Puurijärvi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puurijärvi
Jalamus , Ahwenus
Ilmakuva Puurijärven eteläpäästä
Ilmakuva Puurijärven eteläpäästä
Valtiot Suomi
Maakunnat Satakunta‎
Kunnat Kokemäki, Huittinen
Koordinaatit 61°16′34″N, 22°33′02″E
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue Kokemäenjoen vesistö (35)
Valuma-alue Kauvatsanjoen valuma−alue (35.15)
Tulouomat Kauvatsanjoki, Jalonoja
Laskujoki Ala-Kauvatsan joki
Järvinumero 35.151.1.005
Mittaustietoja
Pinnankorkeus 43,72 m [1]
Pituus 5,1 km [2]
Leveys 1,3 km [2]
Rantaviiva 14,762 km [1]
Pinta-ala 383,901 ha [1]
Tilavuus 0,00165882 km³ [1]
Keskisyvyys 0,43 m [1]
Suurin syvyys 3,04 m [1]
Valuma-alue 805,33 km² [3]
Veden viipymä 5 d [4]
Saaria 4 [1]
Kirrinkallio
Kartta
Puurijärvi

Puurijärvi on Satakunnassa Kokemäellä ja Huittisissa sijaitseva erittäin matala ja rehevöitynyt järvi [5]. Se kuuluu tärkeänä osana Puurijärven ja Isosuon kansallispuistoon ja se on kuuluisa lintujärvi.[2]

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puurijärvi on kartasta mitattuna noin 5,1 kilometriä pitkä ja 1,3 kilometriä leveä.[2] Sen pinta-ala ja ilme vaihtelee suuresti vedenpinnan korkeuden mukaan [6]. Vuonna 2010 luusuaan rakennetulla pohjapadolla saatiin vedenpintaa nostettua järven eteläosassa lähes metrillä. Kun vesi on keskikorkeudellaan, on järven pinta-ala 384 hehtaaria eli 3,84 neliökilometriä. Keskikorkeudeksi on ilmoitettu 43,40 metriä mpy. (+N60) eli 43,72 metriä mpy. (+N2000).[1]

Tieto siitä, että järvessä on neljä saarta, voi vedenpinnan noston vuoksi olla vanha tieto. Niiden yhteispinta-ala olisi ollut 14,1 hehtaaria. Suurin saari on Kirrinkallio, joka sijaitsee järven eteläpuoliskon keskellä. Yksi saarista olisi luodon kokoinen ja muut olisivat yli hehtaarin kokoisia. Puurijärvi on luodattu ja tietojen päiväys on 14.3.2014. Sen suurimmaksi syvyydeksi mitattiin 3,04 metriä. Järven keskisyvyydeksi saatiin 0,43 metriä, jolloin sen tilavuudeksi tulee 1 659 000 kuutiometriä.[1]

Paitsi aivan kasvukauden alussa, on järvi kesällä lähes kauttaaltaan yhtenäisen ilmaversoiskasvillisuuden peittämä. Maisemaa hallitsevat järvikaisla, järviruoko, järvikorte ja erilaiset sarat. Pohjoispäässä umpeenkasvusta ja soistumisesta viestivät runsaat raatekasvustot. Rannoilla on luhtaniittyjä ja kosteita pensaikkomaita. Järven matalia ranta-alueita seuraa kapea vyöhyke sarakasvustoa, joka on lähes yhtenäinen järven ympäri. Hieman syvemmällä kasvaa kortteikkoa, joka vaihtuu paikallisesti kaislikoksi tai ruovikoksi. Järviruoko on vallannut järven pinta-alasta merkittävän osan. Järven keskiosat ovat vaihtelevasti kaislikkoa tai kortteikkoa, joiden välissä on luontaisia tai kaivamalla muodostettuja lampareita ja juopia. Myös Kauvatsanjoen laskupaikasta on perattu virtapaikoiksi pitkiä juopia. Vedenpinnan noston takia noin kolmannes järven eteläosasta on avovettä suuren osaa kesäkautta. Myös järven keskivaiheilla ovat avovesipaikat kasvaneet ja niitä esiintyy puolivälin pohjoispuolellakin.[7]

Järven rantaviivan pituus keskivedenkorkeudella on 14,762 km. Sen kaakkoisranta on Korkeasuota 2,8 kilometrin matkalta. Eteläpäähän ulottuu melkein lyhyt osuus Isosuota. Järven länsirannassa seuraa rantaviivaa kapea soistunut rantavyöhyke, joka päättyy pohjoisessa alavien peltojen rantaan. Itärannat ovat vaihtelevasti peltomaata, metsämaata ja rantaluhtaa. Alueen haja-asutus ei yleensä sijaitse aivan rannan tuntumassa ja rantaan johtaa vain muutamia yksityisteitä. Järven pohjoispäässä sijaitsee Ahvenuksen lintutorni, jonne vie kävelypolku Ala-Kauvatsan joen sillalta joen rantaa seuraten. Kärjenkallion lintutorni ja sen lintulava sijaitsevat itärannan puolivälissä. Lintulavalle on esteetön pääsy, mutta Kärjenkallion torni on mahdollisesti pohjoismaiden korkein torni kiivettäväksi. Mutilahden lintutorni sijaitsee järven eteläpäässä avovesialueen rannassa lähellä pohjapatoa.[1][8]

Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puurijärven umpeenkasvua hillittiin rakentamalla Ala-Kauvatsajoen niskalle pohjapato, joka nostaa järven eteläpään vedenpintaa noin metrin.

Puurijärvi on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaisesti keskikokoiseksi ja pieneksi vähähumukselliseksi järveksi.[6] Puurijärvi kuuluu Puurijärvi-Isosuon kansallispuistoon, joka perustettiin 1993. Nykyään paikalla on Natura 2000 -alue (FI0200001, 3 204 hehtaaria [9]), josta kansallispuisto muodostaa pääosan. Kansallispuistossa on merkittyjä polkuja ja Puurijärven rannalla on kolme lintutornia.[10] Järvi kuuluu Suomen tärkeisiin lintualueisiin (FINNIBA) ja sitä on suositeltu kansainväliseen kosteikkojensuojelusopimukseen RAMSARiin. Järven ympäristössä on myös 80 hehtaaria rantaniittyjä, joita hoidetaan perinteisesti laiduntamalla. Alue on Satakunnan tärkeimpiä perinnemaisemakohteita.[11]

Puurijärven linnuston määrää on laskettu 11 kertaa viimeisen 50 vuoden aikana (tilanne vuonna 2019). Järvi on merkittävä levähdysalue kosteikkolajeille kuten laulujoutsenelle, metsähanhelle, puolisukeltajasorsille, kurjelle ja harmaahaikaralle. Vedenpinnan nostosta ovat hyötyneet etenkin kokosukeltajasorsat, uikut, naurulokki, pikkulokki ja nokikana. Järven heinikossa piilottelevat myös kaulushaikara, luhtahuitti ja luhtakana. Kahlaajia pesii vain muutama laji, joista töyhtöhyyppä ja taivaanvuohi ovat yleisimpiä. Järvellä pesii vuosittain useita ruskosuohaukkapareja.[4] Järven ympäristössä esiintyy myös uhanalaisia nisäkäslajeja, esimerkiksi saukko ja liito-orava.[9][12]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puurijärven alue sijaitsi aluksi Kokemäenjoen suistossa suojaisessa merenlahdessa nykyisen Huittisten alueella. Joki purki vetensä aluksi Kankaantaustan kautta mereen, mutta se muutti uomaansa myöhemmin pohjoisemmaksi kiertäen Kokemäen Säpilänniemen ympäri. Puurijärvi syntyi kivikaudella maankohoamisen seurauksena, kun järven ympäristö kohosi Itämeren Litorina-vaiheen aikana vedenpinnan yläpuolelle ja muodosti Kauvatsanjoen suuntaisen pitkän merenlahden. Maankohoaminen nosti lopulta Puurijärven luusuan vedenpinnan yläpuolelle ja näin järvi oli lopulta kuroutunut erilleen merestä. Kuroutuminen on erään arvion mukaan tapahtunut alkaen noin 7 500 vuotta sitten [6]. Puurijärven vesiallas muuttui suolaisesta makeanveden altaaksi ja se oli aluksi nykyistä Puurijärveä suurempi. Kokemäenjoen uomat olivat matalarantaisia ja sen äyräät alkoivat soistua noin 5 000 vuotta sitten kehittäen äyräiden taakse hiljalleen korkeiksi kasvavat kohosuot. Tämä kehitys edesauttoi järven säilymistä tasaisella tasangolla. Kun epätasainen maankohoaminen kallisti maankamaraa kohti kaakkoa, lyheni Puurijärvi samalla, vaikka sen laskujoen, Ala-Kauvatsan joen, laskukynnys pysyikin lähes samassa kohdassa Isosuon ja Korkeasuon välissä.[13][7][14][15]

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järven vanhoja nimiä historiallisissa asiakirjoissa ovat olleet Jalamus [14] ja Ahwenus [16]. Puurijärvi kuului keskiajalla Huittisten eränautinta-alueeseen. Lähin varhaiskeskiaikainen kylä on sijainnut Karhiniemessä. Huittislaiset kulkivat Puurijärven ja Kauvatsanjoen kautta kalaisalle Sääksjärvelle ja siitä eteenpäin Kullaalle ja Ahlaisiin merelle. Suurien Puurijärveä ympäröivien soiden lähettyville kerääntyi asutusta 1200-luvulta alkaen, jolloin soiden laitoja alettiin raivata viljelyyn sopiviksi. Asukkaita houkutteli sinne rantaniityt ja lohirikas joki. Puurijärven itäpuolelle muodostui lopulta myös Jalonojan ja Työtilän (Tondura) kylät. Niiden koko kasvoi uudelle ajalle tultaessa, ainakin maakirjojen mukaan.[16][14][6][15]

Uusiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nils Idmanin vuodelta 1753 olevan pitäjänkertomuksen mukaan kalastus alkoi 1700-luvulla menettää merkitystään, sillä maanviljely oli työteliäs ammatti, mutta samalla varsin tuottoisa. Puurijärvi oli keskiajalla ja vielä 1700-luvulla kirkasvetinen, kova savipohjainen mutta kuitenkin matala järvi. Se oli kuitenkin dystrofinen järvi, eli se oli siis karu ja samalla humuspitoinen järvi. Järven rehevöitymiseen vaikuttivat monet samaan aikaan tapahtuneet muutokset.[7][14][11][15]

Kärjenkallion lähella löytyy selvä entinen rantatöyräs, joka maatui 1800-luvun järvenlaskuissa.

Järven ympäristön viljelytoiminnassa tapahtui todennäköisesti muuallakin yleistyneet peltomaan raivaaminen vesirajalle asti, peltomaan ja myös niittymaiden lannoittaminen. Peltomaata raivattiin toki muuallakin runsaasti. Kasvava karjatalous tarvitsi laidunmaita, joita saatiin Puurijärven vesijättömailta. Aluksi sovittiin yhteislaiduntamisesta, mutta myöhemmin alettiin huutokaupata vesiheinää kauempana toimiville maatiloille. Maatalon väki niitti vedessä seisten vesiheinää, joka nostettiin veneisiin ja kasattiin maissa kuivattaviksi keoiksi. Ravinteiden kulkeutuminen järven rantaveteen alkoi kuormittaa järveä. Ruotsissa levinnyt innostus perata koskia ja torjua näin kevättulvia vaikutti myös Kokemäenjoella. Säpilän koskipaikkoja perattiin vuosina 1757–1762. Nämä toimet vaikuttivat epäsuorasti myös Puurijärven vedenpintaan. Puurijärven pintaa laskettiin lisää perkaamalla Ala-Kauvatsan jokea vuosina 1826–1827. Pinnanlaskun seurauksena rantaniityt nurmettuivat ja ympäröivät suot alkoivat kuivua. Samalla järvi alkoi hiljalleen rehevöitymään.[7][11][15]

1800-luvun puolivälin jälkeen oli tukkipuun uitosta muodostumassa tärkeä raakapuun kuljetusmuoto myös Kauvatsanjoen valuma-alueella. Puut uitettiin Kauvatsanjoen yläjuoksulta Kiikoisista, Suodenniemeltä ja Mouhijärveltä alas Kokemäenjoelle, jossa ne sahattiin laudoiksi Kyttälässä. Uitosta vastasi vuodesta 1887 alkaen A. Ahlström Oy, W. Rosenlew Oy ja Räfsö Ångsågs Ab. Padot eivät saaneet kuitenkaan olla pysyviä. Ala-Kauvatsan jokeen rakennettiin tällainen lyhytaikainen pato vuosien 1909–1914 aikana. Järven patoaminen aiheutti tulvia myös järven pohjoispäässä, mikä aiheutti haittaa rantapeltojen viljelyyn. Uittoyhtiöt suorittivat patoamisen, purkivat lopuksi padon ja maksoivat haitasta korvauksia rantojen maanomistajille. Vuonna 1923 vahvistettiin uusi lauttaussääntö, joka määräsi patoamisen kestoksi uiton alkamisesta 15. kesäkuuta asti. Tähän pyydettiin toisinaan jatkoaikaa 30. kesäkuuhun asti. Vedenpintaa sai kevätuiton ajaksi nostaa 47,72 metriin mpy. (+NN) 15. kesäkuuta asti. .[14][6][15]

Yhtiöiden jälkeen uitosta vastasi Kauvatsanjoen Uittoyhdistys, joka tuskastui matalan ja ruohottuneen Puurijärven osuudesta. Tukkilauttoja piti vetää tai työntää järven yli höyrylaivalla, sillä matala vesi ja ruoho olivat liikkeen vastuksena. Uittoyhdistyksen ja Kokemäenjoen Perkausyhtiön yhteisen 19.12.1925 pidetyn kokouksen pöytäkirjaan oli lisätty maininta, että järveä oli vuosina 1871–1878 laskettu lisää. Uiton tuomat lisäravinteet aiheuttivat jo rehevöityneessä järvessä lisärehevöitymistä ja 1900-luvulle tultaessa oli koko järvi kesäisin tiheäkasvustoisessa tilassa. Tutkijat J. E. Aro (vuonna 1906) ja E. W. Suomalainen (1927) mainitsivat lintukartoituksissaan, ettei vesilintuja voinut havainnoida tiheän vesikasvillisuuden takia. Huittislaisen Rolf Palmgrenin vuonna 1915 julkaisema selostuksessa Huittisten järvien vertailussa sai Puurijärvi ylistävän lintuarvion. Vihdoin vuonna 1926 pyydettiin lääniä tekemään vesistöjärjestelyistä suunnitelma, joka valmistui 1930-luvun alkupuolella. Sen toteutuksesta ei ole tässä tietoa.[14][6][15]

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puurijärven läpi uitettiin esimerkiksi 1936 yhteensä 233 525 tukkia ja yli 13 000 kuutiota paperipuuta. Uitto väheni sotavuosina, mutta 1940-luvulla saavutettiin taas huippulukemia. Uittoa ja järven padotusta ja vesiheinän niittoa jatkettiin 1950-luvun alkuun asti. Viimeinen uitto Puurijärvellä tapahtui ennen vuotta 1856. Padotus ja vesiheinän niitto ovat voineet hillitä vesikasvillisuuden tihentymistä.[17] Viimeiset perkaukset jättivät Puurijärven vedenpinnan samalle tasolle Ala-Kauvatsan joen ja Kauvatsanjoen kanssa. Kolsin voimalaitoksen valmistuminen vuonna 1945 nosti vedenpintaa jonkin verran myös Puurijärvellä ja voimalan toiminnasta aiheutuneet vedenpinnan muutokset ovat siten tuntuneet Puurijärvellä asti.[14] Puurijärven kehitystä kuvaa 1940–1960-luvuilla Esa Lehikoisen havainto: ”Järvellä tapahtui merkittävää umpeenkasvua ja avoveden osuus on pieni”. Järviruoko valtasi eniten alaa muilta päälajeilta vuosien 1948–1969 aikana. Pajukot kasvoivat erityisesti kaakkoisrannikolla, kun rantaniittyjen laidunnus päättyi.[6][17] Puurijärven tila säilyi melko vakaana 1970-luvulle saakka, jolloin sille laadittiin ennallistamissuunnitelma [5]. Vuonna 2009 julkaistussa Metsähallituksen suunnitelmassa Puurijärven keskisyvyydeksi ilmoitettiin 0,5 metriä, vesitilavuudeksi keskivedenkorkeudella 2,4 miljoonaa kuutiometriä, pinta-alaksi alle 400 hehtaaria ja rantaviivan pituudeksi 14 kilometriä. Kun vesi nousi keväisin rantaluhdille, kasvoi järven pinta-ala 526 hehtaariin.[6][15]

Vuonna 1973 ympäristönsuojelun neuvottelukunnan ehdotukseen kuului Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto-ehdotus. Kansallispuistokomitea ehdotti vuoden 1976 mietinnössään Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston perustamista. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä 24.2.1978 puiston pinta-alaksi ehdotettiin 2 000 hehtaaria, joka oli tuolloin vielä yksityisomistuksessa. Näitä maita alettiin hankkimaan vapaaehtoisin kaupoin sekä pakkolunastuksin. Kansallispuisto perustettiin 1.6.1993 siitä annetulla lailla noin 2 300 hehtaarin kokoisena [18]. Ehdotus alueiden liittämiseksi Natura 2000 -hankkeeseen tehtiin jo 1997 ja liittämispäätös annettiin 1998. Euroopan Unionin komissio hyväksyi alueen vuonna 2005. SPA-alueen tietoja on päivitetty vuonna 2005.[6]

Puurijärven kunnostamisesta on ollut suunnitelmia 1970-luvulta saakka. Kun Puurijärvi liitettiin mukaan kansallispuistosuunnitelmaan, saivat nämä suunnitelmat vauhtia. Kun tultiin 2000-luvulle, oli ensisijainen päämäärä ensin nostaa vedenpintaa järven eteläosassa rakentamalla sinne maapato ja korottamalla järven luusuaa kynnyspadolla. Näin saataisiin avoveden pinta-alaa kasvatettua alivirtaama-aikana 180 hehtaarista 360 hehtaariin ja keskivirtaama-aikana 335 hehtaarista 505 hehtaariin. Kunnostustyö tehtiin Kokemäenjoki-Life-hankkeen puitteissa. Vuosina 2008–2009 suoritettiin ruoppausta ja kasvuston perkausta eri puolilla järveä. Vuonna 2010 rakennettiin eteläpäähän maapato ja pohjapato vedenpinnan nostamiseksi järven eteläpuoliskossa. Kunnostuksella on ollut myönteinen vaikutus eräisiin vesilintulajeihin.[6][4][8]

Vesistösuhteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puurijärvi sijaitsee Kokemäenjoen vesistössä (vesistöaluetunnus 35) Kokemäenjoen alueen (35.1) Kauvatsanjoen valuma-alueella (35.15), jonka Kauvatsanjoen alaosan alueeseen (35.151) se kuuluu. Puurijärven pohjoispäähän laskee Sääksjärvestä alkava Kauvatsanjoki ja siitä jatkaa sen alapäästä alkava Ala-Kauvatsan joki, joka yhtyy pian Kokemäenjokeen. Puurijärveen on johdettu pieniä peltojen ja soiden kuivatusojia. Suurin tulo-oja on Jalonoja, jonka valuma-alueen pinta-ala on 25,8 neliökilometriä. Jalonojan valuma-alueella sijaitsevat vain Tervajärvi (1,4 hehtaaria) ja eräs tekolampi.[2][19][20]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lehikoinen, Esa: Kokemäen Puurijärven kasvillisuus ja linnusto. Tiedotus 127. Helsinki: Vesihallitus, 1977. ISBN 951-46-3119-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Ympäristö- ja paikkatietopalvelu Syke (edellyttää rekisteröitymisen) Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 9.8.2023.
  2. a b c d e Puurijärvi (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 9.8.2023.
  3. Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  4. a b c Mikkola-Roos, Markku & al.: Puurijärven kunnostuksen linnustovaikutukset (PDF) (s. 162–168) Linnut-vuosikirja. 2019. Bird-Life. Viitattu 10.8.2023.
  5. a b Lehikoinen, Esa: Kokemäen Puurijärven kasvillisuus ja linnusto, 1977, s. 5–7
  6. a b c d e f g h i j Puurijärven ja Isonsuon kansallispuiston sekä Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 14, 26–28, 38–40. Sarja C 56. Vantaa: Metsähallitus, 2009. ISBN 978-952-446-704-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 10.8.2023).
  7. a b c d Lehikoinen, Esa: Kokemäen Puurijärven kasvillisuus ja linnusto, 1977, s. 11–13
  8. a b Lievonen, Tommi & Aalto, Tapio: Kokemäenjoen kosteikot – muinaisesta suistosta nykypäivään (PDF) (Kokemäenjoki Life - Loppuraportti) ely-keskus.fi. 2012. Viitattu 11.8.2023.
  9. a b Puurijärvi-Isosuo (Natura 2000- alue, FI0200001, 3204 ha) ymparisto.fi. 23.2.2023. Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 11.8.2023.
  10. Puurijärvi-Isosuo kansallispuisto ymparisto.fi. Helsinki: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 11.8.2023.
  11. a b c Puurijärven ja Isonsuon luonto luontoon.fi. 25.06.2009. Arkistoitu 29.12.2010. Viitattu 10.7.2010.
  12. Below, Antti: ”Puurijärven linnusto”, Puurijärven–Isonsuon kansallispuiston linnut. Helsinki: Metsähallitus, 1995.
  13. Alhonen, P. & Hurme, M.: Satakunnan historia I,1, s. 58. Satakuntaliitto, 1991. ISBN 952-9617062.
  14. a b c d e f g Tuominen, Pirjo: Puurijärven ja Isonsuon historia, (Arkistoitu – Internet Archive), luontoon.fi, 11.1.2011
  15. a b c d e f g Grahn, Tiina: Puurijärvi–Isonsuo – kansallispuisto lulttuurimaiseman keskellä, s. 11–20, 20–21, 22–23. Helsinki: Metsähallitus, 1994. ISBN 951-53-0012-6.
  16. a b Jalonojan kylä (vuosi 1646, kartta), Maakirjakartat, Viitattu 27.10.2011.
  17. a b Lehikoinen, Esa: Kokemäen Puurijärven kasvillisuus ja linnusto, 1977, s. 14–25
  18. Asetus Puurijärven ja Isonsuon kansallispuistosta (431/1993) FINLEX. 1993. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 11.8.2023.
  19. Jalonojan valuma-alueen pinta-ala (Valuma-alueen rajaustyökalu KM10) ymparisto.fi. Helsinki: Suomen ympäristökeskus. Viitattu 11.8.2023.
  20. Puurijärvi (35.151.1.005) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 10.8.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]