Kantaurali

Wikipedia
Ohjattu sivulta Uralilainen kantakieli
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kantaurali on uralilaisen kielikunnan kantakieli, joka on rekonstruoitu historiallis-vertailevan kielitieteen metodien avulla. Kantauralista polveutuvat kaikki nykyiset uralilaiset kielet. Kantauralilla on kuusi tai seitsemän rekonstruoitavissa olevaa tytärkieltä, jotka voidaan rekonstruoida nykykielten ja niiden kirjallisina säilyneiden esimuotojen pohjalta. Näitä ovat ainakin kantasuomi, kantasaame, kantamordva, kantamari, kantapermi ja kantasamojedi. Kielestä ei tunneta kirjallisia muistomerkkejä, vaan tiedot siitä perustuvat näiden välikantakielten vertailuun.

Yleisesti oletetaan, että on ollut olemassa myös kantaugri, unkarin, hantin ja mansin yhteinen kantakieli, mutta tämän rekonstruointi nykykielten pohjalta kohtaa melkoisia vaikeuksia.

Äännejärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantauralin äännejärjestelmästä on esitetty monia rekonstruktioita. Tässä esitetty perustuu pääosin Erkki Itkosen, Juha Janhusen ja Pekka Sammallahden tutkimuksiin ja se edustaa tieteellisen fennougristiikan valtavirran käsityksiä.

Kantauralissa oli luultavasti seuraavat äänteet:

a) vokaalit

i u (ü) ï e o a ä

b) konsonantit

p t k s s' š č ć m n ń ŋ δ (δ') l r v j x

ü:n ja δ':n status on epäselvä. Nämä eivät mahdollisesti ole olleet itsenäisiä foneemeja. x oli velaarinen puolivokaali tai spirantti, joka vokaalistui lähes kaikissa kielikunnan haaroissa.

Kantauralissa on ollut vokaalisointu. Toisessa tavussa ovat perinteisen käsityksen mukaan voineet esiintyä ainoastaan i, ï, ä, ja a ja niiden esiintyminen on riippunut 1. tavun vokaalin kvaliteetista. Etuvokaalia on voinut seurata vain etuvokaali, takavokaalia takavokaali. Vokaaleilla ei ilmeisesti ole ollut pituusoppositiota, mutta konsonantit ovat voineet esiintyä geminaattoina.

Sanan alussa on voinut esiintyä vain yksittäiskonsonantteja ja sanan sisällä vain kahden konsonantin yhtymiä. Suurin osa sanoista on ollut kaksitavuisia ja vokaaliloppuisia. Jonkin verran on ollut myös kolmitavuisia sanoja. Kysymys siitä, onko sananlopussa voinut esiintyä konsonantteja on jossain määrin avoin, mutta ehdoton valtaosa kantauralin sanoista on joka tapauksessa ollut vokaaliloppuisia.

Morfologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantaurali on ollut agglutinoiva kieli, johon rekonstruoidaan kuusi sijaa:

  • nominatiivi *- (päätteetön)
  • akkusatiivi *-m
  • genetiivi *-n
  • lokatiivi *-na
  • ablatiivi *-ta
  • latiivi *-k

Latiivin status on hämärä. Jonkin verran muitakin latiivisia tunnuksia voidaan rekonstruoida, mutta on epäselvää, missä määrin näillä on ollut sijamaista käyttöä.

Kantauralissa on ollut kolme lukua: yksikkö, kaksikko ja monikko. Nämä kaikki ovat esiintyneet myös possessiivisuffikseissa, jotka ovat syntyneet persoonapronominien liittyessä nominivartaloihin. Kieliopillista sukua ei ole ollut.

Verbintaivutuksessa vain ensimmäinen ja toisen persoonan muodot ovat olleet persoonamuotoja. Kolmannen persoonan muodot ovat olleet partisiippeja (esimerkiksi "lintu lentää" ilmaistiin "lintu lentävä").

Kantauraliin voidaan rekonstruoida useita sekä denominaalisia että deverbaalisia johdinaineksia.

Syntaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantaurali on ollut SOV-kieli. Kieliopillisia suhteita on sijojen lisäksi ilmaistu postpositioilla. 3. persoonan lauseet ovat olleet ns. nominaalilauseita, joissa ei ole ollut kopulaa (*lintu lentävä = 'lintu lentää').

Sanaluokista adjektiiveja ei voida osoittaa olleen olemassa funktionaalisesti itsenäisenä ryhmänä. Eräät verbi- ja nominivartalot ovat olleet identtisiä.

Määrite on poikkeuksetta ollut ennen pääsanaa. Sanajärjestys SOV on seurannut tästä, sillä objekti on käsitetty predikaatin määreeksi. Postpositiot käsitettiin pääsanoiksi.

Sanasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantauraliin voidaan luotettavasti rekonstruoida noin 200 sanaa, jos kriteerinä pidetään sitä, että sanavartalon tulee esiintyä suomalais-ugrilaisten kielten lisäksi myös samojedikielissä. Jos taas sanan rekonstruoimiseksi kantauraliin katsotaan riittäväksi, että se esiintyy useissa uralilaisen kielikunnan haaroissa, voidaan kantauraliin rekonstruoida yli 300 sanaa.

Kantauralilaisen sanaston joukossa on pronomineja, perustoimintoja ilmaisevia verbejä, ruumiinosien, sääilmiöiden ja pohjoisen taigavyöhykkeen luonnonilmiöiden nimityksiä.

Ajoitus ja paikannus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantaurali on perinteisesti ajoitettu noin vuoteen 4000 eaa. Nykyisin eräät tutkijat suosivat kuitenkin uudempia ajoituksia ja ajoittavat kantauralin suunnilleen vuoden 2000 eaa. tienoille.

Kantauralin sanasto viittaa siihen, että sen puhujat ovat eläneet "kivikautisella" kulttuuritasolla pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, vaikka myös maataloussanastoa on kantauraliin palautettu. Perinteisen käsityksen mukaan kantauralia on puhuttu Keski-Venäjällä, mahdollisesti keskisellä Uralilla tai tästä hieman länteen päin, Volgan seudulla. Tämä sopii hyvin yhteen uralilaisen kielikunnan suurimpien sisäisten isoglossien sijoittumisen kanssa.

Kantauralin ajoittamisessa ja paikantamisessa keskeistä on kielikunnan läntisen, suomalais-ugrilaisen haaran vanha indoeurooppalaisesta kantakielestä saatu lainasanasto. Tämän on katsottu viittaavan siihen, että kantauralia on puhuttu mahdollisesti hieman aikaisemmin kuin indoeurooppalaista kantakieltä jälkimmäisen pohjois- tai koillispuolella. Nykyään ei kuitenkaan pidetä varmana, että suomalais-ugrilainen taso olisi kantauralin tasosta erillään.

Kantauralin puhuma-alue on ilmeisesti ollut melko pieni. Käsitykset, joiden mukaan kantauralia on varhain puhuttu laajalla alueella eivät tutkijoiden valtaenemmistön mielestä ole uskottavia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Häkkinen, Kaisa 1996: Suomalaisten esihistoria kielitieteen valossa. Tietolipas 147. Helsinki. SKS.
  • Janhunen, Juha 1981: Uralilaisen kantakielen sanastosta. Suomalais-Ugrilaisen Seuran aikakauskirja 77. Helsinki.
  • Janhunen, Juha 1982: On the structure of Proto-Uralic. Finnisch-Ugrische Forschungen 44. s. 23-42.
  • Kallio, Petri: Suomen kantakielten absoluuttista kronologiaa. Virittäjä, , 110. vsk, s. 2–25. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 14.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Janhunen, Juha 2009: Proto-Uralic—what, where, and when? Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 258. s. 57–78. Artikkelin verkkoversio
  • Häkkinen, Jaakko: Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa. Journal de la Société Finno-Ougrienne, 2009, 92. vsk, s. 9–56. artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 14.3.2013.