Talk box

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muusikko Peter Framptonin talk box.
Talk Box muusikon käytössä

Talk box (suom. puhelaatikko), josta kitaraan liitettynä käytetään myös nimitystä talking guitar (suom. puhuva kitara), on äänenmuuntoväline, jota käytetään varsinkin kitaran, mutta myös kosketinsoittimien kanssa.

Talk box on toimintaperiaatteeltaan tiiviiseen tilaan suljettu kaiutin, josta ääni johdetaan muoviputken kautta soittajan suuhun. Kun soittaja muuttaa suun asentoa samalla tavalla kuin puhuttaessa tai laulettaessa, instrumentin ääneen tulee laulunkaltaisia piirteitä. Muokattu ääni poimitaan tavallisesti laulumikrofonilla. Efektiä käytetään erityisesti sooloissa, mutta varsinkin kosketinsoittimissa sillä väritetään myös sointuja. Nykyisin talk boxin käyttö on vähäistä.

Talk boxia käytettiin erityisesti 1970- ja -80-luvuilla. Laitteen tunnetuimpia käyttäjiä on kitaristi Peter Frampton. Jeff Beckin albumilla "Blow By Blow" efektiä käytetään useissa kappaleissa. Bon Jovi - yhtyeen "Livin' On A Prayer" - kappalessa kitaristi Richie Samboran soittama johtoriffi on tunnettu esimerkki 80- luvulta. Popeda-yhtyeen Costello Hautamäki käyttää laitetta "Kersantti Karoliina" -kappaleessa.

Roger Troutman käytti Zapp-yhtyeessä efektiä kosketinsoittimessa (esim. hitit "More Bounce to the Ounce" ja "Dancefloor"). Troutman käytti talk-boxia myös Tupac Shakurin "California Love" -kappaleella.

Tunnettuja talk box -merkkejä ovat Electro-Harmonix Golden Throat ja Heil.