Tämä on suositeltu artikkeli.

Narnian tarinat

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 4. tammikuuta 2008 kello 18.35 käyttäjän Junafani (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli kertoo C. S. Lewisin kirjoittamasta Narnian tarinat -kirjasarjasta ja kirjoihin pohjautuvista elokuvista. Katso muita merkityksiä täsmennyssivulta.
Narnian tarinat
[[Tiedosto:Narnian tarinat, suomenkielinen kansikuva|200x300px|]]
Kirjailija C. S. Lewis
Genre fantasia
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Narnian tarinat on seitsemän lapsille suunnatun fantasiakirjan muodostama sarja, jonka C. S. Lewis kirjoitti 1950-luvulla. Se on tekijänsä parhaiten tunnettu työ ja lastenkirjallisuuden klassikko. Kirjojen tapahtumapaikka Narnia on kuvitteellinen maa, jossa eläimet puhuvat, taikuus on yleistä ja hyvyyden voimat taistelevat pahaa vastaan. Päähenkilöinä ovat yleensä meidän maailmastamme Narniaan joutuvat lapset, joiden tehtävänä on auttaa narnialaisia. Apua ja tukea he saavat majesteettiselta Aslan-leijonalta, Narnian todelliselta luojalta ja valtiaalta. Vain Hevosessa ja pojassa kaikki päähenkilöt ovat syntyperäisiä narnialaisia.

Narnia-kirjoja on käännetty 41:lle eri kielelle ja myyty yli 85 miljoonaa kappaletta.[1] Suomessa sarjan levikki on kohonnut runsaaseen 170 000:een.[1] Narnia-kirjoista on tehty myös useita sovituksia muun muassa näytelmiksi, elokuviksi ja tv-sarjoiksi. Viimeisin elokuvasovitus on The Walt Disney Companyn ja Walden Median tuottama Narnian tarinat: Velho ja leijona vuodelta 2005.

Kirjasarja

Kirjasarjan historia

C. S. Lewisin kertoman mukaan Narnian tarinat saivat alkunsa erilaisista hänen mieleensä tulleista kuvista. Näistä varhaisin oli kuva lumisessa metsässä kulkevasta faunista, jolla on käsissään sateenvarjo ja lahjapaketteja. Se oli ollut Lewisin mielessä kutakuinkin kuusitoistavuotiaasta saakka.[2] Muita kuvia olivat muun muassa mahtava leijona ja reessä istuva kuningatar.[3] Alkuun kuvat olivat irrallisia ja vailla tarinaa, mutta vuosikymmeniä myöhemmin Lewis päätti yrittää yhdistää niitä kertomukseksi. Hän aloitti tarinan kirjoittamisen toisen maailmansodan aikana. Tarinan kehykselle Lewis sai innoituksen, kun hänen kotiinsa majoitettiin 1939 Lontoon pommituksia paenneita koulutyttöjä.[4] Kertomus jäi kuitenkin kesken, eikä hän jatkanut sitä kuin vasta vuosia myöhemmin, sodan jo loputtua. Vuoden 1949 tienoilla Lewis kertoi nähneensä useita unia leijonista, ja niin syntyi Narnian Aslan, joka ilmestyttyään kokosi tarinan langat yhteen ja poiki myös jatko-osat.[5] Uuden aloituksen jälkeen kirjoitustyö sujui hyvin, ja kirja Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe) oli pian valmis.

Lewis esitteli Velhon ja leijonan ensimmäiseksi kirjallisuuspiirissä, jonka jäsenet kokoontuivat oxfordilaisessa pubissa ja käyttivät itsestään nimeä The Inklings. Tähän ryhmään kuului Lewisin lisäksi muun muassa J. R. R. Tolkien, joka oli Lewisin hyvä ystävä. Tolkien ei kuitenkaan pitänyt kirjasta.[6] Lewis päätti siitä huolimatta julkaista kirjan, ja se ilmestyi vuonna 1950. Kirjaa ei aluksi myyty paljon. Lewis itse arveli eräälle lukijalle kirjoittamassaan kirjeessä, että "monet äidit ja opettajat olivat sitä mieltä, että se pelotti lapsia". Hän lisäsi, että "todelliset lapset pitävät siitä, ja olen ällistynyt siitä, kuinka jotkut hyvin nuoret näyttävät ymmärtävän sitä. Luulen, että se pelottaa monia aikuisia, mutta hyvin harvoja lapsia."[6] Vaikka kirja aluksi saikin laimean vastaanoton, kaksikymmentä vuotta myöhemmin se tuli toiseksi Times-lehden järjestämässä äänestyksessä Englannin lapsien suosikkikirjasta. Äänestyksen voitti Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas.[7]

The Voyage of the Dawn Treader -kirjan alkuperäiskielisen ensipainoksen kansikuva.

Jo ennen kuin Velho ja leijona ilmestyi, aloitti Lewis sille jatko-osaa. Ensin hän koetti kirjoittaa esiosaa, joka olisi selittänyt Velhossa ja leijonassa selittämättöminä esiteltyjä yksityiskohtia, kuten "Lyhtykorvessa" yksinäisenä seisovan lyhtypylvään, mutta ei saanut tarinaa alkua pidemmälle.[8] Niinpä hän siirtyi kirjoittamaan Narnian tulevaisuuteen sijoittuvaa tarinaa, jossa esiintyisivät taas Velhon ja leijonan pääosissa olleet Pevensien lapset. Lewisin alkuperäinen ehdotus kirjan nimeksi oli "Drawn into Narnia" ("Narniaan vedetyt"), mutta kustantaja hyllytti sekä sen että seuranneen ehdotuksen "A Horn in Narnia" ("Torvi Narniassa"). Molemmat nimistä viittaavat ideaan, jonka mukaan Susanin torveen puhaltaminen Narniassa veti Pevensiet Narniaan yllättäen ja lasten tahdosta riippumatta.[9] Lopulta nimeksi tuli kolmas ehdotus Prinssi Kaspian (engl. Prince Caspian). Kirja julkaistiin 1951, vuosi Velhon ja leijonan jälkeen. Lewisin oman arvioin mukaan kirjasta tuli kuitenkin kaikista sarjan kirjoista vähiten suosittu.[10]

Seuraavaksi ilmestyi Kaspianin matka maailman ääriin, jonka Lewis ilmeisesti oli kirjoittanut nopeasti Prinssi Kaspianin jälkeen inspiraation vallassa.[11] Tarina kertoo pitkästä laivamatkasta Narnian kaukaisimmilla merillä. Kirjassa on muiden sarjan osien tapaan vahva kristillinen teema, ja monien lukijoiden mielestä kirjan hahmojen matka "Aslanin maan" löytämiseksi voidaan rinnastaa Jumalan etsimiseen.[12] Kirjassa onkin selviä merkkejä Lewisin omasta elämästä ja unista sekä hänen oman vakaumuksensa vaihtelusta ateismin ja kristinuskon välillä.[12]

Velhon ja leijonan ilmestymisvuonna oli käsikirjoituksena valmiina vielä neljäskin kirja, työnimeltään "Narnia and the North" ("Narnia ja pohjoinen").[13] Se oli Narnia-kirjaksi poikkeuksellinen, sillä päähenkilöt eivät olleet meidän maailmastamme peräisin. Tarina sijoittui kronologisesti Velhon ja leijonan sisälle, aikaan jolloin Pevensien lapset olivat Narnian hallitsijoina. Sitä ennen päätettiin kuitenkin julkaista vuonna 1951 valmistunut viides tarina, Hopeinen tuoli.[14] Hopeinen tuoli seurasi kronologisesti Kaspianin matkaa maailman ääriin. Se oli ilmestyneistä kirjoista ensimmäinen, jossa Pevensien lapset eivät enää olleet pääosassa. Heidän sijallaan oli jo Kaspianin matkassa maailman ääriin esitelty Eustace-serkku sekä hänen koulutoverinsa Jill Pölkky.

Hopeisen tuolin jälkeen julkaisuvuorossa oli siis "Narnia and the North". Kustantaja Geoffrey Bles ei kuitenkaan pitänyt Lewisin ehdottamasta nimestä, joten 13. huhtikuuta 1953 Lewis ehdotti kirjeessään lisää nimivaihtoehtoja: "The Desert Road to Narnia", "Cor of Archenland", "The Horse and the Boy", "The Horse Stole the Boy", "Over the Border" ja "The Horse Bree". Kustantaja keksi yhdistää eniten pitämäänsä nimiehdotukseen "The Horse and the Boy" nurinkurisen ajatuksen nimen "The Horse Stole the Boy" takaa, jolloin lopulliseksi nimeksi tuli The Horse and His Boy (suomennettuna Hevonen ja poika).[15]

Saatuaan sarjan viisi ensimmäistä kirjaa valmiiksi Lewis palasi työskentelemään jo Velhon ja leijonan jälkeen aloittamansa keskeneräisen Narnia-käsikirjoituksensa parissa, jonka oli ollut tarkoitus sijoittua aikaan ennen ensimmäistä Narnia-kirjaa. Tällä kertaa Lewis sai juonen toimimaan mieleisellään tavalla ja Narnian alkuperän paljastava kirja valmistui. Kun Lewis luovutti käsikirjoituksen kustantajalle, hän oli saanut valmiiksi myös sarjan seitsemännen ja viimeisen osan, Narnian viimeisen taistelun. Se julkaistiin vuonna 1956, ja se päätti Narnia-sarjan.

Narnia-sarjan yhteisnimitys Narnian tarinat (engl. The Chronicles of Narnia) oli Lewisin ystävän Roger Lancelyn Greenin idea.[14]

Kirjojen vastaanotto

Vaikka Narnia-sarjan kirjat eivät olleet alussa yhtä suosittuja kuin nykyisin, ne myivät suhteellisen hyvin ja saivat kriitikoilta hyviä kommentteja.[16] Lewis itse ei uskonut saavansa juurikaan mainetta kirjailijana, vaan hän epäili olevansa "yksi niistä jotka olivat kuuluisia kirjailijoita nelissäkymmenissä, mutta kuolivat tuntemattomina".[17] Kirjat saavuttivat jo Lewisin elinaikana suuren suosion, ja esimerkiksi The Guardian -lehden kirja-arvostelussa Velhosta ja leijonasta todettiin:[18]

»Kertomuksen tunnelma on täyteläinen ja outo ja tiivis; siinä on jotakin Hans Christian Andersenin voimasta liikuttaa ja George MacDonaldin voimasta luoda outoja maailmoja, ja tietenkin se on kauniisti kirjoitettu.»

Toisessa arvostelussa, jonka Chad Walsh kirjoitti New York Times Book Review'hun, sanottiin: "Tarina on pojille ja tytöille, jotka haluavat kääpiönsä ja fauninsa yhtä lihallisina kuin kulmassa seisovan liikennepoliisin".[19] Suuren suosion vuoksi Lewis sai paljon ihailijapostia, johon vastaamiseen hän käytti tunnin joka aamu. Kirjeiden määrä ei liiemmin vähentynyt edes hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1963.[17]

Lukujärjestys

Kirjat kronologisesti ja ilmestymisjärjestyksessä
Ilmestymisjärjestys Kronologinen järjestys
Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe ilmestyi 1950) Taikurin sisarenpoika (The Magician's Nephew ilmestyi 1955)
Prinssi Kaspian (Prince Caspian ilmestyi 1951) Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe ilmestyi 1950)
Kaspianin matka maailman ääriin (The Voyage of the "Dawn Treader" ilmestyi 1952) Hevonen ja poika (The Horse and His Boy ilmestyi 1954)
Hopeinen tuoli (The Silver Chair ilmestyi 1953) Prinssi Kaspian (Prince Caspian ilmestyi 1951)
Hevonen ja poika (The Horse and His Boy ilmestyi 1954) Kaspianin matka maailman ääriin (The Voyage of the "Dawn Treader" ilmestyi 1952)
Taikurin sisarenpoika (The Magician's Nephew ilmestyi 1955) Hopeinen tuoli (The Silver Chair ilmestyi 1953)
Narnian viimeinen taistelu (The Last Battle ilmestyi 1956) Narnian viimeinen taistelu (The Last Battle ilmestyi 1956)

Kun Narnia-sarjan kirjat ilmestyivät ensimmäisen kerran Englannissa, kustantaja ei numeroinut kirjoja niiden ilmestymisjärjestyksen tai kronologisen järjestyksen mukaan. Amerikkalainen kustantaja taas numeroi kirjat ilmestymisjärjestyksen mukaisesti, mikä osaltaan lisäsi epäselvyyttä kirjojen lukujärjestyksestä. Myöhemmissä painoksissa kirjojen poikkeava kronologinen järjestys ja julkaisujärjestys on huomioitu, ja esimerkiksi 1980-luvulla ilmestynyt englanninkielinen The Voyage of the Dawn Treader -kirja (suom. Prinssi Kaspianin matka maailman ääriin) sisältää luettelon kirjoista lukujärjestyksen mukaan.[20]

Nykyisin käytössä on lukujärjestys, joka aloittaa sarjan Taikurin sisarenpojasta (julkaisujärjestyksessä 6.) Velhon ja leijonan (julkaisujärjestyksessä 1.) sijasta. Kyseinen lukujärjestys on kirjailija C. S. Lewisin päättämä, ja hän itse saneli sen ystävälleen Walter Hooperille.[21]

Epäselvyydet lukujärjestyksessä johtuvat siitä, että alkujaan Narnian tarinat oli suunniteltu vain yksiosaiseksi teokseksi, ei kirjasarjaksi.[22] C. S. Lewis itse laati omaan käyttöönsä Narnian aikajanana tunnetun teoksen, joka kuvaa kirjojen juonien suhdetta toisiinsa. Hän teki sen kuitenkin vasta vuonna 1963, jolloin kaikki sarjan kirjat oli jo julkaistu.[23] Tässä aikajanassa Narnian maailma luodaan paikallista aikaa vuonna 1, kun taas Taikurin sisarenpojan tapahtumat sattuvat todellisen maailman vuonna 1900.[24] Julkaisujärjestyksessä toisen kirjan, Velhon ja leijonan, tapahtumat alkavat Narnian vuonna 1000, mikä on todellisen maailman vuosi 1940.[24] Aikajanan mukaan vuosi 1940 käsittää kaikki Narnian vuodet välillä 1000-2290.[24] Tämä voidaan selittää sillä, että Narniassa aika kulkee eri tahtia kuin todellisessa maailmassa. Siitä huolimatta aikajana on epätasainen, sillä kun Narnian vuodet 1-900 käsittävät neljäkymmentä todellisen maailman vuotta, käsittää Narnian seuraava vuosituhat vain yhden ainoan todellisen maailman vuoden.[24] Aikajanan mukaisesti Hevonen ja poika (julkaisujärjestyksessä 5.) sijoituu oikeastaan Velhon ja leijonan sisälle. Velhon ja leijonan loppukohtaus liittyy Narnian vuoteen 1015, kun taas Hevonen ja poika tapahtuu Lewisin mukaan Narnian vuonna 1014.[24] Viimeinen kirja sijoittuu aikajanan mukaan Narnian vuoteen 2555, joka on todellisen maailman ajassa vuosi 1949.[24]

Toisaalta aivan kaikki Narnian tarinoissa kerrotut seikat eivät tue Lewisin laatimaa aikajanaa. Ensimmäiseksi julkaistussa Velhossa ja leijonassa väitetään, ettei Narniassa ole koskaan ollut ihmisiä ennen kyseisen kirjan tapahtumia.[25] Kuitenkin aikajanan ja Taikurin sisarenpojan mukaan Narniassa olisi vieraillut kaksi lasta vuonna 1, ja näiden mukanaan tuomat aikuiset olisivat perustaneet Narnian ensimmäisen hallitsijadynastian. Aikajana myös kertoo, että jo satoja vuosia ennen Velhon ja leijonan tapahtumia Narnian maailmassa on asunut kokonaisten valtakuntien verran ihmisiä. Näiden seikkojen perusteella Lewisin aikajana on joskus kyseenalaistettu, vaikkakin nykyään kirjat esitetään enimmäkseen Lewisin ilmoittamassa järjestyksessä. Esimerkiksi suomenkielisen Narnian tarinat -kokoomateoksen esipuheessa sanotaan:

»Tässä kirjassa Narnian tarinat on asetettu kronologiseen järjestykseen, jossa C. S. Lewis halusi ne luettavan. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut tarinoita siinä järjestyksessä. Kun hän esimerkiksi kirjoitti kuudennen tarinan, se osoittautuikin ensimmäiseksi; tässä vuonna 1955 ilmestyneessä Taikurin sisarenpojassa kerrotaan, miten matkustelu kahden maailman välillä sai alkunsa.»

Suomennosten julkaisuvuodet
Taikurin sisarenpoika (1959)
Velho ja leijona (1960)
Prinssi Kaspian (1961)
Kaspianin matka maailman ääriin (1963)
Hopeinen tuoli (1976)
Hevonen ja poika (1977)
Narnian viimeinen taistelu (1979)

Suomennokset

Kaikki Narnian tarinat on julkaistu suomeksi Otavan kustantamina. Kääntäjinä ovat olleet Kyllikki Hämäläinen (Taikurin sisarenpoika, Velho ja leijona, Prinssi Kaspian ja Kaspianin matka maailman ääriin) sekä Kaarina Helakisa (Hevonen ja poika, Hopeinen tuoli ja Narnian viimeinen taistelu).

Narnian tarinoista on Suomessa julkaistu kaksi erilaista yhteispainosta, jotka käsittävät sarjan kaikki kirjat. Tämän lisäksi Otava on myös kustantanut kirjoista elokuvapainoksia sekä julkaissut muutaman sarjaa käsittelevän, mutta siihen kuulumattoman kirjan, kuten Narniasta poimituista kohdista kootuun Narnian mietekirjan.[26]

Narnian maailma

Pääartikkeli: Narnia (fantasiamaa)

Lewisin kirjojen Narnia on Suuren Meren rannalla sijaitseva pieni maa, joka on hyvin hedelmällinen verrattuna Kalormenin valtioon, joka on sen eteläpuolella vuorten ja autiomaan takana. Narniaa hallitsevat Cair Paravelin linnassa asuvat kuninkaat tai kuningattaret, jotka kuvataan kirjoissa yleisesti viisaiksi ja oikeamielisiksi, toisin kuin sotaisat ja vallanhimoiset Tisrokit, jotka hallitsevat Kalormeniaa. Narnian ja Kalormenin välissä on Arkkimaa-niminen vuoristovaltio, joka on Narnian läheinen liittolainen.

Vaikka Narniaa hallitsevat ihmiskuninkaat ja -kuningattaret, heidän kuninkaansa on Aslan-niminen leijona. Kultaharjainen Aslan karjuu Narnian maailman esiin ja on mukana kaikissa seitsemässä sarjan kirjassa.

Narnia on myös täynnä puhuvia eläimiä sekä erilaisten mytologioiden taruhahmoja, joiden synty selitetään kirjassa Taikurin sisarenpoika. Siinä Aslan luo Narnian maailman ja eläimet ja antaa niille puheen lahjan.

Tärkeimmät henkilöhahmot

  • Pevensien lapset: Peter, Susan, Edmund ja Lucy. Velhon ja leijonan alkuperäiset päähenkilöt, jotka ovat pääosassa myös Prinssi Kaspianissa. Prinssi Kaspianin matkassa maailman ääriin esiintyvät nuorimmat sisarukset Edmund ja Lucy. Sisaruksilla on sivuosa myös kirjoissa Hevonen ja poika ja Narnian viimeinen taistelu. Taikurin sisarenpojassa ja Hopeisessa tuolissa he eivät esiinny.
  • Professori Digory Kirke. Taikurin sisarenpojan päähenkilö ja sivuhenkilö Velhossa ja leijonassa sekä Narnian viimeisessä taistelussa.
  • Polly Plummer. Taikurin sisarenpojan toinen päähenkilö Digory Kirken rinnalla. Esiintyy myös sivuhenkilönä viimeisessä kirjassa.
  • Eustace Ruikku. Pevensien lasten serkku, joka esiintyy päähenkilönä Prinssi Kaspianin matkassa maailman ääriin ja Hopeisessa tuolissa sekä sivuhenkilönä Narnian viimeisessä taistelussa.
  • Jill Pölkky. Eustacen koulutoveri. Päähenkilönä Hopeisessa tuolissa ja sivuhenkilönä Narnian viimeisessä taistelussa.

Kirjojen juonet

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Taikurin sisarenpoika

Tiedosto:TheMagiciansNephew.jpg
The Magician's Nephew -kirjan alkuperäiskielisen ensipainoksen kansi.
Pääartikkeli: Taikurin sisarenpoika

Taikurin sisarenpojassa Digory-niminen poika ja Polly-niminen tyttö joutuvat Digoryn enon taikakokeiden seurauksena toiseen todellisuuteen, kuolevaan Charnin maailmaan. Kun he tulevat takaisin, he tuovat Charnin kuningattaren vahingossa mukanaan Lontooseen, missä tämä aiheuttaa sekasortoa kaupungin kaduilla. Lopulta Digoryn enon taian avulla kuningatar saadaan siirrettyä toiseen maailmaan. Mukaan joutuvat myös Polly, Digory, tämän eno sekä sivullinen ajuri.

Uudessa maailmassa ihmiset pääsevät todistamaan, kuinka Aslan-leijona luo maailman laulullaan. Uudesta maailmasta tulee Narnia ja Charnin kuningattaresta sen pahin vihollinen. Kirjan lopussa kuningatar yrittää saada Digoryä pettämään Aslanin, mutta Digory kieltäytyy. Kirja päättyy siihen, että kuningatar pakenee Narnian kaukaisiin kolkkiin, lontoolainen ajuri kruunataan Narnian kuninkaaksi ja Aslan lähettää Digoryn, tämän enon sekä Pollyn takaisin omaan maailmaansa.

Velho ja leijona

Pääartikkeli: Velho ja leijona

Pevensien lapset Peter, Susan, Edmund ja Lucy lähetetään pommituksia pakoon vanhan professorin luo. Eräänä sadepäivänä he leikkivät piilosta, ja Lucy menee vanhaan vaatekaappiin piiloon. Hän huomaa, että vaatekaapin kautta pääsee uuteen maailmaan, ja tapaa fauni Tumnuksen. Muut lapset eivät usko Lucyn kertomusta vaan luulevat hänen kuvittelevan kaiken. Pian he kuitenkin joutuvat itsekin Narniaan.

Valkea velho on saanut houkuteltua Edmundin puolelleen, ja Edmund lähtee etsimään häntä. Muut lapset päätyvät Aslanin luo, joka on palannut Narniaan pelastaakseen sen velhon hirmuvallalta. Valkea velho kuitenkin on sitä mieltä, että ikivanhan lain mukaan Edmund kuuluu hänelle. Aslan suostuu itse tapettavaksi Edmundin sijasta. Sen jälkeen Valkea velho tappaa Aslanin kiviveitsellään. Aslan kuitenkin nousee kuolleista ja voittaa yhdessä narnialaisten kanssa Valkean velhon armeijan. Peter, Susan, Edmund ja Lucy kruunataan Narnian kuninkaiksi ja kuningattariksi.

Eräänä päivänä he ratsastavat metsässä, ja löytävät tien takaisin vaatekaappiin. Kun lapset tulevat takaisin Narniasta, minuuttiakaan ei ole kulunut eivätkä he ole vanhentuneet päivääkään.

Hevonen ja poika

Pääartikkeli: Hevonen ja poika

Hevonen ja poika poikkeaa kaikista muista Narnia-kirjoista siinä, ettei Narniaan saavu ihmisiä meidän maailmastamme, vaan tarina kertoo pelkästään Narnian maailmassa asuvista ihmisistä.

Kirja kertoo Sastra-pojan ja Riia-hevosen pakomatkasta Narnian eteläpuolella sijaitsevasta Kalormenista Arkkimaahan ja Narniaan. Matkalla he törmäävät toisiin karkulaisiin. Aravis on lähtenyt pakoon välttyäkseen pakkoavioliitolta, ja myös hänen ratsunsa Hvinna on narnialainen puhuva hevonen.

Myöhemmin karkulaiset kuulevat sattumalta, kuinka Kalormenin hallitsija Tisrok suunnittelee yllätyshyökkäystä Narnian ja Kalormenin välissä olevaan Arkkimaahan. He lähtevät varoittamaan Arkkimaan kuningasta, ja Kalormenin yllätyshyökkäys onnistutaankin torjumaan varoituksen ansiosta. Myöhemmin selviää, että Sastra on todellisuudessa prinssi Koor, Arkkimaan kuninkaan poika.

Prinssi Kaspian

Tiedosto:PrinceCaspian.jpg
Prince Caspian -kirjan alkuperäiskielisen ensipainoksen kansikuva.
Pääartikkeli: Prinssi Kaspian

Peter, Susan, Edmund ja Lucy istuvat rautatieasemalla, kun heidät taiotaan Narniaan. Narniassa he huomaavat, että heidän edellisestä vierailustaan on Narnian ajassa kulunut monta sataa vuotta.

Narniassa ovat vallassa muualta saapuneet ihmiset, ja melkein kaikki faunit, puunhenget, kääpiöt, kentaurit, satyyrit ja puhuvat eläimet on joko tapettu tai ajettu pakoon, eikä moni ihminen edes usko niiden olemassaoloon. Nuori prinssi Kaspian aikoo kuitenkin syöstä vallasta ilkeän setänsä ja päästää Narnian alkuperäiset asukkaat valtaan. Lapset ryhtyvät auttamaan Kaspiania. Aslan palaa Narniaan, ja lopulta huono kuningas saa surmansa ja hänen armeijansa karkotetaan maasta. Lapset taiotaan takaisin Englantiin.

Kaspianin matka maailman ääriin

Pääartikkeli: Kaspianin matka maailman ääriin

Lucy ja Edmund on lähetetty viettämään lomaa serkkunsa Eustacen luokse, kun he pääsevät jälleen Narniaan. Porttina toimii meriaiheinen maalaus. Lapset päätyvät Sarastus-laivalle (engl. Dawn Treader), jolla kuningas Kaspian X purjehtii löytääkseen seitsemän kadoksissa olevaa lordia. Matka jatkuu aina maailman ääriin.

Matkallaan Eustace joutuu moniin kahnauksiin muun muassa Riipitsiip-hiiren kanssa, joka haluaa taistelulla hyvitystä Eustacen tehtyä hänelle kiusaa. Riipitsiipillä on omat päämääränsä, kun hän päättää ainoana retkikunnan jäsenenä jatkaa matkaansa maailman reunan yli Aslanin maahan. Lucy ja Edmund eivät pääsisi enää Narniaan tämän tarinan jälkeen, mutta Aslanin mukaan heidänkin maailmastaan pääsee Aslanin maahan: Lucyn ja Edmundin on vain opittava, mikä on Aslanin nimi heidän omassa maailmassaan.

Hopeinen tuoli

Pääartikkeli: Hopeinen tuoli

Eustace Ruikku, jonka aiemmista seikkailuista Narnian maassa kerrotaan kirjassa Kaspianin matka maailman ääriin, ja hänen luokkatoverinsa Jill Pölkky yrittävät piiloutua heitä kiusaavilta vanhemmilta oppilailta. He pääsevätkin yllättäen Narniaan koulun kiviaidassa olevan portin kautta. Aslan on kutsunut lapset etsimään kadonnutta prinssi Riliania. Rilianin isä kuningas Kaspian X on jo hyvin vanha, ja hän haluaa ainoan lapsensa löytyvän ennen kuolemaansa.

Aslanin ohjeita seuraten lasten onnistuu yhdessä Rapanhapakko-nimisen seuralaisensa kanssa löytää kadonnut prinssi syvistä luolastoista Narnian alta.

Narnian viimeinen taistelu

Pääartikkeli: Narnian viimeinen taistelu

Narniassa Metku-apina löytää leijonan taljan. Metku aikoo huijata narnialaisia ja naamioi taljan avulla Pulma-aasin Aslaniksi. Narnialaiset luulevat Aslanin palanneen ja Metku hallitsee "Aslanin" nimessä.

Kalormenilaiset päästetään Narniaan ja Metku liittoutuu heidän kanssaan. Nämä toteuttavat Narnian viimeisen kuninkaan ollessa väliaikaisesti poissa verilöylyn hallintopalatsissa Cair Paravelissa ja valtaavat Narnian sotilaallisella ylivoimallaan. Asiasta kuullut kuningas saa avukseen edellisissä tarinoissa esiintyneet lapset Narnian hylännyttä Susania lukuun ottamatta. Saamansa avun turvin kuningas käy viimeiseen taisteluun kalormenilaisia ja Metkua vastaan. Taistelu kuitenkin keskeytyy, sillä Narnian viimeiset hetket koittavat ja maailmanloppu saapuu.

Oikea Aslan palaa ja kutsuu Peterin, Edmundin, Lucyn, Eustacen ja Jillin takaisin Narniaan. Narniaan tulee maailmanloppu ja kaikki Aslaniin uskovat pääsevät Aslanin maahan, todelliseen Narniaan. Aslan myös tuomitsee kaikki turmeltuneet ja epäuskoiset olennot kadotukseen.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Kirjailija

Pääartikkeli: C. S. Lewis
C. S. Lewisin patsas hänen synnyinkaupungissaan Belfastissa.

Clive Staples Lewis (29. marraskuuta 1898 – 22. marraskuuta 1963) oli Irlannissa syntynyt ja suurimman osan elämästään Isossa-Britanniassa viettänyt kirjailija ja tutkija.

Lewis oli tunnettu keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden tutkija, joka puolusti aktiivisesti kristinuskoa, mikä heijastui myös hänen teoksiinsa. Narnian lisäksi Lewis kirjoitti myös tieteiskirjallisuutta, niin sanotun avaruustrilogian Äänetön planeetta (Out of the Silent Planet), Matka Venukseen (Perelandra" – tunnettu myös nimellä Voyage to Venus) ja Piinattu planeetta (That Hideous Strength). Trilogia yhdisti perinteisiä tieteiskirjallisuuden elementtejä kristillisiin teemoihin kuten syntiin, lankeemukseen ja lunastukseen.

Lewisin uskonnollinen tausta oli Pohjois-Irlannin protestantismissa. Kotikasvatus ei ollut voimakkaan hengellinen, mutta vanhemmat olivat silti – osin ajan tavan mukaan – aktiivisia seurakuntalaisia. Opiskellessaan Oxfordin yliopiston pääsykokeisiin Lewisistä tuli ateisti. Myöhemmin Lewis kuitenkin kääntyi kristityksi, anglikaaniksi. Kääntymisensä jälkeen hän aloitti varsin pian kristillisen kirjallisuuden tuottamisen. Suurin osa hänen tuotannostaan on ei-kaunokirjallista hartaus- ja tietokirjallisuutta, lähinnä esseitä erilaisista etiikkaan ja dogmatiikkaan liittyvistä aiheista.

Narnian saamat vaikutteet

Lewisin elämä

Narniassa on useita yhtäläisyyksiä C. S. Lewisin oman elämän kanssa. Ensinnäkin jo ajatus ensimmäisessä kirjassa esiintyviin Pevensien sisaruksiin syntyi Lewisin mielessä toisen maailmansodan aikana, jolloin hänen taloonsa majoitettiin koulutyttöjä, jotka olivat lähteneet pakoon Lontoon pommituksia.[4] Kirjassa esiintyvien lasten ja Lewisin talossa asuneiden tyttöjen nimissä on yhtäläisyyksiä.[27]

Narniassa lapsilla on erittäin tärkeä rooli, ja ensimmäisissä kirjoissa vain lapset pääsevät siirtymään Narnian maailmaan. Lewisillä itsellään ei kuitenkaan ollut lapsia Narnian kirjoittamisprosessin aikana. Lewisillä oli silti tilaisuus seurata tuttaviensa lasten kasvamista ja elämää, ja siten hän saattoi muodostaa itselleen käsityksen lapsista Narniaa varten. Narniassa onkin paikoin nähtävillä, että useat Lewisin kuvaamat tyttöhahmot tuntuvat poikia perinpohjaisemmilta, mikä saattaa johtua Lewisin mahdollisuudesta seurata tuttavansa rouva Mooren tytärtä Maureenia. Tämän lisäksi Lewisillä oli myös useita kummilapsia.[28]

The Inklings

The Inklings kokoontuivat usein oxfordilaisessa "Eagle and Child" -pubissa.

Lewisin kirjoihin vaikuttivat myös The Inklings -kirjallisuuspiirin jäsenten mielipiteet. Lewisin teokset jakoivat mielipiteitä, sillä esimerkiksi piirin jäsenistä J. R. R. Tolkien ei pitänyt Lewisin ensimmäisestä kirjasta Velho ja leijona lainkaan.[29] Toinen piirin jäsenistä, Roger Lancelyn Green, taas piti suuresti Lewisin tarinoista ja oli tärkeässä osassa useiden Narniaan kuuluvien kertomusten työstövaiheessa. Tolkien itse totesi Greenille kuultuaan tämän lukevan Lewisin työstövaiheessa olevaa kirjaa: ”Kuulin, että luet Jackin [Lewisin] lastenkertomusta. Se ei kerta kaikkiaan kelpaa! Tarkoitan sanoa: Nymfit ja heidän tapansa, faunin rakkauselämä. Eikö hän tiedä, mistä hän puhuu?”[29]

Green kuitenkin oli mukana Lewisin kirjoittamisprosessien aikana, ja hän antoikin useita kirjoja koskevia neuvoja. Lewis antoi Greenin lukea kirjojaan ennen kuin tarjosi niitä kustantajalle, ja Greenin kommenttien pohjalta Lewis esimerkiksi saattoi poistaa jotain toimimattomiksi todettuja kohtauksia.[30] Greenin huomautuksilla oli vaikutusta Lewisin tuotantoon, ja esimerkkinä voidana mainita hänen osuutensa Taikurin sisarenpojan kirjoitustyössä. Työstövaiheessa ollut teos sisälsi Greenin mielestä joitain kirjaan huonosti sopivia ja pitkäveteisiä kohtauksia, kuten useita vierailuja kuolevassa Charnin maailmassa, joiden tuloksena Narnian hallitsijoiksi päätyi maanviljelijäpariskunta toisesta maailmasta.[30] Greenin mielestä nämä kaksi hahmoa olivat liian yksinkertaisia, rehellisiä, puhuivat epäluontevasti eivätkä muutenkaan istuneet Lewisin tarinaan.[30] Greenin kommenteilla oli vaikutusta Taikurin sisarenpoikaan, ja miettimisen jälkeen Lewis poisti kyseisen kohdan ja korvasi sen muilla tapahtumilla.

Lewisin Greenille kirjoittamasta kirjeestä selviää, kuinka suuressa arvossa hän piti Greenin huomautuksia ja mielipiteitä:[30]

»Olin huojentunut siitä, että Polly ja Digory saivat sinulta nihil obstat -tuomion. Pelkäsin, että vastustaisit Andrew-enoa, koska hänen henkilöhahmonsa on huvittavampi aikuisista kuin lapsista. Voit aina tuntea isällistä mielenkiintoa tähän tarinaan, sillä yli puolet sen ansioista on sinun terävyytesi ja rehellisyytesi ansiota, kun olet osannut erottaa ja osoittaa kohtalokkaat 'epäolennaisuudet' alkuperäisestä luonnoksesta.»
(C. S. Lewis kirjeessään Greenille Taikurin sisarenpojasta.)

Mytologiat

Narniassa esiintyy paljon vaikutteita niin kreikkalaisesta kuin myös skandinaavisesta mytologiasta. Esimerkiksi kirjojen kentaurit tulevat kreikkalaisen mytologian puolelta, kun taas muun muassa kääpiöt kuuluvat skandinaavisen mytologian piiriin. Näiden lisäksi Narniassa on muitakin erilaisiin mytologioihin ja kansanperinteisiin kuuluvia taruolentoja, kuten noitia, ihmissusia, jättiläisiä ja yksisarvisia.

Lewis itse piti suuresti erilaisista pohjoismaisista mytologioista.[31] Tämän vuoksi Narnian tarinoissa esiintyy joukko erilaisiin mytologioihin liittyviä hahmoja. Lisäksi esimerkiksi Prinssi Kaspianin "Sarastus"-laivassa on nähtävissä vaikutteita viikinkien historiallisista puuveneistä.[31] Lewis ei kuitenkaan pitänyt mytologioita ja tarustoja puhtaina, vaan hän sekoitteli niitä keskenään haluamillaan tavoilla.[31] Lewisin ystävistä erityisesti J. R. R. Tolkien vastusti ystävänsä tapaa sotkea erilaiset mytologiat keskenään ja moittikin Lewisiä tästä tavasta.[31]

Narnian antamat vaikutteet

Tiedosto:Magician's nephew cover.jpg
Cliff Nielsenin tekemä kansikuva alkuperäiskieliseen kirjaan The Magician's Nephew (Taikurin sisarenpoika).

Narnian katsotaan olleen mukana aloittamassa aikaa, joka johti fantasiakirjallisuuden suureen suosioon.[32] Ennen Velhon ja leijonan ilmestymistä kustantajat yleensä palauttivat fantasiaan viittaavat teokset huomauttaen, että ”nykylapset eivät ole kiinnostuneita taikuudesta eivätkä fantasiasta.”[33] Lewis oli kuitenkin mukana aloittamassa fantasian nousua, johon kuuluivat myös maailmanmainetta saaneet kirjasarjat kuten J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia ja Hobitti, ja johon myös J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarja kuuluu.[34]

Narnia on myös vaikuttanut useiden kirjailijoiden töihin. Esimerkiksi jotkut ovat verranneet sitä Philip Pullmanin Universumien tomu -kirjaan.[35] Kirjoissa esimerkiksi henkilöhahmot ovat suhteellisen samanlaisia, ja molempien kirjailijoiden teoksissa esiintyy myös puhuvia eläimiä. Toisaalta Pullmanin ja Lewisin teokset eroavat toisistaan suuresti, ja monien arvioiden mukaan Pullmanin kirjat hyökkäävät esimerkiksi katolista kirkkoa vastaan.[36] Samoin Pullman on itsekin kritisoinut Narniaa ja muun muassa tehnyt sarjaa kritisoivan kirjoituksen The Darkside of Narnia.[37]

Narnian tarinoiden vaikutus nykyajan suosittujen kirjailijoiden tuotantoihin on ollut merkittävää, ja muutama suosittu kirjailija on avoimesti myöntänyt saaneensa joukon vaikutteita Narnian tarinoista. Esimerkiksi brittikirjailija J. K. Rowling, Harry Potter -sarjan kirjoittaja, on sanonut lukeneensa nuoruudessaan mielellään Narnia-sarjan kirjoja, ja että C. S. Lewis kuuluu kolmen häntä eniten innoittaneen kirjailijan joukkoon.[38] Myös suosittu Artemis Fowl -kirjojen kirjoittaja Eoin Colfer on kertonut Lewisin Prinssi Kaspian -kirjan tehneen suuren vaikutuksen häneen ja johdattaneen hänet fantasian pariin.[38]

Myös fantasiakirjailija Neil Gaiman on kirjoittanut Narniaa sivuavan lyhytteoksen The Problem of Susan. Teoksessa esiintyy vanhahko nainen, professori Hastings, jolla on trauma hänen junaonnettomuudessa menehtyneistä sukulaisistaan. Naisen etunimeä ei kirjassa mainita, mutta nainen mainitsee veljensä ”Edin”. Tämä mahdollisesti viittaa Narnian tarinoihin, joissa esiintyy Susan Pevensie -niminen hahmo, jonka perhe menehtyy junaonnettomuudessa[39] ja jolla on Edmund-niminen veli.

Stephen Kingin ja Peter Straubin kirjassa Talismaani vuodelta 1984 esiintyy Jack-niminen poika, joka matkustaa todellisen maailman ja fantasiamaailman välillä yrittäen löytää keinoa äitinsä hengen pelastamiseksi. Narnian tarinoihin kuuluvassa Taikurin sisarenpojassa taas esiintyy myöskin poika, jonka äiti on kuolemansairas ja joka yrittää löytää parannuskeinoa eri fantasiamaailmoissa matkustamisen kautta. Samoin C. S. Lewisin kutsumanimi oli "Jack".[40]

Katherine Patersonin kirja Silta salaiseen maahan (alkuperäiskielellä Bridge to Terabithia) viittaa Lewisin tuotantoon, koska Narniassa mainitaan saari nimeltä Terebinthia. Patersonin kirjassa päähenkilö myös sanoo pitävänsä C. S. Lewisin kirjoista ja mainitsee Narnian.

Kirjojen kristillisyys

” Taikurin sisarenpoika kertoo luomisesta ja siitä, kuinka paha tuli Narniaan.

Velho ja leijona kertoo ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta.

Prinssi Kaspian kertoo aidon uskon paluusta rappion jälkeen.

Hevonen ja poika kertoo pakanoiden kutsumisesta ja kääntymisestä.

Prinssi Kaspianin matka maailman ääriin kertoo hengellisestä elämästä (varsinkin Ripitsiipin)

Hopeinen tuoli kertoo jatkuvasta sodasta pimeyden voimia vastaan.

Narnian viimeinen taistelu kertoo Antikristuksen (apina) tulosta, maailman lopusta ja viimeisestä tuomiosta.

–C. S. Lewis[41]

”

Narnia-sarjan kirjoissa on vahva kristillinen tematiikka, jossa Aslan – Jeesus Juudan leijonana – uhrautuu ja verellään pelastaa maailman – vaikkakin Velhossa ja leijonassa Aslan pelastaa uhrautumisellaan vain yhden henkilön.[42] Esimerkiksi edellä mainitun Velhossa ja leijonassa nähdyn uhrautumisen ja kuoleman voittamisen lisäksi kirjassa Kaspianin matka maailman ääriin Aslan sanoo, että hänellä on oma nimensä myös ihmisten maailmassa. Kirjoittamassan kirjeessä eräälle amerikkalaiselle pikkutytölle kirjailija C. S. Lewis muotoili itse asian seuraavanlaisesti:[43]

»Entä sitten Aslanin toinen nimi? Haluan, että arvaat itse. Eikö tässä maailmassa koskaan ole ollut ketään, joka (1) saapui samaan aikaan kuin joulupukki; (2) sanoi, että hän oli Suuren Kuninkaan Poika; (3) antoi itsensä toisten vikojen tähden pahojen ihmisten pilkattavaksi ja tapettavaksi; (4) heräsi kuolleista; (5) josta toisinaan käytetään nimeä Karitsa (kirjan "Kaspianin matka Maailman Ääriin" lopussa)? Etkö todellakaan tiedä hänen nimeään tässä maailmassa?»

Taikurin sisarenpoikaan voidaan katsoa sisältyvän luomistarina, ja Narnian viimeisessä taistelussa nähdään tässä katsannossa Apina, Antikristuksena, ja Aslanin toinen tuleminen. Samoin Aslan puhuu "Merentakaisesta Majesteetista" ja sanoo olevansa "Suuren Kuninkaan Poika". Näillä viitattaneen kristinuskon Jumalaan.[44] Narnia-sarjassa Kolminaisuusopin kolmantena jäsenenä Aslanin ja Merentakaisen Majesteetin lisäksi voidaan tulkita olevan kirjassa Velho ja leijona esiintyvä Joulupukki, jonka on esitetty edustavan Pyhää Henkeä.[44] Perusteluna tälle on sanottu, että Lewisin kirjassa Joulupukki jakaa kirjan lapsille aseita taistelussa pahaa vastaan, kuten Pyhä Henki lahjoittaa hengelliset lahjat ihmisten maailmassa.[44] Toisaalta kristillisten teemojen rinnalla C. S. Lewis on tuonut kirjoihin runsaasti vaikutteita myös muista kulttuuriperinteistä.

Lewis ilmaisi Narnia-kirjojensa kautta käsitystään Jumalasta.[45] Esimerkiksi kirjassa Narnian viimeinen taistelu käsitellään ajatusta kristinuskon sopeuttamisesta muihin uskontoihin.[46] Kirjassa apina Metku alkaa saarnata narnialaisille omaa oppiaan Aslanista käyttäen apunaan leijonantaljaan puettua aasia, ja liittouduttuaan Narnian sotaisan vihollisvaltion Kalormenin kanssa aletaan puhua ”Tarslanista” Narnian Aslanin ja kalormenilaisten Tarsin yhtenä ilmentymänä.[47] Saman kirjan lopussa tapahtumat Narniassa huipentuvat Aslanin toiseen tulemiseen sekä Tarsin saapumiseen, jolloin Kalormenin jumalaa palvoneet luovutetaan palvomansa hirviön haltuun.[48]

Lewis itse kirjoitti vuonna 1961 kirjojen kristillisyydestä:[49]

»Mitä Aslan tarkoitti sanoessaan, että hän oli kuollut, on jossakin mielessä tarpeeksi selvää. Lue tämän sarjan varhaisempi teos, Velho ja leijona, niin löydät koko tarinan siitä, kuinka valkea velho surmasi hänet ja kuinka hän heräsi taas eloon. Kun olet lukenut sen, uskon sinun ymmärtävän, että taustalla on syvempi merkitys. Koko Narnian tarina kertoo Kristuksesta. Kysyin nimittäin itseltäni: "Oletetaan, että Narnian kaltainen maailma olisi todella olemassa, ja oletetaan, että se (meidän maailmamme tavoin) olisi mennyt vikaan, ja oletetaan, että Kristus haluaisi mennä tuohon maailmaan pelastamaan sen (kuten Hän tuli meidän maailmaamme), mitä olisi saattanut tapahtua." Tarinat ovat minun vastaukseni. Koska Narnia on puhuvien eläinten maailma, ajattelin, että Hänestä tulisi siellä puhuva eläin samalla tavoin kuin Hänestä tuli ihminen täällä. Kuvittelin hänet siellä leijonaksi, koska a) leijonaa pidetään eläinten kuninkaana, b) Kristusta kutsutaan Raamatussa ”Juudan leijonaksi” c) ja olen nähnyt outoja unia leijonista sen jälkeen kun ryhdyin kirjoittamaan tätä teosta. Koko sarja on suunniteltu tällaiseksi.»

Kritiikkiä

»Narnia edustaa kaikkea sitä, mikä uskonnossa on vastenmielisintä.»
(Toimittaja Polly Toynbee, The Guardian[50])

Narniaa kohtaan esitetty kritiikki kohdistuu pääosin kirjan tarinoiden, juonien ja kaunokirjallisten seikkojen sijasta kirjojen sisältämiä tiettyjä elementtejä – kuten kristillisyyttä – vastaan. Lewisiä on myös syytetty esimerkiksi siitä, että paikoin hän kuvaa kirjoissaan lapsihahmoja turhan epämiellyttäviksi ja inhottaviksi. Esimerkkejä näistä arvostelijoiden epämiellyttävistä lapsihahmoista ovat Edmund Pevensie, joka kirjassa Velho ja leijona pettää sisarensa ja joutuu ahneuksissaan valkean velhon valtaan, sekä Eustace Ruikku, joka kuvataan vaikeaksi luonteeksi ennen kuin hän ahneuksissaan muuttuu lohikäärmeeksi. Näiden lisäksi kirjat ovat keränneet arvostelua myös niissä esitettyjen julmuuksien takia. Kirjoissa muun muassa uhrataan Aslan kiviveitsellä, laitetaan Eustace Ruikku kärsimään kovia kipuja lohikäärmeenä ja annetaan nuoren Peterin surmata susi miekalla. [51]

Narnian kritisoijiin kuuluvan Philip Pullmanin mielestä ”yksi halpamaisimmista hetkistä koko lastenkirjallisuudessa tapahtuu Narnian viimeisen taistelun lopussa -- Monet kirjailijat ovat joskus ratkaisseet kerronnallisen ongelman tappamalla yhden hahmoistaan. Koko porukan teurastaminen ja väittäminen, että heidän asiansa ovat nyt paremmin, ei kuitenkaan ole rehellistä tarinankerrontaa: se on elämää vihaavaa ideologiaa palvelevaa propagandaa.”[52]

Toisaalta pääosa arvostelijoista on aikuisia, ja kirjat ovat saavuttaneet suurta suosiota juuri lapsien keskuudessa. Lewisin puolustajat ovatkin huomauttaneet, että valtava joukko lapsia nauttii suuresti Narnian kirjoista, eivätkä edes huomaa aikuisten osoittamia epäkohtia, eivätkä kiinnitä niihin juuri mitään huomiota ilman aikuisten huomautuksia. [53]

Seksismi

Narniaan kohdistuva kritiikki seksismistä liittyy pääosin Susan Pevensien hahmoon viimeisessä kirjassa. Narnian viimeisessä taistelussa todetaan, että ennen sisarustensa rinnalla Narnian puolesta taistellut Susan "ei enää ole Narnian ystäviä". Kirjan lopussa useat Narniaa edellisissä kirjoissa puolustaneet henkilöhahmot pääsevät osallistumaan Narnian viimeiseen taisteluun, mutta Susan ei ole paikalla. Kysyttäessä Susanin poissaoloa vastataan:[54]

»”Sisareni Susan”, Peter vastasi lyhyesti ja totisesti, ”ei enää ole Narnian ystäviä.”


"Niin", Eustace jatkoi, "ja aina kun te olette yrittäneet saada hänet puhumaan Narniasta, hän sanoo: 'Onpas teillä ihania muistoja! Ajatella että vieläkin muistelette niitä mainioita leikkejä, joita me aina leikimme lapsina.'”


”Voi Susan!” Jill sanoi. "Hän se ei ole nykyään mistään muusta kiinnostunut kuin nailonsukista ja huulipunasta ja vieraskutsuista. Hän oli aina vähän liiankin hanakka olemaan aikuinen.”»
( Narnian viimeinen taistelu, luku kaksitoista.)

Susanin sulkemista Narnian ulkopuolelle hänen heränneen aikuisuutensa takia on kritisoitu. Esimerkiksi Harry Potter -sarjan kirjoittanut J. K. Rowling totesi eräässä haastattelussaan, että hänelle itselleen on iso ongelma siinä, että Susan jätettiin ulkopuolelle hänen löydettyään sukupuolensa.[55] On myös huomautettu, että kirjoittamistyön aikana naimaton ja lapseton Lewis ei juuri välittänyt naisista.[56] Toisaalta Lewisin puolustajat ovat huomauttaneet, että arvostelijoiden käyttämät lainaukset "nailoneista ja huulipunista" ovat asiayhteydestään irrotettuja, ja että oikeastaan kirjat esittävät todelliseksi syyksi Susanin jättämisestä ulkopuolelle sen, että hän on lakannut uskomasta Narniaan. On myös huomautettu, että Lewisin tarinoissa esiintyy voimakkaita naishahmoja – esimerkiksi Lucy Pevensie ja Aravis. Samoin Susanin aikuisuus ja myös avioliittoaikeet kuvataan positiivisessa valossa kirjassa Hevonen ja poika.

Rasismi

Narnian tarinoita on myös syytetty rasistisiksi. Kritiikki liittyy vahvasti Lewisin tapaan kuvata varsinkin Narnian etelänaapurissa asuvat kalormenilaiset – jotka käytännössä toimivat roistoina useissa kirjoissa – iholtaan tummiksi. Esimerkiksi Philip Pullman on todennut, että ”Lewisille kuolema on elämää parempaa, pojat ovat tyttöjä parempia, vaaleaihoiset ihmiset ovat tummaihoisia parempia, ja niin edelleen.”[37]Toinen arvostelija, Kyrie O'Connor, taas totesi rasisimista erityisesti Hevoseen ja poikaan liittyen, että ”kirjasta on helppo tunnistaa arabivastaisuutta, tai idänvastaisuutta tai ottomaanivastaisuutta.”[57]

Jotkin arvostelijat, esimerkiksi Philip Hensher, ovat sitä mieltä, että Lewisin tapa kuvata kalormenilaisia on islamin ja paikoin myös sikhiläisyyden vastaista.[58] Narniassa kalormenilaiset esimerkiksi käyttävät turbaaneja, mikä yleisesti liitetään muslimeihin ja aikuisiin sikhiläisiin. Kalormenilaiset itse kuvaillaan yleisesti epämiellyttäviksi, petollisiksi, sotaisiksi ja väärän jumalan, Tarsin, palvojiksi.

Toisaalta kalormenilaisten uskonto ei juuri muistuta islamia. Samoin kalormenilaisten kuvaaminen yleisesti inhottaviksi ei pidä täydellisesti paikkaansa, sillä Lewisin kirjoissa esiintyy myös muutama selvästi positiivisessa valossa esiintyvä kalormenilainen hahmo: kalormenilaiseen ylhäilistöön kuuluva Aravis kirjassa Hevonen ja poika, joka on mukana pelastamassa Arkkimaata Kalormenin yllätyshyökkäykseltä sekä Tarsin hylkäävä Emeth, kalormenilainen sotilas kirjassa Narnian viimeinen taistelu.

Pakanuus

Kirjojen vahvasta kristillisestä sanomasta huolimatta Lewisia arvosteltiin myös siitä, että kirjasarja suhtautui joidenkin mielestä liian myönteisesti pakanuuteen. Muutamien kristillisten arvostelijoiden mukaan Lewis esitti Narniassa liian myönteisesti sellaiset taruolennot kuin kentaurit, satyyrit, kääpiöt ja jättiläiset. Lewis myös kuvasi myönteisessä valossa pakanallisen Dionysos-jumalan (eli Bacchuksen). Toimittaja David Van Biema on todennut, vaikkei hän esitäkään tätä varsinaisena kritiikkinä, että ”suuri osa Velhosta ja leijonasta on enemmän velkaa englantilaisille kansantarinoille tai norjalaisille ja klassisille myyteille kuin Uudelle Testamentille”.[59]

Narnian suosio

Narnia-kirjoja on käännetty 41 eri kielelle ja myyty yli 85 miljoonaa kappaletta. Pelkästään Suomessa sarjan levikki on kohonnut runsaaseen 170 000:een.[1] Narnian tarinoiden myötä C. S. Lewis on noussut yhdeksi suurimmaksi lastenkirjailijaksi historiassa.[60] Kirjojen hiukan laimeasta alkuvastaanotosta huolimatta ne nousivat klassikoiksi, ja vielä puolen vuosisadankin jälkeen ne kuuluvat suosituimpiin lastenkirjoihin.[61]

Kun vuonna 1998 tuli kuluneeksi sata vuotta Lewisin syntymästä, HarperCollins- kustantamo julkaisi Narnian tarinoista uusintapainokset, jossa muun muassa Pauline Baynesin alkujaan mustavalkoinen kuvitus oli väritetty.[19] Samana vuonna Lewisiä juhlistettiin esimerkiksi Microsoftin sponsoroimalla onnittelukorttikilpailulla, jonka lopulta voitti kaksitoistavuotias lontoolainen koululainen.[19] Juhlavuoden kunniaksi myös Royal Shakespeare Company esitti näytellyn version Velhosta ja leijonasta, minkä lisäksi Britannian postilaitos julkaisi postimerkkisarjan, johon kuului Narnia-aiheinen kahdenkymmenenkuuden pennyn merkki.[62]

Narnia muissa medioissa

Televisiossa

Velhosta ja leijonasta tehty televisioversio näytettiin televisiossa ensimmäistä kertaa vuonna 1967. Kymmenen puolen tunnin mittaista jaksoa olivat Helen Standagen ohjaamia.[63] Toisen kerran Velhosta ja leijonasta tehtiin televisioversio vuonna 1979, jolloin se toteutettiin animaationa. Kyseinen versio palkittiin Emmy-palkinnolla ”vuoden ylivoimaisimpana animoituna ohjelmana”.

1980-luvun lopussa BBC tuotti Narnian tarinoista neljä suosittua jatkokertomusta. Tuotantoon kuuluivat kuitenkin ainoastaan sarjan kirjat Velho ja leijona, Prinssi Kaspian, Kaspianin matka maailman ääriin ja Hopeinen tuoli. Kolme muuta teosta (Taikurin sisarenpoika, Hevonen ja poika ja Narnian viimeinen taistelu) jäivät BBC:n tuotannon ulkopuolelle. Yhteensä jatkokertomukset saivat neljätoista ehdokkuutta erilaisten palkintojen osalta, esimerkiksi Emmy-ehdokkuuden parhaana lastenohjelmana.

Radiossa

BBC tuotti Narniasta myös viisitoistatuntisen kuunnelman 1980-luvulla. Vuosien 1999 ja 2002 aikana amerikkalainen uskonnollinen Focus on the Family -ryhmä tuotti radiokuunnelmat kaikista sarjan seitsemästä kirjasta.[64] Tuotannossa oli mukana yli sata näyttelijää, ja lopulta saatiin aikaiseksi yhteensä yli 22 tuntia radiomateriaalia.

Näyttämöllä

Vuonna 1984 Velho ja leijona esitettiin Lontoon Westminister Theatressa näytelmänä, jonka oli tuottanut Vanessa Ford Productions. Näytelmää esitettiin yhteensä vuoteen 1997 asti. Tuotantoon kuuluivat myös näytelmät muista Narnia-sarjan kirjoista, ja näytelmäsovitukset valmistuivat kirjoista Kaspianin matka maailman ääriin (1986), Taikurin sisarenpoika (1988) ja Hevonen ja poika (1990).

Narniasta on työstetty useita muitakin musikaaleja ja näytelmiä.[65] Narnian lukuisia näyttämösovituksia arvosteluineen on listattu esimerkiksi Narnian fanisivuille.[66]

Narnia-filmatisoinnit

Narniasta on tehty useita filmatisointeja. Esimerkiksi animoidun televisioelokuvan lisäksi vuosina 1988–1990 ilmestyi Marilyn Foxin ohjaama näytelty sarja Chronicles of Narnia (suom. Narnia). Tuorein filmatisointi on Walt Disneyn tuottama Narnian tarinat: Velho ja leijona vuodelta 2005. Elokuva tuli Suomeen saman vuoden joulukuussa. Elokuvassa Lucya näyttelee Georgie Henley, Edmundia Skandar Keynes, Susania Anna Popplewell ja Peteriä William Moseley. Walt Disneyn tuottaman Narnia-sarjan seuraava elokuva, Prinssi Kaspian, ilmestyy vuonna 2008.

Kuvitus

Pauline Baynesin Narniaan tekemää kuvitusta.

Pauline Baynesin kaikkiin seitsemään kirjaan tekemää alkuperäiskuvitusta on kiitelty esimerkiksi sanoen, että "taiteilija onnistui täydellisesti, viimeistä piirtoa myöten, vangitsemaan Jack Lewisin mielikuvitusmaailman".[67] 1950-luvulla tehty kuvitus on yhä käytössä monissa uusissakin painoksissa. Lewis itse ei juuri pitänyt Baynesin kuvituksista, mutta totesi ainakin viimeisimpien teosten kohdalla kuvien parantuneen.[68] Sarjan ensimmäisissä osissa Lewis oli erittäin pettynyt varsinkin lapsia esittäviin piirroksiin, sillä hän piti niitä rumina ja tyhminä.[69] Hän kommentoi Baynesin lapsipiirroksia, kun Prinssi Kaspianiin oltiin hankkimassa kuvitusta: "Tiedän, että teitte lapsista varsin mitättömiä – realismin nimissä – mutta luuletteko, että voisitte tehdä nyt heistä pikkuisen somempia?"[69]

Viidentenä ilmestyneen Hevosen ja pojan kuvituksiin Lewis oli jo tyytyväinen, ja kiitteli Baynesia siitä, että tämä teki ”jokaisen kirjan vähän paremmin kuin edellisen”.[68] Muutamat Baynesin kuvituksista saivat erittäin hyvää palautetta:[69]

»Molemmat piirrokset Lasaraleenasta kantotuolissaan olivat viivan ja fantastis-satiirisen mielikuvituksen juhlaa: sääli, ettemme voineet pitää molempia. Sastra hautapaasien keskellä (uudella ihastuttavalla tekniikalla toteutettuna) on juuri, mitä minä halusin. Rabadasin kuvat hänen roikkuessaan koukussa ja ollessaan muuttumaisillaan aasiksi olivat toistaiseksi parasta komiikkaanne. Tisrok oli ylivertainen: paljon enemmän kuin mikään, mitä teitte viisi vuotta sitten. Minusta ihmiskasvonne – pojat, kuningas Lunus jne. – olivat tällä kertaa todella hyviä.»

Lähteet

  • Roger Lancelyn Green ja Walter Hooper: C. S. Lewis : Elämäkerta. Otava, 2002. ISBN 951-1-20691-5.
  • Esko Miettinen: Velhot, örkit, sankarit: Johdatus fantasian maailmaan. Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-119-8.
  • Kathryn Lindskoog: Matka Narniaan. PerusSanoma oy, 2006. ISBN 951-888-409-9.
  • E. J. Kirke: Narnia : Opas fantasiamaailmaan. Otava, 2005. ISBN 951-1-20698-2.

Viitteet

  1. ↑ a b c Tervetuloa Narnian taikapiiriin! Otava. Viitattu 23. lokakuuta 2007. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”otava” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  2. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 345
  3. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 358
  4. ↑ a b Lindskoog s. 120
  5. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 347
  6. ↑ a b Lindskoog s. 121
  7. ↑ Lindskoog s. 122
  8. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 351–352
  9. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 352
  10. ↑ Lindskoog s. 157
  11. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 352–353
  12. ↑ a b Lindskoog s. 173
  13. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 353
  14. ↑ a b C. S. Lewis : Elämäkerta s. 354
  15. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 355
  16. ↑ Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 121
  17. ↑ a b Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 120
  18. ↑ Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 5
  19. ↑ a b c Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 123
  20. ↑ C. S. Lewis: The Voyage of the Dawn Treader, vuoden 1986 painos, ISBN 1-85089-103-6
  21. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 363
  22. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 359
  23. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 360
  24. ↑ a b c d e f C. S. Lewis : Elämäkerta s. 361-363
  25. ↑ C. S. Lewis: Narnian tarinat, neljäs painos vuodelta 2005, ISBN 951-1-20730-X s. 100
  26. ↑ Otava: Otava : Haku otava.fi. Viitattu 31. joulukuuta 2007.
  27. ↑ Wilson, Tracy: How Narnia Works howstuffworks.com. Viitattu 6. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  28. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 351
  29. ↑ a b C. S. Lewis : Elämäkerta s. 350
  30. ↑ a b c d C. S. Lewis : Elämäkerta s. 357
  31. ↑ a b c d Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 98
  32. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 372. Sitaatti: Kirjojen valtavaa suosiota osoittaa myös niiden aikaansaama muutos, joka tapahtui lasten lukutottumuksissa sekä pitämisissä ja vieroksumisissa.
  33. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 372
  34. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 372 ja 373
  35. ↑ Miller, Laura: Far From Narnia Philip Pullman’s secular fantasy for children The New Yorker. Viitattu 21. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  36. ↑ Vatikaani tuomitsi Kultainen kompassi -filmin Helsingin Sanomat. Viitattu 21. joulukuuta 2007.
  37. ↑ a b Pullman, Philip: The Darkside of Narnia The Guardian. Viitattu 31. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  38. ↑ a b Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 124
  39. ↑ Narnian viimeinen taistelu yhteispainoksessa Narnian tarinat s. 524
  40. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 26
  41. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 368
  42. ↑ Narnia-sarjaan kuuluvissa kirjoissa ei suoraan sanota Lewisin voimakkaan leijonahahmon olevan Jeesus, mutta tarinoiden rakenteesta se varsin ilmeistä. Esimerkiksi Espoon helluntaissaeurakunnan kirjoitus Narniasta puoltaa tätä näkemystä. Lähde: Narnian tarinat espoohsrk.fi. Viitattu 30. marraskuuta 2007.
  43. ↑ Lindskoog s. 12
  44. ↑ a b c Lindskoog s. 131
  45. ↑ Lindskoog s. 37-63
  46. ↑ Lindskoog s. 45
  47. ↑ Narnian viimeinen taistelu s. 34 tai esimerkiksi Lindskoog s. 45
  48. ↑ Lindskoog s. 45 ja 46
  49. ↑ C. S. Lewis : Elämäkerta s. 367
  50. ↑ Toynbee, Polly: Narnia represents everything that is most hateful about religion. The Guardian, 5.12.2005. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.1.2008. (englanniksi)
    Lainattu lause suomennettuna: Uskon asia. Helsingin Sanomat, NYT-liite, 23.12.2005. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 31. joulukuuta 2007.
  51. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 371
  52. ↑ Pullman, Philip: The Darkside of Narnia The Guardian. Viitattu 31. joulukuuta 2007. Sitaatti:"One of the most vile moments in the whole of children's literature, to my mind, occurs at the end of The Last Battle -- To solve a narrative problem by killing one of your characters is something many authors have done at one time or another. To slaughter the lot of them, and then claim they're better off, is not honest storytelling: it's propaganda in the service of a life-hating ideology."
  53. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 372
  54. ↑ Narnian tarinat -kirjan s. 506, luku kaksitoista, Tallin ovesta.
  55. ↑ Grossman, Lev: J.K. Rowling Hogwarts And All Time. Viitattu 7.12.2007. Sitaatti: "There comes a point where Susan, who was the older girl, is lost to Narnia because she becomes interested in lipstick. She's become irreligious basically because she found sex, I have a big problem with that."
  56. ↑ Pullman, Philip: The Darkside of Narnia The Guardian. Viitattu 31. joulukuuta 2007. Sitaatti: "Susan, like Cinderella, is undergoing a transition from one phase of her life to another. Lewis didn't approve of that. He didn't like women in general, or sexuality at all, at least at the stage in his life when he wrote the Narnia books. He was frightened and appalled at the notion of wanting to grow up."
  57. ↑ O'Connorin kommentti alkuperäiskielellä: ”While the book's storytelling virtues are enormous, you don't have to be a bluestocking of political correctness to find some of this fantasy anti-Arab, or anti-Eastern, or anti-Ottoman.”
  58. ↑ Hensher, Philip: Don't let your children go to Narnia: C.S. Lewis's books are racist and misogynist The Independent (London). Viitattu 7. joulukuuta 2007.
  59. ↑ Van Biema, David: How to Tell if The Lion, the Witch and the Wardrobe is a Christian Film. (Sitaatti: "Much of The Lion, the Witch owes more to English folktales or Norse and classical myth than to the New Testament.") The Time, 3.10.2005. ISSN 0040-781X. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.1.2008. (englanniksi)
  60. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 373
  61. ↑ C. S. Lewis: Elämäkerta s. 371
  62. ↑ Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 123 ja 124
  63. ↑ "The Lion, the Witch and the Wardrobe" imdb.com. Viitattu 21. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  64. ↑ Enter Narnia radiotheatre.org. Viitattu 21. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  65. ↑ See C.S. Lewis On Stage (Esimerkki Narnian teatterisovituksesta NarniaFans.com -sivustolta.) narniafans.com. Viitattu 21. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  66. ↑ Perform C.S. Lewis On Stage narniafans.com. Viitattu 21. joulukuuta. (englanniksi)
  67. ↑ Esimerkiksi suomalaisen Narnian tarinat -yhteispainoksen esipuheen kirjoittanut Brian Sibley edustaa tätä näkökantaa.
  68. ↑ a b C. S. Lewis : Elämäkerta s. 355
  69. ↑ a b c C. S. Lewis : Elämäkerta s. 356

Kirjallisuutta

  • Gregory Bassham ja Jerry Walls: The Chronicles of Narnia and Philosophy. Carus Publ. Company, 2005.
  • Jari Kekäle, Esko Murto: Narnia todellisuuden peilinä. Uusi Tie, 2005. ISBN 951-619-439-7.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Narnia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Narnian_tarinat&oldid=4056395”