Tampereella syntyneen Alma Jokisen vanhemmat olivat Peräseinäjoelta kotoisin olleet asioitsija Isak Emanuel Malander (1851–1906) ja Anna Serafia Lisantytär (s. 1854). Kuuden lapsen perhe asui Amurin työläiskaupunginosassa. Jokinen kävi kuusivuotisen kansakoulun Aleksanterin koulussa, jonka jälkeen hän työskenteli vuodesta 1895 lähtien kauppa-apulaisena, ja myöhemmin kutojana John Dahlberg & Co:n trikootehtehtaalla Pyynikissä. Jokinen liittyi Tampereen työväenyhdistyksen naisosastoon heti sen perustamisen yhteydessä lokakuussa 1899 ja 1901 hänet valittiin osaston johtokuntaan.[4][5] Jokinen oli mukana myös Sosialidemokraattisen Naisliiton toiminnassa järjestön perustamisesta vuodesta 1900 lähtien.[3]
Talvella 1903 Jokinen suoritti puolueen agitaatiokurssin, mutta piirin vakituiseen agitaattorin virkaan nimitettiin hänen sijastaan Seth Heikkilä. Jokinen valittiin kuitenkin puheita ja lentolehtisiä laatineen agitaatiokomitean jäseneksi, ja hän pääsi myös sijaisena puhumaan useissa tilaisuuksissa. Heikkilän muuttaessa Turkuun syksyllä 1903 Jokinen toimi tilapäisenä agitaattorina, mutta hänen tehtäväänsä ei vakinaistettu. Samalla Jokinen ryhtyi viettämään aikaa tulevan puolisonsa luona Helsingissä, jossa hän lähti mukaan aktivistiliikkeeseen. Vuonna 1904 Jokinen toimi työläisaktivistien muodostaman Viipurin läänin proletaarikomitean puhujana ja organisaattorina yhdessä Sandra Lehtisen kanssa. Heidän tehtävänään oli perustaa työläisnaisten keskuuteen maanalaisia soluja, agitoida kutsuntalakkojen puolesta sekä avustaa venäläisiä vallankumouksellisia.[3]
Kutsuntalakkojen jälkeen Jokinen keskittyi naisten äänioikeustaisteluun. Suurlakon päätyttyä hänet valittiin Sosialidemokraattisen Naisliiton perustaman Tampereen naisten äänioikeuskomitean jäseneksi. Valtakunnallisena naisten äänioikeuspäivänä 17. joulukuuta 1905 komitea järjesti 4 000 hengen mielenosoituksen, joka huipentui Keskustorilla pidettyyn tilaisuuteen Jokisen toimiessa pääpuhujana. Hän osallistui myös Naisasialiitto Unionin Helsingissä pitämään äänioikeuskokoukseen, mutta sanoutui Kansan Lehdessä irti porvariyhteistyöstä.[3]
Vuonna 1906 Jokinen valittiin TTY:n naisosaston puheenjohtajaksi. Elokuussa hän osallistui sen edustajana Oulussa järjestettyyn SDP:n puoluekokoukseen. Vielä samana sykysynä Jokinen muutti puolisonsa kanssa pysyvästi Helsinkiin, josta Väinö sai paikan Työmiehen toimitussihteerinä. Helmikuussa 1906 avioituneen pariskunnan ensimmäinen tytär syntyi joulukuussa ja vuoden kuluttua perhe kasvoi vielä kaksostytöillä.[3][5]
Raskautensa vuoksi Jokinen ei ollut ehdolla vuoden 1907 eduskuntavaaleissa, mutta vuoden kuluttua hänet valittiin kansanedustajaksi Hämeen läänin eteläisen vaalipiirin suurimmalla äänimäärällä. Myös Väinö Jokinen nousi eduskuntaan, vaikka hänen henkilökohtainen äänisaaliinsa jäikin pieneksi. Molemmat valittiin kansanedustajiksi myös kuusissa seuraavissa vaaleissa.[6] Syksyllä 1908 Jokiset muuttivat Hämeenlinnaan, jonne Väinö siirtyi Hämeen Voiman päätoimittajaksi. Syksystä 1912 lähtien perhe asui Turussa, kun Väinö alkoi työskentelemään Sosialistin päätoimittajana.[5]
Elokuussa 1920 Alma jäi leskeksi, kun Väinö Jokinen murhattiin suomalaisten kommunistien kerhotiloissa. Puhuessaan attentaatin uhrien muistotilaisuudessa hän vaati kostoa syyllisille ja kehotti kuulijoita jatkamaan taistelua sosialismin puolesta. Väinön Suomeen jääneet sukulaiset pitivät Almaa syyllisenä perheensä maanpakoon ja aviomiehensä kohtaloon. Heidän mukaansa Väinö oli ”rauhan mies”, jonka Alma oli villinnyt.[8]
Väinön kuoleman jälkeen Almalle myönnettiin luokkataistelijan leskeneläke. Jokisen viimeisistä vuosista ei ole juurikaan tietoa, mutta hän asettui Neuvosto-Karjalaan ja välttyi vallankumoussankarin leskenä Stalinen vainoilta. Jokinen kuoli Petroskoissa keuhkotuberkuloosiin ilmeisesti syyskesällä 1939. Suomessa hänet julistettiin kuolleeksi vuonna 1974.[8][10]
Alma Jokisen puoliso oli toimittaja Väinö Jokinen, jonka kanssa hän virallisti suhteensa solmimalla niin sanotun omantunnon avioliiton vuonna 1906. Pariskunnalle syntyi kolme tytärtä, joita ei kastettu.[3] Vanhin tytät Mirjami (s. 1906) kuoli 1920-luvun alussa keuhkotautiin. Helvi (s. 1907) kuoli ilmeisesti perheineen toisen maailmansodan aikana neuvostoliittolaisen kuljetuslaivan pommituksissa. Hänen kaksoissisarensa Sirkka Öhqvist asui Petroskoissa vielä 1960-luvun lopulla.[8]
Kiviranta, Elina: ”Tervetuloa sorretut siskot, tänne joukkoomme joutukaa” : kansanedustaja Alma Jokisen tie Tampereen Amurista punapakolaiseksi Neuvosto-Venäjälle. Pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2006. Teoksen verkkoversio (PDF).
↑Uusitalo, Taina: Elämä työläisnaisten hyväksi : Fiina Pietikäisen yhteiskunnallinen toimijuus 1900–1930. Tutkimus työväenliikkeen sukupuolisidonnaisista käytännöistä, s. 166. Väitöskirja. Helsinki: Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2014. ISBN 978-952-59761-4-4. Teoksen verkkoversio (PDF).
↑Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 174–175. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
