Korpi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Saniaiskorpi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee suotyyppiä. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla. Hakusana ”kangaskorpi” ohjaa tänne. Sen muita merkityksiä on toisella täsmennyssivulla.
Korpi Michiganissa

Korpi on Suomessa kehitetyn metsätyyppiopin mukaan puustoinen suotyyppi. Korvet ovat ravinteikkaita soita, joissa on ohut turvekerros ja hapekas kasvualusta.

Korvissa kasvaa sekä kangasmetsien että soiden lajeja. Kasvisto muistuttaa tuoretta kangasmetsää tai lehtoa. Lehtoa eniten muistuttava korpi on lehtokorpi. Puustossa ovat valta­lajeina kuusi ja hieskoivu. Kenttä- ja pohjakerroksessa tyypillisiä lajeja ovat rahkasammalet, karhunsammal, metsäkorte, suomuurain ja pallosara.

Korpia esiintyy soiden ja kangasmetsien välisillä alueilla, laajojen pohjavesiesiintymien liepeillä sekä vesistöjen ja soiden vaihettumisvyöhykkeillä. Korpien vesitalouteen liittyy kivennäismaavaikutus, koska ne saavat vettä kivennäismailta. Lähteisyys vaikuttaa vesitalouteen pohjavesien kautta ja luhtaisuus pintavesien, muun muassa tulvavesien kautta. Puuntuotoltaan heikoimpia korpia ovat märät ja niukkaravinteiset korvet, kun taas kuivahkot keskiravinteiset ja runsasravinteiset korvet vastaavat hyvien kangasmetsien puuntuottoa. Korven ravinteisuuden voi päätellä pohjakerroksen ruohoisuudesta. Ruohoisat korvet ovat yleensä keskiravinteisia, kun taas ruohottomat niukkaravinteisia.

Korpien kasvupaikkatyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korvet jaetaan lehtokorpiin (LhK), ruoho- ja heinäkorpiin (RhK), kangaskorpiin (KgK), varsinaisiin korpiin (VK), nevakorpiin (NK) ja lettokorpiin (LK).

Lehtokorpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehtokorpi (LhK) muodostuu esimerkiksi lehtojen ja lehtomaisten kankaiden soistuessa. Lehtokorpien turvekerros on ohut, 10–30 cm paksu. Lehtokorpiin kuuluu myös saniaiskorpi.

Lehtokorpien yleisimpiä sammalia ovat lehväsammalet, suikerosammalet, palmusammal, okarahkasammal ja vaalearahkasammal.[1]

Lehtokorpien kenttäkerroksessa kasvaa hiirenporrasta, isoalvejuuria, kotkansiipiä, korpi-imarretta, mesiangervoa, huopaohdaketta ja suokelttoa. Puukerroksen lajeja ovat kuusi ja koivu, usein myös tervaleppä.

Ruoho- ja heinäkorpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruoho- ja heinäkorvet (RhK) ovat lehtokorpia pidemmälle soistuneita, niitä paksuturpeisempia sekä vetisempiä.

Kenttäkerroksessa kasvaa märän kasvualustan ruohoja ja heiniä, joita ovat raate, kurjenjalka, angervo ja korpikastikka.

Kangaskorpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kangaskorpi (KgK) on syntynyt lehtokorpien tapaan tuoreen kankaan soistuessa.

Kangaskorven kenttäkerroksessa esiintyy tuoreen kankaan kasvilajeja, mutta myös tyypillisiä soiden kasvilajeja, kuten rahkasammalia ja karhunsammalia. pallosaroja ja metsäkortteita voi esiintyä laikuittain tai yhtenäisesti.

Kangaskorpien puukerroksen lajeja ovat kuusi tai lehtipuun sekainen kuusikko.

Varsinainen korpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinainen korpi (VK) on soistunut kangaskorpea pidemmälle ja sillä on edellistä paksumpi turvekerros.

Kenttäkerroksen pääkasvilajien mukaan varsinaiset korvet jaotellaan mustikkakorviksi, metsäkortekorviksi sekä muurainkorviksi.

Nevakorpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nevakorpi (NK), jota kutsutaan myös sarakorveksi, on korven ja nevan välimuoto. Runsasravinteiset nevakorvet luokitellaan ruohoinen sarakorpi (RhSK) -luokkaan ja niukkaravinteiset varsinainen sarakorpi (VSK) -luokkaan.

Puuttomilla alueilla nevakorpien kenttäkerroksessa on nevan kasvillisuutta. Puustoisilla kohdilla on nevakorvissa korven kasvillisuutta. Nevakorpien puusto koostuu kuusesta ja koivusta.

Lettokorpi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lettokorpi (LK), on korven ja leton välimuoto. Lettokorpien alaluokaksi luetaan Peräpohjolan koivulettokorpi, jolle on tyypillistä harva koivupuusto.

Kenttäkerroksessa on lettosuolle tyypillisiä ruskosammalia sekä runsasravinteisille ja kalkkipitoisille soille tyypillisiä ruohoja. Puukerroksessa kasvavat kuusi ja koivu, koivulettokorvessa koivu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laine, Jukka & Vasander, Harri: Suotyypit ja niiden tunnistaminen. Metsäkustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-5694-20-8.