Sylvia Earle

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
SylviaEarle.jpg

Sylvia Alice Earle (s. 30. elokuuta 1935) on yhdysvaltalainen meribiologi ja tutkimusmatkailija. Hänen tieteellinen työnsä on keskittynyt merileviin. Hän on myös kirjoittanut kirjoja ja dokumentteja, joissa varoitetaan liikakalastuksen ja merten saastumisen vaaroista. Earle kuului laitesukelluksen uranuurtajiin.[1] Yli 40 vuotta kestäneellä urallaan hän johti yli 50 tutkimusmatkaa ja vietti yli 7000 tuntia sukelluksissa. Hän on yksi vedenalaisia kulkuneuvoja kehittävän yrityksen perustajista. 1990-luvun alussa hän oli NOAA:ssa johtavana tutkijana.[2]

Earle oppi laitesukelluta opiskellessaan Floridan osavaltionyliopistossa. Hän suoritti siellä kandin tutkinnon kasvitieteessä vuonna 1955. Maisteriksi hän jatkoi Pohjois-Carolinassa Duken yliopistossa, ja väitöstyössään hän tutki Meksikonlahden leviä, joista hän keräsi yli 20 000 näytettä.[1]

1970-luvulta alkaen Earle osallistui National Geographic Societyn vedenalaisten dokumenttien ja kirjojen tuotantoon. Tutkijanurallaan hän julkaisi yli sata artikkelia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c John P. Rafferty: Sylvia Earle Encyclopedia Britannica. Viitattu 19.4.2019.
  2. Sylvia Earle TED. Viitattu 19.4.2019.