Narnian tarinat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Narnian tarinat
The Chronicles of Narnia
Narniantarinat.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija C. S. Lewis
Kuvittaja Pauline Baynes
Kieli englanti
Genre fantasia
Julkaistu 1950–1956
Suomennos
Suomentaja Kyllikki Hämäläinen, Kaarina Helakisa
Kustantaja Otava
Julkaistu 1959–1979
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Narnian tarinat on seitsemän lapsille suunnatun fantasiakirjan muodostama sarja, jonka C. S. Lewis kirjoitti 1950-luvulla. Se on tekijänsä parhaiten tunnettu työ ja lastenkirjallisuuden klassikko. Kirjojen tapahtumapaikka Narnia on kuvitteellinen maa, jossa eläimet puhuvat, taikuus on yleistä ja hyvyyden voimat taistelevat pahaa vastaan. Päähenkilöinä ovat yleensä meidän maailmastamme Narniaan joutuvat lapset, joiden tehtävänä on auttaa narnialaisia. Apua ja tukea he saavat majesteettiselta Aslan-leijonalta, Narnian todelliselta luojalta ja valtiaalta. Vain Hevosessa ja pojassa kaikki päähenkilöt ovat kotoisin maailmasta jossa Narnia sijaitsee. Aravis ei ole narnialainen, vaan kalormenilainen. Sastra eli Koor on Arkkimaan prinssi.

Narnia-kirjoja on käännetty 41 eri kielelle ja myyty yli 85 miljoonaa kappaletta.[1] Suomessa sarjan levikki on kohonnut runsaaseen 170 000:een.[1] Narnia-kirjoista on tehty myös useita sovituksia näytelmiksi, elokuviksi ja televisiosarjoiksi. Muun muassa BBC on tehnyt kirjoihin perustuvan TV-elokuvasarjan. 2000-luvulla The Walt Disney Company ja Walden Media ovat tuottaneet Narniasta kaksi elokuvaa, vuonna 2005 julkaistun Narnian tarinat: Velho ja leijonan ja vuonna 2008 julkaistun Narnian tarinat: Prinssi Kaspianin. Disney vetäytyi tuotannosta kahden elokuvan jälkeen, joten sarjan kolmas elokuva Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin julkaistiin vuonna 2010 ilman Disneyn panosta.

Kirjasarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narnian tarinat
Kirjat
Velho ja leijona
Prinssi Kaspian
Kaspianin matka maailman ääriin
Hopeinen tuoli
Hevonen ja poika
Taikurin sisarenpoika
Narnian viimeinen taistelu
Elokuvat
Velho ja leijona
Prinssi Kaspian
Kaspianin matka maailman ääriin
Kirjailija C. S. Lewis

Kirjasarjan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirja kertoo lapsista, joiden nimet olivat Ann, Martin, Rose ja Peter. Mutta pääasiallisesti se kertoo Peteristä, joka oli nuori. He kaikki joutuivat lähtemään äkkiä Lontoosta ilmapommitusten takia ja siksi, että armeijan palveluksessa oleva isä oli joutunut sotaan ja äiti teki jonkinlaista sotatyötä. Heidät asutettiin jonkun ystävällisen äidinpuoleisen sukulaisen luo, joka asui aivan yksin maaseudulla.

Velhon ja leijonan aloituksen ensimmäinen versio sodan ajalta.[2]

C. S. Lewisin kertoman mukaan Narnian tarinat saivat alkunsa erilaisista hänen mieleensä tulleista kuvista. Näistä varhaisin oli kuva lumisessa metsässä kulkevasta faunista, jolla on käsissään sateenvarjo ja lahjapaketteja. Se oli ollut Lewisin mielessä kutakuinkin kuusitoistavuotiaasta lähtien.[3] Muita kuvia olivat muun muassa mahtava leijona ja reessä istuva kuningatar.[4] Alkuun kuvat olivat irrallisia ja vailla tarinaa, mutta vuosikymmeniä myöhemmin Lewis päätti yrittää yhdistää niitä kertomukseksi. Hän aloitti tarinan ensimmäisen version kirjoittamisen toisen maailmansodan aikana; kehyskertomukselle Lewis sai innoituksen, kun hänen luokseen majoitettiin 1939 Lontoon pommituksia paenneita koulutyttöjä.[5] Kertomuksesta on kuitenkin säilynyt vain ensimmäisen kappaleen verran tekstiä, eikä tiedetä, kirjoittiko Lewis tarinaa tässä vaiheessa valmiiksi tai ylipäänsä lainkaan pidemmälle.[2] Joka tapauksessa hän tarttui aiheeseen uudestaan vasta muutamaa vuotta myöhemmin, sodan jo loputtua. Vuoden 1949 tienoilla Lewis kertoi nähneensä useita unia leijonista, ja niin syntyi Narnian Aslan, joka ilmestyttyään kokosi tarinan langat yhteen ja poiki myös jatko-osat.[6] Uuden alun jälkeen kirjoitustyö sujui hyvin, ja kirja Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe) oli pian valmis.

Lewis esitteli Velhon ja leijonan ensimmäiseksi lähinnä Oxfordin yliopiston akateemikoista koostuneessa The Inklings -kirjallisuuspiirissä, johon kuului Lewisin lisäksi muun muassa J. R. R. Tolkien, joka oli Lewisin hyvä ystävä. Tolkien ei kuitenkaan pitänyt kirjasta.[7] Lewis päätti siitä huolimatta julkaista kirjan, ja se ilmestyi vuonna 1950. Kirjaa ei aluksi myyty paljon. Lewis itse arveli eräälle lukijalle kirjoittamassaan kirjeessä, että "monet äidit ja opettajat olivat sitä mieltä, että se pelotti lapsia". Hän lisäsi, että "todelliset lapset pitävät siitä, ja olen ällistynyt siitä, kuinka jotkut hyvin nuoret näyttävät ymmärtävän sitä. Luulen, että se pelottaa monia aikuisia, mutta hyvin harvoja lapsia."[7] Vaikka kirja aluksi saikin laimean vastaanoton, kaksikymmentä vuotta myöhemmin se tuli toiseksi Times-lehden järjestämässä äänestyksessä Englannin lapsien suosikkikirjasta. Äänestyksen voitti Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas.[8]

The Voyage of the Dawn Treader -kirjan alkuperäiskielisen ensipainoksen kansikuva.

Jo ennen kuin Velho ja leijona ilmestyi, aloitti Lewis sille jatko-osaa. Ensin hän koetti kirjoittaa esiosaa, joka olisi selittänyt Velhossa ja leijonassa selittämättöminä esiteltyjä yksityiskohtia, kuten "Lyhtykorvessa" yksinäisenä seisovan lyhtypylvään, mutta ei saanut tarinaa alkua pidemmälle.[9] Niinpä hän siirtyi kirjoittamaan Narnian tulevaisuuteen sijoittuvaa tarinaa, jossa esiintyisivät taas Velhon ja leijonan pääosissa olleet Pevensien lapset. Lewisin alkuperäinen ehdotus kirjan nimeksi oli "Drawn into Narnia" ("Narniaan vedetyt"), mutta kustantaja hyllytti sekä sen että seuranneen ehdotuksen "A Horn in Narnia" ("Torvi Narniassa"). Molemmat nimistä viittaavat ideaan, jonka mukaan Susanin torveen puhaltaminen Narniassa veti Pevensiet Narniaan yllättäen ja lasten tahdosta riippumatta.[10] Lopulta nimeksi tuli kolmas ehdotus Prinssi Kaspian (engl. Prince Caspian). Kirja julkaistiin 1951, vuosi Velhon ja leijonan jälkeen. Lewisin oman arvion mukaan kirjasta tuli kuitenkin kaikista sarjan kirjoista vähiten suosittu.[11]

Seuraavaksi ilmestyi Kaspianin matka maailman ääriin, jonka Lewis ilmeisesti oli kirjoittanut nopeasti Prinssi Kaspianin jälkeen inspiraation vallassa.[12] Tarina kertoo pitkästä laivamatkasta Narnian kaukaisimmilla merillä. Kirjassa on muiden sarjan osien tapaan vahva kristillinen teema, ja monien lukijoiden mielestä kirjan hahmojen matka "Aslanin maan" löytämiseksi voidaan rinnastaa Jumalan etsimiseen.[13] Kirjassa onkin selviä merkkejä Lewisin omasta elämästä ja unista sekä hänen oman vakaumuksensa horjumisesta ateismin ja kristinuskon välillä.[13]

Velhon ja leijonan ilmestymisvuonna oli käsikirjoituksena valmiina vielä neljäskin kirja, työnimeltään "Narnia and the North" ("Narnia ja pohjoinen").[14] Se oli Narnia-kirjaksi poikkeuksellinen, sillä päähenkilöt eivät olleet meidän maailmastamme peräisin. Tarina sijoittui kronologisesti Velhon ja leijonan sisälle, aikaan jolloin Pevensien lapset olivat Narnian hallitsijoina. Sitä ennen päätettiin kuitenkin julkaista vuonna 1951 valmistunut viides tarina, Hopeinen tuoli.[15] Hopeinen tuoli seurasi kronologisesti Kaspianin matkaa maailman ääriin. Se oli ilmestyneistä kirjoista ensimmäinen, jossa Pevensien lapset eivät enää olleet pääosassa. Heidän sijallaan oli jo Kaspianin matkassa maailman ääriin esitelty Eustace-serkku sekä hänen koulutoverinsa Jill Pölkky.

Hopeisen tuolin jälkeen julkaisuvuorossa oli siis "Narnia and the North". Kustantaja Geoffrey Bles ei kuitenkaan pitänyt Lewisin ehdottamasta nimestä, joten 13. huhtikuuta 1953 Lewis ehdotti kirjeessään lisää nimivaihtoehtoja: "The Desert Road to Narnia", "Cor of Archenland", "The Horse and the Boy", "The Horse Stole the Boy", "Over the Border" ja "The Horse Bree". Kustantaja keksi yhdistää eniten pitämäänsä nimiehdotukseen "The Horse and the Boy" nurinkurisen ajatuksen nimen "The Horse Stole the Boy" takaa, jolloin lopulliseksi nimeksi tuli The Horse and His Boy (suomennettuna Hevonen ja poika).[16]

Saatuaan sarjan viisi ensimmäistä kirjaa valmiiksi Lewis palasi työskentelemään jo Velhon ja leijonan jälkeen aloittamansa keskeneräisen Narnia-käsikirjoituksensa parissa, jonka oli ollut tarkoitus sijoittua aikaan ennen ensimmäistä Narnia-kirjaa. Tällä kertaa Lewis sai juonen toimimaan mieleisellään tavalla, ja Narnian alkuperän paljastava kirja valmistui. Kun Lewis luovutti käsikirjoituksen kustantajalle, hän oli saanut valmiiksi myös sarjan seitsemännen ja viimeisen osan, Narnian viimeisen taistelun. Kirja julkaistiin vuonna 1956, ja se päätti Narnia-sarjan.

Narnia-sarjan yhteisnimitys Narnian tarinat (engl. The Chronicles of Narnia) oli Lewisin ystävän Roger Lancelyn Greenin idea.[15]

Kuvitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pauline Baynesin Narniaan tekemää kuvitusta.

Velhon ja leijonan kuvittajaksi valittiin loppuvuodesta 1949 Pauline Baynes, joka oli kuvittanut aiemmin samana vuonna ilmestyneen J. R. R. Tolkienin satukirjan Maamies ja lohikäärme.[10] Baynes kuvitti kaikki seitsemän Narnia-kirjaa, ja hänen kuvituksensa on yhä käytössä monissa uusissakin painoksissa. Alun perin mustavalkoiset kuvat julkaistiin väritettyinä Lewisin syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi painetussa Narnia-kokoelmassa.

Muun muassa suomalaisen Narnian tarinat -yhteispainoksen esipuheen kirjoittanut Brian Sibley on kiitellyt Baynesin kuvitusta: "nuori taiteilija onnistui täydellisesti, viimeistä piirtoa myöten, vangitsemaan Jack Lewisin mielikuvitusmaailman".[17] Lewis itse ei kuitenkaan ollut kaikin osin tyytyväinen kuvitukseen. Ensimmäisten kirjojen jälkeen Lewis oli erityisen pettynyt lapsia esittäviin piirroksiin, sillä hän piti niitä rumina ja tyhminä. Kun Prinssi Kaspianiin oltiin tilaamassa kuvitusta, hän kirjoitti Baynesille: "Tiedän, että teitte lapsista varsin mitättömiä – realismin nimissä – mutta luuletteko, että voisitte tehdä nyt heistä pikkuisen somempia?"[18]

Sarjan myöhempien osien kuvitus oli enemmän Lewisin mieleen, ja hän kiittelikin Baynesin piirrosten parantuneen kirja kirjalta. Hopeisen tuolin kuvituksia Lewis piti "parhaana eränä, jonka Baynes on tehnyt meille tähän mennessä. Siinä on kuten aina erinomaista herkkyyttä: ja minusta kasvot (ihmiskasvot) ovat paljon parantuneet."[16] Vielä kaunokielisemmäksi hän yltyi kommentoidessaan muutamaa Hevonen ja poika -kirjan kuvaa:[18]

»Molemmat piirrokset Lasaraleenasta kantotuolissaan olivat viivan ja fantastis-satiirisen mielikuvituksen juhlaa: sääli, ettemme voineet pitää molempia. Sastra hautapaasien keskellä (uudella ihastuttavalla tekniikalla toteutettuna) on juuri, mitä minä halusin. Rabadasin kuvat hänen roikkuessaan koukussa ja ollessaan muuttumaisillaan aasiksi olivat toistaiseksi parasta komiikkaanne. Tisrok oli ylivertainen: paljon enemmän kuin mikään, mitä teitte viisi vuotta sitten. Minusta ihmiskasvonne – pojat, kuningas Lunus jne. – olivat tällä kertaa todella hyviä.»

Kirjojen vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Narnia-sarjan kirjat eivät olleet aluksi yhtä suosittuja kuin nykyisin, ne myivät suhteellisen hyvin ja saivat kriitikoilta hyviä kommentteja.[19] Lewis itse ei uskonut saavansa juurikaan mainetta kirjailijana, vaan hän epäili olevansa "yksi niistä jotka olivat kuuluisia kirjailijoita nelissäkymmenissä, mutta kuolivat tuntemattomina".[20] Kirjat saavuttivat jo Lewisin elinaikana suuren suosion, ja esimerkiksi The Guardian -lehden arvostelussa Velhosta ja leijonasta todettiin:[21]

»Kertomuksen tunnelma on täyteläinen ja outo ja tiivis; siinä on jotakin Hans Christian Andersenin voimasta liikuttaa ja George MacDonaldin voimasta luoda outoja maailmoja, ja tietenkin se on kauniisti kirjoitettu.»

Toisessa arvostelussa, jonka Chad Walsh kirjoitti New York Times Book Review'hun, sanottiin: "Tarina on pojille ja tytöille, jotka haluavat kääpiönsä ja fauninsa yhtä lihallisina kuin kulmassa seisovan liikennepoliisin".[22] Suuren suosion vuoksi Lewis sai paljon ihailijapostia, johon vastaamiseen hän käytti tunnin joka aamu. Kirjeiden määrä ei liiemmin vähentynyt edes hänen kuoltuaan vuonna 1963.[20]

Kirjojen järjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat ilmestymisjärjestyksessä ja tapahtumien mukaan kronologisesti järjestettyinä
Ilmestymisjärjestys Kronologinen järjestys
Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe ilmestyi 1950) Taikurin sisarenpoika (The Magician's Nephew ilmestyi 1955)
Prinssi Kaspian (Prince Caspian ilmestyi 1951) Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe ilmestyi 1950)
Kaspianin matka maailman ääriin (The Voyage of the "Dawn Treader" ilmestyi 1952) Hevonen ja poika (The Horse and His Boy ilmestyi 1954)
Hopeinen tuoli (The Silver Chair ilmestyi 1953) Prinssi Kaspian (Prince Caspian ilmestyi 1951)
Hevonen ja poika (The Horse and His Boy ilmestyi 1954) Kaspianin matka maailman ääriin (The Voyage of the "Dawn Treader" ilmestyi 1952)
Taikurin sisarenpoika (The Magician's Nephew ilmestyi 1955) Hopeinen tuoli (The Silver Chair ilmestyi 1953)
Narnian viimeinen taistelu (The Last Battle ilmestyi 1956) Narnian viimeinen taistelu (The Last Battle ilmestyi 1956)

Kun Narnia-sarjan kirjat ilmestyivät ensimmäisen kerran Englannissa, kustantaja ei numeroinut kirjoja niiden ilmestymisjärjestyksen tai kronologisen järjestyksen mukaan. Amerikkalainen kustantaja taas numeroi kirjat ilmestymisjärjestyksen mukaisesti, mikä osaltaan lisäsi epäselvyyttä siitä, missä järjestyksessä kirjat olisi tarkoitus lukea. Myöhemmissä painoksissa kirjojen julkaisujärjestyksestä poikkeava kronologinen järjestys on otettu huomioon, ja esimerkiksi 1980-luvulla ilmestynyt englanninkielinen The Voyage of the Dawn Treader -kirja (suom. Prinssi Kaspianin matka maailman ääriin) sisältää luettelon kirjoista lukemisjärjestyksen mukaan.[23]

Nykyisin käytössä on lukemisjärjestys, joka aloittaa sarjan Taikurin sisarenpojasta (julkaisujärjestyksessä 6.) Velhon ja leijonan (julkaisujärjestyksessä 1.) sijasta. Järjestys on kirjailija C. S. Lewisin päättämä, ja hän itse saneli sen ystävälleen Walter Hooperille.[24] Epäselvyydet järjestyksessä johtuvat siitä, että alkujaan Narnian tarinat oli suunniteltu vain yksiosaiseksi teokseksi, ei kirjasarjaksi.[25] C. S. Lewis itse laati omaan käyttöönsä Narnian aikajanana tunnetun teoksen, joka kuvaa kirjojen juonien suhdetta toisiinsa. Hän teki sen kuitenkin vasta vuonna 1963, jolloin kaikki sarjan kirjat oli jo julkaistu.[26] Tässä aikajanassa Narnian maailma luodaan paikallista aikaa vuonna 1, kun taas Taikurin sisarenpojan tapahtumat sattuvat todellisen maailman vuonna 1900.[27] Julkaisujärjestyksessä toisen kirjan, Velhon ja leijonan, tapahtumat alkavat Narnian vuonna 1000, mikä on todellisen maailman vuosi 1940.[27] Aikajanan mukaan vuosi 1940 käsittää kaikki Narnian vuodet välillä 1000-2290.[27] Tämä voidaan selittää sillä, että Narniassa aika kulkee eri tahtia kuin todellisessa maailmassa. Siitä huolimatta aikajana on epätasainen, sillä kun Narnian vuodet 1-900 käsittävät neljäkymmentä todellisen maailman vuotta, käsittää Narnian seuraava vuosituhat vain yhden ainoan todellisen maailman vuoden.[27] Aikajanan mukaisesti Hevonen ja poika (julkaisujärjestyksessä 5.) sijoittuu oikeastaan Velhon ja leijonan sisälle. Velhon ja leijonan loppukohtaus liittyy Narnian vuoteen 1015, kun taas Hevonen ja poika tapahtuu Lewisin mukaan Narnian vuonna 1014.[27] Viimeinen kirja sijoittuu aikajanan mukaan Narnian vuoteen 2555, joka on todellisen maailman ajassa vuosi 1949.[27]

Toisaalta aivan kaikki Narnian tarinoissa kerrotut seikat eivät tue Lewisin laatimaa aikajanaa. Ensimmäiseksi julkaistussa Velhossa ja leijonassa väitetään, ettei Narniassa ole koskaan ollut ihmisiä ennen kyseisen kirjan tapahtumia.[28] Kuitenkin aikajanan ja Taikurin sisarenpojan mukaan Narniassa olisi vieraillut kaksi lasta vuonna 1, ja näiden mukanaan tuomat aikuiset olisivat perustaneet Narnian ensimmäisen hallitsijadynastian. Aikajana myös kertoo, että jo satoja vuosia ennen Velhon ja leijonan tapahtumia Narnian maailmassa on asunut kokonaisten valtakuntien verran ihmisiä. Näiden seikkojen perusteella Lewisin aikajana on joskus kyseenalaistettu, vaikkakin nykyään kirjat esitetään enimmäkseen Lewisin ilmoittamassa järjestyksessä. Esimerkiksi suomenkielisen Narnian tarinat -kokoomateoksen esipuheessa sanotaan:

»Tässä kirjassa Narnian tarinat on asetettu kronologiseen järjestykseen, jossa C. S. Lewis halusi ne luettavan. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut tarinoita siinä järjestyksessä. Kun hän esimerkiksi kirjoitti kuudennen tarinan, se osoittautuikin ensimmäiseksi; tässä vuonna 1955 ilmestyneessä Taikurin sisarenpojassa kerrotaan, miten matkustelu kahden maailman välillä sai alkunsa.»

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki Narnian tarinat on julkaistu suomeksi Otavan kustantamina. Ensimmäiset neljä kirjaa (Taikurin sisarenpoika, Velho ja leijona, Prinssi Kaspian ja Kaspianin matka maailman ääriin) julkaistiin vuosina 1959–1963 Kyllikki Hämäläisen kääntäminä. 1970-luvun alussa Otava harkitsi koko sarjan uudelleenjulkaisua uusin käännöksin ja ehdotti työtä Kaarina Helakisalle, mutta esikoistaan odottanut kääntäjä otti vastaan vain kolmen aiemmin suomentamatta jääneen osan (Hevonen ja poika, Hopeinen tuoli ja Narnian viimeinen taistelu) kääntämisen.[29] Ne ilmestyivät vuosina 1976–1979.

Narnian tarinoista on Suomessa julkaistu kaksi erilaista yhteispainosta, jotka käsittävät sarjan kaikki kirjat. Tämän lisäksi Otava on myös kustantanut kirjoista elokuvapainoksia sekä julkaissut muutaman sarjaa käsittelevän, mutta siihen kuulumattoman kirjan, kuten Narniasta poimituista kohdista kootun Narnian mietekirjan.[30]

Narnian maailma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narnia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Narnia (fantasiamaa)

Lewisin kirjojen Narnia on Suuren Meren rannalla sijaitseva pieni maa, joka on hyvin hedelmällinen verrattuna Kalormenin valtioon, joka on sen eteläpuolella vuorten ja autiomaan takana. Narniaa hallitsevat Cair Paravelin linnassa asuvat kuninkaat tai kuningattaret, jotka kuvataan kirjoissa yleisesti viisaiksi ja oikeamielisiksi, toisin kuin sotaisat ja vallanhimoiset Tisrokit, jotka hallitsevat Kalormeniaa. Narnian ja Kalormenin välissä on Arkkimaa-niminen vuoristovaltio, joka on Narnian läheinen liittolainen. Vaikka Narniaa hallitsevat ihmiskuninkaat ja -kuningattaret, heidän kuninkaansa on Aslan-niminen leijona. Kultaharjainen Aslan laulaa Narnian maailman esiin ja on mukana kaikissa seitsemässä sarjan kirjassa. Narnia on myös täynnä puhuvia eläimiä sekä erilaisten mytologioiden taruhahmoja, joiden synty selitetään kirjassa Taikurin sisarenpoika. Siinä Aslan luo Narnian maailman ja eläimet ja antaa niille puheen lahjan.

Narnia sai nimensä italialaisen Narnin pikkukaupungin mukaan – Antiikin Rooman aikana Narni tunnettiin nimen latinankielisessä muodossa Narnia. Lewis löysi nimen opiskeluaikanaan ostamansa Murray's Small Classical Atlas -kartaston muinais-Italiaa kuvaavasta kartasta ja mieltyi sen äänneasuun.[31]

Tärkeimmät henkilöhahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pevensien lapset: Peter, Susan, Edmund ja Lucy. Velhon ja leijonan alkuperäiset päähenkilöt, jotka ovat pääosassa myös Prinssi Kaspianissa. Prinssi Kaspianin matkassa maailman ääriin esiintyvät nuorimmat sisarukset Edmund ja Lucy. Sisaruksilla on sivuosa myös kirjoissa Hevonen ja poika ja Narnian viimeinen taistelu. Taikurin sisarenpojassa ja Hopeisessa tuolissa he eivät esiinny.
  • Professori Digory Kirke. Taikurin sisarenpojan päähenkilö ja sivuhenkilö Velhossa ja leijonassa sekä Narnian viimeisessä taistelussa.
  • Polly Plummer. Taikurin sisarenpojan toinen päähenkilö Digory Kirken rinnalla. Esiintyy myös sivuhenkilönä viimeisessä kirjassa.
  • Eustace Ruikku. Pevensien lasten serkku, joka esiintyy päähenkilönä Prinssi Kaspianin matkassa maailman ääriin ja Hopeisessa tuolissa sekä sivuhenkilönä Narnian viimeisessä taistelussa.
  • Jill Pölkky. Eustacen koulutoveri. Päähenkilönä Hopeisessa tuolissa ja sivuhenkilönä Narnian viimeisessä taistelussa.

Kirjojen juonet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Taikurin sisarenpoika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Taikurin sisarenpoika

Taikurin sisarenpojassa Digory-niminen poika ja Polly-niminen tyttö joutuvat Digoryn enon taikakokeiden seurauksena toiseen todellisuuteen, kuolevaan Charnin maailmaan. Kun he tulevat takaisin, he tuovat Charnin kuningattaren vahingossa mukanaan Lontooseen, missä tämä aiheuttaa sekasortoa kaupungin kaduilla. Lopulta Digoryn enon taian avulla kuningatar saadaan siirrettyä toiseen maailmaan. Mukaan joutuvat myös Polly, Digory, tämän eno, sivullinen ajuri ja tämän Mansikka-hevonen.

Uudessa maailmassa ihmiset pääsevät todistamaan, kuinka Aslan-leijona luo maailman laulullaan. Uudesta maailmasta tulee Narnia ja Charnin kuningattaresta sen pahin vihollinen. Aslan lähettää Digoryn ja Pollyn Mansikan (joka on muuttunut siivekkääksi ja puhuvaksi hevoseksi, ja nimetty Siivekkääksi) kyydissä hakemaan omenaa josta kasvaisi Narnian rauhan puu. Kirjan lopussa kuningatar yrittää saada Digoryä pettämään Aslanin, mutta Digory kieltäytyy. Kirja päättyy siihen, että kuningatar pakenee Narnian kaukaisiin kolkkiin, lontoolainen ajuri kruunataan Narnian kuninkaaksi (Frank), tämän vaimo haetaan Narnian kuningattareksi (Helen), Aslan lähettää Digoryn, tämän enon sekä Pollyn takaisin omaan maailmaansa ja Siivekäs jää elämään onnellisena Narniassa.

Velho ja leijona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Velho ja leijona

Pevensien lapset Peter, Susan, Edmund ja Lucy lähetetään pommituksia pakoon vanhan professorin luo. Eräänä sadepäivänä he leikkivät piilosta, ja Lucy menee vanhaan vaatekaappiin piiloon. Hän huomaa, että vaatekaapin kautta pääsee uuteen maailmaan, ja tapaa fauni Tumnuksen. Muut lapset eivät usko Lucyn kertomusta vaan luulevat hänen kuvittelevan kaiken. Pian he kuitenkin joutuvat itsekin Narniaan.

Valkea velho eli Jadis, jonka Digory toi Narniaan, on saanut houkuteltua Edmundin puolelleen, ja Edmund lähtee etsimään häntä. Muut lapset päätyvät Aslanin luo, joka on palannut Narniaan pelastaakseen sen velhon hirmuvallalta. Valkea velho kuitenkin on sitä mieltä, että ikivanhan lain mukaan Edmund kuuluu hänelle. Aslan suostuu itse tapettavaksi Edmundin sijasta. Sen jälkeen Valkea velho tappaa Aslanin kiviveitsellään. Aslan kuitenkin nousee kuolleista ja voittaa yhdessä narnialaisten kanssa Valkean velhon armeijan. Peter, Susan, Edmund ja Lucy kruunataan Narnian kuninkaiksi ja kuningattariksi.

Eräänä päivänä he ratsastavat metsässä, ja löytävät tien takaisin vaatekaappiin. Kun lapset tulevat takaisin Narniasta, minuuttiakaan ei ole kulunut eivätkä he ole vanhentuneet päivääkään.

Hevonen ja poika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Hevonen ja poika

Hevonen ja poika poikkeaa kaikista muista Narnia-kirjoista siinä, ettei Narniaan saavu ihmisiä meidän maailmastamme, vaan tarina kertoo pelkästään Narnian maailmassa asuvista ihmisistä.

Kirja kertoo Sastra-pojan ja Riia-hevosen pakomatkasta Narnian eteläpuolella sijaitsevasta Kalormenista Arkkimaahan ja Narniaan. Matkalla he törmäävät toisiin karkulaisiin. Aravis on lähtenyt pakoon välttyäkseen pakkoavioliitolta, ja myös hänen ratsunsa Hvinna on narnialainen puhuva hevonen.

Myöhemmin karkulaiset kuulevat sattumalta, kuinka Kalormenin hallitsija Tisrok suunnittelee yllätyshyökkäystä Narnian ja Kalormenin välissä olevaan Arkkimaahan. He lähtevät varoittamaan Arkkimaan kuningasta, ja Kalormenin yllätyshyökkäys onnistutaankin torjumaan varoituksen ansiosta. Myöhemmin selviää, että Sastra on todellisuudessa prinssi Koor, Arkkimaan kuninkaan poika.

Prinssi Kaspian[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Prinssi Kaspian

Peter, Susan, Edmund ja Lucy istuvat rautatieasemalla, kun heidät taiotaan Narniaan. Narniassa he huomaavat, että heidän edellisestä vierailustaan on Narnian ajassa kulunut 1300 vuotta.

Tällä välin Narnian ovat valloittaneet muualta, Telmarista saapuneet ihmiset, ja melkein kaikki faunit, puunhenget, kääpiöt, kentaurit, satyyrit ja puhuvat eläimet on joko tapettu tai ajettu pakoon, eikä moni ihminen edes usko niiden olemassaoloon. Nuori prinssi Kaspian aikoo kuitenkin syöstä vallasta ilkeän setänsä Mirazin ja päästää Narnian alkuperäiset asukkaat valtaan. Lapset ryhtyvät auttamaan Kaspiania. Aslan palaa Narniaan, ja lopulta huono kuningas saa surmansa ja hänen armeijansa karkotetaan maasta. Susan ja Peter saavat tietää, että he eivät enää pääse Narniaan. Lapset taiotaan takaisin Englantiin.

Kaspianin matka maailman ääriin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lucy ja Edmund on lähetetty viettämään lomaa serkkunsa Eustacen luokse, kun he pääsevät jälleen Narniaan. Porttina toimii meriaiheinen maalaus. Lapset päätyvät Sarastus-laivalle (engl. Dawn Treader), jolla kuningas Kaspian X purjehtii löytääkseen seitsemän kadoksissa olevaa lordia. Matka jatkuu aina maailman ääriin.

Matkallaan Eustace joutuu moniin kahnauksiin muun muassa Riipitsiip-hiiren kanssa, joka haluaa taistelulla hyvitystä Eustacen tehtyä hänelle kiusaa. Riipitsiipillä on omat päämääränsä, kun hän päättää ainoana retkikunnan jäsenenä jatkaa matkaansa maailman reunan yli Aslanin maahan. Lucy ja Edmund eivät pääsisi enää Narniaan tämän tarinan jälkeen, mutta Aslanin mukaan heidänkin maailmastaan pääsee Aslanin maahan: Lucyn ja Edmundin on vain opittava, mikä on Aslanin nimi heidän omassa maailmassaan.

Hopeinen tuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Hopeinen tuoli

Eustace Ruikku, josta kerrotaan jo kirjassa Kaspianin matka maailman ääriin, ja hänen luokkatoverinsa Jill Pölkky yrittävät piiloutua vanhemmilta oppilailta, jotka kiusaavat heitä. He pääsevätkin yllättäen Narniaan koulun kiviaidassa olevan portin kautta. Aslan on kutsunut lapset etsimään kadonnutta prinssi Riliania. Rilianin isä kuningas Kaspian X on jo hyvin vanha, ja hän haluaa ainoan lapsensa löytyvän ennen kuolemaansa.

Lapset onnistuvat Aslanin ohjeiden avulla, yhdessä Rapanhapakko-nimisen seuralaisensa kanssa, löytämään kadonneen prinssin syvistä luolastoista Narnian alta.

Narnian viimeinen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narniassa Metku-apina löytää leijonan taljan ja naamioi taljan avulla Pulma-aasin Aslaniksi. Narnialaiset luulevat Aslanin palanneen, ja Metku hallitsee "Aslanin" nimessä.

Kalormenilaiset päästetään Narniaan, ja Metku liittoutuu heidän kanssaan. He tekevät verilöylyn hallintopalatsissa Cair Paravelissa ja valtaavat Narnian, kun kuningas on välillä poissa. Kuningas kuulee asiasta ja saa avukseen lapset, jotka ovat esiintyneet jo edellisissä tarinoissa, Narnian hylännyttä Susania lukuun ottamatta. Saamansa avun turvin kuningas käy viimeiseen taisteluun kalormenilaisia ja Metkua vastaan. Taistelu kuitenkin jää kesken, sillä Narnian viimeiset hetket koittavat.

Oikea Aslan palaa ja kutsuu Peterin, Edmundin, Lucyn, Eustacen ja Jillin takaisin Narniaan. Narniaan tulee maailmanloppu ja kaikki Aslaniin uskovat pääsevät Aslanin maahan, todelliseen Narniaan. Aslan myös tuomitsee kaikki turmeltuneet ja epäuskoiset olennot kadotukseen.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Kirjailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: C. S. Lewis
C. S. Lewisin patsas hänen synnyinkaupungissaan Belfastissa.

Clive Staples Lewis (29. marraskuuta 189822. marraskuuta 1963) oli Irlannissa syntynyt ja suurimman osan elämästään Isossa-Britanniassa viettänyt kirjailija ja tutkija.

Lewis oli tunnettu keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden tutkija, joka puolusti aktiivisesti kristinuskoa, mikä heijastui myös hänen teoksiinsa. Narnian lisäksi Lewis kirjoitti myös tieteiskirjallisuutta, eli niin sanotun avaruustrilogian Äänetön planeetta (Out of the Silent Planet), Matka Venukseen (Perelandra – tunnettu myös nimellä Voyage to Venus) ja Piinattu planeetta (That Hideous Strength). Trilogiassa yhdistetään perinteisiä tieteiskirjallisuuden elementtejä kristillisiin teemoihin kuten syntiin, lankeemukseen ja lunastukseen.

Lewisin uskonnollinen tausta oli Pohjois-Irlannin protestantismissa. Hänen lapsuudenkotinsa ei ollut voimakkaan hengellinen, vaikka vanhemmat olivatkin – osin ajan tavan mukaan – aktiivisia seurakuntalaisia. Kun Lewis luki Oxfordin yliopiston pääsykokeisiin, hänestä tuli ateisti. Myöhemmin hän kuitenkin kääntyi kristityksi, anglikaaniksi. Kääntymisensä jälkeen hän aloitti varsin pian kristillisen kirjallisuuden tuottamisen. Suurin osa hänen tuotannostaan on hartaus- ja tietokirjallisuutta, lähinnä esseitä erilaisista etiikkaan ja dogmatiikkaan liittyvistä aiheista.

Narnian saamat vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lewisin elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narniassa on useita yhtäläisyyksiä C. S. Lewisin elämänvaiheiden kanssa. Ajatus ensimmäisessä kirjassa esiintyvistä Pevensien sisaruksista syntyi Lewisin mielessä toisen maailmansodan aikana, jolloin hänen taloonsa majoitettiin Lontoon pommituksia paenneita koulutyttöjä.[5] Kirjan henkilöiden ja Lewisin talossa asuneiden tyttöjen nimissä on yhtäläisyyksiä.[32]

Narniassa lapsilla on erittäin tärkeä rooli, ja ensimmäisissä kirjoissa vain lapset pääsevät siirtymään Narnian maailmaan. Lewisillä itsellään ei ollut lapsia Narnian kirjoittamisprosessin aikana, mutta koska hänellä oli mahdollisuus seurata tuttaviensa lasten elämää ja kasvua, hän saattoi hyödyntää kokemuksiaan lapsista Narnian tarinoissa. Monet Lewisin kuvaamat tyttöhahmot tuntuvat poikia syvemmiltä, mikä saattaa johtua siitä, että Lewis tapasi usein tuttavansa rouva Mooren tytärtä Maureenia. Lisäksi Lewisillä oli useita kummilapsia.[33]

The Inklings ja Roger Green[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Inklings kokoontui usein oxfordilaisessa The Eagle and Child -pubissa.

Lewisin kirjoihin vaikuttivat myös The Inklings -kirjallisuuspiirin jäsenten mielipiteet. Lewisin teokset jakoivat mielipiteitä, sillä esimerkiksi J. R. R. Tolkien ei pitänyt Lewisin ensimmäisestä kirjasta Velho ja leijona lainkaan.[34] Eräs piirin jäsenistä, Roger Lancelyn Green, taas piti suuresti Lewisin tarinoista ja oli tärkeässä osassa useiden Narniaan kuuluvien kertomusten kirjoitusvaiheessa. Tolkien itse totesi Greenille kuultuaan tämän lukevan Lewisin käsikirjoitusta: ”Kuulin, että luet Jackin [Lewisin] lastenkertomusta. Se ei kerta kaikkiaan kelpaa! Tarkoitan sanoa: Nymfit ja heidän tapansa, faunin rakkauselämä. Eikö hän tiedä, mistä hän puhuu?”[34]

Green kuitenkin auttoi Lewisiä kirjoittamisprosessin aikana ja antoi useita kirjoja koskevia neuvoja. Lewis antoi Greenin lukea käsikirjoituksiaan ennen kuin tarjosi niitä kustantajalle, ja Greenin kommenttien perusteella Lewis esimerkiksi saattoi poistaa jotain kohtauksia.[35] Esimerkkinä Greenin vaikutuksesta voidaan mainita hänen osuutensa Taikurin sisarenpojan kirjoitustyössä. Työstövaiheessa ollut teos sisälsi Greenin mielestä joitain kirjaan huonosti sopivia ja pitkäveteisiä kohtauksia, kuten useita vierailuja kuolevassa Charnin maailmassa, joiden tuloksena Narnian hallitsijoiksi päätyi maanviljelijäpariskunta toisesta maailmasta.[35] Greenin mielestä nämä kaksi hahmoa olivat liian yksinkertaisia ja rehellisiä, puhuivat epäluontevasti eivätkä muutenkaan sopineet Lewisin tarinaan.[35] Miettimisen jälkeen Lewis poisti kyseisen kohdan ja korvasi sen muilla tapahtumilla.

Lewisin Greenille kirjoittamasta kirjeestä selviää, kuinka suuressa arvossa hän piti tämän huomautuksia ja mielipiteitä:[35]

»Olin huojentunut siitä, että Polly ja Digory saivat sinulta nihil obstat -tuomion. Pelkäsin, että vastustaisit Andrew-enoa, koska hänen henkilöhahmonsa on huvittavampi aikuisista kuin lapsista. Voit aina tuntea isällistä mielenkiintoa tähän tarinaan, sillä yli puolet sen ansioista on sinun terävyytesi ja rehellisyytesi ansiota, kun olet osannut erottaa ja osoittaa kohtalokkaat 'epäolennaisuudet' alkuperäisestä luonnoksesta.»
(C. S. Lewis kirjeessään Greenille Taikurin sisarenpojasta.)

Mytologiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narniassa esiintyy paljon vaikutteita sekä kreikkalaisesta että skandinaavisesta mytologiasta. Esimerkiksi kentaurit ovat peräisin Kreikan tarustosta, kun taas kääpiöt kuuluvat skandinaaviseen mytologiaan. Lisäksi Narniassa on muitakin myyttisiä taruolentoja, kuten noitia, ihmissusia, jättiläisiä ja yksisarvisia.

Lewis piti erityisesti skandinaavisesta mytologiasta.[36] Tämän vuoksi Narnian tarinoissa esiintyy skandinaavisia taruhahmoja, ja esimerkiksi Prinssi Kaspianin "Sarastus"-laivassa on vaikutteita viikinkilaivoista. Lewis ei kuitenkaan käyttänyt tarustoja sellaisinaan, vaan hän yhdisteli niitä toisiinsa. Lewisin ystävistä erityisesti J. R. R. Tolkien vieroksui ystävänsä tapaa sotkea mytologioita keskenään, ja hän moittikin Lewisiä siitä.[36]

Narnian antamat vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narnian katsotaan olleen mukana aloittamassa fantasiakirjallisuuden suosion suuren kasvun aikaa.[37] Fantasian nousua edustavat myös J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia ja Hobitti sekä myöhemmin myös J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarja.[38] Ennen Velhon ja leijonan ilmestymistä kustantajat yleensä hylkäsivät fantasiaan viittaavat käsikirjoitukset huomauttaen, että ”nykylapset eivät ole kiinnostuneita taikuudesta eivätkä fantasiasta.”[39]

Narnia on myös vaikuttanut moniin kirjailijoihin, ja jotkut ovat verranneet sitä Philip Pullmanin Universumien tomu -kirjaan.[40] Universumien tomun henkilöhahmot ovat suhteellisen samanlaisia kuin Narniassa, ja kirjassa on myös puhuvia eläimiä. Toisaalta Pullmanin ja Lewisin teokset myös eroavat toisistaan, ja monien arvioiden mukaan Pullmanin kirjat hyökkäävät esimerkiksi katolista kirkkoa vastaan.[41] Pullman on itsekin kritisoinut Narniaa muun muassa kirjoituksessaan The Darkside of Narnia.[42]

Muutama nykyään suosittu kirjailija on avoimesti myöntänyt saaneensa vaikutteita Narnian tarinoista. Esimerkiksi J. K. Rowling, Harry Potter -sarjan kirjoittaja, luki nuoruudessaan mielellään Narnia-sarjan kirjoja ja on sanonut, että C. S. Lewis kuuluu kolmen häntä eniten innoittaneen kirjailijan joukkoon.[43] Myös suosittujen Artemis Fowl -kirjojen tekijä Eoin Colfer on kertonut Lewisin Prinssi Kaspian -kirjan tehneen suuren vaikutuksen häneen ja johdattaneen hänet fantasian pariin.[43]

Fantasiakirjailija Neil Gaiman on kirjoittanut Narnian tarinoita kommentoivan novellin Susanin ongelma.[44] Novellin keskiössä on vanha kirjallisuudentutkija professori Hastings, jonka perhe on menehtynyt kauan sitten junaonnettomuudessa. Kun professori Hastingsia haastattelemaan tullut nuori toimittaja vertaa hänen kohtaloaan Susan Pevensien Narnia-kirjoissa kokemaan[45] ja kommentoi sitten pitäneensä sitä aina epäoikeudenmukaisena, professori vastaa kitkerään sävyyn. Gaiman vihjaa monin tavoin professori Hastingsin todella olevan ikääntynyt Susan, mutta jättää sen lopulta lukijan tulkinnan varaan. Esimerkiksi Hastingsin etunimeä ei novellissa mainita, mutta toisaalta paljastetaan että hänellä oli kaksi veljeä ja sisar, ja veljistä nuorempaa hän kutsuu Ediksi (vrt. Edmund Pevensie). Motiiveistaan novellin kirjoittamiseen Gaiman on todennut: "[Narnia-kirjoissa] on paljon sellaista mitä rakastan, mutta joka lukukerralla pidän ongelmallisena ja syvästi ärsyttävänä sitä, miten Susanista hankkiudutaan eroon. Luullakseni halusin kirjoittaa tarinan, joka olisi yhtä ongelmallinen ja ärsyttävä, joskin toisesta näkökulmasta".[46]

Stephen Kingin ja Peter Straubin kirjassa Talismaani vuodelta 1984 esiintyy Jack-niminen poika, joka matkustaa todellisen maailman ja fantasiamaailman välillä ja yrittää löytää keinon äitinsä hengen pelastamiseksi. Narnian tarinoihin kuuluvassa Taikurin sisarenpojassa esiintyy myös poika, jonka äiti on kuolemansairas ja joka yrittää löytää parannuskeinoa eri fantasiamaailmoissa matkustamalla. Lisäksi C. S. Lewisin kutsumanimi oli "Jack".[47]

Katherine Patersonin vuonna 1977 ilmestyneessä kirjassa Silta salaiseen maahan keskeisessä osassa on lasten keksimä fantasiamaa nimeltä Terabithia, kun taas Kaspianin matkassa maailman ääriin mainitaan saari nimeltä Terebinthia. Patersonin mukaan samankaltainen nimi oli alun perin vahinko, jota hän ei enää ehtinyt korjata sen huomattuaan. Hänen perustelunsa mukaan toinen kirjan päähenkilöistä, Leslie, oli itsekin lukenut Narnia-kirjat ja nimesi keksimänsä fantasiamaan alitajuisesti lukemastaan lainaten.[48]

Kirjojen kristillisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taikurin sisarenpoika kertoo luomisesta ja siitä, kuinka paha tuli Narniaan.

Velho ja leijona kertoo ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta.

Prinssi Kaspian kertoo aidon uskon paluusta rappion jälkeen.

Hevonen ja poika kertoo pakanoiden kutsumisesta ja kääntymisestä.

Prinssi Kaspianin matka maailman ääriin kertoo hengellisestä elämästä (varsinkin Ripitsiipin)

Hopeinen tuoli kertoo jatkuvasta sodasta pimeyden voimia vastaan.

Narnian viimeinen taistelu kertoo Antikristuksen (apina) tulosta, maailman lopusta ja viimeisestä tuomiosta.

–C. S. Lewis[49]

Narnia-sarjan kirjoissa on vahva kristillinen tematiikka: Aslan uhrautuu ja pelastaa maailman – vaikkakin Velhossa ja leijonassa Aslan pelastaa uhrautumisellaan vain yhden henkilön.[50] Kaspianin matkassa maailman ääriin Aslan sanoo, että hänellä on oma nimensä myös ihmisten maailmassa. Kirjeessään eräälle amerikkalaiselle pikkutytölle kirjailija C. S. Lewis muotoili itse asian näin:[51]

»Entä sitten Aslanin toinen nimi? Haluan, että arvaat itse. Eikö tässä maailmassa koskaan ole ollut ketään, joka (1) saapui samaan aikaan kuin joulupukki; (2) sanoi, että hän oli Suuren Kuninkaan Poika; (3) antoi itsensä toisten vikojen tähden pahojen ihmisten pilkattavaksi ja tapettavaksi; (4) heräsi kuolleista; (5) josta toisinaan käytetään nimeä Karitsa (kirjan "Kaspianin matka Maailman Ääriin" lopussa)? Etkö todellakaan tiedä hänen nimeään tässä maailmassa?»

Taikurin sisarenpojan voidaan katsoa kertovan luomiskertomuksen, ja Narnian viimeisessä taistelussa voidaan nähdä Apina Antikristuksena ja Aslanin toinen tuleminen. Kun Aslan puhuu "Merentakaisesta Majesteetista" ja sanoo olevansa "Suuren Kuninkaan Poika", tällä mitä ilmeisimmin viitataan kristinuskon Jumalaan.[52]Kolminaisuusopin kolmanneksi jäseneksi, Aslanin ja Merentakaisen Majesteetin lisäksi, voidaan tulkita kirjassa Velho ja leijona esiintyvä Joulupukki, joka edustaisi siis Pyhää Henkeä.[52] Tätä on perusteltu sillä, että Lewisin kirjassa Joulupukki jakaa lapsille aseita taistelussa pahaa vastaan, kuten Pyhä Henki lahjoittaa hengelliset lahjat ihmisten maailmassa.[52] Toisaalta C. S. Lewis on tuonut kirjoihin runsaasti vaikutteita myös muista kulttuuriperinteistä kuin kristinuskosta.

Lewis ilmaisi Narnia-kirjojensa kautta käsitystään Jumalasta.[53] Esimerkiksi kirjassa Narnian viimeinen taistelu käsitellään ajatusta kristinuskon sopeuttamisesta muihin uskontoihin.[54] Kirjassa apina Metku alkaa saarnata narnialaisille omaa oppiaan Aslanista käyttäen apunaan leijonantaljaan puettua aasia. Kun Metku on liittoutunut Narnian sotaisan vihollisvaltion Kalormenin kanssa, aletaan puhua ”Tarslanista” Narnian Aslanin ja kalormenilaisten Tarsin yhtenä ilmentymänä.[55] Saman kirjan tapahtumat huipentuvat Aslanin toiseen tulemiseen sekä Tarsin saapumiseen, jolloin Kalormenin jumalaa palvoneet luovutetaan palvomansa hirviön haltuun.[56]

Lewis itse kirjoitti vuonna 1961 kirjojen kristillisyydestä:[57]

»Mitä Aslan tarkoitti sanoessaan, että hän oli kuollut, on jossakin mielessä tarpeeksi selvää. Lue tämän sarjan varhaisempi teos, Velho ja leijona, niin löydät koko tarinan siitä, kuinka valkea velho surmasi hänet ja kuinka hän heräsi taas eloon. Kun olet lukenut sen, uskon sinun ymmärtävän, että taustalla on syvempi merkitys. Koko Narnian tarina kertoo Kristuksesta. Kysyin nimittäin itseltäni: "Oletetaan, että Narnian kaltainen maailma olisi todella olemassa, ja oletetaan, että se (meidän maailmamme tavoin) olisi mennyt vikaan, ja oletetaan, että Kristus haluaisi mennä tuohon maailmaan pelastamaan sen (kuten Hän tuli meidän maailmaamme), mitä olisi saattanut tapahtua." Tarinat ovat minun vastaukseni. Koska Narnia on puhuvien eläinten maailma, ajattelin, että Hänestä tulisi siellä puhuva eläin samalla tavoin kuin Hänestä tuli ihminen täällä. Kuvittelin hänet siellä leijonaksi, koska a) leijonaa pidetään eläinten kuninkaana, b) Kristusta kutsutaan Raamatussa ”Juudan leijonaksi” c) ja olen nähnyt outoja unia leijonista sen jälkeen kun ryhdyin kirjoittamaan tätä teosta. Koko sarja on suunniteltu tällaiseksi.»

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Narnia edustaa kaikkea sitä, mikä uskonnossa on vastenmielisintä.»
(Toimittaja Polly Toynbee, The Guardian[58])

Narniaa kohtaan esitetty kritiikki ei ole koskenut niinkään tarinoita, juonia tai kaunokirjallisia seikkoja vaan kirjojen sisältämiä tiettyjä elementtejä — varsinkin kristillisyyttä. Lewisiä on myös syytetty siitä, että hän kuvaa lapset paikoin liian epämiellyttäviksi ja inhottaviksi. Esimerkkejä tällaisista lapsihahmoista ovat Edmund Pevensie, joka kirjassa Velho ja leijona pettää sisarensa ja joutuu ahneuksissaan valkean velhon valtaan, sekä Eustace Ruikku, joka kuvataan vaikeaksi luonteeksi, ennen kuin hän ahneuksissaan muuttuu lohikäärmeeksi. Lisäksi kirjoja on arvosteltu myös niissä esitettyjen julmuuksien takia. Kirjoissa muun muassa uhrataan Aslan kiviveitsellä, laitetaan Eustace Ruikku kärsimään kovia kipuja lohikäärmeenä ja annetaan nuoren Peterin surmata susi miekalla.[59]

Narnian kritisoijiin kuuluvan Philip Pullmanin mielestä ”yksi halpamaisimmista hetkistä koko lastenkirjallisuudessa tapahtuu Narnian viimeisen taistelun lopussa -- Monet kirjailijat ovat joskus ratkaisseet kerronnallisen ongelman tappamalla yhden hahmoistaan. Kun kaikki teurastetaan ja sitten väitetään, että heidän asiansa ovat nyt paremmin, se ei kuitenkaan ole rehellistä tarinankerrontaa vaan propagandaa, joka palvelee elämää vihaavaa ideologiaa.”[60]

Toisaalta pääosa arvostelijoista on aikuisia, ja kirjat ovat saavuttaneet suurta suosiota juuri lasten keskuudessa. Lewisin puolustajat ovatkin huomauttaneet, että valtava joukko lapsia nauttii suuresti Narnian kirjoista, eivätkä lapset edes huomaa epäkohtia, saati kiinnitä niihin huomiota, ilman aikuisten huomautuksia.[61]

Seksismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narniaa on kritisoitu seksismistä pääosin sen vuoksi, miten Susan Pevensie kuvataan viimeisessä kirjassa. Narnian viimeisessä taistelussa nimittäin todetaan, että Susan, joka ennen taisteli sisarustensa rinnalla Narnian puolesta, "ei enää ole Narnian ystäviä". Kirjan lopussa useat Narniaa edellisissä kirjoissa puolustaneet henkilöhahmot pääsevät osallistumaan Narnian viimeiseen taisteluun, mutta Susan ei ole paikalla. Kysyttäessä syytä Susanin poissaoloon lapset vastaavat:[62]

»”Sisareni Susan”, Peter vastasi lyhyesti ja totisesti, ”ei enää ole Narnian ystäviä.”
"Niin", Eustace jatkoi, "ja aina, kun te olette yrittäneet saada hänet puhumaan Narniasta, hän sanoo: 'Onpas teillä ihania muistoja! Ajatella että vieläkin muistelette niitä mainioita leikkejä, joita me aina leikimme lapsina.'”
”Voi Susan!” Jill sanoi. "Hän se ei ole nykyään mistään muusta kiinnostunut kuin nailonsukista ja huulipunasta ja vieraskutsuista. Hän oli aina vähän liiankin hanakka olemaan aikuinen.”»
( Narnian viimeinen taistelu, luku kaksitoista.)

Susanin sulkemista Narnian ulkopuolelle hänen heränneen aikuisuutensa takia on kritisoitu. Esimerkiksi Harry Potter -sarjan kirjoittanut J. K. Rowling totesi eräässä haastattelussaan, että hänelle itselleen on iso ongelma siinä, että Susan jätettiin ulkopuolelle hänen löydettyään sukupuolensa.[63] On myös huomautettu, että kirjoittamistyön aikana naimaton ja lapseton Lewis ei juuri välittänyt naisista.[64] Toisaalta Lewisin puolustajat ovat huomauttaneet, että arvostelijoiden käyttämät lainaukset "nailoneista ja huulipunista" ovat asiayhteydestään irrotettuja, ja että oikeastaan Lewis esittää Susanin jääneen ulkopuolelle siksi, että hän on lakannut uskomasta Narniaan. On myös huomautettu, että Lewisin tarinoissa esiintyy voimakkaita naishahmoja – esimerkiksi Lucy Pevensie ja Aravis. Lisäksi Susanin aikuisuus ja avioliittoaikeet kuvataan positiivisessa valossa kirjassa Hevonen ja poika.

Rasismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narnian tarinoita on myös syytetty rasistisiksi. Kritiikki liittyy varsinkin siihen, miten Lewis kuvaa Narnian etelänaapurissa asuvat pahat kalormenilaiset tummaihoisiksi. Esimerkiksi Philip Pullman on todennut, että ”Lewisille kuolema on elämää parempaa, pojat ovat tyttöjä parempia, vaaleaihoiset ihmiset ovat tummaihoisia parempia, ja niin edelleen.”[42] Toinen arvostelija, Kyrie O'Connor, on puolestaan todennut, että Hevonen ja poika on monilta osin ”arabivastainen, idänvastainen tai ottomaanivastainen”.[65]

Jotkut arvostelijat, esimerkiksi Philip Hensher, ovat sitä mieltä, että Lewisin tapa kuvata kalormenilaisia on islamin ja paikoin myös sikhiläisyyden vastaista.[66] Narniassa kalormenilaiset esimerkiksi käyttävät turbaaneja, mikä yleisesti liitetään muslimeihin ja aikuisiin sikheihin. Kalormenilaiset itse kuvaillaan yleisesti epämiellyttäviksi, petollisiksi, sotaisiksi ja väärän jumalan, Tarsin, palvojiksi.

Toisaalta kalormenilaisten uskonto ei muistuta juurikaan islamia. Kalormenilaisia ei myöskään kuvata täysin kielteisesti, sillä Lewisin kirjoissa on myös muutama selvästi positiivisessa valossa esitetty kalormenilainen hahmo: kalormenilaiseen ylhäisöön kuuluva Aravis, joka on mukana pelastamassa Arkkimaata Kalormenin yllätyshyökkäykseltä kirjassa Hevonen ja poika, sekä Tarsin hylkäävä Emeth, kalormenilainen sotilas kirjassa Narnian viimeinen taistelu.

Pakanuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjojen vahvasta kristillisestä sanomasta huolimatta Lewisiä on arvosteltu myös siitä, että kirjasarja suhtautuu liian myönteisesti pakanuuteen. Muutamien kristillisten arvostelijoidenkenen mukaan? mukaan Lewis esittää Narniassa liian myönteisesti sellaiset taruolennot kuin kentaurit, satyyrit, kääpiöt ja jättiläiset. Prinssi Kaspianissa mainitaan myönteisessä valossa myös pakanalliset jumalhahmot Bacchus ja Silenos.[67] Toimittaja David Van Biema on todennut, vaikkei hän esitäkään tätä varsinaisena kritiikkinä, että ”suuri osa Velhosta ja leijonasta on enemmän velkaa englantilaisille kansantarinoille tai skandinaavisille ja klassisille myyteille kuin Uudelle Testamentille”.[68]

Narnian suosio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narnia-kirjoja on käännetty 41 eri kielelle ja myyty yli 85 miljoonaa kappaletta. Pelkästään Suomessa sarjan levikki on kohonnut runsaaseen 170 000:een.[1] Narnian tarinoiden myötä C. S. Lewis on noussut yhdeksi suurimmista lastenkirjailijoista.[69] Kirjojen vaimeasta alkuvastaanotosta huolimatta ne ovat nousseet klassikoiksi, ja ne kuuluvat yhä suosituimpiin lastenkirjoihin.[70]

Kun vuonna 1998 tuli kuluneeksi sata vuotta Lewisin syntymästä, HarperCollins-kustantamo julkaisi Narnian tarinoista uusintapainokset, joissa muun muassa Pauline Baynesin alkujaan mustavalkoinen kuvitus oli väritetty.[22] Lisäksi Royal Shakespeare Company esitti näytelmäsovituksen Velhosta ja leijonasta, ja Britannian postilaitos julkaisi Narnia-aiheisen kahdenkymmenenkuuden pennyn postimerkin.[71]

Narnia muissa medioissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velhosta ja leijonasta tehty televisiosarja esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1967. Sarjassa on kymmenen puolen tunnin mittaista jaksoa, ja sen on ohjannut Helen Standage.[72] Vuonna 1979 Velhosta ja leijonasta tuotettiin televisioon animaatioelokuva. Se sai Emmy-palkinnon ”vuoden ylivoimaisimpana animoituna ohjelmana”.kenen mukaan?

1980-luvun lopussa BBC tuotti Narnian tarinoista neljä suosittua jatkosarjaa. Tuotantoon kuuluivat kuitenkin ainoastaan Velho ja leijona, Prinssi Kaspian, Kaspianin matka maailman ääriin ja Hopeinen tuoli. Kolme muuta teosta (Taikurin sisarenpoika, Hevonen ja poika sekä Narnian viimeinen taistelu) jäivät ulkopuolelle. Yhteensä nämä sarjat asetettiin ehdokkaaksi neljääntoista eri palkintoon, esimerkiksi parhaan lastenohjelman Emmy-palkintoon.

Radiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

BBC tuotti Narniasta myös viisitoistatuntisen kuunnelman 1980-luvulla. Vuosien 1999 ja 2002 aikana amerikkalainen uskonnollinen Focus on the Family -ryhmä tuotti radiokuunnelmat kaikista sarjan seitsemästä kirjasta.[73] Tuotannossa oli mukana yli sata näyttelijää, ja lopulta saatiin aikaiseksi yhteensä yli 22 tuntia radiomateriaalia.

Näyttämöllä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1984 Velho ja leijona esitettiin Lontoon Westminister Theatressa näytelmänä, jonka oli tuottanut Vanessa Ford Productions. Näytelmää esitettiin vuoteen 1997 asti. Tuotantoon kuuluivat myös näytelmät muista Narnia-sarjan kirjoista: Kaspianin matka maailman ääriin (1986), Taikurin sisarenpoika (1988) ja Hevonen ja poika (1990). Narnian pohjalta on tehty useita muitakin musikaaleja ja näytelmiä.[74][75]

Narnia-filmatisoinnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1979 animoidun televisioelokuvan lisäksi Narnian tarinoita on sovitettu elokuvamuotoon 2000-luvulla. Ensimmäinen näistä filmatisoinneista oli Disneyn ja Walden Median yhteistyössä tuottama elokuva Narnian tarinat: Velho ja leijona. Se sai ensi-iltansa joulukuussa 2005. Elokuvassa Lucya näyttelee Georgie Henley, Edmundia Skandar Keynes, Susania Anna Popplewell ja Peteriä William Moseley. Tuotantoyhtiöiden suunnitelmana oli tuottaa Narniasta usean elokuvan sarja. Seuraava osa, Narnian tarinat: Prinssi Kaspian, sai Suomen ensi-iltansa 2. heinäkuuta 2008. Joulukuussa 2008 Disney ilmoitti vetäytyvänsä hankkeesta.[76] Kolmas elokuva, Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin, sai ensi-iltansa 25. joulukuuta 2010.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Green, Roger Lancelyn & Hooper, Walter: C. S. Lewis: Elämäkerta. (C. S. Lewis: A biography, 1974, 2002.) Suomentanut Tarja Kontro. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20691-5.
  • Kirk, E. J.: Narnia: Opas fantasiamaailmaan. (Beyond the wardrobe: The official guide to Narnia, 2005.) Suomentanut Tarja Kontro. Perustuu C. S. Lewisin Narnian tarinoihin. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-20698-2.
  • Lindskoog, Kathryn: Matka Narniaan. (Journey into Narnia, 2004.) Suomennos: Mervi Pöntinen. Kauniainen: Perussanoma, 2006. ISBN 951-888-409-9.
  • Miettinen, Esko: Velhot, örkit, sankarit: Johdatus fantasian maailmaan. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-119-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tervetuloa Narnian taikapiiriin! Otava. Viitattu 23.10.2007.
  2. a b C. S. Lewis: Elämäkerta s. 345–346
  3. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 345
  4. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 358
  5. a b Lindskoog s. 120
  6. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 347
  7. a b Lindskoog s. 121
  8. Lindskoog s. 122
  9. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 351–352
  10. a b C. S. Lewis: Elämäkerta s. 352
  11. Lindskoog s. 157
  12. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 352–353
  13. a b Lindskoog s. 173
  14. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 353
  15. a b C. S. Lewis : Elämäkerta s. 354
  16. a b C. S. Lewis : Elämäkerta s. 355
  17. Sibley, Brian: ”Johdanto”, Narnian tarinat, s. 3. Otava, 2000. ISBN 951-1-16708-1.
  18. a b C. S. Lewis : Elämäkerta s. 356
  19. Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 121
  20. a b Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 120
  21. Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 5
  22. a b Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 123
  23. C. S. Lewis: The Voyage of the Dawn Treader, vuoden 1986 painos, ISBN 1-85089-103-6
  24. C. S. Lewis : Elämäkerta s. 363
  25. C. S. Lewis : Elämäkerta s. 359
  26. C. S. Lewis : Elämäkerta s. 360
  27. a b c d e f C. S. Lewis : Elämäkerta s. 361-363
  28. C. S. Lewis: Narnian tarinat, neljäs painos vuodelta 2005, ISBN 951-1-20730-X s. 100
  29. Helakisa, Kaarina: ”Neljä matkaa Narniaan”. Teoksessa Lapsuuden rajamaat, s. 30. Toim. Ismo Loivamaa, Marjo Partti & Ritva-Liisa Pilhjerta. WSOY, 1990. ISBN 951-0-15883-6.
  30. Otava: Otava : Haku Viitattu 31. joulukuuta 2007.
  31. C. S. Lewis: Elämäkerta, s. 349
  32. Wilson, Tracy: How Narnia Works Viitattu 6. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  33. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 351
  34. a b C. S. Lewis : Elämäkerta s. 350
  35. a b c d C. S. Lewis : Elämäkerta s. 357
  36. a b Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 98
  37. C. S. Lewis : Elämäkerta s. 372. Sitaatti: Kirjojen valtavaa suosiota osoittaa myös se, että ne muuttivat lasten lukutottumuksia ja mieltymyksiä.
  38. C. S. Lewis : Elämäkerta s. 372 ja 373
  39. C. S. Lewis : Elämäkerta s. 372
  40. Miller, Laura: Far From Narnia Philip Pullman’s secular fantasy for children The New Yorker. Viitattu 21. joulukuuta 2007. (englanniksi)
  41. Vatikaani tuomitsi Kultainen kompassi -filmin Helsingin Sanomat. Viitattu 21. joulukuuta 2007.
  42. a b Pullman, Philip: The Darkside of Narnia. The Guardian, 1.10.1998. Kopio artikkelista The Cumberland River Lamp Post -sivustolla Viitattu 31.12.2007. (englanniksi)
  43. a b Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 124
  44. Gaiman, Neil: ”Susanin ongelma”, Aarteita ja muistoesineitä, s. 128–138. Helsinki: Kirjava, 2007. ISBN 978-952-99268-9-3.
  45. Narnian viimeinen taistelu yhteispainoksessa Narnian tarinat s. 524
  46. Gaiman, Neil: ”Kirjailijan jälkisanat: Susanin ongelma”, Aarteita ja muistoesineitä, s. 212. Helsinki: Kirjava, 2007. ISBN 978-952-99268-9-3.
  47. C. S. Lewis : Elämäkerta s. 26
  48. Paterson, Katherine: Katherine Paterson: On Her Own Words (PDF) Walden Media. Viitattu 1.6.2008. (englanniksi)
  49. C. S. Lewis : Elämäkerta s. 368
  50. Kirjoissa ei suoraan sanota tämän voimakkaan leijonahahmon olevan Jeesus, mutta tarinoiden rakenteen perusteella se on varsin ilmeistä, ja esimerkiksi Espoon helluntaiseurakunnan kirjoitus Narniasta puoltaa tätä näkemystä. Lähde: Narnian tarinat Viitattu 30. marraskuuta 2007.
  51. Lindskoog s. 12
  52. a b c Lindskoog s. 131
  53. Lindskoog s. 37-63
  54. Lindskoog s. 45
  55. Narnian viimeinen taistelu s. 34 tai esimerkiksi Lindskoog s. 45
  56. Lindskoog s. 45 ja 46
  57. C. S. Lewis : Elämäkerta s. 367
  58. Toynbee, Polly: Narnia represents everything that is most hateful about religion. The Guardian, 5.12.2005. Artikkelin verkkoversio Viitattu 4.1.2008. (englanniksi)
    Lainattu lause suomennettuna: Uskon asia. Helsingin Sanomat, NYT-liite, 23.12.2005. Artikkelin verkkoversio Viitattu 31.12.2007.
  59. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 371
  60. Pullman, Philip: The Darkside of Narnia. The Guardian, 1.10.1998. Kopio artikkelista The Cumberland River Lamp Post -sivustolla Viitattu 31.12.2007. (englanniksi) Sitaatti: "One of the most vile moments in the whole of children's literature, to my mind, occurs at the end of The Last Battle -- To solve a narrative problem by killing one of your characters is something many authors have done at one time or another. To slaughter the lot of them, and then claim they're better off, is not honest storytelling: it's propaganda in the service of a life-hating ideology."
  61. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 372
  62. Narnian tarinat -kirjan s. 506, luku kaksitoista, Tallin ovesta.
  63. Grossman, Lev: J.K. Rowling Hogwarts And All Time. Viitattu 7.12.2007. Sitaatti: "There comes a point where Susan, who was the older girl, is lost to Narnia because she becomes interested in lipstick. She's become irreligious basically because she found sex, I have a big problem with that."
  64. Pullman, Philip: The Darkside of Narnia. The Guardian, 1.10.1998. Kopio artikkelista The Cumberland River Lamp Post -sivustolla Viitattu 31.12.2007. (englanniksi) Sitaatti: "Susan, like Cinderella, is undergoing a transition from one phase of her life to another. Lewis didn't approve of that. He didn't like women in general, or sexuality at all, at least at the stage in his life when he wrote the Narnia books. He was frightened and appalled at the notion of wanting to grow up."
  65. O'Connor, Kyrie: 5th Narnia book may not see big screen (Wayback Machinen arkistoitu versio artikkelista) IndyStar.com. The Indianapolis Star -lehden verkkosivusto. 1.12.2005. Viitattu 11.1.2008. (englanniksi)
  66. Hensher, Philip: Don't let your children go to Narnia: C.S. Lewis's books are racist and misogynist The Independent (London). Viitattu 7. joulukuuta 2007.
  67. Lewis, C.S.: ”Prinssi Kaspian”, Narnian tarinat, s. 277. Otava, 2000. ISBN 951-1-16708-1.
  68. Van Biema, David: How to Tell if The Lion, the Witch and the Wardrobe is a Christian Film. (Sitaatti: "Much of The Lion, the Witch owes more to English folktales or Norse and classical myth than to the New Testament.") The Time, 3.10.2005. ISSN 0040-781X. Artikkelin verkkoversio Viitattu 2.1.2008. (englanniksi)
  69. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 373
  70. C. S. Lewis: Elämäkerta s. 371
  71. Narnia : Opas fantasiamaailmaan s. 123 ja 124
  72. "The Lion, the Witch and the Wardrobe" Viitattu 21.12.2007. (englanniksi)
  73. Enter Narnia Viitattu 21.12.2007. (englanniksi)
  74. See C.S. Lewis On Stage (Esimerkki Narnian teatterisovituksesta NarniaFans.com -sivustolta.) Viitattu 21.12.2007. (englanniksi)
  75. Perform C.S. Lewis On Stage Viitattu 21. joulukuuta. (englanniksi)
  76. Kit, Borys: Disney jumps ship on next 'Narnia' Hollywoodreporter.com. 24.12.2008. Viitattu 1.1.2009. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gregory Bassham ja Jerry Walls: The Chronicles of Narnia and Philosophy. Carus Publ. Company, 2005.
  • Jari Kekäle, Esko Murto: Narnia todellisuuden peilinä. Uusi Tie, 2005. ISBN 951-619-439-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]