Kaleva (sanomalehti)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaleva
Kaleva.svg
Lehtityyppi päivälehti
Julkaisija Kaleva Oy
ISSN ISSN 0356-1356
Levikki 81 593 (2007)
Perustettu 1899
Päätoimittaja Markku Mantila
Sitoutuneisuus sitoutumaton, (1953 asti Edistyspuolue)
Kotipaikkakunta Oulu
Kotimaa Suomi
Sivukoko Broadsheet
Ilmestymistiheys ma–su
Kotisivu kaleva.fi
Kalevan toimitalo Karjasillalla.

Kaleva on Oulussa ilmestyvä sitoutumaton sanomalehti. Asianajaja Juho Raappanan vuonna 1899 perustama Kaleva on nykyisin Suomen neljänneksi levinnein seitsenpäiväinen sanomalehti. Virallisesti tarkastettu levikki vuonna 2007 oli 81 593 kappaletta.[1] Kalevaa julkaisee Kaleva Oy, jonka suurimmat osakkeenomistajat ovat yksityishenkilöitä. Vuonna 2008 silloisen Kaleva Kustannus Oy:n toimitusjohtaja oli Jukka Haapalainen ja sanomalehti Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen. Uimonen jäi eläkkeelle vuodenvaihteessa 2009[2], ja uutena päätoimittajana aloitti maaliskuussa 2009 Markku Mantila.[3]

Kalevan toimitalo sijaitsee Karjasillan kaupunginosassa. Syksyllä 2012 toimitus, lehden paino ja postitus muuttavat Oulun Takalaanilaan, jonne Kaleva saa uuden painotalon[4].

Sisällysluettelo

[muokkaa] Hallitus ja johto

Kalevan julkaisijan, Kaleva Oy:n, hallitukseen kuuluu viisi jäsentä, joista yksi on nainen. Lisäksi toimivassa johdossa ei ole yhtään naista.[5]

Hallituksen kokoonpano:[6]

Jäsenet:

[muokkaa] Päätoimittajat

Kalevan päätoimittajat:[7]

[muokkaa] Lähteet

  1. Suomalaisten mieltymykset näkyvät lehtien levikeissä. Liite: LT-levikit 2007 yhteenvetotilastot (Lehdistötiedote) 7.4.2008. Helsinki: Levikintarkastus Oy. Viitattu 27.11.2008.
  2. Murtovaara, Arto: Kalevan päätoimittaja Risto Uimonen jää eläkkeelle Kaleva. 20.8.2008. Viitattu 19.7.2011.
  3. Kaleva saa päätoimittajan Pohjalaisesta HS.fi. 27.11.2008. Viitattu 19.7.2011.
  4. Kalevan uuden painotalon peruskivi muurattiin Takalaanilassa
  5. Kaleva-konserni – Johto Oulu: Kaleva Oy. Viitattu 19.7.2011.
  6. Kaleva Oy - Hallitus
  7. Yli sadan vuoden historia Oulu: Kaleva Oy. Viitattu 19.7.2011.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaleva (sanomalehti).
Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä