Delphine Batho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Delphine Batho vuonna 2013.

Delphine Batho (s. 23. maaliskuuta 1973 Pariisi, Ranska) on ranskalainen poliitikko. Hän on ollut Ranskan kansalliskokouksen jäsen, ekologian, kestävän kasvun ja energian ministeri sekä toinen oikeusministeri.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Delphine Bathon vanhemmat ovat taideteollisen korkeakoulun professori, valokuvaaja John Batho ja valokuvaaja Claude Batho. Delphine Batho menetti äitinsä kahdeksanvuotiaana.

Nuori Batho aloitti agitoimisen humanitäärisistä kysymyksistä käydessään jo yläkoulua[1]. Lukiolaisena hän jatkoi aktivistina ja vuonna 1986 hän osallistui mielenilmauksiin, jotka koskivat ministeri Devaquet’n mukaan nimettyä lakiprojektia, jonka oli määrä tehdä isoja muutoksia lukiolakiin[2]. Poliittiseen toimintaansa hän sai vaikutteita taiteilijoilta, esimerkiksi Daniel Balavoinelta ja Coluchelta.

Bathon käydessä Pariisin tunnetuinta lukiota Lycèe Henri-IV:tä hänen luokkatoverinsa oli Mazarine Pingeot[3], joka on presidentti François Mitterrandin avioliiton ulkopuolella syntynyt tytär. Lukiolaisena hän liittyi vuonna 1988 SOS Racisme ja Federation indépendant et démocratique lycéenne (FIDL) -järjestöihin. Hänet valittiin jälkimmäisen järjestön puheenjohtajaksi parin vuoden kuluttua.

Batho tuli julkisuuteen vuonna 1990, kun lukiolaiset ja yliopisto-opiskelijat osoittivat voimakkaasti mieltään Ranskan opetusministerin Lionel Jospinin suunnittelemia uudistuksia vastaan. Kahden kuukauden lakkoilun jälkeen opiskelijat ja lukiolaiset onnistuivat tavoitteissaan.[4] Mielenosoitusten aikana Batho pääsi esiintymään televisiolähetyksissä, ja hänet alettiin tuntea laajemmin.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminta ja vastuulliset tehtävät SOS Racisme -järjestössä ja Lukiolaisten liitossa pohjustivat Bathon liittymistä Ranskan sosialistiseen puolueeseen. Puolueessa hän oli erikoistunut kokonaisvaltaisesti turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin. Vuonna 2007 hänet äänestettiin Ranskan kansalliskokouksen jäseneksi Ségolène Royalin paikalle tämän luovuttua edustajan tehtävistä.

Batho toimi presidentti François Hollanden tiedottajana tämän presidenttivaalikampanjan aikana vuonna 2012. Sittemmin hänet nimitettiin toiseksi oikeusministeriksi Jean-Marc Ayraultin ensimmäiseen hallitukseen. Tehtävä jäi lyhytaikaiseksi, sillä hänet nimitettiin jo samana kesänä 2012 ekologian, kestävän kasvun ja energian ministeriksi Jean-Marc Ayraultin toiseen hallitukseen.

Delphine Batho ajautui 2. heinäkuuta 2013 syvään ristiriitaan hallituksen budjettipolitiikasta. Ranskan presidentti vapautti hänet ministerin tehtävästä pääministerin aloitteesta.

Batho valittiin kansalliskokoukseen uudelleen vuonna 2013 ja 2017. Valituksi tulemisen myötä hänestä tuli Groupe Nouvell Gauche -parlamenttiryhmän varapuheenjohtaja. Vuonna 2018 hän erosi sosialistien ryhmästä ja on nykyisin sitoutumaton kansalliskokouksen jäsen.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Insoumise, Éditions Grasset et Fasquelle, 2014.
  • Écologie intégrale le manifeste, Éditions du Rocher, 2019.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Éric Fottorino, Delphine Batho, petite-fille de 1789 et 1981, L'Hémicycle, 28 mars 2012.
  2. Delphine Batho, déléguée à la Justice, lepoint.fr, 16. toukokuuta 2012.
  3. Grazia.fr
  4. Constance Jamet, 40 ans de contestation étudiante en France, Le Figaro du 21 novembre 2007.