Cécile Brunschvicg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cécile Brunschvicg kuvattuna 14. kesäkuuta 1938.

Cécile Brunschvicg, o.s. Kahn, (19. heinäkuuta 1877 Enghien-les-Bains, Seine-et-Oise5. lokakuuta 1946 Neuilly-sur-Seine, Seinen departementti, Ranska) oli ranskalainen poliitikko ja feministi.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cécile Kahn syntyi ja varttui tasavaltalaisessa ja tunnustuksellisessa juutalaisessa perheessä. Hänen isänsä Arthur Khan oli elsassilainen teollisuusmies ja palkittu Ranskan Kunnialegioonan ritarimerkillä[1]. Cécile Khanin kotitaustan tapaisilla ei ollut tapana lähettää tyttöjä ja naisia opiskelemaan. Kuitenkin hän onnistui salaisesti opiskelemaan perustutkinnon[2]

Hän tapasi tulevan aviomiehensä Léon Brunschvicgin, kun hän toimi feministinä ollen jäsen Ranskan Ihmisoikeusjärjestössä (Ligue des droits de l’homme) ja sittemmin Naisten yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta vaativan järjestön varapuheenjohtaja. He solmivat avioliiton vuonna 1900 ja vuosien 1901 ja 1919 heille syntyi neljä lasta.

Poliittinen ja yhteiskunnallinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brunschvicg aloitti yhteiskunnallisen ja feministisen toimintansa vuonna 1908 osallistumalla ranskalaisten naisten kansallisen unionin toimintaan. Sen jälkeen vuonna 1909 hän osallistui myös Naisten yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta vaativan järjestön työhön. Samana vuonna hän perusti kanttiinin, jossa työläisnaiset saattoivat nauttia lounaansa[3]. Vuonna 1020 hän liittyi Soroptimisti klubiin.

Hän myös osallistui ensimmäisen maailmansodan pakolaisten asuttamiseen ja hänestä tuli ”työjaoston” puheenjohtaja Ranskalaisten naisten kansallisessa neuvostossa. Hän avusti voimakkaasti sosiaalisten keskusten perustamisessa ja vuonna 1917 sosiaaliturvan perustamisessa. Hän toimi myös viikkoleheti La Françaisen päätoimittajana ja seurasi siten tässä tehtävässä Jane Mismeä. Hän julkaisi useita artikkeleita, jotka olivat eritoten keskustelua antifeministisen militantin Marthe Borélyn kanssa.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brunschvicg liittyi 1924 PRS-puolueeseen (Parti républicain, radical et radical-socialiste), joka avasi toimintansa myös naisille.

Hänet nimitettiin opetusministeriön alivaltiosihteeriksi Léon Blumin ensimmäiseen hallitukseen[4]. Yhdessä Suzalle Lacoren ja Irène Joliot-Curien kanssa he olivat ensimmäiset ranskalaiset naiset ministereinä, vaikka naisilla ei ollut edes äänioikeutta Ranskassa ennen vuotta 1944[5]

Luonnollisena osana sosiaalista toimintaansa Brunschvicg osallistui myös kouluruokailun kehittämiseen ja koulukanttiinien perustamiseen, ja vuonna 1937 hän julkaisi ministeriraportin La Question de l’alimentation au ministère de l’Éducation nationale: les antin scolaires. Tyttöjen koulutus oli hänelle ensiarvoisena huolena. Léon Blumin hallitus kaatui senaatin epäluottamusäänestykseen, ja Brunschvicgin seuraaja Camille Chautemps ei jatkanut hänen aloittamaansa edistyksellistä toimintaa.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marc-Olivier Baruch, Cécile Brunschvicg, l'engagement républicain, Les cahiers du judaisme, n° 12, 2002, s. 55–57.
  • Alice Benhamou-Panetta, Le réveil des femmes en politique : Cécile Brunschvicg et Louise Weiss, Cahier d'histoire du Radicalisme, n° 6, 1999, s. 1–9.
  • René Boirel, Brunschvicg, sa vie, son œuvre, avec un exposé de sa philosophie, Paris, PUF, 1964, 138 p.
  • Cécile Formaglio, Féministe d'abord : Cécile Brunschvicg (1877–1946), Rennes, PUR, 2014.
  • Sandrine Lévêque, Femmes, féministes et journalistes : les rédactrices de La Fronde à l'épreuve de la professionnalisation journalistique, Le Temps des médias n° 12, 2012, s. 41–53.
  • Muriel Pichon, Cécile Brunschvicg née Kahn, féministe et ministre du Front populaire, Archives Juives 1/, Vol. 45, 2012, s. 131–134.
  • Cécile Brunschvicg, femme, féministe, juive, face au défi de l'intégration et de la neutralité religieuse, dans Archive du féminisme, n° 9, joulukuu 2005, s. 29–42.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Culture.gouv.fr
  2. Cécile Brunschvicg, Métiers de femmes. Les carrières sociales, La Française 2. maaliskuuta 1946.
  3. Cécile Formaglio, Féministe d'abord: Cécile Brunschvicg (1877–1946), Rennes, PUR, 2014.
  4. Duclert, Vincent ; Dictionnaire critique de la République, Paris, Flammarion, 2007.
  5. Yannick Ripa, Cécile Brunschvicg, adjointe aux mères, [archive], Libération du 17 décembre 2014.