Nicole Bricq
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
.jpg)
Nicole Bricq (o.s. Vaysseère) (10. kesäkuuta 1947 La Rochefoucauld, Charente, Ranska – 6. elokuuta 2017 Poitiers) oli ranskalainen poliitikko, ministeri, senaattori ja Ranskan kansalliskokouksen jäsen.[1][2]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nicole Bricq suoritti opintonsa Bordeaux’n Montesquieu -yliopistossa. Hän opiskeli yksityisoikeutta ja valmistui maisteriksi vuonna 1970.
Aluksi Nicole Bricq lähti aluepolitiikkaan ja toimi vuosina 1986–1989 Île-de-Francen alueneuvostossa. Hän olikin jo vuonna 1980 nimetty Sosialistisen (PS) puolueen Pariisin alueen federaation pääsihteeriksi. Hän oli ollut pitkään Jean-Pierre Chevènement'n johtaman PS-puolueen vasemmistosiiven jäsen ja tästä seurasi valinta aluehallintoon. Aluehallinnossa hän toimi kulttuurivaliokunnan puheenjohtajana.
Vuosina 1988–1990 hän työskenteli neuvonantajana puolustusministerinä tuolloin toimineen Jean-Pierre Chenènement’n kabinetissa. Hänen välinsä kuitenkin rikkoutuivat ministerin kanssa, sillä hän vastusti Persianlahden sotaa, joskin heillä oli jo aiemminkin ollut erimielisyyttä esim. Eurooppa-politiikasta. Hän ryhtyi toimimaan Sosialismi et démocratie -liikkeessä, jonka vetäjänä toimi Dominique Strauss-Kahn. Vuosina 1992–1993 Nicole Briqc toimi neuvonantajana ympäristöministeri Ségolène Royalen kabinetissa.
Kansan tahdosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nicole Bricq tuli vuoden 1997 Kansalliskokouksen vaaleissa valituksi parlamentaarikoksi.[3]. Valinta oli mielenkiintoinen ja jännittävä, sillä valittavana olivat Nicole Bricqin lisäksi uudelleenvalintaa tavoitteleva Union pour un Mouvement Populairen edustaja, joka oli Meaux’n pormestari Jean-François Copé ja äärioikeistolainen Kansallista liittoumaa edustava Marie-Christine Arnautu[4].
Vuonna 2001 hänet valittiin Meaux'n kaupunginvaltuustoon opposition edustajana.
Vuonna 2002 Bricq hävisi Kansalliskokouksen vaaleissa aiemmalla kilpailijalleen Jean-François Copèlle ja sai vaalin toisella kierroksella vain noin 41 % annetuista äänistä.[5]
Nicole Bricq oli kahdesti senaattorina, vuosina 2004–2012 ja 2013–2017. Hänen elämänsä päättyi kotona sattuneeseen tapaturmaan.
Ministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun François Hollande valittiin Ranskan tasavallan presidentiksi vuonna 2012, Bricq kutsuttiin ympäristöministeriksi Jean-Marc Ayraultin ensimmäiseen hallitukseen.[6] Pesti oli kovin lyhyt ja kesti vain kuukauden, koska Bricq oli öljyteollisuudelle liian voimakastahtoinen nainen, josta isot firmat halusivat eroon.
Bricq nimitettiin uuteen tehtävään hallituksessa ja hänestä tuli ulkomaankauppaministeri, mutta hallituskin oli jo ehtinyt vaihtua ja nyt kyseessä oli Jean-Marc Ayraultin toinen hallitus. Ympäristöministerinä Bricq oli vaikuttanut lähes kaksi vuotta tehtävän päättyessä 3. maaliskuuta 2014.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://www.charentelibre.fr/2012/09/24/nicole-bricq-la-charentaise-du-gouvernement,1115808.php.
- ↑ http://dictionnaire.sensagent.leparisien.fr/Nicole[vanhentunut linkki] Bricq/fr-fr/
- ↑ Définition Nicole Bricq. Le Parisien. (ranskaksi)
- ↑ Carole barjon; "Le cauchemar de Copé", Le Nouvel Observateur 7.–13. kesäkuuta 2012.
- ↑ Résultats des élections législatives 2002. Interieur.gouv.fr
- ↑ Décret du 16 mai 2012 relatif à la composition du Gouvernement [archive], JORF, no 115 du 17 mai 2012, p. 9149
- ↑ Ivan Best, Nicole Bricq: les dessous d'une mutation La Tribune.fr, 22 juin 2012.
| ||||||||||||||||||
