Otto Piisinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Otto Piisinen
Otto Piisinen vuonna 1935.
Otto Piisinen vuonna 1935.
Kansanedustaja
2.2.1914–22.6.1917
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Kuopion läntinen
Henkilötiedot
Syntynyt17. elokuuta 1885
Kuopion mlk
Kuollut15. elokuuta 1965 (79 vuotta)
Varkaus
Ammatti toimittaja, liikemies

Otto Piisinen (17. elokuuta 1885 Kuopion mlk – 15. elokuuta 1965 Varkaus) oli suomalainen toimittaja, liikemies ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1914–1917.[1] Piisinen vaikutti sortovuosien aikana aktivistiliikkeessä ja lähti suurlakon jälkeen työväenliikkeeseen. Piisinen edusti SDP:n vallankumouksellista siltasaarelaista siipeä, mutta erottuaan puolueesta syksyllä 1917 hän asettui sisällissodassa valkoisten puolelle. Myöhemmin 1930-luvulla Piisinen oli äärioikeistolaisen IKL:n jäsen ja päätyi lopulta edistyspuolueen kannattajaksi.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopion pitäjän Litmaniemessä syntyneen Otto Piisisen vanhemmat olivat lampuoti Aukusti Piisinen (1862-1941) ja Vilhelmiina Miettinen (1864-1940).[1][2] Kansakoulun käytyään Piisinen oli viisi vuotta latojaoppilaana O. W. Backmanin kirjapainossa Kuopiossa, jonka jälkeen hän työskenteli parin vuoden ajan Kauppakirjapainon ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon kirjaltajana sekä Uuden Suomettaren ilmoitusmestarina Helsingissä.[3] Ensimmäisen sortokauden aikana Piisinen toimi aktivistiliikkeessä ja joutui pidätetyksi organisoituaan kutsuntalakkoja kotiseudullaan.[4] Kesällä 1905 hän osallistui Arvid Mörnen johtamalle Tytärsaaren retkelle, jonka tarkoituksena oli noutaa SS John Graftonin aktivisteille toimittama aselasti.[5]

Suomen Kirjaltajaliittoon kuulunut Piisinen lähti politiikkaan suurlakon innoittamana.[4][6] Hänet palkattiin SDP:n puoluehallinnon kiertäväksi puhujaksi sekä Oulussa ilmestyvän Kansan Tahdon toimittajaksi.[7][8] Piisinen osallistui muun muassa Oulun puoluekokoukseen ja laati Vilho Lehokkaan kanssa piirijaon valtakunnallista agitaatio- ja valistustyötä varten.[9][10] Hän liikkui ahkerasti puhujamatkoillaan Pohjois-Pohjanmaan maaseudulla ja Peräpohjolan lakkotyömailla. Piisistä luonnehdittiin tulisieluiseksi agitaattoriksi ja teatraaliseksi esiintyjäksi, joka innosti erityisesti nuorempaa työväestöä. Radikalisminsa vuoksi hän ei juurikaan nauttinut vanhemman väestön suosiota ja lopulta vuoden 1906 lopussa Piisinen sekä päätoimittaja Antti Kallio savustettiin Kansan Tahdosta maltillisen linjan päästessä voitolle Oulun työväenliikkeessä.[11][12][13]

Piisinen siirtyi vastaavaksi toimittajaksi Kotkassa ilmestyneeseen Eteenpäin-lehteen, jossa hänen aikaisempi linjansa jatkui. Piisinen ei kannattanut yhteistyötä porvaripuolueiden kanssa, vaan piti esikuvanaan venäläisiä sosialistivallankumouksellisia.[14] Vuonna 1907 hän oli perustamassa Suomen Sosialidemokraattista Sanomalehtimiesliittoa.[15] Samana vuonna Piisinen sai kahdeksan kuukauden vankeustuomion majesteettirikoksesta Kansan Tahdossa julkaistun keisaria pilkanneen artikkelin johdosta.[16] Hän suoritti tuomionsa Kuopion lääninvankilassa ja kirjoitti kokemustensa pohjalta Suomen vankilaoloja arvostelleen kirjan.[17][18] Vapauduttuaan keväällä 1909 Piisinen ryhtyi kuopiolaisen Savon Työmiehen toimittajaksi. Hän oli myös lehden päätoimittaja vuosina 1911–1914.[19] Piisinen joutui syytteeseen jumalanpilkasta julkaistuaan Hilja Pärssisen runon, mutta molemmat saivat vapauttavan tuomion.[20] Kulttuurielämässä hän vaikutti Kuopion Työväen Teatterin johtajana 1906–1914.[21]

Kansanedustajana ja liikemiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrjö Räisänen ja Otto Piisinen (oik.) Savon Työmiehen toimituksessa.

Vuodesta 1912 lähtien Piisinen viljeli toimittajan työnsä ohessa Leppävirrasta vuokraamaansa sotilasvirkataloa. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa viranomaiset lakkauttivat Savon Työmiehen, jolloin hän ryhtyi liikemieheksi. Piisinen toimi aluksi Metsähallituksen hankkijana ja myöhemmin puutavarakauppiaana sekä laivanvarustajana, jonka lisäksi hän omisti siirtomaatavarakaupan. Vuonna 1917 Piisinen perusti tiilitehtaan Leppävirran Oinonniemeen.[1][4][22]

Piisisestä tuli kansanedustaja elokuun 1913 vaaleissa, joissa valittu eduskunta kokoontui vasta seuraavana talvena.[1] Sotavuosina hän kuului jääkäriliikkeen tukijoihin.[5] Helmikuun vallankumouksen jälkeen keväällä 1917 Piisinen oli yksi Suomen täydellistä itsenäisyyttä kannattaneista sosialidemokraateista ja hän vaati myös venäläisten joukkojen poistamista maasta.[23] Vuonna 1932 Piisinen kertoi Savon Miekka -lehdessä alkaneensa suhtautumaan sosialismiin kriittisesti jo ennen kansanedustajaksi valintaansa, kun hän Haapaniemen rullatehtaan lakkoa sovitellessaan oli tutustunut liikemies A. H. Saastamoiseen. Kesäkuussa 1917 Piisiselle myönnettiin sairauden perusteella vapautus kansanedustajantoimestaan. Eino Suolahden kirjoittaman lääkärintodistuksen mukaan Piisinen kärsi vaikeasta otsaontelotulehduksesta, mutta taustalla oli turhautuminen politiikkaan ja kyllästyminen sosialidemokraattien vallankumouksellisuuteen.[5][24] Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Konsta Lindqvist.[1] Helsingistä palattuaan Piisinen oli perustamassa Leppävirran suojeluskuntaa.[5] Työväenkaartien syntyminen Pohjois-Savossa sen sijaan takkusi, kun sekä Piisinen että Savon Työmiehen päätoimittaja Taavi Tainio vastustivat julkisesti niiden perustamista.[25] Samana syksynä Piisinen erosi SDP:sta protestina yleislakon väkivaltaisuuksille. Savon Työmiehessä julkaistussa kirjoituksessaan hän ei hyväksynyt puolueen jyrkkää luokkataistelulinjaa eikä työväen järjestyskaartien aseistautumista. Tainio piti vastineessaan eron todellisena syynä Piisisen nousua porvarillisiin piireihin.[26]

Sisällissodan aikana Piisinen kuului Leppävirran suojeluskunnan esikuntaan.[3] Varkauden taistelun jälkeen hänet nimitettiin valkoisten muodostamaan laittomaan tutkijalautakuntaan, joka käsitteli kuukauden aikana 500 punaisen tapaukset ja langetti 17 kuolemantuomiota.[27] Piisinen toimi myös Vaasan senaatin tiedonantotoimiston sihteerinä.[3] Maaliskuun alussa Piisinen laati entisen puolueensa linjaa kritisoineen kirjoituksen, joka julkaistiin useissa sanomalehdissä.[28] Hieman myöhemmin Piisisen ja toisen entisen SDP:n kansanedustajan Viktor Blomqvistin nimissä julkaistiin propagandakirjanen Miten käy Suomen työväenliikkeen?, jossa tuomittiin kapina ja vallankumouksellinen puoluejohto sekä ylistettiin Svinhufvudin hallitusta.[29]

Myöhemmät vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”...maakunnassa [Savossa] on vieläkin paikkoja, joissa allekirjoittaneelle on sanottu, että kun Otto iski heihin marxilaisuuden niin se väri meni nahan alle ja pysyy.”
—Pakinoitsija ”Sasu Punanen” Suomen Sosialidemokraatissa vuonna 1938.[30]

Sisällissodan jälkeen Piisisestä tuli näkyvä vaikuttaja Pohjois-Savon talouselämässä. Muiden liiketoimiensa ohella hän omisti muun muassa tiilitehtaan Vuoksenniskalla sekä saha-, mylly- ja kauppaliikkeen Heinävedellä.[1] Piisinen oli Kuopion kauppakamarin perustajajäsen ja kuului Keskuskauppakamariin. Lisäksi hän oli Suomen Tiiliteollisliiton hallituksen jäsen sekä Kuopion teatterin hallituksen puheenjohtaja.[31] Vuonna 1927 Piisinen palasi sanomalehtialalle ollessaan perustamassa Ylä-Vuoksi -lehteä.[32] Vuosina 1932–1942 hän oli Pohjois-Savon toimittaja sekä lehteä julkaiseen yhtiön toimitusjohtaja.[1] Vaikka Pohjois-Savolla oli nimellisesti eri päätoimittajat lehden linjasta vastasi Piisinen. Vuonna 1933 Kuopion Sanomalehtimiesyhdistys kiinnitti huomiota Pohjois-Savon mennettelytapoihin syyttäen lehteä häväistyskirjoituksista ja muistutti, ettei Piisinen ollut yhdenkään toimittajajärjestön jäsen.[33] Pohjois-Savoa syytettiin myös tilausten ja ilmoitusten polkumyynnistä, jonka vuoksi Suomen Sanomalehdenkustantajain Liitto kielsi yhteistyön lehden kanssa.[34]

SDP:sta erottuaan Piisinen oli aluksi suomettarelainen, jonka jälkeen hän kannatti Maalaisliittoa ja keväällä 1929 perustettua Suomen Pienviljelijäin Puoluetta. 1930-luvun alussa Piisinen siirtyi äärioikealle. Hän vaikutti Lapuan liikkeessä ja liittyi IKL:n jäseneksi. Hän kirjoitti myönteisesti Mussolinista ja Hitleristä, mutta käänsi kelkkansa nopeasti ja ryhtyi pian arvostelemaan natsien politiikkaa. Vuosikymmenen puolivälistä lähtien Piisinen esiintyi edistyspuolueen kannattajana ja kuului Lassi Hiekkalan tukijoihin.[35][36][37][38][39][40] Vuonna 1950 Piisinen sai talousneuvoksen arvonimen. Hän kuoli Varkauden aluesairaalassa 79-vuotiaana.[31] Piisinen on haudattu Kuopion isolle hautausmaalle.[41]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otto Piisisen puoliso oli Anna Helena Uotinen (1883-1962), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1907. Heillä oli kolme lasta.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vankiloita vastaan. Kuopio: Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta, 1909.
  • Blomqvist, Viktor; Piisinen, Otto: Miten käy Suomen työväenliikkeen?. Vaasa: Ylipäällikön neuvottelukunta, 1918. Työväenliikkeen kirjasto (PDF).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h Otto Piisinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 18.8.2010.
  2. ↑ Suomen työväen joulualpumi XVI : Uuden ajan kynnyksellä 1913, s. 8. Helsinki: Työväen Sanomalehti, 1913. Kansalliskirjasto.
  3. ↑ a b c Suomen kirjanpainajia ja graafikkoja : Finska boktryckare och grafiker, s. 61. Helsinki: Helsingin Graafillinen Klubi, 1938.
  4. ↑ a b c Johtaja Otto Piisinen 50-vuotias. Pohjois-Savo, 17.8.1935, nro 128, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.11.2023.
  5. ↑ a b c d Piisinen, Otto: Sirpaleita aktivistisen toiminnan ajoilta. Savon miekka, 1932, nro 12, s. 11–15. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.11.2023.
  6. ↑ Valkonen, Robert: Liiton alalta : Kuopio. Gutenberg, 1.3.1903, nro 5, s. 42. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.11.2023.
  7. ↑ Soikkanen, Hannu: Sosialismin tulo Suomeen : ensimmaisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin asti, s. 336. Väitöskirja. Porvoo; Helsinki: WSOY, 1961. Teoksen verkkoversio (PDF).
  8. ↑ Puoluelehdet. Länsisuomen Työmies, 20.2.1906, nro 21, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.11.2023.
  9. ↑ Kenttä, Risto: Oululaiset nuoressa työväenpuolueessa, s. 4. Seminaariesitelmä 24.8.2006. Oulu: Yrjö Mäkelin -seura, 2006. Teoksen verkkoversio (PDF).
  10. ↑ Rajavuori, Anna: Esityksen politiikka : sosialistinen agitaatio keskisuomalaisella maaseudulla 1906–1908, s. 69. Väitöskirja. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2017. ISBN 978-952-5976-57-1. Teoksen verkkoversio (PDF).
  11. ↑ Kyllönen, Matti: Pohjois-Suomen varhaissosialismi : sen leviäminen ja sosialistisen perinteen synty noin vuosina 1900–1910, s. 81, 98. Väitöskirja. Studia historica Jyväskyläensia 55. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1995. ISBN 978-951-39841-6-8. Teoksen verkkoversio (PDF).
  12. ↑ Pieni muistelma. Pohjolan Työmies, 3.2.1926, nro 10, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.11.2023.
  13. ↑ ”K. A. P.”: Vuosien takaa. Pohjolan Työmies, 3.2.1931, nro 14, s. 6–7. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.11.2023.
  14. ↑ Kiiskilä, Outi-Maria: Punainen myrsky : Suomen työväenlehdistön taistelu vallankumousvuosina 1917–1918, s. 27. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio (PDF).
  15. ↑ Huotari, Anton: ”Sosialidemokraattisen sanomalehtimiesliiton perustaminen”, Työväen joulualbumi 1927, s. 25. Helsinki: Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto, 1927. Kansalliskirjasto.
  16. ↑ Kuusela, Markku: Sananvapauden 100-vuotisjuhlavuosi: Venäläinen taantumus ja suomalainen oikeisto työväenlehtiä vainoamassaArkistoitu kopio (arkistoitu sivu) 2005. Kirjatyö. Arkistoitu 10.12.2007. Viitattu 18.8.2010.
  17. ↑ Linnasta pääsi. Gutenberg, 15.3.1909, nro 6, s. 62. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.11.2023.
  18. ↑ Otto Piisinen Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet. 2016. Helsingin Suomalainen Klubi. Viitattu 17.11.2023.
  19. ↑ Tommila, Päiviö ym.: Suomen lehdistön historia 7 : Savonlinna – Övermarks Tidning, s. 15–16. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-65724-1-3.
  20. ↑ Kemppainen, Mikko: Sopusoinnussa väärentämättömän Jeesuksen Kristuksen opin kanssa. Sosialismin ja kristinuskon suhde runoilija–poliitikko Hilja Pärssisen jumalanpilkkasyytteiden kautta tarkasteltuna. J@rgonia, 2016, nro 28, s. 74-75. ISSN 1459-305X. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 17.11.2023.
  21. ↑ Jantunen, Pirjo: Kuopion teatterin synty vuonna 1902 ja työväen teatteriArkistoitu kopio (arkistoitu sivu) 2003. Pohjois-Savon muisti. Arkistoitu 10.8.2011. Viitattu 18.8.2010.
  22. ↑ Merkkipäiviä : 50 vuotta. Kauppalehti, 16.8.1935, nro 187, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 18.11.2023.
  23. ↑ Ketola, Eino: Kansalliseen kansanvaltaan : Suomen itsenäisyys, sosialidemokraatit ja Venäjän vallankumous 1917, s. 90, 95. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30672-8-9.
  24. ↑ ”Vapautus edustajatehtävistä”, Valtiopäivät 1917 : Pöytäkirjat II, s. 608. Helsinki: Suomen senaatin kirjapaino, 1918. Kansalliskirjasto.
  25. ↑ Kuohunta kasvoi kapinaksi Varkaudessa ja Leppävirralla Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet. 2016. Helsingin Suomalainen Klubi. Viitattu 19.11.2023.
  26. ↑ Matikainen, Juha: Parlamentarismin kannattajasta vallankumouksen äänitorveksi : Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen lehdistö 1917–1918, s. 159. Väitöskirja. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2018. ISBN 978-951-39732-1-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
  27. ↑ Hovi, Olavi: Leppävirran historia 2. Kunnan ja kuntalaisten vaiheita kunnallishallinnon uudistamisesta 1990-luvulle, s. 350–351. Leppävirta: Leppävirran kunta, 1995. ISBN 951-95953-0-9.
  28. ↑ Sosialistien ja porvarien luettavaksi. Ilkka, 15.3.1918, nro 30, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.11.2023.
  29. ↑ Piilonen, Juhani: ”Rintamien selustassa”, Itsenäistymisen vuodet 1917–1920 : 2. Taistelu vallasta, s. 525–527. Helsinki: Valtionarkisto, 1993. ISBN 951-37072-8-8.
  30. ↑ ”Sasu Punanen” [Yrjö Räisänen]: Mitä Sasulle kuuluu. Suomen Sosialidemokraatti, 22.11.1938, nro 317, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.11.2023.
  31. ↑ a b Kuolleita : Otto Piisinen. Helsingin Sanomat, 17.8.1965, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 22.11.2023.
  32. ↑ Tommila ym. 1988, s. 298–299.
  33. ↑ Parjausta ja dumpingia. Suomen Lehdistö, 1933, nro 11, s. 83. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.11.2023.
  34. ↑ Epäloojalia kilpailua Kuopiossa. Suomen Sanomalehdenkustantajain Liiton tiedonantoja, Joulukuu 1933, nro 4, s. 4–6. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.11.2023.
  35. ↑ Nurminen, Pertti: Aatteesta ammatiksi – puoluetyötä ja punapääomaa : Julius Nurmisen ja Anna Haverisen (ent. Nurminen) elämä ja toiminta työväenliikkeen järjestöaktiiveina 1900-luvun alkukymmeninä, s. 420. Väitöskirja. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2016. ISBN 978-952-59764-0-3. Teoksen verkkoversio (PDF).
  36. ↑ ”Sasu Punanen” [Yrjö Räisänen]: Kuopion kuulumisia. Savon Työmies, 9.3.1933, nro 28, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.11.2023.
  37. ↑ Törkyä. Savon Sanomat, 19.9.1933, nro 107, s. 7. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.11.2023.
  38. ↑ ”Sasu Punanen” [Yrjö Räisänen]: Pöljän pysäkiltä. Savon Työmies, 26.6.1934, nro 70, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.11.2023.
  39. ↑ ”Ierikka” [Erkki Kokkonen]: Kuopiosta ja Kuopion takaa. Savo, 30.6.1936, nro 146, s. 3, 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.11.2023.
  40. ↑ ”Sasu Punanen” [Yrjö Räisänen]: Mitä Sasulle kuuluu. Suomen Sosialidemokraatti, 13.11.1934, nro 308, s. 3, 6. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.11.2023.
  41. ↑ Piisinen, Otto Hautahaku. Viitattu 22.11.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Otto_Piisinen&oldid=22193410”