Peltosirkku

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peltosirkku
Embhor.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [2]

Suomessa: Äärimmäisen uhanalainen[1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Sirkut Emberizidae
Suku: Emberiza
Laji: hortulana
Kaksiosainen nimi

Emberiza hortulana
Linnaeus, 1758

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Peltosirkku Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Peltosirkku Commonsissa

Peltosirkun munia

Peltosirkku (Emberiza hortulana) on maatalousympäristön lintu. Se viihtyy suurten peltoaukeiden metsä- ja pensaikkosaarekkeissa. Se on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja lähtee elo–syyskuussa. Lajin kanta on romahtanut 30 vuodessa yhteen prosenttiin entisestä.

Peltosirkku on Suomessa äärimmäisen uhanalainen.[1]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koirailla vatsa on vaalean ruosteenpunainen. Selässä on punaruskeita, valkeita ja mustia alueita. Päässä ja rinnassa vaaleankeltaiset kurkku ja viiksijuovat erottuvat selvästi. Silmän ympärillä on keltainen rengas. Naaraiden värit ovat hailakammat kuin koiraiden. Peltosirkun pituus on 16–17 senttiä ja paino 23–26 grammaa. Koiras on hieman kookkaampi.

Peltosirkun laulu on kaunis, lyhyt säe, jota koiras esittää tavallisesti tolpan päässä, sähkölangalla tai puun tai pensaan latvassa. Lentoääni on kuulas ”tsi-ly”, ja sitä voi kuulla elokuiselta yötaivaalta, sillä peltosirkku on yömuuttaja. Tavallinen ääni on myös ”blt”, joka on kuin veteen putoavasta pisarasta syntyvä ääni. Varoitusääni on itsepintaisen jankuttava kivitaskua muistuttava ”hji”.

Vanhoilla peltosirkuilla on täydellinen sulkasato heinä–elokuussa. Jotkut yksilöt keskeyttävät sulkasadon syysmuuton ajaksi, jolloin osa kyynärsulista voi jäädä vaihtumatta.

Vanhin suomalainen rengastettu peltosirkku on ollut 4 vuotta 7 kuukautta 14 päivää vanha. Vanhin eurooppalainen on ollut norjalainen vähintään 5 vuoden 10 kuukauden ikäinen yksilö.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltosirkku elää koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta, mutta on taantunut erittäin voimakkaasti, 99 prosenttia 30 vuodessa (2019), ja se voi hävitä 30 vuoden kuluessa. Suomessa on jäljellä noin 4 000 reviiriä.[3] Vuonna 2011 Euroopan pesimäkannaksi arvioitiin 500 000 – 1 000 000 paria.[4] Esiintymisalue kattaa pääosan Euroopasta ja Aasian länsiosia Mongoliaan saakka. Suomalaiset peltosirkut talvehtivat ilmeisesti trooppisessa Afrikassa. Ne muuttavat Välimeren yli, ja niitä on pyydystetty ruoaksi valtavia määriä kaikissa rantavaltioissa ja saarilla.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltosirkkujen tyypillisimmät elinympäristöt ovat hakkuuaukeat, laidunmaat ja viljavainiot.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltosirkku pesii maassa heinikon kätkössä. Touko–kesäkuussa naaras munii 4–6 munaa, joiden haudontaan aikaa kuluu noin 11–12 päivää. Poikaset lähtevät lentokyvyttöminä pesästä vähän yli kymmenen päivän ikäisinä ja oppivat parin päivän päästä lentämään. Emot ruokkivat niitä noin kolmen viikon ikäisiksi asti.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peltosirkut syövät siemeniä, matoja, toukkia ja hyönteisiä.

Peltosirkku ruuanvalmistuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinkin Ranskassa peltosirkun syömistä pidetään gastronomisena nautintona – tosin sen pyydystäminen, ostaminen ja syöminen on laitonta. Määräyksiä kuitenkin rikotaan rutiininomaisesti.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Uhanalaisuus. Birdlife Suomi
  2. BirdLife International: Emberiza hortulana IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 17.2.2014. (englanniksi)
  3. Peltosirkut ovat katoamassa Suomesta, ja yksi syy on ranskalaisten syysherkku. Helsingin Sanomat 25.6.2019, viitattu 26.6.2019
  4. Peltosirkku BirdLife Suomi. Viitattu 10.9.2011.
  5. https://www.telegraph.co.uk/foodanddrink/foodanddrinknews/11101187/Ortolans-could-Frances-cruellest-food-be-back-on-the-menu.html

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ben Schott: Schottin sekalaiset ruoka ja juoma. Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2004. ISBN 952-5180-73-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]