27 ottelua ja saavuttanut MM-hopeaa Tampereella 2015. Hän on tehnyt maaotteluissa seitsemän maalia ja saanut kahdeksan maalisyöttöä.
Anne Lister (Q2745195)
Anne Lister oli englantilainen bisnesnainen ja maanomistaja Englannissa West Yorkshiressä.
Liu Jun (koripalloilija) (Q4963193)
Liu Jun on kiinalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija.
Kathleen Lonsdale (Q7513)
Kathleen Lonsdale oli brittiläinen kemisti. Hän kehitti monia röntgentekniikoita, joilla voidaan tutkia kiteiden rakennetta. Vuonna 1929 hän selvitti hiiliatomien muodostaman kuusikulmion, joka on tyypillinen bentseeniyhdisteille.
Nike Lorenz (Q26384478)
Nike Lorenz on saksalainen maahockeypelaaja. Hän on pelannut Saksan naisten maajoukkueessa 90 maaottelua ja tehnyt niissä 19 maalia. Sisähockeyssa hän on pelannut kahdeksan maaottelua ja tehnyt niissä viisi maalia.
Lilith Love (Q2797516)
Lilith Love on Henriëtte Johanna Ignatia Maria van Gasterenin taiteilijanimi. Lilith Love on valokuvataiteilija joka tunnetaan välillä kiistoja herättäneistä omakuvistaan. Muita aiheita hänen töissään on vapaus, tasa-arvo, naiseus ja naisten arkkityypit.
Jewell Loyd (Q19819883)
Jewell Loyd on yhdysvaltalainen koripalloilija. Hän on voittanut yhden maailmanmestaruuden ja pelannut WNBA:ssa kaudesta 2015.
Michelle Lujan Grisham (Q3917203)
Michelle Lujan Grisham on yhdysvaltalainen poliitikko demokraattisesta puolueesta. Hän on toiminut vuoden 2019 alusta New Mexicon kuvernöörinä.
Cynthia Lummis (Q456064)
Cynthia Marie Lummis on yhdysvaltalainen poliitikko republikaanisesta puolueesta.
Emelie Lundberg (Q24150950)
Emelie Mathilda Viktoria Lundberg on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Eskilstuna Unitedin paidassa. Lundberg voitti kesäolympialaisissa 2016 jalkapallon naisten turnauksessa hopeaa Ruotsin joukkueessa.
Maja Lunde (Q4616928)
Maja Lunde on norjalainen kirjailija, joka on kirjoittanut kotimaassaan Norjassa pääasiassa lastenkirjallisuutta sekä kaksi aikuisten romaania, elokuvien ja tv-sarjojen käsikirjoituksia. Tunnetuin hänen kirjoistaan, norj. Bienes historie (2015), on käännetty useille eri kielille. Suomeksi se julkaistiin nimellä Mehiläisten historia vuonna 2016.
Roosa Lundén (Q63184067)
Roosa Lundén on suomalainen keilaaja. Hän saavutti joukkuekilpailussa juniorien Euroopan-mestaruuden vuosina 2009, 2011 ja 2012. Hän voitti naisten henkilökohtaisen Suomen-mestaruuden vuonna 2018. Grankulla Bowlaren joukkueessa hän on voittanut joukkueiden Suomen-mestaruuden vuosina 2011, 2012 ja 2015.
Moa Lundgren (Q24262633)
Hedda (Moa) Emilia Lundgren on ruotsalainen maastohiihtäjä, joka kilpailee IFK Umeåssa. Hän saavutti hiihdon nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa 2019 sekä hiihdon nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa 2018 kultaa naisten sprintistä.
Emma Lundh (Q4964118)
Emma Linnea Lundh on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Vittsjön riveissä.
Helena Luoma (Q63243359)
Helena Luoma oli suomalainen kuurojen opettaja ja kuurojen koulun perustaja.
Marja-Leena Luomanperä (Q63352513)
Marja-Leena Luomanperä on suomalainen entinen jalkapalloilija, joka edusti jalkapallon naisten SM-sarjassa Kemin Intoa, ja pelasi 13 A-maaottelua vuosina 1973–1978. Hän pelasi myös Suomen naisten maajoukkueen kaikkien aikojen ensimmäisessa ottelussa elokuussa 1973 Ruotsia vastaan.
Patricia Luoto (Q63203932)
Patricia Luoto on saksalainen keilaaja. Hän on saavuttanut useita mitaleja Euroopan-mestaruuskilpailuissa. Vuonna 2011 hän saavutti maailmanmestaruuskilpailuissa pronssia joukkuekilpailussa.
Nancy Lyle (Q732799)
Nancy Margaret Maltwood oli brittiläinen tennispelaaja, joka pelasi aktiivisesti 1930-luvulla. Hänen saavutuksiinsa kuuluu Australian avoimen tennisturnauksen naisten nelinpelin kulta 1935 Evelyn Dearmanin parina.
Ellen Löfqvist (Q20735279)
Ellen Lövqvist on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Piteån paidassa. Löfqvist voitti jalkapallon naisten alle 19-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2015 kultaa Ruotsin joukkueessa. Hän on myös edustanut Ruotsin naisten U23-, U19- ja U17-maajoukkueita.
Leena Löfstedt (Q51274356)
Maija Leena Löfstedt on suomalainen kielitieteilijä ja filosofian tohtori, joka on toiminut muun muassa Jyväskylän yliopiston romaanisen filologian professorina.

M[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiffeny Carleen Milbrett on yhdysvaltalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi hyökkääjänä. Hänet valittiin toukokuussa 2018 National Soccer Hall of Fameen. Milbrett on naisten jalkapallon olympiavoittaja vuodelta 1996 sekä maailmanmestari vuodelta 1999.
Lyra Catherine McKee oli pohjoisirlantilainen toimittaja, joka käsitteli paljon oman sukupuolensa kokemuksia Pohjois-Irlannin levottomuuksia. Hän kirjoitti useisiin lehtiin, ja hänellä oli kustannussopimus Faber and Faberin kanssa. McKee ammuttiin kuoliaaksi hänen olleessaan raportoimassa Londonderryssä syntyneitä uusia levottomuuksia.
Elin Maria Magnusson on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi urallaan keskikenttäpelaajana. Magnusson lopetti jalkapalloilun vuonna 2015 vammojen vuoksi. Hän pelasi KIF Örebron paidassa huimat 275 ottelua joissa teki 29 maalia. Magnusson käytti pelinumeroa 12. Hän edusti urallaan myös Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta ottelussa Tanskaa vastaan 2013.
Elizabeth Madden (Q449891)
Elizabeth "Beezie" Madden on yhdysvaltalainen esteratsastaja. Vuoden 2004 kesäolympialaisissa Davis saavutti esteratsastuksen joukkuekilpailussa kultaa ratsastaen Authentic-hevosella. Vuoden 2008 kesäolympialaisissa Davis saavutti esteratsastuksen joukkuekilpailussa kultaa.
Olivia Magno (Q17198309)
Olivia Magno on australialainen entinen kriketinpelaaja. Hän edusti urallaan Australian krikettimaajoukkuetta.
Elin Magnusson (Q4964940)
Elin Maria Magnusson on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi urallaan keskikenttäpelaajana. Magnusson lopetti jalkapalloilun vuonna 2015 vammojen vuoksi. Hän pelasi KIF Örebron paidassa huimat 275 ottelua joissa teki 29 maalia. Magnusson käytti pelinumeroa 12. Hän edusti urallaan myös Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta ottelussa Tanskaa vastaan 2013.
Ella Mai (Q29033458)
Ella Mai Howell on englantilainen laulaja ja lauluntekijä. Hän julkaisi debyyttialbuminsa nimeltä Ella Mai vuonna 2018, jonka kappale Boo'd Up oli ehdolla Vuoden laulun Grammy-palkinnolle.
Angela Malestein (Q4762498)
Angela Malestein on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa yli 120 ottelua vuodesta 2009 alkaen. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Mia Malkova (Q15576453)
Mia Malkova on yhdysvaltalainen pornonäyttelijä.
Niina Malm (Q28791511)
Niina Maria Onerva Malm on suomalainen poliitikko, joka valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajaksi Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Hän on toiminut Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajana ja sitä ennen pääluottamusmiehenä Ovakon terästehtaalla.
Sabrina Maniscalco (Q51094779)
Sabrina Maniscalco on italialainen kvanttifysiikan ja -teknologian tutkija. Maniscalco suoritti filosofian tohtorin tutkinnon Palermon yliopistossa 2004. Vuosina 2011–2014 hän oli professorina Heriot-Watt-yliopistossa Skotlannissa. Maniscalo liittyi Turun yliopiston kvanttifysiikan tutkimusryhmään olleessaan post-doc-tutkijana Bulgariassa ja Etelä-Afrikassa. Vuodesta 2014 Maniscalco on ollut Turun yliopiston teoreettisen fysiikan professorina sekä Aalto-yliopiston adjungoitu professori ja kvanttiteknologian huippuyksikön jäsen. Vuonna 2017 hän sai Väisälän palkinnon.
Heidi Manninen (Q63184323)
Heidi Manninen on suomalainen keilaaja. Hän on saavuttanut Euroopan-mestaruuskilpailussa joukkuekilpailun hopeaa Odensessa vuonna 2008. Samana vuonna hän voitti Mercurin joukkueessa kultaa SM-liigassa sekä saavutti henkilökohtaisessa kilpailussa SM-hopeaa. Toisen kerran hän ylsi henkilökohtaisen kilpailun SM-hopealle vuonna 2011.
Laura Manninen (salibandyn pelaaja) (Q63284856)
Laura Manninen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 65 ottelua ja saavuttanut MM-hopeaa Ostravassa 2013 ja Bratislavassa 2017. Vuonna 2012 hän voitti nuorten maailmanmestaruuden. Hän on tehnyt naisten maaotteluissa 13 maalia ja saanut 17 syöttöpistettä.
Olivia Manning (Q243130)
Olivia Mary Manning oli brittiläinen kirjailija, runoilija ja kriitikko. Hän kirjoitti romaaneja paitsi elämästään ja henkilökohtaisista kokemuksistaan, myös mielikuvituksellisista kertomuksista.
Mari Mantsinen (Q63395170)
Mari Mantsinen on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 91 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Kiteen Pallo -90:n kasvatti ja on edustanut Superpesiksessä Viinijärven Urheilijoita kaudella 2014, Manse PP:tä kaudella 2016 sekä jyväskyläläisseura Kirittäriä kaudesta 2017. Kaudella 2018 hän voitti Suomen-mestaruuden ja hänet valittiin vuoden lukkariksi. Hän pelasi Itä–Länsi-ottelussa vuonna 2017.
Marla Maples (Q2597050)
Marla Ann Maples on amerikkalainen näyttelijä ja julkisuuden henkilö. Maples oli Donald Trumpin toinen vaimo. He menivät naimisiin vuonna 1993 ja erosivat vuonna 1999.
Christiane Marchello-Nizia (Q16539332)
Christiane Marie Marchello-Nizia on ranskalainen kielitieteilijä ja Ranskan huippuyliopistoihin lukeutuvan École normale supérieure de Lyonin (ENS-Lyon) emeritaprofessori. Hänet tunnetaan ranskan kielen historian, esimerkiksi keskiaikaisen ranskan kielen tutkijana.
Maria das Neves (Q454046)
Maria das Neves Ceita Baptista de Sousa on entinen São Tomé ja Príncipen pääministeri. Hän oli avainhahmo puolueessaan ja hänestä tuli ensimmäinen naispuolinen hallituksen päämies maassaan.
Hanna Marklund (Q265722)
Hanna Gunilla Marklund on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi keskuspuolustajana. Marklund käytti pelinumeroa 4. Hän pelasi Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkueessa 118 ottelua, ja teki niissä 6 maalia.
Mirjana Marković (Q257211)
Mirjana ”Mira” Marković oli serbialainen poliitikko ja miehensä Slobodan Miloševićin keskeinen taustavaikuttaja tämän toimiessa Jugoslavian ja Serbian valtionpäämiehenä. Marković oli sosiologian tohtori ja Belgradin yliopiston opettaja, joka johti myös omaa Jugoslavian vasemmisto -nimistä puoluetta. Markovićia on epäilty sekaantumisista salamurhiin, ja hän sai Serbiassa syytteen korruptiosta. Hän kuoli maanpaossa Venäjällä.
Clara Markstedt (Q24258798)
Clara Anna Linnea Markstedt on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Vittsjössä. Markstedtin uran kohokohtiin kuuluu 21. lokakuuta 2018 Eskilstuna Unitedia vastaan tehty hattutemppu.
Mary Martha Sherwood (Q6780258)
Mary Martha Sherwood oli lastenkirjailija 1800-luvun Britanniassa. Hän loi yhteensä yli 400 kirjaa, traktaattia, lehtiartikkelia ja kirjasta. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat The History of Little Henry and his Bearer (1814), The History of Henry Milner (1822-1837) ja The History of the Fairchild Family (1818-1847). Hänet tunnetaan parhaiten vahvasta evankelikalismista, joka vaikutti hänen aiempiin töihinsä, mutta hänen myöhemmissä töissään näkyvät viktoriaaniselle kaudelle tyypilliset piirteet, kuten perhe-elämä.
Kelly Massey (Q3194906)
Kelly Massey on brittiläinen yleisurheilija. Hän saavutti ensimmäisen olympiamitalinsa kesäolympialaisten 2016 naisten 4 × 400 metrin viestijuoksusta Iso-Britannian joukkueessa. Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa 2014 Massey sekä Iso-Britannian joukkue saavuttivat naisten 4 × 100 metrin viestijuoksusta pronssia. Kansainyhteisön kisoissa Massey on kilpaillut edustaen Englantia.
Rika Masuya (Q18054780)
Rika Masuya on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on hyökkääjä. Masuya edustaa seuratasolla INAC Kobe Leonessaa. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueessa alle 17-vuotiaiden MM–kilpailuissa. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi syyskuussa 2014. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Masuya on pelannut maajoukkueessa 27 ottelua ja on tehnyt niissä 6 maalia.
Heidi Matinlassi (Q63352526)
Heidi Matinlassi on suomalainen entinen jalkapalloilija. Hän edusti Naisten SM-sarjassa pietarsaarelaista FC Unitedia ja pelasi myös Norjan ja Ruotsin pääsarjoissa. A-maajoukkueessa Matinlassi pelasi 10 ottelua vuosina 2002–2005.
Nonka Matova (Q3878246)
Nonka Detševa Matova on bulgarialainen ampuja, poliisi ja olympiamitalisti. Matova kilpaili urallaan kuusissa olympialaisissa sekä ilmakiväärissä että pienoiskiväärissä. Hän osallistui ensimmäisen kerran olympialaisiin Montealissa 1976 ja viimeisen kerran Sydneyssä 2000. Hän saavutti olympiahopeaa Barcelonan olympialaisissa 1992 50 metrin pienoiskiväärin asentokilpailussa. Kilpailu-uran jälkeen hän toiminut poliisina. Hänet valittiin Bulgarian parlamenttiin 2001, jossa hän toimi edustajana vuoteen 2005 saakka.
Liz McDaid (Q52600182)
Liziwe McDaid on eteläafrikkalainen ympäristöaktivisti, joka palkittiin Makoma Lekalakalan lisäksi vuoden 2018 Afrikan mantereen Goldman-ympäristöpalkinnolla. Hän on vastustanut ydinvoiman laajenemista maahansa sen kielteisten vaikutusten vuoksi.
Lyra McKee (Q63219332)
Lyra Catherine McKee oli pohjoisirlantilainen toimittaja, joka käsitteli paljon oman sukupuolensa kokemuksia Pohjois-Irlannin levottomuuksia. Hän kirjoitti useisiin lehtiin, ja hänellä oli kustannussopimus Faber and Faberin kanssa. McKee ammuttiin kuoliaaksi hänen olleessaan raportoimassa Londonderryssä syntyneitä uusia levottomuuksia.
Winifred McNair (Q442785)
Winifred Margaret McNair oli brittiläinen tennispelaaja. Hän saavutti kesäolympialaisissa 1920 tenniksen naisten nelinpelin olympiakultaa Kitty McKanen parina. Vuonna 1913 McNair voitti Wimbledonin tennisturnauksen naisten nelinpelin kultaa Dora Boothbyn parina.
Lucy McBath (Q54358424)
Lucia ”Lucy” McBath on yhdysvaltalainen poliitikko demokraattisesta puolueesta. Hän on toiminut vuodesta 2019 Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Georgian 6. vaalipiiristä.
Dagny Mellgren (Q3011899)
Dagny Mellgren Haugland on norjalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi hyökkääjänä. Hän teki kesäolympialaisissa 2000 naisten jalkapalloturnauksen finaalissa 3–2-voittomaalin jatkoajalla Yhdysvaltoja vastaan. Mellgren lopetti uransa joulukuussa 2005.
Victorine-Louise Meurent (Q271273)
Victorine-Louise Meurent sukunimi joskus myös muodossa Meurant oli ranskalainen taidemaalari. Vaikka moni pitää Meurentia lähinnä Édouard Manetin rakastajattarena ja mallina, hänellä oli kuitenkin oma merkittävä ura taidemaalarina ja hän piti useita omia näyttelyitä. Lisäksi hän soitti viulua ja myös opetti viulunsoittoa.
Neea Mikkola (Q63390122)
Neea Mikkola on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 124 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Oulun Lipon kasvatti ja on Superpesiksessä edustanut Kempeleen Kiriä kausina 2014–2016 ja kaudella 2019 sekä Lapuan Virkiää kausina 2017–2018. Hän saavutti SM-pronssia vuonna 2017.
Tiffeny Milbrett (Q434536)
Tiffeny Carleen Milbrett on yhdysvaltalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi hyökkääjänä. Hänet valittiin toukokuussa 2018 National Soccer Hall of Fameen. Milbrett on naisten jalkapallon olympiavoittaja vuodelta 1996 sekä maailmanmestari vuodelta 1999.
Edna St. Vincent Millay (Q62134)
Edna St. Vincent Millay(1892-1950) oli yhdysvaltalainen runoilija ja kirjailija. Hän sai Pulitzerin palkinnon kokoelmastaan The Harp-Weaver, and Other Poems (1922). Millay oli vähävaraisen perheen lahjakas lapsi, ja julkaisi ensimmäisen runonsa lastenlehdessä neljäätoistavuotiaana. Hän pääsi Vassar Collegeen opiskelemaan lahjoittajan taloudellisen tuen avulla, ja suoritti kanditutkinnon vuonna 1912. Valmistuttuaan hän asettui asumaan Greenwich Villageen ja seurusteli aikansa radikaalien kuten John Reedin ja Eugene O'Neillin kanssa.
Danuta Mirka (Q63348905)
Danuta Mirka on puolalainen musiikintutkija ja musiikkiteoreetikko. Hän on väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Hänellä on professorin virka Northwestern University School of Music -yliopistossa.
Maria Mitchell (Q239229)
Maria Mitchell oli yhdysvaltalainen tähtitieteilijä. Hän havaitsi vuonna 1847 komeetan, joka nimettiin hänen mukaansa. Hän aloitti auringonpilkkujen päivittäisen valokuvaamisen, ja ymmärsi että ne ovat pyörteitä eivätkä pilviä. Hän tutki myös tähtisumuja, auringonpimennyksiä, kaksoistähtiä ja Saturnuksen ja Jupiterin kuita.
Iris Mittenaere (Q21782661)
Iris Laurence Mittenaere on ranskalainen malli ja televisiojuontaja. Hänet on kruunattu Miss Ranskaksi 2016 sekä Miss Universumiksi 2016.
Shiori Miyake (Q17230467)
Shiori Miyake on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on puolustaja. Miyake edustaa seuratasolla INAC Kobe Leonessaa. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi syyskuussa 2013. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Miyake on pelannut maajoukkueessa 17 ottelua tekemättä niissä maaliakaan.
Ariane Mnouchkine (Q179449)
Ariane Mnouchkine on ranskalainen teatteri- ja elokuvaohjaaja. Hän perusti Théâtre du Soleilin vuonna 1964, ja toimi sen johtajana alusta alkaen.
Lisa Moazzeni (Q19803923)
Lisa Petersson Moazzeni on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Elitettan-seura AIK:n paidassa. Moazzenin entisiä seuroja ovat Damallsvenskanin Kristianstads ja Djurgårdens sekä Elitettanin Kalmar.
Susanne Moberg (Q4967664)
Anna Susanne Moberg on ruotsalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelasi koko uransa Damallsvenskanin Kristianstadsin riveissä. Moberg edusti myös Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta, ja pelasi vuosina 2011–2013 yhteensä 11 ottelua. Hän lopetti uransa lokakuussa 2015.
Amina Mohammed (Q4746340)
Amina Jane Mohammed on nigerialainen poliitikko, joka on helmikuusta 2017 lähtien toiminut YK:n varapääsihteerinä. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Nigerian ympäristöministeriönä. Hän kuuluu vaikutusvaltaisimpien afrikkalaisten naisten joukkoon.
Margaret Molesworth (Q434437)
Maud Margaret (Mall) Molesworth BEM oli australialainen tennispelaaja.
Irene Molloy (Q1672548)
Irene Molloy on yhdysvaltalainen näyttelijä, laulaja ja lauluntekijä. Molloy on esiintynyt televisiosarjoissa, elokuvissa sekä musikaaleissa.
Gertrude Mongella (Q455223)
Gertrude Ibengwé Mongella on tansanialainen poliitikko ja diplomaatti, joka toimi 2004–2009 Afrikan unionin panafrikkalaisen parlamentin ensimmäisenä puheenjohtajana. Lisäksi Mongellalla on ollut useita ministerin tehtäviä, ja hän istui Tansanian parlamentissa 1980–1993. YK:ssa Mongella on edistänyt naisten asemaa useissa eri tehtävissä. Hän on toiminut muun muassa YK:n kansainvälisen tutkimus- ja koulutusinstituutin naisten aseman parantemiseksi johtokunnassa ja vuonna 1995 järjestetyn neljännen Naisten maailmankonferenssin puheenjohtajana.
Laura Montalvo (Q468423)
Laura Montalvo on argentiinalainen uransa päättänyt oikeakätinen tennispelaaja. Hänen saavutuksiinsa kuuluu Brasil Openin naisten nelinpelin voitto 1999 maannaisensa Paola Suárezin parina. Montalvon kotikaupunki on Cochabamba Boliviassa.
Marianne Moore (Q278495)
Marianne Moore (1887–1972) oli yhdysvaltalainen runoilija ja kirjailija. Hänen runoilleen ovat tyypillisiä hyppelehtivä logiikka, eksentrinen rytmi ja nokkela ironia. Hänen tunnetuimmat runonsa kertovat eläimistä. Itse hän määritteli tavoitteeksi kirjoittaa "mielikuvituspuutarhoista joissa asuu oikeita rupikonnia".
Tina Morpurgo (Q7807940)
Tina Morpurgo, oli juutalaistaustainen kroatialainen taidemaalari.
Carol Morris (Q2662295)
Carol Ann Laverne Morris on yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli. Hänet kruunattiin vuoden 1956 Miss Universumiksi vasta toisena Miss USAna historiassa. Miss USA -kauneuskilpailun oli Morris aiemmin samana vuonna voittanut. Lisäksi Morris on kruunattu Miss Iowaksi 1954 ja Miss Iowa USAksi 1956. Morris on näytellyt muun muassa elokuvassa Born to Be Loved (1959) sekä sarjoissa The Adventures of Ozzie and Harriet (1952) ja Playhouse 90 (1956).
Mia Mottley (Q6827147)
Mia Amor Mottley on barbadoslainen poliitikko ja maansa nykyinen pääministeri. Hän on asunut vuodesta 2018 Ilaro Courtissa. Mottley on ollut Barbadosin parlamentin jäsenenä vuodesta 1994 lähtien. Mottley valittiin Barbadosin pääministeriksi ensimmäisenä naisena historiassa.
Marja Mutanen (Q56005972)
Marja Liisa Mutanen on suomalainen elintarviketieteen tohtori ja Helsingin yliopiston ravitsemusfysiologian professori.
Janne Müller-Wieland (Q1118327)
Janne Müller-Wieland on saksalainen maahockeypelaaja. Hän on pelannut Saksan naisten maajoukkueessa 289 maaottelua ja tehnyt niissä 14 maalia. Sisähockeyssa hän on pelannut kahdeksan maaottelua ja tehnyt niissä yhden maalin. Hän on huhtikuun 2019 tilanteen mukaan neljänneksi eniten maahockeymaaotteluita pelannut saksalaisnainen.
Annikki Mäkelä (Q47326827)
Aino Annikki Mäkelä-Carter on suomalainen insinööri ja metsätieteilijä, joka on toiminut Helsingin yliopiston metsänhoitotieteen professorina.
Eeva Mäki-Maukola (Q63395189)
Eeva Mäki-Maukola on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 182 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Joensuun Mailan kasvatti ja on edustanut Superpesiksessä Viinijärven Urheilijoita kausina 2012–2015, Rauman Lukkoa kausina 2016–2017 sekä jyväskyläläisseura Kirittäriä kaudesta 2018. Kaudella 2018 hän voitti Suomen-mestaruuden. Hän on pelannut Itä–Länsi-ottelussa vuosina 2014, 2015, 2017 ja 2018.
Rauha Mäkilä (Q63345411)
Rauha Mäkilä on suomalainen kuvataiteilija jonka luomat taideteokset ovat saaneet vaikutteita populaari- ja nuorisokulttuurista.
Virpi Mäkinen (Q63313387)
Virpi Helena Mäkinen on suomalainen teologi ja Helsingin yliopiston systemaattisen teologian yliopistonlehtori.
Julia Müller (Q117328)
Julia Müller on saksalainen maahockeypelaaja. Hänen toistaiseksi ainoa olympiamitalinsa tuli kesäolympialaisista 2016 naisten maahockeyturnauksesta Saksan joukkueessa.
Romy Müller (Q262137)
Romy Müller on saksalainen entinen yleisurheilija, joka kilpaili pääasiassa viestijuoksussa. Müller kilpaili SC Dynamo Berlin-seurassa. Vuoden 1980 kesäolympialaisissa hän saavutti naisten 4×100 metrin viestijuoksussa olympiakultaa Saksan joukkueessa.

N[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vicky Alice Ntetema on tansanialainen toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti. Hän työskenteli BBC:llä, kun hän alkoi tutkia Tansaniassa tehtyjä albiinomurhia. Hänen ja hänen perhettänsä uhkailtiin tutkimusten takia, mutta hän paljasti BBC:n kautta tietoja yhteiskunnallisesti arvostetuista noitatohtoreista ja niiden kytköksistä murhajiin ja poliiseihin. Ntetema johti toimittajauransa jälkeen albiinojen aseman parantamiseen pyrkinyttä Under the Same Sun -kansalaisjärjestöä.
Hedvig Charlotta Nordenflycht oli ruotsalainen kirjailija. Hänen vanhempansa olivat Kamarikollegion kamreeri Anders Andersson Nordbohm ja Christina Rosin. Häntä on toisinaan pidetty Ruotsin ensimmäisenä feministinä, ja hänen katsotaan olevan 1700-luvun merkittävimpiä ruotsalaisia runoilijoita. Hän on myös sikäli ainutlaatuinen, että hän oli ensimmäisiä ruotsalaisia naisia, jotka elättivät itsensä kirjoittamalla.
Debra Nails (Q5248500)
Debra Nails on yhdysvaltalainen filosofi ja filosofian tohtori, joka on toiminut Michiganin osavaltionyliopiston filosofian professorina, nykyisin hän on emeritaprofessori.
Emi Nakajima (Q11364399)
Emi Nakajima on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on keskikenttäpelaaja. Nakajima edustaa seuratasolla INAC Kobe Leonessaa. Hän pelasi Japanin nuorten maajoukkueissa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2010.Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi toukokuussa 2011. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2014 ja vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Nakajima on pelannut maajoukkueessa 69 ottelua ja on tehnyt niissä 14 maalia.
Rose Namajunas (Q16226725)
Rose Namajunas on yhdysvaltalainen vapaaottelija. Hän on ollut UFC:n korsisarjan mestari marraskuusta 2017 lähtien.
Hikaru Naomoto (Q1618035)
Hikaru Naomoto on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on keskikenttä. Naomoto edustaa seuratasolla Urawa Reds Ladiesia. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa saavuttaen alle 17-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2010 hopeaa ja alle 20-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2012 pronssia. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi toukokuussa 2014. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2014 ja vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Naomoto on pelannut maajoukkueessa 19 ottelua tekemättä niissä maaliakaan.
Sarlotta Narjus (Q63366320)
Sarlotta Narjus on suomalainen arkkitehti. Narjus on pääarkkitehti ja toimitusjohtaja Arkkitehtitoimisto Sarc:issa. Hän on myös Glaston Oyj ja Wood In Culture Association johtokunnissa. Narjus on ollut mukana suunnittelemassa Helsingin uutta lastensairaalaa ja Kasarmikadun toimistotaloa.
Paloma Navares (Q6059161)
Paloma Navares on espanjalainen kuvataiteilija. Hänen taiteellinen uransa on alkanut vuonna 1979 ja hänen töitään on nähty sadoissa näyttelyissä ja taidetapahtumissa. Hän työskentelee tilan, tekniikan ja valon parissa luoden oman maailmansa. Hän on toiminut myös taideopettajana.
Demi-Leigh Nel-Peters (Q29043438)
Demi-Leigh Nel-Peters on eteläafrikkalainen malli. Hänet kruunattiin vuonna 2017 Miss Universumiksi sekä Miss Etelä-Afrikaksi.
Vicki Nelson-Dunbar (Q3556956)
Vicki Nelson Dunbar on yhdysvaltalainen uransa päättänyt tennispelaaja. Vuoden 1984 syyskuussa hän pelasi Jean Hepneria vastaan 6 tuntia ja 31 minuuttia kestäneen ottelun Richmondissa, Virginiassa. Ottelun pituus on naisten ammattilaistason maailmanennätys, ja Nelson-Dunbar voitti sen erin 2-0. Nelson-Dunbarin saavutuksiin kuuluu myös vuoden 1985 Italian avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin hopea.
Miroslava Němcová (Q457066)
Miroslava Němcová on tšekkiläinen pienyrittäjä ja poliitikko, joka toimi kotimaansa edustajainhuoneen puhemiehenä (2010–2013). Hän on Kansandemokraattisen puolueen ( poliitikko ja ollut maansa kansanedustaja edustajanhuoneessa vuodesta 1998.
Olga Neuwirth (Q273654)
Olga Neuwirth on itävaltalainen säveltäjä. Hän on opiskellut musiikinteoriaa ja sävellystä San Franciscon konservatoriossa Elinor Armerin johdolla ja myöhemmin Wienin musiikin ja esittävän taiteen yliopistossa Erich Urbannerin johdolla. Hän on myös ollut Adriana Hölszkyn, Tristan Murail'n ja Luigi Nonon sävellysoppilaana.
Natasha Nice (Q2087557)
Natasha Nice on yhdysvaltalainen pornonäyttelijä. Natasha oli joulukuun 2011 Penthouse Pet.
Barbara Niemczyk (Q57740593)
Barbara Wiesława Hermel-Niemczyk on puolalainen entinen lentopalloilija. Hän on saavuttanut naisten lentopallon pronssia kesäolympialaisista 1964 sekä 1968.
Marjaana Niemi (Q63213918)
Marjaana Niemi on suomalainen historian tutkija ja Tampereen yliopiston kansainvälisen historian professori.
Elna Nieminen (Q63080431)
Elna Nieminen oli suomalainen Lääkelaboratorion professori. Hänellä oli farmasian tohtorin arvo. Nieminen valittiin Vuoden naiseksi 1966. Hän kuoli vuoden 2016 joulukuussa 95-vuotispäivänään.
Krista Nieminen (Q63301836)
Krista Nieminen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan maalivahti. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa vuodesta 2016 alkaen 13 ottelua.
Sanni Nieminen (Q63284912)
Sanni Nieminen on suomalainen salibandyn pelaaja, joka on pelannut niin puolustajana kuin hyökkääjänäkin. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 43 ottelua ja saavuttanut MM-hopeaa Tampereella 2015 ja Bratislavassa 2017. Hän on tehnyt maaotteluissa 16 maalia ja saanut 10 syöttöpistettä.
Jelena Nikitina (Q4319790)
Jelena Valerjevna Nikitina on venäläinen skeletonkelkkailija. Vuoden 2014 talviolympialaisissa Nikitina saavutti naisten skeletonin pronssia. Häntä on valmentanut ohjaskelkkailun olympiamitalisti Denis Alimov. Vuonna 2017 hänet pantiin elinikäiseen olympiakieltoon ja hän menetti pronssimitalinsa dopingepäilyn vuoksi.
Amanda Nildén (Q60823232)
Amanda Nildén on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Brighton & Hove Albion FC-seuran naisten jaostossa FA:n naisten superliigassa. Nildén oli kauden 2015 sivussa eturistisiteen vamman vuoksi.
Jennie Nilsson (Q4563096)
Jennie Gaby Christel Nilsson on ruotsalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Nilsson toimii Löfvenin II hallituksen maaseutuministerinä.
Maarit Nissilä (Q63348277)
Maarit Nissilä on suomalainen kuvanveistäjä. Hän valmistui kuvanveistäjäksi Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1973. Nissilä on asunut 1970-luvun loppupuolelta asti Turussa. Hän toimi vuosina 1977–2017 Turun taidemuseon museomestarina.
Niu Jianfeng (Q456016)
Niu Jianfeng on kiinalainen pöytätennispelaaja. Hän saavutti urallaan yhden olympiapronssin ja yhden maailmanmestaruuden.
Petra Noponen (Q63257533)
Petra Noponen on suomalainen koripalloilija. Hän on voittanut Viron mestaruuden ja saavuttanut Suomessa SM-hopeaa.
Hedvig Charlotta Nordenflycht (Q450744)
Hedvig Charlotta Nordenflycht oli ruotsalainen kirjailija. Hänen vanhempansa olivat Kamarikollegion kamreeri Anders Andersson Nordbohm ja Christina Rosin. Häntä on toisinaan pidetty Ruotsin ensimmäisenä feministinä, ja hänen katsotaan olevan 1700-luvun merkittävimpiä ruotsalaisia runoilijoita. Hän on myös sikäli ainutlaatuinen, että hän oli ensimmäisiä ruotsalaisia naisia, jotka elättivät itsensä kirjoittamalla.
Sara Nordin (Q24450542)
Sara Nordin on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Åland Unitedin riveissä Naisten Liigassa. Nordinin entisiä seuroja ovat olleet KIF Örebro DFF, Fiorentina sekä Umeå IK.
Vicky Ntetema (Q19816346)
Vicky Alice Ntetema on tansanialainen toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti. Hän työskenteli BBC:llä, kun hän alkoi tutkia Tansaniassa tehtyjä albiinomurhia. Hänen ja hänen perhettänsä uhkailtiin tutkimusten takia, mutta hän paljasti BBC:n kautta tietoja yhteiskunnallisesti arvostetuista noitatohtoreista ja niiden kytköksistä murhajiin ja poliiseihin. Ntetema johti toimittajauransa jälkeen albiinojen aseman parantamiseen pyrkinyttä Under the Same Sun -kansalaisjärjestöä.
Emmi Nuorgam (Q63345189)
Emmi Nuorgam, pohjoissaameksi Goržán Niillas-Jon Bávvál Armas Emmi on suomensaamelainen toimittaja, projektipäällikkö ja kulttuurivaikuttaja.
Mari Nurmilo (Q63215929)
Mari Nurmilo on suomalainen keilaaja, joka edustaa Porin Giantsia. Hän on keilannut vuodesta 1992 lähtien ja kilpaillut naisten maajoukkueessa vuodesta 2004. Hän on kaksinkertainen joukkuekilpailun Euroopan-mestaruushopeamitalisti.
Larissa Nusser (Q48337673)
Larissa Nusser on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa lokakuusta 2017 alkaen kuusi ottelua ja tehnyt niissä kymmenen maalia.
Anna-Stina Nykänen (Q62972025)
Anna-Stina Nykänen on suomalainen toimittaja. Hän on Helsingin Sanomien toimittaja ja kirjoittaa myös kolumneja.
Karolina Nylund (Q63382791)
Karolina Nylund on suomalainen käsipalloilija. Hän edustaa helsinkiläisseura Dickeniä, jonka pelaajana hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuosina 2015–2018.

O[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nwanyika Jenete C. "Anyika" Onuora on brittiläinen yleisurheilija, joka kilpailee pikajuoksussa sekä 4 × 400 metrin viestijuoksussa.
Nnemkadi "Nneka" Ogwumike on yhdysvaltalainen koripalloilija. Hän on voittanut kaksi maailmanmestaruutta ja pelannut WNBA:ssa kaudesta 2012.
Jacqueline Obradors (Q272070)
Jacqueline Danell Obradors on yhdysvaltalainen, argentiinalaista sukujuurta oleva näyttelijä. Hänet tunnetaan muiden muassa etsivä Rita Ortizin roolista Steven Bochon luomasta suositusta poliisisarjasta NYPD Blue. Hän on esiintynyt vierailevana tähtenä lukuisissa muissa TV-sarjoissa. Hänen merkittävimmät elokuvaroolinsa ovat olleet Angelican rooli Ivan Reitmanin vuonna 1998 ohjaamassa elokuvassa Kuusi päivää, seitsemän yötä, josta roolista hän pääsi ehdolle Blockbuster Enterntainment Awardsin saajaksi, sekä päärooli elokuvassa Tortilla Soup - elämää kaikilla mausteilla (2001), josta hän oli ehdolla ALMA-palkinnon saajaksi.
Nneka Ogwumike (Q3342371)
Nnemkadi "Nneka" Ogwumike on yhdysvaltalainen koripalloilija. Hän on voittanut kaksi maailmanmestaruutta ja pelannut WNBA:ssa kaudesta 2012.
Pirkko Oittinen (Q63391057)
Pirkko Tuulikki Oittinen on suomalainen tekniikan tohtori ja Teknillisen korkeakoulun ja sitä seuranneen Aalto-yliopiston graafisen tekniikan emeritaprofessori.
Marjatta Oja (Q62991495)
Marjatta Oja on suomalainen kuvataiteilija, tarkemmin uusmediataiteilija.
Hanne Ojanperä (Q63033304)
Hanne Ojanperä on suomalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin HJK:ssa Naisten Liigassa. Ojanperä on pelannut Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa 2 ottelua.
Ngozi Okonjo-Iweala (Q289350)
Ngozi Okonjo-Iweala on nigerialainen ekonomi ja poliitikko, joka on toiminut maansa valtiovarain- ja ulkoministerinä sekä Maailmanpankin johtotehtävissä.
Chinwe Okoro (Q18402410)
Chinwe Okoro on nigerialainen kuulantyöntäjä ja kiekonheittäjä. Hän on voittanut yleisurheilun afrikanmestaruuskilpailuissa naisten kiekonheiton vuosina 2012 ja 2014 sekä naisten kuulantyönnön 2012.
Pia Olsson (Q63092808)
Pia Olsson on suomalainen filosofian tohtori ja dosentti, joka toimii Helsingin yliopiston kansatieteen yliopistolehtorina. Vuosina 2015–2017 hän toimi eurooppalaisen kansatieteen professorina.
Marija Onolbajeva (Q4334953)
Marija Asanovna Onolbajeva on venäläinen jääkiekkomaalivahti. Hänellä on vasen hanskakäsi. Hän oli mukana Venäjän joukkueessa naisten jääkiekon talviolympialaisissa 2010.
Anyika Onuora (Q1150831)
Nwanyika Jenete C. "Anyika" Onuora on brittiläinen yleisurheilija, joka kilpailee pikajuoksussa sekä 4 × 400 metrin viestijuoksussa.
Maria van Oosterwijck (Q292250)
Maria van Oosterwijck oli alankomaalainen taidemaalari. Hänet tunnetaan runsassti yksityiskohtia sisältävistä kukkamaalauksistaan.
Marta Orellana (Q42303646)
Marta Elena Orellana on argentiinalainen keskimatkojen juoksija. Hän edusti maataan vuoden 1996 Olympiakisojen naisten 800 metrin juoksussa. Hän jäi alkuerässään kuudenneksi eikä näin selviytynyt jatkoon.
Miriam Oremans (Q273481)
Maria Johanna Martina "Miriam" Oremans on alankomaalainen uransa päättänyt tennispelaaja. Vuoden 1993 heinäkuussa hän ylsi kaksinpelin maailmanrankingissa sijalle 25. Nelinpelin maailmanrankingissa Oremans oli parhaimmillaan yhdeksästoista heinäkuussa 1997. Wimbledonin tennisturnauksessa 1992 hän Jacco Eltinghin parina ylsi sekanelinpelin finaaliin, mutta he hävisivät kullan erin 0–2. Oremansin ainoa olympiamitali tuli kesäolympialaisista 2000, kun hän saavutti tenniksen naisten nelinpelin hopeaa Kristie Boogertin parina.
Chana Orloff (Q455857)
Chana Orloff oli israelilainen kuvanveistäjä.
Anna Orlova (Q433685)
Anna Orlova on latvialainen entinen ohjaskelkkailija ja poliisi. Orlova osallistui urallaan kuusiin olympialaisiin vuosina 1992–2010. Hän sijoittui parhaimmillaan olympiaturnauksessa seitsemänneksi Torinon olympialaisissa 2006. Orlova saavutti urallaan MM–kilpailuissa hopeaa sekä EM–kilpailuissa kultaa ja pronssia joukkuekilpailuissa.
Selin Oruz (Q26237085)
Selin Oruz on saksalainen maahockeypelaaja. Hän on pelannut Saksan naisten maajoukkueessa 76 maaottelua ja tehnyt niissä yhden maalin.
Elise Ottesen Jensen (Q3355468)
Elise Ottesen Jensen oli norjalaissyntyinen ruotsalainen seksuaalioikeusaktivisti, kirjailija ja feministi. Hän oli yksi RFSU:n (Riksförbundet För Sexuell Upplysning) perustajista. RFSU on sitoutumaton järjestö, joka luotiin vuonna 1933 edistämään muun muassa näitä asioita: sukupuolikasvatuksen saaminen kouluihin, oikeus aborttiin ja varmojen ehkäisyvälineiden saatavuus. Ottarin motto oli:

»Unelmoin siitä päivästä, jolloin kaikki lapset syntyvät toivottuina, kaikki miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja seksuaalisuus ilmentää läheisyyttä, nautintoa ja hellyyttä.»

Carla Overbeck (Q452257)
Carla Werden Overbeck on yhdysvaltalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi puolustajana. Overbeck toimi urallaan Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkueen pitkäaikaisena kapteenina. Hän toimii nykyisin Duke Blue Devils-yliopistojoukkueen apuvalmentajana, ja on toiminut tehtävässä vuodesta 1992 lähtien. Overbeck on National Soccer Hall of Famen jäsen, johon hänet valittiin vuonna 2006.
Nadežda Ovetškina (Q6957621)
Nadežda Ovetškina on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Candace Owens (Q43302090)
Candace Owens on yhdysvaltalainen konservatiivinen kommentaattori ja poliittinen aktivisti. Owens tunnetaan presidentti Trumpin kannattamisesta, sekä Black Lives Matter -liikkeen, ja demokraattisen puolueen kritisoimisesta. Hän on konservatiivisen Turning Point USA -järjestön viestintäpäällikkö. Owens tekee videoita YouTubeen Red Pill Black -kanavalla.

P[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edith Mary Pargeter englantilainen kirjailija joka tunnetaan erityisesti keskiaikaan sijoittuvasta kirjasarjasta jota hän kirjoitti nimellä Ellis Peters. Kirjoissa munkki, veli Cardfael selvittää salaperäisiä kuolemantapauksia luostarissa. Hän on myös kääntänyt tšekin kielistä runoutta ja proosaa englanniksi.
Marjatta Palander (Q63170385)
Helli Marjatta Palander on suomalainen filosofian tohtori ja Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori, joka tunnetaan muun muassa murretutkijana.
Tatjana Paller (Q15638507)
Tatjana Paller on saksalainen ratapyöräilijä. Hän kilpaili vuoden 2016 ratapyöräilyn euroopanmestaruuskilpailuissa, ja sijoittui kolmanneksi.
Minna Palmroth (Q50923853)
Minna Maria Emilia Palmroth on suomalainen avaruusfyysikko ja filosofian tohtori, joka toimii Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professorina. Hän on voittanut arvostettua Euroopan tiedeneuvoston (ERC) rahoitusta johtamilleen tutkimushankkeille.
Emilia Pardo Bazán (Q275929)
Emilia Pardo Bazán eli Emilia, Pardo Bazanin kreivitär, oli espanjalainen kirjailija, joka kirjoitti romaaneja, novelleja ja kirjallisuuskritiikkiä. Hän tuli tunnetuksi nuorella iällä kirjoittamalla esseen, joka käsitteli Emile Zolaa ja naturalismia, ja esitteli englantilaisia ja venäläisiä kirjallisuuden suuntauksia espanjalaisille lukijoille.
Edith Pargeter (Q237235)
Edith Mary Pargeter englantilainen kirjailija joka tunnetaan erityisesti keskiaikaan sijoittuvasta kirjasarjasta jota hän kirjoitti nimellä Ellis Peters. Kirjoissa munkki, veli Cardfael selvittää salaperäisiä kuolemantapauksia luostarissa. Hän on myös kääntänyt tšekin kielistä runoutta ja proosaa englanniksi.
Eveliina Parikka (Q63345054)
Anna Eveliina Parikka on suomalainen jalkapalloilija, joka edustaa Ruotsin Damallsvenskanissa pelaavaa Bunkeflota.
Park Mi-young (Q262323)
Park Mi-young on eteläkorealainen pöytätennispelaaja. Hän saavutti urallaan olympiapronssin ja neljä MM-pronssia.
Lena Park (Q442881)
Park Jung-hyun, taiteilijanimi Lena Park, on yhdysvaltalaissyntyinen eteläkorealainen laulaja. Hän debytoi vuonna 1998 albumillaan Piece. Parkin myöhempiä albumeita ovat olleet Come To Where I Am (2007) ja Parallax (2012). Hänelle on myönnetty parhaan naisartistin MAMA vuonna 1999. Park osaa soittaa saksofonia, pianoa ja kitaraa.
Park Sung-hyun (Q33093721)
Park Sung-hyun on eteläkorealainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Park oli voittanut kuusi LPGA-tourin kilpailua, joista kaksi oli major-tason turnauksia. Ensimmäisen LPGA-turnauksen, ja samalla myös major-turnauksen, Park voitti heinäkuussa 2017, kun Park voitti US Women's Openin.
Elli Parkkari (Q63170268)
Elli Parkkari oli suomalainen puoluevirkailija, joka 1930-luvulla oli yksi maanalaisen Suomen Kommunistisen Puolueen johtavista organisaattoreista. Korkeaan asemaan SKP:n hierarkiassa noussut Parkkari vastasi muun muassa puolueen salakielisestä kirjeenvaihdosta sekä toimi kaaderi- ja valistusjaostoissa. Vuodet 1938–1944 hän oli vankilassa, ja työskenteli sotavuosien jälkeen muun muassa Kansan Sivistystyön Liiton opintosihteerinä.
Susanna Pasolini (Q3978261)
Susanna Pasolini oli italialainen kirjailija, näyttelijä ja opettaja.
Mervi Paulasto-Kröckel (Q63384934)
Mervi Marketta Paulasto-Kröckel on suomalainen tekniikan tohtori ja Aalto-yliopiston elektroniikan integroinnin ja luotettavuuden professori.
Ilse Paulis (Q24045981)
Ilse Paulis on alankomaalainen soutaja. Kesäolympialaisissa 2016 Paulis voitti naisten kevyen pariairokaksikon kultaa Maaike Headin parina. Samana vuonna hän ja Head kellottivat naisten kevyen pariairokaksikon maailmanennätysajan, joka oli 6:47.69.
Maria Lea Pedini-Angelini (Q542939)
Maria Lea Pedini-Angelini on entinen San Marinon kapteenivaltionhoitaja eli käytännössä maan presidentti. Maan kapteenivaltionhoitajat ovat virassa puoli vuotta ja heitä on kerrallaan kaksi. Pedini-Angelini hoiti virkaa huhtikuun alusta lokakuuhun alkuun 1981 yhdessä Gastone Pasolinin kanssa. Hän on toiminut myöhemmin maansa ulkoministerinä ja Pohjoismaiden suurlähettiläänä. Maria Lea Pedini-Angelini on puoluekannaltaan San Marinon kristillisdemokraatti.
Matilda Peitsaro (Q63381132)
Matilda Peitsaro on suomalainen käsipalloilija. Hän edustaa helsinkiläisseura Dickeniä, jonka pelaajana hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuonna 2018.
Heli Peltola (Q63313297)
Heli Maarit Peltola on suomalainen metsätieteilijä, joka toimii Itä-Suomen yliopiston metsänhoitotieteen professorina.
Päivi Peltomäki (Q41787886)
Päivi Tuulikki Peltomäki on suomalainen lääkäri ja Helsingin yliopiston biolääketieteellisen syöpätutkimuksen professori.
Tiia Peltonen (Q62706557)
Tiia Peltonen on suomalainen jalkapalloilija, joka edustaa Naisten Liigassa pelaavaa Åland Unitedia. Hän on pelipaikaltaan puolustaja. Peltonen pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa 17. marraskuuta 2017. Hänet valittiin Naisten Liigan Vuoden puolustajaksi 2018. Peltonen pelasi aiemmin PK-35 Vantaassa. Hän on myös ollut mukana Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa.
Pirjo Peltonen-Sainio (Q59871471)
Pirjo Hannele Peltonen-Sainio on suomalainen maatalous-metsätieteiden tohtori ja Luonnonvarakeskuksen kasvintuotannon tutkimuksen tutkimusprofessori. Tutkimusalansa ja -aiheittensa vuoksi hän on melko usein tiedotusvälineiden haastateltavana.
Catharine Pendrel (Q729022)
Catharine Pendrel on kanadalainen maastopyöräilijä.
Tuula Pere (Q63274289)
Tuula Pere on suomalainen oikeustieteen tohtori ja kirjailija.
Marguerite Perey (Q241822)
Marguerite Catherine Perey oli ranskalainen kemisti, joka löysi frankiumin vuonna 1939.
Nathalie Persson (Q20156168)
Anna Nathalie Hoff Persson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelasi viimeksi Sporting Clube de Portugal-seurassa. Persson on voittanut urallaan myös naisten alle 19-vuotiaiden euroopanmestaruuden vuonna 2015.
Aino Pesonen (Q63140397)
Aino Katariina Pesonen oli suomalainen ammattiyhdistysaktiivi ja toimittaja, joka oli yksi Suomen Kommunistisen Puolueen perustajajäsenistä.
Anni Pesonen (Q63139807)
Anni Pesonen on suomalainen pappi ja teologi, joka työskentelee seurakuntapastorina Nurmijärvellä. Hän väitteli vuonna 2009 Uuden testamentin eksegetiikasta. Pesonen on toiminut tutkijana Helsingin yliopistossa ja lehtorina Diakonia-ammattikorkeakoulussa.
Anne Birgitta Pessi (Q62759810)
Anne Birgitta Pessi on suomalainen teologian tohtori, joka työskentelee Helsingin yliopiston kirkkososiologian professorina (2012–).
Marianne Pettersen (Q453320)
Marianne Iren Pettersen on norjalainen entinen jalkapalloilija. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä.
Hanna Pettersson (Q5648729)
Hanna Pettersson on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Piteån paidassa. Pettersson on kärsinyt eturistisiteen vammasta pelatessaan Piteåssa.
Marina Pettersson-Engström (Q16227083)
Marina Pettersson-Engström on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelaa nykyisin Elitettan-seura KIF Örebron riveissä. Pettersson-Engströmiltä löytyy myös paljon Damallsvenskan-kokemusta niiltä ajoilta, kun Örebro siellä pelasi.
Ida Pfeiffer (Q78873)
Ida Pfeiffer (1797–1858) oli itävaltalainen tutkimusmatkailija ja matkakirjailija, joka teki kaksi maailmanympärimatkaa. Vuodesta 1842 kuolemaansa saakka hän matkaili etäisissä maailmankolkissa ja tarjosi lukijoilleen viihdettä ja tietoja kaukaisista maista.
Claudine Picardet (Q14125842)
Claudine Picardet syntyjään Poullet, myöhemmin Guyton de Morveau oli ranskalainen tieteilijä ja merkittävä tieteellisten teosten kääntäjä. Hänen tieteenalojaan olivat mineralogia, kemia ja meteorologia.
Gabriela Pichler (Q4972877)
Gabriela Pichler on ruotsalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, jonka ensimmäinen kokoillan elokuva oli vuonna 2012 ilmestynyt Syödä, nukkua, kuolla. Elokuva sai muun muassa parhaan elokuvan, parhaan ohjaajan ja parhaan käsikirjoituksen Guldbagge-palkinnot.
Cécile Pieper (Q26384485)
Cécile Pieper on saksalainen maahockeypelaaja. Hän on pelannut Saksan naisten maajoukkueessa 100 maaottelua ja tehnyt niissä kuusi maalia. Sisähockeyssa hän on pelannut 13 maaottelua ja tehnyt niissä kolme maalia.
Vieno Piironen (Q63092817)
Vieno Irene Piironen on suomalainen elintarviketieteen tohtori, joka on toiminut elintarvikekemian professorina Helsingin yliopistolla.
Marja-Leena Piitulainen (Q63092821)
Marja-Leena Piitulainen on suomalainen filosofian tohtori, joka toimi Tampereen yliopiston germaanisen filologian professorina (1993) ja jäi sittemmin eläkkeelle.
Elice Piksilä (Q63216574)
Elice Piksilä on suomalainen keilaaja. Hän saavutti juniorien EM-kilpailuissa joukkuekilpailun hopeaa vuonna 2015 sekä all eventsin ja joukkuekilpailun hopeaa vuonna 2017. Vuonna 2017 hän voitti ensimmäisen naisten henkilökohtaisen Suomen-mestaruutensa runsas viikko 17-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Euroopan mestarien cupissa hän sijoittui tuona vuonna 17:nneksi.
Sylvia Pinel (Q467943)
Sylvia Pinell on ranskalainen poliitikko, Ranskan kansalliskokouksen jäsen, Ministeri sekä Alueellinen poliitikko.
Mazarine Pingeot (Q462950)
Mazarine Marie Mitterrand Pingeot on ranskalainen kirjailija, filosofian tohtori ja hän opettaa Pariisin-VIII yliopistossa Saint-Denisissä.
Alejandra Pizarnik (Q272441)
Flora Alejandra Pizarnik (1936–1972) oli argentiinalainen runoilija, joka kuvaili teoksissaan juurettomuuden ja maanpaossa elämisen tunnelmia. Hän syntyi Buenos Airesissa Itä-euroopasta muuttaneille juutalaisvanhemmille, ja opiskeli Buenos Airesin yliopistossa filosofiaa ja kirjallisuutta Vuonna 1960 Pizarnik muutti Pariisiin, työsknénteli sikäläiissä lehdissä, julkaisi joitakin runoja ja käänsi romaaneita espanjaksi. Vuonna 1965 hänpalasi Buenos Airesiin ja julkaisi kahdeksan runokokoelmaa. Monissa runoissa puhutaan epätoivosta ja itsetuhoisista ajatuksista. Hän teki itsemurhan vuonna 1972.
Martha Plimpton (Q267383)
Martha Campbell Plimpton on yhdysvaltalainen näyttelijä, laulaja ja entinen malli. Hänen elokuvadebyyttinsä oli The River Rat (1984). Plimpton tuli tunnetuksi Richard Donnerin ohjaamasta, vuonna 1985 julkaistusta Arkajalat-elokuvasta, jossa hän näytteli Stephanie Steinbrenneriä.
Kelsey Plum (Q20657581)
Kelsey Plum on yhdysvaltalainen koripalloilija. Hän on voittanut yhden maailmanmestaruuden ja pelannut WNBA:ssa kaudesta 2017.
Jenni Poikelus (Q63371535)
Jenni Poikelus on suomalainen radiotoimittaja, televisioesiintyjä ja käsikirjoittaja. Hän on työskennellyt Ylen YleX-kanavalla kesäkuusta 2012 lähtien. Alussa hän toimi harjoittelijana, mutta vuodesta 2013 lähtien hän teki yhdessä Alma Hätösen kanssa iltaohjelmaa. Myöhemmin he saivat oman iltapäiväohjelman Poikelus ja Hätönen. Ohjelma loppui, kun Hätönen lähti Yleltä pois. Viimeinen lähetys oli 21.12.2018.
Anna-Maija Poikkeus (Q63258070)
Anna-Maija Poikkeus on Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitoksen kasvatustieteen professori. Hän on myös tiedekunnan dekaani. Hänen erikoisalojaan ovat varhais- ja alkukasvatus, erityisesti lasten kehitys ja oppiminen.
Estavana Polman (Q5400699)
Estavana Polman on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa toistasataa ottelua ja tehnyt niissä yli 400 maalia. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Samantha Power (Q454970)
Samantha Power on brittiläissyntyinen yhdysvaltalainen diplomaatti, joka toimi Yhdysvaltojen YK-suurlähettiläänä Barack Obaman presidenttikaudella.
Irmgard Praetz (Q111545)
Irmgard Praetz – 2008 oli saksalainen yleisurheilija, jonka menestyi parhaiten pituushypyssä.
Ayanna Pressley (Q13562359)
Ayanna Soyini Pressley on yhdysvaltalainen poliitikko demokraattisesta puolueesta.
Raija-Leena Punamäki (Q63092825)
Raija-Leena Eliisa Punamäki on suomalainen ekonomi ja filosofian tohtori, joka on toiminut Tampereen yliopiston psykologian professorina mielenterveyden tutkimuksen alalla.
Riikka Purra (Q29892910)
Riikka Purra on suomalainen poliittinen suunnittelija ja poliitikko, joka edustaa perussuomalaisia. Hänet valittiin kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä vuoden 2019 vaaleissa.
Tarja Pöntinen (Q63110323)
Tarja Pöntinen on suomalainen uransa päättänyt pesäpalloilija. Pöntinen pelasi pääsarjatasolla 24 kauden aikana 410 ottelua, kaikki Lapuan Virkiässä. Hän pelasi ensimmäisen pääsarjaottelunsa kaudella 1974 ja lopetti uransa kauden 1998 päätteeksi.
Maiju Pöyhönen (Q63243357)
Maiju Pöyhönen oli kasvitarhakoulun opettaja ja kirjoitti eri aiheista.

Q[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caroline Quentin on englantilainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten televisiosarjoista Huonosti käyttäytyvät miehet (1992–1998), Jonathan Creek – illuusioiden mestari (1997–2000) ja Blue Murder (2003–2009).
Emily Quarton (Q26844997)
Emily Beth Quarton on kanadalainen painonnostaja. Hän edusti Kanadan maajoukkuetta painonnoston maailmanmestaruuskilpailuissa 2010. Quarton painaa 58 kilogrammaa.
Caroline Quentin (Q1880718)
Caroline Quentin on englantilainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten televisiosarjoista Huonosti käyttäytyvät miehet (1992–1998), Jonathan Creek – illuusioiden mestari (1997–2000) ja Blue Murder (2003–2009).
Laura Quevedo (Q26072627)
Laura Quevedo Cañizares on espanjalainen koripalloilija, joka edustaa tällä hetkellä CB Al-Qázeres-seuraa sekä Espanjan naisten koripallomaajoukkuetta. Quevedo edusti maataan kesäolympialaisten 2016 koripallon naisten turnauksessa.
Diana Quijano (Q1260138)
Diana Quijano Valdivieso on perulainen näyttelijä ja malli. Quijano on näytellyt muun muassa elokuvissa Amazon liekeissä (1993), Ultra Warrior (1990) ja Crime Zone (1989).
Laura Quilter (Q14541047)
Laura Quilter on yhdysvaltalainen kirjailija, asianajaja ja professori. Quilter valmistui Kalifornian yliopistosta vuonna 2003, ja on sen jälkeen perehtynyt tieteiskirjallisuuteen. Vuonna 1994 Quilter perusti oman verkkosivuston, Feministinen SF, fantasia ja Utopian.
Jennifer Quinn (Q48471212)
Jennifer J. Quinn on yhdysvaltalainen matemaatikko, joka on erikoistunut kombinatoriikkaan. Quinn työskentelee University of Washington Tacoma-yliopistossa ja kuuluu Mathematical Association of America-hallintoneuvostoon. Vuodesta 2004 vuoteen 2008 Quinn toimi Math Horizons-nimisen aikakauslehden päätoimittajana.
Martha Quinn (Q6774518)
Martha Conrad Quinn on yhdysvaltalainen näyttelijä ja televisiopersoona. Hänet tunnetaan parhaiten MTV-televisiokanavan visualistina. Quinn työskentelee MTV:lle yhdessä Nina Blackwoodin, Mark Goodmanin, Alan Hunterin ja J.J. Jacksonin kanssa.
Denise Quiñones (Q2551259)
Denise Marie Quiñones August on puertoricolainen näyttelijä, malli ja kauneuskuningatar, joka on neljäs Miss Universum-kilpailun voittanut puertoricolainen nainen. Ennen Miss Universum-kilpailun voittoa hän voitti Miss Puerto Rico-kauneuskilpailun 2001. Quiñones on asunut Santo Domingossa vuodesta 2010 lähtien.

R[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo-Issa Rae Diop on yhdysvaltalainen näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja, joka tuli alkujaan tunnetuksi luomastaan verkkosarjasta Awkward Black Girl. Sen jälkeen hän on näytellyt muun muassa televisiosarjassa Insecure, jota hän oli myös käsikirjoittamassa. Rae on saanut sarjasta kaksi Golden Globe- ja yhden Emmy-ehdokkuuden.
Anu Raatevaara (Q63284779)
Anu Raatevaara on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut lappeenrantalaista NST:tä kausina 2012–2014 sekä nurmijärveläistä SB-Prota kaudesta 2014–2015 alkaen. Hän on voittanut SM-kultaa vuonna 2018 ja saavuttanut SM-hopeaa vuosina 2015 ja 2017 sekä SM-pronssia vuonna 2016. Raatevaaran kasvattajaseura on sysmäläinen Bandy Boys -88.
Issa Rae (Q13560267)
Jo-Issa Rae Diop on yhdysvaltalainen näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja, joka tuli alkujaan tunnetuksi luomastaan verkkosarjasta Awkward Black Girl. Sen jälkeen hän on näytellyt muun muassa televisiosarjassa Insecure, jota hän oli myös käsikirjoittamassa. Rae on saanut sarjasta kaksi Golden Globe- ja yhden Emmy-ehdokkuuden.
Kamma Rahbek (Q3366247)
Karen Margrethe ”Kamma” Rahbek oli tanskalainen kirjallisuussalongin pitäjä. Hän kävi laajaa kirjeenvaihtoa tanskalaisten kulttuurivaikuttajien kanssa.
Katri Raik (Q16405510)
Katri Raik on virolainen historioitsija, Viron sosiaalidemokraattisen puolueen poliitikko, opettaja ja kansanedustaja. Raik aloitti Viron sisäministerinä Ratasin hallituksessa 26. marraskuuta 2018.
Emilia Ramboldt (Q4935788)
Emilia Ingrid Maria Andersson Ramboldt on ruotsalainen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa Linköping HC:n riveissä Ruotsin naisten jääkiekon pääsarjassa. Hän on voittanut pronssia naisten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuista 2007 Ruotsin maajoukkueessa. Hän käyttää pelinumeroa 84.
Annamari Ranki (Q18245258)
Päivi Annamari Ranki on suomalainen lääkäri, lääketieteen tohtori ja Helsingin yliopiston iho- ja sukupuolitautiopin professori.
Lulu Ranne (Q63164219)
Lulu Ranne on perussuomalainen ensimmäisen kauden kansanedustaja. Ranne valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Hämeen vaalipiiristä 7 875 äänellä.
Liisa Rantalaiho (Q29647706)
Liisa Rantalaiho on suomalainen sosiologi. Hän johti Raija Julkusen kanssa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Suomen hyvinvointiyhteiskunnasta ja sukupuolirooleista.
Mari Rantanen (poliitikko) (Q29957554)
Mari Rantanen on suomalainen ensihoitaja ja poliitikko. joka valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa perussuomalaisten kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä. Hän on ollut kaupunginvaltuutettu sekä kaupunginhallituksen ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen.
Piritta Rantanen (Q28782557)
Piritta Maria Katariina Rantanen on suomalainen sairaanhoitaja ja poliitikko. joka valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajaksi Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän toiminut Jämsän kaupungin­hallituksen puheenjohtajana ja sitä ennen pitkään paikallis­politiikassa ja puoluevaltuustossa.
Anita Rapp (Q1803747)
Anita Rapp on norjalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi hyökkääjänä. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä.
Jamie Rattray (Q6147106)
Jamie Lee Rattray on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa hyökkääjänä. Hän on Kanadan maajoukkueen pelaajana saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuosina 2015 ja 2016 sekä pronssia vuonna 2019. Hän voitti alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa kultaa vuonna 2010 sekä saavutti hopeaa vuonna 2009.
Kaisaleena Rautakorpi (Q63390134)
Kaisaleena Rautakorpi on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 121 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Lapuan Virkiän kasvatti ja on Superpesiksessä edustanut Seinäjoen Maila-Jusseja kausina 2015–2017 sekä Lapuan Virkiää kaudesta 2018.
Carolina Ravassa (Q28976364)
Carolina Ravassa on kolumbialainen näyttelijä, joka on pääosin tehnyt sivurooleja elokuvissa, kuten Step Up 3D ja äänirooleja videopeleihin, kuten Grand Theft Auto V, Overwatch ja Just Cause 4.
Bec Rawlings (Q3275768)
Rebecca Rawlings on australialainen vapaaottelija ja paljasnyrkkeilijä. Hän on ollut kesäkuusta 2018 lähtien Police Gazetten höyhensarjan paljasnyrkkeilyn mestari. Vapaaottelussa Rawlings otteli kerran Invictan korsisarjan mestaruudesta, mutta hävisi kamppailun Carla Esparzalle. Rawlings otteli myös UFC:ssä vuosina 2014–2018.
Stephanie Rawlings-Blake (Q3498466)
Stephanie C. Rawlings-Blake on yhdysvaltalainen poliitikko ja asianajaja. Hän kuuluu Yhdysvaltain demokraattiseen puolueeseen. Rawlings-Blake toimi vuodesta 2010 vuoteen 2016 Baltimoren pormestarina.
Carla Rebecchi (Q39091)
Carla Rebecchi on argentiinalainen maahockeypelaaja.
Laura Regan (Q1710153)
Laura Regan on kanadalainen näyttelijä, joka tunnetaan muun muassa elokuvista Saving Jessica Lynch (2003), My Little Eye (2002), They (2002) ja Dead Silence (2007) sekä televisiosarjoista Mad Men ja Minority Report.
Raffaella Reggi (Q264212)
Raffaella Reggi-Concato on italialainen uransa päättänyt tennispelaaja.
Minna Reijonen (Q28783680)
Minna Helmi Reijonen on suomalainen farmaseutti ja perussuomalainen poliitikko. Hänet valittiin eduskuntavaaleissa 2019 kansanedustajaksi Savo-Karjalan vaalipiiristä.
Agnes Reisch (Q22895244)
Agnes Reisch on saksalainen mäkihyppääjä. Hän on voittanut naisten Alpen Cupin kaksi kertaa, vuosina 2015 ja 2016. Vuoden 2016 nuorten talviolympialaisissa hän saavutti pronssia yhdistetyn sekakilpailussa Saksan joukkueessa.
Mary Carter Reitano (Q434596)
Mary Carter Reitano on australialainen uransa lopettanut tennispelaaja. Hän on voittanut Australian avoimen tennisturnauksen naisten kaksinpelin vuonna 1956, jolloin toiseksi jäi Thelma Coyne Long ja 1959, milloin hopeaa sai Renee Schuurman. Australian avoimen tennisturnauksen nelinpelissä hän on saavuttanut voiton 1956 ja 1959.
Bertha Relander (Q63258244)
Bertha Relander o.s. Wüger oli suomalainen musiikinopettaja.
Kirsti Relander (Q63102556)
Kirsti Relander, o.s. Relander entinen Hurtta, entinen Mannelin on suomalainen opettaja ja kulttuurivaikuttaja.
Lisa Renlund (Q24450729)
Lisa (Liza) Renlund on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän edustaa Damallsvenskan-seura Piteåta. Renlund on edustanut Ruotsin alle 17-vuotiaiden naisten jalkapallomaajoukkuetta.
Marta A. Renvall (Q63258268)
Marta A. Renvall oli suomalainen johtaja.
Ri Sol-ju (Q714658)
Ri Sol-ju tai Lee Seol-ju on pohjoiskorealainen laulaja ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin vaimo. He menivät naimisiin vuonna 2009 ja heidän ensimmäinen lapsensa oli tytär Ju-ae. Yhteensä parilla on kolme lasta. Sol-ju esiintyy harvoin julkisuudessa, ja hänestä tiedetään kovin vähän. Tieto tyttärestä Ju-aesta tuli julkisuuteen, kun koripalloilija Dennis Rodman kertoi pitäneensä tätä sylissä.
Åsa Ringbom (Q50736327)
Åsa Margareta Ringbom on suomalainen filosofian tohtori ja Åbo Akademin taidehistorian emeritaprofessori.
Mirka Rintamäki (Q63360150)
Mirka Rintamäki on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 224 runko- ja loppusarjaottelua sekä useita pudotuspelejä. Hän pelasi Itä–Länsi-ottelussa vuonna 2014. Hän on saavuttanut yhden SM-hopean (2016) ja kaksi SM-pronssia. Kaudella 2019 hän edustaa tamperelaista Manse PP:tä. Hänen kasvattajaseuransa on Nurmon Jymy.
Martha Roby (Q439117)
Martha Kehres Roby on yhdysvaltalainen poliitikko, joka kuuluu Yhdysvaltain republikaaniseen puolueeseen. Hän on istunut Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Alabaman toisesta vaalipiiristä tammikuusta 2011 lähtien.
Ana María Romero de Campero (Q4750446)
Ana María Romero de Campero oli bolivialainen toimittaja ja poliitikko, joka oli kuollessaan Bolivian senaatin eli Bolivian parlamentin ylähuoneen puheenjohtaja (2010). Hän työskenteli myös esimerkiksi Bolivian informaatioministerinä (1979) ja oli maansa ensimmäinen ihmisoikeusasiamies (Defensor del Pueblo;.
Ginni Rometty (Q49971)
Virginia "Ginni" Rometty on yhdysvaltalainen yritysjohtaja. Hän on johtanut IBM:ää sen muuttuessa teknologiayhtiöstä datayhtiöksi. Hän valitsi tekoälysovellukset yrityksensä strategian keskiöön, ja investoi rohkeasti lohkoketjujen ja kvanttilaskennan kehittämiseen. Forbes luokitteli vuonna 2018 Romettyn maailman vaikutusvaltaisimpien naisten joukossa sijalle 10.
Maria Rooth (Q274504)
Maria Elisabeth Rooth on ruotsalainen uransa päättänyt jääkiekkoilija. Rooth pelasi urallaan hyökkääjänä. Hänen saavutuksiinsa kuuluu hopeamitali naisten jääkiekon talviolympialaisista 2006 sekä pronssimitali talviolympialaisista 2002.
Bella Rosenfeld (Q467352)
Bella Rosenfeld Chagall oli valkovenäläinen juutalaistaustainen kirjailija ja taiteilija Marc Chagallin ensimmäinen puoliso.
Yvette Roudy (Q3574055)
Yvette Roudy on ranskalainen sosialistisen puolueen poliitikko, joka on voimakkaasti tukenut feminismiä. Hän on myös toiminut kahdesti ministerinä. Hänellä on ollut myös lukuisia alueellisia ja paikallisia luottamustehtäviä.
Monique de Roux (Q18637038)
Monique de Roux on ranskalainen taidemaalari, joka asuu ja työskentelee Espanjassa.

Kulttuurisukuun syntynyt de Roux asui varhaislapsuutensa Algeriassa. Hän opiskeli kuvataiteilijaksi Pariisin taideakatemiassa vuosina 1965 -1968. Ensimmäisen näyttelynsä hän on pitänyt vuonna 1968 ja sen jälkeen ympäri maapalloa.

Charris Rozemalen (Q29966228)
Charris Rozemalen on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa 24 ottelua ja tehnyt niissä 31 maalia. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa pronssia vuonna 2017 ja EM-kilpailuissa pronssia vuonna 2018.
Danijela Rundqvist (Q274475)
Danijela Kristina Rundqvist on ruotsalainen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän edustaa nykyisin Svenska damhockeyliganin Djurgårdens IF:tä. Rundqvist on saavuttanut kaksi olympiamitalia naisten jääkiekossa, hopeaa Torinosta 2006 sekä pronssia Salt Lake Citystä 2002.
Katrin Rutschow-Stomporowski (Q470089)
Katrin Rutschow-Stomporowski on saksalainen uransa päättänyt soutaja. Rutschow-Stomporowski saavutti urallaan kaksi olympiakultaa. Ensimmäinen tuli kesäolympialaisissa 1996 soudun naisten pariaironelosesta Saksan joukkueesta, toinen kesäolympialaisista 2004 soudun naisten yksiköstä. Olympiapronssia hän voitti kesäolympialaisissa 2000 soudun naisten yksiköstä.
Heli Ryhänen (Q63400144)
Heli Ryhänen on suomalainen kuvanveistäjä. Hän asuu Tampereella.
Johanna Rytting Kaneryd (Q24450458)
Johanna Rytting Kaneryd on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin Damallsvenskan-joukkue Rosengårdin paidassa. Rytting Kanerud käyttää pelinumeroa 20.
So Yeon Ryu (Q5366293)
So Yeon Ryu on eteläkorealainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Ryu oli voittanut kuusi LPGA-tourin kilpailua, joista kaksi oli major-tason turnauksia. Ensimmäisen LPGA-turnauksen, ja samalla myös major-turnauksen, Ryu voitti heinäkuussa 2011, kun hän voitti US Women's Openin.

S[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirikan ”June” Charoensiri on thaimaalainen asianajaja ja ihmisoikeusaktivisti, joka oli vuoden 2014 vallankaappauksen jälkeen perustamassa Thai Lawyers for Human Rights -järjestöä. Hän on puolustanut oikeudessa henkilöitä, joita on syytetty poliittisten syiden perusteella, ja hän on itse joutunut monien syytteiden kohteeksi.
Danièle Sallenave on ranskalainen kirjailija ja Ranskan akatemian jäsen.
L’Malouma Said on mauritanialainen poliitikko ja ihmisoikeusaktivisti. Orjuudessa syntynyt Said on taistellut kansansa haratinien puolesta erilaisissa järjestöissä. Hänet valittiin vuonna 2006 Mauritanian kansalliskokoukseen.
Milja Saari (Q63347477)
Milja Saari on suomalainen tasa-arvopolitiikan tutkija. Hän työskentelee Suomen Akatemialla tiedeasiantuntijana.
Katri Saarikivi (Q56259715)
Katri Saarikivi on suomalainen aivotutkija ja tieteen popularisoija. Saarikivi johtaa Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen mekanismeja selvittävää HUMEX-projektia. Saarikiven vetämä NEMO – Natural Emotionality in Digital Interaction -joukkue voitti Helsinki Challenge -kilpailun vuonna 2015. Ryhmä tutki keinoja mitata ja välittää tunteita verkossa.
Lessie Sachs (Q24455642)
Lessie Sachs (1897–1942) oli saksalainen, juutalaistaustainen, Yhdysvalloissa vaikuttanut kuvataiteilija ja runoilija.
Soraya Sáenz de Santamaría (Q41267)
María Soraya Sáenz de Santamaría Antón on espanjalainen poliitikko. Hän edustaa keskutaoikeistolaista Kansanpuoluetta PP. Sáenz de Santamaría on hyvä esiintyjä ja juridisesti pätevä ja hän tuki pääministeri Mariano Rajoya monissa tehtävissä varsinkin lehdistön edessä. Hänestä oli nuorempana Rajoyn avustaja, hänet valittiin parlamenttiin vuonna 2004, ja vuonna 2008 hänestä tuli kansanpuolueen parlamenttiryhmän johtaja.
Cecilia Sahlgren (Q62745283)
Cecilia Maria Sahlgren on suomalainen filosofian tohtori, joka työskentelee Åbo Akademin solubiologian professorina. Hän on myös Eindhovenin teknillisen yliopiston apulaisprofessori Alankomaiden Eindhovenissa.
L’Malouma Said (Q51200724)
L’Malouma Said on mauritanialainen poliitikko ja ihmisoikeusaktivisti. Orjuudessa syntynyt Said on taistellut kansansa haratinien puolesta erilaisissa järjestöissä. Hänet valittiin vuonna 2006 Mauritanian kansalliskokoukseen.
Hanna Saikku (Q63312305)
Johanna (Hanna) Vilhelmiina Saikku oli kotitalousopiston johtaja ja päätoimittaja.
Anna Sailamaa (Q61849150)
Anna Sailamaa on suomalainen sarjakuvantekijä.
Helga Sailo (Q63337564)
Helga Eleonora Sailo oli suomalainen laulaja.
Sajah (Q2624795)
Sajah bint Al-Harith ibn Suayd oli arabialainen profeetta. Hän kuului Arabian niemimaalla eläneeseen Bani Tamim -heimoon ja äitinsä puolelta irakilaiseen kristittyyn Banu Taghlib -heimoon. Sajah oli profeetta Muhammedin aikalainen, joka nousi itse profeetaksi Muhammedin kuoleman jälkeen. Muhammedin kuoltua vuonna 632 useat heimot ryhtyivät seuraamaan eri profeettoja, joista Sajah on ainoa tunnettu nainen. Sajah johti yhtä Ridda-sotiin kuuluvaa kapinaa. Myöhemmin Sajah meni naimisiin profeetta Musailiman kanssa, jonka kanssa hän loi voimakkaan kapinallisen liittouman. Musailiman kuoltua Yamaman taistelussa vuonna 633 Sajah kääntyi islamin uskoon. Myöhemmin Sajahia ja Musailimaa on nimitetty islamilaisessa kirjallisuudessa valeprofeetoiksi.
Moeno Sakaguchi (Q52319967)
Moeno Sakaguchi on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on keskikenttä. Sakaguchi edustaa seuratasolla Albirex Niigata Ladiesia. Japanin maajoukkueessa hän debytoi kesäkuussa 2018. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa, mutta ei pelannut turnauksessa otteluakaan. Huhtikuuhun 2019 mennessä Sakaguchi on pelannut maajoukkueessa 11 ottelua ja on tehnyt niissä yhden maalin.
Tuula Sakaranaho (Q63092829)
Tuula Helena Sakaranaho on suomalainen filosofian tohtori, joka työskentelee Helsingin yliopiston uskontotieteen professorina. Hänen erikoisalaansa on islamin tutkimus.
Alaa Salah (Q63126345)
Alaa Salah on 22-vuotias sudanilainen arkkitehtiopiskelija josta tuli khartumilaisen valokuvaaja Lana Harounin ottaman kuvan johdosta symboli Sudanissa jos joulukuussa vuonna 2018 alkaneille mielenosoituksille joissa mielenosoittajat ovat vaatineet presidentti Omar Hassan al-Bashirin eroa.
Danièle Sallenave (Q459596)
Danièle Sallenave on ranskalainen kirjailija ja Ranskan akatemian jäsen.
Emma Sallinen (Q63395527)
Emma Sallinen on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 91 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Viinijärven Urheilijoiden kasvatti ja on edustanut Superpesiksessä kasvattajaseuraansa kausina 2014–2016 sekä jyväskyläläisseura Kirittäriä kaudesta 2017. Kaudella 2018 hän voitti Suomen-mestaruuden ja hänet valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Roosa Salmela (Q63313204)
Roosa Salmela on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut Tampereen Kooveeta kaudesta 2013–2014 alkaen. Hän on pelannut runkosarjassa 103 ottelua, joissa hän on tehnyt 31 maalia ja antanut 27 maalisyöttöä. Pudotuspelejä hänellä on 28, joissa hänen tehopisteensä ovat 4 + 4. Hän saavutti SM-pronssia vuonna 2019.
Katariina Salmela-Aro (Q57227065)
Katariina Salmela-Aro on Helsingin yliopiston professori kasvatustieteen alalla. Hänen painotuksensa kasvatustieteessä on psykologia.
Arla Salo (Q63301898)
Arla Salo on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan maalivahti. Hän on edustanut naisten Salibandyliigassa Tikkurilan Tiikereitä kausina 2010–2013, helsinkiläistä M-Teamia kausina 2013–2017 sekä Porvoon Salibandyseuraa kaudesta 2017–2018 alkaen. Kaudella 2015–2016 Salo teki liigan ennätyksen torjumalla kauden aikana kuusi rangaistuslaukausta.
Tuula Salo (Q55360585)
Tuula Anneli Salo on suomalainen hammaslääketieteen tohtori, joka toimii Helsingin ja Oulun yliopistojen suupatologian professorina.
Tove Salokivi (Q63346300)
Tove Salokivi on suomalainen käsipalloilija. Hän edustaa helsinkiläisseura Dickeniä, jonka pelaajana hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuosina 2015–2018. Hän on pelannut Suomen maajoukkueessa 10 ottelua ja tehnyt niissä 12 maalia.
Hanna Salomäki (Q63254959)
Hanna Salomäki on suomalainen teologi ja yhteiskuntatieteilijä, joka on johtanut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallituksen alaisuudessa toimivaa Kirkon tutkimuskeskusta vuosina 2012–2014 ja jälleen vuodesta 2017 lähtien.
Dagmar Salén (Q3439669)
Dagmar Salén oli ruotsalainen purjehtija. Hän saavutti ainoan olympiamitalinsa kesäolympialaisista 1936 purjehduksen kuutosesta Ruotsin viisihenkisessä joukkueessa, johon kuului myös hänen miehensä Sven Salén. Hänestä tuli tuolloin ensimmäinen ruotsalainen olympiamitalin purjehduksesta saanut nainen.
Evelina Samuelsson (Q282225)
Evelina Louise Samuelsson on ruotsalainen jääkiekkoilija. Hän voitti pronssia talviolympialaisissa 2002.
Brit Sandaune (Q1792227)
Brit Sandaune on norjalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi puolustajana. Hän kuului maajoukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2000 kesäolympialaisista Sydneystä.
Summer Sanders (Q120770)
Summer Elisabeth Sanders OLY on yhdysvaltalainen uransa päättänyt uimari. Hän voitti kesäolympialaisissa 1992 naisten 200 metrin perhosuinnin kultaa sekä naisten 4×100 metrin vapaauinnin kultaa. Sanders työskentelee nykyisin urheiluselostajana, toimittajana, televisiojuontajana ja näyttelijänä.
Sandra Faber (Q266972)
Sandra Faber on yhdysvaltalainen tähtitieteilijä. Hänen tutkimuskohteenaan on galaksien synty ja kehitys. Hän teki väitöstutkimuksensa Harvardin yliopistossa. Vuonna 1972 hän siirtyi Kaliforniaan Lickin observatiorioon. Hän on johtanut suuria hankkeita kuten Hubblen teleskoopin suunnittelua ja korjausta.
Sangita Kulathinal (Q63203970)
Sangita Bijoy Kulathinal on intialainen tilastotieteen professori. Hän työskentelee Helsingin yliopistossa ja on erikoistunut terveydenhuollon parissa käytettäviin tilastollisiin menetelmiin. Kulathinal on Helsingin yliopiston ensimmmäinen naisprofessori matematiikan ja tilastotieteen laitoksella.
Emma Santamäki (Q63388981)
Emma Santamäki on suomalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan toppari. Hän edustaa nykyisin Naisten Liigassa pelaavaa Turun Palloseuraa. Santamäki pelasi Naisten Liigassa ensimmäisen kautensa 2013. Hän käyttää pelinumeroa 24. Santamäki toimii seuransa varakapteenina.
Anna Santer (Q4767459)
Anna Santer on italialainen uransa lopettanut maastohiihtäjä, joka kilpaili vuosina 1993–2006. Santer sijoittui vuoden 2006 naisten Nordic Ski Marathon Cupissa toiseksi. Hän on myös voittanut La Transjurassienne -maastohiihtokilpailun vuonna 2006 ajallaan 2:34:41.6. Hän on naimisissa ja asuu Cortina d'Ampezzossa, Pohjois-Italiassa.
Kaija Saranto (Q63255411)
Kaija Kristiina Saranto on suomalainen erikoissairaanhoitaja ja terveystieteen tohtori, joka toimii Itä-Suomen yliopiston sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon professorina (2006–). Hän on ollut perustamassa Kuopioon Suomen ensimmäistä hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymää (RECEPS).
Outi Sarjakoski (Q63352043)
Outi Sarjakoski on suomalainen arkkitehti.
Saga Sarkola (Q63283656)
Saga Sarkola on suomalainen näyttelijä ja teatteritaiteen opiskelija. Sarkola opiskelee Tampereen yliopiston Näyttelijäntyön laitoksella, josta hän valmistuu vuonna 2019 teatteritaiteen maisteriksi. Sarkolan ensimmäinen elokuvarooli oli Timo Koivusalon ohjaamassa elokuvassa Täällä Pohjantähden alla vuonna 2009, jossa hän näytteli Ani Salpakaria. Suuren yleisön tietoisuuteen Sarkola nousi räppäri Cheekin tyttöystävän roolin myötä JP Siilin vuonna 2018 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Veljeni vartija. Elokuvien lisäksi Sarkola on tullut tunnetuksi myös KOM-teatterin lavalla yleisömenestykseksi yltäneessä näytelmässä Veriruusut.
Saskia Sassen (Q239419)
Saskia Sassen on yhdysvaltalainen sosiologi. Hän toimii professorina Columbian yliopistossa. Hänen tutkimuskohteitaan ovat globalisaatio, epätasa-arvo ja urbaani sosiologia.
Hele Savin (Q60411529)
Hele Irene Savin on suomalainen tekniikan tohtori ja Aalto-yliopiston mikro- ja nanoelektroniikan professori. Hänet tunnetaan julkisuudessa muun muassa huipputehokkaiden aurinkokennojen kehittäjänä.
Outi Savolainen (Q63092833)
Outi Anitra Savolainen on suomalainen filosofian tohtori, joka on toiminut Oulun yliopiston perinnöllisyystieteen professorina.
Hayley Scamurra (Q29531245)
Hayley Scamurra on yhdysvaltalainen jääkiekkoilija, joka pelaa NWHL-joukkue Buffalo Beautsin riveissä. Scamurra on pelipaikaltaan hyökkääjä. Jääkiekon naisten maailmanmestaruuskilpailuissa 2019 hän voitti kultaa Yhdysvaltain joukkueessa. Scamurra pelasi kilpailuissa 7 ottelua, joihin teki tehot 1+1=2. Hänen turnauksen ainoa maalinsa syntyi välierissä Venäjää vastaan, ja se vei Yhdysvallat 7–0-johtoon.
Annemarie Schimmel (Q75860)
Annemarie Schimmel oli saksalainen kielitieteilijä ja kääntäjä. Hän käänsi arabian-, persian-, turkin- ja urdinkielistä runoutta saksaksi. Tutkijana hän oli erityisen kiinnostunut runoilija, uskonnonfilosofi ja poliitikko Muhammad Iqbalista. Hänen tutkimuskohteensa ulottuivat kuitenkin laajemmalle, islamilaista kalligrafiaa myöten.
Janet Schmalfeldt (Q63349309)
Janet Schmalfeldt on yhdysvaltalainen pianisti ja musiikintutkija. Hän on tutkinut erityisesti musiikin muotorakenteita ja musiikilliseen muotoon liittyviä filosofisia kysymyksiä. Janet Schmalfeldt työskentelee tällä hetkellä emeritaprofessorina Tuftsin yliopistossa.
Kathrin Schmidt (Q76429)
Kathrin Schmidt on saksalainen kirjailija ja runoilija. Häneltä on suomennettu teos Et sinä kuole, joka voitti Saksan suurimman Deutscher Buchpreis -kirjapalkinnon.
Myrthe Schoenaker (Q24808512)
Myrthe Schoenaker on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa 13 ottelua ja tehnyt niissä 19 maalia.
Anne Schröder (Q26384479)
Anne Schröder on saksalainen maahockeypelaaja. Hän on pelannut Saksan naisten maajoukkueessa 121 maaottelua ja tehnyt niissä kahdeksan maalia. Sisähockeyssa hän on pelannut 21 maaottelua ja tehnyt niissä 11 maalia.
Hermine Schröder (Q104527)
Hermine Schröder oli saksalainen yleisurheilija, jonka menestyi parhaiten kuulantyönnössä.
Svenja Schulze (Q1407342)
Svenja Schulze on saksalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Schulze toimii ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministerinä Merkelin IV hallituksessa.
Margit Schumann (Q437707)
Margit Schumann oli Itä-Saksaa edustanut ohjaskelkkailija, olympiavoittaja, maailman- ja euroopanmestari.
Ursula Schwab (Q63384043)
Ursula Schwab on suomalainen ravitsemustieteilijä ja filosofian tohtori. Hänet nimitettiin vuonna 2016 ja Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professoriksi viisivuotiskaudeksi (2016–2021); tämä oli Suomen ensimmäinen ravitsemusterpian professuuri. Schwab kansantajuistaa tieteellistä työtään ja varsin usein tiedotusvälineet ovat haastatelleet häntä. Hän on saanut kansainvälistä tutkimusrahoitusta muun muassa Euroopan komissiolta alkoholista riippumattoman rasvamaksan tutkimiseen.
Ullica Segerstråle (Q56641638)
Ullica Christina Olofsdotter Segerstråle on suomalainen sosiologi ja tieteen historioitsija, joka on toiminut Illinoisin teknillisen korkeakoulun (IIT) sosiologian professorina.
Jana Šemjakina (Q257344)
Jana Volodymyrivna Šemjakina on ukrainalainen miekkailija ja olympiavoittaja. Hänen aselajinsa on kalpa. Šemjakina voitti Lontoon olympialaisissa 2012 kalvan yksilökilpailun. Hän oli mukana myös Pekingissä 2008 ja Rio de Janeirossa, mutta näissä ei sijoittunut 10. parhaan joukkoon. Sekä Lontoossa että Rio de Janeirossa hän osallistui myös kalvan joukkuekilpailuun, mutta Ukrainan joukkue jäi kummassallakin kerralla kahdeksanneksi. Šemjakinalla on myös yksilökilpailuista yksi MM–pronssi vuodelta 2014. Hänellä on yksi Euroopan-mestaruus vuodelta 2005 yksilökilpailussa ja EM-pronssi vuodelta 2009. Hänellä on myös joukkuekilpailusta MM-pronssi vuodelta 2015 sekä EM-pronssi vuodelta 2005.
Seok Eun-mi (Q460565)
Seok Eun-mi on eteläkorealainen pöytätennispelaaja. Hän saavutti urallaan yhden olympiahopean ja kolme MM-pronssia.
Seok Ha-jung (Q9035908)
Seok Ha-jung on kiinalaissyntyinen eteläkorealainen pöytätennispelaaja. Hän saavutti joukkuekilpailussa pronssia Dortmundin MM-kilpailuissa 2012. Lontoon olympialaisissa 2012 hän kuului joukkuekilpailussa Etelä-Korean neljänneksi sijoittuneeseen joukkueeseen.
Matilda Seppälä (Q63381018)
Matilda Seppälä on suomalainen säveltäjä ja viulisti.
Terri Sewell (Q461621)
Terrycina Andrea "Terri" Sewell on yhdysvaltalainen poliitikko, joka kuuluu Yhdysvaltain demokraattiseen puolueeseen. Hän on istunut Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Alabaman seitsemännestä vaalipiiristä tammikuusta 2011 lähtien.
Ayelet Shaked (Q2791686)
Ayelet Shaked on israelilalinen poliitikko ja tietotekniikan insinööri, joka edustaa äärioikeistolaista HaYamin HeHadash -puoluetta. Hän toimi maansa oikeusministerinä vuodesta 2015.

Vuoden 2019 parlamenttivaaleissa Shaked jäi täpärästi knessetin ulkopuolelle.

Shan Xiaona (Q15847366)
Shan Xiaona on saksalainen, kiinalaissyntyinen pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut olympiahopeaa ja voittanut kolme Euroopan-mestaruutta joukkuekilpailussa. Kaksinpelissä hän on yltänyt kerran ja nelinpelissä kahdesti EM-hopealle.
Manal al-Sharif (Q445754)
Manal al-Sharif on saudiarabialainen naisten oikeuksien puolustaja. Luentokiertueillaan hän pyrkii kiinnittämään Saudi-Arabian liittolaismaiden huomion siihen, että nainen tarvitsee miespuolisen holhoojan luvan moniin arkielämän asioihin. Vuonna 2011 hän joutui pidätetyksi julkaistuaan videon, jossa ajaa autoa. Hän julkaisi myös kirjan, Daring to drive. Naiset saivat luvan ajaa autoa vuonna 2018.
Helen Sharman (Q237473)
Helen Sharman on brittiläinen kemisti ja ensimmäinen britti avaruudessa. Hän oli ensimmäinen nainen, joka kävi Mir-avaruusasemalla vuonna 1991. Sharman on viettänyt avaruudessa yhteensä 7 päivää, 21 tuntia ja 13 minuuttia. Hän on ollut mukana Projekti Junossa.
Shi Tingmao (Q438559)
Shi Tingmao on kiinalainen uimahyppääjä. Kesäolympialaisissa 2016 hän voitti kultaa sekä naisten 3 metrin ponnahduslaudasta että 3 metrin ponnahduslaudan parikilpailusta, jossa hänen parinsa oli Wu Minxia. Kesäuniversiadeissa 2011 Shi oli naisten yhden metrin ponnahduslaudassa ensimmäinen. FINA on valinnut hänet vuoden naisuimahyppääjäksi vuosina 2015, 2016, 2017 ja 2018.
Risa Shimizu (Q22130240)
Risa Shimizu on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on puolustaja. Shimizu edustaa seuratasolla Nippon TV Belezaa. Japanin maajoukkueessa hän debytoi helmikuussa 2018. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Shimizu on pelannut maajoukkueessa 23 ottelua tekemättä niissä maaliakaan.
Sif Atladóttir (Q3480464)
Sif Atladóttir on islantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut vuodesta 2011 lähtien Damallsvenskan-seura Kristianstadsin paidassa. Atladóttir on pelannut Islannin naisten jalkapallomaajoukkueessa 77 ottelua vuodesta 2007 lähtien. Hän käyttää pelinumeroa 2.
Tiltu Siltanen (Q63284350)
Tiltu Siltanen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan maalivahti. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 26 maaottelua ja saavuttanut MM-hopeaa Bratislavassa 2017, jolloin hänet valittiin kisojen tähdistökentälliseen.
Nise da Silveira (Q9050242)
Nise da Silveira (1905–1999) oli brasilialainen psykiatri, Carl Jungin oppilas. Hän suositteli kuntouttavaa toimintaterapiaa mielisairauksien hoitoon aikana jolloin yleisimpiin hoitomenetelmiin kuuluivat lobotomia ja sähköshokit.
Jenna Simula (Q28791668)
Jenna Simula on suomalainen perussuomalaisia edustava poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana Oulun vaalipiiristä vuodesta 2019.
Marketta Sipi (Q63314019)
Marketta Hannele Sipi on suomalainen tekniikan tohtori ja Helsingin yliopiston puuteknologian professori. Hän on toiminut myös Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaanina (2010–2017).
Hanna Sipiläinen (Q63314020)
Hanna Sipiläinen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 40 ottelua, joissa hän on tehnyt 10 maalia ja saanut 17 syöttöpistettä. Hän on saavuttanut MM-hopeaa Bratislavassa 2017.
Sirikan Charoensiri (Q27992075)
Sirikan ”June” Charoensiri on thaimaalainen asianajaja ja ihmisoikeusaktivisti, joka oli vuoden 2014 vallankaappauksen jälkeen perustamassa Thai Lawyers for Human Rights -järjestöä. Hän on puolustanut oikeudessa henkilöitä, joita on syytetty poliittisten syiden perusteella, ja hän on itse joutunut monien syytteiden kohteeksi.
Sirindhorn (Q1884754)
Prinsessa Maha Chakri Sirindhorn on Thaimaan entisen kuninkaan Bhumibol Adulyadejin ja tämän vaimon Sirikit Kitiyakaran toiseksi vanhin tytär, nykyisen kuninkaan Maha Vajiralongkornin sisar.
Maija Sirkjärvi (Q62742412)
Maija Sirkjärvi on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt muun muassa ekonomistina ja tutkijana.
Lena Sisula-Tulokas (Q55387666)
Lena Margareta Valentina Sisula-Tulokas on suomalainen oikeustieteen tohtori ja Helsingin yliopiston siviilioikeuden emeritaprofessori.
Ruut Sjöblom (Q28788780)
Ruut Sjöblom on suomalainen kokoomusta edustava poliitikko sekä tutkija ja yrittäjä. Hän sai vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä 4 518 ääntä ja tuli valituksi kansanedustajaksi. Lisäksi Sjöblom toimii kaudella 2017–2021 Tuusulan kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
Anette Sjölind (Q63346368)
Anette Sjölind on ruotsinsuomalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi 12 ottelua Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa vuosina 1989–1991. Seuratasolla hän edusti Gideonsbergs IF:a.
Sofia Sjöstedt (Q63368450)
Sofia Matilda Sjöstedt oli suomalainen liikenainen ja hotellinjohtaja.
Maj Sjöwall (Q264855)
Maj Sjöwall on ruotsalainen kirjailija, joka yhdessä avomiehensä Per Wahlöön kanssa kirjoitti poliisiromaaneita nimellä Sjöwall ja Wahlöö.
Emily Skaja (Q57393982)
Emily Skaja on yhdysvaltalainen runoilija. Hän voitti vuonna 2018 Academy of American Poets-palkinnon. Graywolf Press julkaisi Skajan debyyttirunokokoelman Bruten vuonna 2019. Tällä hetkellä Skaja asuu Memphisissä.
Danielle Slaton (Q4979237)
Danielle Slaton on yhdysvaltalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi puolustajana. Hän pelasi seuratasolla ranskalaisessa Olympique Lyonissa sekä Women's United Soccer Associationin Carolina Couragessa. Slaton edusti Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkuetta vuosina 1999–2003. Hän debytoi joukkueessa 24. helmikuuta 1999 ottelussa Suomea vastaan. Ensimmäisen maaottelumaalinsa hän teki 13. tammikuuta 2000 Australiaa vastaan. Slaton voitti Yhdysvaltain maajoukkueen riveissä yhden olympiamitalin, hopean kesäolympialaisista 2000. Peliuransa jälkeen hän on toiminut valmentajana yliopistotasolla.
Martine Smeets (Q14858034)
Martine Smeets on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa vuodesta 2012. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Chelsi Smith (Q2534028)
Chelsi Mariam Pearl Smith oli yhdysvaltalainen näyttelijä, laulaja, televisiojuontaja ja kauneuskilpailija.
Inger Smits (Q25693006)
Inger Smits on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa 17 ottelua ja tehnyt niissä 12 maalia. Hän on saavuttanut EM-kilpailuissa pronssia vuonna 2018.
Jekaterina Smolentseva (Q433503)
Jekaterina Vjatšeslavovna Smolentseva on venäläinen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan keskushyökkääjä. Smolentsevan nykyinen joukkue on HC Agidel Ufa, joka pelaa Venäjän naisten pääsarjatasolla. Hänellä on naisten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuista kolme pronssimitalia, jotka hän sai 2001, 2013 ja 2016 Venäjän joukkueessa.
Danick Snelder (Q5216288)
Danick Snelder on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa yli 150 ottelua ja tehnyt niissä yli 350 maalia. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Margaret C. Snyder (Q6759234)
Margaret C. "Peg" Snyder on amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä, joka työssään on keskittynyt kehittyvien maiden talouden, erityisesti Afrikan maiden, ja naisten oikeuksien kehitykseen. Hän oli perusti johtajakaudellaan YK:n naisten kehitysrahaston (UNIFEM), joka yhdistettiin vuonna 2011 perustettuun Yhdistyneiden kansakuntien tasa-arvojärjestöön.
Emilia Soini (Q42238702)
Emilia Soini on suomalainen squashinpelaaja. Hän on maailmanrankingissa ollut parhaimmillaan sijalla 65 helmikuussa 2019.
Mirka Soinikoski (Q29893708)
Mirka Johanna Soinikoski on suomalainen lääkäri ja poliitikko, joka valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vihreän liiton kansanedustajaksi Hämeen vaalipiiristä. Vaalikampanjassaan hän korosti sote-asioita.
Hilkka Soininen (Q38636823)
Hilkka Sirkku Soininen on suomalainen lääkäri ja kansainvälisesti tunnustettu muistisairauksien ja etenkin Alzheimerin taudin tutkija, joka on toiminut pitkään Itä-Suomen yliopiston neurologian professorina.
Hanna Sola (Q22919719)
Hanna Sola on valkovenäläinen ampumahiihtäjä. Hän on edustanut maataan ampumahiihdon maailmancupissa, vuoden 2016 maailmanmestaruuskilpailuissa sekä euroopanmestaruuskilpailuissa 2019.
Petrissa Solja (Q6564989)
Petrissa Solja on saksalainen pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut olympiahopeaa ja MM-pronssia sekä voittanut neljä Euroopan-mestaruutta.
Rebecca Solnit (Q2134968)
Rebecca Solnit on yhdysvaltalainen esseisti, kriitikko, aktivisti ja tietokirjailija. Hän on julkaissut 20 kirjaa, joiden aiheina ovat feminismi, historia, länsimaiden ja alkuperäiskansojen historia, yhteiskunnan muutokset, vaeltaminen, toivo ja tuho.
Ysis Sonkeng (Q8059779)
Ysis Amarielle Sonkeng on kamerunilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on edustanut Kamerunin naisten jalkapallomaajoukkuetta vuodesta 2012 lähtien. Seuratasolla Sonkeng edustaa Elitettan-seura Sundsvallia. Vuoden 2012 kesäolympialaisten naisten jalkapalloturnauksessa Sonkeng teki oman maalin Uutta-Seelantia vastaan.
Esperanza Spalding (Q238705)
Esperanza Spalding (s. 18. lokakuuta 1984 on yhdysvaltalainen jazzbasisti ja laulaja. Hänet palkittiin parhaan tulokkaan Grammyllä vuonna 2010 ja vuonna 2012 hän sai kolme Grammyä lisää.
Julia Spetsmark (Q23014090)
Julia Spetsmark on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän pelaa nykyisin North Carolina Courage-seurassa National Women’s Soccer Leaguessa. Spetsmark on pelannut paljon otteluita myös Damallsvenskanin KIF Örebrossa, jossa hän pelasi vuodet 2014–2017. Viimeksi mainitun joukkueen riveissä hän saavutti Damallsvenskanin finaalipaikan, jossa hävisivät Rosengårdille. Hän on edustanut Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta vuodesta 2016 lähtien. Yhteensä Spetsmark on pelannut Damallsvenskanissa 117 ottelua joissa on tehnyt 21 maalia.
Gayatri Chakravorty Spivak (Q240851)
Gayatri Chakravorty Spivak on intialainen kirjallisuudentutkija. Hän suoritti kanditutkintonsa Kalkutan yliopistossa, jatkoi opintojaan Cambridgessa ja väitteli Cornellin yliopistossa vuonna 1967. Sen jälkeen hän opetti englantia ja vertailevaa kirjallisuuden tutkimusta useissa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa. Hän on kehittänyt dekonstruktiosta oman suuntauksensa, jota hän kutsuu "interventionismiksi".
Ecaterina Stahl-Iencic (Q222007)
Ecaterina Stahl-Iencic oli romanialainen miekkailija ja olympiamitalisti. Hänen aselajinsa oli floretti. Stahl-Iencic kilpaili viisissä olympialaisissa vuosien 1964–1980 välissä. Hän saavutti Meksikossa 1968 ja Münchenissä 1972 pronssia joukkuekilpailussa. Yksilökilpailussa hän sijoittui parhaimmillaan neljänneksi Moskovassa 1980.
Charlotte Stapenhorst (Q26384483)
Charlotte Stapenhorst on saksalainen maahockeypelaaja. Hän on pelannut Saksan naisten maajoukkueessa 92 maaottelua ja tehnyt niissä 25 maalia.
Laura Stark (Q63092839)
Laura Michelle Stark on suomalais-yhdysvaltalainen filosofian tohtori, joka toimii Jyväskylän yliopiston kansatieteen professorina.
Mary Q. Steele (Q6780557)
Mary Quintard Govan Steele oli yhdysvaltalainen kirjailija ja luonnontieteilijä. Steele kirjoitti elämänsä aikana yli kaksikymmentä kirjaa, joista suurin osa oli lastenkirjoja.
Lorella Stefanelli (Q21035139)
Lorella Stefanelli on sanmarinolainen poliitikko, joka kuuluu San Marinon kristillisdemokraattiseen puolueeseen. Hän toimi maansa kapteenivaltionhoitajana aikavälillä 1. lokakuuta 2015 – 1. huhtikuuta 2016. Stefanelli on suorittanut tutkinnon Bolognan yliopistossa.
Erika Stefani (Q16039372)
Erika Stefani on italialainen poliitikko ja juristi. Hän toimii alue- ja itsehallintoasiain ministerinä Conten hallituksessa. Stefani edustaa Pohjoisen liittoa.
Liisa Steinby (Q63092803)
Liisa Johanna Steinby on suomalainen filosofian tohtori ja Turun yliopiston kirjallisuustieteen emeritaprofessori. Ennen työskentelyään Turun yliopiston professorina (1994–), Saariluoma toimi Oulun yliopiston kirjallisuustieteen professorina (1991–1994).
Pauline Stenberg (Q62751779)
Pauline Teresa Stenberg on suomalainen maatalouden ja metsätieteen tohtori, joka on Helsingin yliopiston metsäinventoinnin emeritaprofessori.
Nettie Stevens (Q433487)
Nettie Maria Stevens oli yhdysvaltalainen perinnöllisyystieteiljä ja opettaja. Stevens löysi sukupuolikromosomit yhtä aikaa Edmund Beecher Wilsonin kanssa, mutta Stevensin ansioita teorian kehittäjänä pidetään merkittävämpänä.
Noelle Stevenson (Q21062531)
Noelle Stevenson on yhdysvaltalainen sarjakuvantekijä ja animaatiotuottaja, joka tunnetaan sarjakuvista Nimona ja Lumberjanes sekä animaatiosarjasta She-Ra: Mahdin prinsessat.
Breanna Stewart (Q2654539)
Breanna Stewart on yhdysvaltalainen koripalloilija. Hän on voittanut yhden olympiakullan ja kaksi maailmanmestaruutta. Vuonna 2018 hänet valittiin maailmanmestaruuskilpailujen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja WNBA:ssa sekä runkosarjan että loppuotteluiden arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Anna-Lisa Stigell (Q56301839)
Anna-Lisa Stigell oli suomalainen arkkitehti.
Marie Stopes (Q442231)
Marie Stopes oli brittiläinen paleobiologi, kirjailija ja aktivisti.
Annika Strandhäll (Q4980750)
Annika Viktoria Strandhäll on ruotsalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko. Strandhäll toimii sosiaaliturvaministerinä Löfvenin II hallituksessa. Löfvenin I hallituksessa Strandhäll toimi ensin sosiaaliturvaministerinä ja sitten sosiaaliministerinä.
Carin Strömberg (Q21777309)
Carin Strömberg on ruotsalainen käsipalloilija, joka edustaa Viborg HK-seuraa sekä Ruotsin naisten maajoukkuetta. Hän pelasi vuoden 2015 naisten käsipallon MM-kilpailuissa Tanskassa.
Elisabeth Stubb (Q62705487)
Elisabeth Stubb on suomalainen filosofian tohtori. Hän on ollut ryhmässä, joka sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2016 verkkopalvelusta Albert Edelfelts brev.
Wilhelmina Stålberg (Q4981102)
Karolina Vilhelmina Stålberg oli tuottelias ruotsalainen kirjailija ja kääntäjä.
Lilli Suburg (Q543970)
Lilli Suburg eli Caroline Suburg oli virolainen kirjailija ja naisten oikeuksien puolustaja. Viron kansan itsetietoisuuden herättäjiä, eräs kansallisherätyksen hahmoja.
Saana Sumén (Q63396130)
Saana Sumén on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 94 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Oulun Lipon kasvatti ja on edustanut Superpesiksessä Oulun Lipottaria kaudella 2010, Kempeleen Kiriä kaudella 2014, Kajaanin Pallokerhoa kaudella 2016 sekä jyväskyläläisseura Kirittäriä kaudesta 2017. Kaudella 2018 hän voitti Suomen-mestaruuden ja sijoittui runkosarjan lyöjätilastossa viidenneksi 51 lyödyllä juoksulla.
Rin Sumida (Q27778125)
Rin Sumida on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on keskikenttä. Sumida edustaa seuratasolla Mynavi Vegalta Sendai Ladiesia. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa saavuttaen alle 20-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2016 pronssia. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi maaliskuussa 2017. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Sumida on pelannut maajoukkueessa 22 ottelua tekemättä niissä maaliakaan.
Kendra Sunderland (Q29023830)
Kendra Sunderland on yhdysvaltalainen pornonäyttelijä.
Franciska Sundholm (Q27031565)
Franciska Sundholm on suomalainen kemisti, filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston polymeerikemian emeritaprofessori. Hän on ollut eläkkeellä vuodesta 2000. Häntä on luonnehdittu intohimoiseksi kemian tutkijaksi.
Marketta Sundman (Q33990647)
Heljä Marketta Sundman on suomalainen filosofian tohtori ja Turun yliopiston pohjoismaisen filologian emeritaprofessori.
Ella Sundström (Q63298855)
Ella Sundström on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa vuodesta 2019 alkaen kolme ottelua ja tehnyt niissä kuusi maalia sekä saanut neljä syöttöpistettä.
Fanny Sundström (koulunjohtaja) (Q63368603)
Fanny Cecilia Sundström (22. marraskuuta 1866 Helsinki – 1940 oli koulunjohtajatar. Hän oli pedagogisen ruoanlaiton uranuurtaja Suomessa.
Terttu Suni (Q63274267)
Terttu Orvokki Suni on suomalainen iskelmäsanoittaja. Päivätyönsä hän on tehnyt matkatoimistovirkailijana.
Henna Suominen (Q63389927)
Henna Suominen on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 72 runko- ja loppusarjaottelua sekä useita pudotuspelejä. Hän saavutti SM-hopeaa Manse PP:n joukkueessa kaudella 2018 ja edustaa samaa seuraa myös kaudella 2019. Hänen kasvattajaseuransa on raumalainen Fera.
Nea Suominen (Q63284799)
Nea Suominen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut Tapanilan Erä III:ta kausina 2010–2012 ja 2013–2016, Tikkurilan Tiikereitä kaudella 2012–2013, EräViikinkejä kaudella 2016–2017 sekä nurmijärveläistä SB-Prota kaudella 2018–2019. Kauden 2017–2018 hän pelasi II-divisioonassa Jokerien joukkueessa.
Viorica Susanu (Q267568)
Viorica Susanu on romanialainen soutaja ja lajin nelinkertainen olympiavoittaja, joka asuu Galațissa, Romaniassa.
Fern Sutherland (Q16832112)
Fern Sutherland on näyttelijä, joka on tullut maailmalla tunnetuksi lähinnä televisiosarjoista Almighty Johnsons Dawnin osassa vuosina 2011–2013 sekä Suomessakin esitetyssä rikossarjassa Murhia ja kantrimusiikkia vuosilta 2014–2018 ylikonstaapeli Kristin Simsin osasta. Tässä hän on toisessa pääosassa komisario Mike Shepherdiä esittävän Neill Rean ohella. Sutherlandilla on myös teatteriosia Aucklandissa vuodesta 2008 alkaen.
Iga Świątek (Q26840238)
Iga Świątek on puolalainen tennispelaaja. Hän on ollut parhaimmillaan kaksinpelissä WTA-listan sijalla 118 huhtikuussa 2019.
Sybil Ludington (Q540504)
Sybil Ludington oli Yhdysvaltain vapaussodan sankari.
Fanny Sydänmaa (Q63150481)
Fanny (Fanni) Emilia Sydänmaa oli suomalainen kirjanpitäjä ja ammattiyhdistysaktiivi, joka oli yksi Suomen Kommunistisen Puolueen perustajajäsenistä. Sisällissodan aikana hän toimi kansanvaltuuskunnan raha-asiainosaston rahastonhoitajana.
Sanna Syri (Q63313776)
Sanna Marianna Syri on suomalainen fyysikko, tekniikan tohtori ja Aalto-yliopisto energiatekniikan ja -talouden professori. Hän on korostanut, että ilmastomuutoksen hillitseminen edellyttää Suomelta ja muilta länsimailta merkittäviä lisätoimia. Esimerkiksi kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan ydinvoimaa pidetään eräänä vähäpäästöisenä energiantuotantotapana osana ratkaisua ilmastomuutoksen hillitsemisessä.
Leena Syrjälä (Q63192825)
Leena Kyllikki Syrjälä on suomalainen filosofian tohtori ja Oulun yliopiston kasvatustieteen emeritaprofessori.
Sanni Syrjälä (Q63390376)
Sanni Syrjälä on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 47 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Ilmajoen Kisailijoiden kasvatti ja on Superpesiksessä edustanut kausina 2016–2017 Seinäjoen Maila-Jusseja sekä kaudella 2018 Lapuan Virkiää ja kahden ottelun verran Lappajärven Veikkoja. Kaudella 2019 hän pelaa Kempeleen Kirissä.
Fanny Syrjänne (Q63368439)
Fanny Lovisa Syrjänne oli emäntäkoulun johtajatar.
Olga Szabó-Orbán (Q497165)
Olga Szabó-Orbán on romanialainen entinen miekkailija ja olympiamitalisti. Hänen aselajinsa oli floretti. Hän saavutti yksilökilpailussa Melbournessa 1956 hopeaa. Meksikossa 1968 ja Münchenissä 1972 hän saavutti olympiapronssia joukkuekilpailussa. Orbán kilpaili myös Roomassa 1960 ja Tokiossa 1964 sijoittuen kummallakin kerralla viidenneksi yksilökilpailussa.
Roosa Söderholm (Q63214984)
Roosa Söderholm on 1990-luvun alkupuolella syntynyt suomalainen näyttelijä joka valmistuu vuoden 2019 keväällä Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi.
Fanny Söderström (Q63368421)
Fanny Söderström o.s. Bergroth oli suomalainen opettaja ja koulunjohtaja.

T[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marianne Leonie Petrus Thyssen on belgialainen flaamin krisillisdemokraattien poliitikko. Hän valittiin vuonna 2014 Junckerin komission työllisyys- ja sosiaaliasioiden, osaamisen ja työvoiman liikkuvuuden komissaariksi. Sitä ennen hän oli ollut vuodesta 1991 Euroopan parlamentin jäsenenä, vuosina 1995–2008 Oud-Heverleen kunnanvaltuustossa ja vuosina 2008–2010 CD&V:n puoluejohtajana.
Kim Thúy on Vietnamissa syntynyt kanadalainen kirjailija. Thúyn ensimmäinen romaani Ru (2009) oli kansainvälisesti menestynyt. Thúy pakeni Vietnamista perheensä mukana Malesian kautta Kanadaan, ja hän on monissa teoksissa käsitellyt maahanmuuttajia ja maastamuuttoa.
Irma Taavitsainen (Q63194204)
Irma Aini Johanna Taavitsainen on suomalainen filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston englantilaisen filologian emeritaprofessori.
Haruka Tachimoto (Q2371149)
Haruka Tachimoto on japanilainen judoka. Hän voitti kultaa kesäolympialaisissa 2016 naisten 70 kilogramman sarjassa.
Hikari Takagi (Q11669978)
Hikari Takagi on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on puolustaja. Takagi edustaa seuratasolla Nojima Stella Kanagawa Sagamiharaa. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa saavuttaen alle 20-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2016 pronssia. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi kesäkuussa 2016. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Takagi on pelannut maajoukkueessa 19 ottelua ja on tehnyt niissä yhden maalin.
Mina Tanaka (Q1726206)
Mina Tanaka on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on hyökkääjä. Tanaka edustaa seuratasolla Nippon TV Belezaa. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa saavuttaen alle 17-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2010 hopeaa ja alle 20-vuotiaiden MM–kilpailuissa 2012 pronssia. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi helmikuussa 2013. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Tanaka on pelannut maajoukkueessa 35 ottelua ja on tehnyt niissä 14 maalia.
Nana Tanimura (Q455961)
Nana Tanimura on japanilainen poplaulaja. Hän julkaisi ensimmäisen albuminsa Nana Best 10. elokuuta 2011, ja se ylsi Oriconin päivittäisellä listalla sijalle 7, ja viikottaisella listalla sijalle 15. Tanimuran levy-yhtiö on Avex.
Sanna-Kaisa Tanskanen (Q63092843)
Sanna-Kaisa Tanskanen on suomalainen filosofian tohtori, joka toimii Helsingin yliopiston englantilaisen filologian professorina. Tutkimustyössään hän on paneutunut erityisesti englanninkieliseen suulliseen, kirjoitettuun ja digitaaliseen diskurssiin ja vuorovaikutukseen.
Marja-Riitta Taskinen (Q18246437)
Marja-Riitta Taskinen on suomalalainen lääkäri, ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan ylilääkäri (emerita) ja Helsingin yliopiston sisätautiopin emeritaprofessori. Hänet luetaan maailman johtaviin valtimoterveyden tutkijoihin. Hän on tuonut esille useiden ruoka-aineiden kuten fruktoosin ja voin haitallisia terveysvaikutuksia.
Laura Tavares (Q1338150)
Laura Tavares on yhdysvaltalainen entinen ampumahiihtäjä. Hän kilpaili ampumahiihdon olympiakilpailuissa vuoden 1994 talviolympialaisissa.
Olga Tavaststjerna (Q55387690)
Olga Zelma (Selma) Maria Tavaststjerna, myös Tawaststjerna oli suomalainen opettaja ja urkutaiteilija.
Mária Telkes Arefereas (Q7415)
Mária Telkes Arefereas oli unkarilaissyntyinen fyysikko ja keksijä, joka työskenteli aurinkoenergian parissa lähinnä Yhdysvalloissa, ja suunnitteli ensimmäisiä toimivia laitteistoja.
Kati Tervo-Niemelä (Q63192787)
Kati Tervo-Niemelä on suomalainen teologi ja kasvatustieteilijä, joka toimii Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professorina (2018–). Aiemmin hän on toiminut muun muassa Helsingin yliopiston kirkkososiologian yliopistonlehtorina (2012–2018) ja kirkkososiologian määräaikaisena professorina (2015–2017) sekä Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijana (2000–2012).
Jana Teschke (Q1682533)
Jana Teschke on saksalainen maahockeypelaaja. Hän on pelannut Saksan naisten maajoukkueessa 168 maaottelua ja tehnyt niissä viisi maalia. Sisähockeyssa hän on pelannut viisi maaottelua ja tehnyt niissä kaksi maalia.
Claudia Testoni (Q445712)
Claudia Testoni oli italialainen yleisurheilija, jonka menestyi parhaiten 80 metrin aitajuoksussa.
Maria Theresa van Thielen (Q6761631)
Maria Theresa van Thielen oli flaamilainen, barokkiajan taidemaalari, joka maalasi asetelmia.
Sarah Thomas (maahockeypelaaja) (Q40005)
Sarah Thomas on brittiläinen maahockeypelaaja. Häntä valmentaa Jason Lee. Thomas on saavuttanut kesäolympialaisissa 2012 naisten maahockeyn pronssia. Hän on myös saanut hopeaa naisten Hockey Champions Trophy-turnauksesta 2012 Britannian joukkueesta.
Lexi Thompson (Q6537672)
Alexis Noel "Lexi" Thompson on yhdysvaltalainen golfammattilainen. Huhtikuuhun 2019 mennessä Thompson oli voittanut 10 LPGA-tourin kilpailua, joista yksi oli major-tason turnauksia. Ensimmäisen LPGA-turnauksen Thompson voitti syyskuussa 2011. Ensimmäinen major-turnauksen hän voitti huhtikuussa 2014, kun Thompson voitti ANA Inspirationin.
Kim Thúy (Q460811)
Kim Thúy on Vietnamissa syntynyt kanadalainen kirjailija. Thúyn ensimmäinen romaani Ru (2009) oli kansainvälisesti menestynyt. Thúy pakeni Vietnamista perheensä mukana Malesian kautta Kanadaan, ja hän on monissa teoksissa käsitellyt maahanmuuttajia ja maastamuuttoa.
Jane Thynne (Q15430444)
Jane Thynne on toimittaja ja kirjailija, joka on kirjoittanut toisen maailmansodan aikaan sijoittuvia historialliallisia romaaneja. Hän on myös freelancetoimittaja ja kirjoittaa säännöllisesti aikakauslehtiin sekä sanomalehtiin.
Marianne Thyssen (Q270530)
Marianne Leonie Petrus Thyssen on belgialainen flaamin krisillisdemokraattien poliitikko. Hän valittiin vuonna 2014 Junckerin komission työllisyys- ja sosiaaliasioiden, osaamisen ja työvoiman liikkuvuuden komissaariksi. Sitä ennen hän oli ollut vuodesta 1991 Euroopan parlamentin jäsenenä, vuosina 1995–2008 Oud-Heverleen kunnanvaltuustossa ja vuosina 2008–2010 CD&V:n puoluejohtajana.
Sun Tiantian (Q234857)
Sun Tiantian on kiinalainen uransa lopettanut oikeakätinen tennispelaaja. Hän saavutti kesäolympialaisissa 2004 naisten nelinpelin kultaa parinaan kiinalainen Li Ting. Sun Tiantian on myös edustanut maataan Fed Cupissa.
Eva Louise Tigerstedt (Q63184942)
Eva Louise Wilhelmina Tigerstedt oli suomalainen Lotta Svärd -järjestön aktiivi.
Alexandrine Petronella Francina Tinne (Q255347)
Alexandrine Petronella Francina Tinne, sukunimi kirjoitetaan joskus myös muodossa Tinné, oli alankomaalainen tutkimusmatkailija. Hän yritti ensimmäisenä eurooppalaisena naisena Saharan ylitystä.
Kirsi Tirri (Q59014123)
Kirsi Anne Helena Tirri on suomalainen teologi ja kasvatustieteen tohtori, joka on toiminut Helsingin yliopistossa muun muassa uskontopedagogiikan professorina ja kasvatustieteen professorina.
Laura Toikkanen (Q63396647)
Laura Toikkanen on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä 139 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä. Hän on Puijon Pesiksen kasvatti ja on edustanut Superpesiksessä Siilinjärven Pesistä kaudella 2011, Vuokatin Vetoa kaudella 2013, lappeenrantalaisseura Pesä Ysejä kausina 2014–2016, Rauman Lukkoa kaudella 2017 sekä jyväskyläläisseura Kirittäriä kaudesta 2018. Kaudella 2018 hän voitti Suomen-mestaruuden.
Eveliina Toppari (Q63390416)
Eveliina Toppari on suomalainen pesäpalloilija. Hän on kauden 2018 loppuun mennessä pelannut naisten Superpesiksessä kasvattajaseuransa Lapuan Virkiän joukkueessa 180 runko- ja loppusarjaottelua sekä pudotuspelejä kaudesta 2010 alkaen. Hän on voittanut Suomen-mestaruuden vuosina 2011–2015 ja saavuttanut SM-hopeaa vuonna 2016 sekä SM-pronssia vuosina 2010 ja 2017.
Natalia Toreeva (Q44146983)
Natalia Toreeva on venäläis-yhdysvaltalainen kirjailija, taidemaalari ja kuvittaja.
Dayanara Torres (Q1530593)
Dayanara Torres Delgado on puertoricolainen näyttelijä, laulaja, malli ja kirjailija.
Aminata Traoré (Q1169518)
Aminata Dramane Traoré (1947) on malilainen kirjailija, poliitikko ja globalisaatiokriitikko. Hänellä on tohtorin tutkinto sosiaalipsykologiasta.
Elisabetta Trenta (Q54578231)
Elisabetta Trenta on italialainen poliitikko. Hän toimii puolustusministerinä Conten hallituksessa. Trenta edustaa Viiden tähden liikettä.
Martina Trevisan (Q28758348)
Martina Trevisan on italialainen vasenkätinen tennispelaaja. Hän on edustanut Italiaa Fed Cupissa 2019.
Valérie Trierweiler (Q230539)
Valérie Trierweiler on politiikasta kirjoittava journalisti ja televisiojuontaja. Hän on Paris Match -lehden toimituksen jäsen ja vuosina 2005–2007 hän juonsi politikan ohjelmia ranskalaisella tv-kanavalla Direct 8.
Tiffany Trump (Q12071552)
Tiffany Trump on yhdysvaltalainen opiskelija, valokuvamalli ja sosiaalisen median hahmo, joka tunnetaan lähinnä siitä, että hän on presidentti Donald Trumpin ja tämän toisen vaimon Marla Maplesin tytär. Vuonna 2017 hänellä oli kuvapalvelu Instagramissa, joka keräsi yli 900 000 seuraajaa.
Valentina Tserbe-Nessina (Q444888)
Valentina Tserbe-Nessina on ukrainalainen ampumahiihtäjä.
Morgan Tuck (Q6911897)
Morgan Tuck on yhdysvaltalainen koripalloilija. Hän on voittanut yhden maailmanmestaruuden ja pelannut WNBA:ssa kaudesta 2016.
Nette Tuominen (Q62705346)
Nette Tuominen on suomalainen kehitysvammainen koripalloilija. Hän on Special Olympics -maailmankisoihin osallistuvan Suomen naisten koripallojoukkueen kapteeni.
Hely Tuorila (Q58084000)
Hely Tuorila on suomalainen elintarviketieteilijä, joka on Helsingin yliopiston elintarvikkeiden aistinvaraisen tutkimuksen emeritaprofessori. Hän aloitti professorina 1998 ja jäi eläkkeelle vuonna 2016.
Leena Turpeinen (Q38345689)
Ulla Leena Turpeinen-Kitula oli suomalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä.
Julia Turunen (Q63297427)
Julia Turunen on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa kaksi ottelua.
Kristiina Tuura (Q63067426)
Kristiina (Tikke) Tuura on suomalainen taiteilija ja elokuvaohjaaja. Koulutukseltaan hän on taiteen maisteri.
Linda Törnqvist (Q29861782)
Linda Törnqvist on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on naisten Salibandyliigassa edustanut Porvoon Salibandyseuraa kausina 2011–2017 ja kauden 2018–2019. Hän on saavuttanut SM-pronssia vuonna 2017. Kauden 2017–2018 hän pelasi Sveitsin liigassa Unihockey Berner Oberlandin joukkueessa.

U[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lotte Ulbricht syntyjään Charlotte Kühn oli saksalainen kommunistipoliitikko. Hän oli Saksan demokraattista tasavaltaa hallinneen Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) virkailija ja DDR:n johtajan Walter Ulbrichtin puoliso.
Dubravka Ugrešić (Q237416)
Dubravka Ugrešić on Jugoslaviassa syntynyt kirjailija. Hän toimi kirjallisuudentutkijana Zagrebin yliopistossa 1970-luvulla, ja julkaisi silloin myös ensimmäiset teoksensa. Hän lähti kotimaastaan 1990-luvun alussa Amsterdamiin, ja asui pitkään myös Yhdysvalloissa. Hän on julkaissut seitsemän romaania ja seitsemän esseekokoelmaa.
Lotte Ulbricht (Q75163)
Lotte Ulbricht syntyjään Charlotte Kühn oli saksalainen kommunistipoliitikko. Hän oli Saksan demokraattista tasavaltaa hallinneen Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) virkailija ja DDR:n johtajan Walter Ulbrichtin puoliso.
Mira Uronen (Q63367973)
Mira Uronen on suomalainen jalkapalloilija, joka edustaa Turun Palloseuraa ja toimii sen kapteenina. Jalkapalloilija Jere Uronen on hänen veljensä.

V[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margrethe Vestager on tanskalainen Radikaali Venstre -puoluetta edustava poliitikko. Hän on marraskuusta 2014 lähtien toiminut Euroopan unionin kilpailupolitiikasta vastaavana komissaarina. Hän on ollut aiemmin puolueensa puheenjohtaja 2011–2014, Tanskan talous- ja sisäministeri 2011-2014, Radikaalin Venstren puolueryhmän puheenjohtaja 2007-2011 ja Tanskan koulutusministeri 1998-2001. Hän on EU:n kilpailukomissaarina saanut paljon huomiota erityisesti yhdysvaltalaisiin suuryrityksiin kohdistuneista toimistaan.
Laura van der Heijden on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa lähes 200 ottelua vuodesta 2009 alkaen. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Sanne van Olphen on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa 87 ottelua ja tehnyt niissä 140 maalia vuosina 2006–2018. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Lotta Vahvelainen (Q63393850)
Lotta Vahvelainen on suomalainen pesäpalloilija. Hän on Hyvinkään Tahkon kasvatti ja oli nostamassa seuraansa Ykköspesiksestä naisten Superpesikseen vuonna 2017. Kaudella 2018 hän pelasi Superpesiksessä 26 ottelua ja löi niissä kuusi ja toi 13 juoksua. Kärkilyöntipisteitä hän keräsi kauden aikana 92. Vahvelainen pelaa myös kaudella 2019 Superpesistä Tahkon joukkueessa.
Oona Vahvelainen (Q63393924)
Oona Vahvelainen on suomalainen pesäpalloilija. Hän on Hyvinkään Tahkon kasvatti ja oli nostamassa seuraansa Ykköspesiksestä naisten Superpesikseen vuonna 2017. Kaudella 2018 hän pelasi Superpesiksessä 26 ottelua ja löi niissä kolme ja toi neljä juoksua. Kärkilyöntipisteitä hän keräsi kauden aikana 57. Vahvelainen pelaa myös kaudella 2019 Superpesistä Tahkon joukkueessa.
Alise Vaidere (Q62703017)
Alise Vaidere on latvialainen oikeakätinen tennispelaaja.
Katja Vainionpää (Q63372048)
Katja Vainionpää on ollut L’Oréal Finlandin toimitusjohtaja. Vainionpää on työskennellyt L’Oréalilla vuodesta 2004 ja toiminut yrityksessä muun muassa Maybellinen ja Garnierin markkinointipäällikkönä Suomessa. Vuonna 2015 hänestä tuli L’Oréal Finlandin toimitusjohtaja ja hän liittyi yrityksen johtoryhmään. Vainionpää on toiminut vuodesta 2016 Teknokemian Yhdistyksen hallituksen jäsenenä.
Najat Vallaud-Belkacem (Q268529)
Najat Vallaud-Belkacem on ranskalainen poliitikko, joka toimi maansa opetusministerinä 2014–2017 ja sitä ennen tasa-arvoasioista, urheilusta ja nuorisoasioista vastaavana ministerinä.
Mia Vallenius (Q63312455)
Mia Vallenius on suomalainen salibandyn pelaaja, pelipaikaltaan puolustaja. Hän on pelannut Suomen naisten maajoukkueessa 16 ottelua, joissa hän on tehnyt seitsemän maalia ja saanut neljä maalisyöttöä.
Sanne van Olphen (Q15301733)
Sanne van Olphen on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa 87 ottelua ja tehnyt niissä 140 maalia vuosina 2006–2018. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Laura van der Heijden (Q322805)
Laura van der Heijden on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa lähes 200 ottelua vuodesta 2009 alkaen. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Marieke van der Wal (Q6763135)
Marieke van der Wal on alankomaalainen käsipalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän pelasi Alankomaiden maajoukkueessa 196 maaottelua vuosina 2000–2016. Hän saavutti MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015.
Pearl van der Wissel (Q325353)
Pearl Chantal van der Wissel-Nielsen on alankomaalainen käsipalloilija. Hän pelasi Alankomaiden maajoukkueessa 217 ottelua ja teki niissä 560 maalia vuosina 1999–2017. Hän saavutti MM-kilpailuissa pronssia vuonna 2017.
Riitta Vanhatalo (Q63274245)
Riitta Vanhatalo on Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja vuodesta 2013 alkaen.

Koulutukseltaan Vanhatalo on filosofian tohtori. Hän väitteli Tampereen yliopistossa puheviestinnän alalta vuonna 2014. Väitöskirja käsitteli verkostovuorovaikutusta sekä päätöksentekoa ja johtamista verkostossa. Ennen Kotiseutuliittoa Vanhatalo työskenteli noin 20 vuotta Ylessä toimittajana, tuottajana ja päällikkötehtävissä uutisissa, ajankohtaisohjelmissa sekä asia- ja kulttuuriohjelmissa.

Nazanin Vaseghpanah (Q542325)
Nazanin "Naza" Vaseghpanah on ruotsalainen futsalpelaaja, pelipaikaltaan hyökkääjä.
Daria Vassiljanska (Q5222692)
Daria Vassiljanska, bulgariaksi Дария Козмова Василянска oli bulgarialainen taidemaalari.
Marja Vauras (Q55376187)
Marja Merja Sinikka Vauras on suomalainen filosofian tohtori, ja Turun yliopiston kasvatustieteen professori. Hän on toiminut myös Turun yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaanina.
Eija Ventola (Q55376100)
Eija Maritta Ventola on suomalainen kielitieteilijä, joka on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun talouselämän viestinnän, erityisesti kansainvälisen yritysviestinnän emeritaprofessori. Sitä ennen hän toimi vuodesta 2004 Helsingin yliopiston englantilaisen filologian professorina.
Tisha Venturini (Q4984418)
Tisha Lea Venturini on yhdysvaltalainen uransa päättänyt jalkapalloilija, joka pelasi keskikenttäpelaajana. Hän saavutti kesäolympialaisista 1996 naisten jalkapallon olympiakultaa Yhdysvaltain joukkueessa.
Margrethe Vestager (Q270820)
Margrethe Vestager on tanskalainen Radikaali Venstre -puoluetta edustava poliitikko. Hän on marraskuusta 2014 lähtien toiminut Euroopan unionin kilpailupolitiikasta vastaavana komissaarina. Hän on ollut aiemmin puolueensa puheenjohtaja 2011–2014, Tanskan talous- ja sisäministeri 2011-2014, Radikaalin Venstren puolueryhmän puheenjohtaja 2007-2011 ja Tanskan koulutusministeri 1998-2001. Hän on EU:n kilpailukomissaarina saanut paljon huomiota erityisesti yhdysvaltalaisiin suuryrityksiin kohdistuneista toimistaan.
Jessie Vetter (Q6187537)
Jessica Ann "Jessie" Vetter on yhdysvaltalainen uransa päättänyt jääkiekkomaalivahti. Vetter pelaa nykyisin NWHL-joukkue Minnesota Whitecapsissa. Hän on saavuttanut Yhdysvaltain naisten jääkiekkomaajoukkueessa hopeaa talviolympialaisissa 2010 ja 2014. Vetter käyttää pelinumeroa 31.
Tuija Vihavainen (Q63400244)
Tuija Talvikki Vihavainen on suomalainen tekniikan lisensiaatti, joka on toiminut muun muassa VTT:n puulaboratorion ja VTT Rakennustekniikan tutkimusprofessorina.
Silja Viita (Q63267015)
Silja Viita on suomalainen koripalloilija.
Tinne Vilhelmson-Silfvén (Q4984643)
Tinne Eva Caroline Vilhelmson-Silfvén on ruotsalainen kouluratsastaja. Vilhelmson-Silfvén on osallistunut seitsemiin olympialaisiin. Ensimmäisen kerran hän osallistui olympialaisiin Barcelonassa 1992, jonka jälkeen hän on osallistunut jokaisena kertana kouluratsastuksen yksilö- ja joukkuekilpailuun. Yksilökilpailussa hän on ollut parhaimmillaan 8. Rio de Janeirossa 2016 ja joukkuekilpailussa hän on ollut parhaimmillaan neljäs sekä Barcelonassa 1992 että Pekingissä 2008. Hänellä on myös kolme EM-pronssia kouluratsastuksen joukkuekilpailuissa.
Heidi Viljanen (Q63164433)
Heidi Viljanen on suomalainen poliitikko, joka valittiin kansanedustajaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Suomen Sosialidemokraattinen Puolueen edustajana Satakunnan vaalipiiristä.
Johanna Vilkki (Q63112026)
Johanna Helmi Vilkki on suomalainen filosofian tohtori ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori. Hän työskentee Jokioisilla aihepiirinään on kotieläintuotannon nutriogenomiikka eli tuotantoeläinten geeniperimän, ravinnon ja terveyden välinen yhteys. Hän tutkii esimerkiksi keinoja maidontuotannon kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseksi, eläinten terveyden edistämistä sekä maidon rasvakoostumuksen muuttamista terveellisemmäksi ("omegamaito"). Keinoina ovat esimerkiksi geeniperimältään sopivien tuotantoeläinten valitseminen, eläinten pötsin mikrobikannan roolin parempi selvittäminen ja tuotantoeläinten ravinnon muuttaminen.
Jeanne Villepreux-Power (Q29571)
Jeanne Villepreux-Power os. Villepreux oli ranskalainen nilviäisiä tutkinut meribiologi.
Kirsi Virrantaus (Q63257000)
Kirsi-Kanerva Virrantaus on suomalainen tekniikan tohtori ja vuodesta 1988 lähtien Teknillisen korkeakoulun ja nyttemmin Aalto-yliopiston geoinformatiikan professori. Virrantaus on toiminut myös Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulun varadekaanina.
Sofia Virta (Q29893152)
Sofia Marjanna Virta on suomalainen opettaja, terapeutti ja yrittäjä, joka valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vihreän liiton kansanedustajaksi Varsinais-Suomen vaalipiiristä. Virta on Kaarinan kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen sekä Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston jäsen. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. 28-vuotias Virta sai eduskuntavaaleissa 4 284 ääntä.
Angela Visser (Q1938981)
Angela Visser on alankomaalainen näyttelijä ja malli. Hänet kruunattiin vuonna 1988 Miss Alankomaaksi ja Miss Universumiksi. Elokuvassa Tappajatomaatit ja Ranskan vallankumous (1991) Visser näytteli Marieta, joka esiintyy elokuvan pääroolissa.
Maura Visser (Q438586)
Maura Visser on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa yli 130 ottelua ja tehnyt niissä yli 400 maalia. Hän on saavuttanut EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018.
Galina Vjužanina (Q5518689)
Galina Nikolajevna Vjužanina on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Julie Vlasto (Q437301)
Pénélope Julie "Diddie" Vlasto Serpieri oli ranskalainen tennispelaaja. Hän saavutti olympiahopeaa kesäolympialaisista 1924 tenniksen naisten kaksinpelistä Helen Wills Moodyn voittaessa olympiakultaa.
Kelly Vollebregt (Q15823328)
Kelly Vollebregt on alankomaalainen käsipalloilija. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa kuusi ottelua ja tehnyt niissä kahdeksan maalia.

W[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gerda Marie Fredrikke Wegener oli tanskalainen kuvataiteilija ja taidemaalari, jonka erikoisalaa olivat jugend ja myöhemmin art deco -tyyliset kuvat muodikkaasti pukeutuneista naisista. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Einar Wegener, joka parin avioliiton aikana alkoi pukeutua naisten vaatteisiin, identifioitui naiseksi ja lopulta kävi lävitse sukupuolenkorjausprosessin. Korjausleikkausten jälkeen puolison nimeksi tuli Lili Elbe vuonna 1930. Tanskan laki ei sallinut kahden naisen avioliittoa, jonka vuoksi avioliitto mitätöitiin 1930. Gerdan ja Einarin/Lilin tarinasta on tehty David Ebershoffin romaaniin Tanskalainen tyttö (2000) perustuva elokuva, myöskin nimeltä Tanskalainen tyttö. Elokuvassa Gerdaa esitti Alicia Vikander ja Einaria/Liliä Eddie Redmayne.
Annika Waenerberg (Q25931345)
Leeni Annika Waenerberg on suomalainen taidehistorioitsija, joka on toiminut Jyväskylän yliopiston taidehistorian professorina.
Harriet Wallberg (Q4990124)
Gun Harriet Vallberg Henriksson on ruotsalainen kliinisen fysiologian erikoislääkäri ja Karoliinisen instituutin fysiologian professori. Hän toimi Karoliinisen instituutin rehtori (2004–2012) ja kansleri (6/2014–9/2016), kunnes hänet vapautettiin tästä tehtävästä, koska oli osaltaan vaikuttanut italialaisen kirurgi-tutkija Paolo Macchiarinin palkkaamiseen Karoliiniseen instituuttiin.
Daniela Wallen (Q63253707)
Daniela Wallen on venezuelalainen koripalloilija. Hän on kuulunut Venezuelan naisten maajoukkueeseen säännöllisesti vuodesta 2013 ja pelasi muun muassa Amerikan-mestaruuskilpailuissa Argentiinassa 2017. Vuosina 2014–2017 Wallen pelasi Oklahoma City Universityn Stars-joukkueessa ja kaudella 2016–2017 hänet palkittiin NAIA:n vuoden pelaajana. Tämän jälkeen hän on pelannut Ruotsissa, Australiassa ja Paraguayssa. Ruotsissa hänet palkittiin sarjan parhaana puolustuspelaajana. Helmikuussa 2019 hän siirtyi suomalaisseura Peli-Karhuihin ja voitti seuran riveissä vuoden 2019 Suomen-mestaruuden.
Wang Fang (koripalloilija) (Q4990185)
Wang Fang on kiinalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija.
Marilyn Waring (Q268510)
Marilyn Waring on uusiseelantilainen poliitikko ja aktivisti, jolle etenkin ympäristöasiat ja ihmisoikeudet ovat olleet tärkeitä.
Hanna Wass (Q63224638)
Hanna Wass on suomalainen politiikantutkija, joka toimii valtio-opin professorina Helsingin yliopistossa. Wass on kirjoittanut ylioppilaaksi Töölön yhteiskoulusta 1996 ja valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta 2001. Väitöksensä hän teki vuonna 2008.
Shawn Weatherly (Q446836)
Shawn Nichols Weatherly on yhdysvaltalainen näyttelijä ja kauneuskuningatar. Hänet kruunattiin vuonna 1980 sekä Miss USAksi että Miss Universumiksi. Weatherly on näytellyt muun muassa tv-sarjoissa Baywatch, Chicagon lääkärit (1999), Matlock (1987), A-Team (1983) ja Onnen päivät (1983). Hän on myös näytellyt elokuvassa Poliisiopisto 3: Jatkokoulutuksessa (1986).
Lucy Weber (Q6698565)
Lucy McVitty Weber on yhdysvaltalainen poliitikko. Vuodesta 2006 alkaen Weber on kuulunut Yhdysvaltain demokraattiseen puolueeseen.
Nina Weckström (jalkapalloilija) (Q63346092)
Nina Weckström on suomalainen entinen jalkapalloilija. Hän edusti pääsarjatasolla Helsingin Jalkapalloklubia ja Malmin Palloseuraa, ja pelasi seitsemän A-maaottelua vuosina 1990–1996.
Gerda Wegener (Q266086)
Gerda Marie Fredrikke Wegener oli tanskalainen kuvataiteilija ja taidemaalari, jonka erikoisalaa olivat jugend ja myöhemmin art deco -tyyliset kuvat muodikkaasti pukeutuneista naisista. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Einar Wegener, joka parin avioliiton aikana alkoi pukeutua naisten vaatteisiin, identifioitui naiseksi ja lopulta kävi lävitse sukupuolenkorjausprosessin. Korjausleikkausten jälkeen puolison nimeksi tuli Lili Elbe vuonna 1930. Tanskan laki ei sallinut kahden naisen avioliittoa, jonka vuoksi avioliitto mitätöitiin 1930. Gerdan ja Einarin/Lilin tarinasta on tehty David Ebershoffin romaaniin Tanskalainen tyttö (2000) perustuva elokuva, myöskin nimeltä Tanskalainen tyttö. Elokuvassa Gerdaa esitti Alicia Vikander ja Einaria/Liliä Eddie Redmayne.
Alice Weidel (Q27975838)
Alice Weidel on saksalainen poliitikko. Hän on toinen oikeistopopulistisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen liittopäiväryhmän johtajista.
Emma Wengberg (Q384235)
Emma Wengberg on ruotsalainen sulkapalloilija.
Claudette Werleigh (Q450359)
Claudette Werleigh on haitilainen juristi, poliitikko ja rauhanaktivisti. Hän toimi maansa ulkoministerinä 1993–1995 ja pääministerinä 1995–1996. Ministerinuransa jälkeen hän on työskennellyt erilaisissa rauhantutkimusjärjestöissä.
Paula Werning (Q29894222)
Hanna Paula Helena Werning on suomalainen sairaanhoitaja ja poliitikko, joka valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajaksi Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Hän on tullut politiikkaan ammattiyhdistysliikkeen kautta. Werning oli Pohjois-Kymen sairaalassa ammattiliitto Tehyn luottamusmies.
Emma Wertsén (Q1747619)
Emma Katinka Renée Wertsén on ruotsalainen miekkailija, joka käyttää aseenaan kalpaa. Hän saavutti miekkailun maailmanmestaruuskilpailuissa 2015 naisten kalvan hopeaa Rossella Fiamingon voittaessa kultaa.
Ellisif Wessel (Q3739405)
Ellisif Rannveig Wessel oli norjalainen ammattiyhdistysvaikuttaja, toimittaja ja valokuvaaja, joka oli yksi Finnmarkin työväenliikkeen pioneereista.
Tess Wester (Q14847459)
Tess Wester on alankomaalainen käsipalloilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän on pelannut Alankomaiden maajoukkueessa vuodesta 2012. Hän on saavuttanut MM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017 sekä EM-kilpailuissa hopeaa vuonna 2016 ja pronssia vuonna 2018. Hän pelasi Rion olympialaisissa 2016 Alankomaiden joukkueen sijoittuessa neljänneksi.
Meg Whitman (Q55174)
Meg Whitman on yhdysvaltalainen yritysjohtaja ja poliitikko.
Erin Whitten-Hamlen (Q3056631)
Erin Whitten on entinen yhdysvaltalainen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan maalivahti. Hän oli mukana voittamassa neljää naisten MM-hopeamitalia Yhdysvaltain maajoukkuelle..
Lilian Widjeskog (Q63346210)
Lilian Widjeskog on suomalainen entinen jalkapalloilija, joka edusti jalkapallon naisten SM-sarjassa Helsingin Jalkapalloklubia ja pelasi kymmenen A-maaottelua vuosina 1989–1990.
Ulrica Carolina Widström (Q4990478)
Ulrica Carolina Widström o.s. Forssberg (24. marraskuuta 1764 Ruotsi – 19. helmikuuta 1841 Mariestad, Ruotsi) oli tuottelias ruotsalainen runoilija ja kääntäjä.
Gunilla Widén (Q63092809)
Gunilla Widén on suomalainen filosofian tohtori ja Åbo Akademin informaatiotieteen professori (2008–).
Ebba Wieder (Q24450486)
Ebba Wieder on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän edustaa FC Rosengårdia.
Susanne Wiedmer (Q41623430)
Susanne Kristina Wiedmer on suomalainen filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston analyyttisen kemian dosentti. Vuodesta 2018 lähtien hän on virkavapaalla Helsingin yliopistosta ja toimii laatupäällikkönä.
Mary Wigman (Q77127)
Mary Wigman oli saksalainen tanssija ja koreografi. Häntä pidetään yhtenä modernin tanssin perustajista. Hän tutustui eurytmiaan 1911. Se sai hänet ajattelemaan tanssia elämää ilmaisevana taidemuotona. Hän kuitenkin koki, että eurytmian perustajan Émile Jaques-Dalcrozen opetuksesssa tanssi oli toissijaista musiikin rinnalla. Wigmanista tuli Rudolf von Labanin oppilas ja assistentti.
Cecilia Wikström (Q460539)
Cecilia Wikström on ruotsalainen poliitikko ja pappi. Hän oli kansanedustaja Ruotsin valtiopäivillä vuosina 2002–2009 ja Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2014–2019. Hän on ruotsalaisen Liberaalit, entisen Kansanpuolue liberaalit -puolueen jäsen ja edustaa Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä eli ALDE-parlamenttiryhmää Euroopan parlamentissa. Wikström on ammatiltaan pappi Ruotsin kirkossa.
Solveig Wikström (Q4990543)
Solveig R. Wikström on taloustieteilijä, ja Tukholman yliopiston yritystalouden emeritaprofessori.
Alison Williamson (Q434402)
Alison Jane Williamson MBE on brittiläinen entinen jousiampuja ja olympiamitalisti. Williamson osallistui urallaan kuusiin olympialaisiin vuosina 1992–2012. Hän saavutti olympiapronssia Ateenan olympialaisissa 2004 naisten jousiammunan yksilökilpailussa.
A'ja Wilson (Q21623331)
A'ja Wilson on yhdysvaltalainen koripalloilija. Hän on voittanut yhden maailmanmestaruuden ja pelannut WNBA:ssa kaudesta 2018.
Pernilla Winberg (Q532796)
Pernilla Margareta Stephanie Winberg on ruotsalainen jääkiekkoilija, joka edustaa Linköping HC:ta Svenska damhockeyliganissa. Hän on saavuttanut olympiahopeaa talviolympialaisista 2006 naisten jääkiekkoturnauksesta. Winberg on pelipaikaltaan hyökkääjä ja laukoo vasemmalta. Hän pelasi juniorina Limhamn HK:ssa. Winberg on yhteensä pelannut 297 maaottelua, joissa on tehnyt tehot 87+92=179.
Jennifer Winget (Q12073038)
Jennifer Winget on intialainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten televisiosarjoista Kasautii Zindagii Kay, Dill Mill Gayye, Saraswatichandra, Beyhadh sekä Bepannah.
Sabine Winter (Q104639)
Sabine Winter on saksalainen pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut MM-pronssia ja voittanut neljä Euroopan-mestaruutta.
Marie Womplou (Q3292855)
Marie Womplou on norsunluurannikkolainen entinen aitajuoksija. Hän juoksi 400 metrin estejuoksussa kesäolympialaisissa vuonna 1988.
Fanny Bullock Workman (Q522167)
Fanny Bullock Workman oli yhdysvaltalainen tutkimusmatkailija ja vuorikiipeilijä. Hän teki useita matkoja Himalajalle. Hän oli erittäin kilpailuhenkinen ja pyrki tekemään monia ennätyksiä.
Heidi von Wright (Q18172010)
Heidi Johanna von Wright on suomalainen runoilija ja kulttuurikirjailija.
Katharine Wright (Q6376247)
Katharine Wright Haskell oli yhdysvaltalainen opettaja ja ensimmäisen ohjatun moottoroidun lennon tehneiden Wilbur ja Orville Wrightin sisko. Hänestä tuli kuuluisuus, kun hän lähti veljiensä mukaan Ranskaan esittelemään lentokonetta vuonna 1908. Hän toimi Wright Companyn sihteerinä vuosina 1912–1915, johti Young Women’s League of Daytonia ja ajoi naisten äänioikeutta.
Megan Wright (Q4967128)
Megan Elizabeth Wright on kanadalainen kestävyysjuoksija.
Wu Jiaduo (Q65162)
Wu Jiaduo on saksalainen, kiinalaissyntyinen pöytätennispelaaja, joka on voittanut Euroopan-mestaruuden kaksinpelissä ja joukkuekilpailussa.
Janine van Wyk (Q18128995)
Janine van Wyk on eteläafrikkalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Van Wyk pelaa nykyisin Houston Dash-seurassa National Women’s Soccer Leaguessa. Hän asuu Albertonissa. Vuonna 2013 Van Wyk perusti JVW FC-nimisen seuran, jossa hän itsekin pelasi vuoteen 2016 asti, edistääkseen naisten jalkapalloa.
Kristiina Wähälä (Q50934351)
Kristiina Wähälä on suomalainen filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston orgaanisen kemian professori.

Y[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carmen Yulín Cruz Soto on puertoricolainen poliitikko, joka valittiin vuonna 2012 San Juanin pormestariksi. Vuosina 2009–2013 hän istui Puerto Ricon edustajainhuoneessa. Yulín Cruz tuli tunnetuksi erityisesti hurrikaani Marian pelastustöiden aikana. Hän yhdisti puertoricolaisia ja toisaalta kritisoi voimakkaasti Yhdysvaltain hallinnon hitautta vastata katastrofiin.
Charlotte Mary Yonge oli englantilainen kirjailija, joka kirjoitti Englannin kirkon piirissä. Hänen kirjansa vahvistivat Oxfordin liikkeen vaikutusvaltaa. Hänen laaja tuotantonsa on pääasiassa loppuunmyyty.
Kanae Yamabe (Q11471016)
Kanae Yamabe on japanilainen judoka.
Ayaka Yamashita (Q21019784)
Ayaka Yamashita on japanilainen jalkapallomaalivahti. Yamashita edustaa seuratasolla Nippon TV Belezaa. Japanin maajoukkueessa hän debytoi elokuussa 2015. Hän voitti Aasian-mestaruuden vuoden 2018 kilpailuissa. Huhtikuuhun 2019 mennessä Yamashita on pelannut maajoukkueessa 26 ottelua.
Yang Ha-eun (Q9075702)
Yang Ha-eun on eteläkorealainen pöytätennispelaaja. Hän on voittanut maailmanmestaruuden sekanelinpelissä ja saavuttanut kaksi MM-pronssia joukkuekilpailussa.
Marjo Yliperttula (Q63304545)
Marjo Liisa Yliperttula on suomalainen kemisti ja Helsingin yliopiston biofarmasian professori.
Kumi Yokoyama (Q6443864)
Kumi Yokoyama on japanilainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on hyökkääjä. Yokoyama edustaa seuratasolla AC Nagano Parceiro Ladiesia. Hän on pelannut Japanin nuorten maajoukkueissa muutamissa maailmanmestaruuskilpailuissa. Aikuisten maajoukkueessa hän debytoi maaliskuussa 2015. Huhtikuuhun 2019 mennessä Yokoyama on pelannut maajoukkueessa 40 ottelua ja on tehnyt niissä 17 maalia.
Charlotte Mary Yonge (Q433098)
Charlotte Mary Yonge oli englantilainen kirjailija, joka kirjoitti Englannin kirkon piirissä. Hänen kirjansa vahvistivat Oxfordin liikkeen vaikutusvaltaa. Hänen laaja tuotantonsa on pääasiassa loppuunmyyty.
Daniela Yrjö-Koskinen (Q63369354)
Daniela Yrjö-Koskinen on suomalainen yritysjohtaja, joka on toiminut Novitan toimitusjohtajana vuodesta 2010. Hän työskenteli aiemmin Revlonin markkinointiosastolla Lontoossa, Novitalle hän tuli markkinointijohtajaksi vuonna 1998. Vuonna 2008 hänestä tuli Novitan varatoimitusjohtaja. Hän on Novitan toimitusjohtaja neljännessä polvessa, hänen isoisoisänsä Ernst Gylfe perusti yrityksen vuonna 1928. Yrjö-Koskinen on valmistunut Hankenista kauppatieteiden maisteriksi.
Carmen Yulín Cruz (Q5043617)
Carmen Yulín Cruz Soto on puertoricolainen poliitikko, joka valittiin vuonna 2012 San Juanin pormestariksi. Vuosina 2009–2013 hän istui Puerto Ricon edustajainhuoneessa. Yulín Cruz tuli tunnetuksi erityisesti hurrikaani Marian pelastustöiden aikana. Hän yhdisti puertoricolaisia ja toisaalta kritisoi voimakkaasti Yhdysvaltain hallinnon hitautta vastata katastrofiin.

Z[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jasmila Žbanić on bosniahertsegovinalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, joka sai Kultaisen karhun esikoisohjauksellaan Grbavica. Hän oli ehdolla palkintoon myös toisella elokuvallaan Na patu.
Hindi Zahra (Q463514)
Hindi Zahra on marokkolainen laulaja ja näyttelijä. Hän laulaa yleensä englanniksi, mutta kappale Imik Si Mik on berberiksi.
Micah Zandee-Hart (Q27916575)
Micah Zandee-Hart on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa puolustajana. Hän on Kanadan maajoukkueen pelaajana saavuttanut MM-pronssia vuonna 2019. Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa hän voitti kultaa vuonna 2014 sekä saavutti hopeaa vuonna 2015. Jälkimmäisellä kerralla hänet valittiin kisojen tähdistökentälliseen.
Valentina Zazdravnyh (Q7910904)
Valentina Mihailovna Zazdravnyh on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.
Jasmila Žbanić (Q83487)
Jasmila Žbanić on bosniahertsegovinalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, joka sai Kultaisen karhun esikoisohjauksellaan Grbavica. Hän oli ehdolla palkintoon myös toisella elokuvallaan Na patu.
Zheng Dongmei (Q4990934)
Zheng Dongmei on kiinalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija.
Zheng Xiulin (Q28924660)
Zheng Xiulin on kiinalainen kilpauransa päättänyt koripalloilija.
Hanna-Marilla Zidan (Q63241941)
Hanna-Marilla Zidan on suomalainen poliitikko. Hänet valittiin toukokuussa 2017 Vasemmistonuorten puheenjohtajaksi. Tätä ennen hän oli toiminut järjestön kansainvälisten asioiden jaoston puheenjohtajana sekä vuonna 2015 Pohjoismaiden Vasemmistonuorten puheenjohtajana.
Tamara Zidanšek (Q20830267)
Tamara Zidanšek on slovenialainen tennispelaaja. Hän on sijoittunut WTA-maailmanlistalla kaksinpelissä parhaimmillaan sijalle 63 helmikuussa 2019 ja nelinpelissä sijalle 142 joulukuussa 2018. Hän on voittanut urallaan yhden WTA-turnauksen nelinpelissä.
Gabriele Zimmer (Q77771)
Gabriele "Gabi" Zimmer on saksalainen poliitikko ja ja Euroopan parlamentin jäsen vuodesta 2004 alkaen. Hänet valittiin vuonna 2012 edustamansa Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä / Pohjoismaiden vihreä vasemmisto -parlamenttiryhmän (GUE/NGL) puheenjohtajaksi Euroopan parlamentissa. Kotimaassaan Saksassa hän on Vasemmisto-puolueen jäsen ja sitä ennen Vasemmistoon yhdistyneen Demokraattisen sosialismin puolueen jäsen ja puheenjohtaja vuosina 2000–2003.
Agata Zubel (Q390912)
Agata Zubel on puolalainen säveltäjä ja sopraanolaulaja. Hän on opiskellut musiikinteoriaa ja lyömäsoittimia Wrocławin Karol Szymanowski High School of Music -musiikkikoulussa ja myöhemmin sävellystä Karol Lipiński University of Music -musiikkiyliopistossa Jan Wichrowskin johdolla.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frida Christina Östberg on ruotsalainen entinen jalkapalloilija. Hän pelasi urallaan keskikenttäpelaajana.
Helena Åberg (Q5703822)
Sara Helena Åberg on ruotsalainen uransa päättänyt uimari, joka kilpaili pääasiassa vapaauinnissa. Åberg kilpaili Helsingborgs SS:n riveissä. Seura valitsi hänet 100-vuotisjuhlissaan vuonna 2007 vuosisadan parhaaksi uimariksi. Åberg kilpaili kesäolympialaisissa 1988 naisten 50 metrin vapaauinnissa, ja tuli sijalle 23.
Linnéa Åberg (Q24450727)
Linnéa Åberg on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä. Åberg pelasi viimeksi Umeå IK:n riveissä, johon hän siirtyi vuonna 2017 Sunnanå SK:sta.
Linnéa Ågren (Q24450725)
Linnéa Ågren on ruotsalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän pelasi vuodet 2010–2015 Umeå IK:ssa. Ågren käyttää pelinumeronaan 16:a.
Gallie Åkerhielm (Q18275056)
Gallie Åkerhielm, o.s. Hoffmann, oli ruotsalainen lastenkirjailija ja kääntäjä.
Annina Åman (Q63344473)
Annina Åman on suomalainen entinen jalkapalloilija. Åman aloitti uransa HJK:ssa, josta hän siirtyi norjalaiseen Amazon Grimstadiin vuonna 2007. Vuodet 2008–2010 Åman pelasi Eskilstuna Unitedissa Ruotsin toiseksi ja kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.
Anna-Maria Åström (Q47092618)
Anna-Maria Åström on suomalainen filosofian tohtori, joka toimi Åbo Akademin pohjoismaisen kansatieteen professorina (1999–2015).
Maja Åström (Q4991089)
Maja Åström on ruotsalainen jalkapallomaalivahti, joka edusti viimeksi Damallsvenskan-sarjassa pelaavaa Tyresö FF-seuraa. Åström on myös edustanut Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkuetta vuoden 2001 Algarve Cupissa.
Frida Östberg (Q458259)
Frida Christina Östberg on ruotsalainen entinen jalkapalloilija. Hän pelasi urallaan keskikenttäpelaajana.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jelena Čubrilo (Q6176663)
Jelena Čubrilo on serbialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Čubrilo edustaa espanjalaista Rayo Vallecano Femenino-seuraa sekä Serbian naisten jalkapallomaajoukkuetta.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nada Šakić (Q12755954)
Nada Šakić myöhemmin nimeltään Esperanza Šakić oli kroatialainen, äärikansallismielisen ja fasistisen Ustaša- liikkeen jäsen, korkea-arvoinen Jasenovacin keskitysleirin virkailija ja sotarikollinen. Hänen veljensä oli niinikään sotarikollinen, Itsenäisen Kroatian valtion turvallisuusviranomainen Maks Luburić. Hänen aviomiehensä oli Jasenovacin keskitysleirin komentaja Dinko Šakić.
Tatjana Švyganova (Q7688565)
Tatjana Ivanovna Švyganova on Neuvostoliittoa edustanut, kilpauransa päättänyt maahockeypelaaja ja olympiamitalisti.