Yves Montand

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yves Montand (vasemmalla)

Yves Montand (alk. Ivo Livi, 13. lokakuuta 1921 Monsummano Alto, Toscana, Italia9. marraskuuta 1991, Senlis, Ranska) oli italialais-ranskalainen näyttelijä ja laulaja.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Montandin lapsuutta leimasi elämä köyhässä maatyöläisperheessä Monsumano Alton kylässä Toscanassa, Pohjois-Italiassa. Kun fasismi alkoi saada yhä laajempaa kannatusta 1920-luvun alun Italiassa, oli Montandin isä - Giovanni Livi - pakotettu poliittisista syistä muuttamaan perheineen kotikylästään ja emigroitumaan Ranskan Marseillesiin. Alun perin perheen oli tarkoitus emigroitua Yhdysvaltoihin, mutta hanke kariutui siirtolaislainsäädännön muutoksen takia. Montand itse on todennut, että he olivat tuolloin osa alaproletariaattia.[1]

Marseillessa Montandin perhe eli hyvin vaatimattomissa oloissa – jopa sen ajan mittapuiden mukaan. Vuonna 1932 Montandin isä tekee vararikon, jolloin jäljelle jäävät suuret velat. Tämän takia Yves joutuu jättämään koulunkäynnin jo 11-vuotiaana ja aloittamaan työt makaroneja ja pastaa valmistavassa tehtaassa. Myöhemmin hän työskenteli siskonsa parturiliikkeessä kampaajana, metallitehtaassa sekä satamassa ruoka-annoksien myyjänä. [2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

II maailmansodan lopulla Montand siirtyi asumaan Pariisiin. Hänet "löysi" Édith Piaf vuonna 1944 Pariisissa ja hän sai osan Piafin show’sta tunnetussa Moulin Rougessa. Samalla hänestä tuli myös Piafin rakastaja. Piafin vaikutus oli merkittävä myös sikäli, että hänen neuvojensa pohjalta Montand muutti ohjelmistoaan. Suosion kasvuun vaikutti myös se, että yleisöä miellytti hänen vahva maskuliininen olemuksensa. 1940-luvun lopussa hän esiintyi myös joissakin elokuvissa ja radiossa.

1950-luku muodostui Montandille laulajana suureksi vuosikymmeneksi, jolloin hänen suosionsa vakiintuu myös kansainvälisesti. Kuuluisa on konserttisarja, jonka hän piti vuosina 19581959 Pariisin Étoiles-teatterissa.[3] Tunnetuimpiin hänen esittämiinsä kappaleisiin kuuluvat Kuolleet lehdet (Les Feuilles mortes), C'est si bon ja Barbara. Hän tuli tunnetuksi myös omasta yhden miehen show’staan (one-man-show).

Hänestä tuli nopeasti myös kansainvälisesti tunnustettu näyttelijä, joka esitti päärooleja lukuisissa elokuvissa. Ratkaiseva läpimurto tapahtui vuonna 1952, jolloin valmistui Henri Georges Clouzotin ohjaama trilleri Pelon palkka (Le salaire de la peur). Montandille oli näyttelijänä luonteenomaista huolellisuus ja perusteellisuus rooleissaan. Hän esimerkiksi opetteli ajamaan F1-autoa roolin sitä edellyttäessä (Grand Prix, 1966). Myöhemmin hänen tunnetuimpia elokuviaan ovat olleet Costa-Gavrasin ohjaama poliittinen trilleri Z - hän elää (Z, 1968), Tunnustus (L'aveu, 1969) ja Jean-Pierre Melvillen ohjaama Punainen ympyrä (Le Cercle rouge, 1970)

Vuonna 1951 hän meni naimisiin ranskalainen näyttelijättären, Simone Signoretin, kanssa ja he näyttelivät lukuisia kertoja samoissa elokuvissa. Avioliitto oli, kaikkien tietojen mukaan, erittäin harmoninen kestäen Signoretin kuolemaan asti vuonna 1985. Tämä siitäkin huolimatta että Montandilla oli lukuisia kuuluisia rakkaussuhteita muiden kanssa. Niistä kuuluisin oli rakkaussuhde Marilyn Monroen kanssa. Montand näytteli yhdessä Marilynin viimeisistä elokuvista Lemmenloukku (Let's Make Love, 1960).

Uransa aikana Montand näytteli eurooppalaisten elokuvien lisäksi myös lukuisissa amerikkalaisissa elokuvissa sekä Broadwayn teattereissa. Hän voitti uransa aikana kaksi César-palkintoa, jotka ovat ranskalaisen elokuvan vastine Oscareille. Vuonna 1986 hän näytteli arvostelumenestyksessä Rakkauden lähde, mikä nosti hänen suosiotaan mm. Yhdysvalloissa.

Koko uransa ajan Montand oli aivan erityisessä suosiossa ranskalaisen vasemmiston parissa. Hän kuului yhdessä vaimonsa Simonen kanssa pitkään Ranskan Kommunistiseen puolueeseen. Lisäksi hän kävi aktiivisesti yhteiskunnallista keskustelua ranskalaisen älymystön kanssa. Kuitenkin vuonna 1983 hän otti etäisyyttä vasemmistolaisuuteen. Syyksi hän ilmoitti sen, ettei voinut hyväksyä suvaitsemattomuutta ja ihmisten alistamista. [4]

Montand ei elämänsä aikana pelkästään ottanut kantaa kokemiinsa yhteiskunnallisiin epäoikeudenmukaisuuksiin, vaan hän omalla toiminnallaan pyrki rohkeasti niiden poistamiseen. Tämä seikka aiheutti hänelle myös runsaasti ongelmia. Hän joutui useaan otteeseen ranskalaisten oikeistolehtien kritiikin kohteeksi mm. konsertoimalla Neuvostoliitossa, kun maailmanpoliittinen tilanne oli kireä.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Montand sai ainoan lapsensa Valentinin toisen vaimonsa Carole Amielin kanssa vuonna 1988. Sen lisäksi eräs nainen väitti hänen olevan lapsensa isä, mutta väite kumottiin Montandin kuoleman jälkeen DNA-testien avulla. Montand kuoli 70-vuotiaana sydänkohtaukseen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. H. Quiqueré & R. Cannavo: Le Chant d'un homme, ss.7-13. Paris: Éditions Robert Laffont, S.A., 1981. ISBN 2-221-00756-5.
  2. H. Quiqueré & R. Cannavo: Le Chant d'un homme, ss. 15-18. Paris: Éditions Robert Laffont, S.A., 1981. ISBN 2-221-00756-5.
  3. Otavan iso musiikkitietosanakirja, osa. 4, s. 288. Keuruu: Otava, 1978. ISBN 978-951-1-04763-6.
  4. Helsingin Sanomat, 9.11.1991.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]