Broncia Koller-Pinell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Broncia Koller-Pinell (n.1900)

Broncia Koller-Pinell (25. helmikuuta 186326. huhtikuuta 1934) oli itävaltalainen, juutalaistaustainen taidemaalari. Hän maalasi muotokuvia ja asetelmia ja oli tyylisuunnaltaan ekspressionisti.

Elämästä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Broncia Koller-Pinell syntyi nykyisen Puolan alueella nimellä Bronislawa Pineles, missä hänen isänsä suunnitteli Itävalta-Unkarin armeijalle linnoitteita. Vuonna 1870 perhe muutti Wieniin, sillä isä oli perustanut yrityksen ja muuton yhteydessä perhe muutti nimensä.[1]

Ensimmäisen näyttelynsä Koller-Pinell piti Wienissä vuonna 1885. Sen jälkeen hän muutti Müncheniin ja opiskeli taidetta Damenakademiessa Ludvig von Herterichin oppilaana. Vuonna 1886 Koller-Pinell solmi avioliiton lääkäri Hugo Kollerin kanssa vastoin vanhempiensa tahtoa, sillä tämä oli uskonnoltaan roomalaiskatolinen. Avioliiton solmimisen jälkeen Koller-Pinell matkusti Pariisiin ja vaikuttui impressionismista. Perheen lapset kastettiin ja kasvatettiin kristityiksi, mutta Koller-Pinell ei kääntynyt.[2]

Perhe muutti vuonna 1902 Wieniin, ja kaksi vuotta myöhemmin Koller-Pinell peri talon Oberwaltershofista ja koko perhe muutti sinne. Koller-Pinell oli jo Secessionistien taideryhmittymän jäsen ja ryhtyi pitämään salonkia. Salongissa kävivät "kaikki", kuten Egon Schiele ja Anton Faistauer sekä muita julkisuuden henkilöitä. Vaikka olikin tunnustettu ja lahjakas taiteilija, Koller-Pinelliä pidettiin omana aikanaan paljolti vain kuuluisan lääkärimiehensä vaimona. Myöskään konservatiiviset juutalaiset eivät hyväksyneet hänen taidemaalarin uraansa.[1]

Broncia Koller-Pinellin poika, Rupert, oli kapellimestari ja vähän aikaa naimisissa Alma Mahlerin kanssa. Tytär Silvia oli myös taidemaalari.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]