Elise Ottesen Jensen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elise Ottesen Jensen vuonna 1940.

Elise Ottesen Jensen (tunnettu myös nimellä Ottar, o.s. Ottesen; 2. tammikuuta 1886 Højland, Norja4. syyskuuta 1973 Tukholma, Ruotsi) oli norjalaissyntyinen ruotsalainen seksuaalioikeusaktivisti, kirjailija ja feministi. Hän oli yksi RFSU:n (Riksförbundet För Sexuell Upplysning) perustajista. RFSU on sitoutumaton järjestö, joka luotiin vuonna 1933 edistämään muun muassa näitä asioita: sukupuolikasvatuksen saaminen kouluihin, oikeus aborttiin ja varmojen ehkäisyvälineiden saatavuus.[1][2] Ottarin motto oli:

»Unelmoin siitä päivästä, jolloin kaikki lapset syntyvät toivottuina, kaikki miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja seksuaalisuus ilmentää läheisyyttä, nautintoa ja hellyyttä.[2][3]»

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottesen syntyi Norjassa lähellä Stavangeria uskonnolliseen perheeseen – isä Immanuel Ottesen oli pappi ja äiti Karen (o.s. Essendrop) piispan tytär.[3][4] Perheeseen syntyi peräti 18 lasta: Elise oli toiseksi nuorin. Lapsista vain 11 selvisi aikuisuuteen. Ottesen eli suhteellisen valoisaa lapsuutta.[1] Omaan aikaansa nähden vanhemmat olivat kohtuullisen suvaitsevaisia, he sallivat jopa lastensa tanssia. Mutta Norjassa yleensä ottaen oltiin pietistisiä ja syyllistämiseen taipuvaisia, ja viattomiakin iloja pidettiin potentiaalisesti syntiin houkuttelevina.[3] Elisen ja muun perheen välit kylmenivät, kun tytär kieltäytyi konfirmaatiosta uskonnollisen epäröinnin vuoksi.[4]

Vuosisadan vaihteessa pappisperheellä oli kyllä korkea sosiaalinen asema, mutta sekä taloudellinen tilanne että sukupuoli asettivat rajoituksia Elisen mahdollisuuksille kouluttautua: veljet asetettiin etusijalle. Ottesen aikoi kouluttautua ensin hammaslääkäriksi, jotta olisi näin voinut rahoittaa lääkäriopinnot. Suunnitelmat muuttuivat 1907, kun Elise menetti peukalonsa koulun laboratoriossa sattuneessa räjähdyksessä.[1][3] Sen jälkeen Elise kuitenkin opetteli pika- ja konekirjoituksen, toimi sihteerinä ja vähän aikaa parlamentissa pikakirjoittajana.[1][3] Kokopäiväisenä journalistina Ottesen työskenteli vuodesta 1912 lähtien. Ottesen toimi myös antimilitaristisena agitaattorina.[1]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1913 Elise Ottesen tutustui Albert Jenseniin, joka oli ruotsalainen syndikalisti. Seuraavana vuonna pariskunta karkoitettiin Norjasta syytettyinä vallankumouksellisesta toiminnasta, ja pari lähti Tanskaan. Kööpenhaminassa pari johti Norjan työväenpuolueen uutistoimistoa, kunnes heidät jälleen karkoitettiin. Pariskunta asettui 1919 Tukholmaan Ruotsiin. Vuonna 1920 heille syntyi parin ainoa lapsi, joka kuitenkin menehtyi pian. Omasta parisuhteestaan ja lapsettomuudestaan Elise Ottesen aina vaikeni, hän ei halunnut kiinnittää huomiota itseensä.[5][1] Elise ja Albert elivät pitkään avoliitossa, heidät vihittiin vasta vuonna 1931.[4] Pari erosi kuitenkin 1945.[5]

Seksuaalioikeusaktivismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Caya, nykyaikainen pessaari.

Ensimmäisen seksuaalipoliittista aihetta käsittelevän artikkelin Ottesen kirjoitti 1914. Häneen oli tehnyt vaikutuksen sveitsiläisen August Forelin kirja Die sexuelle Frage (suom. Seksuaalikysymys), ja hänen ajattelunsa seurasi Forelin näkemyksiä muun muassa homoseksualisuuden suhteen. Naisasiakysymyksissä ehkäisy ja aborttioikeus olivat jatkuvasti esillä.[1] Tukholmassa 1919 alkaen Elise Ottesen työskenteli toimittajana syndikalistisissa lehdissä. Tältä ajalta hänet opittiin tuntemaan nimimerkillä Ottar. Vuosina 1925–28 hän kirjoitti sosialistinuorten Brand-lehteen, ja häneltä ilmestyi myös kolme kirjaa. Lehtiartikkelit ja kirjat tekivät Ottesenia tunnetuksi, ja hänestä tuli kysytty luennoitsija.[4]

Vuosina 1926 ja -28 julkaistuissa kirjasissa, Ovälkomna barn (1926) ja Könslagarnas offer (1928) Ottesen väitti, että vallanpitäjät pyrkivät lainsäädännöllä ohjaamaan köyhien ja etenkin köyhien naisten seksuaalisuutta. Ehkäisylailla työväenluokalta pimitettiin ne ehkäisykeinot, jotka olivat jo kauan olleet yläluokan tiedossa ja etuoikeutena. Aborttilain tarkoitus oli pakottaa köyhät naiset synnyttämään ei-toivottuja lapsia surkeisiin elinoloihin. Nämä lait olivat siis sekä sukupuoli- että yhteiskuntaluokkalakeja.[1]

Luentomatkoja Ottesen teki viiden vuoden aikana pitkin Ruotsia. Näillä matkoilla hänelle tulivat tutuiksi ihmisten seksuaalialueen pulmat ja avun tarve. Hän kehotti liittymään taisteluun seksuaalipoliittisia lakeja ja aborttikieltoa vastaan. Hän myös jakoi tietoa ehkäisyvälineistä ja opetti havainnollisesti esimerkiksi pessaarin käyttöä. Lääkäreillä ei tuolloin ollut joko taitoa tai halua asentaa pessaareja, mutta Ottesenin ansiosta tänä aikana 1 800 naista sai pessaarin käyttöönsä.[4][1]

Vuonna 1910 Ruotsissa säädetty aborttilaki määräsi ankarat rangaistukset abortin tehneille. Etenkin köyhät naiset elivät jatkuvassa ei-toivotun raskauden pelossa.[3] Moni kuoli laittoman abortin seurauksena. Ottesenin tavoite oli ettei naisten enää tarvitse elää raskautta peläten, ja että he itse saisivat päättää haluavatko lapsia vai eivät. Ottesen myös puolusti homoseksuaalien oikeuksia.[6]

Vuonna 1933 Elise Ottesen perusti muutaman edistysmielisen lääkärin ja parin tukholmalaisen ammattiyhdistysaktivistin kanssa seksuaalivalistusta tarjoavan järjestön nimeltä RFSU (Riksförbund för sexuell upplysning). Toiminnan rahoittamiseksi perustettiin lähes samanaikaisesti myyntiorganisaatio RFSU AB, joka alkoi myydä kondomeja. Samalla haluttiin varmistaa, että markkinoilla olevat kondomit olisivat parasta mahdollista laatua. RFSU-järjestön toiminta seksuaalivalistuksen, oikeudenmukaisuuden ja muutoksen puolesta kohtasi aluksi vastustusta, mutta pikkuhiljaa ilmapiiri alkoi muuttua.[4] Ottesenin työkaluja taistelussa niin kutsuttua seksuaalista pimeyttä vastaan olivat sekä vakuuttavuus että kyky puhua toiset puolelleen.[1]

Aktivismin tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siihen, että Ottese heräsi tekemään työtä seksuaalioikeuksien puolesta, vaikuttivat sekä oman äidin lukuisat raskaudet ja niiden vaikutus tämän terveyteen että osaltaan hänen nuorimman sisarensa Magnhildin kohtalo. Magnhild alkoi odottaa 16-vuotiaana lasta naapurin pojalle. Poika jatkoi elämäänsä, mutta tyttöjen isä yritti varjella perhettä naimattoman tytön raskauden aiheuttamalta häpeältä, ja hän lähetti Magnhildin yksin Tanskaan odottamaan lapsen syntymistä ja antamista adoptioon. Kun Magnhild palasi kotiin, häneltä evättiin pääsy sairaanhoitokoulutukseen aviottoman lapsen synnyttämisen vuoksi. Magnhildin lapsi kuoli joitakin vuosia myöhemmin, ja lastaan surevan sisaren mielenterveys alkoi heiketä. Magnhild suljettiin mielisairaalaan, ja siellä hän käytti aikansa neuloen vauvanvaatteita. Magnhild Ottesen kuoli 44-vuotiaana vuonna 1934.[3][4]

Kansainvälinen yhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottesen tutustui 1920-luvulla kansainväliseen toimintaan muun muassa seksuaalipoliittisen The World League for Sexual Reform -yhdistyksen kautta. Hän oli mukana järjestämässä 1940-luvulla Tukholmaan kansainvälistä kokousta, jonne tuli edustajia eri perhesuunnitteluorganisaatioista. Tällaisia kokouksia pidettiin toistuvasti, ja lopulta sai alkunsa IPPF, International Planned Parenthood Federation vuonna 1953. Ottesen valittiin IPPF:n presidentiksi vuonna 1959, jolloin hän taas luopui RFSU:n puheenjohtajuudesta.[4]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ovälkomna barn : ett ord till kvinnorna, 1926[7] – (vapaa käännös: Ei-toivotut lapset : sananen naisille)
  • Könslagarnas offer : interiör från de dömdas och sjukas värld : vad läkare, jurister och riksdagsmän säga : vad säger det allmänna rättsmedvetandet, 1928[7] – (vapaa käännös: Sukupuolilakien uhrit : tuomittujen ja sairastuneiden maailmasta. Mitä sanovat lääkärit, juristit ja kansanedustajat; entä yleinen oikeustaju)
  • Människor i nöd: det sexuella mörkrets offer, 1932[7] – (vapaa käännös: Ihmisiä avun tarpeessa: seksuaalisen pimeydenajan uhrit)

Kirjallisuutta Ottesenista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linder, Doris H., Crusader for sex education: Elise Ottesen-Jensen (1886–1973) in Scandinavia and on the international scene, Univ. Press of America, Lanham, Md., 1996[5]
  • Lennerhed, Lena, Sex i folkhemmet: RFSUs tidiga historia, Gidlund, Hedemora, 2002[5]
  • Thorgren, Gunilla, Ottar & kärleken: [en biografi], Norstedt, Stockholm, 2011[5]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1951 Ottesen sai Ruotsin valtiolta kultaisen Illis quorum -ansiomitalin.[3] Vuonna 1953 Ottesen vastaanotti Lasker Award -palkinnon,[8] ja vuonna 1958 Uppsalan yliopiston lääketieteellinen tiedekunta myönsi Ottesenille kunniatohtorin arvonimen.[9] Norjassa Stavangerin yliopiston alueella on yksi kampusrakennuksista nimetty Elise Ottesenin mukaan nimellä Elise Ottesen-Jensen hus.[10]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Levin, Hjördis: Elise Ottesen-Jensen sok.riksarkivet.se. Svenskt biografiskt lexikon; Riksarkivet. Viitattu 30.4.2019.
  2. a b Tietoa RFSU:n toiminnasta, historiasta ja Suomen RFSU:sta RFSU. Viitattu 30.4.2019.
  3. a b c d e f g h Ottesen-Jensen, Elise (1886–1973) | Encyclopedia.com www.encyclopedia.com. Viitattu 30.4.2019.
  4. a b c d e f g h Elise Ottesen Jensen RFSU. Viitattu 30.4.2019.
  5. a b c d e Lennerhed, Lena; (Grosjean, Alexia; translator): skbl.se - Elise Ottesen-Jensen www.skbl.se. Svenskt kvinnobiografiskt lexikon. Viitattu 30.4.2019.
  6. Gänger, Hasse: Elise Ottesen-Jensen demokratiserade sexualiteten | Minnenas Journal 22. marraskuuta 2016. Viitattu 1.5.2019. (ruotsiksi)
  7. a b c LIBRIS - Träfflista i LIBRIS: Ottesen Jensen Elise libris.kb.se. Libris. Viitattu 1.5.2019.
  8. Lasker Foundation: Historical Awards The Lasker Foundation. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
  9. Piehl,Jakob: Honorary Doctors of the Faculty of Medicine - Uppsala University, Sweden www.uu.se. Viitattu 1.5.2019. (englanniksi)
  10. Bjørnå, Tove M. E.; Olsen, Julie Teresa: Elise har fått sitt eget hus Aftenbladet. 19. elokuuta 2015. Viitattu 1.5.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]