Heinäkurppa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Heinäkurppa
Gallinago media.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Silmälläpidettävä [1]
Silmälläpidettävä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Alalahko: Kahlaajat Charadrii
Heimo: Kurpat Scolopacidae
Suku: Kurpat Gallinago
Laji: media
Kaksiosainen nimi
Gallinago media
Latham, 1787[2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Heinäkurppa Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Heinäkurppa Commonsissa

Heinäkurppa (Gallinago media) on taivaanvuohta muistuttava kahlaajalaji. Lajin nimesi John Latham vuonna 1787.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkurpan höyhenpeite on oiva maastoväri, joka kätkee sen ruoikkoon tai niitylle. Se on ruskeapilkkuinen, vatsapuolen pilkut pienempiä kuin selkäpuolen. Taivaanvuohesta sen erottaa tanakamman ruumiinrakenteen perusteella. Kooltaan se on taivaanvuohen ja lehtokurpan väliltä: pituus 26–30 cm, siipien kärkiväli 45–50 cm ja paino 140–250 g. Kutsuääni on kyllästynyt gäääh. Soidinääni omituinen poukkoileva suhina.

Vanhin suomalainen rengastettu heinäkurppa on ollut 2 vuotta 11 kuukautta 8 päivää vanha. Suomessa oli rengastettu vain 49 heinäkurppaa vuoden 2004 loppuun mennessä.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkurppa pesii Koillis-Euroopassa ja Luoteis-Venäjällä, ja talvehtii Afrikan sadekauden jälkeisillä ruohostomailla. Euroopan pesimäkannaksi arvioidaan 21 000–34 000 paria. Se on vähentynyt viime vuosina rajusti. Suomessa se on äärimmäisen uhanalainen. Pesintöjä ei havaita läheskään joka vuosi, mutta joitain soidintelevia yksilöitä havaitaan joka kevät. Syksyisin yleisempi, säännöllinen vieras erityisesti etelärannikon pitkäheinäisillä niityillä, pelloilla, lentokentillä ym. Maailman populaation kooksi arvioidaan 118 000–1 050 000 yksilöä. Sen kanta on maailmanlaajuisesti silmälläpidettävä.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantaniityt ja muut kosteikot. Viihtyy niityn kuivemmassa osassa toisin kuin taivaanvuohi, joka mieluummin kahlaa vetisimmässä osassa.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkurpan muna

Koiraat kokoontuvat ryhmäsoitimelle, ne käyvät kevätaamuina merkillistä soidintanssia, jossa ne pullistavat rintansa, levittävät pyrstönsä viuhkaksi ja tanssahtelevat hypähdellen välillä ilmaan. Samalla ne päästelevät erilaisia ääniä: puuskutusta ja kiljahteluja.

Ei pesi yhdyskuntina. Naaras huolehtii sekä pesän rakentamisesta, muninnasta, haudonnasta että poikasten hoidosta. Munia tulee 4, joskus 3 tai 5, maahan ruohikon sekaan kätkettyyn pesään. Haudonta-aika on 22–24 päivää. Poikaset ovat pesäpakoisia ja ne ovat lentokykyisiä 3–4 viikon iässä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkurppa syö kastematoja ja hyönteisiä, joita se kaivelee mudasta ja ruohonjuuritasolta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • von Haartman, L.; Hildén, O.; Linkola, P.; Suomalainen, P. & Tenovuo, R. 1967: Pohjolan linnut värikuvin. - Otava. Helsinki.
  • Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8
  1. a b BirdLife International: Gallinago media IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 21.10.2013. (englanniksi)
  2. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Gallinago media (TSN 176704) Viitattu 2.7.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Palmgren, Jörgen 1983: Heinäkurpan määrittäminen maastossa ja lajin esiintyminen Suomessa vuosina 1970–1981. - Lintumies 2.1983 s. 58–66. LYL.
  • Saarnisuo, Niilo 1977: Heinäkurppa Capella media* pesivänä Rautalammilla 1976. - Lintumies 1.1977 s. 26. LYL.
  • LuontoPortti: Heinäkurppa (Gallinago media)