Tämä on hyvä artikkeli.

Sipoonkorpi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pieni oja lähellä Hältingträsk-järveä Sipoonkorvessa

Sipoonkorpi (ruots. Sibbo storskog) on metsäalue Sipoon, Vantaan ja Helsingin kuntien alueilla, Porvoonväylän pohjoispuolella. Metsän 5 400 hehtaarin alueesta 1 267 hehtaaria kuuluu Natura 2000 -suojelualueisiin ja 2 300 hehtaaria Sipoonkorven kansallispuistoon.[1][2][3]

Alueen metsät ovat monin paikoin kuusivaltaisia, mutta myös lehdot ja kalliomänniköt ovat Sipoonkorvessa erittäin tavallisia.[4][5] Sipoonkorven metsille ilmettä tuovat siellä olevat lukuisat kalliot, monimuotoiset suoalueet sekä useat lammet. Metsien ympärillä on puolestaan laajoja niitty- ja peltoaukeita. Sipoonkorven koillisosassa, Natura-alueeseen kuuluvissa Hindsbyn metsissä, sijaitsee Byabäckenin purolaakso perinnemaisemineen ja lehtoineen. Jotkin Sipoonkorven kallioylängöistä ovat paitsi paikallisesti myös valtakunnallisesti arvokkaita kohteita.[6][7][8] Maisemallisesti Sipoonkorpea verrataan usein Nuuksion kansallispuistoon.[9][10]

Maantiede ja sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sipoonkorpi sijaitsee Vantaan ja Sipoon välissä. Sipoonkorvella ei ole virallista ja yksiselitteistä rajausta, mutta käytännössä alueella tarkoitetaan metsiä, jotka alkavat lännessä Sotungin peltojen itäpuolelta ja päättyvät idässä Sipoonjoen laakson viljelyalueisiin. Luontoselvitysten sekä hoito- ja käyttösuunnitelmien mukaan Sipoonkorpi rajautuu pohjoisessa Jokivarrentien ja Kuninkaantien peltomaisemiin ja etelässä Porvoonväylään.[11] Sipoonkorveksi katsottavan alueen koko on 5 400 hehtaaria. Siitä 1 267 hehtaaria kuuluu Natura 2000 -suojelualueisiin ja 2 300 hehtaaria Sipoonkorven kansallispuistoon.[1][2][3] Näitä alueita täydentävät Sipoonkorvessa muut valtion omistamat maat, Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen maat sekä pienet yksityiset luonnonsuojelualueet. Valtion maiden yhteispinta-ala on 420 hehtaaria, ja Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen maiden pinta-ala 39 hehtaaria. Yksityiset luonnonsuojelualueet (YSA) sijaitsevat Palokalliolla, Mordmossarna-suoalueen eteläpuolella lähellä Martiksentietä ja Hacklisbackan kallioilla. Yksityisten luonnonsuojelualueiden yhteispinta-ala on 15 hehtaaria.[12]

Högbergetin männikköistä avokalliota Sotungissa

Sipoonkorven maa- ja kallioperä on jääkauden muokkaamaa ja käsittää monia erityislaatuisia geologisia muodostumia. Korkeusvaihtelut ja kalliomaaston muodot ovat dramaattisempia verrattuna ympäröiviin alueisiin. Jääkautisen mannerjään liikunnot ovat jättäneet jälkeensä vain kovimman kiviaineksen, sillä pehmeämmät kivilajit ja maa-aines huuhtoutuivat mannerjään mukana. Esimerkiksi Sipoonkorven pohjoisosassa sijaitsevan Gillerbergetin kalliopinnat ovat muinaisen jään sileäksi hiomia. Jääkauden loppupuolella mannerjään vetäytyessä syntyneitä hiidenkirnuja on Sipoonkorvessa useita, ja niitä löytyy Viirilän kylän itäpuolella olevasta metsästä. Jää on muinoin pyöritellyt yksittäisiä kallionpainanteisiin jumiin jääneitä kiviä, jolloin kiven alle kallioon hioutui yhä syvempiä kuoppia, hiidenkirnuja.[13]

Eräs maantieteellisistä erikoisuuksista on Sipoonkorven Nuotiokallio, joka on ympäristöstään poikkeava viiden metrin korkuinen ja sadan metrin levyinen paljas kallionseinämä. Sen nimi juontuu jyrkänteen suojasta löytyneestä nuotiopaikasta, ja paikan arvellaan olleen tuttu jo tuhansia vuosia sitten alueella kulkeneille ihmisille. Nuotiokallion läheltä on löydetty kivikautinen asuinpaikka.[13]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Upottavaa korpimetsää Palokalliolla

Sipoonkorpi käsittää merkittäväksi katsottuja rakentamattomia metsäalueita, ja Nuuksion järviylängön ohella siellä sijaitsevat eräät pääkaupunkiseudun viimeisistä erämaista. Sipoonkorven katsotaan olevan merkittävä metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäjä, ja osa siitä kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan sekä on lisäksi rajattu kansallispuistoksi.[13]

Alueella on kallioiden lomassa lukuisia erilaisia suotyyppejä, kuten luonnontilaista isovarpurämettä, neva-, ruoho- ja saniaiskorpea, luhtaista sarakorpea, lyhytkorsinevaa sekä suojuottia (kapea, sammalta kasvava suo). Flatbergetin kalliometsä on rauhoitettu.[14]

Suot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viirilän lähellä Sipoonkorven länsiosassa on laajoja avosuoalueita

Kallioiden välisissä painanteissa on hyvin vaihtelevaa suoluontoa. Soista suurin osa on puustoisia rämeitä ja korpia tai niiden yhdistelmätyyppejä. Rämeet ovat tyypillisesti pienehköjä isovarpurämeitä, korpirämeitä, sararämeitä ja nevarämeitä, ja monet niistä ovat luonnontilaisia tai sitä lähellä olevassa tilassa. Avosoitakin Sipoonkorvessa on, joskin vähemmän. Laajoja avosuoalueita löytyy Viirilän lähistöstä, Katronträskiltä, Hyppjaskärriltä ja Bakunkärrsträsket-lammen ympäriltä. Suuret suot ovat ojitettuja, mutta pienet pääosin ojittamattomia. Ojitetuistakin soista osa, kuten Sipoonkorven laajimmat suoalueet Viirilässä ja sen lähistöllä Sipoonkorven länsiosassa, on melko luonnontilaisen kaltaisia. Osa ojitetuista soista on puolestaan kuivuneita.[15][16]

Vesistöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuun keväinen aurinko on sulattanut suuren osan Katronträsk-järven jääpeitteestä. Vain puiden varjoon jäävät etelä- ja länsireunat ovat yhä jäässä.

Sipoonkorven vesistöt keskittyvät alueen keskiosaan itä-länsisuuntaiselle vyöhykkeelle, josta löytyvät myös suurimmat vesistöt eli Fiskträsk, Byträsk ja Helgträsk. Yhteensä Sipoonkorvessa on 17 lampea tai pikkujärveä. Alueen järvet ovat suosittuja kalastuspaikkoja.[17]

Lampia on joskus ollut enemmän, ja niistä on nykyisin jäljellä lähinnä pieniä avosoita. Järvien umpeen kasvaminen on edelleen käynnissä oleva prosessi, ja esimerkiksi metsän eteläosassa sijaitsevaa Gumböle träsk -lampea on kuvattu soiseksi.[17] Sipoonkorven pohjoisosassa sijaitseva Fallträsk on todennäköisesti seuraava kokonaan suoksi muuttuva lampi.[15]

Sipoonkorvessa on useita metsäpuroja ja pieniä jokia, joista moni virtaa yhä ainakin joiltain osin luonnontilaisessa uomassaan. Byabäckenin Sipoonjokeen laskeva puro sekä sen sivu-uomat kuuluvat Sipoonjoen Natura 2000 -alueeseen.[15] Byabäckenin lisäksi myös Ritobäcken ja Hälsängsbäcken ovat jokia, joissa kalastus on kokonaan kielletty.[17]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sipoonkorven kallioilla tyypillisiä ovat kalliomänniköt, ja kallioiden väliset kosteammat ja rehevät painanteet ovat puolestaan kuusivaltaisia. Metsässä on lisäksi useita suoalueita suokasveineen sekä purolaaksoja, joita hallitsevat lehdot. Metsävyöhyke on pääosin ollut pitkään taloudellisessa käytössä, mutta siitä huolimatta siellä on jäljellä vanhoja ja varsin luontaisena säilyneitä metsiä. Tuoreet lehtomaiset kankaat ovat kuitenkin Sipoonkorven vallitsevia metsätyyppejä. Kallionaluslehdoille tyypillisiä lajeja ovat lehmukset, pähkinäpensaat ja kuuset.[4][13]

Metsäalue sijaitsee hemiboreaalisen ja eteläboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen vaihettumisalueella, mikä lienee syynä lajiston monipuolisuudelle ja runsaudelle. Rehevä luonto ja erityisesti lahopuut vaikuttavat lajirunsauteen. Alueelta on löydetty noin 130 kääpälajia, mikä on poikkeuksellisen paljon. Puuston ikääntyessä tulee lahopuusta riippuvaisten lajien jo nyt kohtalaisen suuri yksilömäärä edelleen kasvamaan.[18][13]

Metsässä kasvaa monia harvinaisia ja vaateliaita kasvilajeja, joita ovat esimerkiksi lehtosinijuuri, keltavuokko ja pystykiurunkannus. Storträskin eteläpuolisessa purolaaksossa ja kallioalueilla esiintyy kaksi maailmanlaajuisestikin harvinaista lajia.[4][19][13]

Osittain umpeenkasvaneita joenvarsiniittyjä on Byabäckenillä palautettu laidunnuskäyttöön, ja Metsähallitus on ilmoittanut tavoitteeksi palauttaa myös vanhoja nurmilaitumia takaisin luonnonniityiksi. Niittyjen kukkivia kasvilajeja ovat muun muassa uhanalainen hirvenkello, kissankello, kurjenkello, peurankello sekä harakankello. Lisäksi niityillä kukkivat esimerkiksi päivänkakkara, purtojuuri, ahdekaunokki ja nurmikaunokki.[13]

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyykäärme lähellä Hältingträskia Sipoonkorvessa

Sipoonkorven eläinlajisto on monipuolista, ja siellä esiintyvät lähes kaikki eteläsuomalaiset metsänisäkäs- ja lintulajit. Rauhallisesta elinympäristöstä pitävät petolinnut ja kanalinnut ovat Sipoonkorvessa erityisen hyvin edustettuina. Haukoista muutamia ovat nuolihaukka, tuulihaukka, varpushaukka ja hiirihaukka. Pöllöistä mainittavia ovat huuhkaja, lehtopöllö, helmipöllö ja viirupöllö.[18][13][20][21][22][23]

Sipoonkorven kansallispuisto on ottanut petolintu huuhkajan tunnuseläimekseen. Euroopan suurin pöllölaji viihtyy alueen kallioisissa korpimetsissä. ”Hyypiäksikin” kutsutut huuhkajat metsästettiin 1900-luvun alkupuolella lähes sukupuuttoon, sillä vanhassa uskomuksessa ne liitettiin huonoon onneen ja kuolemaan. Huuhkajakanta on viime vuosikymmeninä taantunut erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Eräänä selityksenä ilmiölle on pidetty jätesäädöksien tiukentuessa tapahtunutta avokaatopaikkojen häviämistä. Ne sijaitsivat yleensä lähellä metsiä, ja huuhkaja menestyi niiden lähistöllä. Avokaatopaikkojen rotat olivat varsin helposti saatavilla olevaa ravintoa huuhkajille.[18][13]

Useiden luontotyyppien linnut viihtyvät muutenkin alueen monipuolisissa elinympäristöissä. Sipoonkorven metsissä elää ympäristöltään vaateliaitakin metsälintulajeja, kuten rehevien metsien idänuunilintu sekä järeiden vanhojen kuusimetsien pikkusieppo ja pohjantikka. Kangaskiuru ja kehrääjä viettävät elämäänsä metsässä sijaitsevilla rauhallisilla kallioharjanteilla. Lehtokerttu, sirittäjä, satakieli, peltosirkku ja pähkinähakki pesivät lehtipuiden hallitsemilla alueilla Byabäckenlaaksossa. Öisin voi kuulla myös sirkkalintujen ja kerttusten laulua. Lintutiheys on erityisen korkeaa Byabäcken-joen varren lehtipuustoilla. Lisäksi laaksossa tavataan esimerkiksi harmaapäätikkaa. Sipoonkorpi on yksi harvoista viimeisistä erämaa-alueista pääkaupunkiseudulla, jossa tiedetään olevan myös metson soidinpaikkoja. 2‒3 soidinpaikoista osa on kansallispuistossa ja osa sen ulkopuolella. Metson selviytymisen kannalta kriittiseksi on katsottu Sipoonkorven sekä muiden ympäröivien metsäisten alueiden ekologisten metsäyhteyksien säilyttäminen. Niin sanottu ”Helsinki–Mäntsälä–Porvoo-alueen riistakolmio” kartoitettiin vuonna 2013, ja koko kartoitetulta alueelta löydettiin silloin vain 6‒8 metson soidinpaikkaa.[18][13][23]

Sipoonkorven metsikköä

Sipoonkorven pysyviä suurnisäkkäitä ovat etenkin hirvi ja valkohäntäpeura sekä kolmas alueen hirvieläin metsäkauris. Siellä havaittuja suurpetoja ovat karhu ja harvinainen ja tiukasti suojeltu ilves. Pienempiä nisäkkäitä Sipoonkorvessa asustelee useita, kuten kettu, metsäjänis, rusakko, orava ja supikoira. Sipoonkorvessa tiedetään olevan myös minkkejä. Puroissa viihtyvien saukkojen on havaittu suosivan erityisesti Byabäckenin puroalueita.[18][24] Hirvet menestyvät Sipoonkorven metsissä, ja kannan kasvu onkin silloin tällöin johtanut kritiikkiin, sillä niiden kulkeminen voi aiheuttaa vaaratilanteita lähialueen tieliikenteessä. Vaikka metsästys on Sipoonkorvessa kielletty, hirvikannan kasvun takia sinne on välillä myönnetty tilapäisiä metsästyslupia.[25]

Sipoonkorvessa elää myös alkuperäinen meritaimenkanta. Niitä on havaittu sekä Ritobäckenin että Byabäckenin yläjuoksuissa, jotka laskevat Sipoonjokeen. Puroissa olevien kutupaikkojen kunnostamisen ja ennallistamisen on edelleen katsottu olevan tarpeellista, jotta kalojen elinolot parantuisivat nykyisestä. Muutoin kalastosta on tietoa puutteellisesti, mutta ainakin Helgträskistä tunnetaan ahven, särki, lahna ja hauki. Sipoonkorven suurimmassa järvessä, Fiskträskissä, elää lähinnä ahvenia ja haukia.[18][26]

Kaikki Manner-Suomessa esiintyvät luonnonvaraiset matelijalajit ovat löydettävissä Sipoonkorvesta. Siellä voi tavata rantakäärmeen, vaskitsan, sisiliskon ja kyyn. Metsässä tavattavia sammakkoeläimiä ovat sammakko, viitasammakko, rupikonna ja vesilisko.[27][28]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Byabäckenin laakson perinnemaisemaa. Sipoonkorven kansallispuisto ympäröi molemmin puolin maiseman läpi kulkevaa Länsitietä.

Merkkejä ihmistoiminnasta on löydetty esihistorialliselta ajalta asti. Sipoonkorvessa on varhaisiin kulkureitteihin, maanviljelykseen ja metsästykseen liittyviä muinaisjäännöksiä sekä myös sotahistoriaan liittyviä merkkejä. Sipoonkorvesta löytyy myös asutukseen liittyviä muinaisjäännöksiä, jotka ovat peräisin kivikaudelta.[29]

Sipoonkorven Byabäckenin purolaakson eteläpäässä sijaitseva Hindsby oli 1300-luvulla Sipoon suurin kylä. Byabäckenin ja Sipoonjoen haarassa sijaitseva kylä on eräs Sipoon vanhimmista kylistä, ja sen varhaisimpien asukkaiden arvellaan tulleen Hämeestä. Hindsbyn ruotsalaiset asukkaat saapuivat luultavasti 1200-luvulla. Ruotsista tulleet suosivat tyypillisesti peltoviljelyä, kun taas hämäläiset tunnettiin kaskiviljelijöinä. Niinpä Sipoonjoen laakson puustottomuus sopi ruotsalaisten maanviljelystapoihin hämäläisiä paremmin. 1300-luvun Hindsbyn kolmetoista taloa oli rakennettu tiiviiksi riviksi mäenrinteeseen, jossa päärakennukset sijaitsivat vieretysten kylänraitin pohjoispuolella. Navetat sen sijaan olivat sijoitettu kylänraitin eteläpuolelle. Byabäckenin purolaaksossa oli muutoin vain muutamia taloja yhteisten metsien ja laidunmaiden joukossa, ja suurin osa alueen asukkaista eli juuri Hindsbyn kylässä.[30]

Hofgård eli Hovgårdin kartano perustettiin Hindsbyyn kylään 1500-luvun puolivälissä. Sen mailla oli neljä torppaa 1700-luvun loppupuolella, ja vuosien mittaan kartano laajeni useilla Hindsbystä liitetyillä tiloilla. Kartanon maille kuului myös osa Byabäckenin purolaaksosta.[30]

1800-luvulla tieverkosto kiersi hajanaisesti Sipoonkorven reuna-alueita, ja pohjois–eteläsuuntaiset tielinjaukset välttivät metsää kulkien Sipoonjoen laakson ja Sotunginlaakson peltomaisemien poikki. Ensimmäisen maailmansodan aikana etenkin Hindsbyn metsissä suoritettiin laajoja hakkuita, jotka liittyivät Helsingin seudun ja Suomenlinnan linnoitustöihin. Työvoimana oli runsaasti alueelta asuinpaikan saaneita kiinalaisia. Pitkävaiheisesta ja koskemattomasta lahopuuympäristöstä riippuvaiset, yhä elävät kääpälajit ovat kuitenkin todisteita siitä, ettei kaikkea metsää kuitenkaan hakattu. Sipoonkorven vaihteleva puusto on iältään vuoden ja 150 vuoden väliltä, joten monet lajit ovat saaneet kasvaa hyvinkin rauhassa.[29]

Haja-asutusta ja Landbon omakotitaloaluetta lukuun ottamatta laajempaa asutusta ei Sipoonkorpeen ole syntynyt, mikä johtuu erityisesti vaikeista maasto-olosuhteista. Landbon ja Nikkilän välinen Knutersintie linjauksineen on perua vasta 1900-luvulta.[29]

Vuoden 1975 Helsingin seutukaavaliiton periaatetarkastelussa Sipoonkorpi esiintyy osana Pääkaupunkiseutua kiertävää viherkehää, jonka funktioita ovat ihmisten virkistyskäyttö ja luonnon säilyttäminen. Viherkehän tarkoitus on suojella luontoalueita esimerkiksi kaavoituksen keinoin. Tarkastelun viherkehään kuuluivat Porkkalan niemi, Nuuksion järviylänkö, Metsäkylän–Ruotsinkylän metsäalue sekä Sipoonkorpi. Vuonna 1976 kansallispuistokomitean käsiteltävänä oli luettelo luonnonsuojelun kannalta merkittävimmiksi luonnonsäästiöiksi soveltuvista alueista. Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarainhoitotoimiston laatima luettelo sisälsi maininnan Hindsbyn metsästä. Vuonna 1995 Suomen Ympäristökeskus ja BirdLife Suomi aloittivat FINIBA-hankkeen, jossa selvitettiin kansallisesti arvokkaimpia lintualueita. Hanke johti 20,2 km² kokoisen FINIBA-alueen perustamiseen, johon Sipoonkorven ydinalueet kuuluvat.[29]

Vuonna 1996 Hindsbyn metsä ja Byabäckenin purolaakso siirtyivät Metsähallitukselle. Alueen hallinta oli aiemmin jaettu Svenska småbruks- och egnahem -yhdistyksen, Helsingin kaupungin ja puolustusministeriön kesken. Byabäckenin purolaaksossa olevat pellot ovat olleet historiasta tähän päivään saakka maanviljelykäytössä. Peltoja vuokraa nykyisin Metsähallitus. Alueen niityistä, hakamaista sekä metsälaitumista osa on varattu perinteiseen laidunkäyttöön.[30]

Valtioneuvoston vuonna 1998 tekemä päätös ehdotuksesta Suomen Natura 2000 -verkostoksi sisälsi Sipoonkorven ja Sipoonjoen Natura 2000 -alueet. Euroopan yhteisön komissio hyväksyi ehdotuksen vuonna 2005, ja Natura 2000 -alueet tulivat voimaan.[29]

Vuoden 2008 kesällä lintutieteellinen yhdistys Tringa kartoitti koko FINIBA-alueen, jonka myötä Sipoonkorvessa havaittiin edelleen elävän huomattavan paljon metsälintulajeja.[29]

Kansallispuisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sudentassu-silta Sipoonkorven kansallispuistossa
Pääartikkeli: Sipoonkorven kansallispuisto

2 300 hehtaarin laajuinen Sipoonkorven kansallispuisto perustettiin 1. toukokuuta 2011.[3][31] Kansallispuiston perustamista edesauttoi Vantaan ja Helsingin harjoittama aktiivinen maapolitiikka. Maa-alueet ovat valtion omistamia, ja niistä yli 60 % on vaihdettu valtiolle Helsingiltä. Valtiolle siirtyi myös Vantaalta 290 hehtaaria maata. Kansallispuiston perustaminen nähtiin myönteisenä askeleena metsäalueen jatkosuunnitelmille, joiden tarkoitus oli kehittää Sipoonkorvesta koko pääkaupunkiseutua palveleva luonto-, ulkoilu-, ja retkeilyalue. Ennen kansallispuiston perustamista metsäalueen maanomistus oli pirstoutunutta, eikä metsän käytöstä ja sen hoidosta ollut kattavaa suunnitelmaa, vaan sitä hoidettiin osittain talousmetsänä ja osittain luonnonhoidon ja virkistyskäytön näkökulmasta.[19]

Ennen kansallispuiston perustamista vuosittaiset kävijämäärät nousivat hillityn tasaisesti, mutta sen perustaminen vauhditti kävijämäärän kasvua selvästi. Vuonna 2008 kävijöitä Sipoonkorvessa oli 34 770, vuonna 2009 heitä oli 41 660 ja vuonna 2010 puolestaan 50 711.[31] Ennen kansallispuiston perustamista eräässä Kaupunkisuunnitteluviraston kaavaselostuksessa ilmoitettiinkin Sipoonkorven vuotuiseksi kävijämääräksi keskimäärin 40 000.[19] Suuri muutos tapahtui kansallispuiston perustamisen jälkeen vuonna 2011, jolloin Sipoonkorvessa laskettiin käyneen jopa 75 478 kävijää. Vuonna 2012 kävijöitä oli jo 95 003.[31] Koronapandemian aikana, vuoden 2020 alusta heinäkuun loppuun tehtyjen laskentojen mukaan Sipoonkorven kävijämäärässä tapahtui 147 % kasvu. Laskentojen mukaan kävijöitä oli silloin 128 510, kun taas vuonna 2019 niitä oli ”vain” 76 578. Käyntimäärän kasvua vauhditti Metsähallituksen mukaan myös uudet palvelurakenteet. Eräs uudistuksista oli Kuusijärveltä Sipoonkorpeen rakennettu Sudentassu-silta.[32]

Kulkuyhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkiset kulkuyhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sipoon, Vantaan ja Helsingin kuntien alueella sijaitseva Sipoonkorpi on noin parinkymmenen kilometrin etäisyydellä Helsingin keskustasta, ja sen lähettyville kulkee useita linja-autoyhteyksiä. Pohjoisosassa sijaitsevalle Källängenin infotaululle pääsee kävelemällä Jokivarrentien pysäkiltä Länsitietä pitkin noin 1,5 kilometrin matkan. Byabäckenin luontopolun lähtöpaikalle on matkaa noin 2,5 kilometriä. Jokivarrentien pysäkille kulkevat HSL:n Nikinmäki–Nikkilä-linja-autot, joiden lähtöpaikka sijaitsee Helsingin Rautatientorilla.[33] Hindsbyn kylään on arkisin linja-autoyhteys Sipoon Talmasta ja Nikkilästä. Byabäckenin luontopolulle on Hindsbystä Länsitietä pitkin kävellen matkaa 1,4 kilometriä.[33]

Sipoonkorven länsiosassa sijaitsevalle Kuusijärven ulkoilukeskukselle on linja-autoyhteydet Rautatientorilta ja Kalasatamasta. Kansallispuiston Bisajärvelle johtava luontopolku alkaa Kuusijärveltä ja on merkitty oransseilla vinoneliöillä.[33] Myös Sipoonkorven lounaisosassa sijaitsevaan Sotunkiin on linja-autoyhteydet Helsingistä sekä Vantaan Tikkurilasta.[33]

Kulkuyhteydet yksityisautolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sipoonkorven pohjoisosan Byabäcken on Länsitien varrella, Hindsbyssä noin 30 kilometrin etäisyydellä Helsingistä. Sinne on mahdollista kulkea muun muassa Jokivarrentien 1521 kautta, jolle pääsee kääntymään Lahdentieltä 140 ja Keravantieltä 148. Jokivarrentieltä pääsee Hindsbyn tienviittoja seuraten Länsitielle, jonka varrella sijaitsee Källängenin pysäköintialue. Niin ikään Byabäckenin luontopolun pysäköintialue sijaitsee Länsitien varrella. Myös Hindsbyn kautta on mahdollista kulkea Byabäckeniin.[33]

Sipoonkorven länsiosassa sijaitseva Kuusijärven ulkoilualue 250 auton parkkipaikkoineen on saavutettavissa Lahdenväylä 4:n ja Lahdentien kautta.[33]

Sipoonkorven kaakkoisosassa on Knutersin 160 autopaikan pysäköintialue sekä Bakunkärrin pysäköintialue, jotka sijaitsevat Knutersintien varrella. Tielle pääsee kääntymällä Porvoonväylältä E18 kohti Landbota.[33]

Sipoonkorven lounaisosaan on mahdollista kulkea Vantaan Sotungin kautta. Kehä III:lle päin kulkiessa vastaan tulee Hakunilan liittymä, josta pohjoista kohti vievä Hakunilantie kulkee Hakunilan urheilupuiston ohi Sotungintielle. Sotungintieltä yhtenä vaihtoehtoina on kääntyä Nybyggetintielle ja sitä pitkin Tasakalliontien pienelle pysäköintialueelle. Toisena vaihtoehtona on kääntyä Sotungintieltä Nurmimäentielle ja ajaa sitä kautta Kalkkiuunintien pysäköintialueelle. Tienvarsipysäköinti on alueella kielletty.[33]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b Sipoonkorpi ja Östersundom, s. 9
  2. ↑ a b Sipoonkorpi ja Östersundom, s. 8
  3. ↑ a b c Kaavaselostus / ehdotusvaihe: Östersundomin yhteinen yleiskaava, s. 25
  4. ↑ a b c Kaavaselostus / ehdotusvaihe: Östersundomin yhteinen yleiskaava, s. 23
  5. ↑ Sipoonkorven kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 15
  6. ↑ Honkanen 2006, s. 5 Johdanto
  7. ↑ Honkanen 2006, s. 23–24
  8. ↑ Honkanen, Jarmo: Vantaan luonnonsuojelualueet 2014 (Sipoonkorpi sivulla 76–77) Vantaan kaupunki / Ympäristökeskus. Viitattu 16.3.2021.
  9. ↑ Sipoonkorpi ja Östersundom, s. 21
  10. ↑ Kaavaselostus / ehdotusvaihe: Östersundomin yhteinen yleiskaava, s. 103
  11. ↑ Honkanen 2006, s. 7
  12. ↑ Sipoonkorven kansallispuiston hoito-ja käyttösuunnitelma, s. 17
  13. ↑ a b c d e f g h i j Sipoonkorven luonto Metsähallitus. Viitattu 14.3.2021.
  14. ↑ Rantalainen, Sinikka: Luonnonsuojeluselvitys (s. 14) 2004. Vantaan kaupungin ympäristökeskus. Arkistoitu 9.7.2021. Viitattu 1.7.2021.
  15. ↑ a b c Honkanen 2006, s. 7 Yleiskuvaus
  16. ↑ Honkanen, Jarmo: Sipoonkorpi - Luontoselvitys ja nykyinen virkistyskäyttö (pdf) (Kappale 5.4 Natura 2000 -luontotyypit sivulla 10) Elinvoimaa EU-ohjelmista: Sipoonkorven virkistyskäytön kehittäminen. Viitattu 18.3.2021.
  17. ↑ a b c Jokinen, Pauli: Helsingin äärireunalla on järvi, joka oli ennen kuin Lapin erämaata – Nyt kalastajia ja retkeilijöitä tulee sinne joka suunnasta Helsingin Sanomat. 17.7.2020. Viitattu 1.7.2021.
  18. ↑ a b c d e f Sipoonkorven kansallispuiston hoito-ja käyttösuunnitelma, s. 33
  19. ↑ a b c Sipoonkorpi ja Östersundom, s. 20
  20. ↑ Maakunnalliset luontoarvot Zonation-analyysissä: Sipoo, Zonation-aluetunnus 52 (pdf) 2016. Uudenmaan liitto. Arkistoitu 3.3.2022. Viitattu 16.3.2021.
  21. ↑ Sipoonkorpityöryhmä II - Loppuraportti (pdf) (sivu 18) Itä-Uudenmaan liitto. Arkistoitu 18.4.2016. Viitattu 16.3.2021.
  22. ↑ Kanerva, Tiina: Sipoonkorven Byabäcken-laakson perinnemaisemien ja peltojen hoitosuunnitelma (pdf) (kappale 2.5 Linnut sivulla 18) Metsähallitus. Viitattu 16.3.2021.
  23. ↑ a b Honkanen 2006, s. 12 & 49
  24. ↑ Honkanen 2006, s. 12–13 Nisäkkäät
  25. ↑ Nurmi, Klaus: Kauris tömähtää autoon viikoittain – nämä ovat pahimmat kolaripaikat Vantaalla Vantaan Sanomat. Viitattu 14.3.2021.
  26. ↑ Honkanen 2006, s. 13 Kalat
  27. ↑ Siikström, Hanne: Vantaan luonto: Purolaaksoista puistoihin (pdf) 2010. Vantaan kaupungin ympäristökeskus. Arkistoitu 16.9.2016. Viitattu 14.3.2021.
  28. ↑ Honkanen 2006, s. 13 Matelijat ja sammakkoeläimet
  29. ↑ a b c d e f Sipoonkorpi ja Östersundom, s. 5–8
  30. ↑ a b c Sipoonkorven historia Metsähallitus. Viitattu 14.3.2021.
  31. ↑ a b c Trafix Oy: Sipoonkorven kansallispuiston liikenneselvitys (pdf) (sivu 21) Metsähallitus. Viitattu 13.3.2021.
  32. ↑ Nurmi, Klaus: Kansallispuistojen kävijämäärät nousivat huikeasti –  Sipoonkorvessa kasvua 147 prosenttia, korona vauhditti retkeilyä Helsingin Uutiset. Viitattu 13.3.2021.
  33. ↑ a b c d e f g h Sipoonkorven kulkuyhteydet ja kartat Metsähallitus. Viitattu 14.3.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sipoonkorpi&oldid=20948621”