Mestarien liiga

UEFA Champions League Mestarien liiga
Meneillään oleva kausi Mestarien liigan kausi 2012–2013
Laji	Jalkapallo
Perustettu	1955
Joukkueita	32 (alkulohkoissa)
Hallitseva mestari	Chelsea
Eniten mestaruuksia	Real Madrid (9)
Sivusto	UEFA Champions League
Infobox OK

Mestarien liiga (UEFA Champions League) on Euroopan jalkapalloliiton järjestämä vuosittainen jalkapallokilpailu Euroopan eri maiden korkeimpien sarjatasojen parhaimmille joukkueille. Liigaa on pelattu kaudesta 1992–1993 lähtien syksyllä alkavana ja yleensä toukokuussa päättyvänä. Mestarien liigan edeltäjä oli kaudesta 1955–1956 pelattu Euroopan cup. Kilpailu aloitettiin kahdeksan joukkueen voimin, ja sitä laajennettiin sittemmin 16 seuran laajuiseksi.

Mestarien liigan luomisen taustalla oli etenkin maanosan suurseurojen halu lisätä keskinäisten ottelujen määrää. Toisaalta ne halusivat vähentää vanhassa cup-muotoisessa kilpailussa alati vaaninutta varhaisen putoamisen riskiä. Jotkut jalkapallon ystävät ovat kritisoineet liigaa liiallisesta kaupallisuudesta. Toisaalta on arvioitu, että ratkaisulla estettiin eurooppalaisten huippuseurojen siirtyminen pelkän ylikansallisen keskinäisen sarjan pelaamiseen, jolloin ne olisivat hylänneet kansallisiin jalkapallokilpailuihin osallistumisen.

Mestarien liigan voittaja edustaa Eurooppaa seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuissa. Aiemmin kilpailun voittaja osallistui Intercontinental Cupiin. Voittaja pelaa myös UEFA Super Cupin.

Sarjajärjestelmä

Karsinnat

Pääartikkeli: UEFA:n maapisteranking

Osallistujat Mestarien liigaan tai sen karsintaan jakautuvat maittain UEFA:n maapisterankingin mukaan seuraavasti:

• Sarjat sijoilla 1–3 (Espanjan Primera División, Englannin Valioliiga ja Saksan Bundesliiga) saavat neljä paikkaa.
• Sarjat sijoilla 4–6 saavat kolme paikkaa.
• Sarjat sijoilla 7–15 saavat kaksi paikkaa.
• Sarjat sijalla 16 ja siitä alaspäin saavat yhden paikan.

Liigan sijoitus UEFA:n vertailussa myös määrää, kuinka monta joukkuetta liigasta pääsee suoraan lohkovaiheeseen sekä millä karsintakierroksella ne tulevat mukaan. Esimerkiksi listan kolmen parhaan liigan joukkueista kolme pääsee suoraan lohkovaiheeseen ja neljäs viimeiselle karsintakierrokselle, kun taas kaikkein heikoimmat sarjat saavat vain yhden joukkueen ennen varsinaisia kolmea karsintakierrosta pelattavalle esikarsintakierrokselle.

Kaikkien UEFA:an kuuluvien maiden sarjavoittajat pääsevät vähintään karsimaan Mestarien liigaan, kun karsijanpaikka myönnettiin 2007 myös Andorralle ja San Marinolle, joilla sitä ei aiemmin ollut. Liechtensteinista osanottajaa ei ole, koska maassa ei pelata lainkaan sarjaa, vaan ainoastaan cup.

Mestarien liiga

Mestarien liigan logo esillä ennen ottelua

Sarjaan ottaa tätä nykyä osaa yhteensä 32 joukkuetta, jotka jaetaan kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Lohkoissa pelataan kaksinkertainen runkosarja, eli kuusi ottelua per joukkue. Kaksi parasta joukkuetta jatkavat pudotuspelivaiheeseen. Kolmansiksi sijoittuneet joukkueet pääsevät mukaan Eurooppa-liigan kolmannelle kierrokselle ja viimeisiksi sijoittuneet joukkueet putoavat pois.

16 pudotuspelivaiheeseen pääsevää joukkuetta jaetaan pareihin arpomalla, jonka jälkeen aina finaaliin saakka pelataan cup-muotoisesti. Kukin pari pelaa keskenään kaksi ottelua (kotiottelu/vierasottelu), joissa maalieron perusteella parempi joukkue pääsee jatkoon. Maalieron ollessa tasan, ratkaisee ns. vierasmaalisääntö eli joukkue, joka on tehnyt enemmän vierasottelussa maaleja voittaa. Mikäli tällä ei saada eroa, pelataan jatkoaika ja vielä tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu.

Finaali on puolueettomalla kentällä pelattava yksiosainen ottelu, jonka voittaja voittaa Mestarien liigan.

Historia

Alkusysäys

50-luvun alkuvuosina jalkapallon pelaaminen keinovalaistuksessa oli harvinaista herkkua. Kesällä 1953 ensimmäiset keinovalaisimet asennettiin Wolverhampton Wanderersin kotistadionille Molineuxille. Ensimmäistä kertaa keinovalaisua testattiin, kun Wolverhampton pelasi ystävyysottelun Etelä-Afrikan parhaista pelaajista koottua miehistöä vastaan. Seuraavina kuukausina Wolves pelasi ystävyysotteluiden sarjan kohdaten muita ulkomaalaisia seurajoukkueita: ensin argentiinalaisen Racing Clubin ja sen jälkeen Moskovan Spartakin sekä unkarilaisen Honvédin. Viimeksi mainitun ottelun BBC televisioi suorana lähetyksenä. Honvedin joukkueessa oli monia unkarilaisia jalkapalloilijoita, jotka olivat kahdesti nöyryyttäneet Englannin maajoukkuetta.

Wolves voitti ottelun 3–2, ja tämän johdosta heidän managerinsa Stan Cullis julisti joukkueensa olevan "maailman mestareita". Tämä oli viimeinen kiihoke L'Équipe-lehden toimittajalle Gabriel Hanotille, joka oli jo pitkän aikaa kampanjoinut keinovalaistuksessa pelattavasta eurooppalaisten seurajoukkueiden turnauksesta.

»Ennen kuin julistamme Wolverhamptonin olevan voittamaton, antaa heidän mennä Moskovaan ja Budapestiin. On myös muita kansainvälisesti nimekkäitä joukkueita: AC Milan ja Real Madrid nimetäkseni kaksi. Seurajoukkueiden maailman-, tai ainakin Euroopanmestaruusturnaus – isompi, mielekkäämpi ja kunniakkaampi kuin Mitropa Cup ja aidompi kuin maajoukkueiden kilpailu – pitäisi järjestää.»
(Gabriel Hanot)

Keväällä 1955 UEFA päättikin Hanotin haaveileman kaltaisen seurajoukkueiden kilpailun järjestämisestä seuraavalla kaudella.

1955–1960 – Real Madridin hallintaa

Ensimmäiset viisi Euroopan cupia olivat Real Madridin suvereenia hallintaa. 1950-luvun lopulla Manchester United ja jotkin Italian joukkueet kykenivät hieman panemaan kapuloita "kuninkaallisten" rattaisiin, mutta vuoden 1958 Münchenin lento-onnettomuus sekä Realin vallankumouksellinen pelityyli takasivat sen, ettei heille löytynyt kunnon vastusta missään vaiheessa.

Real Madridin ylivoiman aikakausi kulminoitui vuonna 1960 Glasgow'n Hampden Parkilla pelattuun Euroopan cupin loppuotteluun, jossa Real Madrid voitti Eintracht Frankfurtin numeroin 7–3 BBC:n ja muiden Euroopan televisioyhtiöiden kameroiden sekä 135 000 paikalla olleen katsojan edessä.

1961–1966 – Benfica, Milan, Internazionale ja Real Madrid

Real Madridin taival päättyi Euroopan cupissa 1961 ensimmäiselle kierrokselle heidän hävittyään veriviholliselleen Barcelonalle. Barça etenikin aina Bernin Wankdorf Stadionilla pelattuun loppuotteluun saakka, jossa se kuitenkin hävisi lissabonilaiselle Benficalle maalein 3–2. Seuraavalla kaudella mosambikilaisen Mario Colunan kipparoima ja "Mustan helmen", Eusébion riveihinsä saanut Benfica uusi Euroopan cup -voittonsa kukistamalla Amsterdamin olympiastadionilla pelatussa finaalissa Real Madridin 5–3.

Benfica pääsi loppuotteluun myös seuraavana vuonna, mutta hävisi Milanille maalein 2–1. Seuraavina kahtena vuotena voiton vei toinen milanolainen joukkue Internazionale, joka vuosina 1964 ja 1965 peittosi loppuotteluissa Real Madridin ja Benfican. Vuoden 1965 Euroopan cup on kuitenkin jäänyt enemmän historiaan Interin 3–0-kotivoittoon Liverpoolia vastaan päättyneestä välieräottelusta ja sen ympärillä liikkuneista lahjontaepäilyistä.

Interin voittokulku päättyi vuoden 1966 välierissä sen hävittyä Real Madridille, joka otti jo historiansa kuudennen Euroopan cupin voiton kukistettuaan Brysselissä pelatussa loppuottelussa belgradilaisen Partizanin numeroin 2–1. Tällä kertaa Realin kokoonpano koostui täysin espanjalaisista pelaajista, kun vielä 1950-luvun taianomaisessa joukkueessa oli pelannut ulkomaalaisia tähtiä kuten Alfredo Di Stéfano ja Ferenc Puskás. Ainoa pelaaja, joka oli ollut voitamassa kaikkia kuutta Euroopan cup -mestaruutta, oli Francisco Gento.

1967–1968 – Kaksi brittimestaria

Vuonna 1967 Celticista tuli koko Britteinsaarten ensimmäinen Euroopan cupin voittaja, kun se voitti Lissabonin läheisyydessä sijaitsevalla Estádio Nacionalilla pelatussa loppuottelussa Interin lukemin 2–1 kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti. Huomionarvoista on, että kaikki Celticin joukkueen, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Lisbon Lions ("Lissabonin leijonat"), pelaajat olivat syntyneet korkeintaan 40 kilometrin päässä seuran kotistadionilta Glasgow'n Celtic Parkilta.

Vuonna 1968 Manchester Unitedista tuli ensimmäinen Euroopan cupin voittanut englantilaisjoukkue, kun se voitti Lontoon Wembleyllä Benficaa vastaan pelatun jatkoajalle menneen loppuottelun numeroin 4–1. Vaikka Manchester United tekikin jatkoajalla kolme maalia, olisi Benfica voittanut ottelun ellei Eusebio olisi tuhrinut avopaikkaa aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla.

1969–1973 – Pääasiassa alankomaalaisten hallintaa

Seuraavaksi eurokenttien aikakauden ykkösjoukkueeksi nousi amsterdamilainen Ajax, joka vielä vuonna 1969 joutui nöyrtymään loppuottelussa Milanille 4–1, ja seuraavana vuonna näki verivihollisensa Feyenoordin vievän voittokannun kotiinsa. Kuitenkin tämän jälkeen Ajaxin Johan Cruijffin, Barry Hulshoffin, Ruud Krolin, Johan Neeskensin, Arie Haanin, Gerrie Mührenin ja Piet Keizerin harjoittama, valmentaja Rinus Michelsin alankomaalaisen jalkapalloilun tavaramerkiksi myöhemmin noussut totaalinen jalkapallo (total voetbal) dominoi Euroopan kenttiä peräti kolmen peräkkäisen vuoden ajan kukistaen loppuotteluissa niin ateenalaisen Panathinaikosin, Interin kuin Juventuksenkin.

Ajax oli eurokentillä voittamaton joukkue, kunnes aiemmin Michelsin siirryttyä Barcelonaan vuonna 1973 Cruijff seurasi perässä. Myöhemmin miehistöltään vanhentunut Ajax menetti riveistään vielä Neeskensin.

1974–1976 – Bayern Münchenin kausi

Ajaxin jälkeen 1970-luvun puolivälin paikkeilla Euroopan ykkösseurajoukkueen paikan otti baijerilainen Bayern München. Bayern voitti Euroopan cupin kolmesti peräkkäin. Loppuotteluissa kaatuivat Atlético Madrid (uusintaottelussa), Leeds ja Saint-Étienne. Miehistössä pelasivat muiden muassa Franz Beckenbauer, Sepp Maier, Gerd Müller, Uli Hoeness sekä Paul Breitner. Bayern oli kehittänyt totaalisesta jalkapallosta oman, kurinalaisemman ja kovemman versionsa. Nämä jäivätkin Bayernin viimeisiksi voitoiksi Euroopan cupissa.

1977–1984 – Englantilaisten komennossa

Vuosien 1977–1984 kahdeksasta Euroopan cupista peräti seitsemän meni englantilaisjoukkueille. Vuonna 1977 Liverpool aloitti englantilaisten seurajoukkueiden kuuden vuoden mittaisen voittokulun. 1977 Liverpool voitti finaalissa Borussia Mönchengladbachin, ja toisti temppunsa myös seuraavana vuonna voittaen loppuottelussa tällä kertaa Belgian mestarin Club Bruggen.

Vuonna 1979 Liverpool hävisi Euroopan cupin ensimmäisellä kierroksella toiselle englantilaisjoukkuelle Nottingham Forestille, joka selvitti tiensä peräti Münchenin olympiastadionilla pelattuun loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Malmö, joka joutui taipumaan Nottinghamille maalein 1–0. Liverpoolin tapaan Nottingham uusi Euroopan Cup -mestaruutensa seuraavana vuonna voittamalla Madridin Santiago Bernabéulla pelatussa finaalikamppailussa hampurilaisen Hamburgin.

1981 Liverpool teki paluun eurokenttien huippukastiin voittamalla Pariisissa pelatussa loppuottelussa Real Madridin. Voitto oli Liverpoolin Euroopan cup -historian kolmas. Seuraavana vuonna englantilaisjoukkueiden voittokulkua jatkoi Aston Villa, joka peittosi Rotterdamissa pelatussa loppuottelussa Bayern Münchenin.

1983 käytiin seitsemään vuoteen ensimmäinen Euroopan cupin finaali, jossa kumpikaan joukkueista ei ollut Englannista. Hamburg voitti Juventuksen 1–0. Seuraavana vuonna Liverpool palasi kuitenkin jälleen entistä kovempana, ja vei cupin nimiinsä rangaistuslaukauskilpailulla ratkaistussa finaalissa Romaa vastaan joukkueen kotistadionilla Stadio Olimpicolla.

Vuonna 1985 Brysselin Heysel-stadionilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat Juventus ja Liverpool. Juventus voitti ottelun maalein 1–0, mutta suurin huomio kiinnittyi 39 ihmisen hengen vaatineeseen mellakkaan, joka alkoi Liverpoolin fanaattisten kannattajien hyökättyä Juventus-fanien kimppuun. Tämän seurauksena englantilaisjoukkueet suljettiin eurocup-peleistä viideksi vuodeksi, ja Liverpool kuuden vuoden ajaksi. (Katso: Heysel-stadionin onnettomuus)

1986–1988 – Bukarest, Porto ja PSV

Kun lähes koko vuosikymmenen Euroopan seurajoukkueiden kilpailuja hallinneet englantilaisjoukkueet olivat pannassa, uudistuivat voimasuhteet eurokentillä täydellisesti ja huipulla puhalsivat uudet, raikkaat tuulet.

Vuoden 1986 loppuottelussa kohtasivat Steaua Bukarest Romaniasta ja Barcelona. Sánchez Pizjuánilla Sevillassa pelatun, varsinaisen peliajan jälkeen maalittomaan tasapeliin päättyneen kamppailun vei rangaistuspotkukilpailussa nimiinsä Steaua. Vuonna 1987 Porto voitti cupin ensimmäisenä portugalilaisjoukkueena yli 25 vuoteen. Finaalissa kaatui Bayern München maalein 2–1. Seuraavana vuonna finaalissa olivat vastakkain PSV ja Benfica. Ratkaisu venyi jälleen rangaistuspotkukilpailuun, jonka voitti PSV.

1989–1992 – Milan, Belgradin Punainen Tähti ja Barcelona

20 vuoden tauon jälkeen Euroopan cupin voittajaksi palasi Milan, joka kaatoi Steaua Bukarestin Barcelonan Camp Noulla lukemin 4–0. Milan uusi cup-voittonsa myös seuraavalla kaudella, jolloin finaalissa kaatui Benfica. Vuoden 1991 Punaisen Tähden ja Marseillen välinen loppuottelu päättyi jälleen maalittomaan tasapeliin. Rangaistuspotkukilpailussa voiton vei jugoslavialaisjoukkue. Samalle kaudelle englantilaisjoukkueiden viiden vuoden panna oli umpeutunut, mutta hallitseva Englannin liigan mestari Liverpool ei voinut osallistua kilpailuun sille erityisesti asetetun lisärangaistuksen (yksi vuosi) vuoksi.

Viimeinen Euroopan cup pelattiin kaudella 1991–1992. Wembleyllä pelatussa loppuottelussa Barcelona voitti jatkoajalla Sampdorian 1–0.

1992 – Euroopan cupista Mestarien liigaksi

Kaudeksi 1992–1993 Euroopan seurajoukkueiden korkeimman kilpailun pelisysteemi muutettiin radikaalisti siten, että ennen varsinaista cup-muotoista vaihetta pelataan lohkovaihe. Myös kilpailun nimi muutettiin Mestarien liigaksi.

Vuonna 2010 loppuottelu pelattiin ensimmäisen kerran lauantaina, kun finaalipäivä siihen asti oli ollut keskiviikko.

Loppuottelut

Milanin mestaruusjuhlintaa 2007

Euroopan cup

Kausi	Mestari	Tulos	2. sija	Stadion
1955–1956	Real Madrid	4–3	Stade Reims	Parc des Princes, Pariisi
1956–1957	Real Madrid	2–0	Fiorentina	Santiago Bernabéu, Madrid
1957–1958	Real Madrid	3–2 ja.	Milan	Heysel, Bryssel
1958–1959	Real Madrid	2–0	Stade Reims	Neckarstadion, Stuttgart
1959–1960	Real Madrid	7–3	Eintracht Frankfurt	Hampden Park, Glasgow
1960–1961	Benfica	3–2	Barcelona	Wankdorf Stadion, Bern
1961–1962	Benfica	5–3	Real Madrid	Olympiastadion, Amsterdam
1962–1963	Milan	2–1	Benfica	Wembley Stadium, Lontoo
1963–1964	Internazionale	3–1	Real Madrid	Praterstadion, Wien
1964–1965	Internazionale	1–0	Benfica	Stadio Giuseppe Meazza/San Siro, Milano
1965–1966	Real Madrid	2–1	Partizan	Heysel, Bryssel
1966–1967	Celtic	2–1	Internazionale	Estádio Nacional, Oeiras
1967–1968	Manchester United	4–1 ja.	Benfica	Wembley Stadium, Lontoo
1968–1969	Milan	4–1	Ajax	Santiago Bernabéu
1969–1970	Feyenoord	2–1 ja.	Celtic	Stadio Giuseppe Meazza/San Siro, Milano
1970–1971	Ajax	2–0	Panathinaikos	Wembley Stadium, Lontoo
1971–1972	Ajax	2–0	Internazionale	De Kuip, Rotterdam
1972–1973	Ajax	1–0	Juventus	Stadion Crvena Zvezda, Belgrad
1973–1974	Bayern München	1–1 ja. 4–0 (uusinta)	Atlético Madrid	Heysel, Bryssel
1974–1975	Bayern München	2–0	Leeds United	Parc des Princes, Pariisi
1975–1976	Bayern München	1–0	Saint-Étienne	Hampden Park, Glasgow
1976–1977	Liverpool	3–1	Borussia Mönchengladbach	Olympiastadion, Rooma
1977–1978	Liverpool	1–0	Club Brugge	Wembley Stadium, Lontoo
1978–1979	Nottingham Forest	1–0	Malmö	Olympiastadion, München
1979–1980	Nottingham Forest	1–0	Hamburg	Santiago Bernabéu, Madrid
1980–1981	Liverpool	1–0	Real Madrid	Parc des Princes, Pariisi
1981–1982	Aston Villa	1–0	Bayern München	De Kuip, Rotterdam
1982–1983	Hamburg	1–0	Juventus	Olympastadion, Ateena
1983–1984	Liverpool	1–1 ja. 4–2 rp.	Roma	Olympiastadion, Rooma
1984–1985	Juventus	1–0	Liverpool	Heysel, Bryssel
1985–1986	Steaua Bukarest	0–0 ja. 2–0 rp.	Barcelona	Sánchez Pizjuán, Sevilla
1986–1987	Porto	2–1	Bayern München	Praterstadion, Wien
1987–1988	PSV	0–0 ja. 6–5 rp.	Benfica	Neckarstadion, Stuttgart
1988–1989	Milan	4–0	Steaua Bukarest	Camp Nou, Barcelona
1989–1990	Milan	1–0	Benfica	Praterstadion, Wien
1990–1991	Punainen Tähti	0–0 ja. 5–3 rp.	Marseille	Stadio San Nicola, Bari
1991–1992	Barcelona	1–0 ja.	Sampdoria	Wembley Stadium, Lontoo

Mestarien liiga

Kausi	Mestari	Tulos	2. sija	Stadion	Katsojia
1992–1993	Marseille	1–0	Milan	Olympiastadion, München	64 400
1993–1994	Milan	4–0	Barcelona	Olympiastadion, Ateena	70 000
1994–1995	Ajax	1–0	Milan	Ernst Happel Stadion, Wien	49 825
1995–1996	Juventus	1–1 (4–2 rp.)	Ajax	Olympiastadion, Rooma	70 000
1996–1997	Borussia Dortmund	3–1	Juventus	Olympiastadion, München	59 000
1997–1998	Real Madrid	1–0	Juventus	Amsterdam ArenA, Amsterdam	48 500
1998–1999	Manchester United	2–1	Bayern München	Camp Nou, Barcelona	90 245
1999–2000	Real Madrid	3–0	Valencia	Stade de France, Saint-Denis	80 000
2000–2001	Bayern München	1–1 (5–4 rp.)	Valencia	Stadio Giuseppe Meazza/San Siro, Milano	74 400
2001–2002	Real Madrid	2–1	Bayer Leverkusen	Hampden Park, Glasgow	50 499
2002–2003	Milan	0–0 (3–2 rp.)	Juventus	Old Trafford, Manchester	63 300
2003–2004	Porto	3–0	Monaco	Arena AufSchalke, Gelsenkirchen	53 053
2004–2005	Liverpool	3–3 (3–2 rp.)	Milan	Atatürk Olimpiyat, Istanbul	80 000
2005–2006	Barcelona	2–1	Arsenal	Stade de France, Saint-Denis	80 000
2006–2007	Milan	2–1	Liverpool	Olympiastadion, Ateena	74 000
2007–2008	Manchester United	1–1 (6–5 rp.)	Chelsea	Lužniki, Moskova	67 310
2008–2009	Barcelona	2–0	Manchester United	Olympiastadion, Rooma	62 467
2009–2010	Internazionale	2–0	Bayern München	Santiago Bernabéu, Madrid	80 100
2010–2011	Barcelona	3–1	Manchester United	Wembley Stadium, Lontoo	87 695
2011–2012	Chelsea	1–1 (4–3 rp.)	Bayern München	Allianz Arena, München	66 000

Eniten voittoja

Tiedosto:Las copas de europa!.jpg

Voittopokaalit esillä Real Madridin museossa

Seuroittain

#	Seura	Voittoja	2. Sija
1	Real Madrid	9	3
2	Milan	7	4
3	Liverpool	5	2
4	Ajax	4	2
=	Bayern München	4	5
=	Barcelona	4	3

Sarjoittain

#	Sarja	Voittoja	2. Sija
1	Espanja	13	9
2	Italia	12	14
=	Englanti	12	7
4	Saksa	6	8
=	Alankomaat	6	2

Katso myös

• Luettelo jalkapallon Mestarien liigassa pelanneista suomalaisista
• Luettelo jalkapallon Mestarien liigan voittaneista pelaajista
• Luettelo Mestarien liigassa eniten maaleja kaudessa tehneistä pelaajista

Aiheesta muualla

• UEFA-COEFFICIENTS.COM - Country Ranking and Champions League Statistics
• UEFA Champions League
• Urheiluviikon uutisia Mestarien liigasta
• Mestarien liigan ottelut, pelaajat ja sarjataulukot

Mestarien liiga 2017–2018

Pudotuspelivaiheeseen selviytyneet joukkueet
Barcelona | Basel | Bayern München | Beşiktaş | Chelsea | Juventus | Liverpool | Manchester City | Manchester United | Porto | PSG | Real Madrid | Roma | Sevilla | Šah’tar Donetsk | Tottenham