Arminiolaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jacob Arminius (1560-1609)

Arminiolaisuus on hollantilaisen teologin Jacobus Arminiuksen (15601609) mukaan nimetty oppi. Arminiolaiset vastustivat tiukkaa kalvinismia, ja he muodostivat ensin puolueen ja sitten erillisen uskontokunnan Hollannin reformoidussa kirkossa.

Perustaja Jakob Arminius[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arminiolaisuuden perusti Jacobus Arminius (1560–1609), joka oli uskonnonopettaja Leidenissä 1609. Vuonna 1609 Arminius halusi pehmentää oppia predestinaatiosta ja armosta, ja tämän vuoksi hän joutui yhteen opettajatoverinsa Francis Gomarin kanssa, sekä pastoreiden ja opettajien kanssa, jotka noudattavat belgialaista uskontunnustusta. Hän kuitenkin kuoli pian sen jälkeen jatkuvasti laajenevan kiistan aikana.

Dortin kirkolliskokous (1618–1619)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dortin kirkolliskokous 13. marraskuuta 1618.

Dordrechtin kanon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteenveto Dordrechtin kanoneista viidessä kohdassa:

  1. Täydellinen turmeltuneisuus (täydellinen kyvyttömyys tehdä hyvää).
  2. Ehdoton valinta
  3. Rajoitettu sovitus (osittainen tai rajoitettu lunastus)
  4. Vastustamaton armo
  5. Pyhien pysyvyys (pelastuminen pelastukseen asti)

Asettamalla yllä olevien pisteiden englanninkielisten vastineiden nimikirjaimet vierekkäin, saamme kukan (englanninkielisen) nimen: TULIP – (1. Total Depravity, 2. Unconditional Election, 3. Limited Atonement, 4. Irresistible Grace, 5. Perseverance of The Saints). Englanninkielisessä maailmassa tätä lyhennettä käytetään viittaamaan kalvinismin viiteen kohtaan. Vaikka nämä viisi kohtaa esittävät uskollisesti ja oikein kalvinismin olemuksen, kalvinismi kokonaisuudessaan on paljon enemmän kuin tämä.

Arminiolaisuuden viisi kohtaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arminiolaisuuden viiden kohdan sisältö on seuraava:

  1. Jumala on ennaltamäärännyt iankaikkiseen pelastukseen ne, joiden hän tiesi pysyvän uskossa loppuun asti, eli ennaltamääräys on ehdollinen ja yleinen, eli se koskee kaikkia ihmisiä.
  2. Jeesus on sovittanut jokaisen ihmisen synnit kuolemallaan, mutta vain ne, jotka uskovat häneen, saavat sovituksen hyödyt.
  3. Usko ja parannus ovat Jumalan lahja.
  4. Armo Jumalan lahjana jää tehottomaksi, jos syntisen ihmisen tahto on sitä vastaan.
  5. Tällä tavoin uskon ja armon tila voidaan menettää.

Synodin seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arminiolaisuuden esittämät näkymykset tuomittiin vuonna 1619 Dordtin kanoneissa, jotka määrittelivät reformoitujen kirkkojen virallisen opin arminiolaisuuden haastamissa uskonkysymyksissä.[1]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arminianismista tuli suhteellisen vaikutusvaltainen liike Euroopassa, ja se innoitti kasvavaa humanistista kulttuuriliikettä. Uskonnollisena suuntauksena, omina erillisinä kirkkokuntinaan, se on nykyään suhteellisen pieni, mutta koska se vaikutti Englannin kirkkoon (virallisesti vuodesta 1628), metodismin perustajaan John Wesleyhyn ja Yhdysvaltojen reformoituun herätysliikkeeseen 1800-luvun puolivälissä, sen opillinen kanta elää edelleen anglikaanisessa kirkkojen yhteisössä, metodismissa, baptismissa ja monissa evankelikaalisissa kirkkokunnissa Yhdysvalloissa. Ja jos vain usko riittää, liike liittyy hyvin esimerkiksi Søren Kierkegaardin "uskon irrationalismin" subjektiiviseen filosofiaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bokor József (szerk.). Arminiánusok, A Pallas nagy lexikona. Arcanum: FolioNET (1893–1897, 1998.). ISBN 963 85923 2 X 
  • Owen Chadwick : A reformáció, Osiris Kiadó, 1998, ISBN 963 379 2630
  1. The Canons of Dordt The Center for Reformed Theology and Apologetics. Viitattu 9.7.2009. (englanniksi)