Siirry sisältöön

Postpositio

Wikipediasta

Postpositio on adpositio, joka on täydennyksensä jäljessä. Esimerkiksi adpositiolausekkeessa talon alla sana alla on postpositio ja sana talon on sen täydennys.[1]

Kuten adpositiot yleensä, postpositiot ovat taipumattomia tai vaillinaisesti taipuvia sanoja, jotka esiintyvät nominin tai nominilausekkeen yhteydessä ja ilmaisevat olion tai asian yhteyttä johonkin toiseen olioon tai asiaan, esimerkiksi sijaintia (talon alla), aika- (koulun jälkeen) tai syysuhdetta (rahan takia).[2][3]

Postpositioita esiintyy kautta maailman. Noin puolessa Grambank-tietokannan kielistä on postpositioita (tällaisia ovat mm. suomi ja sen sukukielet, samoin esimerkiksi japani, korea, turkki ja hindi). Noin puolesta postpositiot puuttuvat, eli kielessä on pelkästään prepositioita tai ei adpositioita ollenkaan.[4][5][6] Maantieteellisesti postpositiot ovat prepositioita yleisempiä Aasiassa (Kaakkois-Aasiaa lukuun ottamatta), Uudessa-Guineassa (paitsi saaren luoteisosissa) sekä suurimmassa osassa Etelä-Amerikkaa. Myös pama-nyungalaisissa kielissä tavataan paljon postpositioita.[7] Postpositiot ovat tunnetusti tyypillisiä kielille, joiden perussanajärjestys on SOV (subjektiobjektiverbi).[8]

Postpositiot suomessa ja sukukielissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Postpositioita esiintyy kaikissa uralilaisissa kielissä (sitä vastoin prepositiot ovat myöhempi innovaatio, niitä tavataan vain itämerensuomalaisissa ja saamelaiskielissä).[9] Osa niistä on muodostettu vartaloista, jotka ovat ikivanhoja ja palautuvat jo kantauraliin. Kautta kielikunnan esiintyy esimerkiksi suomen sanavartaloiden ala- (alla, alta, alle), ylä-, ete- (edessä, edestä, eteen jne.) ja taka- (takana, taakse, takaa) vastineista muodostettuja postpositioita ja adverbeja.[10] Osa suomen postpositioista on syntynyt myöhemmin kieliopillistumalla substantiiveista (esim. päällä, rinnalla, toimesta, ansiosta) tai verbien nominaalimuodoista (esim. hetken kuluttua, viidestä alkaen).[11] Monet postpositiot sisältävät sijapäätteen tai muodostavat useamman sijan (usein paikallissijan) sarjoja (esim. päässä – päästä – päähän – päällä – päältä – päälle).[12]

Suomen adpositioista suuri osa on postpositioita. Osa on prepositioita tai ns. ambipositioita, jotka voivat esiintyä sekä täydennyksensä edellä että jäljessä (sormien läpi ~ läpi sormien).[13][14] Postpositioiden täydennykset ovat suomessa useimmiten genetiivimuotoisia.[13] Täydennyksenä toimivan persoonapronominin yhteydessä tai sijasta postpositioon (etenkin sijapäätteen sisältävään) voi liittyä possessiivisuffiksi: (minun) kanssani, heidän välilleen.[15]

  1. § 439 Lausekkeiden olemus, nimitysperusteet ja keskeiset osat Iso suomen kielioppi.
  2. Kielitiede:adpositio – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 27.1.2026.
  3. Kielitiede:postpositio – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 27.1.2026.
  4. Postpositions (Grammar) 13.8.2018. ThoughtCo. Viitattu 9.4.2020. (englanniksi)
  5. On postpositions 16.4.2009. DCBlog. Viitattu 9.4.2020. (englanniksi)
  6. Grambank - Feature GB075: Are there postpositions? grambank.clld.org. Viitattu 27.1.2026.
  7. Dryer, Matthew S.: 1. Defining the values 2020. World Atlas of Languages. Viitattu 9.4.2020. (englanniksi)
  8. Universal 489: SOV ⇒ postposition – Rara & Universals Archive typo.uni-konstanz.de. Viitattu 27.1.2026. (englanniksi)
  9. Riho Grünthal: Miksi itämerensuomessa on prepositioita? Virittäjä, 1.1.2005, 109. vsk, nro 1, s. 28–28. ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. (suomeksi)
  10. Luobbal Sámmol Sámmol Ánte: ”Proto-Uralic”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 3–27. Oxford University Press, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 27.1.2026. (englanniksi)
  11. Post- ja prepositiot: mistä niitä tulee? Kielitoimiston ohjepankki. 21.6.2023. Viitattu 27.1.2026.
  12. § 690 Adpositioiden taipuminen sijoissa Iso suomen kielioppi.
  13. 1 2 § 701 Täydennys edellä ja/tai jäljessä Iso suomen kielioppi.
  14. Ajer, Hanna Danbolt: Ambipositions: A symptom of disharmony? An investigation of ambipositions and disharmony in Western Uralic languages. Cambridge Occasional Papers in Linguistics, 2017, 10. vsk, s. 256–266. ISSN 2050-5949 Artikkelin verkkoversio.
  15. § 691 Possessiivisuffiksi postpositiossa: luonani, kanssasi Iso suomen kielioppi.