Frank Gehry

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Frank Gehry luennoimassa vuonna 2007.
Gehryn suunnittelema Bilbaon Guggenheim-museo, valmistunut vuonna 1997.
Prahan Dancing House (”Tanssiva talo”), 1995.
Hannoverin Gehry Tower, 2001.
Vitra Design Museum, Weil am Rhein, Saksa, 1989

Frank Owen Gehry (alk. Ephram Owen Goldberg; s. 28. helmikuuta 1929 Toronto, Ontario, Kanada) on kanadalais-yhdysvaltalainen arkkitehti. Hän on asunut Yhdysvalloissa vuodesta 1947 lähtien. Gehrylle myönnettiin vuonna 1989 yksi maailman arvostetuimmista arkkitehtuuripalkinnoista, Pritzker-palkinto. Vuonna 2002 hänelle myönnettiin Companion of the Order of Canada -kunniamerkki.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gehry syntyi juutalaiseen perheeseen Kanadan suurimmassa kaupungissa Torontossa. Perheen sukunimi oli alun perin Goldberg, mutta he muutattivat sen vuonna 1947, jolloin he muuttivat Kanadasta Yhdysvaltain Kaliforniaan.

Gehry opiskeli Los Angeles City Collegessa (LACC). Sen jälkeen hän suuntasi Etelä-Kalifornian yliopiston arkkitehtuurin oppilaitokseen, josta hän myös valmistui. Valmistuttuaan Gehry vietti aikaansa työskentelemällä lukuisissa eri työpaikoissa. Hän aloitti myös kaupunkisuunnittelun opinnot Harvardin yliopiston muotoilun laitoksessa, mutta keskeytti opinnot.

Gehry ehti työskennellä perinteisen arkkitehtuurin parissa arkkitehtitoimistoissa Pereira and Luckman, Victor Gruen Associates ja Andre Remondet ennen kuin hän vuonna 1967 perusti ensimmäisen oman toimistonsa, Frank O. Gehry and Associates. Hänen nykyinen toimistonsa, Gehry Partners, LLP muodostettiin vuonna 2002.

Gehry vaalii yksityisyyttään eikä anna lehdistölle tarkkoja tietoja elämästään. Hän on nykyisin Yhdysvaltain kansalainen, ja hän asuu edelleen Kalifornian Los Angelesissa.

Gehryn arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gehry tunnetaan veistoksellisista rakennuksistaan. Massoittelu on vapaata ja monimuotoista. Julkisivupinnat ovat usein kaarevia kahteen suuntaan, materiaalina heijastava metallipinta. Gehryn tyyli polveutuu myöhäisestä modernismista, hänen teostensa katsotaan edustavan modernin arkkitehtuurin dekonstruktivismin suuntaa. Gehryn luomuksista on tullut suosittuja nähtävyyksiä, ja tunnetuimpiin kuuluvat Bilbaon Guggenheim-museo ja Los Angelesin Walt Disney Concert Hall.

Sydney Pollackin ohjaamassa Gehryn elämäkertadokumentissa Sketches of Frank Gehry (2005) Gehry mainitsee Alvar Aallon olleen hänen suurin inspiraation lähteensä.

Ratkaistakseen monimuotoisten rakennustensa suunnitteluongelmat Gehry on toimistossaan kehittänyt oman suunnittelusovelluksen. Järjestelmän pohjana toimii Catia, jonka päälle ohjelmistoyhtiö Gehry Technologies on kehittänyt rakennusmallinnusohjelmiston Digital Project. Aikaisemmin ainoastaan Gehryn toimistojen omassa käytössä ollut ohjelmisto julkaistiin vuonna 2005.

Teoksia (valikoima)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Companion of the Order of Canada -kunniamerkki, 2002
  • Arkkitehtuurin kultainen mitali, American Academy of Arts and Letters, 2002
  • RIBA:n (Royal Institute of British Architects) kultainen mitali, 2000
  • AIA:n (American Institute of Architects) kultainen mitali, 1999
  • Arkkitehtuurin ja taiteiden Kiesler -palkinto, 1998
  • National Medal of Arts -palkinto, 1998
  • Dorothy ja Lillian Gish -palkinto, 1994
  • Arkkitehtuurin Praemium Imperiale -palkinto, Japanin taideyhdistys, 1992
  • Wolfin taiteiden palkinto, Wolf-säätiö, 1992
  • Pritzker-palkinto, 1989
  • Arnold W. Brunnerin muistopalkinto arkkitehtuurista, American Academy of Arts and Letters, 1977

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]