Jalo Kohonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jalo Kohonen
Jalo Kohonen opiskeluvuosinaan.
Jalo Kohonen opiskeluvuosinaan.
Kansanedustaja
4.4.1917–16.5.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Kuopion läntinen
Henkilötiedot
Syntynyt20. elokuuta 1884
Viipuri
Kuollut17. toukokuuta 1935 (50 vuotta)
Petroskoi
Ammatti toimittaja

Jalo Johan Kohonen (20. elokuuta 1884 Viipuri – 17. toukokuuta 1935 Petroskoi)[1] oli suomalainen toimittaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1917–1918. Sisällissodan aikana Jalonen toimi kansanvaltuuskunnan raha-asiainvaltuutettuna ja pakeni sodan loppuvaiheessa Neuvosto-Venäjälle.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalo Kohosen vanhemmat olivat Impilahdessa syntynyt ylijunailija Petter Kohonen (1859-1912) ja juukalainen Klara Maria Kakkinen (1857-1888).[2] Äidin kuoltua isä avioitui Mäntsälästä kotoisin olleen Josefina Nemlanderin (1858-1940) kanssa.[3] Kohonen kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta reaalilyseosta 1903 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1910.[4] Hän työskenteli Viipurissa ilmestyneen Työn toimittajana 1910-1915, Viipurin työväenopiston opettajana 1911-1915, Suomen Sosialidemokraattisen Nuorisoliiton Viipurin piirisihteerinä 1911–1912, osuuskauppapiirin neuvojana Viipurissa ja Kuopiossa 1912–1916 sekä Kuopiossa ilmestyneen Savon Työmiehen toimittajana 1915–1917.[2]

Opiskeluvuosinaan Kohonen kuului SSN:n ohella Ylioppilaiden Sosialidemokraattiseen Yhdistykseen.[5][6] Vuonna 1910 Kohonen osallistui SDP:n puoluetoimikunnan edustajana Kööpenhaminassa pidettyyn II internationaalin kongressiin.[7] Hän vaikutti myös osuustoimintaliikkeessä. Kohonen oli muun muassa sosialidemokraattien ehdokkaana SOK:n neuvontaosaston johtajaksi ja Yhteishyvän päätoimittajaksi, mutta tehtävään nimitettiin johtokunnan puheenjohtajan Väinö Tannerin kannattama Eliel Kopperi.[8] Vuonna 1916 KOhonen valittiin eduskuntaan.[2]

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan alettua Kohonen nimitettiin kansanvaltuuskunnan raha-asiainvaltuutetuksi. 33-vuotias Kohonen oli sen nuorin jäsen.[9] Kohonen kuului kansanvaltuuskunnan vähemmistöön, joka oli valmis siirtymään sosialismiiin.[10] Raha-asiainvaltuutettuna hän vastasi vallankumoushallituksen talouden ohella Suomen Pankin, Valtiokonttorin, Suomen rahapajan ja Tullihallituksen toiminnasta.[9] Kohonen totesi heti alkuun valtion rahatilanteen niin heikoksi, ettei katsonut voivansa ottaa yksinään vastuuta tilanteen vaatimista radikaaleista toimenpiteistä. Kohosen rinnalle toiseksi valtuutetuksi nimitettiin pankkivaltuuston puheenjohtaja Edvard Gylling, mutta koska hän oli sidottuna muihin tehtäviinsä,[9] perustettiin Kohosen avuksi Otto Wille Kuusisen ja Valfrid Perttilän muodostama finanssivaliokunta.[11] Suomen Pankin ylimpänä valvojana toimiessaan hän pyrki mahdollisimman jouhevaan ja maltilliseen vallanvaihtoon noudattamalla keskuspankkia koskeneita säädöksiä.[12] Helsingin valtauksen jälkeen Kohonen ehdotti kääntymistä Saksan puoleen rauhanvälittäjänä, mutta muut valtuutetut tyrmäsivät ajatuksen katsoessaan sen olevan luokkataisteluperiaatteen vastainen.[13] Kansanvaltuuskunnan siirryttyä Viipurin Kohonen pakeni huhtikuun lopussa Venäjälle.[2]

Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietarissa Kohonen ryhtyi toimittamaan punapakolaisille tarkoitettua Kumous-lehteä, jonka tilalle perustettiin jo toukokuun lopussa Vapaus.[14] Elokuussa 1918 hän toimi Moskovassa pidetyn SKP:n perustavan kokouksen sihteerinä.[15] Samana syksynä Kohonen lähetettiin puolueen edustajana Tukholmaan, jossa hän muodosti Ruotsiin asettuneiden punapakolaisten johtoryhmän yhdessä muun muassa Mauno Heimon, Yrjö Karppasen, Lauri Letonmäen, Johan Railon ja Arthur Useniuksen kanssa.[16] Kohonen käytti Ruotsissa useita salanimiä kuten ”Karlsson”, ”Koukku”, ”P. Krook”, ”Jalo Krook” ja ”Sven Larsson”.[9][17]

Kohonen palasi Venäjälle jo vuodenvaihteessa SKP:n sotilasjärjestön sihteeriksi.lähde? Hän vastasi myös sotilasjärjestön julkaisemien lentolehtisten ja Punasotilas-lehden toimittamisesta.[18] Elokuussa 1919 Kohonen ja Mandi Sirola valittiin Jukka Rahjan vaatimuksesta SKP:n keskuskomiteaan.[19] Venäjän sisällissodan kääntyessä bolshevikkien eduksi Kohonen näki tilanteen otolliseksi vallankumoukselle myös Suomessa. Hän ryhtyi keskuskomitean kannasta poiketen ajamaan suomalaisista ja suomensukuisista koottujen Puna-armeijan rykmenttien keskittämistä rajalle ja niiden hyökkäystä Suomeen. Erimielisyydet johtivat lopulta Kohosen ja Eino Rahjan eroon keskuskomiteasta helmikuussa 1920.[20] Syyskuun 1920 ja toukokuun 1921 välisen ajan Kohonen oli jälleen SKP:n edustajana Tukholmassa.[21]

Venäjälle palattuaan Kohonen kuului Pietarin kuvernementin kansanvalistusosaston suomalaisen jaoston johtoon yhdessä Elsa Aholaisen, Juhani Latukan, Jaakko Paavilaisen ja Väinö Raution kanssa.[22] Hän opiskeli myös Leningradissa toimineessa Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa 1922-1923.[23] Vuosina 1923-1926 Kohonen oli kansanvalistusjaoston alaisen suomenkielisen sivistysjaoston[24] ja Inkerin sivistystoimen johtaja sekä työskenteli opettajana Leningradin suomalaisessa työkoulussa ja Herzenille nimetyssä Leningradin valtiollisessa pedagogisessa instituutissa.[9][23] Vuonna 1926 Kohonen siirtyi Moskovaan valistusasian kansankomissariaatin pohjoisten kansallisuuksien ja suomalaisten valistusosaston johtajaksi.[25] Hänestä tuli 1920-luvun merkittävin suomenkielisen poliittisen propagandan ja kansanvalistuksen vaikuttaja, joka loi niiden suuntaviivat myös tulevaisuudelle.[15] Neuvostoliiton suomenkielisen väestön äidinkielen taidon ollessa usein heikkoa Kohonen painotti sen opetusta suomalaisissa kouluissa, kunhan ei samalla lietsota kansalliskiihkoa.[26] Kohosen aloitteesta perustettiin Kustannusosuuskunta Kirja,[27] jonka ohella hän oli muun muassa käynnistämässä 1923 ensimmäisen kerran pidettyjä suomenkielisiä kesäjuhlia.[28]

Kohonen oli saanut noottia liiallisesta alkoholinkäytöstään jo ensimmäsinä Tukholman aikoinaan[16] ja vuonna 1929 hänet erotettiin tehtävistään juopottelun takia. Jukka Lehtosaaren mukaan taustalla oli myös Kohosen toiminta Otto Wille Kuusista vastaan.[23] Kohonen siirtyi Petroskoihin Punainen Karjala -lehden toimitussihteeriksi ja kulttuuritoimittajaksi, jonka ohella hän työskenteli kielenkääntäjänä Moskovan radion ulkomaaosastolla.[9][15] Kohonen erotettiin Punaisen Karjalan toimituksesta keväällä 1935 ja hän kuoli myöhemmin toukokuussa runsaan alkoholin käytön jouduttamana.[29] Artturi Leinosen tietojen mukaan syynä oli alkoholin ja lääkkeiden aiheuttama sydänkohtaus.[15] Kohonen on haudattu Zarekan hautausmaalle.[30]

Kohosen kuolemasta levisi useita huhuja, sillä esimerkiksi Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsija Sasu Punanen epäili syyksi myrkytystä ja hänen väitetään myös kuolleen vankilassa.[31] Joissakin myöhemmissä lähteissä väitetään myös, että Kohonen olisi vangittu joko 1935 tai 1935 "suomalais-nationalismista" syytettynä ja hänet olisi teloitettu Stalinin vainojen aikana 1937-1938.[9] Artturi Leinosen vuonna 1943 salanimellä julkaismean Punaisen aallon ajelemana kirjan mukaan alkoholisoitunut ja katkeroitunut KOhonen menetti 1930-luvulla uskonsa kommunismiin sekä Neuvostoliittoon ja ryhtyi suunnittelemaan Suomeen pakenemista.[15]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalo Kohosen puoliso oli kansanedustaja Hanna Kohonen (o. s. Rönkkö), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1911. Heillä oli kaksi tytärtä, jotka elivät 1950-luvulla Moskovan lähellä.[2] Kohosen velipuoli oli jääkärimajuri Onni Kohonen.[32] Vuonna 1935 Onni Kohonen joutui pidätetyksi vakoilusta epäiltynä, kun hänen väitettiin vuonna 1918 käyneen tapaamassa Jalo Kohosta Pietarissa. Ilmiannolla epäiltiin myös olevan jotain tekemistä Jalo Kohosen kuoleman kanssa.[33]

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • N. K. Krupskaja : Varhaiskoulukasvatuksesta maaseudulla : III Yleisvenäläinen varhaiskoulukasvatuksen konferenssi. Vähemmistökansallisuuksien valistusneuvoston suomalainen osasto, Moskova 1926
  • V. I. Lenin : Sosialistinen vallankumous ja valistustehtävät : kirjoituksia ja puheita. Kirja, Leningrad 1929
  • N. K. Krupskaja : Muistelmia Leninistä : bolshevikkien maanalaista toimintaa ja toveri Lenin Suomessa vv. 1905-1907 ; kokoillut Jalo Kohonen. Kirja, Leningrad 1931

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Jalo Kohosen kuolinilmoitus. Punainen Karjala, 22.5.1935, nro 116, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.1.2020.
  2. ↑ a b c d e f Jalo Kohonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 17.9.2007.
  3. ↑ Petter Ollinpoika Kohonen 16.5.2022. Geni. Viitattu 28.3.2024.
  4. ↑ 28687. Kohonen, Jalo Juhani (PDF) Ylioppilasmatrikkeli 1903–1904. 25.8.2012. Helsingin yliopisto. Viitattu 28.3.2024.
  5. ↑ Puolueriennot: Sosial. dem. nuorisoliiton Viipurin osaston kokouksessa. Työ, 5.7.1907, nro 151, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 28.3.2024.
  6. ↑ Paavolainen, Jaakko: Nuori Tanner : menestyvä sosialisti. Elämäkerta vuoteen 1911, s. 302–303. Väinö Tannerin elämäkerta 1. Helsinki: Tammi, 1977. ISBN 951-30325-8-2.
  7. ↑ Paavolainen 1977, s. 385, 388.
  8. ↑ Paavolainen, Jaakko: Väinö Tanner : senaattori ja rauhantekijä. Elämäkerta vuosilta 1912–1923, s. 24–25. Väinö Tannerin elämäkerta 2. Helsinki: Tammi, 1979. ISBN 951-30499-1-4.
  9. ↑ a b c d e f g Keravuori, Kirsi: Kohonen, Jalo (s 1884) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 22.5.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 28.3.2024.
  10. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 121.
  11. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 190. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
  12. ↑ Kuusterä, Antti; Tarkka, Juha: Suomen Pankki 200 vuotta I : keisarin kassasta keskuspankiksi, s. 442. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-12427-1-0. Teoksen verkkoversio (PDF).
  13. ↑ Rinta-Tassi 1986, s. 480.
  14. ↑ Pennonen, Annina: ”Hihat heilumaan valistuksen vainioilla” : suomenkielinen poliittinen valistustyö Leningradissa ja Leningradin läänissä 1921–1927, s. 52. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2004. Teoksen verkkoversio (PDF).
  15. ↑ a b c d e Pennonen 2004, s. 19.
  16. ↑ a b Ylirakkola, Arvo: Edvard Gylling pakolaisena Ruotsissa. Helsingin Sanomat, 5.11.1968, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 29.3.2024.
  17. ↑ Tigerstedt, Örnulf: Vastavakoilu iskee : Suomen taistelu neuvostovakoilua vastaan 1919–1939, s. 46–47. Helsinki: Otava, 1943. Internet Archive.
  18. ↑ Hirvelä 2017, s. 94.
  19. ↑ Hirvelä, Jesse: Kahden sisällissodan vallankumoukselliset : Suomalaisen Kommunistisen Puolueen sotilasjärjestö Neuvosto-Venäjällä 1918‒1920, s. 23, 34-35. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2017. Teoksen verkkoversio (PDF).
  20. ↑ Hirvelä 2017, s. 79-82.
  21. ↑ Saarela, Tauno; Morgan, Kevin: ”Salaperäiset suomalaiset ja Britannian kommunismin synty”, Aave vai haave : Väki voimakas 11, s. 35. Tampere: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 1998. ISBN 951-95276-8-0. Teoksen verkkoversio (PDF).
  22. ↑ Pennonen 2004, s. 18.
  23. ↑ a b c Paastela, Jukka; Rautkallio, Hannu (toim.): Rakas kallis toveri : Kullervo Mannerin ja Hanna Malmin kirjeenvaihtoa 1932–33, s. 493. Porvoo; Helsinki; Juva: WSOY, 1997. ISBN 951-02204-5-0.
  24. ↑ Pennonen 2004, s. 18-19.
  25. ↑ Pennonen 2004, s. 20.
  26. ↑ Pennonen 2004, s. 98.
  27. ↑ Pennonen 2004, s. 60.
  28. ↑ Pennonen 2004, s. 72-73.
  29. ↑ Rovio, Kustaa: Tosiasiat päälaellaan. Punainen Karjala, 28.7.1935, nro 171, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.1.2020.
  30. ↑ Jalo Kohosen hautaus. Punainen Karjala, 23.5.1935, nro 117, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.3.2024.
  31. ↑ ”Sasu Punanen” [Yrjö Räisänen]: Mitä Sasulle kuuluu. Suomen Sosialidemokraatti, 13.7.1935, nro 187, s. 3, 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 24.3.2024.
  32. ↑ Pidätetty upseeri on jääkärimajuri Onni A. Kohonen. Karjala, 12.7.1935, nro 183, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 28.3.2024.
  33. ↑ Majuri Onni Kohosen pidätysjutussa kieltäytyvät viranomaiset antamasta tietoja. Helsingin Sanomat, 13.7.1935, nro 184, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.3.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jalo_Kohonen&oldid=22328305”