Heinäkurppa
| Heinäkurppa | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Alalahko: | Kahlaajat Charadrii |
| Heimo: | Kurpat Scolopacidae |
| Suku: | Kurpat Gallinago |
| Laji: | media |
| Kaksiosainen nimi | |
 |
|
| Katso myös | |
Heinäkurppa (Gallinago media) on taivaanvuohta muistuttava kahlaajalaji. Lajin nimesi John Latham vuonna 1787.
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäkurpan höyhenpeite on oiva maastoväri, joka kätkee sen ruoikkoon tai niitylle. Se on ruskeapilkkuinen, vatsapuolen pilkut pienempiä kuin selkäpuolen. Taivaanvuohesta sen erottaa tanakamman ruumiinrakenteen perusteella. Kooltaan se on taivaanvuohen ja lehtokurpan väliltä: pituus 26–30 cm, siipien kärkiväli 45–50 cm ja paino 140–250 g. Kutsuääni on kyllästynyt gäääh. Soidinääni omituinen poukkoileva suhina.
Vanhin suomalainen rengastettu heinäkurppa on ollut 2 vuotta 11 kuukautta 8 päivää vanha. Suomessa oli rengastettu vain 49 heinäkurppaa vuoden 2004 loppuun mennessä.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäkurppa pesii Koillis-Euroopassa ja Luoteis-Venäjällä, ja talvehtii Afrikan sadekauden jälkeisillä ruohostomailla. Euroopan pesimäkannaksi arvioidaan 21 000–34 000 paria. Se on vähentynyt viime vuosina rajusti. Suomessa se on äärimmäisen uhanalainen. Pesintöjä ei havaita läheskään joka vuosi, mutta joitain soidintelevia yksilöitä havaitaan joka kevät. Syksyisin yleisempi, säännöllinen vieras erityisesti etelärannikon pitkäheinäisillä niityillä, pelloilla, lentokentillä ym. Maailman populaation kooksi arvioidaan 118 000–1 050 000 yksilöä. Sen kanta on maailmanlaajuisesti silmälläpidettävä.[1]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rantaniityt ja muut kosteikot. Viihtyy niityn kuivemmassa osassa toisin kuin taivaanvuohi, joka mieluummin kahlaa vetisimmässä osassa.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koiraat kokoontuvat ryhmäsoitimelle, ne käyvät kevätaamuina merkillistä soidintanssia, jossa ne pullistavat rintansa, levittävät pyrstönsä viuhkaksi ja tanssahtelevat hypähdellen välillä ilmaan. Samalla ne päästelevät erilaisia ääniä: puuskutusta ja kiljahteluja.
Ei pesi yhdyskuntina. Naaras huolehtii sekä pesän rakentamisesta, muninnasta, haudonnasta että poikasten hoidosta. Munia tulee 4, joskus 3 tai 5, maahan ruohikon sekaan kätkettyyn pesään. Haudonta-aika on 22–24 päivää. Poikaset ovat pesäpakoisia ja ne ovat lentokykyisiä 3–4 viikon iässä.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäkurppa syö kastematoja ja hyönteisiä, joita se kaivelee mudasta ja ruohonjuuritasolta.
Suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ympäristöministeriön päätöksellä (n:o 1096/96) lähes kaikille Suomen pesimälintulintulajeille on määritelty ohjeellinen arvo. Heinäkurpan ohjeellinen arvo on 4373 euroa.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- von Haartman, L.; Hildén, O.; Linkola, P.; Suomalainen, P. & Tenovuo, R. 1967: Pohjolan linnut värikuvin. - Otava. Helsinki.
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b BirdLife International: Gallinago media IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 567. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.8.2021).
- ↑ Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Gallinago media (TSN 176704) itis.gov. Viitattu 2.7.2012. (englanniksi)
- ↑ Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista Finlex. Suomen oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 30.1.2021.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Palmgren, Jörgen 1983: Heinäkurpan määrittäminen maastossa ja lajin esiintyminen Suomessa vuosina 1970–1981. - Lintumies 2.1983 s. 58–66. LYL.
- Saarnisuo, Niilo 1977: Heinäkurppa Capella media* pesivänä Rautalammilla 1976. - Lintumies 1.1977 s. 26. LYL.
- LuontoPortti: Heinäkurppa (Gallinago media)