Heikki Sarmanto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Heikki Veli Uolevi Sarmanto (s. 22. kesäkuuta 1939 Helsinki) on suomalainen jazzpianisti ja -säveltäjä.

Sarmanto opiskeli aluksi Sibelius-Akatemiassa pianonsoittoa Martti Paavolan ja musiikin teoriaa Joonas Kokkosen johdolla,[1] ja myöhemmin Berkleen musiikkikoulussa Bostonissa.[2]. Hän on tuottelias ja Suomen musiikin raja-aitoja rikkova säveltäjä ja pianisti.

Vuonna 1973 Sarmanto sai johdettavakseen Sibelius-Akatemian vasta perustetun jazzstudion (sittemmin jazzmusiikin osasto). Sarmanto oli UMO:n perustajajäsen ja toimi sen taiteellisena johtajana 1998–99.[2] Sarmannon saama tilaustyö suomalaisen musiikin päiville Lontooseen oli alkusysäys ammattimaisen big bandin UMO Jazz Orchestran syntyyn.

Säveltäjä Sarmannon teoksissa jazziin yhdistyy aineksia klassisesta musiikista ja avantgardesta. Hän on kirjoittanut jazzia klassisen koulutuksen saaneille laulajille ensimmäisenä Suomessa. Hänen musiikkiaan on levyttänyt Maija Hapuoja levyille Like a Fragonard, Onnen aika ja The Voice/Maija ja Taru Valjakka levylle Everything Is It. Runous, etenkin kotimainen, on innoittanut Sarmantoa: albumi Onnen aika perustui Pentti Saarikosken runoihin ja albumilla Syksy ja muita lauluja kuullaan muun muassa Aaro Hellaakosken ja Eino Leinon runoihin sävellettyjä lauluja.

Vuonna 1970 Sarmanto sai Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon. Vuonna 1971 Sarmanto voitti Montreux'n jazzfestivaalien pianistisarjan ja hänen yhtyeensä yhtyesarjan. Vuonna 2009 Sarmanto palkittiin Pro Finlandia -kunniamerkillä.[3] Sarmannon tuotanto käsittää kolmisenkymmentä omaa levyä, joista ensimmäinen oli Flowers in the Water.[2]

Rock- ja jazz-basisti Pekka Sarmanto on Heikin veli

Sarmanto on tehnyt elokuvamusiikkia muun muassa Matti Kassilan elokuvaan Jäähyväiset presidentille (1987).

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Keijo Virtamo (toim.): Otavan musiikkiitieto (2. painos), s. 373. Helsinki: Otava, 1997.
  2. a b c Harri Uusitorppa: Sarmanto ei haikaile menneitä. Helsingin Sanomat, 22.6.2009, s. C6.
  3. Pro Finlandia -mitali 13 kulttuurivaikuttajalle 1.12.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.12.2010.
  4. Timo Kanerva: Erään jazzmessun pitkä tarina. Soundi, 9/1978, s. 15–19.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]