Ingrid Bergman

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ingrid Bergman
Bergman elokuvassa Casablanca (1942).
Bergman elokuvassa Casablanca (1942).
Syntymäaika 29. elokuuta 1915
Syntymäpaikka Tukholma, Ruotsi
Aktiivisena 1932–1982
Kuolinaika 29. elokuuta 1982 (67 vuotta)
Kuolinpaikka Lontoo, Englanti
Ammatti näyttelijä
Merkittävät roolit
Puoliso
  • Petter Lindström (1937–1950)
  • Roberto Rossellini (1950–1956)
  • Lars Schmidt (1957–1976)
Lapset Pia Lindström
Isabella Rossellini
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
Allmovie
Svensk Filmdatabas
Palkinnot
Ehdokkuudet

Ingrid Bergman Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys? (29. elokuuta 1915 Tukholma, Ruotsi – 29. elokuuta 1982 Lontoo, Englanti)[1] oli ruotsalainen näyttelijä. Bergman on maailman suosituimpia elokuvatähtiä ja filmasi pitkän uransa aikana sekä Hollywoodissa että Euroopassa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ingrid Bergman 14-vuotiaana.

Ingrid Bergman menetti molemmat vanhempansa nuorena ja kasvoi sukulaistensa huostassa. Saatuaan stipendin teatterikouluun hän aloitti opinnot Dramatenissa. Ensimmäisen kesälomansa aikana myös ruotsalainen elokuvastudio palkkasi hänet. Ingrid teki ensimmäiset roolinsa kotimaisissa elokuvissa Munkbrogreven ja Myrskyluodon pappi. Hänen ensimmäinen elokuvaesiintymisensä oli klaffina elokuvassa Rakkautta ja alkoholia (1932).

Bergman loi 1930-luvun lopulla menestyksekkään uran ruotsalaisella valkokankaalla. Hän näytteli noin kymmenessä ruotsalaisessa ja yhdessä saksalaisessa elokuvassa. Ruotsalainen elokuva Intermezzo (1936) oli menestys ja herätti amerikkalaisen tuottajan David O. Selznickin huomion. Selznick ehdotti Bergmanille elokuvasopimusta. Bergman ei tuolloin vielä osannut englantia eikä ollut varma amerikkalaisen yleisön hyväksynnästä, joten hän aluksi ajatteli tekevänsä vain yhden amerikkalaisen filmin ja palaavansa sitten Ruotsiin. Bergmanin ensimmäinen työ Yhdysvalloissa oli Intermezzo (1939), joka oli uusintaversio elokuvasta, jonka hän oli kolme vuotta aiemmin tehnyt Ruotsissa. Elokuva oli valtava menestys ja teki Bergmanista tähden. Tällöin hän muutti miehensä Petterin ja tyttärensä Pian kanssa pysyvästi Yhdysvaltoihin.

Ingrid Bergman löysi oman tyylinsä suoranaista itsepäisyyttään: kun Selznick vaati että hänen olisi amerikkalaisissa elokuvissa esiintyäkseen ensinnäkin muutettava nimensä ja sitten myös ulkomuotonsa eli värjättävä hiuksensa, nypittävä kulmakarvansa ja laitettava kuorikot hampaisiinsa, Bergman ilmoitti kylmästi että noilla ehdoilla hän lähtee takaisin Ruotsiin perheenäidiksi ja elokuva saa jäädä. Tuottaja antoi vastahakoisesti periksi ja näin syntyi sittemmin maailmankuulu "luonnollinen tyyli". Kriitikot ihastuivat siihen, ja Bergmania alettiin kutsua aluksi "saippuanraikkaaksi Garboksi" – joskin nimitys unohtui nopeasti kun hänen maineensa kiiri kaukaa Garbon ohi.[2]

1940-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ingrid Bergman ensimmäisen Oscar-palkinnon tuoneessa elokuvassa Kaasuvalo (1944).

1940-luku oli Bergmanin uran kulta-aikaa, tuolloin hän kuului maailman ihailluimpien ja kuuluisimpien elokuvatähtien joukkoon ja näytteli monissa klassikoiksi muodostuneissa elokuvissa. Vuonna 1942 Bergman teki ehkä tunnetuimman elokuvansa Casablancan, vastanäyttelijänään Humphrey Bogart. Vuonna 1943 hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa parhaasta naispääosasta elokuvassa Kenelle kellot soivat. Seuraavana vuonna hän voitti naispääosa-Oscarin Kaasuvalo-elokuvasta. Kolmas peräkkäinen ehdokkuus tuli Pyhän Maarian kelloista (1945). Ehdokkaaksi Bergman nimettiin myös elokuvasta Orleansin neitsyt (1948).

Hänen tunnetuimpiin elokuviinsa kuuluvat myös Alfred Hitchcockin trillerit Noiduttu (1945), Kohtalon avain (1946) ja Kauriin merkeissä (1949). Hitchcock ja Bergman olivatkin hyviä ystäviä aina Hitchcockin kuolemaan asti.

Myöhempi ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bergman Alfred Hitchcockin ohjaamassa elokuvassa Notorious – kohtalon avain (1946).

Vuonna 1949 Bergman tapasi elokuvaohjaaja Roberto Rossellinin. He rakastuivat Strombolin kuvauksissa 1950. Molemmat olivat tahoillaan naimisissa ja heidän suhteensa aiheutti skandaalin. Bergman jätti ensimmäisen miehensä eikä hän saanut tavata tytärtään. Kohu aiheutti Bergmanille työpulaa vähentyneiden roolitarjousten muodossa.

Tehtyään Rossellinin kanssa muutaman heikosti menestyneen elokuvan Bergman sai uuden tilaisuuden Hollywoodissa vuonna 1956. Anastasia oli menestys ja Bergman sai uransa toisen Oscarin. Samoihin aikoihin hänen avioliittonsa Rossellinin kanssa tuli päätökseen. Ingrid Bergman sai kolmannen Oscarinsa sivuroolistaan elokuvassa Idän pikajunan arvoitus (1974). Vuonna 1978 hän sai seitsemännen Oscar-ehdokkuutensa Ingmar Bergmanin elokuvasta Syyssonaatti. Elokuva jäi hänen viimeisekseen.

Ingrid Bergmanin joutsenlaulu näyttelijänä oli päärooli televisioelokuvassa Nainen nimeltä Golda (1982), jossa hän esitti Israelin entistä pääministeriä Golda Meiriä. Bergman oli kuvausten aikaan jo syöpäsairas, muttei valittanut kipuja tai näyttänyt ulospäin sairauttaan. Hän sai postuumisti roolistaan parhaan pääosan Emmy-palkinnon. Vuonna 1999 American Film Institute nimesi hänet vuosisadan neljänneksi tärkeimmäksi naisnäyttelijäksi. Hän on saanut urastaan tähden Hollywood Walk of Famelle.

Elokuvien ja television lisäksi Bergman loi pitkän ja menestyksekkään uran teatterissa; vuonna 1947 hän voitti arvostetun Tony-palkinnon roolistaan Jeanne d'Arcina ja sen lisäksi hän näytteli muun muassa menestysnäytelmässä Teetä ja sympatiaa Pariisissa.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ingrid Bergman puhui sujuvasti ruotsia, saksaa, ranskaa, englantia ja italiaa. Näyttelijä John Gielgud tokaisi: ”Hän puhuu viittä kieltä, enkä minä osaa näytellä niistä yhdelläkään”.

Bergman oli naimisissa kolmesti, Petter Lindströmin (1937–1950), Roberto Rossellinin (1950–1956) ja Lars Schmidtin kanssa (1957–1976). Avioliitosta ensin hammaslääkärinä ja sitten aivokirurgina toimineen[3] Petter Lindströmin kanssa hänellä on tytär Pia Lindström (s. 1938). Suhteesta (myöhemmin avioliitosta) Roberto Rossellinin kanssa syntyivät poika Roberto Rossellini nuorempi (s. 1950) ja kaksostytöt Isotta (Ingrid) ja Isabella Rossellini (s. 1952). Rakkaussuhde Rosselliniin aiheutti kohua Yhdysvalloissa ja Bergman muuttikin sen seurauksena takaisin Eurooppaan.

Bergmanilla tiedetään olleen romanssi myös muun muassa kuuluisan sotavalokuvaaja Robert Capan ja näyttelijä Gregory Peckin kanssa. Jälkimmäinen tuli ilmi vasta viisi vuotta Bergmanin kuoleman jälkeen Peckin julkistaessa suhteen.[4][5]

Ingrid Bergman kuoli rintasyöpään 67-vuotispäivänään vuonna 1982 Lontoossa. Hänen tuhkistaan suurin osa siroteltiin mereen Bohuslänissä sijaitsevassa kalastajakylässä Ruotsin länsirannikolla.

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bergman yhdessä ensimmäisistä Hollywood-elokuvistaan Tri Jekyll ja Mr. Hyde (1941).
Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
1938 Naisen kasvot Anna Holm / Anna Paulsson
1941 Tri Jekyll & Mr Hyde Ivy Peterson
1942 Casablanca Ilsa Lund
1943 Kenelle kellot soivat María
1944 Kaasuvalo Paula Alquist Anton
1945 Noiduttu tohtori Constance Petersen
Pyhän Maarian kellot sisar Mary Benedict
1946 Notorious Alicia Huberman
1948 Orleansin neitsyt (Joan of Arc) Jeanne d’Arc
1949 Kauriin merkeissä Lady Henrietta Flusky
1950 Stromboli Karin
1952 Europa ’51 Irene Girard
1954 Matka Italiassa Katherine Joyce
Uskottomuus (La paura) Irene Wagner
1956 Anastasia Anna Koreff / Anastasia
1958 Hätävalhe (Indiscreet) Anna Kalman
Kuudennen onnen majatalo (The Inn of the Sixth Happiness) Gladys Aylward
1969 Kaktuksen kukka Stephanie Dickinson
1974 Idän pikajunan arvoitus Greta Ohlsson
1978 Syyssonaatti Charlotte Andergast

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ingrid Bergman Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 16.4.2017.
  2. Suomen Elokuva-arkisto, käsiohjelma talvi 1987: teema David O . Selznick
  3. Petter Lindstrom; Abandoned by Ingrid Bergman muistokirjoitus, Los Angeles Times 31.5.2000. Viitattu 13.2.2014.
  4. "Gregory Peck: A Biography" (2002). 
  5. "Ingrid Bergman: The Life, Career and Public Image" (2012). 

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Quirk, Lawrence J.: The Films of Ingrid Bergman. Citadel, 1970. ISBN 0-8065-0480-3. (englanniksi)
  • Leamer, Laurence: Ingrid Bergman, myytti ja ihminen. Suomentanut Paakkanen, Mia. Weilin + Göös, 1987. ISBN 951-35-3742-0.
  • Bergman, Ingrid ja Burgess, Alan: Ingrid Bergman: Muistelmat. Suomentanut Mäenpää, Risto. WSOY, 1987. ISBN 951-0-14685-4.
  • Spoto, Donald: Ingrid Bergman. Suomentanut Kallio, Kaisa. Tammi, 1997. ISBN 951-31-1019-2.
  • Ziółkowska-Boehm, Aleksandra: Ingrid Bergman prywatnie. Warszawa: Prószyński i S-ka, 2013. ISBN 978-83-7839-518-8. (puolaksi)
  • Ziółkowska-Boehm, Aleksandra: Ingrid Bergman and her American Relatives. Lanham, MD: Hamilton Books. The Rowman & Littlefield Publishing Group. ISBN 978-0-7618-6150-8. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ingrid Bergman.