Espanjalainen arkkitehtuuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Iberian niemimaan sijainti Euroopan lounaiskulmassa teki siitä kulttuurien kohtauspaikan etelän ja pohjoisen välillä, minkä vuoksi se oli laajasti osallisena maailman taiteen ja arkkitehtuurin kehittymisessä. Karthagon, Kreikan ja Rooman siirtokunnat loivat perustan Hispanian sivilisaation ensimmäiselle vuosituhannelle. Roomalaiset huvilat, akveduktit, riemukaaret ja circusareenat olivat merkkejä roomalaisesta kulttuurista. Kristinusko levisi Iberian niemimaalle samaan aikaan kuin muihinkin Rooman provinsseihin. Myöhemmin seudun ottivat haltuunsa germaanit, erityisesti visigootit, jotka perustivat valtakuntansa ja kehittivät varhaista kristillistä basilika-arkkitehtuuria.[1]

Maurit valtasivat Iberian niemimaan vuonna 711 ja ajoivat visigootit Asturiaan. Islamilaisuus aikaansai niemimaalle uuden roolin sulatusuunina idän ja lännen välillä. Kalifaatin aikana Córdobasta tuli kulttuurin ja tieteen keskus. Mozarabeiksi kutsutut kristityt omaksuivat hallitsijoiden arabikulttuurin, mikä näkyy heidän rakentamissaan kirkoissa. 900-luvulta lähtien kristityt tekivät sotaretkiä etelässä asuvia maureja vastaan. Islamilainen kausi kesti kauan ja päättyi vasta reconquistaan, joka huipentui Granadan antautumiseen 1400-luvun lopulla. Kun muslimit jäivät asumaan valloitetulle alueelle, syntyi vuorovaikutuksesta mudéjar-tyyli.

Romaaninen taide ja arkkitehtuuri kehittyi niemimaan pohjoisosissa. Alussa se sai muotonsa luostarien rakentajien yksinkertaisena arkkitehtuurina, joka oli samankaltaista Etelä-Euroopassa Lombardiasta Navarraan. Lisääntynyt pyhiinvaeltaminen Santiago de Compostelan katedraaliin johti vuorovaikutukseen muun Euroopan, erityisesti Ranskan kanssa.[1] Espanjalaista gotiikkaa edustavat Toledon, Burgosin ja Leónin katedraalit, joiden siro arkkitehtuuri on samantapaista kuin Pohjois-Ranskassa, kun taas välimeren seudun katedraaleille on ominaista leveä yksilaivaisuus ja tilallinen yhtenäisyys.[2] Kaarle V:n valtakaudella 1500-luvun lopussa ilmestyi barokki, jonka huipentuma on vuonna 1738 rakennettu Santiago de Compostelan katedraalin Obradoiro-julkisivu. Espanjalainen barokki vaikutti voimakkaasti myös Latinalaisessa Amerikassa. Rokokoon aikakausi oli Espanjassa lyhyt. Uusklassisismi saavutti huippunsa Juan de Villanuevan ja aikalaistensa töissä.

1800-luvulla saapuivat kertaustyylit ja eklektismi sekä toisaalta teollisen vallankumouksen vauhdittama materiaalien uudenlainen käyttö, kuten lasin ja raudan arkkitehtuuri. 1900-luvun alun art nouveau -tyylin johtohahmoja oli Antoni Gaudí. Modernistista arkkitehtuuria edistivät arkkitehtiryhmät, kuten GATEPAC.

Espanjassa on Unescon maailmanperintöluettelossa toiseksi eniten rakennuksia maailmassa; ainoastaan Italiassa on enemmän.[3]

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naveta des Tudons, Menorca

Pronssikaudella Baleaareilla kehittyi megaliittinen kulttuuri, joka kesti Rooman valloitukseen asti 123 eaa., jonka jälkeen se rappeutui. Kulttuuri sai vaikutteita Karthagosta, Kreikasta ja Roomasta.[4] Yhä nykyisinkin pelloilla teiden varsilla on tornimaisia kivirakennelmia, joita nimitetään talaioteiksi, ja t-kirjaimen muotoisia tauleja. Ne ovat aikakaudelta 1400 vuotta eaa.[5] Talaioteilla tiedetään olleen puolustuksellinen tarkoitus ja liittyvän Sardinian nuraghekulttuuriin. Navetojen ajatellaan olleen hautoja. Sitä vastoin taulojen merkitys ei ole varmistunut.[4]

Roomalainen aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hispanian arkkitehtuuria ja taidetta Rooman vallan ajalta ei oikeastaan voi nimittää espanjalaiseksi, vaan ne olivat Rooman imperiumin tuotoksia.[6] Rooman arkkitehtipalveluja käyttivät sekä valtio että yksityishenkilöt, ja tärkeimmät julkiset työt suunnittelivat arkkitehdit ja insinöörit, jotka olivat armeijan palveluksessa. Segovian akvedukti, Alcántaran silta ja Méridan amfiteatteri rakennettiin siten.[7]

Esiromaaninen aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Visigootit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinusko levisi Iberian niemimaalle samaan aikaan kuin muihinkin Rooman provinsseihin. Myöhemmin seudun ottivat haltuunsa germaanit, erityisesti visigootit, jotka perustivat valtakuntansa[1] ja sijoittivat pääkaupunkinsa Toledoon (silloinen Toletum).[8] Visigootit omaksuivat varhaisen, italialaisiin ja pohjoisafrikkalaisiin malleihin perustuneen kristillisen basilika-arkkitehtuurin ja kehittivät sitä edelleen.[1] Tärkeimpiä visigoottien säilyneitä kirkkoja ovat San Juan de Baños, San Pedro de la Nave ja Santa Comba de Bande.[8]

Asturialainen arkkitehtuuri ja mozarabit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maurit kukistivat visigootit Toledossa vuonna 714 ja ajoivat heidät Asturiaan.[9] Tämä suhteellisen pieni mutta aktiivinen kuningaskunta loi siteet karolingeihin 800-luvulla.[1] Tukikohta sijaitsi Oviedossa Kantabrian vuorten takana. Alfonso II:n hallitsijakaudella aloitettiin merkittäviä rakennusprojekteja. Ensisijaisesti ne olivat kirkkoja, jotka noudattivat vanhaa visigoottilaista kaanonia basilikaplaanista, jossa on kolme suorakulmaista itäistä apsista ja laivoja erottaa toisistaan vahvojen pilarien kannattelemat arkadit. Tuon ajan kirkoista tärkein on San Julián de los Prados, joka on linkki visigoottien vanhan arkkitehtuurin ja uuden asturialaisen arkkitehtuurin välillä, joka kehittyi Ramiro I:n lyhyellä hallitsijakaudella (842–850). Tuolloin rakennettiin Naranco-vuorelle Santa María del Naranco ja San Miguel de Lillo sekä Santa Cristina de Lena -kirkko 40 kilometriä Oviedosta etelään. Kaikki olivat saman, tuntemattoman arkkitehdin töitä ja niiden arkkitehtuuri ennakoi piirteitä, joita yleensä pidetään romaanisen ja goottilaisen arkkitehtuurin innovaatioina.[9]

Vakautettuaan asemansa Oviedon ympäristössä Asturian kuningaskunta alkoi valloittaa takaisin muslimeille menetettyjä alueita etelästä. Vuonna 914 pääkaupunki siirrettiin Leóniin. Samalla kun Asturian visigoottien erityinen arkkitehtuuri kehittyi, toinen kristittyjen arkkitehtuurityyli alkoi ilmaantua Al-Andalusissa erityisesti ajanjaksoina jolloin Córdoban kalifaatti suhtautui suvaitsevaisesti syntyperäisten espanjalaisten kristinuskoon. Huolimatta uskonnollisesta itsenäisyydestään nämä mozarabeiksi kutsutut kristityt omaksuivat hallitsijoiden arabikulttuurin. Mozarabipiirteisiä kirkkoja rakennettiin runsaasti, mutta vain osa niistä säilyi, kuten Santa María de Melque Toledossa ja San Cebrián de Mazote Valladolidissa. Tärkeimmät mozarabikirkot sijaitsevat kuitenkin Leónin alueella, joka uutena pääkaupunkina oli alkanut houkutella muualla vainottua väkeä. Hyvin säilynyt San Miguel de Escalada -kirkko sijaitsee noin 30 kilometriä Leónista itään. Koska mozarabien rakentaminen oli laaja-alaista ja hajanaista, monenlaisia kirkkojen topologioita ilmaantui, kuten variaatioita basilikan sekä kreikkalaisen ja latinalaisen ristin muotoisista pohjaratkaisuista. Yhteinen tekijä mozarabiarkkitehtuurille oli islamilaisten piirteiden omaksuminen, mutta varsinaista yhtenäistä tyyliä ei syntynyt.[9]

Al-Andalusin arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Al-Andalus

Maurien ajettua visigootit Asturiaan islamilaisuus aikaansai Iberian niemimaalle uuden roolin sulatusuunina idän ja lännen välillä. Antiikin Rooman Hispaniasta tuli siis keskiajalla arabien hallitsema.[1]

Córdoban kalifaatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Córdoba oli alkujaan roomalainen kaupunki, josta tuli islamilaisen Espanjan pääkaupunki arabien vallattua niemimaan vuosina 710–711. Córdobasta tuli kulttuurin ja tieteen keskus. Vuonna 755 paikallinen väestö myönsi Syyriasta verilöylyä paennutta umaijadille, Abd ar-Rahman I:lle emiirin eli sotilaskuvernöörin arvon, jonka myös hänen jälkeläisensä säilyttivät. 900-luvun alussa he ryhtyivät kutsumaan itseään kalifeiksi kilpaillen idän abbasidien ja Pohjois-Afrikan fatimidien kanssa. Córdoban muurien sisällä on kerrottu olleen 3 000 moskeijaa ja 300 yleistä kylpylää. Islamilaisessa maailmassa kaupungin ylitti vauraudessa vain Bagdad. Moskeijoista merkittävin oli nykypäiviinkin säilynyt Córdoban moskeija, joka oli islamilainen vastine kristillisille hovikirkoille, vaikkakin se on paljon suurempi kuin esimerkiksi Hagia Sofia. Moskeijan ensimmäisessä rakennusvaiheessa vuonna 786 arkkitehti kehitti ainutlaatuisen kaksoisarkadijärjestelmän, jonka avulla tilaan saatiin avaruutta ja valoa. Järjestelmää toistettiin rukoussalia laajennettaessa, kunnes vuosina 987–988 se saavutti nykyisen laajuutensa pinta-alan nelinkertaistuttua alkuperäisestä. Moskeija havainnollistaa, kuinka varhaiset islamilaiset arkkitehdit eivät yrittäneet kattaa laajoja tiloja holvein, eikä rakenteita piilotettu vaan ne jätettiin näkyviin geometrisessa koristeellisuudessaan.[1][10]

Taifat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Taifa

Córdoban kalifaatti päättyi 1031 ja Al-Andalus hajosi pieniksi taifoina tunnetuiksi pienoisvaltioiksi. Taifat kilpailivat keskenään ja niiden hallitsijat pyrkivät tekemään vaikutuksen rakentamalla linnoituksia ja palatseja. Palatseista on nykypäivänä jäljellä hyvin vähän. Parhaiten on säilynyt Zaragozan 1000-luvun toisella puoliskolla aloitettu Aljafería, jonka hevosenkengän muotoiset ja monijakoiset kaaret muistuttavat Córdoban moskeijasta.[11]

Almoravidit ja almohadit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Almoravidit ja almohadit

Almoravidit saapuivat Al-Andalusiin Pohjois-Afrikasta. Taifajohtajat olivat pyytäneet apua kristittyjen valloitettua Toledon vuonna 1085. Almoravidit ottivat Al-Andalusin haltuunsa vuonna 1090 pitäen pääkaupunkinsa Marrakechissa. Almoravidit noudattivat konservatiivista islamilaisen lain tulkintaa ja pyrkivät arkkitehtuurissa ja taiteessa ankaruuteen, mutta heidän myöhäistuotannossaan on merkkejä siitä, että he lopulta antoivat periksi Al-Andalusin yltäkylläisyydelle.[12]

1100-luvun puolivälissä almohadien berberidynastia syrjäytti almoravidit. Almohadit suosivat ornamentteja ja geometrisia muotoja ankarassa tyylissään. Sevillaan rakennetut suuri moskeija ja minareetti nimeltään La Giralda ovat tyyppiesimerkkejä almohadien tyylistä.[12]

Nasrid-dynastian arkkitehtuuri Granadassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nasrid-dynastia hallitsi Granadaa ja sen naapureita Jaénia, Almeríaa ja Málagaa Iberian niemimaan eteläosassa. Dynastia kohtasi jatkuvaa painostusta pohjoisesta kristityiltä armeijoilta, jotka valtasivat Valencian, Játivan ja Jaénin vuonna 1243 ja tekivät nasrideista suojelurahaa maksavia alamaisia. Vaikeasta poliittisesta tilanteesta huolimatta Granada pysyi kaksi ja puoli vuosisataa islamilaisen lännen keskuksena, joka houkutteli puoleensa oppineita. Useat poliittiset kriisit Pohjois-Afrikassa ja se, että Kastilia ja Aragonia liittoutuivat vuonna 1469 Isabellan ja Ferdinandin avioliiton myötä, johti nasridien vallan päättymiseen. Viimeinen Nasrid-johtaja karkoitettiin vuonna 1492. Samalla päättyi lähes 800-vuotinen islamilainen jakso Iberian niemimaalla.[13]

1300-luvulla Nasrid-sulttaanit omistautuivat mahtavien palatsiensa koristeluun. Heidän merkittävin yksittäinen saavutus on Alhambra. Se sijaitsee mäellä Granadan yllä ja oli muutakin kuin hyvin linnoitettu palatsi – se oli kuninkaallinen kaupunki, jonka rakentaminen kesti miltei kaksi vuosisataa.[13]

Mudéjar-arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

El Salvadorin kirkon torni. Teruel.
Pääartikkeli: Mudéjar

Mudéjar-tyylin katsotaan yleisesti syntyneen 1100-luvulla Sahagúnissa.[14] Kun kristityt kuninkaat valloittivat Al-Andalusin, muslimit jäivät asumaan valloitetulle alueelle.[15] Mudéjar ei ole yksittäinen puhdas tyyli, vaan se edustaa islamilaisen ja silloisen kristittyjen tyylin (romaaniikka, gotiikka tai renessanssi) sulaumaa, ja myös juutalaiset vaikuttivat siihen.[16] Tyyli vakiintui 1200-luvulla ja levisi etelään ja kaakkoon.[14] Aragoniassa kymmenen rakennusta on lisätty Unescon maailmanperintöluetteloon vaiheittain. Joukossa on kirkkoja, katedraaleja ja palatsi.[16]

Romaaninen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Romaaninen tyyli

900-luvulta lähtien kristityt tekivät sotaretkiä etelässä asuvia maureja vastaan. Romaaninen taide ja arkkitehtuuri kehittyi niemimaan pohjoisosissa. Alussa se sai muotonsa luostarien rakentajien yksinkertaisena arkkitehtuurina, joka oli samankaltaista Etelä-Euroopassa Lombardiasta Navarraan. Lisääntynyt pyhiinvaeltaminen Santiago de Compostelaan johti vuorovaikutukseen muun Euroopan, erityisesti Ranskan kanssa. Monumentaalisimmillaan romaaninen arkkitehtuuri näkyy merkittävissä basilikoissa, kuten San Isodorossa Léonissa ja Santiago de Compostelan katedraalissa.[1]

Reconquistan aikana raja muslimien ja kristittyjen alueiden välillä muuttui jatkuvasti. Linnoitusten ja linnojen rakentamisesta tuli yhtä tärkeää kuin uskonnollisesta rakentamisesta. Ávilan kaupungin muurit ovat ainoa säilynyt kokonaisen kaupungin käsittävä linnoitus tältä aikakaudelta Euroopassa ja esimerkki romaanisesta linnoitusarkkitehtuurista.[17]

Goottilainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goottilaisuus oli urbaani ilmiö, joka ilmestyi romaanisten luostarien vastakohdaksi. Sen keskeinen symboli oli katedraali. Espanjalaista gotiikkaa edustavat Toledon, Burgosin ja Leónin katedraalit, joiden siro arkkitehtuuri on samantapaista kuin Pohjois-Ranskassa. Välimeren seudun katedraaleille oli puolestaan ominaista leveä yksilaivaisuus ja tilallinen yhtenäisyys. Tilallinen ykseys säilyi myös silloin, kun laivoja oli useampi kuin yksi, kuten vuodesta 1328 lähtien rakennetussa Barcelonan Santa Maria del Marissa.[2]

Renessanssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjan renessanssi, joka alkoi 1400-luvun lopulla, sai vaikutteita Italiasta sekä omista ja Ranskan gotiikan perinteistä. Uusi renessanssityyli kukoisti Segoviassa ja Salamancassa, kun taas mudéjar-tyyli jatkoi vaikutustaan pohjoisessa, jossa oli havaittavissa taipumus islamilaiseen ornamentiikkaan.[2] Vuonna 1492 Kristoffer Kolumbus käynnisti ensimmäisellä tutkimusmatkallaan Amerikan valloituksen, ja aikaisemmin samana vuonna maurien viimeinen tukikohta, Granada siirtyi kristittyjen haltuun. Renessanssi ajoittui tälle kasvaneen espanjalaisen voiman ja itsetunnon aikakaudelle, joka päättyi kolmikymmenvuotisen sodan päättäneeseen Westfalenin rauhaan. Kaarle V:n palatsi on esimerkki täysrenessanssiarkkitehtuurista Espanjassa. Kaksikerroksinen rakennus on pohjaratkaisultaan noin 60-metrinen neliö, jonka sisällä on ympyränmuotoinen sisäpiha.[18]

Barokki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjalainen barokki ilmestyi 1500-luvun lopussa, Kaarle V:n valtakaudella. José Benito de Churriguera (1665–1725), joka suunnitteli Salamancan uuden katedraalin kupolin, veisti myös alttarin San Estebanin kirkkoon. Vuonna 1738 rakennettu Santiago de Compostelan katedraalin Obradoiro-julkisivu merkitsi barokkiarkkitehtuurin täyttymystä. Espanjalainen barokki vaikutti voimakkaasti myös Latinalaisessa Amerikassa.[19]

Rokokoon aikakausi oli Espanjassa lyhyt.[19]

Uusklassismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle III uudisti runsaasti kuningaskuntansa pääkaupunkia alkaen kaupungin pääportista Puerta de Alcalásta, jonka suunnitteli Francesco Sabatini. Portti edustaa siirtymäkautta barokista uusklassismiin. Juan de Villanueva oli yksi vaikutusvaltaisimmista uusklassismin edustajista Madridissa. Hän suunnitteli Pradon museon, joka on espanjalaisen uusklassismin tunnusomaisimpia rakennuksia. Se rakennettiin vuosien 1785 ja 1787 välissä alun perin luonnonhistorian museoksi, mutta muutettiin Pradon museoksi 1814. Villanuevan ohella Ventura Rodríguez oli merkittävä arkkitehti ja kuvanveistäjä uusklassismin kaudella Madridissa.[20]

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eklektismi, regionalismi ja kertaustyylit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun puolivälissä historiallisten tyylien tutkimuksen määrä ylitti Euroopassa aikaisemmat mittasuhteet. Rakennuksia alettiin suunnitella erilaisia "uus"-tyylejä noudattaen. Espanjassa uusgotiikasta, uusmudéjarista ja erilaisten tyylien yhdistelystä eli eklektismistä tuli yleisesti hyväksyttyä ja niitä käytettiin melko harkitsemattomastikin. Emilio Rodríguezin suunnittelemat vuonna 1874 rakennettu Plaza del Toros (sittemmin purettu härkätaisteluareena) ja Aguirre-koulu Madridissa sekä Antoni Gaudín suunnittelema Casa Vicens Barcelonassa ovat kolme tärkeää esimerkkiä uusmudéjar-arkkitehtuurista. Uusgotiikka oli erityisen tärkeää Barcelonassa, jossa se yhdistettiin nousevaan kansallistunteeseen.[21]

Lasin ja raudan arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten muuallakin Euroopassa, teollinen vallankumous aikaansai uudenlaista lasin ja raudan käyttöä rakentamisessa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Insinööri ja arkkitehti Alberto Palacio suunnitteli lasikatteisen Atochan rautatieaseman. Madridin Palacio de Cristal (kristallipalatsi) on Velázquez Boscon suunnittelema.[22]

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Art nouveau Kataloniassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Art nouveau eli jugend, joka tunnetaan Kataloniassa nimellä modernisme, omaksui ideoita John Ruskinilta ja Viollet-le-Ducilta. Sen estetiikkaan vaikuttivat muiden muassa William Morris, Walter Crane, Mackmurdo ja Mackintosh. Arkkitehdit Gaudí, Domènech i Montaner ja Puig i Cadafalch olivat suuntauksen johtohahmoja. Erityisesti Domènech i Montanerin (1849–1923) rooli oli olennainen. Uudistaessaan estetiikkaa arkkitehdit yhdistivät perinteisiä materiaaleja kuten tiiltä ja uusia materiaaleja kuten rautaa sekä uusia keraamisia tekniikoita.[23]

Modernismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1930 nuoret kansainvälistyneet arkkitehdit perustivat modernistisen GATEPAC-ryhmän (Grupo de Artistas y Técnicos Españoles Para el Progreso de la Arquitectura Contemporánea). Heidän mielestään espanjalainen arkkitehtuuri ei vielä ollut täyttänyt yhteiskunnan enemmistön tarpeita. Ryhmän tärkeimpiä jäseniä olivat Fernando García Mercadal, Josep Lluís Sert, Josep Torres Clavé ja José Manuel Aizpurúa.[24] GATEPAC saattoi yhteen alaryhmät Madridista, Baskimaasta ja Kataloniasta, jossa Sert oli jo 1929 perustanut GATCPAC-ryhmän. GATEPAC loi kasvualustan Walter Gropiuksen ja Le Corbusierin ajatuksille, joita tuohon aikaan kansainvälisesti edisti CIAM (Congrès internationaux d'architecture moderne).[25]

Vuoden 1929 maailmannäyttely pidettiin Barcelonassa. Ludwig Mies van der Rohe suunnitteli näyttelyä varten paviljonkirakennuksen. Vaikka rakennus purettiin seuraavana vuonna, Barcelona-paviljongilla oli suuri merkitys van der Rohen uralle ja yleisesti 1900-luvun arkkitehtuuriin. Paviljonki rakennettiin uudelleen 1986.[26]

Espanjan sisällissodan seurauksena Espanja eristäytyi kulttuurillisesti muusta maailmasta.[27] Francon ihanne suuresta arkkitehtuurista oli nationalistinen, klassistinen kitschi, millä oli lamaannuttava vaikutus moderniin arkkitehtuuriin.[28] Sisällissota ja jotkin ideologiset erimielisyydet johtivat GATEPAC-ryhmän hajoamiseen vuonna 1937, mutta ryhmällä oli silti vaikutusta sodan jälkeisellä aikakaudella erityisesti alkuperäisten jäsenien oppilaiden ja nuorempien kollegojen kautta.[25] Ideologisista syistä pariksi vuosikymmeneksi kielletty moderni arkkitehtuuri palasi Espanjaan 1950-luvun lopulla. Uusi talouskasvu loi optimismia. Modernismia toteuttivat vanhat mestarit, kuten Josep Antoni Coderch, Alejandro de la Sota, Miguel Fisac ja Francisco Javier Sáenz de Oiza[29] sekä nuoremmat tulokkaat Oriol Bohigas, Antonio Fernández Alba, Fernando Higueras ja Antonio Vázquez de Castro.[30] Francon kuoltua 1975 julkisen sektorin arkkitehtuuri elpyi, kun eri alueet saivat laajempia itsehallinnollisia oikeuksia ja uusia rakennuksia tarvittiin.[29] Vuosisadan lopulla merkittäviä tapahtumia olivat Espanjan liittyminen Euroopan unioniin sekä vuoden 1992 kesäolympialaiset Barcelonassa ja Sevillan maailmannäyttely. Arkkitehdeista huomiota saivat etenkin Ricardo Bofill 1980-luvulla, Pritzker-palkinnon vuonna 1996 voittanut Rafael Moneo ja myöhemmin Santiago Calatrava.[31][30]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 vihitty Skotlannin parlamenttitalo herätti kansainvälistä huomiota. Rakennuksen suunnitteli Enric Miralles, joka ehti kuolla ennen rakennuksen valmistumista.[30]

Vuonna 2006 Richard Rogersin suunnittelema terminaali 4 Barajasin lentoasemalla Madridissa voitti brittiläisen Stirling-palkinnon.[32]

Vuonna 2011 otettiin käyttöön brasilialaisen arkkitehdin Oscar Niemeyerin suunnittelema kulttuurikeskus Centro Niemeyer. Keskus sijaitsee Avilésissa, Asturian maakunnassa.[33]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Barral i Altet, s. 7
  2. a b c Barral i Altet, s. 8
  3. Spanish Architecture Overview www.spanish-art.org. Viitattu 18.1.2016. (englanniksi)
  4. a b Barral i Altet, s. 23–24
  5. Kiiskinen, Heljä: Rauhallinen Menorca (maksullinen linkki) HS - Meno & Paluu. 13.10.2007. Viitattu 27.2.2012.
  6. Barral i Altet, s. 33
  7. Barral i Altet, s. 46
  8. a b Lapunzina, Alejandro: ”Introduction”, Architecture of Spain, s. 30–31. Greenwood Publishing, 2005. ISBN 978-0-313-31963-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.2.2016). (englanniksi)
  9. a b c Lapunzina, Alejandro: ”Introduction”, Architecture of Spain, s. 35–37. Greenwood Publishing, 2005. ISBN 978-0-313-31963-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.2.2016). (englanniksi)
  10. Honour, Hugh & Fleming, John: ”Islamilainen Espanja”, Maailman taiteen historia, s. 307–310. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 9511114867.
  11. 11th C al-Andalus: Taifa kingdoms. spainthenandnow.com. Viitattu 14.2.2016. (englanniksi)
  12. a b The Art of the Almoravid and Almohad Periods (ca. 1062–1269) lokakuu 2001. The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 20.2.2016. (englanniksi)
  13. a b The Art of the Nasrid Period (1232–1492) lokakuu 2002. The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 20.2.2016. (englanniksi)
  14. a b Arquitectura Mudéjar arteguias.com. Viitattu 11.3.2012. (espanjaksi)
  15. Mudéjar Art 2004–2012. Museum With No Frontiers. Viitattu 11.3.2012. (englanniksi)
  16. a b Mudejar Architecture of Aragon Unesco. Viitattu 11.3.2012. (englanniksi)
  17. Lapunzina, Alejandro: ”Introduction”, Architecture of Spain, s. 43. Greenwood Publishing, 2005. ISBN 978-0-313-31963-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.2.2016). (englanniksi)
  18. Patrick, James: Renaissance and reformation, s. 46. Tarrytown, 2007. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.2.2016). (englanniksi)
  19. a b Barral i Altet, s. 10
  20. Neoclassicist Architecture www.spanish-art.org. Viitattu 18.1.2016. (englanniksi)
  21. Lapunzina, Alejandro: ”Introduction”, Architecture of Spain, s. 56. Greenwood Publishing, 2005. ISBN 978-0-313-31963-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.2.2016). (englanniksi)
  22. Arquitectura del Hierro arteespana.com. Viitattu 3.3.2016. (espanjaksi)
  23. Figueras, X.: Art Nouveau in Catalonia www.gaudiallgaudi.com. Viitattu 11.11.2012. (englanniksi)
  24. El GATEPAC. Grupo de Artistas y Técnicos Españoles Para el Progreso de la Arquitectura Contemporánea arteespana.com. Viitattu 5.1.2016. (espanjaksi)
  25. a b Rodgers, Eamonn J.: Encyclopedia of Contemporary Spanish Culture, s. 222. . ISBN-13 978-0415131872. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.1.2016). (englanniksi)
  26. The Pavilion Fundació Mies van der Rohe. Viitattu 7.1.2016. (englanniksi)
  27. Viejo-Rose, Dacia: Ashes and Granite. Destruction and Reconstruction in the Spanish Civil War and its Aftermath toukokuu 2012. Reviews in History. Viitattu 7.1.2016. (englanniksi)
  28. Benjamin Forgey: Gains in Spain: Once-Staid Architecture Soars Ahead of the Curve The Washington Post. 12.2.2006. Viitattu 7.1.2016. (englanniksi)
  29. a b Glancey, Jonathan: Francisco Javier Sáenz de Oiza The Guardian. 5.10.2000. Viitattu 20.2.2016. (englanniksi)
  30. a b c Riley, Terence: On-site: New Architecture in Spain, s. 8. New York: The Museum of Modern Art, New York, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.1.2016). (englanniksi)
  31. Rafael Moneo of Spain Named the 1996 Pritzker Architecture Prize Laureate The Hyatt Foundation. Viitattu 17.3.2016. (englanniksi)
  32. Welch, Adrian: Stirling Prize 2006 http://www.e-architect.co.uk. Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)
  33. Richardson, Paul: A great white hope in Avilés, Asturias The Guardian. 1.7.2011. Viitattu 17.3.2016. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cabrero, Gabriel Ruiz: The Modern in Spain. Cambridge, Massachusetts London: The MIT Press, 2001. ISBN 0-262-53172-0. (englanniksi)
  • Carver, Norman F. Jr.: Iberian Villages Portugal & Spain. Documan Press Ltd., 1982. ISBN 0-932076-03-3. (englanniksi)
  • Chueca Goitia, Fernando: Historia de la arquitectura española. Diputación de Ávila, 2001. ISBN 84-923918-7-1. (espanjaksi)
  • Saliga, Pauline & Thorne, Martha (toim.): Building in a New Spain. Barcelona: Editorial Gustavo Gili, S. A., 1992. ISBN 0-86559-098-2. (englanniksi)