Kataarit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee keskiaikaista liikehdintää. Sitä ei tule sekoittaa myöhäisantiikin novatiolaisiin.

Kataarit olivat keskiaikaisesta gnostilaisuudesta ja manikealaisuudesta polveutuvia lahkoja, jotka katolinen kirkko julisti harhaoppisiksi. Kataarilaisuus kehittyi 900-luvulla. Se vaikutti laajalti läntisessä Euroopassa, mutta sen ydinalueita oli Languedoc eteläisessä Ranskassa ja Lombardia Pohjois-Italiassa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kataarilaisuuden arvellaan alun perin syntyneen Balkanilla noin vuonna 1000 (bogomiilit) ja levinneen sieltä muualle Eurooppaan, muun muassa Italiaan, Saksaan ja Ranskaan. Kataarilaisuus katosi Ranskasta viimeistään 1350-luvun paikkeilla. Katolinen kirkko kävi lahkolaisia vastaan niin sanotun albigenssisodan, ja myöhemmin uskovia vainottiin inkvisition avulla.

Nimitys "kataari" tulee ilmeisesti kreikan sanasta katharos, "puhtaat". Toinen ehdotettu alkuperä nimelle on latinan cattus, "kissa". Kissa yhdistettiin katolisen kulttuurin piirissä yleisesti noitiin ja kerettiläisiin. Käsitteen kataari ensimmäisiä käyttöyhteyksiä on Eckbert von Schönaun kirjoitus Kölnin kerettiläisistä 1181: "Hos nostra germania catharos appellat."

Kataarit karkotetaan Carcassonesta vuonna 1209.

Kataareita kutsuttiin myös albigensseiksi. Nimitys on peräisin 1100-luvun lopusta ja sitä käytti kronikoitsija Geoffroy du Breuil Vigeoisilainen vuonna 1181. Nimi viittaa eteläiseen Albin kaupunkiin (muinainen Albiga). Määritelmä on väljä ja se sijaitsi noin Toulousen tienoilla.

Oppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkein katarismin ja kristinuskon välinen opillinen ero oli kataarien ehdoton dualismi. Kataarien mukaan henki oli hyvää ja liha saastaista. Heidän mukaansa oli olemassa kaksi toisistaan riippumatonta jumalaa: henkisen maailman luonut hyvä Jumala ja aineellisen maailman luonut paha Saatana.[1]

Katarismin oppien uskollinen noudattaminen edellytti kieltäytymistä lähes kaikista maallisista iloista, sillä vain siten voitiin irrottautua kokonaan Saatanan vallasta. Käytännössä kuitenkin vain harvat kataarit noudattivat opinkappaleitaan ehdottomasti, ja kataarit jakoivatkin uskovat kahteen ryhmään, tavallisiin uskoviin (credentes) sekä hyviin miehiin ja naisiin (bons homs, bonas femnas). Hyvät miehet ja naiset olivat kataarien henkisiä johtajia, ja he elivät pidättyväistä elämää.[2] He eivät saaneet harrastaa sukupuolisuhteita ja noudattivat tarkkaa ruokavaliota, johon ei kuulunut lihaa, vain kala ja kasvisravinto oli sallittua. Tavallinen kataarikansa sen sijaan sai viettää melko vapaata ja rajoituksetonta elämää. Vasta kuolinvuoteella uskovalle annettiin kaste, joka saattoi päättyä paaston aiheuttamaan kuolemaan.

Katolinen kirkko koki kataarien vaikutusvallan Etelä-Ranskassa uhkaksi omalle toiminnalleen. Toisaalta kirkko myös muutti toimintatapojaan kataarivaikutuksen seurauksena ja alkoi määritellä oppiaan täsmällisemmin dogmein. Askeesillaan kataarit kiinnittivät kirkon huomiota köyhäinhoidossa tapahtuneisiin laiminlyönteihin. Köyhyyden ihanteen noudattamisessa kataareilla on yhtymäkohtia valdolaisiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heikkilä & Niskanen 2004, s. 215
  2. Heikkilä & Niskanen 2004, s. 216

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kataarit.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • H. Söderberg(1949): La religion des Chatares
  • A. Borst(1953): Die Katharer
  • Emmanuel Le Roy Ladurie (1984): Montaillou – ranskalainen kylä 1294–1324. Helsinki: Otava.
  • Stephen O’Shea (2001): The Perfect Heresy : the Revolutionary Life and Death of the Medieval Cathars. London: Profile Books.