Taivaanvuohi
| Taivaanvuohi | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Alalahko: | Kahlaajat Charadrii |
| Heimo: | Kurpat Scolopacidae |
| Suku: | Kurpat Gallinago |
| Laji: | gallinago |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Gallinago gallinago |
|
 |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Taivaanvuohi (Gallinago gallinago) on rantaniittyjen yllä ääntelevä kahlaajalintu, joka tunnetaan paremmin äänensä kuin ulkonäkönsä perusteella. Tunnetuin ääni syntyy linnun pyrstösulista, kun taivaanvuohi soidinlennollaan syöksyy maata kohti korkealla pellon yläpuolella.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taivaanvuohi on 23–28 senttimetriä pitkä ja sen siipien kärkiväli on 39–45 senttimetriä. Sillä on pitkä, noin 7 senttimetrin pituinen nokka. Taivaanvuohella on lyhyet jalat ja se on ruumiinmuodoltaan pullea. Taivaanvuohi on yleisväritykseltään ruskeankirjava. Selässä sillä on vaaleita pitkittäisjuovia. Eroina heinäkurppaan taivaanvuohella on valkoinen vatsa sekä leveä ja vaalea siiven takareuna. Päässä on vaalea keskijuova erona jänkäkurppaan verrattuna.[3]
Soidinlennossa taivaanvuohen jäykät uloimmat pyrstösulat värisevät linnun syöksyessä alas synnyttäen ilmanvastuksen voimasta mäkättävän ”mähähähä...” -äänen. Toinen soidinääni on pitkä ”tik-kot-tik-kot...” -sarja. Paetessa taivaanvuohi päästää voimakkaan ”ätsh”-äänen.[3]
Taivaanvuohesta tunnetaan 2 alalajia: nimialalaji G. g. gallinago ja läntinen G. g. faroensis.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taivaanvuohia pesii Kanadassa, Yhdysvaltojen pohjoisosissa, Islannissa ja muualla Pohjois-Euroopassa sekä Venäjällä. Taivaanvuohi on muuttolintu, joka talvehtii etelässä, Euroopan linnut Etelä-Euroopassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Taivaanvuohet saapuvat maaliskuun lopulla ja huhtikuussa, ja lähtevät syysmuutolle heinäkuussa. Vetisillä rantaniityillä voi parhaaseen muuttoaikaan elokuussa tavata kymmenien yksilöiden hajanaisia parvia. Syysmuutto päättyy vähitellen loka–marraskuun aikana, ja muutamia yksilöitä voi jäädä yrittämään talvehtimista sulana pysyviin ojiin ja viemärien suistoihin.
Euroopan pesimäkannaksi on arvioitu 2,6–3,6 miljoonaa paria, joista 65 prosenttia Venäjällä, 10 prosenttia Islannissa ja 5 prosenttia Ruotsissa.[4] Suomessa pesii 98 000–130 000 paria.[5] Maailman kanta on noin kolminkertainen Euroopan kantaan verrattuna.[6]
Taivaanvuohta metsästettiin paljon 1800-luvulla, muun muassa Carl Michael Bellmanin laulussa nautitaan eväsretkellä ”Nyss skjuten beckasin”.
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taivaanvuohi pesii kosteikoilla, soilla ja järvien luhtaniityillä.[3]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Naaras munii huhti-toukokuussa, ja joskus toisen kerran kesä-heinäkuussa, 4 munaa, joita se hautoo 18–21 vuorokautta. Molemmat emot osallistuvat poikasten hoitoon.[7]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taivaanvuohi syö lieroja, nilviäisiä ja muita pikkueläimiä, sekä myös kasvinosia ja siemeniä.[7]
Nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linnun nimi gallinago on latinaa ja tarkoittaa "kanaa muistuttavaa" (gallina = kana, -ago = kaltainen).[8] K.E. Kivirikon mukaan linnulla oli 1900-luvun alussa runsaasti kansanomaisia nimiä: taivaanjaara, taivaanlammas, taivahanoinas, taivahanpässi, taivaanmököttäjä, taivaanmäkärä, mäkärä, vanhapiika, ukonlammas, ukonoinas, möyttäjä, hönäkkä, kitkuttaja, nevaketka ja paljon muita. [9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4
- Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Toinen osa. Wsoy, 1927.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Gallinago gallinago IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.3. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.2.2015. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 567. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 15.8.2021.
- 1 2 3 Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 160. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2
- ↑ European Red List of Birds, Supplementary Material (pdf) (Gallinago gallinago Common Snipe) The IUCN Red List of Threatened Species. Supplementary information. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources & BirdLife International. Viitattu 5.6.2025. (englanniksi)
- ↑ Lehikoinen, A., Mikkola, A., Below, A., Jaatinen, K., Laaksonen, T., Lehtiniemi, T., Mikkola-Roos, M., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Rusanen, P., Sirkiä, P., Tikkanen, H. & Valkama, J.: Suomen lintujen pesimäkantojen koot ja viimeaikaiset kannanmuutokset. Linnut-vuosikirja 2024, 2025, s. 16—25. BirdLife Suomi Ry.
- ↑ Gallinago gallinago Common Snipe (Population in detail) The IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. Viitattu 5.6.2025. (englanniksi)
- 1 2 Laine, Lasse J.: Suomalainen lintuopas, s. 152. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0
- ↑ Jobling, 2010, s, 170
- ↑ Kivirikko, 1927, s. 358–359
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Taivaanvuohi Lintukuva-verkkopalvelu.
- LuontoPortti: Taivaanvuohi (Gallinago gallinago)
- ITIS: Gallinago gallinago (englanniksi)