Euroopanpähkinäpensas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Euroopanpähkinäpensas
Corylus avellana.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Pyökkimäiset Fagales
Heimo: Koivukasvit Betulaceae
Suku: Pähkinäpensaat Corylus
Laji: avellana
Kaksiosainen nimi
Corylus avellana
L.[2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Euroopanpähkinäpensas Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Euroopanpähkinäpensas Commonsissa

Euroopanpähkinäpensas eli pähkinäpensas (Corylus avellana) on koivukasvien (Betulaceae) heimoon kuuluva lehtokasvi. Pähkinäpensaiden suvun lajeista käytetään toisinaan myös nimeä hasselpähkinä, joka on myös pähkinöiden kauppanimi.[3] Laji kasvaa 2–7 metriä korkeaksi ja tukevaksi pensaaksi. Se on nuorena hidaskasvuinen ja saavuttaa 15–20-vuotiaana maksimikorkeutensa. Euroopanpähkinäpensaita kasvaa koko Euroopassa, sen pohjoisimpia osia ja aroalueita lukuunottamatta, ja Kaakkois-Aasiassa. Laji on kalkinsuosija, ja se viihtyy runsasravinteisissa lehti- ja sekametsissä.

Lajin latinankielinen nimi tarkoittaa ”avellinolaista pähkinäpensasta”.[4] Corylos on pähkinäpensas latinaksi ja avellana viittaa eteläitalialaiseen Avellan paikkakuntaan.[5]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopanpähkinäpensaan kasvutapa on tyypillisesti monihaarainen.

Euroopanpähkinäpensas kasvaa Suomessa 2–7 metriä korkeaksi ja varsin tukevarunkoiseksi, pystyksi pensaaksi. Runkojen kuori on ruskeanharmaa. Oksat kasvavat aluksi suorina, mutta haaroittuvat viimeistään parin metrin korkuisina. Sivuoksat ovat yleensä samalla korkeudella rungon molemmin puolin. Kuluvan kesän haarat ovat siirottavasti nystykarvaisia ja väriltään ruskeita. Lehtisilmut ovat perättömiä, tylppiä, munanmuotoisia ja 2–3 mm pitkiä. Vihreät lehdet ovat kierteisesti, lehtiruodit ovat alle 2 cm pitkiä. Lehtilapa on 5–10 cm pitkä, ehyt, vastapuikea, herttatyvinen ja karvainen. Suonipareja lehtilavassa on 6 tai 7 kappaletta. Lehtilavan kärjessä on lyhyt, terävä nipukka ja lehden laita on toissahainen.[3][6][7] Lehden muoto on samantapainen kuin lehmuksella (Tilia cordata) ja harmaalepällä (Alnus incana).

Kukinta tapahtuu ennen lehtien puhkeamista, ja euroopanpähkinäpensas onkin leppien (Alnus) ohella ensimmäisiä kevätkukkijoita Suomessa. Kukinta tapahtuu yleensä maalis-huhtikuussa, mutta leutoina talvina kukinta voi alkaa jo helmikuun puolella.[5] Hedekukinto on pitkä, riippuva keltainen norkko. Emikukinto on 2–4-kukkainen, lyhyt ja silmumainen. Kukinnon luotit ovat väriltään tummanpunaisia. Kukat ovat yksineuvoisia ja pieniä: hedekukka on kehätön, emikukan kehä on vähäinen. Euroopanpähkinäpensaan hedelmä on 1–2 cm pitkä, pallomainen ja yhdislehtisen pähkinä. Pähkinää ympäröi yhdiskasvuisista kukan esi- ja tukilehdistä syntynyt suojus. Se on pähkinän pituinen, kuppimainen ja liuskainen. Liuskat ovat puikeita ja hammaslaitaisia tai liuskaisia. Kypsät pähkinät ovat harmahtavan ruskeita.[3][6][7]

Kuten lepät ja koivut (Betula), myös euroopanpähkinäpensas on tuulipölytteinen. Pähkinöitten kehittymiseen vaaditaan kuitenkin ristipölytystä eri yksilöistä.[8]

Euroopanpähkinäpensas muodostaa tiheitä pensaita, joissa voi olla jopa 200–300 runkoa. Yksittäisten pensaitten ympärysmitta voi olla yli 10 metriä. Joskus hyvin harvoin se saattaa kasvaa yksirunkoiseksi puuksi.[5] Pensaan keskimmäiset osat ovat vanhimpia, ja ne kuolevat ensin, mutta pensas kasvattaa jatkuvasti reunoilleen uusia taimia rengasmaisesta juurakosta, joka pensaan vanhetessa laajenee ulospäin.[3] Näin muodostuu pähkinäpensaskehiä eli runnoja.[9] Euroopanpähkinäpensaan juurakko on hyvin pitkäikäinen ja saattaa elää jopa yli tuhat vuotta. Maanpäälliset runkohaarat ovat kuitenkin lyhytikäisiä ja elävät harvoin yli 50-vuotiaiksi.[5] Ensimmäisinä vuosinaan euroopanpähkinäpensas kasvaa hitaasti. Vajaan kymmenen vuoden ikäisenä sen kasvu kuitenkin nopeutuu, ja 15–20-vuotiaana se saavuttaa maksimikorkeutensa.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopanpähkinäpensaan levinneisyysalue rajoittuu Eurooppaan ja Luoteis-Aasian. Sitä tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Islantia, Fennoskandian keski- ja pohjoisosia, Venäjän pohjoisosia sekä Ukrainan ja Venäjän aroalueita. Euroopan ulkopuolella lajia kasvaa Kaukasuksella sekä paikoitellen Turkissa sekä Pohjois-Iranissa. Jääkauden jälkeisellä lämpökaudella euroopanpähkinäpensasta kasvoi yleisenä nykyistä pohjoisempana.[10]

Suomessa euroopanpähkinäpensas kasvaa levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Se kasvaa yleisenä lehtopensaana ainoastaan kapealla kaistaleella etelä- ja lounaisrannikolla eli hemiboreaalisella vyöhykkeellä. Kaikkein runsaimmillaan laji on Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa.[11] Lajin luonnonvarainen pohjoisraja on Satakunnassa, Etelä-Hämeessa ja Etelä-Savossa.[12] Pohjoisimmat luonnonvaraiset pähkinäpensasyksilöt kasvavat Suomessa Korpilahdella.[9] Pohjoisimmat suuremmat esiintymät ovat Hollolassa ja Hämeen lehtokeskuksen alueella. Suomessa pohjoisimmat esiintymät ovat lämpökauden jälkeisiä, paikallisia ja harvinaisia reliktejä.

Suomen lounais- ja etelärannikolla euroopanpähkinäpensas on sen verran yleinen, että niiden kukinta keväisin aiheuttaa joillekin ihmisille allergiaoireita.[13] Osa Suomessa keväisin olevasta siitepölystä kaukokulkeutuu maahan tuulten mukana lounaasta ja etelästä.[14]

Elinympäristö ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopanpähkinäpensas viihtyy kuivahkoissa ja tuoreissa, runsasravinteisissa lehti- ja sekametsissä. Laji on kalkinsuosija.[15] Toisinaan sitä kasvaa niin runsaasti, että pähkinäpensaslehdoista puhutaan omana lehtotyyppinään.[3] Parhaiten euroopanpähkinäpensas kasvaa valoisassa, lehtipuuvaltaisessa ja ravinteikkaassa rinnemaassa. Se sietää varjoa kohtuullisesti, mutta kuusettuminen voi näännyttää pähkinäpensaiden elinvoiman.[4] Suomessa pähkinäpensaslehto on yksi luonnonsuojelulain mukaan suojeltavista luontotyypeistä.[16][17]

Pähkinähakki, närhi ja orava levittävät pähkinöitä tehokkaasti.[3] Koska pähkinäpensas varjostaa tehokkaasti, ei juuri mikään muu kasvi kasva sen alla. Silti se luo ympärilleen omanlaisensa kasvi- ja eläinlajiston. Sinivuokko (Hepatica nobilis) viihtyy selvästi parhaiten pähkinäpensaan alla, ja sen kasvustot ovatkin runsaita alueilla, missä esiintyy pähkinäpensasta. Pähkinäpensaalla on myös oma sieni- ja loislajistonsa, esimerkiksi siitä riippuvainen suomukka (Lathraea squamaria).

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pähkinät ravintona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kypsiä euroopanpähkinäpensaan pähkinöitä.

Euroopanpähkinäpensaan pähkinä, ”hasselpähkinä”, on erittäin ravintorikas, sillä se sisältää noin 60 % rasvaa sekä valkuaisaineita, mineraaleja ja C-vitamiinia. Kaupoissa myytävät hasselpähkinät eivät tosin ylensä ole euroopanpähkinäpensaista vaan sukulaislaji isopähkinäpensaasta (Corylus maxima). Hasselpähkinöitä voi syödä sellaisenaan, ja niistä saadaan lisäksi hyvälaatuista öljyä.[8]

Pähkinäpensaiden pähkinöitä on käytetty ihmisravinnoksi hyvin kauan, jo varhaisella kivikaudella.[8] Pähkinäpensasta on arvostettu myös Pohjois-Euroopassa. Kasvin arvostuksesta ravintona kertoo hyvin se, että ahvenanmaalaiset toimittivat pähkinöitä muun muassa Ruotsin hovin tarpeisiin. Pähkinöiden kerääminen ei myöskään ollut sallittua ilman maanomistajan lupaa.[5]

Muu käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paitsi ravinnoksi, euroopanpähkinäpensaan pähkinöitä on nautittu myös rohtona. Aikoinaan niillä hoidettiin muun muassa impotenssia ja karhunrasvasta ja murskatuista pähkinöistä valmistetun hiusöljyn uskottiin ehkäisevän kaljuuntumista. Nykyään pähkinäpensaan lehtiä ja kuoria käytetään rohtona muun muassa kuumelääkkeenä.[8]

Euroopanpähkinäpensaan nuoria haaroja on käytetty Ahvenanmaalla silakkatynnyreiden vanteisiin. Tämän vuoksi pähkinäpensaskasvustoja hakattiin säännöllisesti kasvun nopeuttamiseksi.[5] Sitä on myös käytetty polttopuuna, sillä sen lämpöarvo on hyvä.[9]

Euroopanpähkinäpensas on myös koristekasvi, jota kasvatetaan pihoilla, puistoissa ja puistometsissä. Siitä on jalostettu useita kaupallisia viljelylajikkeita, kuten 'Aurea' (kultapähkinäpensas), 'Contorta' (peikonpähkinäpensas) ja 'Fuscorubra' (punapähkinäpensas). Viljeltynä laji menestyy Suomessa hyvin Keski-Suomen korkeudelle saakka. Pohjoisempana se menestyy huonommin, mutta kasvaa joten kuten Länsi-Lappia myöten.[15][18]

Tuholaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kovakuoriaislaji pähkinäkärsäkäs (Curculio nucum) munii pähkinäpensaiden pähkinöiden sisään ja toukat kasvavat niiden sisällä. Pähkinöiden pudotessa loppukesästä maahan toukat porautuvat pähkinästä ulos koteloituakseen maan sisään.[5][19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Euroopan puuopas. Toim. Mitchell, Alan & Wilkinson, John. Viiden painos. Otava, Helsinki 2009 (1989).
  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Pikkuötökät talossa ja puutarhassa. Toim. Olsen, Lars-Henrik & Sunesen, Jakob. Suomentanut Jani Kaaro. Gummerus Kustannus Oy, Helsinki 2009 (2005).
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen puu- ja pensaskasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Alanko, Pentti & Palmén, Annikki & Tigerstedt, Peter M. A.. 2. uudistettu painos. Dendrologian seura – Denrologiska Sällskapet r.y., Helsinki 1992.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
  • Uusitalo, Anna: Kylien kaunokit, soiden sarat. Keski-Suomen uhanalaiset kasvit. Keski-Suomen ympäristökeskus, Jyväskylä 2007.
  • Vantaan luonto: Kasvit. Toim. Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko. Vantaan kaupunki, Vantaa 1996.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Corylus avellana IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. ITIS Viitattu 7.3.2012.
  3. a b c d e f Vantaan kasvit 1996, s. 159.
  4. a b Helsingin kasvit 1998, s. 280.
  5. a b c d e f g Ålands flora 2010, s. 135.
  6. a b Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 117–118.
  7. a b Retkeilykasvio 1998, s. 101.
  8. a b c d Suomen terveyskasvit 1982, s. 209.
  9. a b c Uusitalo 2007, s. 123.
  10. Den virtuella floran: Hassel (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 7.3.2012.
  11. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Euroopanpähkinäpensaan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 7.3.2012.
  12. Euroopan puuopas 2009, s. 132.
  13. Allergia ja astmaliitto: Siitepölyallergian aiheuttajakasvit Viitattu 7.3.2012.
  14. Ilmatieteen laitos, Tiedotearkisto 2006: Siitepölyn kulkeutumista Suomeen tutkitaan Viitattu 7.3.2012.
  15. a b Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 118.
  16. Luonnonsuojelulain luontotyypit Ymparisto.fi. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 13.11.2012.
  17. Luonnonsuojelulain suojeltavat luontotyypit Virtuaalinen metsäkoulu. Pirkanmaan metsäkeskus. Viitattu 13.11.2012.
  18. peikonpähkinäpensas, kultapähkinäpensas, punapähkinäpensas (Suomalaisen nimen lähde: Ella Räty & Pentti Alanko (toim.) 2004: Viljelykasvien nimistö. 7. painos. –Puutarhaliitto ry. Helsinki.) Kassu - kasvien suomenkieliset nimet. ONKI / Kassu. Viitattu 11.11.2012.
  19. Pikkuötökät talossa ja puutarhassa 2009, 175.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]