Sodan ja rauhan miehet

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sodan ja rauhan miehet
Srm.jpg
Tyyli dokumenttipohjainen draama
Kestoaika 55-85 min/jakso, 10 jaksoa
Tekijä YLE TV2 teatteritoimitus
Pääosissa Keijo Komppa, Martti Pennanen, Leif Wager, Rolf Labbart, Mikko Niskanen
Alkuperämaa Suomi
Verkko TV2
Esitetty 3. joulukuuta 1978 – 11. helmikuuta 1979
Jaksoja 10
Aiheesta muualla
IMDb

Sodan ja rauhan miehet on Yleisradion TV2:n teatteritoimituksen tuottama dokumenttipohjainen näytelmäsarja, joka esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1978.

Sodan ja rauhan miehet kuvaa arkistolähteisiin sekä aikalais- ja asiantuntijahaastatteluihin pohjautuen Suomen ulkopoliittista kehitystä 1930-luvun loppupuolelta jatkosodan alkuun. Sarja herätti alkuvuoden 1979 aikana vilkkaan julkisen keskustelun kuvaamansa ajanjakson tapahtumista.

Sarjan ohjaaja Matti Tapio oli alkanut kerätä aiheeseen liittyvää materiaalia jo 1970-luvun alkuvuosina. Osaksi aiemmin julkaisematon materiaali alkoi kiinnostaa Tapiota niin, että hän taisteli Sodan ja rauhan miesten ohjelmaidean hyväksytyksi Yleisradion johdon ja etenkin pääjohtaja Erkki Raatikaisen epäluuloista huolimatta. Tapio itse ei ehtinyt nähdä mittavimman työnsä menestystä sen koko laajuudessa, sillä hän kuoli pian sarjan ensimmäisen osan esittämisen jälkeen joulukuussa 1978. [1]

Sisällysluettelo

Perustietoa [muokkaa]

  • Tuotantomaa: Suomi
  • Tyylilaji: dokumenttipohjainen draamasarja
  • Tuotannon aloitusvuosi: 1976
  • Ensiesitys Suomessa: 1978
  • Esityskanava: Yleisradio TV2
  • Jakson pituus: n. 70 min
  • Jaksojen määrä: 10

Näyttelijät [muokkaa]

Muita tekijöitä [muokkaa]

  • Matti Tapio - käsikirjoitus ja ohjaus
  • Leonid Bashmakov - musiikki
  • Kirsti Hakkarainen - pöytäkirjojen suomennos Hitler-Molotov -tapaamisesta marraskuulta 1940

Asiantuntijat [muokkaa]

Sarjan aiheuttamat reaktiot [muokkaa]

Neuvostoliiton suurlähetystö reagoi sarjaan kielteisesti. Ulkoministeriön alivaltiosihteerinä tuolloin toimineen Keijo Korhosen mukaan suurlähettiläs Vladimir Stepanov sanoi hänelle itsenäisyyspäivän vastaanotolla 1978, että ohjelma on törkeää Neuvostoliiton häpäisemistä ja Korhonen kantaa siitä vastuun.[2]

Sodan ja rauhan miesten ohjaaja Matti Tapio kertoi haastattelussa hieman ennen kuolemaansa: "Sodan syntyvaiheet ovat dramaattisinta näytelmää, mitä kuvitella saattaa. Todella eläneet henkilöt ovat vielä mielenkiintoisempia kuin kirjailijoiden luomukset: he ovat läpeensä lihaa ja verta." Keijo Komppa luonnehti kiitettyä rooliaan Ilkka-lehden haastattelussa: "J. K. Paasikiven rooli on ollut urallani ainutlaatuinen ja varmaan sellaiseksi jääkin. Tällainen näyttelijäntyö poikkeaa suuresti teatteriroolista, sepitteellisistä henkilökuvista. Dokumenttiarvoon pyrkivässä tulkinnassa ei voi panna omiaan, varsinkin kun on vielä niin suuri joukko henkilöitä, jotka tietävät, muistavat, tuntevat." [3]

Helsingin Sanomat julkaisi keväällä 1979 Jukka Tarkan yhteenvedon sarjan ympärillä käydystä lehdistöpolemiikista.[4] Sen mukaan Yleisradion tiedotusosaston leikearkistossa oli 350 kirjoitusta, jotka oli julkaistu kolmen kuukauden aikana 66 sanoma- ja aikakauslehdessä. Sisältöanalyysin perusteella myönteiset ja kielteiset kommentit jakautuivat melko tasan. Aluksi vasemmiston lehdet suhtautuivat sarjaan suopeasti, kun taas sitoutumattomat ja kokoomuslehdet olivat epäluuloisia. Sarjan edetessä tilanne muuttui. Kaiken kaikkiaan aktiivisimmin polemiikkiin osallistui ns. valtalehdistö, passiivisimmin SDP:n puoluelehdet. Sitoutumaton ja kokoomuslainen lehdistö korosti arvioissaan eniten sitä että sarja oli hyvin tehty. Keskustalehdet arvostivat historiantutkimuksen kansanomaistamista. SKP:n vähemmistö löysi sarjasta vähiten hyvää sanottavaa, SKP:n enemmistö totesi myös sen ansiot.

Urho Kekkosen päiväkirjoissa on kaksi Sodan ja rauhan miehiä käsittelevää lehtileikettä mutta ei yhtään presidentin omaa kommenttia. Toinen lehtileikkeistä on Keijo Korhosen kirjoitus, jossa hän vakuuttaa ettei ohjelma vahingoita idänsuhteita, ja toinen on edellä referoitu Tarkan analyysi.[5]

Ministeri Max Jakobsonin mukaan Sodan ja rauhan miehet oli Lapualaisoopperaan verrattavissa oleva merkkipaalu mielipideilmaston muuttumisesta: "Se noudatti tosin oikeaoppisesti paasikiviläistä itsekriittistä linjaa, mutta ihmiset olivat niin kyllästyneitä virallisten historiantulkintojen itseruoskintaan, että pienikin liikahdus toiseen suuntaan otettiin kiitollisuudella vastaan." [6]

Viitteet [muokkaa]

  1. ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980, s. 397. Helsinki: Otava, 1979.
  2. ↑ Keijo Korhonen: Sattumakorpraali, Otava 1999, s.102
  3. ↑ Mitä-Missä-Milloin 1980, s. 398–399.
  4. ↑ HS 29.4.1979, s.19, Jukka Tarkka: Mitä lehdet kirjoittivat Sodan ja rauhan miehistä?
  5. ↑ Urho Kekkosen päiväkirjat 4, Otava 2004, ss.317, 337
  6. ↑ Max Jakobson: Vallanvaihto: Havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1974–92, s. 236–237. Helsinki: Otava, 1992.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sodan_ja_rauhan_miehet&oldid=12689715