Queen

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 17. syyskuuta 2007 kello 20.01 käyttäjän Mr. Showman (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Queen
Tiedosto:Queen-logo.png
Tiedot
Toiminnassa 1970–
Tyylilaji glam rock
hard rock
heavy metal
progressiivinen rock
Kotipaikka Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia
Laulukieli englanti
Jäsenet

Brian May, soolokitara, laulu
Roger Taylor, rummut, laulu

Entiset jäsenet

Freddie Mercury, laulu, koskettimet (k. 1991)
John Deacon, bassokitara (1971—1997)
Mike Grose, bassokitara (1970)
Barry Mitchell, bassokitara (1970)
Doug Bogie, bassokitara (1970)
Levy-yhtiö

EMI
Hollywood Records

Aiheesta muualla
QueenOnline.com

Queen on vuonna 1970 perustettu brittiläinen rock-yhtye, jonka kokoonpanon muodostivat vuodesta 1971 alkaen Freddie Mercury (laulu, piano, kosketinsoittimet), Brian May (kitara), Roger Taylor (rummut) ja John Deacon (basso). Mercuryn kuoltua AIDSiin marraskuussa 1991 yhtye vaipui hiljaiseloon, mutta viime vuosina Queen on aktivoitunut uudelleen uudistuneella kokoonpanollaan.

Queenia on kutsuttu muun muassa arena rockin, glam rockin, ja progressiivisen rockin pioneeriksi. Yhtye on maailmanlaajuisesti julkaissut kahdeksantoista listaykkösalbumia, seitsemäntoista listaykkössingleä ja kahdeksan listaykkös-DVD:tä. Queenin tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Bohemian Rhapsody, Another One Bites The Dust, I want to break free, A Kind of Magic, I want it all ja The Show Must Go On.[1]

Vuonna 1999 Channel 4:n Music of the Millennium -kyselyssä Queen äänestettiin historian toiseksi parhaaksi yhtyeeksi, ja BBC:n äänestyksessä vuonna 2006 Queen valittiin Britannian kaikkien aikojen yhtyeeksi. Queen pääsi vuonna 2001 Rock and Roll Hall of Fameen ja vuonna 2003 Songwriters Hall of Fameen, sekä ensimmäisten joukossa UK Music Hall of Fameen, kun se avattiin vuonna 2004. Yhtyeellä on myös tähti kuuluisalla Hollywood Walk of Famella.[2]

Tietoa yhtyeestä

Queenin synty

Kitaristi Brian May, rumpali Roger Taylor ja laulaja-basisti Tim Staffell perustivat vuonna 1968 trion nimeltä Smile, joka kuitenkin hajosi Staffellin lähdettyä vuonna 1970. Jo saman vuoden huhtikuussa May ja Taylor perustivat ystävänsä Freddie Mercuryn kanssa uuden yhtyeen, jolle Mercury antoi nimen Queen. [1]Yhtye ehti kokeilla useita basisteja, kunnes helmikuussa 1971 Queenin neljänneksi jäseneksi liittyi John Deacon. Tällä kokoonpanolla Queen esiintyi seuraavat 20 vuotta, aina siihen asti kun Freddie Mercury kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1991.[1]

1970-luku - "No synthesizers"

Freddie Mercury konsertissa Hannoverissa vuonna 1979

Queenin ensimmäiset albumit, vuonna 1973 julkaistu Queen ja 1974 julkaistu Queen II, herättivät kiinnostusta, mutta eivät vielä olleet suuria kaupallisia menestyksiä. Queen II:lta julkaistu single "Seven Seas of Rhye" toi kuitenkin yhtyeelle heidän ensimmäisen menestyskappaleensa listasijoituksella 10. Levy on myös monien Queen-fanien mielestä yhtyeen suurimpia taidonnäytteitä ja enteili tulevasta jättimenestyksestä.lähde? Vuonna 1974 julkaistu kolmas albumi Sheer Heart Attack ja erityisesti singlelohkaisu "Killer Queen" nostivat Queenin listoille. Levy oli UK-listoilla toinen ja single jopa havitteli TOP10-paikkaa Yhdysvaltain listoilla. Levyn julkaisua seuranneella kiertueella Queen teki ainoan esiintymisensä Suomessa, Helsingin Kulttuuritalolla marraskuussa 1974.[3]

Seuraavan vuoden levyjulkaisu, A Night at the Opera, teki Queenistä lopullisesti supertähtiä vuonna 1975. Levy saavutti Yhdysvaltain listoilla sijan 5, mutta Britanniassa levy oli peräti 9 viikkoa ykkösenä. Levyn teemasingle, Mercuryn kirjoittama kuuden minuutin rock-ooppera Bohemian Rhapsody äänestettiin viimeisen 25 vuoden parhaaksi singleksi vuonna 1977.[4] Levy ja kappale olivat Queenia parhaimmillaan. Mayn kitarariffit, sovitukset sekä Mercuryn mahtipontiset vokaalit toivat yhtyeelle paljon uusia faneja. Levy oli sekoitus useita eri musiikkityylejä ja sai uusien ihailijoiden lisäksi hyvin monet kriitikot puolelleen. Levy oli jättimenestys Britanniassa ja myi Yhdysvalloissakin kolminkertaista platinaa.[3]

Menestys sai jatkoa vuonna 1976 julkaistulla A Day at the Races -albumilla, jonka nimi oli edellisen levyn tapaan lainattu Freddien suuresti ihailemien Marx-veljesten elokuvasta. Levyn suurimpia hittejä olivat kappaleet "Tie Your Mother Down" ja "Somebody to Love". Näistä jälkimmäinen nousi USA:n listoilla 11:nneksi ja Britanniassa toiseksi. Samana vuonna Queen soitti myös jättimäisen ilmaiskonsertin Lontoon Hyde Parkissa, jonne kerääntyi jopa 180 000 kuuntelijaa. Vuonna 2005 pidetty Live 8 -konsertti keräsi samaan paikkaan "vain" 150 000 uteliasta.[5]

Vuonna 1977 julkaistu News of The World nousi myös top 10 -listoille. Levy sisälsi rock-ikoneiksi muodostuneet "We Will Rock You" ja "We Are The Champions" -kappaleet. Punk-henkisellä "Sheer Heart Attack" -kappaleella Queen osoitti uudistumiskykynsä. Levyn tyyli poikkesi huomattavasti edeltäjiinsä verrattuna: vaudeville-tyyppiset ilottelut loistivat poissaolollaan ja yhtye oli siirtynyt soitossaan suoraviivaisempaan rock-ilmaisuun. Myös yhtyeen jäsenten ulkoasu muuttui ja Briania lukuun ottamatta jäsenet leikkasivat hiuksensa lyhyiksi. 1980-luvun alussa Freddie jopa kasvatti fanien kauhistukseksi viikset. Teatraaliset esiintymisvaatteet vaihdettiin myös yksinkertaisempaan rock-tyyliin. Ajat olivat vaihtuneet ja Queen pysyi ajan hengessä mukana.

Levy Jazz julkaistiin vuonna 1978. Se sisälsi muun muassa menestyskappaleet "Fat Bottomed Girls" ja "Bicycle Race". Queenin ja tuottaja Roy Thomas Bakerin tiet olivat eronneet A Night At The Operan jälkeen, mutta tällä levyllä Baker ja Queen olivat jälleen lyöttäytyneet yhteen. Levystä tuli kaupallisesti hienoinen notkahdus alati kasvaviin levynmyyntimääriin. Yhtye ilmaisi tyytymättömyytensä levyyn vetäytymällä pienelle tauolle ja höllentämällä levynjulkaisutahtia. Yksi levy ja sitä seuraava kiertue joka vuosi oli koitua liian raskaaksi.

Queen 1980-luvulla

Queen konserttilavalla vuonna 1984

The Game julkaistiin vuonna 1980, ja se nosti Queenin ensi kertaa ykköseksi Yhdysvalloissa. Levyltä lohkaistu, Mercuryn kylvyssä säveltämä Elvis goes Country -henkinen "Crazy Little Thing Called Love" muodostui hitiksi Yhdysvalloissa. Lopullisesti pankin räjäytti basisti John Deaconin "Another One Bites The Dust" -kappale, joka julkaistiin yllättäen kesällä 1980 Michael Jacksonin ehdotuksesta. Tarttuvan bassoriffin ja tiukan rumpuloopin sävyttämä R'n'B-henkinen raita muodostui Queenin suurimmaksi kaupalliseksi hitiksi. Singleä myytiin pelkästään Yhdysvalloissa 4 miljoonaa kopiota. Muita levyn singlejä olivat "Play the Game" sekä "Save Me". Uuden tuottajan, Mackin kanssa yhtye haki onnistuneesti uutta äänimaailmaa musiikkiinsa ja Queenin levyjä tähän asti koristanut teksti "And no synthesizers were used" hävisi levynkannesta. Vielä samana vuonna Queen julkaisi myös soundtrackin elokuvaan Flash Gordon.

Vuonna 1981 Queen julkaisi Greatest Hits -kokoelman, erään kaikkien aikojen myydyimmistä levyistä. Se oli yhteenveto Queenin alkuvuosien suurimmista tähtihetkistä, ja myi pelkästään Britanniassa 11-kertaista platinaa. Loppuvuodesta 2006 se oli kaikkien aikojen myydyin albumi Britanniassa.[6]

Äänittäessään seuraavaa albumiaan samana vuonna Sveitsissä Queen päätyi yhteistyöhön David Bowien kanssa, ja nopeasti levytetty single "Under Pressure" meni brittilistan ykköseksi. Uusi albumi Hot Space äänitettiin alkuvuodesta 1982 ja julkaistiin saman vuoden toukokuussa. "Another One Bites the Dust" -kappaleen tuoma julkisuus väritti levyn täyteen R'n'B- ja funk-vaikutteisia riffejä, jotka pettivät monet Queenin alkuaikojen hard rock -fanit. Tämän levyn myötä Queenin suosio USA:ssa alkoi laskea, mihin vaikutti myös se, ettei yhtye enää palannut Yhdysvaltoihin esiintymään Hot Space -kiertueen jälkeen.

Vuonna 1983 Queen päätti pitää ansaitun tauon yli kymmenen vuoden aherruksesta, eikä esiintynyt sinä vuonna kertaakaan. Täysin poissa työn kimpusta he eivät itseään pystyneet pitämään, vaan työstivät albumin The Works. Monet Queenin jäsenistä seikkailivat myös erinäisten sooloprojektien parissa, mikä käynnisti pitkäkestoiset huhut Queenin hajoamisesta.lähde? The Works julkaistiin vuonna 1984, ja se sisälsi singlet "Radio Ga Ga" ja "I Want to Break Free". Rokimpaa puolta edustivat "Hammer To Fall" sekä USA:n radiohitti "Tear It Up". Vaikka levy sisälsi useita Queenin muistettavimpia biisejä, se ei ollut kaupallisesti kovin suuri menestys ja oli omiaan lisäämään jännitettä yhtyeen jäsenten välille. Vuonna 1985 Queenilta tuli ulos 14 lp:n jättiboksi The Complete Works, joka sisälsi kaikki siihen mennessä julkaistut albumit ja erityislevyn Complete Vision, joka sisälsi albumeilla julkaisemattomia B-puolia ja uuden singlen "One Vision". Samana vuonna Queen otti osaa Bob Geldofin ideoimaan hyväntekeväisyyskonsertti Live Aidiin.

Menestys Euroopassa jatkui levyillä A Kind of Magic (1986) ja The Miracle (1989), vaikka myyntiluvut USA:ssa jäivät vähäisiksi. A Kind of Magic -levyn hittejä olivat "A Kind of Magic", "Friends Will Be Friends", mahtipontinen "Who Wants to Live Forever" sekä rokahtava "One Vision". Albumi toimi samalla elokuvan Highlander - kuolematon soundtrackina. Levyn myötä tehty stadionkiertue Magic Tour vuonna 1986 jäi yhtyeen viimeiseksi keikkakiertueeksi. The Miraclen suurin tähtihetki lienee hard rock -hitti "I Want It All". Tällä ja seuraavalla albumilla Innuendo kaikkien laulujen tekijöiksi merkittiin Queen, riippumatta siitä kenen alkuperäinen idea oli. Tämä siksi että yhteistyössä tehdyt sovitukset saattoivat muuttaa kappaleita roimasti, kun tekijänoikeustiedot jäisivät vain alkuperäiselle säveltäjälle, mikä lisäisi kitkaa yhtyeen jäsenten välillä. Toki Queenin jäsenet olivat viimeisinä vuosina alkaneet muutenkin säveltää enemmän yhdessä. Moniin kappaleisiin onkin mahdotonta sanoa yhtä oikeaa tekijää.

Freddie Mercuryn kuolema

Vuoden 1991 julkaisu Innuendo oli lähimpiä edeltäjiään suurempi menestys. Brittilistoilla sekä albumi että samanniminen ensisingle nousivat suoraan listaykköseksi, ja Yhdysvalloissakin albumi saavutti listasijoituksen 30. Yhtyeen jäsenet tiesivät jo albumin levytyksen aikaan, että Mercuryn aika oli vähissä, ja albumille tulikin muutamia synkkäteemaisia sanoituksia, kuten kappaleisiin "Innuendo", "I'm Going Slightly Mad" ja "The Show Must Go On". Vuoden päätteeksi julkaistu toinen kokoelma Greatest Hits II muodostui jättimenestykseksi, ja on Suomessa kaikkien aikojen myydyin ulkomainen levy. [7]

Koko vuoden 1991 ajan oli liikkunut huhuja Mercuryn sairaudesta. Mercury toi julkisuuteen tiedon sairastumisestaan AIDSiin 23. marraskuuta 1991, ja kuoli vain päivää myöhemmin. Mercuryn muistoa päätettiin kunnioittaa suurella muistokonsertilla. Lontoon Wembley Stadiumille kokoontuivat 20. huhtikuuta 1992 Queenin jäsenet sekä useita Mercuryn ystäviä, kuten David Bowie, Elton John, George Michael, Annie Lennox, Axl Rose, James Hetfield ja Seal. Konsertti televisioitiin ympäri maailmaa ja se keräsi miljoonia Mercury Phoenix Trust -säätiölle, joka tukee AIDS-tutkimuksia. Samaan aikaan Bohemian Rhapsody nousi kaikkien aikojen ensimmäisenä sinkkuna toisen kerran ykköseksi Britanniassa. Tästäkin saadut varat lahjoitettiin säätiölle.

Queen Freddie Mercuryn jälkeen

Paul Rodgers vuonna 2005 Queen-kiertueella

Mercuryn kuolemaa seuraavina vuosina Brian May ja Roger Taylor keskittyivät sooloprojekteihinsa, kun taas John Deacon vetäytyi julkisuudesta. May julkaisi levyt Back To The Light (1992) ja Another World (1998), ja Taylor puolestaan levyt Happiness? (1994) ja Electric Fire (1998). Myös Queen palasi vielä studioon kootakseen albumin Made In Heaven, joka julkaistiin vuonna 1995 ja nousi listaykköseksi muun muassa Suomessa. Levy sisälsi uudelleen miksauksia vanhoista kappaleista sekä uusia, Mercuryn viimeisinä kuukausina nauhoittamia vokaaliosuuksia sisältäviä kappaleita. Vuonna 1997 Queen levytti ja julkaisi uuden singlen "No-One but You". Deacon vetäytyi tämän jälkeen musiikkialalta, eikä ole osallistunut Queenin myöhempään toimintaan.

2000-luvulla May ja Taylor esiintyivät Queenin nimellä muutamaan otteeseen eri yhteyksissä. Vuosina 2005-06 Queen palasi suurille konserttilavoille yhdessä laulajaksi pestatun, Free ja Bad Company -yhtyeistä tutun Paul Rodgersin kanssa. Euroopan, Japanin ja Pohjois-Amerikan kattaneella kiertueella kokoonpanoon Queen + Paul Rodgers kuuluivat myös Jamie Moses (komppikitara), Danny Miranda (basso), sekä Spike Edney (koskettimet), joka oli soittanut Queenin kanssa satunnaisesti 80-luvullakin. Toukokuun 2005 Sheffieldin konsertista julkaistiin livetaltiointi Return Of The Champions (CD ja DVD). Syksyllä 2006 May, Taylor ja Rodgers aloittivat uuden studiomateriaalin työstämisen. [8] Uuden albumin on tarkoitus ilmestyä vuoden 2007 aikana.

BBC:n Radio 2:n järjestämässä äänestyksessä vuoden 2006 päätteeksi Queen valittiin kaikkien aikojen suurimmaksi brittiläiseksi yhtyeeksi. Sen taakse jäivät esimerkiksi The Beatles, Oasis, Rolling Stones ja Take That. [9]

Kokoonpano

Tunnetuin kokoonpano (1971-1991)

Ennen John Deaconin pestaamista Queenin basistina toimivat vuosina 1970-1971 Mike Grose, Barry Mitchell ja Doug Bogie. Hot Space -kiertueella vuonna 1982 esiintyivät lisäksi kosketinsoittajana ensin Morgan Fisher ja sitten Fred Mandel. Vuosien 1984-1986 kiertueilla kokoonpanoon kuului Spike Edney, joka toimi kosketinsoittajana, kakkoskitaristina ja taustalaulajana. [10]

Kokoonpano 1991-1997

  • Brian May (kitara, laulu)
  • John Deacon (basso)
  • Roger Taylor (rummut, laulu)

Nykyinen kokoonpano (vuodesta 1997)

  • Brian May (kitara, laulu)
  • Roger Taylor (rummut, laulu)

Queen + Paul Rodgers -kiertueen kokoonpano (vuodesta 2005)

Diskografia

Pääartikkeli: Queenin diskografia

Singlet

Pääartikkeli: Luettelo Queenin singleistä

Albumit

Konserttitallenteet

Kokoelmat

DVD

Covereita

Useat esiintyjät ovat levyttäneet coverversioita Queenin hiteistä. Covereihin kuuluvat:

Elaine Paige julkaisi vuonna 1988 Mike Moranin tuottamana The Queen Albumin, joka sisältää coverit Queenin lauluista "Bohemian Rhapsody", "A Kind of Magic", "Love of My Life", "My Melancholy Blues", "Who Wants to Live Forever?", "You Take My Breath Away", "Las Palabras de Amor", "One Year of Love", "Is This The World We Created?" ja "Radio Ga Ga".

Suomeksi Queenia on tulkinnut muun muassa Pertti Neumann kappaleella '39.

Katso myös: luettelo covereista sivustolla Andy's Queen Page

Esiintymiset Suomessa

Lisäksi rumpali Roger Taylor esiintyi The Cross -yhtyeensä kanssa Tavastia-klubilla Helsingissä vuonna 1991.

Lähteet

Yleiset lähteet

  • Mark Hodkinson: Queen: The Early Years. Omnibus Press, 2004. ISBN 1-84449-012-2.
  • Riku-Matti Akkanen: Queen: Yhtyeen julkisuuskuvan kehitys. Pop-Kirja, 2005.

Viitteet

  1. ↑ a b c Mark Hodkinson: Queen: The Early Years. Omnibus Press, 2004. ISBN 1-84449-012-2.
  2. ↑ Hollywood Walk Of Fame
  3. ↑ a b Riku-Matti Akkanen: Queen: Yhtyeen julkisuuskuvan kehitys. Pop-Kirja, 2005.
  4. ↑ The Story of...Bohemian Rhapsody BBC/Queenzone.com. Viitattu 18. maaliskuuta, 2006. (englanniksi)
  5. ↑ YLE: Live 8 (2005)
  6. ↑ Queen head all-time sales chart 16. marraskuuta, 2006. BBC. Viitattu 3. tammikuuta, 2007. (englanniksi)
  7. ↑ http://www.ifpi.fi/tilastot/myydyimmatulkomaiset.html
  8. ↑ http://www.brianmay.com/brian/brianssb/brianssboct06.html#07
  9. ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/entertainment/2016644.stm
  10. ↑ Greg Brooks: Queen Live. Omnibus Press, 2005. ISBN 1-84449-660-0.

Aiheesta muualla

Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Queen&oldid=3490498”