Wikipedia:Elokuun kuvitustalkoot/2013

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tilannekuvaaja Tilannekuvaaja
Elokuun kuvitustalkoot 2013
Viikon kilpailu 2013-
Aihe Elokuun kuvitustalkoot 2013
Ajankohta Alkaa: 2013-08-01
Päättyy: 2013-08-31

Palkinnot
  • Camera1 mgx.svg|100px
    25+ pisteestä

Me olemme yhteensä
lisänneet
2028
kuvaa
poistaneet
45
korjattava/kuvitus-mallinetta

Elokuun kuvitustalkoiden ideana on, että elokuun kuluessa mahdollisimman moni wikipedisti lisää noin viiteen kuvattomaan artikkeliin niistä puuttuvan kuvan.

Ensimmäisissä talkoissa vuonna 2011 uusia kuvia talletettiin aiemmin kuvattomien artikkelien kuvitukseksi 323 kpl. Lisäksi 241 artikkelia sai kuvituksen Commonsista. Vuoden 2012 talkoissa kuvia tallennettiin 354 kappaletta. Commonsista löytyneillä kuvilla sai kuvituksensa 992 artikkelia.

Miten toimia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Etsi artikkeli, joka tarvitsee kuvan, ja siihen sopiva kuva.
  2. Tallenna tiedosto Commonsiin tai hätätilassa suomenkieliseen Wikipediaan.
  3. Liitä kuva artikkeliin, ohje.
  4. Lisää nimesi osallistujiin * [[Käyttäjä:Käyttäjänimi|Käyttäjänimi]]
    • Kun otat kuvan (karttaa ei lasketa tässä kuvaksi) itse, ja lisäät sen artikkeliin, jossa ei ole valokuvaa, saat 5 pistettä
    • Kun löydät kuvan Commonsista, ja lisäät sen artikkeliin, jossa ei ole valokuvaa, saat 1 pisteen

Lisää ohjeita löytyy vuoden 2011 sivulta.

Mallineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinto aktiivisesta osallistumisestasi elokuun 2013 kuvitustalkoisiin. (Palkinnot)

Elokuun aikana vähintään 25 pistettä keränneet käyttäjät palkitaan omalla palkinnolla {{Elokuu2013Palkinto}}.

Voit lisätä halutessasi käyttäjälaatikon käyttäjäsivullesi {{Käyttäjä/Elokuu2013}}.

Camera1 mgx.svg Tämä käyttäjä osallistui vuoden 2013 elokuun kuvitustalkoisiin.


Osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pistelasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kriteerikoodit:

  • Artikkelit, jotka ovat olemassa ennen kilpailun aloituspäivämäärää
  • Jokaisesta lisätystä kuvasta annetaan 1 pistettä tai 5 pistettä, jos kuva on itse tallentamasi.
  • Jokaisesta mallineen {{korjattava/kuvitus}} poistosta annetaan 1 pistettä

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virheelliset pisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos olet saanut virheellisiä pisteitä, lisää tämän otsikon alle viimeiseksi tähän tapaan: *{{VK muokkaus hylätty|käyttäjänimesi|fi:artikkeli}} --~~~~ ESIMERKKI: *{{VK muokkaus hylätty|MiPe|fi:Ihmisen evoluutio}} --~~~~

  • {{VK muokkaus hylätty|Kotivalo|fi:Duesenberg}} --Kotivalo (keskustelu) 3. elokuuta 2013 kello 21.52 (EEST)
Aloitettu ennen talkoiden alkamista, sääntöjen mukaan hyväksyttävä. --Stryn (keskustelu) 5. elokuuta 2013 kello 18.34 (EEST)
  • {{VK muokkaus hylätty|Kotivalo|fi:Pierce-Arrow}} --Kotivalo (keskustelu) 3. elokuuta 2013 kello 21.52 (EEST)
Aloitettu ennen talkoiden alkamista, sääntöjen mukaan hyväksyttävä. --Stryn (keskustelu) 5. elokuuta 2013 kello 18.34 (EEST)
Aloitettu ennen talkoiden alkamista, sääntöjen mukaan hyväksyttävä. --Stryn (keskustelu) 5. elokuuta 2013 kello 18.34 (EEST)

Puuttuvat pisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tein artikkelin Bad Muskau kuvituksen. Siinä oli ennestään kaupungin vaakuna ja Saksan lippu. --Kospo75 (keskustelu) 11. elokuuta 2013 kello 09.38 (EEST)
  • Artikkelissa Käräjämäki (Eura) (aloitettu 2012) oli ennestään sijaintikartta. Lisäsin oman uuden elokuussa ladatun kuvan commonsista. Typotin kuitenkin kuvan nimen, joten tein sille samantien siirtopyynnön ja kuva siirrettiin korjatulle nimelle. Kartallisena artikkelina botti ei listannut artikkelia.--Urjanhai (keskustelu) 28. elokuuta 2013 kello 14.01 (EEST)
  • Elokuussa commonsiin lataamassani omassa kuvassa artikkelliin Terassitalo (aloiettu 2012) tein kuvan siirtopyynnön, kun unohdin ensin nimetä kuvan, ja kuva siirrettiin korjatulle nimelle. Botti lisäsi artikkelin listaan, mutta poisti sen sitten. Välillä artikkelissa oli samasta kuvasta toinen cropattu versio, mutta vaihdoin ensimmäisen takaisin. --Urjanhai (keskustelu) 28. elokuuta 2013 kello 14.01 (EEST)
  • Lisäsin itse elokuussa commonsiin tallentamani kuvan enestään kuvattomaan artikkeliin Köyliönjoki (aloitettu 2012) mutta tein tiedoston nimessä kirjoitusvirheen ja kuva siirrettiin toiselle nimelle. Botti lisäsi artikkelin listaukseen mutta poisti sen myöhemmin.--Urjanhai (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 22.10 (EEST)
  • Lisäsin itse elokuussa commonsiin tallentamani kuvan ennestään kuvattomaan artikkeliin Panelian kirkko (aloitettu 2010). Botti lisäsi artikkelin listaukseen mutta poisti sen myöhemmin. Lisäsin saman kuvan myöhemmin myös toiseen ennestään kuvalliseen artikkeliin, mutta tätä ei ole säännöissä kielletty. --Urjanhai (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 22.10 (EEST)
  • Lisäsin itse commonsiin elokuussa tallentamani kuvan ennestään kuvattomaan artikkeliin Kiukainen (aloitettu 2004), jossa oli ennestään sijaintikartta ja vektorigrafiikkana toteutettu vaakuna. Lisäsin saman kuvan myöhemmin myös toiseen ennestään kuvalliseen artikkeliin, mutta tätä ei ole säännöissä kielletty. --Urjanhai (keskustelu) 27. elokuuta 2013 kello 22.10 (EEST)
  • Lisäsin itse commonsiin elokuuussa tallentamani kuvat ennestään kuvattomiin artikkeleihin Urusvuori (aloitettu 2007) ja Oriketo (aloitettu 2005), joissa kummassakin oli ennestään sijaintikartta. Lisäksi typotin jälleen kaupunginosan nimen artikkeliin Urusvuori lisäämässäni kuvassa niin, että kuva piti siirrättää toiselle nimelle.--Urjanhai (keskustelu) 28. elokuuta 2013 kello 09.00 (EEST)
  • Lisäsin itse elokuussa tallentamani kuvat ennen elokuuta olemassa olleisiin kuvattomiin artikkeleihin Ruohonpää, Pitkämäki ja Pahaniemi, joissa kaikissa oli ennestään sijaintikartta. --Urjanhai (keskustelu) 30. elokuuta 2013 kello 23.37 (EEST)
  • Lisäsin vielä myös muiden aiemmin commonsiin tallentamia kuvia ennen elokuuta olemassa olleisiin kuvattomiin artikkeleihin Vätti ja Kastu, joissa oli ennestään sijaintikartta.--Urjanhai (keskustelu) 31. elokuuta 2013 kello 00.22 (EEST)
  • Lisäsin Commonsiin tallentamani ja ottamani valokuvan artikkeliin Tekes, jossa oli aiemmin logo. -Htm (keskustelu) 31. elokuuta 2013 kello 20.16 (EEST)
  • Botti ei aina huomioi henkilöartikkeleihin lisättyjä kuvia, koska joissakin mallineen sisältävissä artikkeleissa kuva lisätään ilman Tiedosto-etuliitettä. Esimerkkinä vaikkapa {{MitalitaulukkoYlä}}-malline. Itselläni tuli tuollainen vastaan noin 25 kertaa, mutta en nyt listaa artikkeleita tähän, nämähän ovat talkoot... ;) --Jukka Kolppanen 31. elokuuta 2013 kello 21.18 (EEST)

Tuloslaskenta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähän on merkitty ne käyttäjät jotka botti on missannut, mutta he ovat lisänneet yli 5 kuvaa.

  • Mådsen, Lisännyt runsaasti kuvia commonsiin ilman, että niitä on käytetty artikkeleissa ja päivittänyt urheilujoukkueiden asuja.

Äskettäin lisättyjä kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kuvat sisältävä galleria-sivu on päivitetty: 09.09.2013


Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kilpailu on päättynyt – kiitos kaikille osallistuneille! Rusetit jaetaan heti kun kilpailun järjestäjä on tarkistanut tulokset.

Paju (400 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

124 artikkelia, 88,30 kB

  1. Volgodonsk (1.0 p)
    lauantai, 02:10: 1.0 p (7 kuvaa)
    Yhteensä: 4 832 tavua, 3 sanaa.
  2. Kovrov (1.0 p)
    lauantai, 10:14: 1.0 p (5 kuvaa)
    Yhteensä: 3 649 tavua, -12 sanaa.
  3. Hasavjurt (1.0 p)
    lauantai, 10:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  4. Bataisk (1.0 p)
    lauantai, 10:55: 1.0 p (5 kuvaa)
    Yhteensä: 4 532 tavua, 3 sanaa.
  5. Kamensk-Šahtinski (1.0 p)
    lauantai, 11:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 206 tavua, 0 sanaa.
  6. Gukovo (1.0 p)
    lauantai, 11:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 216 tavua, 0 sanaa.
  7. Vantaan käräjäoikeus (5.0 p)
    sunnuntai, 00:13: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 230 tavua, 8 sanaa.
  8. Itä-Uudenmaan poliisilaitos (5.0 p)
    sunnuntai, 00:43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 958 tavua, 5 sanaa.
  9. Maaoikeus (5.0 p)
    sunnuntai, 00:46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  10. Vantaan vankila (1.0 p)
    sunnuntai, 01:07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 734 tavua, 1 sanaa.
  11. Itä-Hakkila (1.0 p)
    sunnuntai, 01:16: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 808 tavua, 1 sanaa.
  12. Kaspijsk (1.0 p)
    sunnuntai, 13:20: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 1 297 tavua, 3 sanaa.
  13. Izberbaš (1.0 p)
    sunnuntai, 14:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 861 tavua, 1 sanaa.
  14. Kiziljurt (1.0 p)
    sunnuntai, 14:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 100 tavua, -12 sanaa.
  15. Dagestanskije Ogni (1.0 p)
    sunnuntai, 14:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 899 tavua, 1 sanaa.
  16. Južno-Suhokumsk (1.0 p)
    sunnuntai, 14:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 910 tavua, 1 sanaa.
  17. Buinaksk (1.0 p)
    sunnuntai, 14:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 084 tavua, 1 sanaa.
  18. Tuimazy (1.0 p)
    sunnuntai, 15:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  19. Timašjovsk (1.0 p)
    sunnuntai, 15:36: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 357 tavua, 31 sanaa.
  20. Apšeronsk (1.0 p)
    sunnuntai, 15:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  21. Gulkevitši (1.0 p)
    sunnuntai, 16:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  22. Hadyžensk (5.0 p)
    sunnuntai, 16:18: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  23. Kaivokselan ostoskeskus (5.0 p)
    sunnuntai, 23:13: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 307 tavua, 0 sanaa.
  24. Myyrmäen urheilutalo (5.0 p)
    sunnuntai, 23:48: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 335 tavua, 0 sanaa.
  25. Uomarinteen koulu (5.0 p)
    sunnuntai, 23:58: 5.0 p (5 kuvaa)
    Yhteensä: 434 tavua, 0 sanaa.
  26. Vantaan taidemuseo (5.0 p)
    maanantai, 00:22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 308 tavua, 16 sanaa.
  27. Gorkin rautatiet (1.0 p)
    maanantai, 02:37: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 319 tavua, 0 sanaa.
  28. Kilpilahti (2.0 p)
    maanantai, 03:20: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  29. Ylä-Kuittijärvi (5.0 p)
    maanantai, 23:07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  30. Sjeverodonetsk (1.0 p)
    sunnuntai, 12:17: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 320 tavua, 0 sanaa.
  31. Myllymäen koulu (Vantaa) (5.0 p)
    tiistai, 00:58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.
  32. Vantaankosken koulu (5.0 p)
    tiistai, 01:03: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  33. Louhelan ostoskeskus (5.0 p)
    tiistai, 01:19: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, -3 sanaa.
  34. Louhela (5.0 p)
    tiistai, 01:25: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 289 tavua, 0 sanaa.
  35. Hakunilan keskus (5.0 p)
    tiistai, 02:40: 5.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 368 tavua, 8 sanaa.
  36. Vantaan seurakunnat (5.0 p)
    tiistai, 02:44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  37. Poseidon (uimaseura) (5.0 p)
    tiistai, 11:17: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 237 tavua, 0 sanaa.
  38. Hämeenkylän seurakunta (1.0 p)
    tiistai, 11:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  39. Vantaankosken seurakunta (5.0 p)
    tiistai, 11:54: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 264 tavua, 0 sanaa.
  40. Pohjanpitäjänlahti (6.0 p)
    keskiviikko, 00:23: 5.0 p (2 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 242 tavua, 0 sanaa.
  41. Isojärvi (Kuhmoinen) (5.0 p)
    keskiviikko, 01:17: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 262 tavua, 0 sanaa.
  42. Ceilometri (5.0 p)
    keskiviikko, 01:44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 202 tavua, 0 sanaa.
  43. Pyhä-Häkin kansallispuisto (5.0 p)
    keskiviikko, 02:09: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 205 tavua, 0 sanaa.
  44. Tvärminnen eläintieteellinen asema (5.0 p)
    keskiviikko, 02:34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 0 sanaa.
  45. Mallatunturit (5.0 p)
    keskiviikko, 15:08: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 926 tavua, 2 sanaa.
  46. Mustaviiri (5.0 p)
    keskiviikko, 16:21: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  47. Rannikkosääasemat (5.0 p)
    keskiviikko, 16:35: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 264 tavua, 0 sanaa.
  48. AEL (5.0 p)
    keskiviikko, 22:30: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 5 sanaa.
  49. National Center for Atmospheric Research (5.0 p)
    keskiviikko, 22:34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 1 sanaa.
  50. Mustasaari (Helsinki) (5.0 p)
    keskiviikko, 22:39: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 202 tavua, 0 sanaa.
  51. Humallahti (1.0 p)
    keskiviikko, 23:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 183 tavua, 3 sanaa.
  52. Labinsk (1.0 p)
    perjantai, 17:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  53. Baimak (1.0 p)
    perjantai, 22:12: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 204 tavua, 0 sanaa.
  54. Arhangelin piiri (1.0 p)
    perjantai, 22:19: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 299 tavua, 2 sanaa.
  55. Askinon piiri (1.0 p)
    perjantai, 22:23: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 186 tavua, 0 sanaa.
  56. Baltatševon piiri (1.0 p)
    perjantai, 22:36: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 281 tavua, 2 sanaa.
  57. Meleuz (1.0 p)
    lauantai, 17:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 340 tavua, 3 sanaa.
  58. Blagovarin piiri (1.0 p)
    perjantai, 23:22: 1.0 p (5 kuvaa)
    Yhteensä: 725 tavua, 2 sanaa.
  59. Blagoveštšenskin piiri (1.0 p)
    perjantai, 23:29: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 393 tavua, 2 sanaa.
  60. Vnešekonombank (1.0 p)
    lauantai, 01:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  61. Nomos-Bank (1.0 p)
    lauantai, 01:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  62. Yleisvenäläinen valtion televisio- ja radioyhtiö (1.0 p)
    lauantai, 01:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  63. RIA Novosti (1.0 p)
    lauantai, 01:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  64. Novorossijski morskoi torgovyi port (1.0 p)
    lauantai, 01:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  65. Continental Airways (1.0 p)
    lauantai, 01:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  66. Jamal (lentoyhtiö) (1.0 p)
    lauantai, 01:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  67. Vyborg Airlines (1.0 p)
    lauantai, 01:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  68. Transaero Airlines (1.0 p)
    lauantai, 02:07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 646 tavua, 6 sanaa.
  69. Severstal Aircompany (1.0 p)
    lauantai, 02:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  70. Gorbatov (1.0 p)
    lauantai, 17:10: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 302 tavua, 2 sanaa.
  71. Šahunja (1.0 p)
    lauantai, 17:17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  72. Volodarsk (1.0 p)
    lauantai, 17:25: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 174 tavua, 0 sanaa.
  73. Kitkajärvi (1.0 p)
    lauantai, 20:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  74. Karjalan pedagoginen akatemia (1.0 p)
    lauantai, 20:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  75. Kostamuksen luonnonpuisto (1.0 p)
    lauantai, 21:05: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 455 tavua, 0 sanaa.
  76. Vodlajärven kansallispuisto (1.0 p)
    sunnuntai, 00:41: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 616 tavua, 2 sanaa.
  77. Glazovin piiri (1.0 p)
    sunnuntai, 12:02: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 462 tavua, 2 sanaa.
  78. Giaginskaja (1.0 p)
    sunnuntai, 12:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  79. Askiston koulu (5.0 p)
    sunnuntai, 21:26: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 152 tavua, 0 sanaa.
  80. Askisto (1.0 p)
    sunnuntai, 21:35: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 41 tavua, 2 sanaa.
  81. Rajatorppa (5.0 p)
    sunnuntai, 21:42: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 318 tavua, 8 sanaa.
  82. Hämevaara (1.0 p)
    sunnuntai, 21:58: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 250 tavua, 2 sanaa.
  83. Pähkinärinteen ostoskeskukset (5.0 p)
    sunnuntai, 22:03: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 1 sanaa.
  84. Aviapolis (5.0 p)
    keskiviikko, 04:08: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 505 tavua, 141 sanaa.
  85. OBD-mittaus (5.0 p)
    maanantai, 13:35: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 641 tavua, 15 sanaa.
  86. Opetuslupa (5.0 p)
    maanantai, 13:39: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 190 tavua, 11 sanaa.
  87. Aikuiskoulutuskeskus (5.0 p)
    tiistai, 00:13: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, 5 sanaa.
  88. Onninen (5.0 p)
    tiistai, 00:15: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 4 sanaa.
  89. Länsimäen koulu (5.0 p)
    tiistai, 00:21: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 289 tavua, 0 sanaa.
  90. Sotungin lukio (5.0 p)
    tiistai, 00:23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 7 sanaa.
  91. Tikkurilan lukio (5.0 p)
    tiistai, 00:26: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 145 tavua, 5 sanaa.
  92. Jokiniemen koulu (5.0 p)
    tiistai, 00:29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 5 sanaa.
  93. Vantaan ammattiopisto Varia (5.0 p)
    tiistai, 00:30: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 7 sanaa.
  94. Veromies (1.0 p)
    tiistai, 00:36: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 247 tavua, 11 sanaa.
  95. Helsinki Pavi (5.0 p)
    tiistai, 00:42: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 183 tavua, 9 sanaa.
  96. St. Michel (5.0 p)
    tiistai, 01:21: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 144 tavua, 8 sanaa.
  97. Mikkelin ravirata (5.0 p)
    tiistai, 01:23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 9 sanaa.
  98. Kalevankangas (Mikkeli) (5.0 p)
    tiistai, 01:31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 144 tavua, 9 sanaa.
  99. Peltolan koulu (5.0 p)
    keskiviikko, 00:05: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 229 tavua, 2 sanaa.
  100. Tikkurilan urheilutalo (5.0 p)
    keskiviikko, 00:09: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 263 tavua, 13 sanaa.
  101. Vantaan Veturi (5.0 p)
    keskiviikko, 00:18: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 7 sanaa.
  102. Sipoonkorven kansallispuisto (1.0 p)
    keskiviikko, 14:17: 1.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 151 tavua, 0 sanaa.
  103. Martinlaakson lukio (5.0 p)
    sunnuntai, 01:00: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 602 tavua, 33 sanaa.
  104. Vantaan viihdeorkesteri (5.0 p)
    sunnuntai, 00:54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 609 tavua, 13 sanaa.
  105. Sillbölen kaivos (6.0 p)
    sunnuntai, 00:40: 5.0 p (4 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 443 tavua, 13 sanaa.
  106. Silvola (Vantaa) (5.0 p)
    sunnuntai, 00:44: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 266 tavua, 0 sanaa.
  107. Syvänniemi (1.0 p)
    maanantai, 23:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 362 tavua, 5 sanaa.
  108. Laattapiste Collection (5.0 p)
    torstai, 00:14: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 312 tavua, 12 sanaa.
  109. Vantaanlaakson ostoskeskus (5.0 p)
    torstai, 00:02: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 142 tavua, 2 sanaa.
  110. Petas (Vantaa) (5.0 p)
    torstai, 00:16: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 208 tavua, 12 sanaa.
  111. Vantaanpuiston ostoskeskus (5.0 p)
    torstai, 00:28: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 269 tavua, 8 sanaa.
  112. Marioff (5.0 p)
    torstai, 00:31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 150 tavua, 6 sanaa.
  113. Jupperi (6.0 p)
    torstai, 02:44: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 1 293 tavua, 16 sanaa.
  114. Baba (1.0 p)
    perjantai, 20:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 640 tavua, 6 sanaa.
  115. Kulttuuritalo Sandels (5.0 p)
    perjantai, 23:09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 4 sanaa.
  116. Helsingin Pelastuskoulu (5.0 p)
    perjantai, 23:15: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 184 tavua, 5 sanaa.
  117. Isännöintipalvelu (5.0 p)
    perjantai, 23:18: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 9 sanaa.
  118. Isännöinti (5.0 p)
    perjantai, 23:19: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 184 tavua, 11 sanaa.
  119. Helsingin seudun ympäristöpalvelut (5.0 p)
    perjantai, 23:25: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 4 sanaa.
  120. Haagan pelastusasema (5.0 p)
    perjantai, 23:33: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 360 tavua, 19 sanaa.
  121. Ilmanlaatuindeksi (5.0 p)
    perjantai, 23:41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 195 tavua, 13 sanaa.
  122. YTV (5.0 p)
    perjantai, 23:46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 9 sanaa.
  123. Helsingin eläinsuojeluyhdistys (5.0 p)
    lauantai, 20:57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 557 tavua, 10 sanaa.
  124. Matti Suuronen (5.0 p)
    lauantai, 23:38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 175 tavua, 10 sanaa.

Jukka Kolppanen (346 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

305 artikkelia, 22,04 kB

  1. Kokkola Cup (5.0 p)
    perjantai, 18:35: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, -3 sanaa.
  2. Zoran Filipović (1.0 p)
    lauantai, 21:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  3. Vujadin Boškov (1.0 p)
    lauantai, 21:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  4. Miroslav Đukić (1.0 p)
    lauantai, 21:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  5. Milorad Pavić (jalkapalloilija) (1.0 p)
    lauantai, 21:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  6. Jure Jerković (1.0 p)
    lauantai, 21:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  7. Murielle Ahouré (1.0 p)
    sunnuntai, 07:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.
  8. Serge Akakpo (1.0 p)
    sunnuntai, 07:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  9. Mohamed Aoudia (1.0 p)
    sunnuntai, 07:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  10. Emilia Attias (1.0 p)
    sunnuntai, 07:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  11. Ádám Bogdán (1.0 p)
    sunnuntai, 07:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  12. Kokkolan keskuskenttä (5.0 p)
    maanantai, 00:09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  13. Asekoulu (5.0 p)
    maanantai, 00:18: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 0 sanaa.
  14. Daniel Sikorski (1.0 p)
    maanantai, 07:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  15. Víctor Sánchez (1.0 p)
    maanantai, 07:07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  16. Yassin Salhi (1.0 p)
    maanantai, 07:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  17. Anna Rossinelli (1.0 p)
    maanantai, 07:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  18. Raúl Rodríguez (1.0 p)
    maanantai, 07:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  19. Dunia Susi (1.0 p)
    maanantai, 07:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  20. Ádám Szalai (1.0 p)
    maanantai, 07:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  21. Tao Okamoto (1.0 p)
    maanantai, 07:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  22. Gennadi Tšurilov (1.0 p)
    maanantai, 07:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  23. Przemysław Tytoń (1.0 p)
    maanantai, 07:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  24. T.O.P (1.0 p)
    maanantai, 07:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  25. Giorgos Tzavelas (1.0 p)
    maanantai, 07:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  26. Cristina Valenzuela (1.0 p)
    maanantai, 07:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  27. Ryan Wilson (jääkiekkoilija) (1.0 p)
    maanantai, 07:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  28. Phil Younghusband (1.0 p)
    maanantai, 07:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  29. Eran Zahavi (1.0 p)
    maanantai, 07:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  30. Ruddy Zang Milama (1.0 p)
    maanantai, 07:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  31. Abdalaati Iguider (1.0 p)
    maanantai, 07:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  32. Antonin Manavian (1.0 p)
    maanantai, 07:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  33. Aleksandr Tarhanov (1.0 p)
    maanantai, 07:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  34. Július Hudáček (1.0 p)
    maanantai, 21:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  35. Héctor Moreno (1.0 p)
    maanantai, 21:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  36. Naif Hazazi (1.0 p)
    maanantai, 21:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  37. Lotte Friis (1.0 p)
    maanantai, 21:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  38. Alfred Enoch (1.0 p)
    maanantai, 21:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  39. Lee Cattermole (1.0 p)
    maanantai, 21:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  40. Marie-Laure Delie (1.0 p)
    maanantai, 21:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  41. James Blake (muusikko) (1.0 p)
    maanantai, 21:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  42. Ralf Fährmann (1.0 p)
    maanantai, 21:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, -42 sanaa.
  43. Sarah Geronimo (1.0 p)
    maanantai, 21:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  44. Erik Gustafsson (jääkiekkoilija) (1.0 p)
    maanantai, 21:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  45. Charles Carver (1.0 p)
    maanantai, 21:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  46. Max Carver (1.0 p)
    maanantai, 21:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  47. Henri Bienvenu (1.0 p)
    maanantai, 21:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  48. Stephanie Houghton (1.0 p)
    maanantai, 21:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  49. Ellen White (jalkapalloilija) (1.0 p)
    maanantai, 21:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  50. NaVorro Bowman (1.0 p)
    maanantai, 21:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  51. Jennifer White (1.0 p)
    maanantai, 22:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  52. Jakub Kovář (1.0 p)
    maanantai, 22:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  53. Alexandra Krosney (1.0 p)
    tiistai, 00:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  54. Adrian Mierzejewski (1.0 p)
    tiistai, 00:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  55. Amanda Jenssen (1.0 p)
    tiistai, 00:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  56. Andrea Morassi (1.0 p)
    tiistai, 00:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  57. Angelo Ogbonna (1.0 p)
    tiistai, 00:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  58. Aída Román (1.0 p)
    tiistai, 00:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  59. Broc Little (1.0 p)
    tiistai, 00:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  60. Ebrima Sohna (1.0 p)
    tiistai, 00:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  61. Erik Knudsen (1.0 p)
    tiistai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  62. Anthony Annan (1.0 p)
    tiistai, 00:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  63. Arnbjørn Hansen (1.0 p)
    tiistai, 00:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  64. Corey Cogdell (1.0 p)
    tiistai, 00:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  65. Colin Greening (1.0 p)
    tiistai, 00:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  66. Eugen Polanski (1.0 p)
    tiistai, 01:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  67. Erik Condra (1.0 p)
    tiistai, 01:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  68. Halkokarin kahakka (5.0 p)
    tiistai, 22:02: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, 0 sanaa.
  69. Felipe Santana (1.0 p)
    keskiviikko, 12:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 479 tavua, 7 sanaa.
  70. Francisco Jiménez Tejada (1.0 p)
    keskiviikko, 12:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 360 tavua, 6 sanaa.
  71. George Elokobi (1.0 p)
    torstai, 12:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  72. Gelson Fernandes (1.0 p)
    torstai, 12:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  73. František Rajtoral (1.0 p)
    torstai, 12:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  74. Isokatu (Kokkola) (5.0 p)
    perjantai, 18:58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  75. Pierre Littbarski (1.0 p)
    lauantai, 08:07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 255 tavua, 0 sanaa.
  76. Darin (1.0 p)
    lauantai, 08:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  77. Lina Nilsson (1.0 p)
    lauantai, 08:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 0 sanaa.
  78. Verónica Boquete (1.0 p)
    lauantai, 08:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  79. Sara Canning (1.0 p)
    lauantai, 08:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  80. António José Conceição Oliveira (1.0 p)
    tiistai, 21:07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  81. Azmi Bishara (1.0 p)
    tiistai, 21:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  82. Bart Starr (1.0 p)
    tiistai, 21:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 612 tavua, 1 sanaa.
  83. Bill O’Brien (1.0 p)
    tiistai, 21:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  84. Bongani Khumalo (1.0 p)
    tiistai, 21:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  85. Boris Ignatjev (1.0 p)
    tiistai, 21:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  86. Cesare Maldini (1.0 p)
    tiistai, 21:18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  87. Ciro Ferrara (1.0 p)
    tiistai, 21:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  88. Cus D'Amato (1.0 p)
    tiistai, 21:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  89. David Ashworth (1.0 p)
    tiistai, 21:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  90. Dmitri Malyško (1.0 p)
    tiistai, 21:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  91. Domingos Paciência (1.0 p)
    tiistai, 21:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  92. Francky Dury (1.0 p)
    tiistai, 21:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  93. Franco Baresi (1.0 p)
    tiistai, 21:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  94. Frans Adelaar (1.0 p)
    tiistai, 21:52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  95. Georges Leekens (1.0 p)
    tiistai, 21:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  96. Giampaolo Mazza (1.0 p)
    tiistai, 21:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  97. Gideon Sa'ar (1.0 p)
    tiistai, 21:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  98. Goodman Ace (1.0 p)
    tiistai, 22:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  99. Hank Haney (1.0 p)
    tiistai, 22:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  100. Hans-Peter Briegel (1.0 p)
    tiistai, 22:04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  101. Hans Backe (1.0 p)
    tiistai, 22:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  102. Hubert Fournier (1.0 p)
    tiistai, 22:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  103. Hue Jackson (1.0 p)
    tiistai, 22:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  104. Humberto Coelho (1.0 p)
    tiistai, 22:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  105. Ylivieskan lentokenttä (6.0 p)
    keskiviikko, 08:43: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -2 tavua, 0 sanaa.
  106. Sievin rautatieasema (5.0 p)
    keskiviikko, 08:55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  107. Hotelli Käenpesä (5.0 p)
    keskiviikko, 21:50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, -95 sanaa.
  108. Yūki Ōgimi (1.0 p)
    torstai, 19:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  109. Vladimir Eštrekov (1.0 p)
    torstai, 19:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  110. Wim Suurbier (1.0 p)
    torstai, 19:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  111. Walter Meeuws (1.0 p)
    torstai, 19:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  112. Walter Mazzarri (1.0 p)
    torstai, 19:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  113. Waldemar Fornalik (1.0 p)
    torstai, 19:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  114. Udo Lattek (1.0 p)
    torstai, 19:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  115. Tony Sparano (1.0 p)
    torstai, 19:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  116. Tony Gustavsson (1.0 p)
    torstai, 19:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  117. Andy Biersack (1.0 p)
    perjantai, 23:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  118. Antonia Göransson (1.0 p)
    perjantai, 23:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  119. Benjamin Bailly (1.0 p)
    perjantai, 23:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  120. Barkevious Mingo (1.0 p)
    perjantai, 23:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  121. Daniel Evans (tennispelaaja) (1.0 p)
    perjantai, 23:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  122. Daniel Zampieri (1.0 p)
    perjantai, 23:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  123. Tiit Aleksejev (1.0 p)
    perjantai, 23:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  124. Jennifer Hermoso (1.0 p)
    perjantai, 23:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  125. Jean-Luc Bilodeau (1.0 p)
    perjantai, 23:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  126. Nikola Mirotić (1.0 p)
    sunnuntai, 20:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  127. Marc Bartra (1.0 p)
    sunnuntai, 20:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  128. Abderrazak Hamdallah (1.0 p)
    sunnuntai, 20:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  129. Adam Almqvist (1.0 p)
    sunnuntai, 20:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 31 tavua, 0 sanaa.
  130. Adam Matuszczyk (1.0 p)
    sunnuntai, 20:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  131. Ahmed Mohamedina (1.0 p)
    sunnuntai, 20:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  132. Aldo de Nigris (1.0 p)
    sunnuntai, 20:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  133. Alex Sandro (1.0 p)
    sunnuntai, 20:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  134. Alexandre Geijo (1.0 p)
    sunnuntai, 20:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  135. Alexandros Tzorvas (1.0 p)
    sunnuntai, 20:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  136. Amanda Lindhout (1.0 p)
    sunnuntai, 20:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 394 tavua, 9 sanaa.
  137. Amelia Vega (1.0 p)
    sunnuntai, 20:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 313 tavua, 1 sanaa.
  138. Anastasija Vinnikava (1.0 p)
    sunnuntai, 21:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  139. Andreas Holmqvist (1.0 p)
    sunnuntai, 21:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  140. Andrei Makovejev (1.0 p)
    sunnuntai, 21:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  141. Andrew Francis (1.0 p)
    sunnuntai, 21:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  142. Andri Pjatov (1.0 p)
    sunnuntai, 21:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  143. Ansi Agolli (1.0 p)
    sunnuntai, 21:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  144. Aquivaldo Mosquera (1.0 p)
    sunnuntai, 21:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  145. Armend Dallku (1.0 p)
    sunnuntai, 21:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  146. Artur Kotenko (1.0 p)
    sunnuntai, 21:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  147. Artur Moraes (1.0 p)
    sunnuntai, 21:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 189 tavua, 2 sanaa.
  148. Brianna Rollins (1.0 p)
    maanantai, 08:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  149. Brad Wing (1.0 p)
    maanantai, 08:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  150. Bonnie McKee (1.0 p)
    maanantai, 08:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  151. Andreea Răducan (1.0 p)
    maanantai, 08:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  152. Lucinda Dryzek (1.0 p)
    maanantai, 08:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  153. Conor Coady (1.0 p)
    maanantai, 11:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  154. Giorgos Katidis (1.0 p)
    maanantai, 11:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  155. Jennifer Cramer (1.0 p)
    maanantai, 11:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  156. Keke Palmer (1.0 p)
    maanantai, 12:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  157. Shanice Craft (1.0 p)
    maanantai, 12:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  158. Ravel Morrison (1.0 p)
    maanantai, 12:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  159. Nikolai Martsenko (1.0 p)
    maanantai, 12:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  160. Lena Lotzen (1.0 p)
    maanantai, 12:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  161. Siim-Tanel Sammelselg (1.0 p)
    maanantai, 12:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  162. Thomas Enevoldsen (1.0 p)
    maanantai, 12:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  163. Alessia Trost (1.0 p)
    maanantai, 12:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  164. Melanie Leupolz (1.0 p)
    maanantai, 12:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  165. Madeon (1.0 p)
    maanantai, 12:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  166. Julio Gómez González (1.0 p)
    maanantai, 12:57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  167. Henrik Samuelsson (1.0 p)
    maanantai, 12:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  168. Bobi Andonov (1.0 p)
    maanantai, 12:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  169. Alexia Putellas (1.0 p)
    maanantai, 13:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  170. Raquel Castro (1.0 p)
    maanantai, 13:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  171. David Pizarro (1.0 p)
    keskiviikko, 12:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  172. David Suazo (1.0 p)
    keskiviikko, 12:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  173. Francisco Fonseca (1.0 p)
    keskiviikko, 12:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  174. George Grey (hiihtäjä) (1.0 p)
    keskiviikko, 12:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  175. Ildefons Lima (1.0 p)
    keskiviikko, 12:57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  176. Jennifer Finnigan (1.0 p)
    keskiviikko, 12:57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  177. Abdeslam Ouaddou (1.0 p)
    keskiviikko, 12:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  178. Crooked I (1.0 p)
    keskiviikko, 12:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  179. Gerco Schröder (1.0 p)
    keskiviikko, 13:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  180. Igor Tudor (1.0 p)
    keskiviikko, 13:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  181. Jimmy López (1.0 p)
    keskiviikko, 13:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  182. Juan Pablo Colinas (1.0 p)
    keskiviikko, 13:04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  183. Camille Abily (1.0 p)
    keskiviikko, 13:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  184. Can Artam (1.0 p)
    perjantai, 22:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  185. Carl Söderberg (1.0 p)
    perjantai, 22:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  186. Carlos Huertas (1.0 p)
    perjantai, 22:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  187. Caroline Seger (1.0 p)
    perjantai, 22:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  188. Charlie Cook (1.0 p)
    perjantai, 22:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  189. Chloé Dufour-Lapointe (1.0 p)
    perjantai, 22:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  190. Chris Lowell (1.0 p)
    perjantai, 22:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  191. Christina Ørntoft (1.0 p)
    perjantai, 22:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  192. Christopher Zanella (1.0 p)
    perjantai, 22:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  193. Christopher Heino-Lindberg (1.0 p)
    perjantai, 22:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  194. Christophe Willem (1.0 p)
    perjantai, 22:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  195. Christophe Jallet (1.0 p)
    perjantai, 22:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  196. Coraline Hugue (1.0 p)
    perjantai, 22:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  197. Ciaran Clark (1.0 p)
    perjantai, 22:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  198. Corine Franco (1.0 p)
    perjantai, 22:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  199. Cory Conacher (1.0 p)
    perjantai, 22:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  200. Dan Blackburn (1.0 p)
    perjantai, 22:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  201. David Amoo (1.0 p)
    perjantai, 22:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  202. Daniel Yeboah (1.0 p)
    perjantai, 22:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  203. Daniel Wass (1.0 p)
    perjantai, 22:52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  204. Dániel Tőzsér (1.0 p)
    perjantai, 22:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  205. David Limberský (1.0 p)
    sunnuntai, 23:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  206. Dennis Kimetto (1.0 p)
    sunnuntai, 23:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 163 tavua, 0 sanaa.
  207. Dina Garipova (1.0 p)
    sunnuntai, 23:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  208. Donnie Nietes (1.0 p)
    maanantai, 00:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  209. Dominique Moceanu (1.0 p)
    maanantai, 00:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  210. Dmitri Kruglov (1.0 p)
    maanantai, 00:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  211. Dmitri Hvostov (1.0 p)
    maanantai, 00:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  212. DJ Coone (1.0 p)
    maanantai, 00:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  213. Gummy (1.0 p)
    maanantai, 00:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  214. Giorgos Fotakis (1.0 p)
    maanantai, 00:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  215. Gaëtane Thiney (1.0 p)
    maanantai, 00:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  216. Franck Signorino (1.0 p)
    maanantai, 00:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  217. Florian Kringe (1.0 p)
    maanantai, 00:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  218. Florent Sinama-Pongolle (1.0 p)
    maanantai, 00:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  219. Fernandinho (1.0 p)
    maanantai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  220. Federico Marchetti (1.0 p)
    maanantai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  221. Eva Pigford (1.0 p)
    maanantai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  222. Erik Almqvist (1.0 p)
    maanantai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  223. Emiliano Insúa (1.0 p)
    maanantai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  224. Ella Hooper (1.0 p)
    maanantai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  225. Eka Darville (1.0 p)
    maanantai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  226. Dzmitryi Mjaleška (1.0 p)
    maanantai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  227. Dulce María (1.0 p)
    maanantai, 00:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  228. Issam Badda (1.0 p)
    maanantai, 10:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  229. Ingvild Stensland (1.0 p)
    maanantai, 10:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  230. Imogen Poots (1.0 p)
    maanantai, 10:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  231. Hanna R. Hall (1.0 p)
    maanantai, 10:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  232. Halil Altıntop (1.0 p)
    maanantai, 10:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  233. Jack Charlton (1.0 p)
    maanantai, 21:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  234. Jack Huston (1.0 p)
    maanantai, 21:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  235. Jaka Klobučar (1.0 p)
    maanantai, 21:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  236. James Forrest (1.0 p)
    maanantai, 21:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  237. James McClean (1.0 p)
    maanantai, 21:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  238. Jamie Cope (1.0 p)
    maanantai, 21:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  239. Jan Rezek (1.0 p)
    maanantai, 21:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  240. Jana Velďáková (1.0 p)
    maanantai, 21:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  241. Janelle Redhead (1.0 p)
    maanantai, 21:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  242. Javad Kazemian (1.0 p)
    maanantai, 21:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  243. Jean-Jacques Pierre (1.0 p)
    maanantai, 21:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  244. Jefferson Montero (1.0 p)
    maanantai, 21:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  245. Jelle Vossen (1.0 p)
    maanantai, 21:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 36 tavua, 0 sanaa.
  246. Jemma Simpson (1.0 p)
    maanantai, 21:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  247. Jens Eriksson (1.0 p)
    maanantai, 22:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  248. Jeremy Doyle (1.0 p)
    maanantai, 22:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  249. Jeremy Sumpter (1.0 p)
    maanantai, 22:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  250. Jim Schwartz (1.0 p)
    maanantai, 23:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  251. Jimmy Armfield (1.0 p)
    maanantai, 23:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 0 sanaa.
  252. Jóan Edmundsson (1.0 p)
    maanantai, 23:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.
  253. Joe Jordan (1.0 p)
    maanantai, 23:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  254. Johan Boskamp (1.0 p)
    maanantai, 23:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  255. Johan Neeskens (1.0 p)
    maanantai, 23:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  256. Johan Wiland (1.0 p)
    maanantai, 23:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  257. Johanna Rasmussen (1.0 p)
    maanantai, 23:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  258. Jonas Olsson (jalkapalloilija 1983) (1.0 p)
    maanantai, 23:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  259. Jonathan Mensah (1.0 p)
    maanantai, 23:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  260. Jonathan Urretavizcaya (1.0 p)
    maanantai, 23:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  261. Josefine Öqvist (1.0 p)
    maanantai, 23:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  262. Josephine Henning (1.0 p)
    maanantai, 23:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  263. Juan Manuel Lillo (1.0 p)
    maanantai, 23:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  264. Just Fontaine (1.0 p)
    maanantai, 23:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  265. Jurij Tepeš (1.0 p)
    maanantai, 23:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  266. Kamohelo Mokotjo (1.0 p)
    maanantai, 23:57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  267. Mads Laudrup (1.0 p)
    tiistai, 23:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  268. Maciej Rybus (1.0 p)
    tiistai, 23:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  269. Lukman Haruna (1.0 p)
    tiistai, 23:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  270. Luciano Narsingh (1.0 p)
    tiistai, 23:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  271. Lowkey (1.0 p)
    tiistai, 23:17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  272. Lisa Larsen (1.0 p)
    tiistai, 23:18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  273. Lisa Dahlkvist (1.0 p)
    tiistai, 23:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  274. Lionel Charbonnier (1.0 p)
    tiistai, 23:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  275. Lewis Holtby (1.0 p)
    tiistai, 23:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  276. Leslie Frazier (1.0 p)
    tiistai, 23:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  277. Ken Whisenhunt (1.0 p)
    tiistai, 23:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  278. Ken’ichi Matsuyama (1.0 p)
    tiistai, 23:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  279. Klaus Fischer (1.0 p)
    tiistai, 23:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  280. Kosovare Asllani (1.0 p)
    tiistai, 23:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  281. Khổng Tú Quỳnh (1.0 p)
    tiistai, 23:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  282. Kauppakeskus Maxim (5.0 p)
    torstai, 08:16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  283. Radio Keski-Pohjanmaa (5.0 p)
    torstai, 08:24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  284. Piet Hamberg (1.0 p)
    perjantai, 11:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  285. Phil Neal (1.0 p)
    perjantai, 11:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  286. Patrick Doherty (1.0 p)
    perjantai, 11:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  287. Mike Smith (amerikkalaisen jalkapallon valmentaja) (1.0 p)
    perjantai, 11:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  288. Mike Mularkey (1.0 p)
    perjantai, 11:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  289. Mevlüt Erdinç (1.0 p)
    perjantai, 11:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  290. Miguel Muñoz (1.0 p)
    perjantai, 11:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  291. Leonard Hamilton (1.0 p)
    perjantai, 11:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  292. Krzysztof Miętus (1.0 p)
    perjantai, 11:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  293. Ken André Olimb (1.0 p)
    perjantai, 11:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  294. Pedro Pasculli (1.0 p)
    perjantai, 11:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  295. Norbert Meier (1.0 p)
    perjantai, 11:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  296. Marquise Goodwin (1.0 p)
    perjantai, 11:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  297. Steve Spagnuolo (1.0 p)
    perjantai, 11:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  298. Shalom Simhon (1.0 p)
    perjantai, 11:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  299. Ron Rivera (1.0 p)
    perjantai, 11:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  300. Sami Kelopuro (1.0 p)
    perjantai, 11:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  301. Ryan Parent (1.0 p)
    perjantai, 11:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  302. René Girard (jalkapalloilija) (1.0 p)
    perjantai, 11:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  303. Moshe Kahlon (1.0 p)
    perjantai, 11:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  304. Marc Wilmots (1.0 p)
    perjantai, 11:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  305. Martin Hanzal (1.0 p)
    perjantai, 11:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 22 tavua, 0 sanaa.

Kotivalo (241 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

110 artikkelia, 30,36 kB

  1. G. A. Petreliuksen muistomerkki (5.0 p)
    torstai, 14:27: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 226 tavua, 8 sanaa.
  2. Hakalehto (5.0 p)
    torstai, 14:44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 6 sanaa.
  3. Odilampi (5.0 p)
    torstai, 14:48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  4. Pähkinärinne (5.0 p)
    torstai, 14:49: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 4 sanaa.
  5. Lammaslampi (5.0 p)
    torstai, 14:50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  6. Suurpelto (5.0 p)
    torstai, 14:52: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 3 sanaa.
  7. Helsingin Saalem-seurakunta (5.0 p)
    torstai, 14:53: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 185 tavua, 3 sanaa.
  8. Otsolahti (5.0 p)
    torstai, 14:55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 761 tavua, 32 sanaa.
  9. Samppalinnan maauimala (5.0 p)
    torstai, 14:57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 4 sanaa.
  10. Sottungan kirkko (1.0 p)
    torstai, 19:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 2 sanaa.
  11. Jean Seberg (2.0 p)
    torstai, 19:44: 1.0 p (1 kuva)
    perjantai, 10:27: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  12. Vito Corleone (2.0 p)
    torstai, 20:15: 1.0 p (1 kuva)
    perjantai, 10:33: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  13. Duesenberg (1.0 p)
    lauantai, 16:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 5 sanaa.
  14. Qsicon Achtung.png Oakland (auto) (1.0 p )
    lauantai, 16:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 3 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  15. Trojan (autonvalmistaja) (1.0 p)
    lauantai, 16:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 7 sanaa.
  16. Pierce-Arrow (1.0 p)
    lauantai, 16:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 4 sanaa.
  17. Qsicon Achtung.png Rakennusliike Puolimatka (5.0 p )
    maanantai, 19:35: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  18. Pojat dekkareina (5.0 p)
    maanantai, 19:43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  19. Carin Bryggman (5.0 p)
    maanantai, 21:38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 6 sanaa.
  20. Bryggman-instituutti (5.0 p)
    maanantai, 21:40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 10 sanaa.
  21. Törnävä (5.0 p)
    maanantai, 22:06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 4 sanaa.
  22. Tulenkantajat (lehti) (5.0 p)
    maanantai, 22:49: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.
  23. Tapiolan metroasema (5.0 p)
    keskiviikko, 19:44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  24. Kitinoja (5.0 p)
    keskiviikko, 19:46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 3 sanaa.
  25. Suomen sahateollisuus (5.0 p)
    keskiviikko, 20:14: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 2 sanaa.
  26. Turun taideakatemia (5.0 p)
    sunnuntai, 18:40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 4 sanaa.
  27. Juhana Herttuan lukio (5.0 p)
    sunnuntai, 18:42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 7 sanaa.
  28. Barkerinpuisto (5.0 p)
    sunnuntai, 18:43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 1 sanaa.
  29. Qsicon Achtung.png Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa (5.0 p )
    sunnuntai, 19:12: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  30. Raija Oranen (1.0 p)
    keskiviikko, 09:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 216 tavua, 3 sanaa.
  31. Asemanpuisto (5.0 p)
    maanantai, 17:37: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 4 sanaa.
  32. Aino (patsas) (5.0 p)
    maanantai, 17:44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  33. Vienola (5.0 p)
    tiistai, 20:27: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 5 sanaa.
  34. Härkämäki (5.0 p)
    tiistai, 20:29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 4 sanaa.
  35. Pyhän Ristin kappeli (5.0 p)
    perjantai, 17:44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 5 sanaa.
  36. Ylösnousemuskappeli (5.0 p)
    perjantai, 17:50: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 172 tavua, 0 sanaa.
  37. Isaac Stern (1.0 p)
    lauantai, 23:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 3 sanaa.
  38. V. Westerholmin muotokuvahermi (5.0 p)
    tiistai, 08:40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  39. R. W. Ekmanin muotokuvahermi (5.0 p)
    tiistai, 08:44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  40. Leninin patsas (Turku) (5.0 p)
    tiistai, 08:50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  41. Pansion Laivateollisuuden asuinalue (5.0 p)
    keskiviikko, 22:45: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 4 sanaa.
  42. Mittbanan (1.0 p)
    torstai, 10:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 6 sanaa.
  43. Inge Auerbacher (1.0 p)
    torstai, 10:18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 241 tavua, 3 sanaa.
  44. Hubert Selby (1.0 p)
    torstai, 10:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 37 tavua, 0 sanaa.
  45. Louis Couturat (1.0 p)
    maanantai, 00:18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 2 sanaa.
  46. Brecker Brothers (1.0 p)
    keskiviikko, 13:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 12 sanaa.
  47. Modern Jazz Quartet (1.0 p)
    keskiviikko, 13:52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 5 sanaa.
  48. Bobby Troup (1.0 p)
    keskiviikko, 14:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 10 sanaa.
  49. Harold Mabern (1.0 p)
    keskiviikko, 14:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 3 sanaa.
  50. Keith Jarrett (1.0 p)
    keskiviikko, 14:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 4 sanaa.
  51. Wes Montgomery (1.0 p)
    keskiviikko, 14:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 5 sanaa.
  52. Billy Eckstine (1.0 p)
    keskiviikko, 14:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  53. Carmen McRae (1.0 p)
    keskiviikko, 14:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 4 sanaa.
  54. Dinah Washington (1.0 p)
    keskiviikko, 14:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 4 sanaa.
  55. Sonny Rollins (1.0 p)
    keskiviikko, 14:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 3 sanaa.
  56. Stanley Turrentine (1.0 p)
    keskiviikko, 14:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 3 sanaa.
  57. Clifford Brown (1.0 p)
    keskiviikko, 14:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  58. Leroy Jenkins (muusikko) (1.0 p)
    keskiviikko, 14:52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 2 sanaa.
  59. Hirvensalon kirkko (5.0 p)
    keskiviikko, 15:27: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 4 sanaa.
  60. Ilmajoen musiikkijuhlat (5.0 p)
    keskiviikko, 16:04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 6 sanaa.
  61. Maisemasuunnittelu (5.0 p)
    keskiviikko, 16:16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 185 tavua, 11 sanaa.
  62. Jon Balke (1.0 p)
    keskiviikko, 20:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 4 sanaa.
  63. Ashley Purdy (1.0 p)
    keskiviikko, 21:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 2 sanaa.
  64. Berry Oakley (1.0 p)
    keskiviikko, 21:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 6 sanaa.
  65. Diane DiPiazza (1.0 p)
    keskiviikko, 21:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -26 tavua, -10 sanaa.
  66. Eric Avery (1.0 p)
    keskiviikko, 21:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 152 tavua, 9 sanaa.
  67. Frank Watkins (1.0 p)
    keskiviikko, 21:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  68. Allan Dwan (1.0 p)
    torstai, 20:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 9 sanaa.
  69. Anthony Mann (1.0 p)
    torstai, 20:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 178 tavua, 9 sanaa.
  70. Arthur Kennedy (1.0 p)
    torstai, 21:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  71. Sweet Sweetback's Baadasssss Song (1.0 p)
    torstai, 21:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  72. Barry Fitzgerald (1.0 p)
    torstai, 21:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  73. Beatnik (1.0 p)
    torstai, 21:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 7 sanaa.
  74. Bobby Driscoll (1.0 p)
    torstai, 21:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 1 sanaa.
  75. Buster Crabbe (1.0 p)
    torstai, 21:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 4 sanaa.
  76. Christine McVie (1.0 p)
    torstai, 21:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 4 sanaa.
  77. Christopher Robin Milne (1.0 p)
    torstai, 21:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 5 sanaa.
  78. Cindy Williams (1.0 p)
    torstai, 21:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 4 sanaa.
  79. Corona del Mar (1.0 p)
    torstai, 21:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 4 sanaa.
  80. Dan Rowan (1.0 p)
    torstai, 21:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 7 sanaa.
  81. Dave Garroway (1.0 p)
    torstai, 21:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  82. David Nelson (1.0 p)
    torstai, 21:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  83. Marty (1.0 p)
    torstai, 22:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  84. Dick Martin (1.0 p)
    torstai, 22:18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 6 sanaa.
  85. Don Cornelius (1.0 p)
    torstai, 22:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 4 sanaa.
  86. Don Knotts (1.0 p)
    torstai, 22:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 3 sanaa.
  87. Drawbridge (1.0 p)
    torstai, 22:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 3 sanaa.
  88. Eddie Kramer (1.0 p)
    torstai, 22:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 2 sanaa.
  89. Edith Head (1.0 p)
    torstai, 22:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 7 sanaa.
  90. Elmer Bernstein (1.0 p)
    torstai, 22:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 4 sanaa.
  91. Forest Lawn Memorial Park (1.0 p)
    torstai, 22:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 6 sanaa.
  92. Frankie Laine (1.0 p)
    torstai, 22:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 3 sanaa.
  93. Frankie Lymon (1.0 p)
    torstai, 22:52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 137 tavua, 9 sanaa.
  94. Freddy Fender (1.0 p)
    torstai, 22:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 4 sanaa.
  95. Gail Davis (1.0 p)
    torstai, 22:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 4 sanaa.
  96. Gale Storm (1.0 p)
    perjantai, 05:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 10 sanaa.
  97. Garry Moore (1.0 p)
    perjantai, 05:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 9 sanaa.
  98. Geoff Emerick (1.0 p)
    perjantai, 05:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 7 sanaa.
  99. George Carlin (1.0 p)
    perjantai, 06:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  100. George Putnam (1.0 p)
    perjantai, 06:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 178 tavua, 9 sanaa.
  101. Gilda Radner (1.0 p)
    perjantai, 06:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 5 sanaa.
  102. Gracie Allen (1.0 p)
    perjantai, 06:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 2 sanaa.
  103. Hal March (1.0 p)
    perjantai, 06:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  104. Harold Peary (1.0 p)
    perjantai, 06:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 6 sanaa.
  105. Harold Russell (1.0 p)
    perjantai, 06:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -150 tavua, -26 sanaa.
  106. Henry King (1.0 p)
    perjantai, 06:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 19 tavua, 0 sanaa.
  107. Isabel Sanford (1.0 p)
    perjantai, 07:07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -70 tavua, -5 sanaa.
  108. Jack Webb (1.0 p)
    perjantai, 07:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  109. James Dunn (1.0 p)
    perjantai, 07:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  110. Jim Davis (näyttelijä) (1.0 p)
    perjantai, 07:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 5 sanaa.

Kospo75 (235 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

118 artikkelia, 41,00 kB

  1. Raatimies (1.0 p)
    torstai, 11:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 273 tavua, 20 sanaa.
  2. Vainikkala (1.0 p)
    torstai, 18:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  3. Elsa Heporauta (5.0 p)
    torstai, 21:25: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  4. Melikertes (1.0 p)
    perjantai, 13:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  5. Nefele (1.0 p)
    perjantai, 13:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  6. Lievestuore (1.0 p)
    perjantai, 22:10: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 118 tavua, 2 sanaa.
  7. Vesanka (5.0 p)
    lauantai, 12:05: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  8. Kuohu (5.0 p)
    lauantai, 12:10: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 118 tavua, 2 sanaa.
  9. Kuohun Pilke (1.0 p)
    lauantai, 16:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  10. Operaatio Uppsala (1.0 p)
    lauantai, 16:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 445 tavua, 5 sanaa.
  11. Wei (joki) (1.0 p)
    lauantai, 21:32: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 158 tavua, -2 sanaa.
  12. Pormestari (1.0 p)
    lauantai, 22:17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 258 tavua, 0 sanaa.
  13. Dioskuurit (1.0 p)
    sunnuntai, 09:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  14. Hesperos (1.0 p)
    sunnuntai, 11:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 185 tavua, 0 sanaa.
  15. Myllyjärvi (Jyväskylä) (5.0 p)
    sunnuntai, 11:41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  16. Kaiserwaldin keskitysleiri (1.0 p)
    sunnuntai, 13:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 196 tavua, 0 sanaa.
  17. Subiaco (1.0 p)
    sunnuntai, 16:56: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 109 tavua, 1 sanaa.
  18. Ajansiirto (1.0 p)
    sunnuntai, 16:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 3 sanaa.
  19. Hautasaari (5.0 p)
    sunnuntai, 20:31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  20. Ala-Kintausjärvi (5.0 p)
    sunnuntai, 20:32: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 15 tavua, 0 sanaa.
  21. Ingeborg Bachmann (1.0 p)
    tiistai, 11:51: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 207 tavua, 0 sanaa.
  22. Christine Nöstlinger (1.0 p)
    tiistai, 13:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  23. Johannes Mario Simmel (1.0 p)
    tiistai, 13:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 0 sanaa.
  24. KaNetti (5.0 p)
    keskiviikko, 08:55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 2 sanaa.
  25. Samulinniemi (5.0 p)
    keskiviikko, 16:17: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 348 tavua, 11 sanaa.
  26. Pohjanlahti (Jyväskylä) (5.0 p)
    keskiviikko, 16:19: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 8 sanaa.
  27. Lassi Utsjoki (5.0 p)
    keskiviikko, 19:28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, -2 sanaa.
  28. Protagoras (dialogi) (1.0 p)
    torstai, 20:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 3 sanaa.
  29. Theokritos (1.0 p)
    torstai, 20:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 176 tavua, 0 sanaa.
  30. Johannes Stobaios (1.0 p)
    torstai, 20:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  31. Estado de México (1.0 p)
    torstai, 22:12: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 262 tavua, 0 sanaa.
  32. Don McNeill's Breakfast Club (1.0 p)
    perjantai, 09:02: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  33. Small house movement (1.0 p)
    perjantai, 11:18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 514 tavua, 33 sanaa.
  34. Bob Denard (1.0 p)
    perjantai, 13:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 167 tavua, 13 sanaa.
  35. Marias Pass (1.0 p)
    perjantai, 14:22: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 282 tavua, 0 sanaa.
  36. Kathryn Adams Doty (1.0 p)
    perjantai, 14:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 2 sanaa.
  37. Elendil (1.0 p)
    perjantai, 22:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  38. Norjan kauppakorkeakoulu (1.0 p)
    perjantai, 22:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 9 sanaa.
  39. Taloudellinen tehokkuus (1.0 p)
    lauantai, 08:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 276 tavua, 1 sanaa.
  40. Anthony Newley (1.0 p)
    lauantai, 09:57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  41. Ylioppilaiden Raittiusyhdistys (1.0 p)
    lauantai, 10:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 526 tavua, 11 sanaa.
  42. Luominen (oratorio) (1.0 p)
    lauantai, 11:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  43. Maakauppa (1.0 p)
    lauantai, 16:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, -8 sanaa.
  44. Ladun maja (5.0 p)
    lauantai, 18:06: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 368 tavua, 0 sanaa.
  45. Muuraus (1.0 p)
    lauantai, 18:23: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 258 tavua, 0 sanaa.
  46. Štšors (kaupunki) (1.0 p)
    lauantai, 18:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  47. Raedwald (1.0 p)
    lauantai, 20:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, -1 sanaa.
  48. Keskiajan kirkkotyylit (1.0 p)
    lauantai, 21:33: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 880 tavua, 199 sanaa.
  49. Leppälahti (Jyväskylä) (5.0 p)
    sunnuntai, 12:58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  50. Läskelänkoski (1.0 p)
    sunnuntai, 17:10: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  51. Sadin (5.0 p)
    sunnuntai, 17:53: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  52. Qsicon Achtung.png Vr5 (1.0 p )
    sunnuntai, 17:55: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -35 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  53. Kebes (1.0 p)
    maanantai, 12:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 200 tavua, 0 sanaa.
  54. Kriton (1.0 p)
    maanantai, 13:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 229 tavua, 0 sanaa.
  55. Rooman–Persian sodat (1.0 p)
    maanantai, 15:41: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  56. Leonid Sedov (1.0 p)
    maanantai, 19:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 201 tavua, 0 sanaa.
  57. Viktor Kozin (1.0 p)
    maanantai, 19:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 18 tavua, 0 sanaa.
  58. Kouluhallitus (5.0 p)
    maanantai, 20:45: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  59. Metsäteollisuus (5.0 p)
    maanantai, 20:51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  60. Pirkkalaiset (5.0 p)
    maanantai, 21:32: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, -2 sanaa.
  61. Juan Lembeye (1.0 p)
    tiistai, 21:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 194 tavua, 0 sanaa.
  62. Wormsin konkordaatti (1.0 p)
    tiistai, 21:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 242 tavua, 0 sanaa.
  63. Foulayronnes (1.0 p)
    keskiviikko, 17:00: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 187 tavua, 0 sanaa.
  64. Tullihallitus (5.0 p)
    keskiviikko, 19:01: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 132 tavua, 0 sanaa.
  65. Kansallinen herääminen (5.0 p)
    keskiviikko, 19:06: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  66. Uudisraivaus (5.0 p)
    keskiviikko, 19:13: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 157 tavua, 10 sanaa.
  67. Linnunradan käsikirja liftareille (1.0 p)
    keskiviikko, 19:33: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 194 tavua, 0 sanaa.
  68. Pietro Belluschi (1.0 p)
    keskiviikko, 21:24: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 198 tavua, 0 sanaa.
  69. Romaldo Giurgola (1.0 p)
    keskiviikko, 21:30: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 215 tavua, 0 sanaa.
  70. Thom Mayne (1.0 p)
    keskiviikko, 21:36: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 220 tavua, 0 sanaa.
  71. Paolo Soleri (1.0 p)
    keskiviikko, 21:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  72. Robert Venturi (1.0 p)
    keskiviikko, 21:59: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 197 tavua, 0 sanaa.
  73. Bedřich Feuerstein (1.0 p)
    torstai, 08:55: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 221 tavua, 0 sanaa.
  74. Demetrios I Soter (1.0 p)
    torstai, 10:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  75. Glass–Steagall-laki (1.0 p)
    torstai, 20:54: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  76. Modern Times Group (1.0 p)
    torstai, 21:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 182 tavua, 0 sanaa.
  77. Maarian VPK (1.0 p)
    perjantai, 06:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 3 sanaa.
  78. Kengo Kuma (1.0 p)
    perjantai, 11:01: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 244 tavua, 0 sanaa.
  79. Arata Isozaki (1.0 p)
    perjantai, 13:39: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 395 tavua, 0 sanaa.
  80. Ngô Quyên (1.0 p)
    perjantai, 20:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 2 sanaa.
  81. Säynätsalo (saari) (5.0 p)
    lauantai, 14:56: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 239 tavua, 0 sanaa.
  82. Syrakusan piiritys (1.0 p)
    lauantai, 19:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  83. Norjan suurkäräjävaalit 2001 (1.0 p)
    sunnuntai, 07:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 382 tavua, 0 sanaa.
  84. Malkakatto (1.0 p)
    sunnuntai, 07:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  85. Tristane Banon (1.0 p)
    sunnuntai, 08:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, -6 sanaa.
  86. Ada Wong (1.0 p)
    sunnuntai, 08:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -232 tavua, 0 sanaa.
  87. Iowa Interstate Railroad (1.0 p)
    sunnuntai, 15:55: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  88. Lembit Lõhmus (1.0 p)
    sunnuntai, 16:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -41 tavua, 0 sanaa.
  89. Vuoritsalo (5.0 p)
    sunnuntai, 17:43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 425 tavua, 16 sanaa.
  90. Central California Traction (1.0 p)
    maanantai, 13:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 149 tavua, 0 sanaa.
  91. Belt Railway of Chicago (1.0 p)
    maanantai, 13:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  92. Anders Lange (1.0 p)
    tiistai, 17:34: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: -36 tavua, 0 sanaa.
  93. Intellipedia (1.0 p)
    tiistai, 20:30: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  94. Liberaalipuolue (Norja) (1.0 p)
    tiistai, 21:03: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 200 tavua, 2 sanaa.
  95. Kristillinen kansanpuolue (1.0 p)
    keskiviikko, 19:40: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 314 tavua, 0 sanaa.
  96. Psykoakustiikka (1.0 p)
    keskiviikko, 19:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  97. Gustaf Weckman (5.0 p)
    keskiviikko, 21:16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 3 sanaa.
  98. Herman J. Mankiewicz (1.0 p)
    keskiviikko, 21:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  99. Valtra 700 (2.0 p)
    lauantai, 09:09: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  100. Jyskä (5.0 p)
    lauantai, 15:19: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  101. Jyväskylän rantapuisto (5.0 p)
    sunnuntai, 11:58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -1 156 tavua, -140 sanaa.
  102. Ruoke (5.0 p)
    sunnuntai, 18:08: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 653 tavua, 1 sanaa.
  103. Iso-Urtti (5.0 p)
    maanantai, 19:42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 288 tavua, 10 sanaa.
  104. Vähä-Urtti (5.0 p)
    maanantai, 19:54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 595 tavua, 28 sanaa.
  105. Karlismi (1.0 p)
    tiistai, 21:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 611 tavua, 40 sanaa.
  106. Ram Charan (1.0 p)
    tiistai, 21:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  107. Nemetskaja sloboda (1.0 p)
    tiistai, 22:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -49 tavua, -6 sanaa.
  108. MAFUN (1.0 p)
    tiistai, 22:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -147 tavua, -8 sanaa.
  109. Vilnan offensiivi (1.0 p)
    keskiviikko, 15:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 331 tavua, -2 sanaa.
  110. Mustalampi (Jyväskylä) (5.0 p)
    keskiviikko, 19:01: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 005 tavua, 1 sanaa.
  111. Juuda (1.0 p)
    torstai, 08:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 0 sanaa.
  112. Mouvement Républicain Populaire (1.0 p)
    torstai, 09:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 124 tavua, 0 sanaa.
  113. Ylähengitystiet (1.0 p)
    torstai, 10:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  114. Anwar Ibrahim (1.0 p)
    torstai, 10:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  115. Yayoi Kusama (1.0 p)
    torstai, 18:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  116. Zeitgeist (1.0 p)
    torstai, 19:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 187 tavua, 0 sanaa.
  117. Lapinraunio (6.0 p)
    perjantai, 19:33: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 115 tavua, 1 sanaa.
  118. Sibghatullah Mojadedi (1.0 p)
    lauantai, 12:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, -3 sanaa.

Urjanhai (188 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

40 artikkelia, 50,09 kB

  1. Johan Mannerheim (1.0 p)
    sunnuntai, 15:56: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 085 tavua, 65 sanaa.
  2. Porsaanreikä (1.0 p)
    maanantai, 23:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 251 tavua, 15 sanaa.
  3. Varsinais-Suomen vuoden kylä (5.0 p)
    tiistai, 19:24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 308 tavua, 0 sanaa.
  4. Hirsjärvi (5.0 p)
    lauantai, 09:27: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 275 tavua, 0 sanaa.
  5. Kaukolanharju auringonlaskun aikaan (5.0 p)
    lauantai, 10:07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 233 tavua, 0 sanaa.
  6. Pajula (Somero) (5.0 p)
    lauantai, 10:25: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 165 tavua, 0 sanaa.
  7. Yhdystie 2802 (5.0 p)
    lauantai, 10:51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 166 tavua, 0 sanaa.
  8. Yhdystie 2855 (5.0 p)
    lauantai, 12:46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  9. Kiiruun koulu (5.0 p)
    lauantai, 13:29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  10. Prättäkitti (5.0 p)
    lauantai, 13:54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 0 sanaa.
  11. Talvisilta (5.0 p)
    lauantai, 19:19: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, -4 sanaa.
  12. Tulva (5.0 p)
    torstai, 16:29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 791 tavua, 32 sanaa.
  13. Yhdystie 2805 (5.0 p)
    lauantai, 21:05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 1 sanaa.
  14. Napinniemi (5.0 p)
    maanantai, 15:53: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  15. Isoniittu (5.0 p)
    maanantai, 16:09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  16. Ämmänkuopat (5.0 p)
    maanantai, 21:36: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 409 tavua, 0 sanaa.
  17. Joensuu (Somero) (5.0 p)
    tiistai, 07:14: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 252 tavua, 0 sanaa.
  18. Kultela (5.0 p)
    torstai, 20:24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 320 tavua, 0 sanaa.
  19. Ylenjoki (Somero) (5.0 p)
    torstai, 20:42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 2 sanaa.
  20. Lallin itkukivi (5.0 p)
    sunnuntai, 20:37: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, -1 sanaa.
  21. Kalevanpojan viikatteentikku (5.0 p)
    sunnuntai, 20:21: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  22. Hiirijärvi (5.0 p)
    sunnuntai, 21:13: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 2 sanaa.
  23. Untamala (5.0 p)
    sunnuntai, 21:43: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 306 tavua, 11 sanaa.
  24. Untamalan arkeologinen opastuskeskus (5.0 p)
    sunnuntai, 22:07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  25. Uusikartano (5.0 p)
    sunnuntai, 22:27: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  26. Yläneenjoki (5.0 p)
    sunnuntai, 22:34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  27. Tattaranjoki (5.0 p)
    tiistai, 13:13: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 256 tavua, 0 sanaa.
  28. Leistilänjärvi (5.0 p)
    tiistai, 13:26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 203 tavua, 0 sanaa.
  29. Järvenlasku (5.0 p)
    tiistai, 13:46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 243 tavua, 0 sanaa.
  30. Tokinmaa (5.0 p)
    tiistai, 15:34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 0 sanaa.
  31. Huhta (Eurajoki) (5.0 p)
    tiistai, 15:42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -215 tavua, -31 sanaa.
  32. Mullila (5.0 p)
    tiistai, 15:58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 178 tavua, 0 sanaa.
  33. Unaja (5.0 p)
    tiistai, 16:25: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  34. Ihode (5.0 p)
    tiistai, 16:35: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  35. Ihodenjoki (5.0 p)
    tiistai, 16:46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  36. Satakunnan vuoden kylä (5.0 p)
    tiistai, 19:22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 382 tavua, 0 sanaa.
  37. Matkailutie (5.0 p)
    tiistai, 20:08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 217 tavua, 0 sanaa.
  38. Vanha Hämeentie (1.0 p)
    lauantai, 00:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 5 sanaa.
  39. Saarenluoto (5.0 p)
    lauantai, 00:41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 258 tavua, 15 sanaa.
  40. Saaren kartano (Ulvila) (5.0 p)
    lauantai, 00:54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 2 sanaa.

Cryonic07 (119 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

30 artikkelia, 15,00 kB

  1. Elonkierto (1.0 p)
    perjantai, 20:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 1 sanaa.
  2. Tera (yhtye) (5.0 p)
    perjantai, 23:01: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 4 sanaa.
  3. Ristirock (5.0 p)
    perjantai, 23:02: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 4 796 tavua, 49 sanaa.
  4. Nokia 3595 (2.0 p)
    torstai, 20:48: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 17 tavua, 2 sanaa.
  5. Juupajoki (1.0 p)
    torstai, 23:00: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 227 tavua, 0 sanaa.
  6. Murhasaari (5.0 p)
    perjantai, 20:23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 2 sanaa.
  7. Kirstin talo (5.0 p)
    perjantai, 20:24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 2 sanaa.
  8. Kaukajärvi (järvi) (1.0 p)
    perjantai, 23:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 146 tavua, 0 sanaa.
  9. Kangasalan matkailun historia (5.0 p)
    lauantai, 11:13: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 2 sanaa.
  10. Soudun maailmanmestaruuskilpailut (5.0 p)
    lauantai, 23:03: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 140 tavua, 2 sanaa.
  11. Tampereen Ursa (5.0 p)
    lauantai, 23:07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 6 sanaa.
  12. Kaupin tähtitorni (5.0 p)
    lauantai, 23:07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 8 sanaa.
  13. Särkijärven silta (5.0 p)
    lauantai, 23:11: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 218 tavua, 10 sanaa.
  14. Euroopan nuorten olympiafestivaalit (5.0 p)
    lauantai, 23:17: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 149 tavua, 7 sanaa.
  15. Tampereen aikuislukio (5.0 p)
    lauantai, 23:24: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 6 sanaa.
  16. Kauppi (5.0 p)
    lauantai, 23:33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 604 tavua, 6 sanaa.
  17. Vesijärvi (Pirkanmaa) (5.0 p)
    sunnuntai, 22:03: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 4 sanaa.
  18. Linnainmaa (5.0 p)
    sunnuntai, 22:18: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 963 tavua, 3 sanaa.
  19. Suomen Metodistikirkko (5.0 p)
    sunnuntai, 22:41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 2 sanaa.
  20. Suomen Vapaakirkko (5.0 p)
    sunnuntai, 22:42: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 2 sanaa.
  21. Sampolan kirjasto (5.0 p)
    tiistai, 23:09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 2 sanaa.
  22. Tampereen työväenopisto (5.0 p)
    tiistai, 23:09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 4 sanaa.
  23. Tammerkosken lukio (5.0 p)
    tiistai, 23:11: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, 4 sanaa.
  24. Kirkkoharju (Kangasala) (5.0 p)
    tiistai, 23:15: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 2 sanaa.
  25. UKK-instituutti (5.0 p)
    tiistai, 23:16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 1 sanaa.
  26. Sampolan koulu (5.0 p)
    tiistai, 23:28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 391 tavua, 9 sanaa.
  27. CT2 (1.0 p)
    keskiviikko, 21:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 3 sanaa.
  28. ITap (1.0 p)
    keskiviikko, 22:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 2 sanaa.
  29. Langattoman tiedonsiirron historia (1.0 p)
    keskiviikko, 22:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 6 sanaa.
  30. Alimillimetrialue (1.0 p)
    keskiviikko, 22:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 701 tavua, 19 sanaa.

PtG (114 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

58 artikkelia, 46,72 kB

  1. Adam Gemili (5.0 p)
    torstai, 19:09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 221 tavua, 0 sanaa.
  2. Työväenmuseo Werstas (5.0 p)
    perjantai, 19:04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 352 tavua, 0 sanaa.
  3. Mediamuseo Rupriikki (5.0 p)
    perjantai, 19:05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  4. Pälkänevesi (5.0 p)
    lauantai, 20:17: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 365 tavua, 0 sanaa.
  5. Jack Clement (1.0 p)
    sunnuntai, 10:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  6. Eydie Gormé (1.0 p)
    sunnuntai, 10:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 370 tavua, 2 sanaa.
  7. Regina Resnik (1.0 p)
    sunnuntai, 10:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 093 tavua, 5 sanaa.
  8. Harjun seurakunta (5.0 p)
    sunnuntai, 12:07: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  9. Kaakinmaa (1.0 p)
    sunnuntai, 12:26: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 415 tavua, 0 sanaa.
  10. Kalevan seurakunta (1.0 p)
    sunnuntai, 12:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  11. Kehräsaari (1.0 p)
    sunnuntai, 12:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 174 tavua, 0 sanaa.
  12. Palatsinraitin silta (5.0 p)
    sunnuntai, 20:50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  13. Lastenkulttuurikeskus Rulla (5.0 p)
    sunnuntai, 21:02: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -13 tavua, -11 sanaa.
  14. M/S Intti (5.0 p)
    sunnuntai, 21:04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  15. Taidekeskus Mältinranta (5.0 p)
    sunnuntai, 21:05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  16. Abitibi (1.0 p)
    maanantai, 16:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  17. Aille (1.0 p)
    maanantai, 16:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 218 tavua, 2 sanaa.
  18. Birjusa (1.0 p)
    maanantai, 16:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 2 sanaa.
  19. Barycz (1.0 p)
    maanantai, 16:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 2 sanaa.
  20. Barguzin (1.0 p)
    maanantai, 16:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 2 sanaa.
  21. Cares (1.0 p)
    maanantai, 16:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 2 sanaa.
  22. Caniapiscau (1.0 p)
    maanantai, 16:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 147 tavua, 2 sanaa.
  23. Calore Lucano (1.0 p)
    maanantai, 16:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  24. Callan (1.0 p)
    maanantai, 16:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 159 tavua, 2 sanaa.
  25. Drôme (joki) (1.0 p)
    tiistai, 22:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 2 sanaa.
  26. Finn (joki) (1.0 p)
    tiistai, 23:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 209 tavua, 2 sanaa.
  27. Fuji (joki) (1.0 p)
    tiistai, 23:04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 554 tavua, 2 sanaa.
  28. Ill (Itävalta) (1.0 p)
    tiistai, 23:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 2 sanaa.
  29. Tampereen Pantin talo (5.0 p)
    tiistai, 18:28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  30. Ohranjyvä (5.0 p)
    tiistai, 18:29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  31. Vastavirta-klubi (5.0 p)
    tiistai, 18:29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  32. Aero (auto) (1.0 p)
    tiistai, 19:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 2 sanaa.
  33. Ascari A10 (1.0 p)
    tiistai, 19:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  34. Autopuhelin (1.0 p)
    tiistai, 19:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  35. BMW 700 (1.0 p)
    tiistai, 19:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 2 sanaa.
  36. BMW Z3 (1.0 p)
    tiistai, 19:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 2 sanaa.
  37. Bosch Car Service (1.0 p)
    tiistai, 20:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  38. CDI (1.0 p)
    tiistai, 20:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  39. Carrus City U (1.0 p)
    tiistai, 20:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  40. Cizeta-Moroder V16 T (1.0 p)
    tiistai, 20:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 2 sanaa.
  41. Graham-Paige (1.0 p)
    tiistai, 20:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  42. Tiger (kauppaketju) (1.0 p)
    tiistai, 20:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  43. Altranstädt (1.0 p)
    lauantai, 09:04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  44. Freyung (1.0 p)
    lauantai, 09:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 140 tavua, 2 sanaa.
  45. Geußnitz (1.0 p)
    lauantai, 09:17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 616 tavua, 16 sanaa.
  46. Heimerzheim (1.0 p)
    lauantai, 09:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 2 sanaa.
  47. Neuenburg am Rhein (1.0 p)
    lauantai, 09:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 0 sanaa.
  48. Palais Morass (1.0 p)
    lauantai, 09:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  49. Ruhpolding (1.0 p)
    lauantai, 09:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  50. Stadtmitten metroasema (1.0 p)
    lauantai, 09:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 206 tavua, 0 sanaa.
  51. Triberg im Schwarzwald (1.0 p)
    lauantai, 09:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 0 sanaa.
  52. CP-vamma (1.0 p)
    tiistai, 18:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 305 tavua, 0 sanaa.
  53. Douglas Tilden (1.0 p)
    tiistai, 18:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 173 tavua, 2 sanaa.
  54. Francisco Tárrega (1.0 p)
    tiistai, 19:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  55. Induktiosilmukka (1.0 p)
    tiistai, 19:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  56. Vexve Areena (5.0 p)
    tiistai, 20:50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  57. Kiikan kirkko (5.0 p)
    tiistai, 20:50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  58. Näkövamma (1.0 p)
    torstai, 15:28: 1.0 p (5 kuvaa)
    Yhteensä: 8 175 tavua, 554 sanaa.

Ville Siliämaa (112 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

73 artikkelia, 16,27 kB

  1. A&A Niemitalo (5.0 p)
    torstai, 13:34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  2. Kurenalan koulu (5.0 p)
    torstai, 13:55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  3. Hirvisuon soidensuojelualue (5.0 p)
    torstai, 14:05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  4. Teollisuuskylä (Pudasjärvi) (1.0 p)
    torstai, 14:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  5. Jakkukylä (1.0 p)
    torstai, 14:18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  6. Kipinä (kylä) (5.0 p)
    lauantai, 10:13: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 115 tavua, 0 sanaa.
  7. Yle Tallennemyynti (5.0 p)
    lauantai, 11:16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 356 tavua, 69 sanaa.
  8. Seututie 821 (1.0 p)
    lauantai, 11:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  9. Metsäkylä (Taivalkoski) (1.0 p)
    lauantai, 11:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  10. Toto Cutugno (1.0 p)
    lauantai, 12:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  11. Asemakylä (Simo) (1.0 p)
    lauantai, 12:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  12. Maksniemi (1.0 p)
    lauantai, 12:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  13. Kortteenperä (1.0 p)
    lauantai, 14:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  14. Kelankylä (1.0 p)
    lauantai, 14:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 8 tavua, -10 sanaa.
  15. Tolja (1.0 p)
    lauantai, 14:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  16. Pesiökylä (1.0 p)
    lauantai, 15:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  17. Tauvo (1.0 p)
    lauantai, 15:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  18. Kukka- ja eläinpuisto Escurial (1.0 p)
    lauantai, 15:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  19. Tuiran rautatieasema (5.0 p)
    lauantai, 17:09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 168 tavua, 0 sanaa.
  20. Kivarinjärvi (1.0 p)
    lauantai, 17:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  21. Laanilan koulu (1.0 p)
    lauantai, 17:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 432 tavua, 1 sanaa.
  22. Catherine Tate (1.0 p)
    sunnuntai, 09:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, -2 sanaa.
  23. Tervareitti (1.0 p)
    sunnuntai, 09:17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 80 tavua, 0 sanaa.
  24. Tanita Tikaram (1.0 p)
    sunnuntai, 09:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  25. Double You (1.0 p)
    sunnuntai, 09:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  26. Cutting Crew (1.0 p)
    sunnuntai, 09:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 35 tavua, 0 sanaa.
  27. Koivu (Tervola) (1.0 p)
    maanantai, 00:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  28. Seututie 858 (1.0 p)
    maanantai, 00:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  29. Isokylä (Kemijärvi) (1.0 p)
    maanantai, 00:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, -3 sanaa.
  30. Joutsijärvi (kylä) (1.0 p)
    maanantai, 00:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  31. Laurila (taajama) (1.0 p)
    maanantai, 01:04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  32. Lautiosaari (1.0 p)
    maanantai, 01:07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  33. Lehtikangas (Kajaani) (1.0 p)
    maanantai, 15:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 140 tavua, 0 sanaa.
  34. Korkalovaara (1.0 p)
    maanantai, 15:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  35. Peltosalmi (1.0 p)
    tiistai, 13:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 1 sanaa.
  36. Niittyranta (5.0 p)
    tiistai, 18:38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.
  37. Väärälänperä (5.0 p)
    tiistai, 18:55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 213 tavua, -1 sanaa.
  38. Imitaattori (1.0 p)
    tiistai, 19:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  39. Peter von Bagh (1.0 p)
    tiistai, 19:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  40. Kedvesem (1.0 p)
    keskiviikko, 12:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  41. Alcohol Is Free (1.0 p)
    keskiviikko, 12:07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 246 tavua, 2 sanaa.
  42. Ég á líf (1.0 p)
    keskiviikko, 12:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 176 tavua, 0 sanaa.
  43. Et uus saaks alguse (1.0 p)
    keskiviikko, 12:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 183 tavua, 0 sanaa.
  44. Glorious (kappale) (1.0 p)
    keskiviikko, 12:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 138 tavua, 0 sanaa.
  45. O mie (1.0 p)
    keskiviikko, 21:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 164 tavua, 0 sanaa.
  46. You (Robin Stjernbergin kappale) (1.0 p)
    keskiviikko, 21:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 127 tavua, 0 sanaa.
  47. Euro Neuro (1.0 p)
    keskiviikko, 21:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 0 sanaa.
  48. Danica Radojčić (1.0 p)
    keskiviikko, 21:52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  49. Love in Rewind (1.0 p)
    keskiviikko, 21:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 105 tavua, 0 sanaa.
  50. Sognu (1.0 p)
    keskiviikko, 22:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  51. Allez! Ola! Olé! (1.0 p)
    torstai, 11:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 17 tavua, 0 sanaa.
  52. Eastern European Funk (1.0 p)
    torstai, 11:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  53. Je ne sais quoi (1.0 p)
    torstai, 11:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  54. Playing with Fire (kappale) (1.0 p)
    torstai, 11:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -5 tavua, 0 sanaa.
  55. Satellite (kappale) (1.0 p)
    torstai, 11:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  56. That Sounds Good to Me (1.0 p)
    torstai, 11:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 144 tavua, 0 sanaa.
  57. Thunder and Lightning (kappale) (1.0 p)
    torstai, 11:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  58. We Could Be the Same (1.0 p)
    torstai, 11:57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  59. Always (Ayselin ja Arashin kappale) (1.0 p)
    torstai, 12:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 0 sanaa.
  60. Et s’il fallait le faire (1.0 p)
    torstai, 12:04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 44 tavua, 0 sanaa.
  61. La Bouche (1.0 p)
    torstai, 12:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  62. Waldo (1.0 p)
    torstai, 12:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  63. Sipola (Kempele) (5.0 p)
    lauantai, 17:29: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 186 tavua, 6 sanaa.
  64. Seututie 813 (1.0 p)
    lauantai, 17:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, -2 sanaa.
  65. Qsicon Achtung.png Vihreäsaaren rata (1.0 p )
    lauantai, 17:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  66. Oijärvi (1.0 p)
    lauantai, 18:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 0 sanaa.
  67. Tupoksen seisake (5.0 p)
    lauantai, 18:53: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 237 tavua, 0 sanaa.
  68. Kim Petras (1.0 p)
    lauantai, 19:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, -1 sanaa.
  69. Nakke Nakuttaja (1.0 p)
    lauantai, 19:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 109 tavua, 0 sanaa.
  70. Resepti (ruoanlaitto) (1.0 p)
    lauantai, 22:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  71. Haudutuslaatikko (1.0 p)
    lauantai, 22:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
  72. Ammattiopisto Luovi (1.0 p)
    tiistai, 02:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  73. Marja Tyrni (1.0 p)
    tiistai, 18:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 116 tavua, 104 sanaa.

StultuS (105 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

95 artikkelia, 13,71 kB

  1. Noël Leslie (1.0 p)
    torstai, 12:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  2. William Thomas Stead (1.0 p)
    torstai, 13:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  3. Pantalica (1.0 p)
    torstai, 13:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  4. Millennium Falcon (1.0 p)
    torstai, 13:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  5. Naboo (1.0 p)
    torstai, 13:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  6. Princess Alice (1.0 p)
    torstai, 15:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  7. Stanley Lord (1.0 p)
    torstai, 15:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, -2 sanaa.
  8. SS Alpena (1.0 p)
    torstai, 15:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 13 tavua, 0 sanaa.
  9. SMS Hindenburg (1.0 p)
    torstai, 15:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  10. SS Königin Luise (1913) (1.0 p)
    torstai, 21:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  11. Generał Haller (1.0 p)
    torstai, 21:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -12 tavua, 0 sanaa.
  12. Michael Park (1.0 p)
    torstai, 22:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  13. Marc Surer (1.0 p)
    torstai, 22:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  14. Umbrian ja Marchen maanjäristys (1.0 p)
    torstai, 23:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  15. Tom Berenger (1.0 p)
    perjantai, 14:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 0 sanaa.
  16. M/S Adventure of the Seas (1.0 p)
    perjantai, 14:15: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  17. Moorgaten metro-onnettomuus (1.0 p)
    perjantai, 21:59: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  18. Kurt Vonnegut (1.0 p)
    perjantai, 22:12: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 16 tavua, 0 sanaa.
  19. William F. Walsh Regional Transportation Center (1.0 p)
    perjantai, 22:17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  20. Umbrin kieli (1.0 p)
    perjantai, 22:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 0 sanaa.
  21. Apodyterium (1.0 p)
    lauantai, 14:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  22. Tullianum (1.0 p)
    lauantai, 14:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  23. Forum Transitorium (1.0 p)
    lauantai, 15:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  24. Subura (1.0 p)
    lauantai, 15:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  25. Latina (kaupunki) (1.0 p)
    lauantai, 15:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  26. Gran Caffé Doney (1.0 p)
    lauantai, 15:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 103 tavua, 0 sanaa.
  27. The Scorpioni (1.0 p)
    lauantai, 15:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  28. Vetulonia (1.0 p)
    lauantai, 15:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  29. Cumae (1.0 p)
    lauantai, 22:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  30. Ferentium (Etruria) (1.0 p)
    lauantai, 22:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  31. Naksos (Sisilia) (1.0 p)
    lauantai, 22:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  32. Saepinum (1.0 p)
    lauantai, 22:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  33. Halikarnassos (1.0 p)
    lauantai, 22:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  34. Sardes (1.0 p)
    lauantai, 22:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  35. Laodikea (Lykos) (1.0 p)
    lauantai, 22:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  36. Elaiussa Sebaste (1.0 p)
    sunnuntai, 19:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  37. Knidos (1.0 p)
    sunnuntai, 19:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  38. Fourní (1.0 p)
    sunnuntai, 20:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  39. Khirokitia (1.0 p)
    sunnuntai, 20:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  40. Mainen penny (1.0 p)
    sunnuntai, 21:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  41. Madain Saleh (1.0 p)
    sunnuntai, 21:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  42. Tehuacánin laakso (1.0 p)
    sunnuntai, 21:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  43. Angkor Thom (1.0 p)
    sunnuntai, 21:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  44. Cato vanhempi (1.0 p)
    sunnuntai, 21:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  45. Ceterum censeo (1.0 p)
    sunnuntai, 21:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  46. Kyyvesi (5.0 p)
    maanantai, 07:38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 30 tavua, 0 sanaa.
  47. Täysruokosokeri (1.0 p)
    maanantai, 07:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 254 tavua, 0 sanaa.
  48. Treat Williams (1.0 p)
    maanantai, 08:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  49. Robert Evans (1.0 p)
    maanantai, 11:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  50. Albert R. Broccoli (1.0 p)
    tiistai, 08:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  51. Akiva Goldsman (1.0 p)
    tiistai, 08:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  52. Babyface (1.0 p)
    tiistai, 08:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, 0 sanaa.
  53. Barbara Broccoli (1.0 p)
    tiistai, 08:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 152 tavua, 0 sanaa.
  54. Parafiini (1.0 p)
    tiistai, 08:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  55. Vitamiini (1.0 p)
    tiistai, 08:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 153 tavua, 0 sanaa.
  56. Tärkkelys (1.0 p)
    tiistai, 09:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  57. Krilliöljy (1.0 p)
    tiistai, 09:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  58. Liivate (1.0 p)
    tiistai, 09:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  59. Ulfberht-miekka (1.0 p)
    tiistai, 11:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  60. Lämpökaappi (2.0 p)
    tiistai, 13:15: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  61. Burn Gorman (2.0 p)
    tiistai, 13:36: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 5 tavua, 0 sanaa.
  62. Georg C. Ehrnrooth (1.0 p)
    tiistai, 13:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 217 tavua, 0 sanaa.
  63. Kai Korte (1.0 p)
    tiistai, 13:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 244 tavua, 0 sanaa.
  64. Yrjö Leino (1.0 p)
    tiistai, 13:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 4 sanaa.
  65. Heran temppeli Olympiassa (1.0 p)
    tiistai, 14:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  66. Stylobaatti (1.0 p)
    tiistai, 14:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  67. Adrienne Shelly (1.0 p)
    tiistai, 20:57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 0 sanaa.
  68. Aimee Garcia (1.0 p)
    tiistai, 20:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  69. Armand Assante (1.0 p)
    keskiviikko, 19:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 72 tavua, 0 sanaa.
  70. Ammusveitsi (1.0 p)
    keskiviikko, 19:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  71. Ksifos (1.0 p)
    keskiviikko, 19:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  72. Säiläkirjoitus (1.0 p)
    keskiviikko, 19:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  73. Sarissa (1.0 p)
    keskiviikko, 20:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  74. Tappara (ase) (1.0 p)
    keskiviikko, 21:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  75. Tomahawk (1.0 p)
    keskiviikko, 21:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  76. Teräase (1.0 p)
    keskiviikko, 21:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  77. Huotra (1.0 p)
    keskiviikko, 21:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 84 tavua, 0 sanaa.
  78. ACR (1.0 p)
    keskiviikko, 21:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  79. Avtomat Fjodorova (1.0 p)
    keskiviikko, 21:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  80. Browning M1919 (1.0 p)
    torstai, 20:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 54 tavua, 0 sanaa.
  81. Ultimax 100 (1.0 p)
    torstai, 21:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  82. Kaksoisluodikko (1.0 p)
    torstai, 21:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  83. Smith & Wesson Model 460 (1.0 p)
    torstai, 21:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 48 tavua, 0 sanaa.
  84. Eerikin suku (1.0 p)
    torstai, 13:57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  85. Ethelred (1.0 p)
    torstai, 15:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  86. Jalkaväkirykmentti 48 (jatkosota) (5.0 p)
    perjantai, 12:48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 0 sanaa.
  87. Boccia (1.0 p)
    maanantai, 14:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 0 sanaa.
  88. Didymos Sokea (1.0 p)
    maanantai, 14:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  89. George Shearing (1.0 p)
    maanantai, 14:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  90. Judith Scott (1.0 p)
    maanantai, 15:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 0 sanaa.
  91. Chen Guangcheng (1.0 p)
    maanantai, 15:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  92. Ronnie Milsap (1.0 p)
    maanantai, 15:48: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  93. Galileo Galilein elämä (1.0 p)
    tiistai, 22:04: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 333 tavua, 1 sanaa.
  94. Daisy (äänikirjastandardi) (1.0 p)
    keskiviikko, 18:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  95. Jerry Orbach (1.0 p)
    torstai, 15:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.

Juhsta (102 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

21 artikkelia, 1,99 kB

  1. Lamminjärvensuo (6.0 p)
    lauantai, 21:01: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  2. Seututie 292 (5.0 p)
    lauantai, 21:28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  3. Pääjärvi (Lammi) (5.0 p)
    lauantai, 23:10: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 95 tavua, 1 sanaa.
  4. Evo (kylä) (5.0 p)
    sunnuntai, 19:11: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 56 tavua, 0 sanaa.
  5. Kuohijärvi (5.0 p)
    sunnuntai, 19:16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  6. Niemisjärvet (5.0 p)
    sunnuntai, 19:20: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 242 tavua, 0 sanaa.
  7. Evon virkistyskalastusalue (5.0 p)
    sunnuntai, 19:23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  8. Evon retkeilyalue (5.0 p)
    sunnuntai, 19:26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 93 tavua, 0 sanaa.
  9. 22 asteen sivuavat kaaret (1.0 p)
    sunnuntai, 21:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  10. Tapen kaari (1.0 p)
    sunnuntai, 22:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 171 tavua, 0 sanaa.
  11. Längelmävesi (5.0 p)
    lauantai, 19:26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, 0 sanaa.
  12. Seututie 295 (5.0 p)
    perjantai, 19:58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  13. Seututie 317 (5.0 p)
    sunnuntai, 19:19: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  14. Viitaila (6.0 p)
    sunnuntai, 19:23: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  15. Hyrkkälä (6.0 p)
    sunnuntai, 19:27: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 60 tavua, 0 sanaa.
  16. Järvenpää (Hämeenkoski) (6.0 p)
    sunnuntai, 19:28: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  17. Putulan kirjasto- ja kotiseutuyhdistys (6.0 p)
    sunnuntai, 19:30: 5.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 38 tavua, 0 sanaa.
  18. Vääksy (5.0 p)
    sunnuntai, 19:35: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 0 sanaa.
  19. Kurhila-Hillilä (5.0 p)
    sunnuntai, 19:38: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 131 tavua, 0 sanaa.
  20. Kurhila (5.0 p)
    sunnuntai, 19:39: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  21. Hätilä (5.0 p)
    perjantai, 23:37: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.

Zache (101 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24 artikkelia, 38,31 kB

  1. Kääpiöpäästäinen (1.0 p)
    perjantai, 09:36: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  2. Betanian kirkko (6.0 p)
    perjantai, 08:21: 5.0 p (3 kuvaa) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 406 tavua, 13 sanaa.
  3. Gustav Albert Petrelius (1.0 p)
    maanantai, 15:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 624 tavua, 45 sanaa.
  4. Pääskyvuoren kasarmi (5.0 p)
    maanantai, 19:41: 5.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 386 tavua, 3 sanaa.
  5. Enostone (5.0 p)
    maanantai, 20:47: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 6 sanaa.
  6. Elomatic (5.0 p)
    maanantai, 20:51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 6 sanaa.
  7. UIQ (5.0 p)
    maanantai, 21:55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 4 sanaa.
  8. Inkoinen (5.0 p)
    maanantai, 22:34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 128 tavua, 7 sanaa.
  9. Haukanniemi (5.0 p)
    maanantai, 23:41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 10 sanaa.
  10. Valasvene (5.0 p)
    tiistai, 00:28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 160 tavua, 8 sanaa.
  11. Finncon (5.0 p)
    tiistai, 14:06: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 404 tavua, 1 sanaa.
  12. Animecon (5.0 p)
    tiistai, 14:25: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 343 tavua, 17 sanaa.
  13. Fortuna-kortteli (5.0 p)
    tiistai, 17:20: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 389 tavua, -1 sanaa.
  14. Kirjalansalmen silta (5.0 p)
    keskiviikko, 16:28: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 4 sanaa.
  15. Yhteysalus (5.0 p)
    keskiviikko, 16:33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 8 sanaa.
  16. Lönnrotinpuisto (5.0 p)
    lauantai, 23:29: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 212 tavua, 30 sanaa.
  17. Ett Hem (5.0 p)
    sunnuntai, 08:20: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 4 sanaa.
  18. Josef Julius Wecksellin patsas (5.0 p)
    sunnuntai, 10:26: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 662 tavua, 1 sanaa.
  19. Turun tuomiokirkon kortteli v. 1756 (5.0 p)
    sunnuntai, 11:26: 5.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 970 tavua, 12 sanaa.
  20. Ylös pyhään pyörryttävään korkeuteen (5.0 p)
    sunnuntai, 12:23: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 205 tavua, 0 sanaa.
  21. Rolv Wesenlund (1.0 p)
    sunnuntai, 12:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 523 tavua, 1 sanaa.
  22. Säde (geometria) (1.0 p)
    sunnuntai, 12:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 3 384 tavua, 97 sanaa.
  23. Lahden vesiurut (1.0 p)
    sunnuntai, 00:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 78 tavua, 4 sanaa.
  24. Haunisten allas (5.0 p)
    maanantai, 18:32: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 187 tavua, 4 sanaa.

Raksa123 (68 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

71 artikkelia, 103,79 kB

  1. Ronehamn (1.0 p)
    tiistai, 02:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 002 tavua, 19 sanaa.
  2. Vienanlahti (1.0 p)
    sunnuntai, 20:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 295 tavua, 6 sanaa.
  3. Äänislahti (1.0 p)
    maanantai, 16:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 309 tavua, 8 sanaa.
  4. Qsicon Achtung.png Lapinmaa (1.0 p )
    tiistai, 18:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 969 tavua, 47 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  5. Jakob Ulfsson (1.0 p)
    perjantai, 18:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  6. Vepsän kansallinen volosti (1.0 p)
    tiistai, 03:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 247 tavua, 2 sanaa.
  7. Herrängen (1.0 p)
    keskiviikko, 21:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 76 tavua, 0 sanaa.
  8. Riksby (1.0 p)
    keskiviikko, 21:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  9. Ulvsunda industriområde (1.0 p)
    keskiviikko, 21:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 131 tavua, 0 sanaa.
  10. Åkeshov (1.0 p)
    keskiviikko, 22:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 4 sanaa.
  11. Åkeslund (1.0 p)
    keskiviikko, 22:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  12. Olovslund (1.0 p)
    keskiviikko, 22:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  13. Stora Mossen (1.0 p)
    keskiviikko, 22:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  14. Traneberg (1.0 p)
    keskiviikko, 22:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 141 tavua, 0 sanaa.
  15. Ålsten (1.0 p)
    keskiviikko, 22:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  16. Äppelviken (1.0 p)
    keskiviikko, 22:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 0 sanaa.
  17. Nälsta (1.0 p)
    keskiviikko, 22:18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  18. Råcksta (1.0 p)
    keskiviikko, 22:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 0 sanaa.
  19. Vinsta (1.0 p)
    keskiviikko, 22:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 114 tavua, 0 sanaa.
  20. Lunda (1.0 p)
    keskiviikko, 22:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 104 tavua, 0 sanaa.
  21. Solhem (1.0 p)
    keskiviikko, 22:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  22. Långbro (1.0 p)
    keskiviikko, 22:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  23. Långsjö (1.0 p)
    keskiviikko, 22:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 99 tavua, 0 sanaa.
  24. Östberga (1.0 p)
    keskiviikko, 22:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 149 tavua, 0 sanaa.
  25. Örby (1.0 p)
    keskiviikko, 22:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 61 tavua, 0 sanaa.
  26. Skarpnäcks Gård (1.0 p)
    keskiviikko, 22:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  27. Skrubba (1.0 p)
    keskiviikko, 22:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 111 tavua, 2 sanaa.
  28. Larsboda (1.0 p)
    keskiviikko, 22:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 102 tavua, 0 sanaa.
  29. Kristineberg (Tukholma) (1.0 p)
    keskiviikko, 22:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 145 tavua, 0 sanaa.
  30. Nockebyhov (1.0 p)
    keskiviikko, 22:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 92 tavua, 0 sanaa.
  31. Sundby (Tukholma) (1.0 p)
    keskiviikko, 22:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  32. Liseberg (Tukholma) (1.0 p)
    keskiviikko, 22:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  33. Svedmyra (1.0 p)
    keskiviikko, 22:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  34. Hauhon kirkonkylä (1.0 p)
    keskiviikko, 22:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 593 tavua, 6 sanaa.
  35. Asikkalan kirkonkylä (1.0 p)
    keskiviikko, 22:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, -3 sanaa.
  36. Heinolan kirkonkylä (1.0 p)
    keskiviikko, 22:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 3 sanaa.
  37. Hirvensalmi (taajama) (1.0 p)
    keskiviikko, 23:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.
  38. Kirkonkylä (Hailuoto) (1.0 p)
    keskiviikko, 23:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  39. Hirvikoski (1.0 p)
    keskiviikko, 23:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, -1 sanaa.
  40. Sippola (kirkonkylä) (1.0 p)
    keskiviikko, 23:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 0 sanaa.
  41. Qsicon Achtung.png Älvsjö (1.0 p )
    perjantai, 18:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 671 tavua, 30 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  42. Kuortaneen kirkonkylä (1.0 p)
    perjantai, 18:52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  43. Kärkölän kirkonkylä (1.0 p)
    perjantai, 18:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  44. Laukaan kirkonkylä (1.0 p)
    perjantai, 18:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  45. Muonion kirkonkylä (1.0 p)
    perjantai, 18:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  46. Nurmijärven kirkonkylä (1.0 p)
    perjantai, 18:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  47. Orimattilan kirkonkylä (1.0 p)
    perjantai, 18:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 101 tavua, 0 sanaa.
  48. Binomijakauma (1.0 p)
    perjantai, 22:19: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 407 tavua, 0 sanaa.
  49. F-jakauma (1.0 p)
    perjantai, 22:47: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 1 188 tavua, 0 sanaa.
  50. Studentin t-jakauma (1.0 p)
    perjantai, 23:04: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 2 609 tavua, 0 sanaa.
  51. Väestömaantiede (1.0 p)
    tiistai, 01:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  52. Klimatologia (1.0 p)
    tiistai, 01:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 155 tavua, 0 sanaa.
  53. Talousmaantiede (1.0 p)
    tiistai, 01:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 137 tavua, 0 sanaa.
  54. Kartoitus (1.0 p)
    tiistai, 01:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 150 tavua, 0 sanaa.
  55. Iittala (1.0 p)
    tiistai, 02:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 87 tavua, -2 sanaa.
  56. Pannonhalma (1.0 p)
    tiistai, 02:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  57. Luettelo Viron kunnista (1.0 p)
    tiistai, 02:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  58. Qsicon Achtung.png Tvååker (1.0 p )
    torstai, 15:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 221 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  59. Anders Wejryd (1.0 p)
    perjantai, 18:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  60. Tuulikki Koivunen Bylund (1.0 p)
    perjantai, 18:29: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 184 tavua, 0 sanaa.
  61. Halinga (1.0 p)
    perjantai, 19:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 122 tavua, -1 sanaa.
  62. Sõmeru (1.0 p)
    perjantai, 19:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 166 tavua, 13 sanaa.
  63. Kaipiainen (1.0 p)
    perjantai, 21:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 727 tavua, 30 sanaa.
  64. Kirkkonummen keskusta (1.0 p)
    perjantai, 22:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 121 tavua, 0 sanaa.
  65. Peipohja (1.0 p)
    perjantai, 22:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  66. Haminalahti (1.0 p)
    lauantai, 00:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 188 tavua, 0 sanaa.
  67. Kuopion keskusta (1.0 p)
    lauantai, 01:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, 0 sanaa.
  68. Kuopion satama (1.0 p)
    lauantai, 01:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  69. Tomtabacken (1.0 p)
    lauantai, 01:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 110 tavua, 0 sanaa.
  70. Storuman (järvi) (1.0 p)
    lauantai, 01:23: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -15 tavua, 0 sanaa.
  71. Tämnaren (1.0 p)
    lauantai, 01:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.

Stryn (59 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

46 artikkelia, 28,74 kB

  1. Kätkänjärvi (5.0 p)
    torstai, 02:09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 117 tavua, 6 sanaa.
  2. Magnus Norman (1.0 p)
    torstai, 13:17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  3. Treat Conrad Huey (1.0 p)
    torstai, 13:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.
  4. Samantha Murray (1.0 p)
    torstai, 13:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 41 tavua, 0 sanaa.
  5. Kim Tiilikainen (1.0 p)
    torstai, 13:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 47 tavua, 0 sanaa.
  6. Maria Bueno (1.0 p)
    torstai, 13:22: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 53 tavua, 0 sanaa.
  7. Nicolas Escudé (1.0 p)
    torstai, 13:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  8. Roy Emerson (1.0 p)
    torstai, 13:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  9. Vitas Gerulaitis (1.0 p)
    torstai, 13:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  10. Airinė Palšytė (1.0 p)
    torstai, 13:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 65 tavua, 0 sanaa.
  11. Anke Rijnders (1.0 p)
    torstai, 13:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  12. Bob Schoutsen (1.0 p)
    torstai, 13:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  13. Brent Hayden (1.0 p)
    torstai, 13:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  14. Hans Elzerman (1.0 p)
    torstai, 14:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  15. Costa Europa (1.0 p)
    lauantai, 23:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 107 tavua, -1 sanaa.
  16. M/S Majesty of the Seas (1.0 p)
    lauantai, 23:52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  17. MSC Melody (1.0 p)
    lauantai, 23:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  18. Cornelia Marie (1.0 p)
    sunnuntai, 00:08: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 21 tavua, 0 sanaa.
  19. 10,000 Maniacs (1.0 p)
    maanantai, 12:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  20. 3JS (1.0 p)
    maanantai, 12:52: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 0 sanaa.
  21. A*Teens (1.0 p)
    maanantai, 12:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  22. A Pink (1.0 p)
    maanantai, 12:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 34 tavua, 0 sanaa.
  23. Animotion (1.0 p)
    maanantai, 12:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  24. Ávvir (1.0 p)
    maanantai, 15:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  25. Vilhelm Krag (1.0 p)
    maanantai, 15:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 26 tavua, 0 sanaa.
  26. Tore Aleksandersen (1.0 p)
    maanantai, 15:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  27. Sámi Grand Prix (1.0 p)
    maanantai, 15:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  28. Sundklakkstraumen (1.0 p)
    maanantai, 16:26: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 69 tavua, 0 sanaa.
  29. Sundstraumen (1.0 p)
    maanantai, 16:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 55 tavua, 0 sanaa.
  30. Stein Erik Hagen (1.0 p)
    maanantai, 16:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  31. Simen Lieungh (1.0 p)
    maanantai, 16:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  32. Nocturno Culto (1.0 p)
    maanantai, 18:37: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  33. Nappstraumen (1.0 p)
    maanantai, 18:38: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  34. Kjell Hallbing (1.0 p)
    maanantai, 18:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  35. Jan Kjærstad (1.0 p)
    maanantai, 18:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, 0 sanaa.
  36. Hjerkinn (1.0 p)
    maanantai, 18:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  37. Hjerkinnin ampuma-alue (1.0 p)
    maanantai, 18:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 0 sanaa.
  38. Henki Kolstad (1.0 p)
    maanantai, 18:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  39. Friele (1.0 p)
    maanantai, 21:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 98 tavua, 0 sanaa.
  40. Qsicon Achtung.png Brianne Theisen-Eaton (1.0 p )
    maanantai, 10:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 113 tavua, 0 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  41. Lovex (1.0 p)
    torstai, 16:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 859 tavua, 46 sanaa.
  42. Tivoli Sariola (5.0 p)
    perjantai, 15:20: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 129 tavua, 0 sanaa.
  43. Qsicon Achtung.png Metsä Board (1.0 p )
    maanantai, 20:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 807 tavua, 43 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  44. Qsicon Achtung.png Marja Tyrni (1.0 p )
    tiistai, 17:47: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 158 tavua, 110 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  45. Nokia Asha 205 (5.0 p)
    torstai, 18:00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 33 tavua, 0 sanaa.
  46. Ylijoki (Kuortane) (5.0 p)
    lauantai, 11:33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.

A333 (58 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

14 artikkelia, 1,49 kB

  1. Ahdaskurun silta (5.0 p)
    torstai, 21:48: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 20 tavua, 0 sanaa.
  2. KAIRA (5.0 p)
    torstai, 21:57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -7 tavua, 0 sanaa.
  3. Jeesiö (5.0 p)
    perjantai, 10:31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, 0 sanaa.
  4. Seututie 807 (5.0 p)
    perjantai, 11:03: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 45 tavua, 0 sanaa.
  5. Torikuningas (5.0 p)
    perjantai, 14:34: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  6. Sepänkeskus (5.0 p)
    perjantai, 14:40: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.
  7. Sepän lukio (5.0 p)
    perjantai, 14:46: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 100 tavua, 0 sanaa.
  8. Pupuhuhta (5.0 p)
    perjantai, 14:51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  9. Vetomies (5.0 p)
    sunnuntai, 09:50: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 302 tavua, 5 sanaa.
  10. Kirri (5.0 p)
    keskiviikko, 18:22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 0 sanaa.
  11. Jari Järvenpää (1.0 p)
    maanantai, 13:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 160 tavua, 0 sanaa.
  12. Rallicrossin SM-sarja (1.0 p)
    maanantai, 14:11: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 409 tavua, 2 sanaa.
  13. Luonetjärven varuskunta (5.0 p)
    perjantai, 17:58: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 70 tavua, 0 sanaa.
  14. Ålandstrafiken (1.0 p)
    keskiviikko, 10:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 43 tavua, 0 sanaa.

Linnea (50 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

21 artikkelia, 3,88 kB

  1. Finlandia Trophy (1.0 p)
    torstai, 18:46: 1.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 2 388 tavua, 14 sanaa.
  2. Team Unique (5.0 p)
    torstai, 19:40: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 236 tavua, 13 sanaa.
  3. Rockettes (5.0 p)
    torstai, 19:55: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 278 tavua, 10 sanaa.
  4. GoldenBlades (5.0 p)
    perjantai, 21:00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 4 sanaa.
  5. Susanna Rahkamo (5.0 p)
    lauantai, 00:14: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 123 tavua, 6 sanaa.
  6. Itämerennorppa (1.0 p)
    lauantai, 20:16: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  7. Herttoniemen mäkikeskus (1.0 p)
    sunnuntai, 12:21: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  8. Äänekosken lukio (1.0 p)
    sunnuntai, 13:06: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -24 tavua, 0 sanaa.
  9. Villa Roosa (1.0 p)
    sunnuntai, 13:07: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  10. Vantaan vesitornit (1.0 p)
    sunnuntai, 13:10: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  11. MotorStorm: Arctic Edge (1.0 p)
    sunnuntai, 13:13: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  12. Luettelo natsien keskitysleireistä (1.0 p)
    sunnuntai, 13:17: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  13. Leikkiviä poikia rannalla (1.0 p)
    sunnuntai, 13:18: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  14. Helsingfors Skridskoklubb (5.0 p)
    maanantai, 13:08: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 118 tavua, 0 sanaa.
  15. Helsingin Luistelijat (5.0 p)
    maanantai, 13:09: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 144 tavua, 8 sanaa.
  16. Helsingin Taitoluisteluklubi (5.0 p)
    maanantai, 13:11: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 143 tavua, 0 sanaa.
  17. Oulun Luistelukerho (1.0 p)
    maanantai, 13:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 157 tavua, 8 sanaa.
  18. HelMet-kirjasto (1.0 p)
    perjantai, 23:07: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 88 tavua, 0 sanaa.
  19. Argos (koira) (1.0 p)
    perjantai, 23:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 51 tavua, 3 sanaa.
  20. Avustajakoira (1.0 p)
    perjantai, 23:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 82 tavua, 5 sanaa.
  21. Adelaide Clemens (2.0 p)
    perjantai, 23:48: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -22 tavua, 0 sanaa.

Haltiamieli (50 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

34 artikkelia, 42,83 kB

  1. Tim Pocock (1.0 p)
    torstai, 02:31: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 126 tavua, 7 sanaa.
  2. Jonathan Nolan (1.0 p)
    lauantai, 08:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, 0 sanaa.
  3. Grand Cayman (1.0 p)
    lauantai, 17:12: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, 1 sanaa.
  4. Kansan Temppeli (1.0 p)
    lauantai, 18:17: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 368 tavua, 2 sanaa.
  5. Sundancen elokuvajuhla (1.0 p)
    sunnuntai, 02:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, -3 sanaa.
  6. José Martin Meolans (1.0 p)
    sunnuntai, 19:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, -1 sanaa.
  7. Peter Capaldi (1.0 p)
    sunnuntai, 23:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 96 tavua, 0 sanaa.
  8. Lojalisti (Amerikan vallankumous) (1.0 p)
    maanantai, 15:29: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 288 tavua, -4 sanaa.
  9. Kijevo (Kroatia) (1.0 p)
    maanantai, 23:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 170 tavua, 2 sanaa.
  10. Pennsylvanian osavaltionyliopisto (1.0 p)
    tiistai, 06:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 338 tavua, 2 sanaa.
  11. Amazonin allas (1.0 p)
    keskiviikko, 17:34: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 349 tavua, 1 sanaa.
  12. Jaakko Tähtinen (1.0 p)
    torstai, 13:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 112 tavua, 0 sanaa.
  13. Idmanin kavallusjuttu (1.0 p)
    torstai, 21:03: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 158 tavua, 151 sanaa.
  14. Hämeen museo (1.0 p)
    torstai, 21:25: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 170 tavua, -3 sanaa.
  15. Vuoden kaupunginosa (1.0 p)
    lauantai, 14:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 374 tavua, 2 sanaa.
  16. Arcus (1.0 p)
    lauantai, 22:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, -6 sanaa.
  17. Jussi-palkinnot 2010 (1.0 p)
    torstai, 16:57: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 210 tavua, -1 sanaa.
  18. Krzysztof Bąk (1.0 p)
    lauantai, 02:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 0 sanaa.
  19. Jon Larsen (1.0 p)
    lauantai, 09:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 116 tavua, 1 sanaa.
  20. Lahjonta (1.0 p)
    lauantai, 09:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 242 tavua, 0 sanaa.
  21. Adressi (1.0 p)
    lauantai, 19:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 401 tavua, 6 sanaa.
  22. Messias (viulu) (1.0 p)
    maanantai, 22:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -54 tavua, -2 sanaa.
  23. Savonlinnan lyseon lukio (1.0 p)
    tiistai, 07:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 188 tavua, -2 sanaa.
  24. Meghan Ory (1.0 p)
    keskiviikko, 17:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, -1 sanaa.
  25. Vrahovice (1.0 p)
    keskiviikko, 23:24: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 1 sanaa.
  26. Harmattan (1.0 p)
    perjantai, 04:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  27. Kanangaöljy (1.0 p)
    perjantai, 06:46: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 257 tavua, -2 sanaa.
  28. Los del Río (1.0 p)
    perjantai, 18:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 91 tavua, -2 sanaa.
  29. Kutu (1.0 p)
    sunnuntai, 07:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 371 tavua, 12 sanaa.
  30. Alan Oliveira (5.0 p)
    maanantai, 08:26: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  31. Lakalaiva (1.0 p)
    tiistai, 19:51: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  32. Ahaa Teatteri (5.0 p)
    tiistai, 21:59: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 148 tavua, -7 sanaa.
  33. Keskustorin suihkukaivo (5.0 p)
    tiistai, 22:31: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -13 tavua, 0 sanaa.
  34. Robert Huber (liikemies) (5.0 p)
    keskiviikko, 07:33: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 233 tavua, 0 sanaa.

Htm (46 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10 artikkelia, 26,81 kB

  1. Vanha Maestro (5.0 p)
    sunnuntai, 17:04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 130 tavua, 0 sanaa.
  2. Qsicon Achtung.png Luettelo Leninin patsaista (1.0 p )
    tiistai, 21:35: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 650 tavua, 7 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  3. Mauno Kurppa (5.0 p)
    sunnuntai, 19:16: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 201 tavua, 0 sanaa.
  4. Salaoja (5.0 p)
    sunnuntai, 19:35: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 108 tavua, 0 sanaa.
  5. Forssan lentokenttä (6.0 p)
    sunnuntai, 19:16: 5.0 p (1 kuva)
    sunnuntai, 21:25: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  6. Loimaan seurakunta (5.0 p)
    sunnuntai, 21:22: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 191 tavua, 0 sanaa.
  7. Reino Lukander (5.0 p)
    maanantai, 00:14: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 135 tavua, 0 sanaa.
  8. Kaikkien pyhien tsasouna (5.0 p)
    perjantai, 21:04: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 365 tavua, 1 sanaa.
  9. Länsi-Pasilan kappeli (5.0 p)
    lauantai, 18:15: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 59 tavua, 0 sanaa.
  10. Raittiusyhdistys Koitto (5.0 p)
    lauantai, 18:51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.

V7ville (40 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

8 artikkelia, 0,78 kB

  1. Willa (5.0 p)
    torstai, 15:41: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 549 tavua, 49 sanaa.
  2. Vehkojan koulu (5.0 p)
    sunnuntai, 18:51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 68 tavua, 2 sanaa.
  3. Tapainlinnan koulu (5.0 p)
    sunnuntai, 18:52: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  4. Hyvinkään kaupunginkirjasto (5.0 p)
    sunnuntai, 18:54: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  5. Hyvinkään taidekoulu (5.0 p)
    sunnuntai, 18:55: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 62 tavua, 0 sanaa.
  6. Hyvinkään yhteiskoulu (5.0 p)
    sunnuntai, 18:57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  7. Hyvinkään Sveitsin lukio (5.0 p)
    sunnuntai, 18:57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 74 tavua, 0 sanaa.
  8. Kirjavatolppa (5.0 p)
    sunnuntai, 19:05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: -189 tavua, 0 sanaa.

MiPe (35 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

28 artikkelia, 458,94 kB

  1. Järvenpään rantapuisto (5.0 p)
    torstai, 19:52: 5.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 167 tavua, 0 sanaa.
  2. Haarajoen koulu (5.0 p)
    torstai, 19:57: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 57 tavua, 0 sanaa.
  3. Purppuranapsija (1.0 p)
    sunnuntai, 11:45: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 42 tavua, 0 sanaa.
  4. Tanniinit (1.0 p)
    sunnuntai, 12:28: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 2 562 tavua, 1 sanaa.
  5. Juovaposkihuulikala (1.0 p)
    maanantai, 10:30: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 151 tavua, 0 sanaa.
  6. Vaeltajapuhdistaja (1.0 p)
    tiistai, 12:53: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 157 tavua, 0 sanaa.
  7. Upokas (1.0 p)
    torstai, 10:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 90 tavua, 0 sanaa.
  8. Menatetrenoni (1.0 p)
    torstai, 17:50: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 49 tavua, -1 sanaa.
  9. Ctenochaetus truncatus (1.0 p)
    maanantai, 10:56: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 256 tavua, 0 sanaa.
  10. Qsicon Achtung.png Suomi (2.0 p )
    tiistai, 22:22: 1.0 p (37 kuvaa)
    tiistai, 22:43: 1.0 p (37 kuvaa)
    Yhteensä: 295 261 tavua, 18806 sanaa.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  11. Juovatoka (1.0 p)
    keskiviikko, 10:46: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 146 tavua, 0 sanaa.
  12. Kirjokäpykilli (1.0 p)
    torstai, 17:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 212 tavua, 0 sanaa.
  13. Ephippion guttifer (1.0 p)
    perjantai, 11:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  14. Intianpallokala (1.0 p)
    perjantai, 11:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 159 tavua, 0 sanaa.
  15. Konnapallokala (1.0 p)
    perjantai, 11:17: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 50 tavua, 0 sanaa.
  16. Laikkupallokala (1.0 p)
    lauantai, 12:59: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 23 tavua, 0 sanaa.
  17. Sormuspallokala (1.0 p)
    lauantai, 13:21: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 28 tavua, 0 sanaa.
  18. Viirukuonopallokala (1.0 p)
    lauantai, 13:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  19. Kirjobarbi (1.0 p)
    maanantai, 10:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  20. Safiiriseeprakala (1.0 p)
    tiistai, 11:11: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 136 tavua, 0 sanaa.
  21. Kyrmykrotti (1.0 p)
    keskiviikko, 10:54: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 27 tavua, 0 sanaa.
  22. Piikkineulat (1.0 p)
    perjantai, 10:39: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 66 tavua, 0 sanaa.
  23. Liejukala (1.0 p)
    perjantai, 12:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 173 tavua, 0 sanaa.
  24. Katinkultamonni (1.0 p)
    perjantai, 12:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 25 tavua, 0 sanaa.
  25. Nitroprussidi (1.0 p)
    perjantai, 12:47: 1.0 p (2 kuvaa)
    Yhteensä: 972 tavua, -3 sanaa.
  26. Minosykliini (1.0 p)
    lauantai, 22:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 970 tavua, 0 sanaa.
  27. Hunajakukat (1.0 p)
    tiistai, 19:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 40 tavua, -1 sanaa.
  28. Katolinen kirkko (1.0 p)
    lauantai, 19:05: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 1 678 tavua, 240 sanaa.

IA (28 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

28 artikkelia, 23,58 kB

  1. Pellehypyt (1.0 p)
    perjantai, 00:19: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 142 tavua, 0 sanaa.
  2. Naisten Liiga -kausi 2010 (1.0 p)
    keskiviikko, 15:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 589 tavua, 0 sanaa.
  3. Ykkösen kausi 2013 (1.0 p)
    keskiviikko, 13:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 391 tavua, 0 sanaa.
  4. Kakkosen kausi 2013 (1.0 p)
    keskiviikko, 13:01: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.
  5. Liigacup 2008 (1.0 p)
    keskiviikko, 13:32: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  6. Ykkösen kausi 2008 (1.0 p)
    keskiviikko, 13:42: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  7. Jalkapallon Suomen Cup 2010 (1.0 p)
    keskiviikko, 13:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 156 tavua, 0 sanaa.
  8. Ykkösen kausi 2007 (1.0 p)
    keskiviikko, 14:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 133 tavua, 0 sanaa.
  9. Veikkausliigan kausi 2011 (1.0 p)
    keskiviikko, 14:43: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 119 tavua, 0 sanaa.
  10. Kakkosen kausi 2010 (1.0 p)
    keskiviikko, 15:02: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  11. Hakalan koulu (1.0 p)
    keskiviikko, 15:41: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 39 tavua, 0 sanaa.
  12. Koivula (Kotka) (1.0 p)
    keskiviikko, 16:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 86 tavua, 0 sanaa.
  13. Jalkapallon Suomensarja 1960 (1.0 p)
    keskiviikko, 17:09: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 81 tavua, -1 sanaa.
  14. Rauhala (Kotka) (1.0 p)
    keskiviikko, 20:15: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  15. Sinfonia nro 35 (Mozart) (1.0 p)
    sunnuntai, 01:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  16. Sinfonia nro 25 (Mozart) (1.0 p)
    sunnuntai, 01:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 64 tavua, 0 sanaa.
  17. Sinfonia nro 31 (Mozart) (1.0 p)
    sunnuntai, 01:16: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  18. Sinfonia nro 36 (Mozart) (1.0 p)
    sunnuntai, 01:18: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  19. Sinfonia nro 38 (Mozart) (1.0 p)
    sunnuntai, 01:20: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 63 tavua, 0 sanaa.
  20. Sinfonia nro 28 (Mozart) (1.0 p)
    sunnuntai, 01:27: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 1 sanaa.
  21. C-mollimessu (Mozart) (1.0 p)
    sunnuntai, 01:36: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 89 tavua, 0 sanaa.
  22. Eine kleine Nachtmusik (1.0 p)
    sunnuntai, 01:44: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 77 tavua, 1 sanaa.
  23. FA Community Shield (1.0 p)
    sunnuntai, 03:00: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 52 tavua, 0 sanaa.
  24. M/S Tekla I (1.0 p)
    perjantai, 14:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 79 tavua, -1 sanaa.
  25. Haapasaaren kirkko (1.0 p)
    perjantai, 14:34: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 24 tavua, 0 sanaa.
  26. Rankki (saari) (1.0 p)
    perjantai, 14:55: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 32 tavua, 0 sanaa.
  27. Vanhankylänmaa (1.0 p)
    perjantai, 15:13: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 97 tavua, 0 sanaa.
  28. Minttu Hukka (1.0 p)
    perjantai, 16:40: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 125 tavua, 0 sanaa.

Hollolalaane (26 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6 artikkelia, 0,44 kB

  1. Hälvälän ala-aste (5.0 p)
    sunnuntai, 16:30: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 83 tavua, 1 sanaa.
  2. Yhdystie 2955 (5.0 p)
    sunnuntai, 16:47: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  3. Vesala (Hollola) (5.0 p)
    sunnuntai, 17:05: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 73 tavua, 0 sanaa.
  4. Kukonkoivu (5.0 p)
    sunnuntai, 19:00: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 58 tavua, 0 sanaa.
  5. Hälvälä (5.0 p)
    perjantai, 22:51: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 71 tavua, 0 sanaa.
  6. Pyhäniemi (1.0 p)
    perjantai, 23:06: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 85 tavua, 0 sanaa.

Mädsen (10 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2 artikkelia, 35,95 kB

  1. Koskenkorvan pesäpallostadion (5.0 p)
    torstai, 23:30: 5.0 p (4 kuvaa)
    Yhteensä: 508 tavua, 2 sanaa.
  2. Jere Dahlström (5.0 p)
    perjantai, 13:44: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 94 tavua, 5 sanaa.

Nuuskamikkonen (9 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

8 artikkelia, 2,67 kB

  1. Kiipeilyteline (1.0 p)
    sunnuntai, 17:33: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 120 tavua, 0 sanaa.
  2. Elijärven kaivosrata (1.0 p)
    sunnuntai, 17:49: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 67 tavua, 0 sanaa.
  3. Rafael Paasio (1.0 p)
    tiistai, 00:45: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -22 tavua, 0 sanaa.
  4. Mellilän kirkko (1.0 p)
    tiistai, 00:49: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -19 tavua, -42 sanaa.
  5. Keskusta (Forssa) (1.0 p)
    tiistai, 00:53: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 0 tavua, 0 sanaa.
  6. Petsi (2.0 p)
    tiistai, 01:01: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 46 tavua, 0 sanaa.
  7. Albrecht Mertz von Quirnheim (1.0 p)
    tiistai, 01:10: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 106 tavua, 0 sanaa.
  8. Nikolai Triik (1.0 p)
    tiistai, 01:14: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 134 tavua, 0 sanaa.

Samoasambia (7 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3 artikkelia, 55,80 kB

  1. Yhdystie 1930 (5.0 p)
    maanantai, 13:38: 5.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 75 tavua, 0 sanaa.
  2. Korea (1.0 p)
    maanantai, 21:58: 1.0 p (1 kuva)
    Yhteensä: 4 350 tavua, 280 sanaa.
  3. Korean demokraattinen kansantasavalta (1.0 p)
    maanantai, 21:59: 1.0 p (13 kuvaa)
    Yhteensä: 49 113 tavua, 5 sanaa.

ElmA (5 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1 artikkelia, 0,39 kB

  1. Lappeenranta International Air Show (5.0 p)
    maanantai, 19:02: 5.0 p (3 kuvaa)
    Yhteensä: 387 tavua, 3 sanaa.

Ionas (3 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2 artikkelia, 0,07 kB

  1. Keski-Lahti (1.0 p)
    perjantai, 21:30: 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: -23 tavua, 0 sanaa.
  2. Kartano (Lahti) (2.0 p)
    lauantai, 18:58: 1.0 p (1 kuva) + 1.0 p (mallineen {{korjattava/kuvitus}} poisto)
    Yhteensä: 49 tavua, 0 sanaa.

Knuutson273 (0 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Gálaniitoluodda (0 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Makele-90 (0 p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Mikäli lista ei ole päivittynyt on mahdollista, että botti on jumiutunut. Tämän tapahtuessa botti laskee aikaisemmatkin muokkaukset mukaan alkaessaan taas toimia.
Lista päivitettiin viimeksi 1. syyskuu 2013, 14:49.
Bot icon.svg