Pentti Saarikoski

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pentti Saarikoski
Reino Helismaa ja Pentti Saarikoski vuonna 1962
Reino Helismaa ja Pentti Saarikoski vuonna 1962
Syntynyt 2. syyskuuta 1937
Impilahti
Kuollut 24. elokuuta 1983 (45 vuotta)
Joensuu
Äidinkieli suomen kieli
Aikakausi 1958-1983
Ensiteokset Runoja (1958)
Puoliso 1.Tuula Saarikoski (1958-1964)
2. Leena Larjanko (avoliitto)
3. Marjukka Saarikoski (1964-1966)
4. Tuula-Liina Varis (1967−1975)
5. Mia Berner (1975-1983)
Lapset Helena Saarikoski (s. 1958)
Juri Saarikoski(s. 1961)
Saska Saarikoski (s. 1963)
Hertta Saarikoski (s.1964)
Anna Saarikoski-Tähtelä (s. 1969)
Tunnustukset Pro Finlandia (1973)
Aleksis Kiven palkinto (1974)
Kalevi Jäntin palkinto (1959)
Mikael Agricola -palkinto (1965)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Pentti Ilmari Saarikoski (2. syyskuuta 1937 Impilahti – 24. elokuuta 1983 Joensuu)[1] oli runoilija, suomentaja ja sotien jälkeisen Suomen merkittävimpiä kirjailijoita.

Sisällysluettelo

Elämä ja ura [muokkaa]

Saarikosken vanhemmat olivat Simo ja Elli (os. Snellman) Saarikoski. Hänellä oli myös vanhempi veli Ismo ja nuoremmat sisaret Sirkka ja Inkeri. Saarikoski kävi koulua Helsingin normaalilyseossa, jossa hänen koulutovereitaan ja hyviä ystäviään olivat Matti Klinge ja Anto Leikola.

Saarikoski julkaisi runokokoelmia vuodesta 1958 lähtien tasaisesti kuolemaansa saakka. 1960-luvulla hänen kirjoitustyylinsä alkoi muuttua erottautuen yhä enemmän muusta suomalaisesta modernismista. Saarikoski itse kuvaili tyyliään demokraattiseksi tai dialektiseksi.[2]

Saarikoski pakinoi nimimerkillä Nenä Ylioppilaslehteen, Uuteen Suomeen ja Kansan Uutisiin. Pakinat ivasivat kirkkoa, armeijaa, politiikkaa ja kaikenlaista konservatiivisuutta. Saarikoski parodioi taitavasti virallisen Suomen juhlavaa kapulakieltä. Hän oli myös aktiivinen kommunisti ja pyrki eduskuntaan vuosina 1966 ja 1970 SKDL:n listoilta, mutta ei tullut valituksi.

Marraskuusta 1966 tammikuuhun 1967 Pentti Saarikoski oleskeli Prahassa. Hän muokkasi kokemuksesta omaelämäkerrallisen kirjan Aika Prahassa keväällä 1967. Postuumisti ajasta on julkaistu Prahan päiväkirjat vuonna 1998. Prahassa hän ylläpiti suhdetta syyskuussa 1966 tapaamaansa itäsaksalaiseen runoilija Sarah Kirschiin, jonka oli vaikea saada viisumia länteen.

Henkilönä Saarikoski oli jo ennen termin tutuksi tulemista "julkkis", jonka tekemisiä seurattiin ja joka kertoi mielellään asioistaan lehdille. Sekä hänen henkilöönsä että tuotantoonsa vaikutti rankka alkoholin käyttö. Se johti delirium-kohtaukseen ja sairaalahoitoon joutumiseen jo vuonna 1968 (ennen kohtausta hän ehti maalata Che Guevaran erään lausahduksen asuntonsa seinään: "Patria o muerte" – "Isänmaa tai kuolema"). Silti hän ei muuttanut juomatapojaan vaan jatkoi valitsemallaan linjalla aina kuolemaansa asti. Lisäksi hänen viimeinen vaimonsa kertoo Saarikosken polttaneen parhaimmilla päivillään noin kolme askia North Statea, ja olleen lähes jatkuvasti ainakin parin lasillisen mukaisessa olotilassa (1960-luvulla Saarikoski itse kertoo päiväkirjassaan pilanneensa keuhkonsa ja kuntonsa kahdella päivittäisellä askilla ja ainakin yhdellä tai kahdellakin viinapullolla päivässä). Pekka Tarkan mukaan Saarikoski kuitenkin piti pitkään myös selviä kausia, jolloin työskenteli, mutta viime vuosinaan luopui näistä, jolloin kunto huononi nopeasti.

Saarikosken elämää on käsitellyt laajasti Pekka Tarkka kaksiosaisessa elämäkertateoksessaan. Hän arvioi Saarikosken merkityksen suomalaisen kirjallisuuden historiassa erittäin suureksi, mutta toteaa tämän olleen erittäin ristiriitainen persoona. Suhteen julkisuuteen on sanottu saaneen joskus hyvinkin narsistisia sävyjä.

Saarikosken arkistoa löytyi Norjasta Mia Bernerin jäämistöstä, ja se talletettiin vuonna 2010 SKS:lle. Joukossa on tekstejä ja päiväkirjoja 1970-luvun loppupuolelta Saarikosken kuolemaan asti. [3]

Kääntäjä [muokkaa]

Saarikoski myös suomensi useita kirjoja, kuten Homeroksen Odysseian, Aristoteleen Runousopin, James Joycen Odysseuksen ja J. D. Salingerin romaanin Sieppari ruispellossa. Hän käänsi suuren määrän aikalaisproosaa englannista, vaikka ei osannut englantia hyvin. Näitä käännöksiä, kuten Sieppari ruispellossa, onkin väitetty vapaatulkintaisuutensa vuoksi enemmän cover-versioiksi alkuperäisistä kuin varsinaisiksi käännöksiksi.[4] Tätä vapautta - ja nimenomaan Siepparin vapaatulkintaa - kuvaava ilmaisu "Saarikoski-syndrooma" on jäänyt kriittiseen sananvarastoon.

Elokuvakäsikirjoittaja [muokkaa]

Runoilijan ja kirjailijanuransa ohella Saarikoski toimi pariin otteeseen myös elokuvakäsikirjoittajana. Hän oli yksi käsikirjoittajista Veikko Itkosen elokuvassa Voi veljet, mikä päivä (1961) sekä kirjoitti dialogin Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran ensimmäiseen elokuvaan Yö vai päivä (1962).

Yksityiselämä [muokkaa]

Saarikoski oli naimisissa neljästi. Hänen vaimonsa ja myös sisaruksensa ovat myöhemmin laatineet useita hänen elämäänsä käsitteleviä teoksia.

Saarikosken puolisot:

  1. Tuula Saarikoski (o.s. Unkari) 1958-1964, lapset Helena s. 1958, Juri Saarikoski s. 1961
  2. Leena Larjanko (ei avioliitossa), poika Saska s. 1963
  3. Marjukka Saarikoski (o.s. Mela), 1964-1966, tytär Hertta Saarikoski s. 1964
  4. Tuula-Liina Varis (o.s. Puuppo), 1967−1975, tytär Anna Saarikoski-Tähtelä s. 1969
  5. Mia Berner

Saarikoski muutti vuonna 1975 Ruotsiin, missä neljännen vaimonsa Mia Bernerin suojissa laatimassaan Tiarnia-sarjassa koki vielä lyyrisen nousun, joka herätti hämmästystä ja ihastusta.

Saarikoski on haudattu Heinävedelle Uuden Valamon luostarin hautausmaalle. Elämänsä viimeisinä vuosina hän vietti useita jaksoja hiljentyneenä Uudessa Valamossa.[5]

Teokset [muokkaa]

  • Runoja (1958)
  • Toisia runoja (1958)
  • Runot ja Hipponaksin runot (1959)
  • Maailmasta (1961)
  • Mitä tapahtuu todella? (1962)
  • Kuljen missä kuljen (1965)
  • Ääneen (1966)
  • Laulu laululta pois (1968)
  • En soisi sen päättyvän (1968)
  • Katselen Stalinin pään yli ulos (1969)
  • Onnen aika (1971)
  • Alue (1973)
  • Eino Leino (runomuotoinen tutkielma) (1974)
  • Ja meille jäi kiireetön ilta (yhdessä Mia Bernerin kanssa) (1975)
  • Tiarnia-trilogia:
    • Tanssilattia vuorella (1977)
    • Tanssiinkutsu (1980)
    • Hämärän tanssit (1983)
  • Nuoruuden runot: Kreikkalainen kausi 1958–1959. Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut Pekka Tarkka. Otava, 1994. ISBN 951-1-13096-X.
  • Tiarnia-sarja ja muut Ruotsin-kauden runot. Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut H. K. Riikonen. Helsingissä: Otava, 1996. ISBN 951-1-13098-6.
  • Runot. Toimittanut Mikko Aarne. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-19325-2.
  • Runot 1961–66. Toimittaneet ja jälkisanan kirjoittaneet Jaana Kantola ja H. K. Riikonen. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22600-0.
Proosateokset
Suomennokset
  • Päiväkirjat
  • Pekka Tarkka (toim.): Nuoruuden päiväkirjat, 1984.
  • Pekka Tarkka (toim.): Prahan päiväkirjat, Otava, 1998.
  • Pekka Tarkka (toim.): Juomarin päiväkirjat, Otava, 1999.
  • Pekka Tarkka (toim.): Toipilaan päiväkirjat, Otava, 2001.

Lähteet [muokkaa]

  1. ↑ Calamnius-sukuseura ry Viitattu 18.12.2010.
  2. ↑ Risto Niemi-Pynttäri: Mitä tapahtui todella? Pentti Saarikoski Kirjallisuuden aikajana. Euroopan kirjallisuushistoria. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 7.3.2011.
  3. ↑ Antti Majander, SKS sai lisää Saarikosken päiväkirjoja, Helsingin Sanomat, 2.11.2010 sivu C 2
  4. ↑ Jokinen, Arto: Pentti Saarikoski: Jumalan onneton narri @viisi. 1996. Tampereen yliopisto. Viitattu 31.3.2009.
  5. ↑ Kirjailija Pentti Saarikoski Valamon luostari. Viitattu 31.3.2009.

Kirjallisuutta [muokkaa]

  • Berner, Mia (toim.): Din Pentti – Urval av Pentti Saarikoskis brev till sin sista hustru, Rabén & Sjögren, Kristianstad (teoksesta puuttuu ilmestymisvuosi).
  • Berner, Mia: PS: Merkintöjä suruvuodelta (suom. Liisa Ryömä ja Caj Westerberg), Tammi, 1986.
  • Garam, Sirkka: Veljeni Pentti: Pentti Saarikoski sisaren silmin. 3. painos, uudistettu laitos (1. painos 1987). Helsinki: Kirjapaja, 2000. ISBN 951-625-685-6.
  • Hosiaisluoma, Yrjö: Euroopan reunalla, kosken korvalla: Jumalten narri Pentti Saarikoski. Helsinki: Like, 1998. ISBN 951-578-580-4.
  • Kantola, Janna: Tanssi yöhön, pimeään: Gnostilaiset teemat Pentti Saarikosken Tiarnia-sarjassa. Väitöskirja: Helsingin yliopisto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 721. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-746-085-6.
  • Riikonen, H. K.: Paikkoja ja myyttejä: Tutkielmia Pentti Saarikosken Ruotsin-kauden tuotannosta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 655. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1996. ISBN 951-717-936-7.
  • Saarikoski, Saska: Sanojen alamainen. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 951-1-26124-X.
  • Salama, Hannu: Tapausten kulku (Saarikoski on toiminut romaanihenkilö Ilmari Autereen esikuvana), Otava 1969.
  • Salama, Hannu: Pentti Saarikoski, legenda jo eläessään. Legenda jo eläessään. Porvoo Helsinki: WSOY, 1975. ISBN 951-0-07285-0.
  • Tarkka, Pekka: Pentti Saarikoski: Vuodet 1937–1963. Helsingissä: Otava, 1996. ISBN 951-1-14318-2.
  • Tarkka, Pekka: Pentti Saarikoski 2: Vuodet 1964–1983. Helsingissä: Otava, 2003. ISBN 951-1-15321-8.
  • Varis, Tuula-Liina: Kilpikonna ja olkimarsalkka. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19592-8.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pentti_Saarikoski&oldid=13129981