Eino S. Repo

Eino Sakari Repo (6. syyskuuta 1919 Isokyrö – 16. joulukuuta 2002 Helsinki) oli Oy Yleisradio Ab:n pääjohtaja 1965–1969 ja radiojohtaja 1969–1974. Hänen toimikauttaan yhtiön johdossa on kutsuttu ”Reporadion” ajaksi.

Eino S. Repo osallistui talvi- ja jatkosotaan rintamalla ja kotiutui 1944 kapteenina. Hän valmistui 1948 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta, pääaineenaan kirjallisuustiede. Valmistuttuaan hän toimi vapaana kirjallisuuskriitikkona ja kirjoitti arvosteluja mm. Uuteen Suomeen ja Parnassoon sekä radioon. Repo tunnettiin radikaalina kirjoittajana, ja hänen oli lopetettava Uudelle Suomelle työskenteleminen jouduttuaan riitaan sen pääkriitikon, konservatiivisen V. A. Koskenniemen kanssa.

Apu-lehden toimittajana Repo toimi 1958–1964, minkä jälkeen hänet valittiin Mainostelevision ohjelmajohtajaksi. Yleisradion pääjohtajan Einar Sundströmin jäätyä eläkkeelle 1965 Repo nostettiin hänen seuraajakseen Maalaisliiton ehdokkaana. Valintaa tuki presidentti Urho Kekkonen, jonka lähipiiriin Repo kuului.

Revon johtajakaudella yhtiössä toimeenpantiin useita uudistuksia. Yleisradiolle, jossa oli aikaisemmin lähetetty vain STT:n sähkeuutisia, perustettiin Ralf Fribergin johdolla oma uutistoimitus. Samalla voimistunut vasemmistolainen opiskelijaradikalismi sai jalansijaa yhtiössä. Repo antoi runsaasti tilaa nuorille toimittajille ja heidän yhteiskuntakriittisille ohjelmilleen, mikä herätti syytöksiä Yleisradion politisoitumisesta ja toi sille pilkkanimen ”Reporadio”. Yleisradiota myös syytettiin vasemmiston suorasta tukemisesta vuoden 1966 eduskuntavaalien aikana. Yksi Revon uudistuksia oli suoraan pääjohtajan alaisen Erikoistoimituksen perustaminen. Erikoistoimituksen vetäjänä toimi Reino Paasilinna, jonka aloitusohjelma ("Vakuutusasia on sydämenasia") 1966 herätti valtavan kohun julkisuudessa.

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi Repoa ei valittu pääjohtajaksi enää toiseksi viisivuotiskaudeksi. Hänen tilalleen tuli Erkki Raatikainen jonka kausi tunnetaan ns. normalisoitumisen kautena.

Repo valittiin 1969 Yleisradion radiojohtajaksi SKDL:n mandaatilla, ja tästä virasta hän jäi eläkkeelle 1974.

Zavidovo-vuodon kuulusteluissa Kekkosen kansliapäällikkö Antero Jyränki (sdp.) tunnusti antaneensa osan Zavidovo-muistiosta Revon nähtäväksi.

Eino S. Repo oli perustamassa Suomi–Chile-seuraa Tarja Halosen ja Jacob Södermanin kanssa.

Repo on myös käsikirjoittanut kolme dokumenttia, esiintynyt kahdessa dokumentissa ja näytellyt Vodkaa, komisario Palmu -elokuvassa, jossa näytteli itseään Yleisradion pääjohtajana.

Eino S. Revon nuorempi veli oli kustannusjohtaja Ville Repo.

Julkaisuja

• Repo, Eino S. (toim.): Toiset pidot Tornissa. Jyväskylä: Gummerus, 1954.
• Repo, Eino S.: Helsingin Puhelinlaitos 1882−1957. Helsinki: Weilin+Göös, 1956.
• Repo, Eino S. − Huovinen, Pentti: Kekkoskaskut. Helsinki: Weilin+Göös, 1966.
• Repo, Eino S.: Pihlajanmarjat: Muistelua vuosilta 1939−1969. Helsinki: Weilin+Göös, 1975.
• Repo, Eino S. − Repo, Ville: Päämies: Henkilökuva Urho Kekkosesta hänen presidenttiajaltaan. Helsinki: Weilin+Göös, 1985.

Aiheesta muualla

• Eino S. Repon muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
• Reporadion aika Ylen elävä arkisto
• Pääjohtaja Repo pakkolomalle Ylen elävä arkisto
• Kysymyksiä pääjohtaja Revolle Ylen elävä arkisto
• Pääjohtaja Revon Informatiivisen ohjelmapolitiikan julistus Ylen eläväarkisto

Yleisradion toimitusjohtajat