Guns N’ Roses

Wikipedia
Ohjattu sivulta Guns 'N Roses
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Guns roses logo.png
Guns N' Roses Chinese Democracy Tour -maailmankiertueellaan Kanadassa vuonna 2010.
Guns N' Roses Chinese Democracy Tour -maailmankiertueellaan Kanadassa vuonna 2010.
Tiedot
Toiminnassa: 1985–
Tyylilaji: hard rock, heavy metal, glam rock, blues rock
Kotipaikka: Los Angeles, Yhdysvallat
Laulukieli: englanti
Sivusto: gunsnroses.com
Jäsenet
W. Axl Rose laulu
DJ Ashba soolo- ja rytmikitara
Richard Fortus rytmikitara
Ron Thal soolo- ja rytmikitara, taustalaulu
Tommy Stinson bassokitara ja taustalaulu
Dizzy Reed kosketinsoittimet, taustalaulu
Chris Pitman kosketinsoittimet, taustalaulu
Frank Ferrer rummut
Entiset jäsenet
Kts. Luettelo Guns N' Rosesin jäsenistä  
Levy-yhtiöt
Geffen Records  

Guns N’ Roses on vuonna 1985 Los Angelesissa perustettu yhdysvaltalainen rockyhtye, johon kuuluvat laulaja W. Axl Rose, kitaristit DJ Ashba, Richard Fortus ja Ron ”Bumblefoot” Thal, bassokitaristi Tommy Stinson, rumpali Frank Ferrer sekä kosketinsoittajat Dizzy Reed ja Chris Pitman. Rose on ainoa muusikko, joka on vaikuttanut yhtyeessä sen perustamisesta lähtien. Hänen lisäkseen yhtyeen tunnetuimpaan, vuosien 1985–90 kokoonpanoon lukeutuivat kitaristit Izzy Stradlin sekä Saul ”Slash” Hudson, bassokitaristi Michael ”Duff” McKagan sekä rumpali Steven Adler. Yhtyeen kokoonpano on vaihdellut usein, ja siinä on soittanut peräti 21 muusikkoa. Nykyinen Guns N’ Roses mielletään nykyään pelkästään Rosen taustayhtyeeksi,[1] ja yhtyeen katsotaan menettäneen suurimman hohtonsa 1990-luvun lopulla nimekkäimmän kokoonpanon hajottua lopullisesti.

Guns N’ Rosesin musiikki on yhdistelmä hard rockia, heavy metalia sekä puhdaspiirteisempää glam rockia, ja sitä on luonnehdittu myös sleaze rockiksi. Yhtyeen ensialbumia, vuoden 1987 Appetite for Destructionia on luonnehdittu yhdeksi 1980-luvun merkittävimmistä albumeista.[2] Sitä on myyty maailmanlaajuisesti lähes 30 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen parhaiten myyneen esikoisalbumin.[3] Appetite for Destructionin jälkeen yhtye on julkaissut studioalbumit GN’R Lies (1988), Use Your Illusion I (1991), Use Your Illusion II (1991) ja Chinese Democracy (2008) sekä covermateriaalia sisältäneen albumin The Spaghetti Incident? (1993). Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat ”Welcome to the Jungle”, ”Paradise City”, ”Sweet Child O’ Mine”, ”Patience”, ”November Rain”, ”Don’t Cry”, ”Estranged” ja ”You Could Be Mine”.[4]

Kaikkien aikojen myydyimmän ensialbumin ohella yhtyeen vuosina 1991–93 järjestetty Use Your Illusion Tour -maailmankiertue on pisin suuren yhtyeen maailmankiertue.[5] Lisäksi yhtyeen toistaiseksi tuorein studioalbumi Chinese Democracy on arvioiden mukaan kaikkien aikojen kallein albumi, sillä albumia työstettiin peräti 14 vuoden ajan.[6] Arviot yhtyeen maailmanlaajuisista levynmyyntilukemista vaihtelevat 100–150 miljoonaan myydyn äänitteen välillä; pelkästään Yhdysvalloissa niitä on myyty yli 65 miljoonaa kappaletta.[7] Vuonna 2012 yhtyeen klassinen kokoonpano sekä myöhemmin yhtyeessä vaikuttaneet Matt Sorum ja Dizzy Reed nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen.[8]

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

Yhtyeen perustaminen ja esiasteet (1983–85) [muokkaa]

Yhtyeen alkuperäinen soolokitaristi Tracii Guns.

Ennen Guns N' Rosesin perustamista yhtyeen jäsenet vaikuttivat erilaisissa kokoonpanoissa. Yksi merkittävimpiä yhtyeitä ajalta ennen Guns N’ Rosesia oli Axl Rosen ja Izzy Stradlinin johtama Hollywood Rose, jonka kokoonpanossa myös kitaristi Saul "Slash" Hudson vaikutti hetkellisesti nähtyään ilmoituksen, jossa yhtyeen kerrottiin etsivän ”heavy metal-, punk- ja glam metal -kitaristia, joka omaisi myös bluesvaikutteita”.[9] Vaikka Slash oli yhtyeessä vain muutamia viikkoja, on arveltu, että hän sävelsi Axl Rosen kanssa "Welcome to the Junglen" juuri tuolloin.[9] Hollywood Rosen ura oli alkanut 1980-luvun puolivaiheilla lupaavasti, mutta vuoden 1984 syyskuussa yhtye hajosi Rosen ja Stradlinin päätöksestä.[9] Stradlin liittyi kitaristiksi London-yhtyeeseen, jonka Nikki Sixx oli perustanut ennen Mötley Crüen syntyä. Rose puolestaan lyöttäytyi yhteen kitaristi Tracii Gunsin kanssa ja muodosti L.A. Gunsin prototyypin yhdessä bassokitaristi Ole Beichin ja rumpali Rob Gardnerin kanssa.[9] Asiat L.A. Gunsissa eivät kuitenkaan sujuneet Rosen mieltymysten mukaan, ja riitaa aiheutti esimerkiksi yhtyeen nimi, minkä vuoksi yhtyeen keulakuvana pidettiin Rosen sijasta Tracii Gunsia.[9] Pian Rose houkutteli Gunsin jo pois L.A. Gunsista elvyttääkseen Hollywood Rosen takaisin eloon.[9] Koska Hollywood Rose -nimestä oli aiemmin koitunut kiistaa, Rose ehdotti kompromissina nimeä, joka sisältäisi sekä hänen että Traciin sukunimet. Näin yhteen nimeksi vakiintui Guns N’ Roses.[10]

Guns N' Rosesin ensimmäinen julkinen esiintyminen uudella kokoonpanolla ja nimellä tapahtui 26. maaliskuuta 1985 Troubadour-klubilla, jonne yhtyettä saapui kuuntelemaan vain kaksi maksanutta katsojaa.[10] Kokoonpano oli tuolloin olennaisesti sama kuin L.A. Gunsissa: Rose laulajana, Tracii ja Izzy kitaristeina, Ole Beich bassokitaristina ja Rob Gardner rumpalina.[10] Muutamien viikkojen kuluttua Ole Beich jätti yhtyeen, joka tämän jälkeen lähetti paikallisen musiikkilehden Music Connectionin ilmaispalstalle ilmoituksen vapaasta bassokitaristin paikasta. Vastaus ilmoitukseen tuli ainoastaan Seattlesta lähtöisin olevalta bassokitaristilta Michael "Duff" McKaganilta,[11] joka ainoana hakijana liittyi yhtyeeseen. Duff järjesti yhtyeelle nopeasti kiertueen Yhdysvaltain länsirannikolle, mutta Tracii ja Rob eivät pitäneet ajatuksesta lähteä kiertueelle niin varhaisessa vaiheessa ja päättivät erota yhtyeestä.[12] Gunsin lähdön myötä yhtyeen nimen vaihtamista harkittiin hetkellisesti, ja ohimennen pohdittiin myös nimiä "Heads of Amazon" ja "AIDS", kunnes Rose ja Stradlin tulivat siihen tulokseen, ettei yhtyeen nykyistä nimeä voitu korvata.[13] Sen sijaan yhtye tarvitsi korvaajat Traciille ja Gardnerille. Uudeksi soolokitaristiksi liittyi Slash ja rumpaliksi Steven Adler.[14] Slashin ja Adlerin liittymisen myötä Guns N' Rosesin ensimmäinen vakituiseksi jäävä kokoonpano oli syntynyt.

Levytyssopimus ja Live ?!@* Like a Suicide -EP (1985–86) [muokkaa]

Steven Adlerin ja Slashin liityttyä yhtyeeseen uusi kokoonpano harjoitteli yhdessä kaksi päivää, jonka jälkeen Axl Rose, Izzy Stradlin, Duff McKagan, Slash ja Adler lastasivat vuokraamansa pakettiauton ja lähtivät ensimmäiselle kiertueelleen Guns N' Rosesin nimellä.[14] Kiertue oli saanut nimekseen Hell Tour, ja se kattoi esiintymisiä ympäri Yhdysvaltojen länsirannikkoa. Noin sadanviidenkymmenen kilometrin päässä yhtyeen kotiseudulta Los Angelesista matkanteko keskeytyi pakettiauton hajottua, joten yhtye joutui jatkamaan matkaansa liftaamalla.[14] Pitkäksi venyneestä matkanteosta huolimatta yhtye pääsi lopulta Seattleen, jossa se esiintyi ensimmäisen kerran uusitulla miehistöllä 8. kesäkuuta 1985 lämmittelijänään McKaganin entinen yhtye Fastbacks.[15] Paikalle saapui kuitenkin vain kolmetoista katsojaa, koska paikallinen klubinomistaja ei edes odottanut yhtyeen saapuvan paikalle eikä näin ollen vaivautunut mainostamaan yhtyeen esiintymistä.[15] Tämä johti myös keikkapalkkioiden alenemiseen: yhtye oli onnekas jos sai esiintymisistään palkkioksi edes 50 dollaria, vaikka McKagan oli sopinut alun perin esiintymispalkkioiksi 250 dollaria yhdestä esiintymisestä.[15] McKagan on myöhemmin todennut, että ”vaikka kiertue meni aivan puihin, yhtye hitsautui yhteen tietäen, että jos se selviäisi ensimmäisestä kiertueestaan, se selviäisi mistä vain”.[15] Slash puolestaan on maininnut, että ”vaikka Guns N' Roses matkasi Seattleen kolmen eri bändin osina, se palasi yhtenä”.[15] Yhtyeen energinen lavaesiintyminen herätti kiinnostuksen myös levy-yhtiöissä, ja lopulta yhtye tarttui Geffen Recordsin tarjoamaan levytyssopimukseen.[16]

Geffen ei halunnut menettää yhtyeen ympärille kehittynyttä kiinnostusta, joten se päätti julkaista EP-levy Live ?!*@ Like a Suiciden ennen täysimittaista albumia.[17] EP julkaistiin vuoden 1986 jouluaattona 10 000 kappaleen painoksena yhtyeen omalla Uzi Suicide -levymerkillä, joka oli todellisuudessa pelkkä Geffenin markkinointiväline, joka painatti ja jakeli levyn.[17] EP oli nauhoitettu samana vuonna eräässä klubikonsertissa Hollywoodissa,[18] ja se koostui yhtyeen silloisen ohjelmiston neljästä kappaleesta, joita ei aiottu julkaista tulevalla albumilla. Kappaleet olivat kaksi vanhaa sävellystä, "Reckless" ja "Move to the City" sekä yhtyeen esittämät versiot Aerosmithin "Mama Kin"- ja Rose Tattoon "Nice Boys Don't Play Rock'n'Roll" -kappaleista.[18] Yhtye oli tuotoksestaan todella ylpeä, vaikkakin McKagan on myöhemmin paljastanut EP:n liveyleisön nauhan olleen peräisin 1970-luvulla järjestetyn Texxas Jam -rockfestivaalin jäämistöä. Se oli päätynyt albumille, koska yhtyeen jäsenistä oli hauskaa laittaa EP:lle suunnaton liveyleisö, vaikka hyvällä tuurilla he saivat esiintyä noin sadan hengen yleisölle.[19] EP:n kaikki 10 000 painettua kappaletta myytiin nopeasti, ja vain muutama niistä kulkeutui Englantiin ja Eurooppaan.

Albumit Appetite for Destruction ja G N' R Lies (1987–89) [muokkaa]

Yhtyeen laulaja W. Axl Rose esiintymässä Israelissa vuonna 1993.

Levytyssopimuksen myötä yhtye aloitti myös kappalemateriaalin kirjoittamisen.[20] Valtaosa kappaleista julkaistaisiin yhtyeen esikoisalbumilla, mutta esimerkiksi Hollywood Rosen ajalta peräisin olevaa, uudelleen työstöön otettua materiaalia julkaistaisiin vasta myöhemmin. Appetite for Destructionin nauhoitukset yhtye aloitti yhdessä tuottaja Mike Clinkin kanssa Los Angelesin esikaupungissa Canoga Parkissa sijaitsevalla Rumbo-studiolla.[21] Nauhoitukset päättyivät joulukuussa 1986 joulukuussa, jolloin albumi oli enää vailla nimeä.[22] Rose ehdotti, että nimi otettaisiin losangelesilaisen taiteilijan Robert Williamsin maalauksesta Appetite for Destruction, (suom. "Tuhon nälkä"), josta hän omisti postikorttikuvan.[17] Rosen mukaan se kiteytti albumin sisällön, ja hän halusi käyttää lopulta maalausta myös albumin kansikuvana.[17] Ennen albumin julkaisua Geffen julkaisi kiireesti singlenä kappaleen "It's So Easy" (b-puolenaan "Mr. Brownstone") 15. kesäkuuta 1987 ja lopulta itse albumin Yhdysvalloissa 31. heinäkuuta 1987.[23] Albumin kyseenalainen kansikuva, jossa oli raiskattu nainen johti kuitenkin siihen, että useat Yhdysvaltojen suurimmat vähittäiskauppaketjut kieltäytyivät ottamasta albumia myyntiin, vaikka sitä oli jo painettu ja lähetetty liikkeisiin yli 30 000 kappaletta.[24] Geffen Records vaihtoikin albumin kansikuvan siirtämällä alkuperäisen kansikuvan albumin erilliseen kuvitukseen ja alkuperäiskansi korvattiin mustalla pohjalla olevalla ristillä, jonka päällä olevat pääkallot edustivat yhtyeen jäseniä.[24] Albumin myynti jäi aluksi tavoitellun myyntilukeman alle, mutta "Welcome to the Junglen" musiikkivideon saatua esitysaikaa Music Televisionilla albumin myyntilukemat lähtivät nousuun. Albumin viidestä singlejulkaisusta – "It's So Easy", "Welcome to the Jungle", "Sweet Child O' Mine", "Paradise City" ja "Nightrain" – neljä saavuttivat listasijoituksen virallisella Billboardin singlelistalla; "Sweet Child O' Mine" nousi listakärkeen, "Paradise City" viidenneksi, "Welcome to the Jungle" seitsemänneksi ja "Nightrain" sijalle 93.[25]

Albumia seurannut kiertue käynnistyi 29. syyskuuta 1987 loppuunmyydyllä konsertilla Hampurissa,[26] ja viimeiset albumin promootioesitykset tehtiin vuonna 1988.[27] Yhtye ei kiireisestä vuodesta huolimatta päättänyt pitää taukoa päästessään kiinni menestykseen, vaan jatkoi työntekoa. 30. marraskuuta 1988 julkaistiinkin jo seuraava studioalbumi, G N' R Lies. Yhtye oli alun perin kaavaillut antavansa albumille nimen Lies! The Sex, the Drugs, the Violence, the Shocking Truth parodiana englantilaistabloideista, mutta levy-yhtiö Geffen torjui ajatuksen ja päätyi nimeämään albumin napakammalla ja lyhyemmällä nimellä. G N' R Lies sisälsi neljä raitaa Live ?!*@ Like a Suicide -EP:ltä sekä neljä akustista kitarointia esitellyttä kappaletta, jotka yhtye oli nauhoittanut alkuvuodesta Mike Clinkin kanssa.[28] Albumi nousi suoraan Yhdysvaltain albumilistan kakkoseksi, jolloin Guns N' Rosesista tuli viiteentoista vuoteen ensimmäinen yhtye tai artisti, jolla oli yhtäaikaisesti kaksi albumia viiden parhaan joukossa Appetite for Destructionin ollessa edelleen listakolmosena.[28] G N' R Lies ainoa singlejulkaisu, Izzy Stradlinin säveltämä "Patience" nousi Billboardin singlelistalla Yhdysvalloissa neljänneksi,[29] ja siitä muodostui sittemmin yksi yhtyeen suosituimmista kappaleista. Sen sijaan kappale "One in a Million" joutui kovan arvostelun kohteeksi, sillä se sisälsi Rosen vuolasta puhetta jossa homoseksuaalit esiteltiin moraalittomina taudinlevittäjinä ja tummaihoiset kultaketjuilla koreilevina nekruina.[30] Myöhemmin albumia on arvosteltu myös lyhyestä pituudestaan, koska se sisältää vain neljä uutta raitaa ja on käytännössä kahden EP-levyn summa.

Use Your Illusion -tupla-albumit (1990–92) [muokkaa]

Yhtyeen entinen soolokitaristi Saul "Slash" Hudson.

Helmikuussa 1990 kosketinsoittaja Darren "Dizzy" Reed liittyi yhtyeeseen, ja yhtyeen ensimmäinen esiintyminen uuden kosketinsoittajansa kanssa tapahtui 7. huhtikuuta 1990.[31] Konsertti osoittautui samalla rumpali Steven Adlerin viimeiseksi yhtyeessä, sillä vaikeiden huumeongelmien kanssa kamppaillut Adler sai potkut yhtyeestä, kun Rose sai tietää Adlerin kaupanneen heroiinia Rosen silloiselle naisystävälle Erin Everlynille.[32] Adler on tosin myöhemmin kiistänyt väitteet.[32] Hän ei vakavien huumeongelmiensa takia kyennyt nauhoittamaan rumpuosuuksiaan tulevalle albumille,[33] mikä oli lopullinen isku varoituksia saaneelle Adlerille, jonka tilalle otettiin 26-vuotias Matt Sorum.

Uudella kokoonpanolla yhtye nauhoitti oman versionsa Bob Dylanin "Knockin' on Heaven's Door" -kappaleesta Days of Thunder – ukkosta radalla -elokuvan soundtrackille.[34] Yhtyeen seuraavan studioalbumin nauhoitukset aloitettiin syyskuussa 1990 A&M Studiosin Hollywoodissa sijaitsevalla Studio One -äänitysstudiolla.[35] Yhtye nauhoitti uudella kokoonpanollaan vajaan kuukauden kuluessa musiikkia lähes 40 eri kappaleeseen ja siirtyi sen jälkeen jatkamaan Record Plant -studiolle, johon Rose myös majoittui voidakseen työskennellä studiolla ympärivuorokautisesti.[35] Hän vaati Geffen Recordsilta, että kaikki levytetty materiaali olisi julkaistava kutakuinkin yhtäaikaisesti. Tämä aiheutti Geffenille ongelman siitä, miten olisi järkevää julkaista kaikki yhtäaikaisesti tavalla, jossa olisi järkeä niin yhtyeen kuin yhtiönkin kannalta.[36] Alun perin Rose halusi julkaista valtavan, neljän levyn boksin mutta Geffen kavahti ehdotusta. Lisäksi hän neuvotteli yhtiön kanssa livealbumin ja EP-levyjen sarjasta.[36] Rose esitti myös ajatuksen kahdesta tupla-albumista jotka julkaistaisiin samanaikaisesti ja Geffen myöntyi ehdotukseen.[36] Albumin nimi vaihtui jatkuvasti ja ehdokkaina nimeksi olivat muun muassa G N' R Sucks ja BUY Product, mutta lopulta Rose päätyi valitsemaan nimeksi Use Your Illusionin.[37] Use Your Illusion I- ja Use Your Illusion II -studioalbumit julkaistiin 17. syyskuuta 1991. Ensimmäiseltä albumilta julkaistiin viisi singleä; country-sävytteinen "Dead Horse", Izzyn kirjoittama balladi "Don’t Cry", Paul McCartney and Wingsin alun perin levyttämä ”Live and Let Die”, Axlin lähes yhdeksänminuuttinen balladi "November Rain" sekä Alice Cooperin kanssa levytetty "The Garden". "Dead Horse" ja "The Garden" eivät saavuttaneet erityisempää listamenestystä, mutta sen sijaan "Don't Cry" (Billboardin listalla 10.), "Live and Let Die" (33.) ja "November Rain" (3.) nousivat hiteiksi.[38] Use Your Illusion II -albumin singleistä Terminator 2 - tuomion päivä -elokuvan soundtrackillekin levytetty ”You Could Be Mine” (29.), Bob Dylan -cover "Knockin' on Heaven's Door", "Yesterdays" (72.), Steven Adlerin ja muun yhtyeen viimeinen yhteislevytys "Civil War" ja lopulta vuonna 1994 singlenä ilmestynyt, lähes kymmenminuuttinen "Estranged" muodostuivat yhtyeen fanien suosikeiksi. Albumien ilmestyttyä yhtye lähti kaksivuotiselle, ennätyksellisen pitkälle ja selkkauksien täyttämälle maailmankiertueelle.[39]

Ensimmäisen takaiskun yhtye koki heti maailmankiertueen alkupuolella, kun kitaristi Izzy Stradlin jätti yhtyeen. Hänet korvattiin aiemmin Kill for Thrills -yhtyeessä vaikuttaneella Gilby Clarkella.[40] Julkaisunsa aikoihin Use Your Illusion II oli nousemassa myyntitilastojen ykköseksi, ja myös ensimmäinen albumi saavutti huikean suosion melodisten hittisinglejen johdolla nousemalla albumilistan toiseksi Yhdysvalloissa sisaralbuminsa ollessa kärkipaikalla. Pian Nirvanan menestysalbumi Nevermind kuitenkin kiilasi ykkössijalle.[41] Kiertueen aikana yhtye esiintyi edesmenneen Freddie Mercuryn muistokonsertissa Wembleyllä,[42] ja kiertue-elämän ohella yhtye julkaisi myös kaksi videotallennetta Tokiossa soittamistaan konserteista aiemmin samana vuonna. Videot saivat albumeita mukaillen nimet Use Your Illusion World Tour 1992 in Tokyo I ja Use Your Illusion World Tour 1992 in Tokyo II. Use Your Illusion -albumien kokonaismyynti lähenteli tuolloin jo kahtakymmentämiljoonaa kappaletta[43] myös videojulkaisut nousivat listojen kärkeen yli kymmenessä eri maassa.[44] Use Your Illusion Tour rantautui myös Suomeen yhtyeen konsertoidessa Helsingissä vuonna 1991. Myös Helsingin-konsertissa sattui selkkauksia, sillä Rose suivaantui kesken yhtyeen esiintymisen huomatessaan yleisön joukossa fanin, joka kuvasi yhtyeen soittoa videokameralla.[45] Aluksi Rose yritti hypätä yleisön joukkoon kohdatakseen kuvaajan itse, mutta epäonnistuttuaan yrityksessään hän käveli pois lavalta ja muu yhtye esiintyi suomalaisyleisölle instrumentaalimuodossa.[45] Kun loputkin yhtyeen muusikot poistuivat lavalta, tapahtumapaikalla puhkesi mellakka, joka tuhosi sekä esiintymislavaa että yhtyeen soittimia.[45] Kiertuetta varjostivat myös muutama muu vastaava tilanne sekä Axlin myöhästely ja haluttomuus nousta ajoittain lavalle. Use Your Illusion Tour päättyi silti vuonna 1993 rockin historian pisimpänä: takana oli 192 konserttia 27 maassa, 7 miljoonaa myytyä konserttilippua ja 58 miljoonan dollarin bruttotuotto.[46] Samaan aikaan Use Your Illusion -albumit olivat yltäneet jo pelkästään Yhdysvalloissa seitsenkertaiseen platinamyyntiin ja yhtyeen studioalbumien kokonaismyynti lähenteli maailmanlaajuisesti jo seitsemääkymmentämiljoonaa kappaletta.[47] Yhtyeen albumeita oli siis tuolloin myyty jo miljoona kappaletta enemmän kuin Bob Dylanin koko uran siihen asti ilmestynyttä tuotantoa yhteensä ja esimerkiksi Led Zeppelin olisi tarvinnut neljä uutta menestysalbumia päästäkseen samoihin lukemiin.[47]

Steven Adler oli haastanut yhtyeen oikeuteen vuoden 1991 kesällä. 23. elokuuta Rose todisti Los Angelesin ylioikeudessa Adleria vastaan toistaen väitteensä, jonka mukaan yhtyeelle ei ollut jäänyt muita mahdollisuuksia kuin erottaa Adler tämän heroiiniriippuvuudesta johtuen.[47] Oikeustaisto päättyi kuuden viikon käsittelyn jälkeen, kun asia sovittiin tuomioistuimen ulkopuolella 24. syyskuuta.[48] Tuolloin uutisoitiin, että yhtye oli lupautunut maksamaan Adlerille 2,3 miljoonaa dollaria ja että hän saisi myös 200 000 dollaria yhtyeen aiemmalta manageritoimistolta.[48]

Coveralbumi The Spaghetti Incident? ja miehistönvaihdoksia (1993–99) [muokkaa]

Rumpali Matt Sorum ja laulaja W. Axl Rose Freddie Mercuryn muistokonsertissa Wembley Stadiumilla vuonna 1992.

Vuonna 1993 Guns N' Roses julkaisi The Spaghetti Incident? -albumin, joka sai kriitikoilta kehnon vastaanototon.[48] Albumilla oli keskenään huonosti yhteensopivia kappaleita punkyhtyeiltä kuten The Damnedilta ja Dead Boysilta, mutta myös yhtyeiltä, joilla ei ollut mitään tekemistä punkin kanssa, kuten Nazarethilta.[49] Tästä huolimatta albumi ylitti platinarajan Yhdysvalloissa, mutta sitä pidettiin kaupallisena epäonnistumisena ottaen huomioon yhtyeen aiempien julkaisujen myyntilukemat.[50]

The Spaghetti Incident? -albumin nauhoittamisen aikoihin Slash oli jo aloittanut uuden materiaalin kirjoittamisen seuraavalle Guns N' Rosesin omalle studioalbumille, mutta uudet kappaleaihiot eivät tehneet Roseen kovinkaan suurta vaikutusta.[50] Slash käytti sävellykset sen sijaan Slash's Snakepit -yhtyeen esikoisalbumiin It's Five O'Clock Somewhere.[50] Myös basisti Duff McKagan oli tehnyt omaa soolomateriaaliaan, ja jopa Gilby Clarke työsti omaa sooloalbumiaan Pawnshop Guitars, jonka julkaisun jälkeen vuonna 1994 Rose erotti hänet yhtyeestä.[51] Clarken erottamisen lisäksi Rose laittoi ystävänsä Del Jamesin työstämän yhtyeen elämäkerran Shattered Illusion jäihin.[52]

Rose kutsui elokuussa 1994 muun yhtyeen levyttämään Los Angelesin Complex-studiolle The Rolling Stonesin "Sympathy for the Devil" -kappaletta Veren vangit -elokuvan soundtrackille. Slash hämmästyi huomatessaan, että Rose oli hankkinut vanhan koulutoverinsa Paul Hugen Clarken seuraajaksi ja Duffin tavoin loukkaantui siitä, ettei Rose ollut neuvotellut Hugen palkkaamisesta heidän kanssaan.[53] McKagan ja Slash eivät tulleet toimeen uuden kitaristin kanssa, ja Slash jätti yhtyeen vuonna 1996 McKaganin ja Sorumin seuratessa perässä vuotta myöhemmin.[54] Näin ollen kosketinsoittaja Dizzy Reed jäi Rosen ohella ainoaksi muusikoksi, joka oli selviytynyt Use Your Illusion -albumit levyttäneestä kokoonpanosta.[55] Slashin korvaajaksi hankittiin Robin Finck, jota Sorum oli alun perin suositellut Roselle sanoen, että Finck olisi mainio syötti Slashille, joka voitaisiin hänen avullaan houkutella takaisin yhtyeeseen.[55] McKaganin korvaajaksi bassokitaran varteen palkattiin Tommy Stinson, ja Sorumin korvasi rummuissa Josh Freese.[55]

Vuonna 1998 Geffen Records julkaisi Yhdysvalloissa albumin nimeltä Use Your Illusion. Albumi oli saatavilla vain Wal-Mart- ja Kmart-kauppaketjuissa ,ja se sisälsi kappaleita yhtyeen aiemmilta Use Your Illusion -studioalbumeilta. Koska yhtye ei ollut 1990-luvun alun jälkeen julkaissut omaa materiaaliaan, Geffen toi markkinoille myös musiikkivideokokoelman Welcome to the Videos pitääkseen yhtyeen fanit tyytyväisenä ja Use Your Illusion -albumit myynniltään tasaisissa lukemissa.[56]

Guns N' Rosesille myönnettiin maaliskuussa 1999 ensimmäisten joukossa RIAA:n uusi Diamond Award -palkinto siitä hyvästä, että Appetite for Destructionia oli myyty Yhdysvalloissa yli kymmenen miljoonaa kappaletta.[57] Albumin levyttäneen kokoonpanon ainoa jäljellä oleva jäsen Axl Rose ei suostunut osallistumaan palkintogaalaan New Yorkissa, kuten eivät myöskään Slash, Izzy Stradlin ja Duff McKagan. Loppujen lopuksi Steven Adler saapui yksin vastaanottamaan palkintoa.[57][56] Kesäkuussa yhtye myös levytti uuden version "Sweet Child O' Minesta" Adam Sandlerin Big Daddy -elokuvaa varten ja myöhemmin syksyllä yhtyeen uusi kappale "Oh My God" sai ensiesityksensä Music Televisionin MTV Video Music Awards -tilaisuudessa, mutta kriitikot eivät kappaleesta juuri kiinnostuneet.[58] Kappale julkaistiin myös Arnold Schwarzeneggerin End of Days -elokuvan trailerilla ja soundtrack-albumilla, mutta sekä elokuva että soundtrack osoittautuivat flopeiksi.[59]. Muutamia päiviä myöhemmin julkaistiin niin sanotun "vanhan Guns N’ Rosesin" viimeinen albumi Live Era '87–'93.[60] Kahden levyn livealbumi ei kuitenkaan ollut kriitikoiden mieleen, vaikka se onkin eräänlainen dokumentti yhtyeen menestyksen vuosista.[60] Vaikka The Spaghetti Incident? ei ollut ilmestyessään kovinkaan suuri menestys, Live Era '87–'93 alitti senkin asettamat odotukset päätymällä Yhdysvaltain albumilistalla sijalle 45, josta se ei seuraavien listaviikkojensa aikana enää juurikaan noussut.[60]

Uusi Guns N’ Roses ja Chinese Democracy (2001–2010) [muokkaa]

Vuonna 2000 Rose palasi vihdoin esiintymislavoille yllätyskeikalla Sunset Stripin Cat Club -yökerhossa.[61] Myös Gilby Clarke saapui paikalle sattumalta, ja he jakoivat ensimmäistä kertaa 1990-luvun puolenvälin jälkeen saman lavan, kun Rose esitti Clarken Starfuckers-kokoonpanon kera The Rolling Stonesin kappaleita.[62] Samaan aikaan soolokitaristi Buckethead sekä uusi rumpali Bryan Mantia liittyivät Guns N' Rosesiin ja yhtye jatkoi tulevan Chinese Democracy -albuminsa nauhoittamista.[63] Musiikkilehti Rolling Stonen haastattelussa Rose mainitsi yhtyeen työstävän muun muassa kappaleita "Catcher in the Rye", "I.R.S.", "The Blues" ja "T.W.A.T.".[64]

Guns N' Roses esiintyi ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen, kun se soitti uudenvuodenkonsertissa 2001 kahdentuhannen hengen yleisölle Las Vegasin House of Bluesissa.[63] Yhtye esiintyi melkein kahden tunnin ajan ja soitti 21 kappaletta, ja uudet kappaleet "The Blues", "Oklahoma", "Chinese Democracy", "Madagascar" ja "Silk Worms" kuultiin ensimmäisen kerran live-esityksenä.[65] Tammikuussa yhtye esiintyi Rio de Janeiron Rock in Rio -festivaalitapahtumassa 200 000 hengen yleisölle.[64][66] Rock in Rion menestyksen vanavedessä tiedotettiin myös Lontoossa, Glasgow’ssa, Manchesterissa ja Birminghamissa esitettävistä konserteista, mutta kiertue jouduttiin perumaan Bucketheadin vatsan sisäisen verenvuodon vuoksi.[67] Hänen sairautensa peruutti kiertueen ja hidasti jo ennestään myöhästyneen Chinese Democracyn edistymistä.[68]

Vuoden 2002 alussa rytmikitaristi Paul Huge lähti yhtyeestä, ja hänet korvasi Richard Fortus, jota basisti Tommy Stinson oli suositellut Roselle.[69] Samana vuonna yhtye kiersi Pohjois-Amerikkaa ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen. Rose kuitenkin kieltäytyi nousemasta lavalle Philadelphiassa, ja järjestäjä päätti peruuttaa tämän jälkeen koko loppukiertueen. Konserttien arvostelut eivät olleet erityisen myönteisiä, sillä esimerkiksi Classic Rock -lehden arvostelija nimitti uutta kokoonpanoa "maailman parhaaksi Guns N' Roses -tribuuttiyhtyeeksi".[70]

Geffen julkaisi maaliskuussa 2004 Greatest Hits -kokoelma-albumin, ja samoihin aikoihin soolokitaristi Buckethead lähti yhtyeestä.[71] Slash ja McKagan haastoivat keväällä 2004 Rosen Los Angelesin ylioikeuteen ja väittivät, ettei hän ollut neuvotellut heidän kanssaan, kun oli torjunut elokuvayhtiöiden useita rahakkaita tarjouksia käyttää vanhan kokoonpanon materiaalia elokuvissa.[72] Siinä missä Rosen uuden Guns N' Rosesin ura polki paikallaan, McKaganin, Slashin ja Matt Sorumin luotsaama superkokoonpano Velvet Revolver lähti jättimäiselle maailmankiertueelle uuden menestysalbuminsa Contraband voimin.[73]

Yhtyeen alkuperäinen rytmikitaristi Izzy Stradlin (keskimmäisenä) esiintymässä Guns N' Rosesin kanssa vuonna 2006.

Vuonna 2005 internetiin levisi heikkolaatuinen demoversio kappaleesta "I.R.S.", jonka radio-DJ Eddie Trunk oli soittanut vuonna 2003 radio-ohjelmassaan.[74] Hieman myöhemmin Rose tiedotti, että jo yli vuosikymmenen tekeillä ollut ja 13 miljoonaa dollaria maksanut Chinese Democracy julkaistaisiin lopultakin, muutaman kuukauden kuluttua, vuoden 2006 alussa.[75] Vuoden 2006 tammikuussa Rose saapui yllättäen Korn-yhtyeen maailmankiertuetta edeltäviin juhliin, jossa hän kertoi Rolling Stonen toimittajalle yhtyeen työstävän kolmeakymmentäkahta kappaletta, joista kaksikymmentäkuusi oli jo lähes valmiina.[76] Hän lisäsi, että valmiista raidoista vain kolmetoista päätyisi Chinese Democraylle ja loput albumin kahdelle jatko-osalle, kertoen jopa uusista sävellyksistään omat suosikkinsa, jotka olivat "Better", "There Was a Time" ja "The Blues".[76] Jopa pahoin Rosen kanssa riitaantunut Slash kehui albumia upeaksi radiohaastattelussa Lontoossa,[76] ja vuoden 2006 maaliskuussa internetiin levisivät kappaleet "T.W.A.T.", "The Blues", "I.R.S." ja "Better".[76]

Yhtye vahvisti saman vuoden kesäksi Euroopan-kiertueen, ja ohjelmassa oli vierailu myös Suomeen. Yhtye esiintyikin Hartwall-areenalla Helsingissä 5. ja 6. heinäkuuta 2006, mutta aloitti molemmilla kerroilla myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Euroopan-kiertuetta edelsi New Yorkissa neljä konserttia, joista yhtye sai myönteiset arvostelut, ja viimeisessä konsertissa lavalle nousi myös alkuperäisjäsen Izzy Stradlin. Syksyksi ilmoitettiin myös mahdollisesta Pohjois-Amerikan-kiertueesta, ja samanaikaisesti uusi kitaristi Ron ”Bumblefoot” Thal liittyi yhtyeeseen Bucketheadin kieltäydyttyä palaamasta takaisin yhtyeeseen.[77]

Euroopan-kiertueella yhtyeen rinnalla esiintyi lähes kaikissa konserteissa Skid Row'n entinen solisti Sebastian Bach sekä vanha rytmikitaristi Izzy Stradlin, joka oli eronnut Guns N' Rosesista 15 vuotta aiemmin. Bryan Mantian tilalla rumpalina oli kymmenessä konsertissa henkilökohtaisten syiden takia Frank Ferrer. Euroopan-kiertueella yhtye vieraili muun muassa Doningtonin Download Festivalilla Britanniassa, Roskildessä Tanskassa sekä Rock in Rio Lisboassa Portugalissa. Yhtyettä lämmittelivät muun muassa Bullet for My Valentine, Avenged Sevenfold sekä Skid Row’n entinen laulaja Sebastian Bach yhtyeineen, ja paria myöhästymistä lukuun ottamatta yhtye sai lämpimän vastaanoton. Euroopan-kiertueen jälkeen yhtye teki pienen kiertueen Britanniassa. Kaiken kaikkiaan yhtye esiintyi yli 20 maassa 40 konsertissa. Kiertueella kuutiin myös uutta materiaalia, ja lopulta Rose varmisti kiertueen myös Pohjois-Amerikkaan seuraavalle syksylle.

Pohjois-Amerikan-kiertue käynnistyi 16. syyskuuta Las Vegasista, ja kiertueen alkupuolella lämmittelijöinä toimivat Phantom Planet sekä Hoobastank. Syyskuun lopulla yhtye keskeytti kiertueensa ja siirsi sovittuja konsertteja myöhemmäksi viimeistelläkseen Chinese Democracyn julkaisukuntoon. Lyhyen tauon pidettyään yhtye jatkoi kiertuetta lokakuussa. Yllättäen Rose nimesi Frank Ferrerin yhtyeen viralliseksi kiertuerumpaliksi, sillä Bryan Mantia jäi tauolle henkilökohtaisten syiden takia.

Vuoden 2006 joulukuussa Rose julkaisi avoimen kirjeen, jossa hän pahoitteli, että ei saanut julkaistua Chinese Democracya vuodeksi 2007. Kirjeessä Rose perui neljä seuraavan vuoden tammikuussa olevaa konserttia viimeistelläkseen tulevan albumin. Rose kertoi myös antaneensa manageri Merck Mercuriadisille potkut, koska hän oli hidastanut albumin ilmestymistä. Hän sanoi myös yhtyeen vaativan paljon töitä, jotta Chinese Democracy saataisiin vihdoin julkaistua ensi vuoden maaliskuussa.[78] Helmikuussa 2007 yhtyeen virallisilla verkkosivuilla kuitenkin julkaistiin tiedote, jonka mukaan albumin julkaisua oli siirretty.

Lopulta vuoden 2008 huhtikuussa Rose antoi lopullisen Chinese Democracyn levy-yhtiö Geffen Recordsin käsiin.[79] Albumi julkaistiin 23. marraskuuta 2008, ja se sijoittui avausviikollaan Billboardin listalla kolmanneksi, mutta putosi jo seuraavalla viikolla sijalle 18.[80] Vaikka albumi ylitti kotimaassaan ja myös Suomessa platinamyynnin,[81][82], sitä pidettiin kaupallisena epäonnistumisena sen korkeiden tuotantokustannusten takia.[83]

Slash kommentoi kaikkien Rosen tekemien kappaleiden olevan loistavia, ja ettei Chinese Democracy eroa siitä linjasta.[84] Hän on kuitenkin myös todennut, että ”yksikään nauhoite ei ole yli kymmenen vuoden odottamisen arvoinen”.[85] Steven Adler ei ollut yhtä myönteinen vaan sanoi, ettei ”Chinese Democracy sisällä yhtään potentiaalista hittiä, eikä se näin ollen tule olemaan aiempien yhtyeen tuotosten veroinen”.[86][87]

Guns N' Roses ilmoitti toukokuussa 2009 kotisivuillaan, että kitaristi DJ Ashba korvaa soolokitaristi Robin Finckin. Uutisen myötä alkoi liikkua huhuja, että yhtye lähtisi viimeinkin kauan odotetulle kiertueelle.[88] Kesäkuussa yhtye tiedotti viimein aloittavansa pitkään ja hartaasti odotetun Chinese Democracy Tour -maailmankiertueensa, jonka ensimmäinen konsertti oli Taipei Stadionilla Taiwanissa. Yhtyettä saapui katsomaan ennätysmäiset 75 000 ihmistä, sillä aiemmin yhtä monta katsojaa paikalle oli onnistunut vetämään vain Lady Gaga, joka oli esiintynyt noin 73 000 hengen yleisölle. Kiertue sai hyvän vastaanoton sekä arvostelut, ja merkittävä osa kiertueen konserteista myytiin jopa loppuun.[89]

Rock and Roll Hall of Fame ja uusi studioalbumi (2011–) [muokkaa]

Axl Rose oli maininnut vuonna 1999 puhelinhaastattelussa Music Televisionille, että Guns N’ Rosesilla oli jo tuolloin nauhoittanut riittävän määrän materiaalia tupla-albumin julkaisemiseksi, ja vuonna 2006 Rose oli maininnut yhtyeellä olevan työn alla 32 kappaletta Chinese Democracya ja sen jatko-osia varten.[76] Soolokitaristi DJ Ashban mukaan ”yhtye on keskustellut jo uudesta studioalbumista ja ettei sen tuottamiseen menisi toista 14 vuotta”.[90] Myös rytmikitaristi Richard Fortus on lupaillut uutta Guns N’ Roses -albumia muutaman seuraavan vuoden sisällä.[91]

Rytmikitaristi Richard Fortus, laulaja W. Axl Rose ja soolokitaristi DJ Ashba esiintymässä Nottinghamshiressa vuonna 2012.

Vuoden 2011 joulukuussa ilmoitettiin, että yhtyeen klassinen kokoonpano sekä myöhemmin yhtyeessä vaikuttaneet Matt Sorum ja Dizzy Reed nimettäisiin Rock and Roll Hall of Famen jäseniksi samanaikaisesti Red Hot Chili Peppersin ja The Facesin jäsenten kanssa.[92]

Guns N’ Rosesin virallisella Facebook-sivustolla julkaistiin 11. huhtikuuta 2012 tiedote, jossa kerrottiin, ettei Rose tulisi osallistumaan Hall of Fameen nimeämisseremoniaan.[93] Rose ampui alas avoimessa kirjeessään myös jälleen uutta virtaa saaneet huhut klassisen kokoonpanon paluusta sanoen, ”ettei kyseinen kokoonpano tule palaamaan, ja hän on tehnyt asian hyvin selväksi vuosien varrella eikä mikää ole ajan mittaan myöskään muuttunut”.[94] Sen sijaan Duff ja Slash esittivät omat näkemyksensä asiasta sanoen, että olisi hienoa jos klassinen kokoonpano voisi hetkeksi unohtaa vanhat riitansa ja jakaa saman lavan edes muutaman kappaleen ajan.[94] Kolme päivää myöhemmin Slash, Duff McKagan, Steven Adler ja Matt Sorum astelivat lavalle Green Day -yhtyeen toivottaessa heidät tervetulleiksi Rock and Roll Hall of Fameen.[95] Green Dayn keulahahmo Billie Joe Armstrongin mainitessa Axl Rosen nimeltä yleisö osoitti mieltään valtavin buuauksin.[95] Myöskään Izzy Stradlin ei halunnut ujoutensa vuoksi nousta lavalle, mutta välitti kiitoksensa McKaganin välityksellä.[96] Dizzy Reedkään ei noussut lavalle. Slashin sooloalbumeilla ja kiertueilla esiintynyt Myles Kennedy korvasi Rosen laulajana, ja yhtyeessä aikoinaan Stradlinin tilalle tullut Gilby Clarke uusi tehtävänsä, kun Slash, McKagan ja Sorum esittivät heidän kanssaan ”Mr. Brownstonea”. Hetkeä myöhemmin Steven Adler istui rumpusetin taakse ”Sweet Child O’ Minen” ajaksi, ja Sorum palasi hetkeä myöhemmin muiden seuraksi esittämään esityksen huipentanutta ”Paradise Citya”.[97]

Vuoden 2012 yhtyeen Englannin-konsertteihin Slash-paitoihin pukeutuneena saapuneet kuulijat käännytettiin takaisin, eikä heitä päästetty seuraamaan yhtyeen esiintymistä.[98]

Vuoden 2012 syksyllä julkaistiin tieto, jonka mukaan yhtyeen alkukesän esiintyminen Lontoon O2 Arenalla tulee ilmestymään DVD-julkaisuna.lähde?

Yhtyeen musiikki ja sen vaikutus [muokkaa]

Pääartikkeli: Luettelo Guns N' Rosesin jäsenistä
Guns N' Rosesin kokoonpanot
(maalis–toukokuu 1985)
(1985–1990)
(1990–1991)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Izzy Stradlin – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Matt Sorum – rummut
  • Dizzy Reed – koskettimet
(1992–1994)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Gilby Clarke – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Matt Sorum – rummut
  • Dizzy Reed – koskettimet
(1994–1996)
  • Axl Rose – laulu
  • Slash – soolokitara
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Duff McKagan – bassokitara
  • Matt Sorum – rummut
  • Dizzy Reed – koskettimet
(1997–1998)
(1998–2000)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Josh Freese – rummut
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
(2000–2002)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Buckethead – soolokitara
  • Paul Huge – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Bryan Mantia – rummut
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
(2002–2004)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Buckethead – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Bryan Mantia – rummut
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
(2004–2006)
  • Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Bryan Mantia – rummut
  • Dizzy Reed– koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
(2006–2009)
  • W. Axl Rose – laulu
  • Robin Finck – soolokitara
  • Ron "Bumblefoot" Thal – soolokitara
  • Frank Ferrer - Rummut
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet
(2009–)
  • W. Axl Rose – laulu
  • DJ Ashba – soolokitara
  • Ron Thal – soolokitara
  • Frank Ferrer – rummut
  • Richard Fortus – rytmikitara
  • Tommy Stinson – bassokitara
  • Dizzy Reed – koskettimet
  • Chris Pitman – koskettimet

Axl Rosen mukaan Guns N' Rosesin musikillisia esikuvia olivat Queen, Led Zeppelin, AC/DC, The Rolling Stones, Kiss ja Rose Tattoo ja Appetite for Destructionin musiikkiin vaikuttivat suuresti myös Aerosmith, New York Dolls, Cheap Trick ja Van Halen.[99] Lähimpiä musiikillisia sukulaisia ovat Hanoi Rocks ja Mötley Crüe. Suomalainen Hanoi Rocks vaikutti merkittävisti Guns N' Rosesiin, eikä Rosen ja Slashin mukaan yhteyttä olisi ilman Hanoi Rocksia.[100] Rose on kertonut halunneensa jatkaa Guns N' Rosesissa juuri menestyksensä huipulla hajonneen Hanoi Rocksin tyyliä.[100] Hanoi Rocksin laulaja Michael Monroe on vieraillut myös Guns N' Rosesin studioalbumilla Use Your Illusion I ja esiintynyt muun muassa Slashin ja Duffin kanssa heidän omien yhtyeidensä konserteissa.[101] Joidenkin tulkintojen mukaan yhtyeen vanha materiaali on yhdistelmä metallimusiikkia, punkia ja bluesia.[102]

Guns N' Roses on itse ollut esikuvana monelle nykypäivän yhtyeelle, kuten Negativelle, Avenged Sevenfoldille, Mother Love Bonelle (josta muotoutui myöhemmin Pearl Jam), Buckcherrylle, X Japanille, The Darknessille ja Limp Bizkitille.[103]

Yhtyeen ensimmäinen albumi Appetite for Destruction sanoituksellinen puoli on 1980-luvun rock-yhtyeelle hyvin ominainen: albumin sanoituksissa käsiteltiin huumeiden ja alkoholinkäyttöä, elämää suurkaupungissa kuten myös seksiä ja ihmissuhteita. Musiikillisesti albumi koostui pääosin melodisesta hard rockista.

Yhtyeen toinen studioalbumi G N' R Lies oli Appetite for Destructioniin nähden hillitympi akustisen kitaramaailmansa johdosta. Yhtyeen kevyempi linja kuului jokseenkin myös Use Your Illusion -albumeiden äänimaailmassa; esimerkiksi kappaleet "November Rain" ja "Don't Cry" olivat rock-balladeja ja sopeutuivat hyvin valtavirran radiotaajuksille pelkkien rockradioiden sijaan, kun taas esimerkiksi kappale "Get in the Ring" oli sanoituksiltaan epäsoveliaampi radioon ja edusti yhtyeen räväkämpää puolta. Hieman progressiivisen rockin elementtejäkin omanneet albumit sisälsivät myös country-sävytteisiä kappaleita kuten "Dead Horse" ja "You Ain't the First", kun taas kappaleessa "My World" käytettiin paljon syntetisaattoreita ja rumpukoneita sekä erilaisia ääniefektejä.

Yhtyeen maineikkaimman kokoonpanon hajoamisen jälkeen Guns N' Roses siirtyi Rosen johdolla melodisesta rockmusiikista uudentyyppisen musiikin pariin, mikä vieraannutti monia yhtyeen faneja. Esimerkiksi vuonna 1999 ilmestynyt kappale "Oh My God" edusti industrial metalia ja sekä kriitikot että yleisö lyttäsivät uuden kappaleen. Yhtyeen toistaiseksi tuorein studioalbumi Chinese Democracy jäi potentiaalisesta alustaan huolimatta pettymykselliseksi julkaisuksi. Arvosteluiden saralla esimerkiksi Suomessa musiikkilehti Soundin arviossa albumista mainittiin seuraavaa;

»Kohtuuden nimissä on myönnettävä, että naurettavasti nimetyllä Gunnari-uutuudella on hetkensä. AOR- ja balladilevynä Chinese Democracy on täysin oukkidoukki. Axl laulaa vahvasti ja albumin hitaat numerot, kuten "Sorry" ja "This I Love", ovat mauttomuudessaankin mainioita. [...] Axl Rose on jo tovin tiedetty Elton John -henkisen puoliviihteellisen sytkärislovariperinteen täysiveriseksi jatkajaksi ja sillä saralla yhtyeen nimeä ei vedetäkään lokaan. Se puoli hoidetaan rankempaa rockia markkeeraavilla numeroilla, jotka ovat Rosen pontevasta kirkumisesta huolimatta lähinnä säälittäviä. Oikean Guns N’ Rosesin ainutlaatuisuus perustui tyyliin, biiseihin ja punk-asenteen sekä hardrockin parhaat niksit toisiinsa naittaneeseen yhtyesoittoon. Nykymutaation puleerattu mukajyräys ja kitaraliruttelu on tämän hienon perinnön vastakohta.»
(Pekka Laine, Soundi 11/2008)

Kokoonpano [muokkaa]

Nykyinen kokoonpano [muokkaa]

Diskografia [muokkaa]

Pääartikkeli: Guns N' Rosesin diskografia
Pääartikkeli: Luettelo Guns N' Rosesin kappaleista

Studioalbumit [muokkaa]

Kiertueet [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

Viitteet [muokkaa]

  1. ↑ Wall, s. 310
  2. ↑ Guns N' Roses - Appetite for Destruction (1987) - Songs, Reviews, Credits and Awards on Allmusic allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  3. ↑ Guns N' Roses to release a new album - Axl Rose is the only remaining member Sky News. Viitattu 31.12.2012. (englanniksi)
  4. ↑ Guns N' Roses - Music Biography, Credits and Discography on Allmusic allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  5. ↑ Wall, Mick: W.A.R. - W. Axl Rose, s. 264. Like Kustannus, 2007.
  6. ↑ The most expensive album ever made The New York Times. Viitattu 31.12.2012. (englanniksi)
  7. ↑ Guns N' Roses releases first Chinese Democracy single - Was it worth the wait? Chicago Tribune. Viitattu 2.1.2012. (englanniksi)
  8. ↑ Rock and Roll Hall of Fame Inductees - Guns N' Roses Rock and Roll Hall of Fame. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f Wall, s. 73.
  10. ↑ a b c Wall, s. 74.
  11. ↑ Wall, s. 74–75.
  12. ↑ Wall, s. 78.
  13. ↑ Wall, s. 82.
  14. ↑ a b c Wall, s. 77.
  15. ↑ a b c d e Wall, s. 80.
  16. ↑ Wall, s. 98.
  17. ↑ a b c d Wall, s. 115.
  18. ↑ a b Wall, s. 116.
  19. ↑ McKagan, s. 147.
  20. ↑ Wall, s. 105.
  21. ↑ Wall, s. 108.
  22. ↑ Wall, s. 114.
  23. ↑ Wall, s. 125.
  24. ↑ a b Wall, s. 127.
  25. ↑ Guns N' Roses - Appetite for Destruction (1987) - Awards on Allmusic allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  26. ↑ Wall, s. 133.
  27. ↑ Wall, s. 158.
  28. ↑ a b Wall, s. 166.
  29. ↑ Guns N' Roses - G N' R Lies (1988) - Awards on Allmusic allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  30. ↑ Wall, s. 168.
  31. ↑ Wall, s. 176.
  32. ↑ a b Wall, s. 178.
  33. ↑ Wall, s. 179.
  34. ↑ Wall, s. 200.
  35. ↑ a b Wall, s. 202.
  36. ↑ a b c Wall, s. 203.
  37. ↑ Wall, s. 206.
  38. ↑ Guns N' Roses - Use Your Illusion I (1991) - Awards allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  39. ↑ Guns N' Roses - Use Your Illusion II (1991) - Awards allmusic.com. Viitattu 6.1.2013. (englanniksi)
  40. ↑ Wall, s. 227.
  41. ↑ Wall, s. 234.
  42. ↑ Wall, s. 237.
  43. ↑ Wall, s. 257.
  44. ↑ Wall, s. 258
  45. ↑ a b c Kun rokkari sekoaa - lue hulluimmat tarinat! 23.3.2011. Ilta-Sanomat. Viitattu 11.3.2013.
  46. ↑ Wall, s. 264.
  47. ↑ a b c Wall, s. 265.
  48. ↑ a b c Wall, s. 266.
  49. ↑ Wall, s. 267.
  50. ↑ a b c Wall, s. 271.
  51. ↑ Wall, s. 272.
  52. ↑ Wall, s. 273.
  53. ↑ Wall, s. 274.
  54. ↑ Wall, s. 277–278.
  55. ↑ a b c Wall, s. 279.
  56. ↑ a b Guns N' Roses History - 1996-1999 Here Today... Gone to Hell. Viitattu 11.3.2013. (englanniksi)
  57. ↑ a b Wall, s. 286.
  58. ↑ Wall, s. 287.
  59. ↑ Wall, s. 287–288.
  60. ↑ a b c Wall, s. 288.
  61. ↑ Wall, s. 275.
  62. ↑ Wall, s. 296.
  63. ↑ a b Wall, s. 297.
  64. ↑ a b Guns N' Roses History - 2000-2002 Here Today... Gone to Hell. Viitattu 11.3.2013. (englanniksi)
  65. ↑ Wall, s. 288–289.
  66. ↑ Wall, s 299.
  67. ↑ Wall, s. 302.
  68. ↑ Wall, s. 303
  69. ↑ Wall, s. 304.
  70. ↑ Wall, s. 310
  71. ↑ Wall, s. 320.
  72. ↑ Wall, s. 321.
  73. ↑ Wall, s. 322.
  74. ↑ Wall, s. 319.
  75. ↑ Wall, s. 323.
  76. ↑ a b c d e Wall, s. 324.
  77. ↑ Wall, s. 329.
  78. ↑ Axl Rosen avoin kirje faneille HTGTH. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  79. ↑ Guns N' Rosesin levyurakka valmis, tosi-tv tulossa? Iltalehti. 11.4.2008. Viitattu 11.4.2008.
  80. ↑ A long wait, a fast fall The Los Angeles Times. (englanniksi)
  81. ↑ RIAA - Gold & Platinum Searchable Database Recording Industry Association of America. (englanniksi)
  82. ↑ Kulta- ja platinalevyt – Guns N' Roses Musiikkituottajat. Viitattu 29.12.2012.
  83. ↑ Guns N' Roses post slow debut-week sales Billboard. (englanniksi)
  84. ↑ Slash talks Chinese Democracy Metal Hammer. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  85. ↑ Slash on Chinese Democracy Ultimate-Guitar. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  86. ↑ Steven Adler: GN'R's Chinese Democracy is crap Ultimate-Guitar. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  87. ↑ Steven Adler: I didn't like Chinese Democracy one bit Blabbermouth. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  88. ↑ Guns N' Roses add DJ Ashba for upcoming tour Rolling Stone. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  89. ↑ Guns N' Roses bring Chinese Democracy to North America with marathon Winnipeg gig Rolling Stone. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  90. ↑ "Guns N' Roses is working new material every day", says guitarist DJ Ashba Blabbermouth. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  91. ↑ Exclusive interview with Richard Fortus of Guns N' Roses Rock'n'Live. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  92. ↑ Guns N' Roses and Red Hot Chili Peppers for Rock and Roll Hall of Fame The Guardian. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  93. ↑ Axl Rose kommentoi alkuperäiskokoonpanon paluuta Radio City. Viitattu 29.12.2012.
  94. ↑ a b Axl Rose julkaisi avoimen kirjeen: Mikä pettymys Guns N' Roses-faneille The Voice. Viitattu 4.1.2013.
  95. ↑ a b Axl Roselle buuattiin Rock and Roll Hall of Famessa Radio City. Viitattu 29.12.2012.
  96. ↑ Izzy Stradlin says 'gracias' over Rock and Roll Hall of Fame induction Rolling Stone. Viitattu 29.12.2012. (englanniksi)
  97. ↑ Guns N' Roses perform at Rock and Roll Hall of Fame Induction with Myles Kennedy in Axl Rose's absence The Hollywood Reporter. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  98. ↑ Guns N' Roses ban fans from wearing Slash t-shirts to their UK gigs NME. Viitattu 2.1.2013. (englanniksi)
  99. ↑ Guns N' Roses - Appetite for Destruction - Songs, Reviews, Credits and Awards on Allmusic.com allmusic.com. Viitattu 4.1.2013. (englanniksi)
  100. ↑ a b Hakkarainen, Juho: Rockin pahat pojat. Aviisi, 2009, nro 8. Tampere: Artikkelin verkkoversio Viitattu 11.3.2013.
  101. ↑ Rock-legenda ylistää Hanoi Rocksia: Parasta ja likaisinta rockia koko planeetalla 24.3.2012. The Voice. Viitattu 11.3.2013.
  102. ↑ Wall, s. 368.
  103. ↑ Guns N' Roses Biography AOL Music. Viitattu 4.1.2013. (englanniksi)

Kirjallisuutta [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Guns N’ Roses.
Guns N' Roses
Axl Rose | Dizzy Reed | Tommy Stinson | Chris Pitman | Richard Fortus | Ron Thal | Frank Ferrer | DJ Ashba
Ole Beich | Robin Finck | Rob Gardner | Tracii Guns | Steven Adler | Izzy Stradlin | Gilby Clarke | Slash | Matt Sorum | Duff McKagan | Josh Freese | Paul Huge | Buckethead
Studioalbumit
Appetite for Destruction | G N' R Lies | Use Your Illusion I | Use Your Illusion II | The Spaghetti Incident? | Chinese Democracy
Livealbumit
Live Era: '87-'93
Kokoelma-albumit
Use Your Illusion | Greatest Hits
EP:t:
Live ?!*@ Like a Suicide | Live from the Jungle
Videojulkaisut
Use Your Illusion World Tour 1992 in Tokyo I | Use Your Illusion World Tour 1992 in Tokyo II | Makin’ F@*!king Videos | Welcome to the Videos
Konserttikiertueet
Appetite for Destruction Tour | Use Your Illusion Tour | Chinese Democracy World Tour | Up Close and Personal Tour | Appetite for Democracy Tour

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Guns_N’_Roses&oldid=13268283