Angela Ahrendts

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Angela Ahrendts on yhdysvaltalainen yritysjohtaja. Hän on johtanut Burberryä ja Applen myymälä- ja verkkokauppaa. Talouslehti Forbes luokitteli vuonna 2018 Ahrendtsin maailman vaikutusvaltaisimpien naisten joukossa sijalle 13.[1]

Ahrendts aloitti Burberryn toimitusjohtajana vuonna 2006 ja teki heti radikaaleja uudistuksia. Hän lakkautti 35 tuotelinjaa, joista monissa oli yhtiön tunnettua ruutukuviota, "burberry-ruutua". Yhtiön brändiä oli lisensoitu jo liikaa, ja sen arvo luksusmerkkinä oli väljähtymässä. Yhtiön liikevaihto kolminkertaistui Ahrendtsin kaudella. Ahrendts siirtyi Applelle vuonna 2014. Applella hänen palkkansa oli loppuvaiheessa kaksi kertaa niin suuri kuin toimitusjohtaja Tim Cookilla. Ahrendts lähti Applelta huhtikuussa 2019.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]