Tunturikoivu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tunturikoivu
Tunturikoivuja Norjassa
Tunturikoivuja Norjassa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset, Eucarya
Kunta: Kasvit, Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Pyökkimäiset Fagales
Heimo: Koivukasvit Betulaceae
Suku: Koivut Betula
Laji: Hieskoivu pubescens
Alalaji: czerepanovii
Kolmiosainen nimi
Betula pubescens subsp. czerepanovii
(N. I. Orlova) Hämet-Ahti[1]
Synonyymit
  • Betula tortuosa Ledeb.
  • Betula pubescens subsp. tortuosa (Ledeb.) Nyman
  • Betula czerepanovii N. I. Orlova
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Tunturikoivu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Tunturikoivu Commonsissa

Tunturikoivu (Betula pubescens subsp. czerepanovii) on hieskoivun alalaji, joka tunnettiin aiemmin omana lajinaan nimellä Betula tortuosa. Tunturikoivu ei siis ole hieskoivun ja vaivaiskoivun risteymä, vaikka ulkonäkö voisi antaa aihetta luulla niin. Vaivaiskoivu kyllä risteytyy helposti tunturikoivun ja hieskoivun kanssa.

Tunturikoivu on pensasmainen puu. Talvilaiduntavat porot syövät tunturikoivun lehtiä ja nuoria oksia, monet hyönteiset, esimerkiksi tunturimittari, syövät sen lehtiä, ja ankarat talvet voivat vahingoittaa lumen yläpuolelle jääviä osia.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Euroopassa tunturikoivu kasvaa Skandien vuoristossa Etelä-Norjasta Ruijaan Jäämeren rannikolle asti, Suomen pohjoisosissa ja täältä Kuolan niemimaalle ja muualle Venäjän pohjoisosiin. Tunturikoivu on ainoa alkuperäinen puulaji Islannissa ja Grönlannissa.

Suomessa tunturikoivua esiintyy runsaimmin Lapin koivuvyöhykkeellä Inarissa ja Enontekiöllä. Etelämpänä se esiintyy matalien havupuiden kanssa Lapin harvakasvuisissa metsissä Keski-Lappiin saakka, esimerkiksi Sodankylään. Etelämpänä sen korvaavat hies- ja rauduskoivu.

Tunturikoivu kasvaa metsänrajalta 300–650 m:n korkeudesta 980 metriin asti[2].

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunturikoivua käytetään runsaasti polttopuuna, sillä se on yleensä ainoa puu tunturialueiden läheisyydessä. Rakennuspuuksi siitä ei ole, sillä se on ohutrunkoinen ja useimmiten mutkainen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hämet-Ahti et al.: Retkeilykasvio. Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  2. Suomen tunturikasvio, Henry Väre & Rauni Partanen, Metsäkustannus OY 2009, s. 50

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]